Siivousyritys SMC Palvelut Oy:n työntekijät puolustavat työnantajaansa: " Meitä kohdellaan tasa-arvoisesti "

29.07.2020

SMC Palvelut Oy:n työntekijät pitävät työnantajastaan julkisuudessa esitettyjä väitteitä valheellisina. Yritys toimii kiinteistöpalvelualojen työehtosopimuksen mukaisesti, omilla nimillään ja kuvillaan esiintyvät työntekijät korostavat.

- Olemme onnekkaita, kun saamme työskennellä SMC Palveluilla! Näin vakuuttavat Arkan Harbi Al-Duleimi, Kadhim Mohaisen Shbari, Mustafa OkbiAbdulrahman Sami Ahmed ja Omar Hasan Abdulsattar.

Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin 5.7. siivousalan epäkohdista. Jutussa haastateltiin SMC Palvelujen entisiä työntekijöitä, marokkolaisia Saidia ja Rachidia sekä irakilaisia Mohammedia, Mahmoudia ja Ibrahemia. SMC Palvelut Oy:n toiminnasta esitettiin rajua kritiikkiä. 

Nyt SMC:n työntekijät haluavat itse kumota väitteet muun muassa epäasiallisista työolosuhteista ja palkkauksesta. 

Työntekijöiden mielestä työnantaja ja sen työnjohto on ollut joustava ja etenkin työnjohtaja Ibrahim Al-Beaaj on auttanut työntekijöitään työajan ulkopuolellakin. Haastatellut työntekijät ovat kaikki tulleet turvapaikanhakijoina Suomeen itse vuonna 2015 ja he ovat työskennelleet SMC:lle jo vuosia.   

"Minua kohdellaan tasa-arvoisesti"

Arkan Harbi Al-Duleimi, 36, kertoo pitävänsä siivousalasta. Kotimaassaan Irakissa hän toimi ompelijana. Hän kehuu työnantajaansa. 

- Haluan tuoda totuuden ja oman näkökulmani esiin. Totuus on se, että työnjohto auttaa asiassa kuin asiassa ja yhteistyö on helppoa ja vaivatonta. Olen saanut heiltä apua työn ulkopuolellakin. Työnantaja esimerkiksi muistutti minulle, että minun kannattaa tuoda verokortti ennen palkan maksua, kun verokortti vaihtuu seuraavana vuonna eikä vanha ole voimassa enää helmikuussa tai muutoin palkasta menee 60 prosenttia veroa, eivätkä he pidättäneet suoraan 60 prosenttia palkastani, kuten muille ystävilleni toisissa työpaikoissa on käynyt. Palkat on maksettu oikein ja ajallaan sekä sopimusten ja tessin mukaan.

"Olen ollut yrityksessä töissä neljä vuotta. Jos olisin törmännyt huonoon kohteluun, riistämiseen ja hyväksikäyttöön niin olisin irtisanonut itseni jo kauan sitten. Olemme aina saaneet kaikki oikeutemme", Arkan Harbi Al-Duleimi kertoo.

- Olen ollut yrityksessä töissä neljä vuotta. Jos olisin törmännyt huonoon käytökseen tai hyväksikäyttöön itseni tai muiden kohdalla niin olisin irtisanonut itseni jo kauan sitten. Minua on kohdeltu tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. Siivousalaan olen ollut tyytyväinen. Työ on siistiä ja mielestäni helppoa ja rentoa työtä. Työajat ovat riittäneet todella hyvin ja usein saadaan työt valmiiksi ennen kuin ennalta annettu ja sovittu työaika edes loppuu ja silti saan palkan kokonaan mitä ennalta on annettu ja sovittu. Työntekijät saavat tuntilistat, joissa on kaikki palkkakauden ajalta tehdyt työt ja tunnit. Nämä tiedot työntekijä saa tarkistaa itse. Jos niissä ei ole mitään huomautettavaa, ne hyväksytään omalla allekirjoituksella oikeelliseksi ja lähetetään palkkakonttoriin laskettavaksi/maksettavaksi. 

- Entinen työntekijä Rachid väitti Helsingin Sanomien jutussa tehneensä Espoonlahden jäähallissa ja EPS-huoltorakennuksessa yli 20-tuntisia päiviä. Kohteisiin mitoitettu aika on yhteensä 4,5 tuntia per päivä. Olemme itse tehneet samat paikat useasti alle neljä tuntia per päivä ja työt on tehty ammattitaitoisesti ja laadukkaasti. Lähdimme kotiin ennen kuin siihen annettu työaika oli edes käytetty kokonaan ja silti saimme palkkaa 4,5 tunnilta per päivä.

