Työnimi-kampanja saa jatkoa - Meeri Koutaniemi kuvasi neljä suomalaisvaikuttajaa romaniasuissa

26.11.2018

Runsaasti keskustelua herättänyt Työnimi-kampanja saa jatkoa. Kansainvälistäkin mainetta niittänyt huippuvalokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvasi kampanjan julkisuudesta tunnetut vaikuttajat romaniasuissa.

Diakonia-ammattikorkeakoulun koordinoimassa kampanjassa Tuomas Enbuske, Anne Kukkohovi, Meri-Tuuli Väntsi ja Jari Sarasvuo hakivat töitä romaninimillä laihoin tuloksin. Nyt pääosan saavat valokuvaaja Meeri Koutaniemen neljästä vaikuttajasta ottamat kampanjakuvat, joissa he esiintyvät romaniasuihin pukeutuneina. Huolella ja kunnioituksella tehty puvustus ja maskeeraus toteutettiin läheisessä yhteistyössä romanien kanssa, ja asujen käytöllä tässä yhteydessä on romaniyhteisön kollektiivinen hyväksyntä.

Koutaniemi on tullut tunnetuksi yhteiskunnallisesti kantaa ottavista valokuvistaan. Vuonna 2014 Koutaniemen ottamat kuvat kahden Masai-heimoon kuuluvan tytön ympärileikkauksista voittivat lukuisia palkintoja valokuvakilpailuissa, ja kuvat olivat esillä yhdysvaltalaisessa Time-aikakauslehdessä.

Koutaniemen mukaan päätös lähteä mukaan Työnimi-kampanjaan syntyi helposti:

- Lähdin mukaan kampanjaan, koska koen, että jokaisen tulisi ottaa kantaa vahvasti ja väkevästi suomalaisen työelämän tasa-arvoistamiseen. Työelämässä puhutaan ideaaleista, jotka ovat kaukana totuudesta. Eletään kuplassa, jossa sisäseinämät ovat niin kirkkaat ja heijastavat, että työkuplan ulkopuolelle jääviä ei edes tiedetä olevan olemassa. Tämä kampanja on neula, joka puhkaisee sen kuplan.

Koutaniemi korostaa yhteiskunnan vastuuta muutoksen käynnistämisessä:

- Syrjinnän vuoksi romanien pääsy osaamistaan vastaavaan työhön ei ole vain vaikeutunut, vaan heiltä on evätty mahdollisuus edetä suomalaisessa yhteiskunnassa paikoille ja työn kärkijoukkoihin, jossa heidän osaamisensa pääsisi sille kuuluvaan arvoon ja valoon. Romanien työkyvyn, ammattitaidon ja potentiaalin tunnustamiseksi tarvitaan rakenteiden ja työnantajien radikaalia havahtumista sekä aitoa tahtoa ongelman ratkaisemiseen.

Projektipäällikkö Mikael Mertsi Ärling Diakista on tyytyväinen Työnimi-kampanjan tähän mennessä saamaan huomioon:

- Kampanjan herättämä runsas keskustelu osoittaa sen merkityksellisyyden. Toivottavasti kampanjan myötä saamme käynnistettyä muutoksen ajattelutavoissa ja asenteissa niin, että nimellä tai etnisellä taustalla ei ole väliä vaan osaamisella.

Pukeutuminen näkyvä osa romanikulttuuria

Ärlingin mukaan pääväestöllä on monia vääriä mielikuvia romanikulttuurista ja yhtenä esimerkkinä hän mainitsee pukeutumisen:

- Romanikulttuurissa pukeutuminen on osa molemminpuolista kulttuurillista kunnioittamista. Monet pääväestön edustajat kuitenkin olettavat pukeutumisen olevan este työnteolle. Useissa ammateissa on hyvin vapaa ja salliva suhtautuminen pukeutumiseen muutoinkin, ja kulttuuri puolestaan joustaa niillä aloilla, joissa tietty työasu on tarpeen, kuten esimerkiksi sairaaloissa. Joillekin romanityöntekijöille saattaa edelleen tulla kasvojen menettämisen tilanteita tiloissa, joissa on muita, etenkin vanhempia romaneita läsnä, mutta toisaalta nykyään romanikulttuuri on tässäkin valmis kehittymään vallitsevan yhteiskunnan mukaan.

