Myös sisäilmasta sairastumisen vuoksi kodittomilla on oikeus asuntoon

15.10.2019

Homepakolaiset ry muistuttaa asunnottomien yönä, että moni suomalainen on sisäilmasta sairastumisen vuoksi vailla kotia. Sisäilmaongelmien vuoksi sopivaa asuntoa etsivät eivät monesti näy asunnottomuustilastoissa, sillä monella on virallisesti koti, jossa elämistä terveyssyyt kuitenkin rajoittavat. Yhdistys toivoo, että sisäilmakodittomien määrä Suomessa selvitetään ja ryhmälle suunnattua rakentamista aletaan kehittää pian.

Sisäilmasta sairastuminen voi tehdä sopivan kodin löytämisestä vaikeaa. Sisäilmasairastumisen vuoksi asuntohaasteiden kanssa kamppaileville ei ole toistaiseksi tarjolla lainkaan palveluja eikä heille soveltuvaa asuntotuotantoa tueta. Homepakolaiset-yhdistys toivoo, että tämä ryhmä huomioidaan pian asunnottomuuspolitiikassa käytännön toimin.

Mistä on kyse?

Osa sisäilmasta sairastuneista on akuutisti kotia vailla oman kodin paljastuttua homeasunnoksi. Tämä joukko selviää uuteen alkuun yleensä yhdellä muutolla. Osa kuitenkin sairastuu sisäilmaongelmista vakavammin. Heillä elimistö on pysyvämmin vaurioitunut ja keho reagoi normaalia herkemmin esimerkiksi rakennusten kosteusvauroihin ja rakennusmateriaaleista vapautuviin kemikaaleihin. Oireet voivat olla hankalia ja vaikuttaa merkittävästi arkielämään ja toimintakykyyn.

Juuri tämä ryhmä tarvitsee apua kodin löytämiseen silloin, kun he eivät kohtuullisin ponnistuksin löydä asuntoa tavallisesta rakennuskannasta.

Homepakolaiset ry:n toiminnanjohtaja Katja Pulkkinen kertoo, että moni elää pitkittyneessä muuttokierteessä etsien asuntoa, jossa voisi elää sairastumatta.

- Osalla sisäilmakodittomista on asunto, jossa he kuitenkaan eivät voi asua tai jossa asuessaan he voivat hyvin huonosti. Vuosia jatkuva muuttaminen asunnosta toiseen on tavallista. Pieni osa asuu myös teltoissa, parvekkeilla tai on muuttanut ulkomaille joko pysyvästi tai väliaikaisesti.

Koti on tärkeä osa ihmisen identiteettiä ja paikka, jossa rauhoitutaan ja palaudutaan.

- Jos oma koti sairastuttaa vakavasti ja sieltä täytyy terveenä pysyäkseen päästä pois, ei kodin määritelmä täyty. Tällaiset tilanteet ovat kuluttavia ja estävät normaalin arjen elämisen, Pulkkinen sanoo.

Pitkittynyt ja hankala asuntotilanne kuormittaa ja vaikuttaa myös työelämässä jaksamiseen.

- Moni on yrittänyt vuosia löytää itselleen sopivaa asuntoa. Osa sisäilmasta sairastuneista on työkyvyttömiä tai uhkaa pudota työelämästä juuri ratkaisemattoman, pitkittyneen asuntotilanteensa vuoksi, Pulkkinen kuvaa.

Hallitusohjelmassa mainitun selvityksen on tähdättävä ihmisoikeuksien toteutumiseen

Tällä hallituskaudella sisäilmasta sairastuneiden asuntotilanne on ensi kertaa koskaan hallitusohjelmassa. Hallituskaudella on tarkoitus tehdä selvitys siitä, voiko valtio tukea sisäilmasta sairastuneille suunnattua rakentamista.

Homepakolaiset ry toivoo, että selvitys toteutetaan aiheeseen perehtyen ja asiantuntevasti. Selvityksessä kannattaisi selvittää sisäilmakodittomien määrää, heidän tilanteitaan ja tarpeitaan sekä pohtia erilaisia mahdollisuuksia kehittää sellaista rakentamista, joka sopii homeille ja rakennusmateriaalien kemikaaleille herkistyneille ihmisille.

