Folio pelastaa grillaajan - myös savustus onnistuu itsetehdyssä foliopussissa

07.06.2022

Vaikka kesäkokkaus ulkogrillissä onkin rentoa puuhaa, lopputulos saattaa nostaa verenpainetta. Puolitiehen jäänyt grillin putsaus, haalea grilli, väärä ajoitus ruoan tarjolle laitossa ja puolivillaiset välineet haastavat juhannuskokin. Tämän kesän pelastaja on folio, joka pitää grillin puhtaana, savustaa lohen ilman pönttöä ja kätevä emäntä tai isäntä teroittaa foliolla saksetkin. Kokosimme savustuspussin teko-ohjeen ja listasimme 7 vinkkiä, joiden avulla juhannusgrillaaja voi ryhtyä tuumasta toimeen huolettomin mielin.

Onnistunut juhannusgrillaus alkaa grillin pesulla ennen kuin ensimmäistäkään raaka-ainetta on hankittu. Jos grilli on jäänyt pesemättä ennen talviteloille laittoa, voi edessä olla ikävä yllätys. Etenkin rasvakaukalo saattaa jopa homehtua, jos sitä ei ole puhdistettu kunnolla. Grillin kuntoon laitto kannattaakin aloittaa juuri rasvakaukalosta.

Rasvapellille- ja kuppiin kerääntynyt karsta kaavitaan pois puu- tai muovilastalla. Pelti ja kuppi pestään sen jälkeen huolellisesti pesuaineella ja kuumalla vedellä. Tämän jälkeen grilli kuumennetaan kunnolla, jäähdytetään kädenlämpöiseksi ja harjataan grilliharjalla puhtaaksi.

– Tänä kesänä kannattaa toimia viime kesää fiksummin. Kun puhdistetun rasvakaukalon vuoraa paksulla foliolla, on kesän päätteeksi puhdistus paljon helpompaa. Folion voi vaihtaa kesän aikana muutaman kerran, sanoo keittiötuotteistaan, kuten Elmukelmusta ja pakasterasioista, tunnetun kotimaisen Fredmanin keittiömestari Ville Parkkinen.

Myös erilliset grillausalustat auttavat grillin pitämisessä puhtaana. Grillauksen jälkeen grilliä ei tarvitse jynssätä, koska grillausrasvat ja muut nesteet valuvat grillausalustan uriin, eivät grilliin.

– Grillausalustoja käytettäessä liha ei myöskään pääse vahingossakaan palamaan kiinni, Parkkinen sanoo.

Kuvassa Fredmanin vahva folio

Folion paksuus ratkaisee, eivät erilaiset puolet

Folion toinen puoli on kirkas ja toinen matta. Ei ole väliä, miten päin foliota käyttää. Eripuolisuus johtuu valmistusprosessista.

– Folion puolisuudella ei ole merkitystä. Lopputuloksen kannalta on aivan sama, onko ruokaa vasten kirkas vai matta puoli. Sen sijaan folion paksuudella on sitäkin enemmän merkitystä. Ohut folio on oiva apu sisäruoanlaitossa, mutta kestävämpi paksu folio toimii paremmin ulkokeittiössä ja grillatessa. Paksu kestää kovempiakin otteita ja rosoisia pintoja, Parkkinen kertoo ja jatkaa:

– Paksu folio ei repeydy herkästi. Esimerkiksi jos folioon tulee grillatessa reikä, nesteet ja höyry eivät pysy folionyytin sisässä. Koko idea kärsii.

Teroita sakset foliolla

Näppärä juhannusjuhlija ottaa ilon irti foliosta kaikin mahdollisin tavoin. Sakset saa teräviksi, kun taittelee folion useille kerroksille ja leikkaa foliosta paloja kymmenisen kertaa.  

Foliota voi hyödyntää myös lasiastioiden ja metallisten pannujen puhdistuksessa. Astiaa liotetaan ensin lämpimässä vedessä, jossa on vähän tiskiainetta. Tämän jälkeen hangataan kevyesti foliomytyllä. Teflonpannuihin ei kuitenkaan kannata käyttää foliota, sillä se voi naarmuttaa pannun pintaa.

