THL ei toteuta ikääntyneiden influenssarokotetutkimusta tänä syksynä koronan takia

22.10.2020

Ikääntyneiden influenssarokotetutkimusta eli FinFluHD-rokotetutkimusta ei toteuteta syksyllä 2020 koronaepidemian vuoksi. Tutkimus jatkuu seuraavalla influenssakaudella syksyllä 2021.

- Koronaepidemia ja sen rajoitustoimenpiteet vaikuttavat myös influenssan esiintymiseen, mikä tekee rokotteen vaikutusten arvioinnista epävarmaa tänä vuonna. Koronaepidemia on aiheuttanut myös huomattavan työtaakan terveyskeskusten henkilöstölle, joiden panosta tutkimuksen toteuttamiseen tarvittaisiin, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu.

Aiemmin tutkimuksessa mukana olleet voivat tänä syksynä hakea tavallisen influenssarokotteen oman paikkakunnan ohjeiden mukaisesti. Influenssarokotetta suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille.

Korkea-annoksisen influenssarokotteen tehoa on tutkittu jo kymmenillä tuhansilla

FinFluHD-tutkimuksessa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen, 4-valenttisen korkea-annoksisen influenssarokotteen tehokkuutta ikääntyneillä. Tavoitteena on selvittää, suojaako tämä rokote influenssan jälkitauteina esiintyviltä vakavilta verenkierto- ja hengitystiesairauksilta paremmin kuin tällä hetkellä käytössä oleva rokote.

Tutkimuksessa korkea-annoksisen influenssarokotteen tehoa verrataan tavanomaisen annoksen sisältävään rokotteeseen. Vertailurokote on sama valmiste kuin kansallisessa rokotusohjelmassa käytettävä influenssarokote.

Tutkimus alkoi vuonna 2019, ja se jatkuu influenssakaudella 2021–2022, jolloin tavoitteena on saada taas mukaan kymmeniätuhansia tutkittavia. Vuosi sitten tutkimukseen osallistui peräti 33 000 tutkittavaa.

- Oli todella hienoa, että tutkimukseen saatiin niin paljon osallistujia todella nopeasti. Toivomme, että vuoden päästä osallistujia löytyy vähintään yhtä paljon vaikka tämä kausi jää tutkimuksessa väliin, Arto Palmu sanoo.

Tutkimuksen toteutusta on laajennettu sisältämään kaikkiaan kolme influenssakautta, joten tavoitteena on jatkaa tutkimusta myös 2022–2023. Tutkimuksen toteuttaa THL:n Kansanterveysratkaisut -osasto yhteistyössä rokotevalmistaja Sanofi Pasteurin kanssa. Tutkimussuunnitelma on hyväksytty Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa ja se on saanut puoltavan lausunnon HUSin eettiseltä toimikunnalta. Tutkimus ei ole osa kansallista rokotusohjelmaa. Ensimmäisiä tuloksia saadaan vuonna 2024.

Live24magazine

01.12.2020True crimea ja kansainvälisiä kirjailmiöitä - tässä ovat vuoden 2020 kuunnelluimmat äänikirjat
30.11.2020Käryttäjä vai sisustaja - millainen palovaroittimen käyttäjä olet?
27.11.2020Sexpo vastaa kritiikkiin: Seksologista osaamista tarvitaan kaikkialla yhteiskunnassa
26.11.2020Liepuskan Herkkupaja Oy on vuoden 2020 Maistuva maaseutuyritys Pohjois-Savossa
25.11.2020Lasten joulurauha kokoaa toiveet hyvästä joulusta
25.11.2020Mihin haluamme kannustaa ihmisiä ansiotyön ja sosiaaliturvan yhdistämisessä?
25.11.2020Tutkimus: Yhdenvertaisuuslain uudistuksessa on edetty oikeaan suuntaan - lakia ei vielä hyödynnetä tarpeeksi
24.11.2020Demarinuoret : Vihreys ja pikamuoti eivät kulje käsi kädessä!
24.11.2020Kannanotto: Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnista Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo tavoittelevat siirtymistä monialaisiin maakuntiin
24.11.2020MaRa: Uudenmaan koronatilanne heikentynyt nopeasti - tilanne edellyttää vastuullisuutta yrityksiltä ja asiakkailta

Siirry arkistoon »