Tuomas Enbuske masennuksensa taustoista: "Halusin olla älykkäämpi kuin Jumala"

29.03.2021

tuomas-enbuske-kuva_otavamedia.jpgNuorempana minulla oli sellainen ajatus, että olen älykkäämpi kuin Jumala. Ajattelin voittavani Jumalan älyllisesti. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut miettiä uskonasioita. Ajattelen kristinuskosta, että se on ehdottomasti hyvä asia, sanoo Tuomas Enbuske. Kuva: Otavamedia / Lehtikuva

Toimittaja Tuomas Enbusken mielenterveys järkkyi viime talvena rajusti. Hän joutui useiksi viikoiksi psykiatriseen hoitoon. Diagnoosi oli vaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Huomenna tiistaina lähetettävässä Radio Dein Ex-Criminals -ohjelmassa Enbuske avaa romahduksensa taustoja.

– Olin tosi masentunut ja mielisairaalassa. Mutta jo sitä ennen tuli asenne, että ateismissa ei ole mitään älykästä ja coolia, tunnustaa Enbuske Radio Deissä.

Hädän hetkellä 43-vuotias Enbuske kutsui apuun ystäviään ja kääntyi jopa korkeampien voimien puoleen.

Masentuneena hän otti yhteyttä entiseen europarlamentaarikkoon, luottoystävä Eija-Riitta Korholaan.

– Eija-Riitta Korhola rukoili puolestani. Sanoin hänelle, että voisitko, kun sinulla on paremmat yhteydet ylöspäin.

–  Pyysin uskovaista ystävääni rukoilemaan. En siksi, etten olisi itse halunnut rukoilla vaan sen takia, että ajattelin sen olevan tilanteessani ulkokultaista. En liioin kyennyt miettimään itse sellaisia asioita, halusin vain kuolla.

Ennen vakavaa sairastumistaan Enbusken Twitter-viestit olivat toisentyyppisiä: ”Jumalan suhteen olen ateisti, Saatanan suhteen agnostikko.”

Tuomas Enbuskella on Twitterissä neljännesmiljoona seuraajaa. Masennuksen hetkellä Enbuske tajusi, että määrä ei korvaa laatua.

– Huomaisin sen vuoden aikana, että minulla on muutama hyvä ystävä.

Radio Deissä Enbuske taustoittaa muuttunutta ajatusmaailmaansa sairausajan jälkeen.

– Varmaan näin ei saisi ajatella, mutta ajattelen ja sanon, että länsimainen yhteiskunta ja sen arvopohja on parempi kuin monen muun yhteiskunnan. Se ei johdu siitä, että ihmiset olisivat siellä huonompia – kaikki ihmiset ovat yhtä syntisiä. Se johtuu siitä, että siellä on eri järjestelmä ja eri usko.

– Olen luterilaiskristillisjuutalainen uskonnoton – toistaiseksi. Kulttuuriperinne minussa on, mutta olisin ulkokultainen, jos väittäisin olevani uskova – mutta en tiedä onko se lopullinen tila. Toivoisin voivani uskoa.

Enbusken mielestä kirkko voisi tuoda sanomaansa esiin suorasukaisemmin.

– Jotkut sanovat, että hyvät uskovaiset ovat sellaisia, jotka eivät tuputa toisille uskoa. Minä taas olen otettu siitä, että toista ihmistä kiinnostaa se, missä vietän iäisyyteni.

– Armo on kristinuskon hienoimpia sanomia – varsinkin kun armo on ihmiselle todella vaikeaa. Minullekin se on vaikeaa. Onhan se vaikea ajatella, että Isis-taistelijat ovat Jumalalle yhtä rakkaita kuin muutkin.

Julkkistoimittajan lähipiiriin ja laajempaan verkostoon kuuluu runsaasti julkisuuden henkilöitä. Enbuske tietää, miltä tuntuu pitää pärjäämisen ja pätemisen kulisseja yllä valokeilan keskellä.

– Veikkaan että moni on aika tyhjä ja surullinen. Kyllähän siinä huomion hakemisessa on paljon kyse siitä, että haetaan hyväksyntää. Ainakin minulla oli monta vuotta ja vuosikymmentä niin, että hain hyväksyntää. Rakkauttahan minä hain.

