Karhu valjastaa tölkkinsä puolustamaan transoikeuksia yhdessä Helsinki Priden kanssa

28.06.2021

Karhun pronominitölkit puolustavat transoikeuksia.

Kevään aikana Suomen translakiin on kohdistunut laajaa kritiikkiä, joka huipentui eduskunnan käsittelyyn edenneeseen Oikeus olla -kansalaisaloitteeseen. Vaikka Suomi tunnetaan monella mittarilla globaalisti edistyksellisenä yhteiskuntana, transoikeuksien suhteen olemme jäljessä. Nyt vaadittu uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia.

Osana käynnissä olevaa yhteiskunnallista keskustelua, Karhu-olut tarttuu nyt transoikeuksiin Helsinki Pride -yhteisön pitkäaikaisena kumppanina ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjen tukijana.

Transsukupuolisuuteen liittyy edelleen runsaasti virheellisiä ja haitallisia mielikuvia lainsäädännöllisten ongelmien lisäksi. Yksi näissä esiin nouseva teema on persoonapronominit, kuten she/her, he/him ja they/them, joilla kansainvälisesti ihmiset viestivät sukupuolestaan ja joilla kuka tahansa voi osoittaa transoikeuksille tukensa. Kuluneen vuoden aikana useat tunnetut henkilöt, kuten USA:n varapresidentti Kamala Harris, ovat lisänneet pronominit sosiaalisen median profiileihinsa. Tapa on levinnyt Suomeenkin, ja esimerkiksi Instagramissa ja LinkedInissä moni laittaa pronomininsa esille.

Tästä inspiroituneena Karhu valjastaa Helsinki Priden ajaksi myös ikonisimman tuotteensa, eli 0,33 litran oluensa, pronomineilla. Priden tapahtumissa Karhu-logon tilalla komeilevatkin he/him, she/her, they/them ja sukupuolineutraali hän. Karhun ja Priden kampanja näkyy lisäksi lukuisissa muissa pinnoissa, tuotteissa ja kanavissa tapahtuman ajan. Karhu järjestää osana kampanjaa myös transvaikuttajien vetämän keskustelutapahtuman, jossa transoikeuksista voi oppia lisää.

Tavoitteina laajempi ymmärrys transasioista sekä muutokset lainsäädännössä

Kampanjan kasvoina nähdään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, joista yksi on toimittaja ja vaikuttaja Mona Bling. Bling on puhunut julkisuudessa näkyvästi transasioista sekä toiminut transaktivistina. Yhteistyössä Karhun kanssa Bling jatkaa luontevasti tätä työtä.

- Tietämys sukupuolen moninaisuudesta ja transsukupuolisuudesta on Suomessa lisääntynyt viimeisen viiden vuoden sisällä todella hurjasti. Silti on paljon ennakkoluuloja ja väärää tietoa, jotka istuvat hyvin tiukassa ihmisten mielissä. Karhu tuo tämän ajankohtaisen ja tärkeän keskustelun transsukupuolisuudesta, identiteeteistä ja ihmisoikeuksista sinne, missä näistä asioista ei ehkä olla aiemmin keskusteltu, Bling sanoo. 

Vaikka Suomen sukupuolineutraalia hän-pronominia on ylistetty ulkomaita myöten, se peittää sukupuolen ja voi helposti johtaa loukkaavaan väärinsukupuolittamiseen.

- Karhun Pride-kampanja on todella tärkeä kannanotto transihmisten oikeuksien puolesta. Kun pidin ensimmäistä kertaa oman pronominini (she/her) Karhu-tölkkiä kädessäni, tiesin, että tässä ollaan tekemässä jotain hyvin suurenmoista, Bling kuvailee.

Karhu on ensimmäisiä suomalaisia kuluttajabrändejä, joka on ottanut vahvasti kantaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Transsukupuoliset ovat vähemmistön vähemmistö, jonka oikeudet ovat saaneet vähitellen näkyvyyttä ja painavuutta, mikä voi johtaa merkittäviin lainsäädännöllisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin. Muutos vaatii näkyvyyttä asialle ja julkista painetta edistymiselle, ja tässä brändit voivat auttaa.

- Karhu rohkaisee jokaista seuraamaan ylpeästi itseään. Priden kumppanina puolustamme transoikeuksia, koska sen tekeminen on yksinkertaisesti oikein, sanoo Sinebrychoffin markkinointijohtaja Alexander Sneen.

Live24magazine

26.07.2021THL jatkaa apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun arviointia ja ryhtyy tarvittaviin korjaaviin toimiin
14.07.2021Aluehallintovirasto määrää Hoivakymppi Oy:n korjaamaan Hannun Linnan toiminnan epäkohdat viipymättä
14.07.2021AVI: Liljanne-Koti Oy:n Mertokarin yksikön toiminta on saatava kuntoon välittömästi
29.06.2021Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaa lyhennetään
28.06.2021Karhu valjastaa tölkkinsä puolustamaan transoikeuksia yhdessä Helsinki Priden kanssa
28.06.2021Vastaanottokeskusten jalkapalloharrastuksen tukemiseen 50 000 euroa - turvapaikanhakijoiden valmentajina toimivat huippupelaajat
28.06.2021EU:n arvonlisäverouudistus voimaan kolmen päivän kuluttua - mikä kaikki muuttuu 1. heinäkuuta?
24.06.2021Vedonlyöntikertoimet: Riikka Purra on Perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja
24.06.2021Traumaperäisen stressihäiriön hoito epätasa-arvoista
19.06.2021Tapahtumatakuun haku käynnissä - Valtiokonttori kannustaa laittamaan takuuhakemuksen hyvissä ajoin

Siirry arkistoon »