Näin loihdit savustetun lohen, ahvenen, ribbsit tai vaikka kukkakaalin ilman savustuspönttöä

1. Foliosavustuspussin valmistus käden käänteessä

a. Liota lastut. Laita kourallinen savustuslastuja likoamaan kylmään veteen puoleksi tunniksi.
b. Kuumenna grilli. Kun lastut ovat lionneet, laita kaasugrillistä ritiläpuoli täydelle teholle kuumenemaan.
c. Valmista savustuspussi. Grillin kuumetessa ota reilu 30 cm pala paksua foliota. Kaada vesi pois lastuista. Laita foliolle liotetut lastut ja niiden päälle kaksi kourallista kuivia lastuja. Taittele folio kaksin kerroin siten, että lastut ovat pussissa. Taita vähän myös ylä- ja alareunaa, jotta lastut eivät putoa pussia nostettaessa. Tee haarukalla reikiä pintaan 20–30 kappaletta ja pohjaan 5–10 kappaletta.
d. Laita savustuspussi kuumaan grilliin ritilän päälle odottamaan viereen saapuvaa grilliherkkua.
e. Onneksi olkoon, olet juuri valmistanut ensimmäisen savustuspussisi!

2. Nyt alkaa savustus, case lohi

a. Odota, että savustuspussi savuttaa. Kun grillin kuumalla puolella hikoileva pussi alkaa savuttaa (aikaa menee noin 15 minuuttia), laita folion päällä makaileva lohi grillin kylmälle puolelle. Sulje grillin kupu. Vähennä lämpöä savustuspussin alla minimiin.
b. Anna kypsyä noin 45 min (aika-arvio 1,5 kg fileelle).
c. Siirrä lohi tarjoiluastiaan ja tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Kurkkaa kypsymisen aikana. Jos pussi ei savuta, lisää lämpöä. Jos pussista tulee liekkejä eli se palaa, puhalla sammuksiin ja vähennä lämpöä.

Nämä 7 grillaustaikaa, toistettuna jokaisen grillauksen yhteydessä, tekevät sinusta kesän parhaan grillivelhon

  1. Puhdista ja vuoraa. Pese grilli ja vuoraa rasvapelti foliolla.
  2. Pyyhi ja sipaise. Ota grillattavat huoneenlämpöön noin tunti ennen grillausta. Pyyhi liika marinadia grillattavien pinnasta, ettei ruoka pala grilliin kiinni, eikä mausta tule kitkerää. Grillauksen loppuvaiheessa marinadia voi vielä sipaista pintaan vaikkapa pullasudilla. Se antaa hyvän viimesilauksen.
  3. Repäise pala. Repäise foliosta palanen herkkien grillattavien alle, jotta voit kypsentää niitä samaan aikaan esimerkiksi lihan kanssa.
  4. Lopeta ajoissa. Sammuta grilli, kun lihasta tulee käännettäessä kirkasta nestettä. Jos oikea kypsyysaste arveluttaa, kannattaa grillatessa käyttää lihalämpömittaria. Myös erilliset grillausalustat helpottavat kotikokkeja.
  5. Kääri ja malta. Anna lihan tekeytyä noin 10 minuuttia folioon käärittynä ennen tarjoilua. Liha jatkaa vielä kypsymistään. Älä syö suoraan grillistä.
  6. Käytä apureita. Jos epäröit lihan kypsyysasteen tunnistamisessa, käytä lihalämpömittaria ja/tai grillaa grillausalustan päällä. Kun liha ei ole suoraan parilalla, se ei voi palaa ja kypsyys on helpompi arvioida. Myös valmiit savustusalustat ovat näppäriä käyttää. Savu pääsee läpi alustan rei'istä, mutta ruoasta irtoava neste ei pääse valumaan savustimen pohjalle. Savustusalustan voi taitella myös foliosta.
  7. Aikatauluta ja nauti. Kun liha on vetäytymässä, on aika kaataa perunoista vesi ja kantaa pöytään kylmät tuotteet kuten majoneesi, voi ja juomat. Istu pöytään ja hämmästy, mitä saitkaan aikaan.