- Asunto on osa ihmisoikeuksia ja jokaisen perusoikeus. Sisäilmasta sairastuneiden kohdalla nämä oikeudet eivät Suomessa toteudu. Tilannetta ei voi ohittaa, vaan siihen täytyy ja siihen on mahdollista kehittää ratkaisuja, Pulkkinen sanoo.

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä, joka on tänä vuonna 17. lokakuuta. Tapahtumaa koordinoi Asunnottomien yö -kansalaisliike.

Live24magazine

 
09.07.2020Suomi vastaanotti ensimmäiset alaikäisten siirrot Välimeren alueelta keskiviikkoiltapäivänä
08.07.2020Koirien kiusana sinilevä, käärmeet, ötökät ja helteet - Näin ehkäiset ja hoidat lemmikkisi kesähaavereita
07.07.2020Sairaalahoitoa vaativaan koronavirustautiin (COVID-19) sairastuneilla potilailla vakavampi taudinkuva ja pidempi sairaalahoito kuin influenssapotilaalla
07.07.2020Työryhmä: Raiskauksen tunnusmerkiksi vapaaehtoisuuden puute
06.07.2020Kuopioon elokuussa avattava Suomen toiseksi suurin uimahalli tähtää viiden tähden asiakaskokemukseen
06.07.2020Laivoilla useita altistustilanteita - hakeudu matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita
06.07.2020SDP:n Matias Mäkynen: Järjestöjen kanneoikeus ehkäisisi väärinkäytöksiä ja suojaisi heikompaa työmarkkinoilla
30.06.2020Diakonissalaitos aloittaa työn radikalisoitumisen ehkäisemiseksi
30.06.2020Nettipuhelujen soittaminen on yleistynyt erittäin voimakkaasti
29.06.2020Tutkimus: Suojamaskien käyttöpakko ei lisännyt liikkumista
28.06.2020Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avoin kirje piispa Sani Ibrahim Azarille
28.06.2020HUS: Koronaviruksen oireita - hakeudu testiin, vaikka on kesä!
25.06.2020Jonne Välilä myy suomalaisyritysten tuotteita Amazonin verkkokaupassa - tärkeintä on hylätä sopimattomat tuotteet valikoimasta etukäteen
24.06.2020Pääomasijoituksilla elinvoimaa Itä-Suomen kasvuyrityksille
22.06.2020Tulli paljasti marihuanalähetyksiä yli kolmen miljoonan euron arvosta
22.06.2020Remu kohtaa veljensä surman tunnustaneen Late Johanssonin radiossa: "Koko länsimainen kulttuuri on saatanan vallassa"
20.06.2020Euroopan parlamentti tuomitsee rasismin, vihan ja väkivallan niiden kaikissa muodoissa ja vaatii toimia
18.06.2020Eturivin artistit Teivon raviradalla drive in - festivaalissa heinäkuussa
18.06.2020Tutkijat: EU:n yhteisveropohja söisi Suomen yhteisöverotuottoja
17.06.2020Huono henkilöstöpolitiikka suivaannutti Elisan myyntipisteiden esimiehet - ulosmarssi kestää juhannusaattoon saakka
17.06.2020Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa: Ravintoloiden rajoitusten purkaminen ilouutinen toimialalle ja sen työntekijöille - kysynnän palautumiseksi tarvitaan määräaikainen arvonlisäverojen alentaminen
17.06.2020Windows-käyttäjä, tämä haittaohjelma vaanii pankkitietojasi - Android-laitteiden kiusana käyttäjää jäljittelevät mobiilihaittaohjelmat
17.06.2020Hallitus esittää väliaikaista epidemiakorvausta perustoimeentulotuen asiakkaille
15.06.2020Tuija Pehkonen ja Lorenz Backman palaavat Kesäterassille - suosittu kesäohjelma MTV3-kanavalla arki-iltaisin 13. heinäkuuta alkaen
15.06.2020Veronpalautus huomioidaan toimeentulotuessa tulona
13.06.2020SDP:n Tuula Väätäinen: Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain kokonaisuudistus on välttämätön
11.06.2020Teoston kesäkuun tilityksessä 26,3 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille
08.06.2020Asiaohjelmien taustaäänet estävät ikääntyneiden tiedonsaantia
