Rahoitusta itärajan esteaidan pilottiin, pelastajamäärän noston valmisteluun ja poliisin ICT-toiminnan kehittämiseen

27.10.2022

Krista-Mikkonen--10.jpg

Krista Mikkonen. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Hallitus esittää vuoden 2022 neljännessä lisätalousarviossa sisäministeriön hallinnonalalle lisärahoitusta yhteensä 9,0 miljoonaa euroa sekä itärajan esteaidan pilottihankkeelle kehyksen ulkopuolista rahoitusta 6,0 miljoonaa euroa.

Itärajan esteaita lisää Rajavartiolaitoksen suorituskykyä itärajalla

Itärajan esteaidan rakentaminen käynnistetään kolmen kilometrin pilottivaiheella. Pilotilla testataan muun muassa rakentamis- ja pystyttämistapaa, suunniteltujen ratkaisujen toimivuutta ja rajavalvonnan toteuttamista rakentamisaikana sekä luodaan toimintamallit maanomistajien kanssa tehtävälle yhteistyölle.

- Itärajan esteaidan rakentaminen on Rajavartiolaitoksen suunnitelman mukaan tarkoitus aloittaa ensi vuonna pilottihankkeen kokemusten perusteella. Sisäministeriö on esittänyt varsinaisen esteaidan rakentamisen aloittamiseen tarvittavaa rahoitusta täydentävään talousarvioesitykseen, jonka hallitus antaa eduskunnalle myöhemmin tänä vuonna, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen.

Itärajan esteaita ehkäisee laitonta maahantuloa, nopeuttaa luvattomien rajanylittäjien paljastamista ja kiinniottoa, mahdollistaa laajamittaisen ja välineellistetyn maahantulon estämisen sekä tehostaa aluevalvontaa ja alueloukkausten torjuntaa. Rajavartiolaitoksen suunnitelman mukaan esteaita kattaisi itärajasta noin 15 prosenttia eli 200 kilometriä. Esteaitaa on tarkoitus rakentaa rajavalvonnan kannalta kriittisimpiin kohteisiin.

Pelastajakoulutettavamäärän lisäämisen valmistelua jatketaan

Pelastustoimen toimintavalmiuden parantaminen ja varallaoloon liittyvät muutokset aiheuttavat vuoteen 2030 mennessä yli tuhannen pelastajan lisätarpeen. Pelastajakoulutettavamäärän nostamisen suunnittelu on käynnistetty vuoden 2022 toisen lisätalousarvion rahoituksella. Hallitus esittää 0,9 miljoonan euron lisärahoitusta toimitilamuutosten suunnitteluun ja sammutusautojen hankinnan käynnistämiseen.

- Pelastuspalvelut on säilytettävä jatkossakin arjen turvallisuuden lähipalveluna. Pelastajia tulisi kouluttaa kaksinkertainen määrä vuodesta 2024 alkaen pelastajapulan ratkaisemiseksi. Jatkamme varautumista koulutusmäärien nostamiseen osoittamalla Pelastusopistolle lisärahoitusta koulutusmäärien nostoon tarvittaviin hankintoihin ja suunnitelmiin, toteaa ministeri Mikkonen

Painopisteenä poliisin ICT-toiminnan kehittäminen

Poliisin ICT-toiminnan modernisointihanke on käynnistetty vuonna 2022. Nyt esitetyllä 2,5 miljoonan euron määrärahalisäyksellä varmistetaan sen jatkuminen.

- Olemme nostaneet tällä hallituskaudella poliisin rahoitusta ja poliisien määrää. Lisätalousarviolla jatkamme poliisin rahoituksen turvaamista erityisesti ICT-palveluiden osalta, joiden modernisointi on priorisoitu poliisin toiminnan kehittämisessä yhdeksi tärkeimmistä painopisteistä, sanoo sisäministeri Mikkonen

Muuttuneen maailmantilanteen ja turvallisuusympäristön myötä poliisiasemien turvallisuutta ja siihen liittyvää teknologiaa on parannettava. Lisärahoituksen avulla käynnistetään poliisiasemien turvallisuuden parantamiseen suunnitellut toimet ja siirrettävien sähkövoimakoneiden hankinta.