Tuomas Enbuske on vieraana Radio Dein Ex-Criminals-ohjelmassa tiistaina 30. maaliskuuta.  Jakso on lähetyksen jälkeen kuunneltavissa podcastina.

Live24magazine

22.04.2021Muusikkojen liiton uusi Nyrkki - palkinto jaettiin tänään Aki Haurulle
22.04.2021Lastensuojelulain muutosehdotukset lausunnolla
22.04.2021Useimmat kuntavaaliehdokkaat ovat itse osallistuneet ammatilliseen koulutukseen
21.04.2021Virpi Salmen taidemeemikirja pilkkaa taiteen naiskäsityksiä
21.04.2021Mikael Jungner juontamaan televisio-ohjelmaa AlfaTV:lle
20.04.2021DNA toimittaa Ropo Capitalille kansainvälisen yritysverkon
20.04.2021Kasiluokkalaisista Suomen suurin oopperayleisö
20.04.2021Tulli torjui harmaata taloutta tehokkaasti vuonna 2020
19.04.2021" Sijainen "pureutuu ihmisen psyykeen ja kontrollin menettämisen pelkoihin
15.04.2021Hjallis Harkimon uusi tv-ohjelma herättää tunteita ja puhuu rahasta mielenkiintoisesti
15.04.2021THL:n koronakartta ja koronakartan avoimen datan rajapinta eivät päivity lauantaina 17. huhtikuuta huoltotöistä johtuvan käyttökatkon takia
15.04.2021Koronatartuntojen määrä selvästi laskenut - rajoitusten lieventäminen edellyttää suotuisan kehityksen jatkumista
13.04.2021THL:n asiantuntijat vastaavat yleisön kysymyksiin koronarokotuksista avoimessa verkkotilaisuudessa
12.04.2021Vuoden valokuvataidekirja 2020 on Teemu Mäen " Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? "
12.04.2021Aikakauslehtiviikko tavoitti yli 100 000 lukijaa
12.04.2021Terveydenhuollon työntekijöillä oli suhteessa saman verran koronatartuntoja kuin muilla työikäisillä vuonna 2020
07.04.2021Vanhempien lämpö suojaa nuorta rikollisuudelta ja psykopaattisilta piirteiltä
01.04.2021STM pyytää lausuntoja rokotusasetuksen muuttamisesta
01.04.2021Tornion Panimo Oy siirtää toimintansa Viroon
30.03.2021Oulun teatteri lomauttaa koko henkilöstön kuukaudeksi
30.03.2021Lähihoitajiksi opiskelevien osaaminen arvosanoilla mitattuna erittäin hyvää ja melko tasalaatuista - teoreettisessa osaamisessa kehitettävää
30.03.2021Takuueläke on hakematta noin 9 500:lla eläkeläisellä
30.03.2021Positiivisella luottotietorekisterillä halutaan torjua ylivelkaantumista
29.03.2021Tuomas Enbuske masennuksensa taustoista: "Halusin olla älykkäämpi kuin Jumala"
28.03.2021Ravintolat kiinni asiakkailta 18. huhtikuuta asti lähes koko maassa vakavan tautitilanteen vuoksi
28.03.2021Tartuntatautilain muutos mahdollistaa kaikenkokoisten tilojen sulkemisen koronaepidemian vuoksi
28.03.2021Valot sammuivat ympäri maailmaa - WWF:n Earth Hour rikkoi ennätyksiä osallistujamäärässä ja sosiaalisessa mediassa
27.03.2021Kuntien tarjoama maksuton ehkäisy vähentää teiniraskauksia, mutta nuorten yhdenvertaisuus ei toteudu
26.03.2021Lyhennetty LOST BOYS - elokuva on poistettu Yle Areena -palvelusta uuden ikärajaluokituksen seurauksena
25.03.2021Lauri Tähkän Toreilta Töölöön - kiertueen konsertit siirtyvät syyskuulle 2021
25.03.2021Tässä ovat vuoden 2020 parhaat äänikirjat
25.03.2021Kuopiossa vahvistetaan korona-arjessa jaksamista yhteisöllisesti urheiluseurojen kanssa
24.03.2021Reserviupseeriliitto: Lyijyammusrajoitukset vaarantavat maanpuolustusta
24.03.2021Korkein hallinto-oikeus: Kaupungilla oli oikeus purkaa lehtorin virkasuhde painavasta syystä