Lue myös

30.06.2022AA: Ulkoministeri Haavisto: Suomi aloittaa "pian" yhteistyön Turkin kanssa terroriryhmien suhteen
29.06.2022Turkki: Yhteisymmärryspöytäkirja ei tarkoita, että Suomen ja Ruotsin liittymisprosessi Natoon on valmis.
29.06.2022Yhdysvaltain puolustusministeriö tukee täysin Turkin F-16- modernisointisuunnitelmia.
29.06.2022NATOn julkistama Turkin, Suomen ja Ruotsin allekirjoittama muistio kokonaisuudessaan
29.06.2022Turkin, Suomen ja Ruotsin allekirjoittama muistion sisältö
28.06.2022Suomi ja Ruotsi palaavat Nato-jäsenyyden tielle- Turkki luopuu veto-oikeudesta
28.06.2022Turkki "sai mitä halusi" - Suomi ja Ruotsi eivät tue YPG/PYD:tä ja Turkissa FETÖ:ksi kutsuttua järjestöä.
28.06.2022Turkki, Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat muistion, joka tasoittaa tietä Suomen ja Ruotsin Nato- jäsenyyteen
28.06.2022Naton pääsihteeri sanoo, että ilmastonmuutos on Natolle tärkeä
28.06.2022Ruotsin ja Turkin väliset neuvottelut keskiviikkona Ankarassa
28.06.2022Pääministeri Andersson lupaa, että Ruotsi ei ole "turvasatama terroristeille".
28.06.2022NATOn pääsihteeri saapui Madridiin kiittämään Espanjaa historiallisen Naton huippukokouksen isännöimisestä
28.06.2022Turkin Erdogan ja Yhdysvaltain Biden tapaavat - välejä hiertänyt pitkään YPGn tukeminen
28.06.2022Turkin Erdogan ja Yhdysvaltain Biden voivat tavata Naton huippukokouksessa keskustellakseen Turkin huolenaiheista
28.06.2022NATOn Jens Stoltenberg : " Turkin huolenaiheet ovat oikeutettuja ja niihin on puututtava."
27.06.2022Karhu juhlistaa Pride Helsingin kanssa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen moninaisuutta
27.06.2022Turkin, Naton, Ruotsin ja Suomen välillä järjestetään tapaaminen tiistaina 28. kesäkuuta
25.06.2022Turkki: " Emme tee myönnytyksiä turvallisuuden suhteen"
23.06.2022Yhdysvallat tunnustaa Turkin huolen Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemuksista
22.06.2022US soldiers to Utti Jaeger Regiment's exercises
22.06.2022Yhdysvaltalaisia sotilaita Utin jääkärirykmentin harjoituksiin
22.06.2022Royal Air Force F-35s to visit Karelia Air Command
22.06.2022Ison-Britannian kuninkaallisten ilmavoimien F-35- hävittäjät vierailevat Karjalan lennostossa
22.06.2022Koomikko Ilari Johansson FalaBros-podcastissa ismien täyttämästä nykymaailmasta: "Kukaan ei edes tiedä, mitä mikäkin termi tarkoittaa, silti käytämme niitä sujuvasti!"
21.06.2022Päättäjien on kannettava vastuunsa Puolustusvoimien henkilöstön jaksamisesta
20.06.2022NATO isännöi Turkin, Suomen ja Ruotsin keskusteluja
18.06.2022Venäjä ei ole huolissaan Ukrainan EU-ehdokasasemasta
18.06.2022Ruotsi tuomitsee PKK:n terroristiryhmän
18.06.2022"Ruotsin ja Suomen tuki terrorismille uhkaa Natoa"
18.06.2022Ilmavoimien lentäjien harjoitus näkyy Multian ja Tikkakosken välisessä maastossa 18.- 23. kesäkuuta
17.06.2022Naton sotilaskomitean puheenjohtaja vierailee Suomessa
17.06.2022Naton puolustusministerit loi pohjan Madridin huippukokoukselle
16.06.2022Sinimusta Liike on merkitty puoluerekisteriin
