Tapahtumatakuun ensimmäiset takuut myönnetty

10.06.2021

Valtiokonttori on noin 350 asiantuntijan virasto valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Valtiokonttori sijaitsee osoitteessa Sörnäisten rantatie 13.

Tapahtumatakuun ensimmäiset takuut on myönnetty. Myönteisen takuupäätöksen on tähän mennessä saanut 8 tapahtumaa.

Tapahtumatakuun haku alkoi 1.kesäkuuta rauhallisesti. Tapahtumatakuun sähköinen haku aukeaa Valtiokonttorin sivuilla 15. kesäkuuta kello 9.00.

Valtiokonttorin sivuilta löytyy nyt myös kattavat tilastot kaikista tapahtumatakuuhakemuksista ja -päätöksistä. Tilastoista on nähtävissä muun muassa saapuneiden hakemusten määrä ja tapahtuman pääjärjestäjän ilmoittamat alihankkijat, jotka ovat myös takuun piirissä ja oikeutettuja hakemaan korvausta tapahtuman peruuntuessa tai toteutuessa pienempänä viranomaisten asettamien koronarajoitusten takia. Sivuilta löytyvät myös yksityiskohtaisemmat tiedot takuun hakijoista, hakemuksien käsittelytilanne sekä tiedot käsittelypäätöksistä. Tällä hetkellä takuuhakemuksia on tullut lähinnä musiikki- ja konserttitapahtumien järjestäjiltä. 

Edellisen päivän tiedot päivittyvät raporttiin joka arkipäivä noin kello 12.00. Manuaalisen haun PDF-hakemukset tilastoituvat kuitenkin vasta tehdyn päätöksen yhteydessä.

Tapahtumatakuuta haetaan Valtiokonttorista tällä hetkellä paperilomakkeella, jonka voi tilata sähköpostitse. Sähköinen hakulomake aukeaa ensi viikon tiistaina. Valtiokonttorin verkkosivuilta osoitteesta valtiokonttori.fi/tapahtumatakuu löytyy runsaasti tietoa tapahtumatakuuseen ja sen hakemiseen liittyen.

Live24magazine

19.06.2021Tapahtumatakuun haku käynnissä - Valtiokonttori kannustaa laittamaan takuuhakemuksen hyvissä ajoin
17.06.2021AlfaTV sai suunnatun osakeannin päätökseen ja nyt käynnistyy yleisöanti
16.06.2021Tallinn Music Weekin esiintyjät ja tapahtumat 2021 julki
10.06.2021Äänestäminen herättää useimmiten kiinnostusta, puolueet pettymystä
10.06.2021EU:n ulkopuolelta toimitettavat lehdet tullattava heinäkuusta alkaen - muutos koskee myös EU:n alueelta Ahvenanmaalle tuotavia lehtiä
10.06.2021Tapahtumatakuun ensimmäiset takuut myönnetty
09.06.2021Mummon mökin haju kesämökillä kielii kosteusvauriosta ja ilmanvaihdon puutteesta
08.06.2021Suomi elää luovuudesta - kampanjan vetoomus luovutettiin elinkeinoministeri Lintilälle
08.06.2021Kokoomusopiskelijat: Velkakatto olisi myrkkyä nuorille ja vastavalmistuneille
08.06.2021Yhdessä somen epäreiluja kauneusihanteita vastaan - "Vitun ruma" ilmestyy 15. kesäkuuta.

Siirry arkistoon »