23.03.2021Tampereen elokuvajuhlat ensimmäistä kertaa verkossa - ohjelmistoa katsottiin yli 60 000 kertaa
23.03.2021Valtaosa suomalaisista pitää Suomen tupakkapolitiikan tavoitetta epärealistisena - tupakoinnin haittojen vähentämiseen kaivataan lisää tietoa ja keinoja
23.03.2021Kuopiolaisen Who Cares - järjestön webinaarit valtakunnallisesti suosittuja
22.03.2021Suojellaan Lapsia ry:n uusi Turvallisesti #Digiliikenteessävideo muistuttaa aikuisia lasten digiturvataitojen tukemisen tärkeydestä
21.03.2021Mattssonin huippuveto Oskarin Uintien kovin suoritus - Khalili hurjasteli parauinnin SE:n
21.03.2021Suomen Uimaliitto: Matti Mattsson huippuiskussa kisakauden avauksessaan - ui uuden Suomen ennätyksen
21.03.2021SDP:n Riitta Mäkinen: Lasten ja nuorten mielenterveyteen lisäresursseja
18.03.2021Stadi vs. Lande -ohjelman uusi kausi alkaa MTV3-kanavalla 14. huhtikuuta - kaudella tehdään harmillista historiaa
18.03.2021STM pyytää lausuntoja huumausainelain muutoksista - hampun viljelyn asemaa halutaan selkiyttää
18.03.2021Ulkoministeriö: Al-Hol -tehtävän kustannukset tähän mennessä noin 395 000 euroa
17.03.2021Peppi Pitkätossu on ensimmäinen Seinäjoen kaupunginteatterin striimattava esitys
15.03.2021Neljäsosa peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten henkilöstöstä arvioi työkykynsä heikentyneeksi
13.03.2021Lumikuningatar-jääshow hakee esityksiin kymmeniä taitoluistelijoita ja jääkiekkoilijoita avoimella haulla
12.03.2021Koko vuosi koronaa - Kerro SKS:lle, miltä pandemian jatkuminen tuntuu
12.03.2021Vuosipäivänä käynnistyvä kampanja nostaa esille tapahtuma-alan äänettömän hädän
08.03.2021Tulli paljasti vuonna 2020 yli 6 600 tullirikosta - rikostorjunnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus merkittävä
07.03.2021Demarinuoret: Faktat tiskiin vaalien siirtämisestä!
07.03.2021Kannanotto: Oi muistatko vielä sen virren, jota Koronakeväänä laulettiin?
05.03.2021Tutkimus: Lemmikkikoira muokkaa kodin mikrobistoa runsaammaksi ja monipuolisemmaksi
05.03.2021Aluehallintovirasto valvoo tartuntatautilain ja alkoholilain noudattamista tehostetusti tulevana viikonloppuna
05.03.2021Kiintiöpakolaistilastot 2020 julki - korona vaikutti valintojen järjestelyihin
03.03.2021Kansanedustajat Heinäluoma ja Ovaska: Freelancereiden tukemisen rinnalla varmistettava kulttuurialan työllistäjien tilanne
03.03.2021Vihreät nuoret: Hallitus, opiskelijoiden mitta on täynnä!
02.03.2021Kirjailijat antavat teoksilleen äänensä radiossa
26.02.2021Kaikki EU:n ulkopuolelta toimitettavat verkkokauppaostokset on tullattava heinäkuusta alkaen
25.02.2021Ojantakasen sijaishuoltoyksikkössä on ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin
25.02.2021Kuinka viet dronekuvauksesi uudelle tasolle? Katso National Geographic -ammattilaisen vinkit
24.02.2021Kela on lähettänyt maksumuistutuksen maksamattomasta terveydenhoitomaksusta noin 43 000 opiskelijalle
23.02.2021Suomen tietokirjailijat toivoo tukea Grahn-Laasosen lakialoitteelle
22.02.2021SDP:n Heinäluoma ja Kari: Ulkomaalaislakia on muutettava, jotta seksuaalirikoksiin ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistaminen toteutuisi tehokkaasti
21.02.2021Terveysturvallinen matkailu Lapissa