16.06.2022Turkkia ei päästetä takaisin F-35- ohjelmaan
16.06.2022Suomi on rikkonut YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaa yleissopimusta
15.06.2022Turkki: Ruotsin ja Suomen vastaukset eivät täytä odotuksia
15.06.2022Baltian maat haluavat lisää Natoa- he eivät saa kaikkea mitä haluavat
15.06.2022Turkki säilyttää kantansa, kunnes Ruotsi ja Suomi ryhtyvät konkreettisiin toimiin
15.06.2022Puolustusvoimat : Valmius säilyy, vaikka joukko vaihtuu
15.06.2022Kun muslimi haluaa kääntyä kristityksi
15.06.2022Naton pääsihteeri esitteli liittoutuneiden puolustusministerien kokousta
14.06.2022Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan elokuussa 3,5 prosenttia
14.06.2022Turkin ulkoministeri: "PKK:n terroristit ovat kurdiväestön vihollisia" - siepattujen lasten vanhemmat protestoineet yli 1000 päivää
14.06.2022Dingo-musikaali ensi-iltaan Rauman kesäteatterissa
14.06.2022EU: Komissiolta hyväksyntä Suomen yritysten 500 miljoonan euron tukiohjelmalle Ukrainaan kohdistuneen Venäjän hyökkäyksen johdosta
13.06.2022Ruotsi on ottanut tärkeitä askelia vastatakseen Turkin vaatimuksiin
13.06.2022Wikipedia taistelee Venäjän määräyksestä poistaa Ukrainan sotatiedot
13.06.2022Turkin vaatimuslista Suomen ja Ruotsin Nato- jäsenyyden tukemisesta
12.06.2022Kokoomusopiskelijoiden aloite nuuskan myynnin laillistamisesta läpi Kokoomuksen puoluekokouksessa
12.06.2022Kokoomusopiskelijat ovat huolissaan puolueen kulkusuunnasta
12.06.2022Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vieraili Suomessa
11.06.2022Terroristijärjestö PKK:n kannattajat pitivät mielenosoituksen myös Lontoossa
11.06.2022Puheenjohtaja Jarkko Eloranta: "Meidän ovemme on auki ja kutsun puheenjohtaja Orpon keskustelemaan maamme suunnasta"
11.06.2022Turkin media: YPG/PKK-terrorismin kannattajat pitävät mielenosoituksia Suomessa ja Ruotsissa
11.06.2022Naton pääsihteeri vierailee Suomessa ja Ruotsissa
11.06.2022Metropolitan police: Tuomittu terroristi tuomittiin vapauttamisehtojen rikkomisesta
11.06.2022Metropolitan police: Mies tuomittiin terrorismista ja yleisen järjestyksen rikkomisesta
10.06.2022Puolustusvoimat jatkaa miehittämättömien ja miehitettyjen ilma-alusten yhteistoiminnan tutkimusta
10.06.2022Naton apulaissihteeri: Ei merkkejä Venäjän uhkasta Ruotsille ja Suomelle
09.06.2022Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kääntyi vuonna 2021 laskuun ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen
09.06.2022Itä-Ukrainan tuomioistuin tuomitsi kolme Ukrainan joukoissa taistellutta miestä kuolemaan
08.06.2022Rasvamaksa on lisääntyvä terveysuhka
08.06.2022Turkki: Ukrainan viljanvientisuunnitelma on kohtuullinen
08.06.2022Instagram poisti Visit Limingan tilin - "Sydämestämme toivomme, etteivät muut Instagram-tilien käyttäjät joudu vastaavan epäonnen kohteeksi"
08.06.2022Kymmeniä järjestelmällistä verokiertoa tarjoavia yrityksiä paljastunut, Suomelta mahdollisesti jäänyt saamatta 80 miljoonan euron edestä lähdeveroa vuosittain