Pukeutuminen on monesti helpoimmin tunnistettava osa romanikulttuuria, ja romanit suhtautuvat asujensa yksityiskohtiin sekä niiden puhtauteen kunnioituksella. Sama kunnioitus asuja ja perinteitä kohtaan käy ilmi Koutaniemen ottamien kuvien aikana tehdyltä making of -videolta.

Meeri Koutaniemen ottamat kuvat lanseerataan maanantaina 26. marraskuuta. Kuvat tulevat olemaan esillä koko maan laajuisessa ulkomainonnassa sekä sanomalehdissä.

Työnimi-kampanja on osa valtakunnallista Nevo tiija – uusi aika -hanketta, jota koordinoi Diakonia-ammattikorkeakoulu. Hanke pyrkii tukemaan romanien työllistymistä Suomessa. Mukana on lisäksi kuntia, kaupunkeja, oppilaitoksia ja järjestöjä eri puolilta Suomea. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta. Kotimainen rahoittaja on sosiaali- ja terveysministeriö.

Live24magazine

06.06.2019Ensi viikolla vietetään dekkariviikkoa
06.06.2019Toinen mahdollisuus yrittäjille: uudet säännöt yritysten maksukyvyttömyydestä hyväksytty
05.06.2019Kela seuraa työttömyysturva-asiakkaiden tuloja
22.05.2019Kesän Coca-Cola -tölkeissä logo väärinpäin
21.05.2019Neuvosto kieltää kertakäyttömuovit
20.05.2019Piiloasunnottomuus on tyypillistä naisille
20.05.2019Aviador Kustannus : Hannu Mäkelän uutuusteos Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt, toiveikas elämä solmii lumoavasti yhteen tietoa ja tarinaa
15.05.2019Storytel : Marko Kilven Undertaker-dekkarisarja saa jatkoa - lukijana Peter Franzén
14.05.2019Lapinjärven kunta: "Saanko mä ihan oikeasti mennä äänestämään?" - Lapinjärvellä lapset pääsevät mukaan äänestämään europarlamenttivaaleissa
14.05.2019Kuka päihdetyötä kehittäisi kokemusasiantuntijaa paremmin?
08.05.2019Peluuri : Rahapeliongelmat kärjistyvät ulkomaisilla nettikasinoilla pelaavilla
08.05.2019Dekkarikuningatar saapuu Suomeen
07.05.2019Lukeminen on edelleen suosittu ajanviettotapa
03.05.2019Luonnonkosmetiikka - lupaus turvallisuudesta vai ympäristöteko?
03.05.2019Moottoripajanuoret kisaavat Kalajoen "särkillä" kevään auto- ja mopoendurance - tapahtumassa
03.05.2019Myyntimiehen työ vaatii sinnikkyyttä: Toni Veivo sai ensimmäisen palkkansa neljäntenä yrittäjävuotenaan
02.05.2019Aikuistuvat nuoret kaipaavat lisää seksuaalineuvontaa: Järjestöjen yhteinen kampanja Puhutaan panemisesta vastaa tarpeeseen
01.05.2019SAK odottaa tulevalta hallitukselta yhteistyöhalua ja aitoa kolmikantaista sopimista
30.04.2019Lääkäriliitto: Tulevan hallituksen on vahvistettava perusterveydenhuoltoa
30.04.2019Vappuhupi voi koitua kohtaloksi - älä vedä vappupallon heliumia henkeen!
30.04.2019Identiteettivaras voi tehdä ostoksia nimissäsi --10 vinkkiä identiteettivarkauden ehkäisyyn
11.04.2019Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia kiristetään
11.04.2019Eduskuntapuolueiden puoluesihteereiden kannanotto vaalihäirinnästä
06.03.2019Likkojen Lenkki avaa Tampereen festarikesän toukokuussa - esiintyjinä Samuli Edelmann, Anssi Kela ja Tampereen Työväen Teatterin Poikabändi-musikaalikomedian ToiBoys
02.03.2019Lääkäripalveluyritykset ry: Soten tavoitteet vaarassa
28.02.2019Lapsiin kohdistuvan netissä tapahtuvan seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisy vaatii laaja-alaista yhteistyötä
28.02.2019Nuoret rauhanlähettiläät kokoontuvat Helsinkiin