"Taukoja on riittävästi ja työajoissa on joustettu"

Omar Hasan Abdulsattarilla, 29, oli Irakissa oma pesula-alan yritys ennen hänen tuloaan Suomeen. Hän kiittelee SMC:n työntekijöilleen tarjoamien siivousvälineiden laadukkuutta. 

- Ne ovat uusia ja parhaimpia merkkejä. Käytössämme on paljon laadukkaita ja ympäristömerkittyjä puhdistusaineita. Joskus kun teimme töitä sijaistuksissa eri tilaajien kohteissa tilaajan omilla työvälineillä, niin ne olivat paljon huonommat kuin työnantajani välineet. 

Hänkään ei allekirjoita julkisuudessa työnantajastaan annettua kuvaa.

- Taukoja minulla on ollut riittävästi ja työajoissa on joustettu. Mitään painostusta ei ole ollut. Kaikki palkat ja lisät on maksettu työehtosopimuksen mukaisesti.  Palkkaennakkoakin olen saanut pyytäessäni ja olen maksanut sen pienissä osissa sitten takaisin. Joskus sitä ei otettu edes ollenkaan takaisin tai vain osa siitä.

Omar kokee työnantajan kohtelevan häntä todella hyvin. Hän on tyytyväinen työnantajaansa.

 "Täällä minua kohdellaan kuin perheenjäsentä", sanoo Omar Hasan Abdulsattar.

- Muissa firmoissa työskentelevät ystäväni eivät ole työnantajaansa yhtä tyytyväisiä. Täällä minua kohdellaan kuin ystävää ja olemme yhtä suurta perhettä. Työkaveritkin ovat olleet hyviä lukuun ottamatta muutamaa henkilöä aikaisemmin ja töissä on ollut rentoa ja riittävät työajat. Usein ei edes koko annettu ja sovittu työaika mennyt kokonaan ja lähdin aikaisemmin töistä ja kuitenkin sain maksun kokonaan ennalta annetusta työajasta. On väitetty, ettei meillä olisi riittävästi taukoja, mutta se on valhetta. Samoin kuin se, ettei palkkoja olisi maksettu ajallaan, hän sanoo. 

- Helsingin Sanomien jutussa puhuneet Ibrahem, Mohammed ja Mahmood ovat vieläkin ystäviäni ja olemme tunteneet toisemme todella kauan. Olen ihmeissäni heidän väitteistään, sillä hekin saivat palkan aina kaikesta mitä oli ennalta sovittu ja tehty. He ovat saaneet myös kannustepalkkioita palkan lisäksi, kuten me kaikki muutkin.

- Ketään työntekijää ei todellakaan pidetty vastoin tahtoaan missään asunnossa. Meillä oli asunto käytössä ja sinne oli monta avainta ja menimme sinne silloin kun halusimme. Haluan pysyä totuuden puolella enkä mene ystävieni valheellisiin väitteisiin mukaan. Olen tehnyt töitä samoissa paikoissa kuin he ja heidän väitteensä eivät pidä paikkaansa. Väite että olisimme tehnyt kolme päivää työtä yhtä soittoa, on kyllä iso valhe. Perussiivouksessa työilmapiiri on vielä entistä rennompi kuin ylläpitosiivouksessa ja on kivaa tehdä yhdessä töitä muiden kanssa. Siinäkin työajat on ennalta sovittu aloitus- ja lopetusajan mukaan, Omar kertoo. 

"Olen ex-poliisi ja tyytyväinen siivooja"

Kadhim Mohaisen Shbari, 46, toimi Irakissa poliisina, mutta on tyytyväinen työhönsä siivousalalla Suomessa. Hänen mielestään SMC auttoi hänet reilusti työn alkuun. Hän sai tarvitsemansa bussilipun ilmaiseksi, koska asui silloin Vantaalla ja työt olivat Espoossa. Lisäksi hän sai 400 euroa tililleen heti, että hän sai ostettua eväitä ja muuta mitä tarvitsi, kun vastaanottokeskuksen toimeentulotuki oli pieni ja riitti vain peruselämiseen kuten puhelinlaskuun, vaatteisiin sekä muihin henkilökohtaisiin kuluihin. 

"Yritys antoi ja lahjoitti rahaa lapseni leikkaukseen Iranissa yhteensä 2000 euroa", kertoo Kadhim Mohaisen Shbari.

- Sairastaa on saanut myös rauhassa ja siitä ajasta sai sairasloma-ajan palkkaa. Meillä on käytössä työterveyshuolto. Esimiesten tuki on ollut jatkuvaa. Pyysin 2000 euroa lainaa lapseni sydänleikkaukseen Iranissa ja työnantaja lahjoitti osan ja työnjohtaja Al-Beaaj osan omasta taskustaan. Se ei ollut laina eikä velka. 