07.06.2022Altun: "Ruotsin, Suomen on otettava tiukka kanta terrorismiin"
07.06.2022Rannikkoprikaatin joukkokoulutuskauden ampumaharjoituksessa sattui tapaturma
07.06.2022Folio pelastaa grillaajan - myös savustus onnistuu itsetehdyssä foliopussissa
07.06.2022FIFAn jalkapallon MM 2022 - otteluohjelma julki - nämä ottelut MTV näyttää
06.06.2022Turkki ja Venäjä sopivat Ukrainan viljan viennistä Odessasta
06.06.2022Huostassa olevien lasten määrä väheni vuonna 2021
06.06.2022Turkki : Ruotsin ja myös Suomen pitäisi lopettaa NATO-ajan käyttäminen, ei mitään neuvoteltavaa
06.06.2022Kesää vietetään dekkareiden parissa - lukien ja kuunnellen
06.06.2022Saimaannorpan kuutteja syntyi viime talvena 92
06.06.2022Hillauutisia: Hilla kukkii Ranualla
06.06.2022Työikäisten lääkkeet määrätään yleensä julkisella sektorilla - myös työterveyshuolto on tärkeä palvelukanava
04.06.2022Mikä on Bilderberg Meeting ?
04.06.2022NATOn huippukokous ei luo paineita Turkille - tärkeintä on mitä konkreettista Suomi ja Ruotsi aikoo tehdä
04.06.2022Ranskan presidentti: Venäjää ei saa nöyryyttää
04.06.2022Venäjä kutsuu yhdysvaltalaisten tiedotusvälineiden päälliköt kokoukseen ja varoittaa "tiukista toimenpiteistä"
04.06.2022Velkajärjestelyssä olevien velallisten käytettävissä olevaan rahamäärään tasokorotus
03.06.2022Ukrainan poliisi tutkii syytöksiä venäläisten sotilaiden seksuaalisesta väkivallasta
03.06.2022EU:n kuudes pakotepaketti tuo vientipakotteita myös kemianteollisuuden tuotteille
03.06.2022Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemusten edistyminen riippuu, mitä Suomi ja Ruotsi tekevät
03.06.2022Sabah: Suomi vihjaa ostavansa turkkilaisia ​​droneja NATO-jäsenyydestä
03.06.2022Venäjä toivoo, että Turkki ei käynnistä operaatiota YPG:tä vastaan ​​Syyriassa
02.06.2022Naton pääsihteeri Stoltenberg tapasi Valkoisessa talossa presidentti Joe Bidenin
02.06.2022Joint Expeditionary Force Training Event at Rovaniemi Air Base
02.06.2022Joint Expeditionary Force - koulutustapahtuma Rovaniemellä
02.06.2022Kansanedustaja Mikko Kärnän lausunto huomioitiin Turkin mediassa
02.06.2022Kotimainen elokuva hallitsee virallista top-listaa
02.06.2022Kelan ja sosiaalihuollon yhteistyötä on vahvistettava toimeentulotukipäätöksissä
02.06.2022Pohjoismainen tutkimus: 91 prosenttia suomalaisista kuuntelee musiikkia digitaalisista suoratoistoalustoista, Instagram ja TikTok nousussa
02.06.2022Biden tapaa Naton Stoltenbergin Valkoisessa talossa torstaina
01.06.2022Naton pääsihteeri vierailee Washington DC:ssä
01.06.2022Erdoğan: "Ruotsin ja Suomen kaltaiset maat yrittävät manipuloida"
31.05.2022Haussa taiteilija suunnittelemaan valotaidetta Näsisaaren silloille
31.05.2022Yrityksiin kohdistuu yhä taitavampia huijausyrityksiä - lue asiantuntijan vinkit, milloin kannattaa olla tarkkana
30.05.2022Helsinki innostaa työntekijöitään Pride-kuukauden viettoon
30.05.2022Tutkimus: Erityisesti nuoret naiset kokevat turvallisuuden tunteensa järkkyneen Ukrainan sodan seurauksena

Näytä lisää »