Vastaanottomenot ovat arvioitua pienemmät

Ukrainan sotaa pakenevien tilapäistä suojelua saavien määrä, vastaanoton piirissä olevien määrä sekä vastaanottovuorokauden hinta ovat jäämässä arvioitua alemmiksi. Vastaanottomenoihin ehdotetaankin 200 miljoonan euron vähennystä ja vastaanoton asiakkaille maksettaviin tukiin 42,6 miljoonan euron vähennystä.

Lisärahoitusta EU:n tietojärjestelmien yhteentoimivuuteen

Hallitus esittää 3,5 miljoonan euron lisärahoitusta Euroopan unionin laajojen tietojärjestelmien yhteentoimivuuteen liittyvän lainsäädäntökokonaisuuden toimeenpanoon (Interoperability), rajanylitystietojärjestelmän ja Euroopan matkustustieto- ja lupajärjestelmän perustamisen ja käyttöönoton aiheuttamiin kustannuksiin. Lisärahoitusta esitetään myös terroristisen verkkosisällön leviämisen estämisen lisävelvoitteisiin.

Lue myös

02.12.2022Kokoomuksen ja perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti toteutuessaan heikentäisi uutis- ja kulttuurituotantoa
01.12.2022Keskustanuorten puheenjohtaja: Paavo Väyrynen ei voi asettua ehdolle Keskustan ehdokkaana, eikä toimia Keskustan johtopaikoilla
01.12.2022Poliisin etsimä 12-vuotias poika on löytynyt
01.12.20221970- luvulla syntyneet maksoivat eniten tuloveroja
01.12.2022Samu Haber juontaa ja esiintyy Ylen Uuden Musiikin Kilpailussa helmikuussa
01.12.2022Turkin mielestä Suomella ja Ruotsilla ei konkreettista edistystä
30.11.2022Vesa-Matti Loirista julkaistaan MTV:llä poikkeuksellinen dokumentti 17. joulukuuta
29.11.2022Huippusuosittu poliisin joulukonsertti Itä- Uudellamaalla 13. joulukuuta
29.11.2022Omasta kuolemasta puhuminen on joka kolmannelle suomalaiselle vaikeaa - kuolema ei katoa vaikenemalla
29.11.2022Saamelaiskäräjät hyväksyi Suomen hallituksen esityksen saamelaiskäräjälain muuttamisesta
29.11.2022Alex Schulmanin tosipohjaiseen romaaniin perustuva Polta nämä kirjeet- elokuvateattereihin jouluna
28.11.2022Keskustanuoret: Paavo Väyrynen ei voi toimia Keskustan puoluehallituksen jäsenenä
28.11.2022Poliisi pyytää havaintoja Espoossa kadonneesta 12- vuotiaasta pojasta
28.11.2022Turkki, Ruotsi ja Suomi keskustelevat Nato-jäsenyydestä
28.11.2022Poliisikomentaja Aapio korostaa yhteistyön merkitystä jengirikollisuuden torjunnassa
28.11.2022Synnyttäjien keski- ikä nousee yhä - neljännes synnyttäjistä yli 35-vuotiaita
28.11.2022KKV: Pe­rus­tee­ton oi­keu­teen haas­ta­mi­nen ku­lut­ta­jien pii­na­na
28.11.2022Tampereen Kirjafestareiden kansainvälisenä tähtivieraana ruotsalainen menestyskirjailija Alex Schulman
26.11.2022Päihtyneet kuljettajat työllistivät poliisia Pohjois-Karjalassa
25.11.2022Miljoonat ilman lämpöä tai sähköä Ukrainassa
25.11.2022Kannanotto: Saamelaiskäräjien puheenjohtajisto tuomitsee saamelaisiin kohdistuvan vihapuheen
24.11.2022Kiiminkipuiston kouluun kohdistui uhkaus
24.11.2022Itsenäisyyspäivä näkyy ja kuuluu Ylen tv-kanavilla, Radio Suomessa ja Ylen verkkopalveluissa
24.11.2022Ryöstörikosten määrä kasvussa Itä-Uudellamaalla
24.11.2022Intrum Oy: Suomalaiset jättävät laskuja maksamatta useammin kuin eurooppalaiset
24.11.2022Kaksinkertainen lapsilisä maksetaan joulukuussa
23.11.2022Joulutodistus lastensuojelulle - asiakkaiden ääni kuuluviin lainsäädännön uudistuksessa