Hän kiistää väitteet siitä, että SMC:n työntekijät olisivat asuneet työpaikoillaan kouluissa ja päiväkodeissa. Hän myös kertoo saaneensa mahdollisuuden kehittyä ja edetä työssään. Alkuperehdytyksen jälkeen hänellä oli aluksi vähemmän työtunteja yhdessä muiden kanssa, minkä jälkeen hän teki ensin itsenäisesti muutaman tunnin työpäiviä, jotta oli valmis työskentelemään itsenäisesti.

- Työnantajalla ei ollut mitään asuntoa, jossa kukaan olisi asunut. Kaikki saivat käydä siellä halutessaan, myös Said ja Mohammed. He eivät kuitenkaan asuneet siellä. Asunnon varastossa säilytettiin työtarvikkeita ja asunnossa pidettiin työkokouksia. Meillä oli myös virkistystapahtumia, joihin osallistui myös väitteiden esittäjät. Se oli joustoa työantajalta, Kadhim sanoo.
 

"Poliittinen motiivi"

Mustafa Okbi, 35, oli Irakissa sotilaslääkäri ja omisti kivilattioiden hoitoon keskittyneen yrityksen. Abdulrahman Sami Ahmed, 28, toimi Irakissa perheensä vaatealan ketjumyymälässä. Maher Saaed Hameed, 33, toimi Irakissa poliisina. He kertovat, että SMC:n työnlaatuun on oltu tyytyväisiä ja heitä on suorastaan kiitelty kohdeasiakkaiden toimesta. 

- Välillä olemme korjailleet toisten, muun muassa jutussa esiintyneiden työntekijöiden työn jälkiä. Kritiikillä SMC:tä kohtaan täytyy olla jokin valheellinen peruste, poliittinen motiivi, henkilökohtainen viha, miehet pohtivat.

Kaikki kertovat myös, ettei työnantaja ole pitänyt itsellään tai ottanut haltuunsa millään tavoin kenenkään passia tai muuta vastaavaa dokumenttia.

- Miten kukaan ja etenkään viranomaiset ja valtio voivat uskoa väitteitä, jotka ovat ihan selvästi valheita? Ne saavat meidät voimaan pahoin, koska yksikään väite ei kestä päivänvaloa. Emme ole koskaan pelänneet työnantajaa. 

Kaikki myös kertovat, että he puhuivat väitteiden esittäjien kanssa työajasta.

- Väitteiden esittäjät kertoivat, etteivät he juuri koskaan käyttäneet edes kaikkea ennalta sovittua työaikaansa. Mohammed väitti meille muutama viikko sitten saaneensa jo oleskeluluvan ihmiskauppauhriksi tekeytymisen takia, Abdulrahman ja Okbi kertovat.

" Minuakin kehotettiin käyttämään ihmiskauppa-asiaa tekosyynä, mutta kieltäydyin ehdottomasti", sanoo Abdulrahman Sami Ahmed.

Abdulrahman kertoo tavanneensa ystävänsä syntymäpäivillä Ibrahemin ja Mahmoodin ja he olivat väittäneet saaneensa ihmiskauppaepäilyn takia jo oleskeluluvat Saidin lisäksi. 

- He kehottivat minuakin toimimaan niin, mutta kieltäydyin. 

Mustafa Okbi aloitti rivityöntekijänä ja pääsi työnjohtajaksi myöhemmin, kun työnjohtajan paikka oli haussa. Hänellä oli kokemusta aiemmin omasta yrityksestään Irakissa. Siellä hänellä oli kokemusta muun muassa lattioiden hoidosta, timanttihionnasta ja esimiestyöstä, joten hänen oli helppo omaksua nopeasti työnjohdolliset työt.

 " Olen edennyt rivityöntekijästä työnjohtajaksi ", kertoo Mustafa Okbi.

- Yritys ja sen työnjohto toimivat vastuullisesti ja tunnollisesti niin työntekijöitä kuin asiakaskohteita kohtaan. Kaikki velvoitteet on hoidettu täsmällisesti ja ajallaan niin maksujen kuin muunkin osalta.

"En valehtele oleskeluluvan ja rahan takia" 

Parhaillaan Ranskassa asuva Husam Elayawi, 29, omisti vaatealan myymälän Irakissa. Hän kertoo tunteneensa Helsingin Sanomien paljastusjutussa SMC:tä moittineet irakilaiset ja marokkolaiset henkilöt. Hän itse oli SMC:n ensimmäinen irakilainen turvapaikanhakijatyöntekijä jo 2016 helmikuussa. