THL suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten suojaamiseksi - käsienpesu ja turvavälit ovat tärkeimmät keinot ehkäistä koronatartuntoja

13.08.2020

Maskisuositus koskee oranssilla merkittyjä sairaanhoitopiirejä (tilanne 12.8.2020). Niissä on todettu koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana.

THL suosittaa kansalaisille kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Kasvomaski on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.

Oireisena tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin.

- Koronaviruksen leviämisen riski kasvaa nyt kun arki alkaa ja ihmiset alkavat liikkua enemmän. Nyt on lisäksi selvää, että tartuntariski on erityisen suuri tungoksessa. Kasvomaskit ovat yksi keino lisää ehkäistä epidemian kiihtymistä, sanoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.

Kenen ja missä tilanteessa kasvomaskia kannattaa käyttää?

THL:n suositus koskee niitä sairaanhoitopiirejä, joissa on esiintynyt koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana. Suositus ei koske työyhteisöjä. Niiden kohdalla asiantuntijalaitoksena toimii Työterveyslaitos.

THL suosittaa maskin käyttöä, kun 

- olet joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja on vaikeaa välttää

- olet matkalla koronavirustestiin ja kun odotat testin tulosta ja sinulla on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

- palaat riskialueelta Suomeen ja siirryt maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, karanteeniin ja lisäksi, jos sinulla on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

Kasvomaskia voi käyttää edelleen myös muissa tilanteissa, jos turvavälien pitäminen on mahdotonta. 

Lisäksi alueelliset tartuntatautiviranomaiset voivat antaa alueellaan omia täydentäviä tai rajatumpia suosituksia, jotka perustuvat niiden omaan riskinarviointiin. 

Virus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana

Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii, aivastaa, puhuu tai laulaa. 

Osa COVID-19-tartunnan saaneista ei saa lainkaan oireita tai oireet ovat hyvin vähäisiä, eikä ihminen itse ole tällöin tietoinen tartunnastaan.  Virus voi tarttua jo muutama päivä ennen oireiden alkua. Lisäksi tutkimuksessa on kuvattu tilanteita, joissa oireeton henkilö on tartuttanut muita ahtaissa sisätiloissa.

- Esimerkiksi tällaisissa tilanteissa kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja, sillä se estää pisaroiden leviämistä ympäristöön, sanoo ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä.

Maskin käyttö vaatii huolellisuutta

Kasvomaskeja on monenlaisia. Kaupasta voi hankkia kertakäyttöisiä maskeja tai uudelleen käytettäviä kangasmaskeja. Maskin voi myös valmistaa itse kankaasta. 

Kasvomaski ei ole varsinainen hengityksensuojain, eikä se suojaa tehokkaasti käyttäjäänsä. Maskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti. 

Varsinaiset hengityksensuojaimet (FFP1, FFP2 tai FFP3) ja lääkinnällisten laitteiden vaatimukset täyttävät CE-merkityt kirurgiset suu-nenäsuojukset suojaavat myös käyttäjäänsä, ja ne on ensisijassa tarkoitettu terveydenhuollon henkilöstölle.

Kasvomaskin käyttö vaatii huolellisuutta, jotta viruksella mahdollisesti tahraantunut maski ei aiheuta tartuntariskiä. Maskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä.

Maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai muut terveyteen liittyvät syyt estävät maskin käytön. Keskustele tarvittaessa lääkärisi kanssa, jos terveydentilasi vaikeuttaa kasvomaskin käyttöä.  

Kasvomaski ei sovellu lapsille. Maskin ohjeiden mukainen käyttö onnistuu 15 vuoden iästä alkaen.

Muistilista maskin käyttöön

- Kokeile erilaisia maskeja, jotta löydät sellaisen kasvoillesi sopivan mallin, jonka läpi pystyt hengittämään.

- Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana tarvitset.

- Varaa mukaan käsihuuhdepullo ja tarvittaessa ylimääräisiä maskeja vaihtoa varten.

- Pese tai desinfioi kädet ennen kuin asetat uuden tai puhtaan maskin.

- Aseta maski kasvoille hyvissä ajoin ennen liikennevälineeseen nousemista.

- Varmista, että maski asettuu tiivisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.

- Älä koske maskiin tai siirrä sitä leuan alle tai otsalle käytön aikana.

- Jos kosket maskiin käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.

- Älä pue käytettyä maskia uudelleen.

- Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.

- Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan.

- Laita kertakäyttöinen maski suoraan roskiin käytön jälkeen ja uudelleen käytettävä kangasmaski muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.

- Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.

- Pese kangasmaski 60 asteessa aina käytön jälkeen tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele maski ja kuivata se paikassa, jossa on raitis ilma.

THL:n suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille

Kysymyksiä ja vastauksia kasvomaskeista

Näin käytät kasvomaskia oikein – katso video!

THL: tilannekuva koronaviruksesta

Työterveyslaitos: Tietoa suu-nenäsuojuksesta ja hengityksensuojaimista – katso kuvat

Työterveyslaitos: Tietoa kankaisista kasvomaskeista

Työterveyslaitos: Ohje työnantajille

Jos epäilet koronatartuntaa, tee oireiden arviointi Omaolo-palvelussa.
Siirry Omaolo-palveluun

Live24magazine

28.09.2020Koko Suomi puhaltaa yhteen hiileen kun Katu ei ole koti - kampanja käynnistyy - aika antaa kodittomille nuorille parempi huominen
25.09.2020"Äitiysneuvolakäynnit vähentyneet" - Suomeen tarvitaan vauvatakuu
24.09.2020Suositus kasvomaskien käytöstä on päivitetty - suositukseen on lisätty ohjeita tilanteeseen, jossa epidemia kiihtyy tai leviää
22.09.2020Ministerit Haatainen ja Pekonen: Pimeän työn torjunnassa tarvitaan yritysten, järjestöjen ja viranomaisten aktiivista yhteistyötä
22.09.2020SDP:n Heinäluoma: Kuopion surulliset tapahtumat osoittavat, että aselain kiristäminen oli perusteltu
21.09.2020Työtaistelu jatkuu Suomen Kotidatassa - epäselvää palkkausta ja menetettyjä ylityökorvauksia
21.09.2020Kotidata jo viidennen lakon kourissa - "vetää lähes sanattomaksi"
21.09.2020Talvivaaran rahoittajan rahanpesuepäilyt lisäävät vaaraa jätevuoren kaatumisesta veronmaksajien päälle
21.09.2020Vain joka viides kännykkä päätyy kierrätykseen - Telian kierrätyskontti lähtee liikkeelle ensi viikolla
20.09.2020Asunnottomuutta vähentävien sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen alkaa seitsemässä kaupungissa

Siirry arkistoon »