19.02.2021Itse ajattelijat ottaa kantaa päivänpolttaviin teemoihin
19.02.2021Lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettavaa poliisin virka-apua ehdotetaan maksuttomaksi
18.02.2021Lapset saavat äänestää OYSille kaverihahmon
18.02.2021Valtuustojen toiminta ei osallista suomalaisia, yleisin tunne pettymys
17.02.2021Tietosuojavaltuutettu: rekisterinpitäjän on huolehdittava riittävistä toimenpiteistä rekisteröidyn oikeuksien toteuttamiseksi
17.02.2021Epidemiatilanne Uudellamaalla pahenee - rajoituksia ei voida vähentää
16.02.2021Tarkista nettiostoksesi tullimaksut ja verot helposti - suosittu Tullilaskuri uudistuu
16.02.2021Nuorten tyytyväisyys elämään Nuorisobarometrien mittaushistorian matalimmalla tasolla
16.02.2021Kuopion kaupunki hankkii kaiken sähkönsä vihreänä Väreeltä
11.02.2021Kela nostaa esiin yhteistä työtä kuntien kanssa: "Tämä on asiakkaan etu"
11.02.2021Coca-Cola testaa paperipulloa kuluttajakäytössä Euroopassa
10.02.2021National Geographic -TV-kanavan dokumenttisarja vie Suomea maailmalle
08.02.2021Upeilla luomuksilla tuomarit ihastuttanut Mari Pihlajamäki on Koko Suomi leipoo - kilpailun voittaja!
08.02.2021Mihin sinä tarvitset journalismia? Uusi mediakasvatusmateriaali haastaa aikuiset pohtimaan suhdettaan mediaan
07.02.2021Koronavirustartuntoja ja altistuksia TimeOut Sports Bar:ssa
05.02.2021Korona-ajan pitkittyminen näkyy lasten kasvavana ahdistuksena SOS - Lapsikylän Apuu-chatissa
05.02.2021Tredu selvitti maksuttoman koulutuksen hankintatarpeita
05.02.2021Demarinaiset: Loppu tyttöjen ja naisten silpomiselle
05.02.2021THL on tarkentanut lääketieteellisiä riskiryhmiä koronarokotuksia varten
05.02.2021Tutkimus: Eläkeläiset kokevat taloudellisen tilanteensa kohtalaiseksi - työnteko eläkkeellä kiinnostaa kahta kolmesta
05.02.2021Kuopio kärkisijoille Vetovoima & vaikutus -tutkimuksessa
04.02.2021Hallituksen esitys: Työnantajan oikeus selvittää lasten kanssa työskentelevien rikostausta laajenee
03.02.2021Kuntavaalit 2021 lähestyvät - vaalijärjestelyissä huomioidaan turvallisuus
03.02.2021Autismiliitto: Autismi ei ole vika, vaan olemisen tapa
03.02.2021VRN ja THL: Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on koronataudin ehkäisyssä oleellisempaa kuin yksittäiset ravintolisät
02.02.2021Ohjeistus lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnasta
02.02.2021Ministeri Pekonen: Työttömyysturvan suojaosan korotusta ja muita työttömyysturvapoikkeuksia jatketaan 30. kesäkuuta asti
02.02.2021Suomen poliisi, THL.n BARNAHUS-hanke, HUS mielenterveystalo ja Itämeren valtioiden neuvoston CBSS-yksikkö mukaan turvallisesti digiliikenteessä projektiin
28.01.2021Kotitalouksien sähkölasku pysyi vuonna 2020 lähes ennallaan
25.01.2021Kuopio: We Have a Stream!
23.01.2021SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen: Lääkeyhtiöiden patenttisuoja purettava pandemian ajaksi
23.01.2021SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen kokoomukselle: Sote-uudistuksen hylkääminen olisi vastuutonta
22.01.2021Lumityöt jatkuvat Helsingissä, tähän mennessä vastaanotettu 30 000 lumikuormaa
22.01.2021Tredu valmistautuu maksuttomaan opiskeluun
21.01.2021Kansanedustaja Piirainen: Itärata etenee!

Näytä lisää »