Omaiset pääsevät tulevana lauantaina Dragsvikiin seuraamaan sotilasvalaa ja - vakuutusta

11.08.2022

Puolustusvoimat logo

Uudenmaan prikaatin saapumiserän 2/22 alokkaat vannovat sotilasvalan tai -vakuutuksen lauantaina 13. elokuuta. Kukin alokas on saanut kutsua tilaisuuteen paikalle korkeintaan kolme omaista.

Vala- ja vakuutustilaisuus päästään tämän viikon lauantaina pitämään juhlavasti alokkaiden omaisten läsnä ollessa prikaatin varuskunta-alueella Dragsvikissä. Tilaisuuden yhteydessä omaiset saavat tutustua alokkaiden tupiin ja prikaatin koulutusmateriaaliin, kuten ajoneuvoihin, sekä ruokailemaan varuskunnan ravintolassa.

Svenska Yle lähettää suorana

Prikaatiin vala- ja vakuutuspäivänä saapuvien vierailijoiden määrää on rajoitettu niin, että jokainen alokas on voinut kutsua varuskuntaan korkeintaan kolme omaista. Vierailijoiden henkilöllisyys tarkastetaan varuskunnan porteilla.

Vierailijamäärän rajoituksella varmistetaan omaisten saapumisen ja henkilöllisyyksien tarkistamisen sujuvuus ja huolehditaan siitä, että varuskunta-alueen kulkureitit eivät ruuhkaudu. Varuskunnassa on kasarmirakennuksen remontin ja muiden rakennustöiden takia tavallista vähemmän tilaa yleisölle.

Svenska Yle lähettää vala- ja vakuutuspäivänä Yle Areenan ruotsinkielisellä puolella suoran lähetyksen Uudenmaan prikaatin varuskunta-alueelta. Näin juhlallisuuksia on mahdollista seurata reaaliaikaisesti netissä.

Suora lähetys alkaa 13. elokuuta noin kello 11.15 osoitteessa TÄÄLLÄ.

Alokkaista jääkäreiksi

Sotilasvalan tai -vakuutuksen vannoo lauantaina noin 720 alokasta, jotka aloittivat palveluksensa 4.7.2022. Heidän varusmieskoulutuksensa kuuden viikon pituinen alokasjakso on lopuillaan. Sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuus on sotilasperinne, jossa alokas lupaa sitoutua Suomen puolustamiseen. Juhlavassa tilaisuudessa Uudenmaan prikaatin komentaja, kommodori Juha Kilpi ylentää alokkaat jääkäreiksi.

Omaiset ovat voineet vierailla prikaatissa viimeksi talvella 2020 saapumiserän 1/20 vala- ja vakuutustilaisuudessa. Covid-19-pandemian aikana prikaatissa ei ole voitu järjestää yleisölle avoimia vala- ja vakuutustilaisuuksia tai omaisten päiviä.

Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin

Puolustusvoimat pyytää vierailijoita saapumaan varuskuntaan hyvissä ajoin ennen vala- ja vakuutustilaisuuden alkua. Aikaa kannattaa varata henkilöllisyyden tarkastamiseen sekä mahdolliseen pysäköimiseen ja reilun 500 metrin kävelymatkaan pysäköintialueelta paraatikentälle, jossa juhlallisuudet pidetään. Kävellen saapuvien vieraiden sisäänkäynniltä paraatikentälle on matkaa vajaat sata metriä.
Omaiset saavat olla varuskunnassa kello 10–16:00 välisen ajan.

Päivän ohjelma on seuraavanlainen:

Kello 10.00 Varuskunnan portit avataan vierailijoille
Kello 11.20 Sotilasvakuutuksen antaminen
Kello 11.40 Alokkaiden marssi paraatikentälle
Kello 12.00 Sotilasvala ja ohimarssi
Noin kello 13–16.00 tutustuminen varusmiesten tupiin ja koulutusmateriaaliin

Varuskuntaravintola Creutzissa on iltapäivän aikana mahdollista ruokailla 5 euron hintaan.

Prikaatiin saapuvat vierailijat saavat tarkempia ohjeita ja tietoa vala- ja vakuutuspäivän käytännön asioista omalta varusmieheltään. Paikalle ei pidä tulla sairaana!

Lue myös

29.09.2022Venäjä syyttää Natoa Nord Streamsin vuodoista
29.09.2022Kansallisen turvallisuuden katsaus: Venäjän tiedustelun toimintatapa muuttuu
29.09.2022Venäjä liittää virallisesti Ukrainan neljä separatistialuetta
29.09.2022Komissiolta Suomelle muistutuksia puutteista EU:n lainsäädännön noudattamisessa
29.09.2022Virkahuumekoirien SM-kisat Lahdessa
29.09.2022Karhuryhmä 2 - Harri Gustafsbergin tie poliisin erikoisyksilön konkariksi ja ihmismielen intohimoiseksi tutkijaksi
28.09.2022Ukrainan presidentti Zelensky: Miehitetyillä alueilla kansanäänestys on hölynpölyä
28.09.2022Nord Stream AG.n vahva oletus: Putkilinjan fyysiset vauriot johti kaasuvuotoon
28.09.2022Liikuntaneuvoston eduskuntavaalitavoitteet 2023: Ikääntyneille ulkoiluoikeus ja valtakunnallinen Liikkumisohjelma
27.09.2022Venäjä: Kansanäänestykset ovat ohi DPR:n, LPR:n, Hersonin ja Zaporozhyen alueilla.

Siirry arkistoon »