23.11.2022Yli puolet suomalaisista tytöistä on harkinnut oman ulkonäkönsä muuttamista sosiaalisen median kuvaston vuoksi - nuoret toivovat vaikuttajilta avoimuutta ja vastuuta
23.11.2022Poliisi torjuu pimeää työtä yhdessä muiden viranomaisten kanssa
23.11.2022Suomalaispoliisien keksintö auttaa pelastautumaan tulipalosta
21.11.2022Jou­luos­tok­sil­la ver­kos­sa - muis­ta nämä
21.11.2022Poliisi kaipaa vihjeitä kadonneesta nuoresta
21.11.2022Seurakuntavaalit 2022: Lähes puolet uusia päättäjiä- keski-ikä kasvoi
20.11.2022Poliisi otti kiinni 15 huumausainerikoksista epäiltyä henkilöä Helsingissä
20.11.2022Tanssii Tähtien Kanssa -kausi huipentui Benjamin Peltosen ja Saana Akiolan voittoon
18.11.2022Pula osaavista ammattilaisista uhkaa sisäisen turvallisuuden aloja
18.11.2022Asiakastiedon luottotietorekisteristä poistuu pian yli puolitoista miljoonaa maksuhäiriömerkintää
17.11.2022Poliisin tiedonhankintakeinoihin esitetään muutoksia
17.11.2022Muusikkolegendan jäähyväiskonsertti: Elton John Live: Farewell from Dodger Stadium
17.11.2022Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso kiittää pääministeri Marinia sekä oikeusministeri Henrikssonia
17.11.2022Kansanedustajan seksuaalirikosepäily syyteharkintaan
17.11.2022Tiedonsaanti rikosasioista tehdyistä viranomaispäätöksistä paranee
17.11.2022Hallitus esittää lakia potilasasiavastaavista ja sosiaaliasiavastaavista
17.11.2022Oikeudenhoidon selonteko: vakaa ja toimiva oikeusvaltio tarvitsee viranomaisilleen riittävät resurssit
17.11.2022Saamelaisten itsemääräämisoikeus ja itsehallinto vahvistuvat
17.11.2022Sähkön hinta näkyy jo perustoimeentulotuessa huomioiduissa taloussähkö- ja lämmitysmenoissa - tuensaajien määrä on tavanomaisella tasolla
16.11.2022Saamelainen parlamentaarinen neuvosto on huolissaan saamelaiskäräjälain etenemisestä
16.11.2022BIOS julkaisi verkossa energialaskurin
15.11.2022Tietosuojavaltuutettu antoi Verohallinnolle huomautuksen liian laajoista tietopyynnöistä
15.11.2022Savon ammattiopistolle Opetus- ja kulttuuriministeriön kunniamaininta ekologisen kestävyyden kehittämisestä
15.11.2022Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi miehen epäiltyihin valepoliisipetoksiin liittyen
11.11.2022Mak­su­häi­riö­mer­kin­tä pois­tuu jat­kos­sa no­peam­min, mut­ta sii­tä pi­tää yleen­sä huo­leh­tia itse
11.11.2022Narkolepsiaoikeudenkäynnit päättyivät
11.11.2022Saamelaiskäräjien puheenjohtajisto oikoo vääriä käsityksiä saamelaiskäräjälaista
10.11.2022Syytteet MPK:n henkilökuntaa kohtaan lopullisesti kaatuneet
03.11.2022Turkki pysyy kannassaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä
02.11.2022Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskusteli kuolleen kanssa
02.11.2022Anniskelupaikoissa anniskeltiin päihtyneille
01.11.2022KRP:llä ei ole näyttöä Suomeen kulkeutuneista avustusaseista
01.11.2022NATOn ehto Suomen ja Ruotsin jäsenyydelle ydinaseiden sijoitus Suomeen?
31.10.2022Ukrainan sisäministeriö: Tieto ukrainalaisten aseiden salakuljetuskanavasta Suomeen on väärä
31.10.2022Väite: Yhdysvaltain presidentti Biden menetti malttinsa Ukrainan Zelenskylle
31.10.2022Aki Linnanahde jättää aamuradion - toteuttaa jatkossa unelmaansa täysipäiväisenä podcastaajana
31.10.2022Tutkimus vie pohjan Kokoomuksen asumistuen leikkaamisesta
31.10.2022VATT:n tutkimus: Sosiaalietuuksien maksaminen vain kerran kuussa aiheuttaa mittavia kulutuspiikkejä ja vähentää säästämistä
