Oulun teatteri lomauttaa koko henkilöstön kuukaudeksi

30.03.2021

Kotisivu

Oulun teatterin koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät eilen 29. maaliskuuta. Neuvottelujen lopputuloksena teatteri päätyy lomauttamaan koko henkilöstön 30 kalenteripäiväksi. Lomautukset sijoittuvat pääsääntöisesti keväälle 2021.

- Koronan vaikutukset kulttuurikenttään leikkasivat myyntiämme rajusti, mikä näkyy taloudessamme vahvasti tänä vuonna. Lomautuksilla pyritään turvaamaan teatterin syyskauden toiminta. Kehitämme myyntiä ja valmistelemme parhaillamme koronan jälkeisiä uusia avauksia syksylle tehdyn työn pohjalta, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toteaa.

Teatterin taloudellinen tilanne on koronan vuoksi tappiollinen. Lomautuksesta huolimatta teatterin talouden on arvioitu jäävän tappiolle 400 000 euroa vuonna 2021. Teatteri on lomautusten lisäksi käynnistänyt säästöohjelman.

- Taloudellisista haasteista huolimatta kulunut vuosi on ollut teatterilla taiteellisesti onnistunut ja korkeatasoinen. Olemme harjoitelleet uusia produktioita valmiiksi emmekä malttaisi odottaa, että pääsemme niitä syksyllä esittämään elävälle yleisölle, taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio summaa. 

Oulun teatteri peruu kaikki kevään esityksensä. Kevään peruuntuneiden esitysten liput voidaan vaihtaa joko arvolippuun tai rahaksi. Lippuvaihdot tulee tehdä 15.5.2021 mennessä. Lisätietoa lipunvaihtoon liittyvistä käytänteistä sekä myyntipalvelun aukioloajoista löytyy teatterin nettisivuilta.

Oulun teatteri on Pohjois-Suomen suurin ammattiteatteri. Taiteellisesti ja toiminnallisesti korkeatasoisen ammattiyhteisön tuottama monipuolinen ohjelmisto tarjoaa yleisölle tasokkaita ja kunnianhimoisia esityksiä.

Live24magazine

22.04.2021Muusikkojen liiton uusi Nyrkki - palkinto jaettiin tänään Aki Haurulle
22.04.2021Lastensuojelulain muutosehdotukset lausunnolla
22.04.2021Useimmat kuntavaaliehdokkaat ovat itse osallistuneet ammatilliseen koulutukseen
21.04.2021Virpi Salmen taidemeemikirja pilkkaa taiteen naiskäsityksiä
21.04.2021Mikael Jungner juontamaan televisio-ohjelmaa AlfaTV:lle
20.04.2021DNA toimittaa Ropo Capitalille kansainvälisen yritysverkon
20.04.2021Kasiluokkalaisista Suomen suurin oopperayleisö
20.04.2021Tulli torjui harmaata taloutta tehokkaasti vuonna 2020
19.04.2021" Sijainen "pureutuu ihmisen psyykeen ja kontrollin menettämisen pelkoihin
15.04.2021Hjallis Harkimon uusi tv-ohjelma herättää tunteita ja puhuu rahasta mielenkiintoisesti

Siirry arkistoon »