05.06.2020Suomen Poliisijärjestöjen Liiton koronakysely: joka kolmas kertoo, että työtehtäviä on priorisoitu pandemian aikana
04.06.2020Tulli : Huvipuistotuotteista kolmannes määräystenvastaisia
03.06.2020Akava: Hallituksen lisätalousarvioesitys tukee kriisistä selviytymistä
02.06.2020Kesätyöt ja harjoittelu Skanskalla vievät kohti työelämää
02.06.2020Ministeri Henriksson: Syyttäjätoimintaan vahvistusta lisätalousarviossa
02.06.2020Prätkällä töihin - päivän kummeina radiologi Sakari Kainulainen ja sairaanhoitaja Juha-Pekka Miettinen: " Päivän paineet ja kiireet tippuvat moottoripyöräillessä tienvarsille "
01.06.2020Venäjän tullin lahjoittama labradorinnoutaja valmistui tullikoiraksi
01.06.2020Tukes ohjeistaa: Näin ostat kansanmaskin
30.05.2020Rovaniemi: Suurtulvan huippu lähellä - "Töitä paiskitaan yötäpäivää"
28.05.2020Kirjauutuus: Onko meidät huijattu yksiavioisuuteen?
27.05.2020Avoin kirje Marja Kihlströmin tueksi koskien Osmo Kontulan käytöstä
27.05.2020Uudet mallinnukset vahvistavat: Sairaiden eristäminen ja etätyön suosiminen ovat avainasemassa koronan torjunnassa
27.05.2020Suomen huumeprofiili on poikkeuksellinen pohjoismaisessa huumeiden yliannostuskuolemien vertailussa
25.05.2020Mikkelin seutu kutsuu vapaa-ajan asukkaitaan - täällä on tilaa hengittää
25.05.2020Väre vihersi Niiralan Kulman sähkön
25.05.2020Tutkimushanke etsii työkaluja syrjimättömän ja tasa-arvoisen työelämän rakentamiseksi
20.05.2020Etlan lausunto: Poikkeuksellisten olojen määritelmä täyttyy
20.05.2020Lauri Tähkä Telakalla - livestream - keikka syntyi molemminpuolisesta ikävästä
20.05.2020Koronapandemia hankaloittaa henkilönsuojainten tullivalvontaa
19.05.2020Ikääntyneen on syytä välttää koronavirustartuntaa - hyvinvointiin ja toimintakykyyn kannattaa kiinnittää huomiota
19.05.2020Radio SuomiRock etsii kitarajumalia Suomen kovimpien kotikitaristien joukosta
17.05.2020Akun Tehdas aloittaa suorat striimilähetykset -Live Stream TV starttaa keskiviikkona 20.toukokuuta .
16.05.2020STM päivitti ohjetta koronavirustartunnan ehkäisystä ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä -Toimintakykyä ja yhteydenpitoa läheisiin tuetaan myös poikkeusoloissa
15.05.2020Tässä ovat vuoden 2019 parhaat äänikirjat - Suuren äänikirjapalkinnon voittajat palkittiin tänään Storytel Awards - virtuaaligaalassa
13.05.2020Jos sinulla on koronavirukseen sopivia oireita, hakeudu testiin
13.05.2020Lennol valmistaa tuhansia suojatakkeja viikossa: "Olemme ylpeitä siitä, että voimme olla avuksi haastavassa tilanteessa ja lisätä työtä Suomessa".
13.05.2020Huoltovarmuuskeskus ja UPM yhteistyöhön suojavarusteiden hankinnassa
13.05.2020Rovaniemen Lampelaan avautuu uuden ajan ruokakauppa, jota ei ole ennen Lapissa nähty: "En voi uskoa, että tästä tulee totta"
13.05.2020EU-tuomioistuin: Yksityishenkilö voi loukata tavaramerkkiä
12.05.2020Sami Kuronen luki äänikirjallisen satuja lapsille
12.05.2020STM:n kirje aluehallintovirastoille: oppilaitosten tiloissa noudatettava väljyys - ja hygieniaohjeita
11.05.2020Stam1na järjestää virtuaalisen moshpitin ja soittaa livestream - keikan Kulttuuritalolla
11.05.2020Uusi verkkosivusto, Kuopio Highlights, luo kaupungin tulevaisuuden kuvaa
08.05.2020Koronaviruksen etenemisen hallinta on ensiarvoisen tärkeää
08.05.2020Onko suomalaisten suhde instituutioihin murroksessa?
