Kansanedustaja Piirainen: Itärata etenee!

21.01.2021

Kuvassa Raimo Piirainen. Kuva: Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kajaanilaisen kansanedustaja Raimo Piiraisen (sd) mielestä Itäradan ripeä eteneminen on hyvä uutinen.

Valtioneuvosto tiedotti ilouutisen torstai-aamuna, kun sen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli itäisen suunnan raideliikennehanketta.

- Hallituksen Talouspoliittisen ministerivaliokunnan puoltava siunaus jo aiemmalle Liikenne- ja viestintäministeriön linjaukselle on hyvä uutinen. Sitä merkittävämpi se on kainuulaisille, pohjois-karjalalaisille ja savolaisille, joiden matka-aika lyhenee eniten etelään. Mutta tehokkuuden kasvun merkitystä elinkeinoelämällekään ei voi vähätellä, sanoo kajaanilainen kansanedustaja Raimo Piirainen (sd).

- Sanna Marinin hallitus jatkaa nyt koko Suomen elinvoimaa kehittävää linjaa ja kestävästi tulevaisuuteen. Isojen infralinjauksien kuten pääradan, Suomi-radan ja Turun tunninjunan, E 18 moottoritien jatkoksi on vahvistettu Itä-rata linjaksi lentorata-Porvoo-Kouvola.

- On tärkeää, että hankeyhtiöneuvottelut etenevät ripeästi ja että peruskorjaukset olemassa olevilla radoilla tehdään suunnitellusti, jotta hyöty uudesta linjauksesta voidaan saada käyttöön täysimääräisesti, muistuttaa Piirainen.

Lopullisen päätöksen valtion rahoitusosuudesta ja hankeyhtiön pääomittamisesta tekee eduskunta. Sitä ennen neuvottelutulos ja osakassopimukset käyvät vielä talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyssä.

Live24magazine

25.02.2021Kuinka viet dronekuvauksesi uudelle tasolle? Katso National Geographic -ammattilaisen vinkit
24.02.2021Kela on lähettänyt maksumuistutuksen maksamattomasta terveydenhoitomaksusta noin 43 000 opiskelijalle
23.02.2021Suomen tietokirjailijat toivoo tukea Grahn-Laasosen lakialoitteelle
22.02.2021SDP:n Heinäluoma ja Kari: Ulkomaalaislakia on muutettava, jotta seksuaalirikoksiin ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistaminen toteutuisi tehokkaasti
21.02.2021Terveysturvallinen matkailu Lapissa
19.02.2021Itse ajattelijat ottaa kantaa päivänpolttaviin teemoihin
19.02.2021Lastensuojelulle ja sosiaali- ja kriisipäivystykselle annettavaa poliisin virka-apua ehdotetaan maksuttomaksi
18.02.2021Lapset saavat äänestää OYSille kaverihahmon
18.02.2021Valtuustojen toiminta ei osallista suomalaisia, yleisin tunne pettymys
17.02.2021Tietosuojavaltuutettu: rekisterinpitäjän on huolehdittava riittävistä toimenpiteistä rekisteröidyn oikeuksien toteuttamiseksi

Siirry arkistoon »