28.02.2019Tutkimus: Osuuskunnat ja järjestöt arvioivat soten avaavan mahdollisuuksia laajentumiselle
21.02.2019Ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksiin tiukennuksia vuoden 2020 alusta
19.02.2019Suomen hoiva-arviointi Oy tukee kuntia hoivayhtiöiden valvonnassa
16.02.2019SDP:n Anneli Kiljunen : Hallituksen lisäbudjettiele vanhuspalveluille jäi valjuksi - 0,7-lakialoite torpattiin samana päivänä valiokunnassa
15.02.2019Valtiovarainministeri Petteri Orpo: Vanhusten hoivan valvonta paranee, seksirikoksia ehkäistään - lisätalousarviossa 10,5 miljoonalla uusia toimenpiteitä
11.02.2019Ministeri Häkkänen: Puolueet pois tuomarivalinnoista - lautamiesten valinta siirrettävä tuomioistuinvirastolle
11.02.2019Uusi jäätietopalvelu kertoo Itämeren kiintojään tilanteesta
11.02.2019Facebookin vaalimainokset ensi kertaa julkisiksi: Vaalivahti-työkalu paljastaa äänestäjille kuinka heihin vaikutetaan sosiaalisessa mediassa
10.02.2019Tuore väitös vahvistaa: yli 80 prosenttia yrityselämän valmennuksista on hyödyttömiä
04.02.2019Lunta, jäätä, kalusto kovilla ja ongelmat kertautuvat - siksi junat myöhästelevät
04.02.2019Vihapuheen vastainen Against Hate -kampanja käynnistyy
03.02.2019Kannanotto: Ikäihmisten hoito vaatii resursointia ja erityisosaamista
02.02.2019Palveluopastus ja ajanvaraus helpottivat asiointia Kelassa
31.01.2019Riskiarvio kartoittaa Suomen kansalliset riskit ja niiden vaikutukset elintärkeisiin toimintoihin
30.01.2019Apulaisoikeuskansleri arvostelee hovioikeuksia tuomioiden jakelun laiminlyönneistä
26.01.2019Esperi Care myöntää toiminnassaan olleen virheitä ja ryhtyy välittömiin toimiin luottamuksen palauttamiseksi
25.01.2019Oikeusturvan toteutuminen vaatii rahaa
24.01.2019Kysely: Lähes joka kolmas on kokenut turvattomuutta lapsuudessaan - uusi taideteos muistuttaa oikeudesta koskemattomuuteen
23.01.2019Suomen sisäisen turvallisuuden tilasta kattava arvio
22.01.2019Selvitys: Ikääntyvä Suomi turvaa palveluseteliin, mutta palveluntuottajien puute vaivaa haja-asutusalueilla
22.01.2019Asiakastieto Group :Vastuullinen sähköyhtiö analysoi maksuhäiriön vakavuusasteen
22.01.2019Irene Vuorisalo aloittaa Eläkeliitossa vanhusasiamiehenä
22.01.2019Ulkoministeriö tukee laittoman maahantulon tutkintaa
15.01.2019Lindtman tyytyväinen eduskuntaryhmien yksituumaisuuteen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemisessä
13.01.2019Poliisi: Takaa-ajo Kuopiossa
13.01.2019SDP:n Antti Lindtman: Eduskuntaryhmät koolle sopimaan nopeista lainsäädäntömuutoksista ja toimenpiteistä seksuaalirikosten kitkemiseksi
11.01.2019SDP:n Taavitsainen: Tehdään loppu perintäyhtiöiden laittomuuksista!
11.01.2019Poliisi : Oulussa on ilmennyt uusia alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikosepäilyjä.
04.01.2019Oikeuskansleri Jaakko Jonkan solvaajan tuomio pysyi hovioikeudessa
02.01.2019Vaasan sähkö Oy: Sähköverkon viankorjaukset jatkuvat - osa talouksista ilman sähköä jopa vuorokausia
02.01.2019Aapeli-myrsky riepottelee Suomea - rajut tuulet kaatavat puita ja aiheuttavat vahinkoja rakennuksille
02.01.2019Traficom: Ajoneuvojen ensirekisteröintien määrä kasvoi 1,7 prosenttia vuonna 2018
30.12.2018Poliisi : Lauantain nelostien liikenneonnettomuudessa kuoli kolme ihmistä
30.12.2018Sydän : Lääkekustannusten omavastuu pienenee
