Tornion Panimo Oy siirtää toimintansa Viroon

01.04.2021

original-lapland-brewer-kuva-aniko-lehtinen.jpg

Kuva: Anikó Lehtinen

Tornion Panimo Oy nousi otsikoihin vuonna 2016, kun se ilmoitti käynnistävänsä panimotoiminnan uudelleen entisissä Lapin Kullan toimitiloissa Torniossa. Nyt panimoyhtiö on kuitenkin päättänyt siirtää koko toimintansa Viroon. Myös yhtiön toimitusjohtaja on vaihtunut. 

- Totaalinen kyllästyminen Suomen alkoholilainsäädäntöön, sekä koronarajoitustoimien aiheuttama ahdinko sai omistajat päätymään tähän radikaaliin ratkaisuun. Ulkomaiset toimijat myyvät alkoholia etänä suomalaisille. Samaan aikaan alkoholin etämyynti on kielletty kotimaisilta valmistajilta, vaikka 110 kansanedustajaa allekirjoitti jo vuosi sitten lakialoitteen tilanteen muuttamiseksi. Lisäksi ulkomaiset toimijat markkinoivat avoimesti väkeviä alkoholeja sosiaalisessa mediassa, kun Suomessa jopa Lójhtu-ginimme kansainvälisistä palkinnoista tiedottaminen tulkitaan lainvastaiseksi väkevien alkoholijuomien markkinoinniksi, uusi toimitusjohtaja, virolainen April Pihla summaa päätöksen perusteluita

Yhtiö uskoo toimintamahdollisuuksiensa merkittävään parantumiseen Virossa, missä lainsäädäntö ja verotus ovat selkeästi ystävällisempiä. Täysin uusi panimo nousee 50 kilometriä Tallinnan pohjoispuolelle. Panimon vuosituontantokapasiteetti tulee olemaan 20 miljoonaa litraa vuodessa. Samaan yhteyteen rakennetaan myös tislaamo, jonka vuosikapasiteetti on 500 000 litraa vahvaa tislettä vuodessa. Panimon on määrä valmistua 31. syyskuuta.

Tornion Panimolla on vahvasti lappilainen identiteetti. Se on korostanut tuotteidensa kotimaisuutta raaka-aineista lähtien. Esimerkiksi kotimaisten katajanmarjojen käyttö ginissä herätti laajaa mediahuomiota pari vuotta sitten. Panimon palautettua alkuperäisen 1960-luvun Lapin kultamitalioluen markkinoille Original Lapland Lager -nimellä, se korosti, kuinka aitous ja alkuperä ovat tuotteelle ja brändille ohittamattomia arvoja. Päätös muuttaa koko tuotanto Viroon vaikuttaisi olevan ristiriidassa näiden arvojen kanssa.

- Olemme analysoineet tarkkaan, mitä panimoalalla on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja jopa tänäkin vuonna. On olemassa vahvaa näyttöä siitä, ettei kuluttajille ole merkitystä, missä tuote tehdään tai mistä raaka-aineet ovat peräisin. Pääasia on kiinnostava brändi ja edullinen hinta, Tornion Panimon uusi markkinointijohtaja, ruotsalainen Eetta Sill kertoo.

- Tuotteemme ovat siis jatkossakin vahvasti lappilaisia, mutta samalla niiden saatavuus paranee ja hinta laskee. Tässä siis voittavat myös kuluttajat.

Mitä sitten tapahtuu nyt Torniossa olevalle panimolle?

Panimoa alusta alkaen luotsannut, muuttopäätöksen myötä toimitusjohtajan tehtävistään eronnut Kaj Kostiander on saanut tehtäväkseen myydä kaiken ja hoitaa panimon purkamiseen liittyvät yksityiskohdat.

- Me nyt vaan hävittiin tämä yritys palauttaa 140-vuotinen panimoperinne alkuperäiselle paikalleen. Uusi johto päätti jatkaa siitä, mihin aiemmin kiinteistökompleksin omistanut kansainvälinen suuryhtiö jäi vuonna 2013, eli panimo puretaan ja laitteet myydään. Tervetuloa siis huutokauppaan 1.4.2021 kello 19.00 alkaen osoitteessa Panimonranta 3, Tornio, Kostiander kertoo.

Live24magazine

22.04.2021Muusikkojen liiton uusi Nyrkki - palkinto jaettiin tänään Aki Haurulle
22.04.2021Lastensuojelulain muutosehdotukset lausunnolla
22.04.2021Useimmat kuntavaaliehdokkaat ovat itse osallistuneet ammatilliseen koulutukseen
21.04.2021Virpi Salmen taidemeemikirja pilkkaa taiteen naiskäsityksiä
21.04.2021Mikael Jungner juontamaan televisio-ohjelmaa AlfaTV:lle
20.04.2021DNA toimittaa Ropo Capitalille kansainvälisen yritysverkon
20.04.2021Kasiluokkalaisista Suomen suurin oopperayleisö
20.04.2021Tulli torjui harmaata taloutta tehokkaasti vuonna 2020
19.04.2021" Sijainen "pureutuu ihmisen psyykeen ja kontrollin menettämisen pelkoihin
15.04.2021Hjallis Harkimon uusi tv-ohjelma herättää tunteita ja puhuu rahasta mielenkiintoisesti

Siirry arkistoon »