29.10.2022Britannian pääministeri Sunak harkitsee maansa ulkomaanavun jäädyttämistä
29.10.2022Unkarin Gulyas: "Se, joka keksi Brysselin Ukrainan sodan vuoksi asettamat pakotteet, on Venäjän paras ystävä"
29.10.2022Innofactorin kyberturvallisuusyksikön johtaja Jarno Limnéll lähtee ehdolle eduskuntaan Kokoomuksen ehdokkaana
29.10.2022Rattijuopot tänäkin viikonloppuna liikenteessä
29.10.2022Taksiliikenteen valvontaisku osoitti lukuisia puutteita Lounais-Suomessa
28.10.2022Naton Stoltenberg 4. marraskuuta Turkkiin- asialistalla Suomen ja Ruotsin jäsenyys sotilasliitossa
28.10.2022Isyyshuijauksiin on puututtava ja uhreille on tarjottava tukea
28.10.2022Joensuussa ja Kuopiossa anastettu arvokkaita työkaluja - poliisi pyytää havaintoja pakettiautosta
28.10.2022Nokialla, Ylöjärvellä ja Pirkkalassa 15-20 -vuotiaiden rikoksesta epäiltyjen henkilöiden lukumäärä hurjassa nousussa
28.10.2022Ryöstön tutkinta muuttui petosepäilyksi Turussa
28.10.2022SDP:n Niina Malm: Kokoomuksen Valtosen talouspolitiikan linja on holtiton ja tuhoisa kaikille muille paitsi rikkaille
27.10.2022Veijo Lalli puolustaa Johanna Tukiaista: Syyttää rankasti kaikesta Johannan äitiä
27.10.2022Rahoitusta itärajan esteaidan pilottiin, pelastajamäärän noston valmisteluun ja poliisin ICT-toiminnan kehittämiseen
27.10.2022Marjanhankintayritykseen kytkeytyvä esitutkinta jatkuu: Poliisi ja Rajavartiolaitos epäilevät törkeää ihmiskauppaa
27.10.2022Ruotsin poliisi: Johanna Tukiainen kysyi " Do you want some cocaine? "
27.10.2022Video: Bilettääkö Iso- Britannian pääministeri Rishi Sunak videolla?
27.10.2022Saksa aikoo laillistaa kannabiksen viihdekäytön
26.10.2022Naton Stoltenberg vierailee Turkissa neuvottelemassa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä
26.10.2022Sote- ammattilaisten syystalven koronarokotetehosteille ei ole lääketieteellisiä perusteita
26.10.2022Yksipuolinen tuomio on sanktio velvoitteen laiminlyönnistä
26.10.2022Ulosoton suojaosuuden korotus väliaikaisesti koko ensi vuodeksi, kuluttajaluottoihin tiukennuksia ja markkinointiin rajoituksia
25.10.2022Britannian oikeusministeri Brandon Lewis erosi
25.10.2022Turkki odottaa Suomen ja Ruotsin estävän terroristiryhmiä toimimasta maaperällään
25.10.2022STT sai Tietoturvan suunnannäyttäjä - tunnustuksen
25.10.2022Muumihahmot muuttuvat todeksi Lumoavan kultaseppien käsissä Kuopiossa
25.10.2022Puolustusvoimat harjoittelee yöllä Tammisaaren keskustassa
25.10.2022Suurituloisimmat hyötyvät eniten nopeasti kasvavasta verotuesta
25.10.2022Poliisin blogi: Vakavat uhkat edellyttävät kansainvälisen yhteistyön tiivistämistä
24.10.2022Venäläistä tv-juontajaa tutkitaan yllytyksestä kansanmurhaan Ukrainassa
24.10.2022Intialaistaustaisesta Rishi Sunakista tulee pääministeri Isossa-Britanniassa
24.10.2022Video: Lähettikö Turkki Ukrainaan palkkasotilaita Venäjän puolelle?
24.10.2022Keskusrikospoliisin entiset rikosylikomisariot avaa maallikoille rikostutkintaa ensi syksynä
23.10.2022Miksi Unkari viivyttää Suomen ja Ruotsin NATO- jäsenyyttä?
23.10.2022Kuolleisuus hengenvaaralliseen aivoverenvuotoon vähentynyt naisilla jyrkästi mutta kasvanut iäkkäillä miehillä
22.10.2022Suomen valtuuskunta vierailee Turkissa ensi tiistaina

Näytä lisää »