30.12.2018Autoliike perii naisasiakkaaltaan 200 euron osamaksuerää rajuin ottein
27.12.2018Sadat lapset kertovat poliisin väkivallasta EU:n rajoilla
20.12.2018Ulkoministeriö: Riippumaton selvitys häirintätapausten selvittämisestä käynnistyy
19.12.2018Avioliiton tuhoaja vai lohtu yksinäisyyteen - Seksirobotti herättää tunteita
17.12.2018Ensilumi Helsinkiin - ensilumikisa ratkesi tänään
17.12.2018Lapsiasiavaltuutetun toimisto: "Ei väärinkäytöksiä"
14.12.2018Lääkäriliitto vaatii uskomushoitolakia sekä tasapuolista mahdollisuutta saattohoitoon
12.12.2018Uusi chatbot-palvelu ulkomaalaistaustaisille yrityksen perustajille
12.12.2018Sisäministeri Kai Mykkänen mukana Joulupuu-keräyksen avauksessa Kauppakeskus Forumissa 13. joulukuuta
12.12.2018Coca-Cola Joulurekka kohtasi Joulupukin Napapiirillä
11.12.2018Suomen autoala uudisti ilmastostrategiansa
11.12.2018Poliisi : Oulun poliisin etsimä mies on otettu kiinni ulkomailla
11.12.2018Suomen Kansa Ensin merkitty puoluerekisteriin
11.12.2018Oulun poliisi julkaisee kuvan etsittävästä henkilöstä ja pyytää vihjeitä
07.12.2018KRP tavoittelee etsintäkuulutettuja yhteispohjoismaalaisella kampanjalla
05.12.2018Turvapaikanhakijoiden uusintahakemusten käsittelyyn esitetään muutoksia
05.12.2018Pääministeri Juha Sipilän lausunto Oulun tapahtumista
05.12.2018Vakaviin rikoksiin syyllistynyt voisi jatkossa menettää Suomen kansalaisuuden
04.12.2018Kankaapään uusi koirapuisto toteutettiin yhteistyössä kaupungin ja koiraharrastajien kesken
04.12.2018Kela lausunnossaan: Yksityisen terveydenhuollon hoitokorvaukset pitäisi säilyttää, kunnes sote-uudistuksen vaikutukset tiedetään
30.11.2018Huikeimmat kuvat revontulista mykistävät katsojan
28.11.2018Lapsiasiavaltuutettu: - Turvakotipaikkoja lisättävä nopeasti, poliisin aamuyön hälytystehtäviin lisää voimia
27.11.2018Laaja-alainen työryhmä pohtimaan vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisia toimia
26.11.2018Työnimi-kampanja saa jatkoa - Meeri Koutaniemi kuvasi neljä suomalaisvaikuttajaa romaniasuissa
26.11.2018Kansanliike Liike Nyt eduskuntavaaleihin
20.11.2018Reserviläisliitto : Naisten kutsuntoja harkittava
17.11.2018Jouni Holopainen jatkaa Kuopion Kokoomuksen puheenjohtajana - Pekka Kantaselle Kansallisen Kokoomuksen kultainen ansiomerkki
11.11.2018Isänpäivän liputus virallistetaan asetuksella - Sisäministeriö toivottaa lämpimästi hyvää isänpäivää kaikille!
08.11.2018Lain tulkintaa terveydenhuollon tietojen luovuttamisessa poliisille tarkennetaan ohjeistuksella
08.11.2018Poliisi voisi jatkossa puuttuja dronejen lennättämiseen tietyissä tilanteissa
08.11.2018Oikeusministeriö : Kansanedustajien määrä muuttuu Uudenmaan ja Savo-Karjalan vaalipiireissä
08.11.2018Video : Liike Nyt julkaisi oman sote- mallinsa
01.11.2018Lapista olutapua Norjaan
27.10.2018Jan-Mikael Kesänen voitti SM-pokerin pääturnauksen -- hopeaa Tampereelle ja pronssia Kouvolaan
26.10.2018Toista kertaa jaettavan Minna Canth -palkinnon sai Kaarina Hazard
26.10.2018Vangit saivat oman lehden
19.10.2018Hjallis Harkimo ja Tommi Mäki Onnistumisen illassa Vaasassa
18.10.2018Lakiluonnos irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä arviointineuvostoon - esitys eduskunnalle marraskuussa
17.10.2018STM käynnistää valmistelun vaihtoehtohoitoja koskevasta lainsäädännöstä

Näytä lisää »