07.05.2020Professori Tapio Puolimatka: "Demokratia edellyttää laaja-alaista sananvapautta"
05.05.2020Siilinjärven kunta hankki aurinkovoimalan Väreeltä
04.05.2020Hallitus linjasi suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi ja rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta
04.05.2020HUSin varasairaalan mallitilat valmiina
04.05.2020Kuluttajille markkinoidusta koronapikatestistä Hengityssuojainkauppa.fi /ProCure Finland Oy:lle myynti-, markkinointi ja jakelukielto
03.05.2020Sähkötilaistoissa rajuja muutoksia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
02.05.2020Viruksesta voimme pestä kätemme mutta vastuusta emme
01.05.2020Virus ja verotulot - vaikea yhtälö
01.05.2020THL:n koronakarttasovellus on käytettävissä nyt myös ruotsiksi ja englanniksi
30.04.2020Laulava poliisi Petrus Schroderus esiintyy äitienpäiväkonsertin päätähtenä
30.04.2020Huoltovarmuuskeskus tehnyt laajan sopimuksen hengityssuojaintoimitusten varmistamiseksi
29.04.2020Lasten koronavirustartunnat ovat yleensä lieväoireisia - Suomessa lapsilla ei vakavia tautitapauksia
29.04.2020Vapun liputus omistetaan tänä vuonna koronan vastaisessa työssä toimiville
29.04.2020Onko jokainen iltasi päättynyt viime viikkoina pieneen hiprakkaan?
29.04.2020Kulutusluoton hakijalla on tyypillisesti kymppitonnien piikki auki
28.04.2020Muusikkojen liitto vetoaa hallitukseen musiikin esittäjien toimeentulon turvaamiseksi
27.04.2020Kaksi viimeistä vuotta tulosta, ei mitään oikeutta tukiin
27.04.2020Tukes: Älä käytä otsonointia koronan torjuntaan
26.04.2020Tehy ja SuPer: Koronakaranteenista johtuva palkanmaksuvelvollisuus saatava työehtosopimukseen
26.04.2020Suomen Latu palkitsi Kennelliiton Vuoden liikuttajana
25.04.2020Kärpät voitti ePlayoffs-sarjan
25.04.2020Marjanviljelijät odottavat päätöksiä ulkomaisista poimijoista- Kotimainen työvoima ei ole ollut merkittävä vaihtoehto enää aikoihin
24.04.2020Rovaniemi -avun nimissä liikkuu huijauspuheluita - oikea Rovaniemi-apu ei kysy yksityiskohtaisia henkilö- ja pankkitietoja tai tee tarkistuskäyntejä ikäihmisten koteihin
23.04.2020Hoivakotikuolemista korvausvastuu saattaa olla yrityksellä
23.04.2020Huoltovarmuuskeskus on perustanut suojainvarusteiden hankintayksikön koronakriisin ajaksi
23.04.2020Maailman suurimmassa vanhempainillassa 28. huhtikuuta jaetaan kokemuksia etäopetuksesta
20.04.2020Pelastakaa Lapset ohjannut jo 200 000 euroa ruokatukeen kotimaassa - avun tarve kasvaa
18.04.2020Sosiaali - ja terveysministeriö ja THL eivät ohjeista kangasmaskien käytöstä julkisilla paikoilla liikuttaessa
18.04.2020Turkulaisessa päiväkodissa todettu koronavirustartunta
18.04.2020Lähiruoka on enemmistölle sula mahdottomuus
17.04.2020Kasvomaski tutulla kuosilla voi loukata muiden oikeuksia - nämä 7 asiaa kasvomaskibisnekseen lähtevien yrittäjien ja ostajien tulee muistaa
16.04.2020Keikalla.fi lähettää ensimmäisen virtuaalifestivaalin ja vappuspesiaalin
16.04.2020Ulosottolakiin väliaikaisia muutoksia koronaepidemian takia
16.04.2020Hallitus rajoittaa tilapäisesti velkojien oikeutta hakea yritys konkurssiin
16.04.2020Valtiovarainministeriö: Koronavirus iskee lujaa Suomen talouteen
15.04.2020Valtakunnallisesti toimiva kauppakassipalvelu työllistää nyt satoja nuoria - keräsi ympärilleen huippujoukon sijoittajia
15.04.2020Käsihygieniaa voidaan vielä tehostaa - käsien desinfiointi tulisi olla mahdollista kaikissa julkisissa tiloissa

Näytä lisää »