Sexpo vastaa kritiikkiin: Seksologista osaamista tarvitaan kaikkialla yhteiskunnassa

27.11.2020

Kuva: Sexpo

Tiia Forsström, Sexpon hallituksen puheenjohtaja vastaa kritiikkiin koskien Helsingin Sanomien juttua 27. marraskuuta:

Helsingin Sanomien jutussa 27. marraskuuta otettiin poleemisesti esille seksologian koulutus Suomessa. Jutussa arvosteltiin Sexpoa koulutusten järjestäjänä väittäen, että Sexpo pyrkisi heikentämään alan koulutustasoa.

Sexpo on järjestänyt seksologian alan koulutusta 70-luvun alusta. Nykyisin Sexpo on alan suurin ja halutuin kouluttaja Suomessa ja toimii aktiivisesti yhteistyössä muiden koulutustahojen ja kansainvälisten verkostojen kanssa. 

Sexpon koulutustoiminta on korkeatasoista, inklusiivista ja monipuolista. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Sexpo järjestää ainoana kouluttajana Pohjoismaissa alan korkeinta koulutusta, kliinisen seksologian koulutusohjelmaa. 

Sexpon koulutusperiaatteisiin kuuluvat moniammatillisuus ja tiedon tarjoaminen sitä tarvitseville. Vaikka esimerkiksi lähihoitaja, toimittaja, vanginvartija tai nuoriso-ohjaaja ei voi välttämättä saada ammatillista auktorisointia Suomen seksologiselta seuralta, myös he voivat hakea Sexpon koulutuksiin. Hekin tarvitsevat tietoa ja taitoja käytännön työssään. 

Kouluttamisen moniammatillisuus lisää seksuaalisuuden osaamista eri aloilla ja työympäristössä. Se edistää ammattilaisten saavutettavuutta ja vahvistaa seksologisen osaamisen asemaa, ei heikennä sitä. On arvokasta, että seksuaalineuvojia ja -kasvattajia on saatavilla muuallakin kuin sote-alalla.

Jokainen opiskelija on arvokas ja kentällä tarvitaan monenlaisia osaajia. Sexpon opiskelijoissa on myös nuoria aktivisteja, vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, vammaisia ihmisiä ja luovien alojen osaajia. Jos sulkisimme oven heiltä, moni ihminen jäisi vaille apua ja tietoa seksuaalisuudesta.

Tiia Forsström, hallituksen puheenjohtaja

Live24magazine

25.01.2021Kuopio: We Have a Stream!
23.01.2021SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen: Lääkeyhtiöiden patenttisuoja purettava pandemian ajaksi
23.01.2021SDP:n varapuheenjohtaja Mäkynen kokoomukselle: Sote-uudistuksen hylkääminen olisi vastuutonta
22.01.2021Lumityöt jatkuvat Helsingissä, tähän mennessä vastaanotettu 30 000 lumikuormaa
22.01.2021Tredu valmistautuu maksuttomaan opiskeluun
21.01.2021Kansanedustaja Piirainen: Itärata etenee!
21.01.2021Koronan aiheuttamat puolisoiden väliset erimielisyydet lisäsivät väkivaltakokemusten yleisyyttä vauvaperheissä
21.01.2021Puolueavustukset myönnetty vuodelle 2021
19.01.2021Maailman vahvin Nalle on demokratian asialla
19.01.2021Norjan tulli takavarikoi suomalaisen firman rahalähetyksen - 5000 dollaria Raamatun sisällä oli liikaa

Siirry arkistoon »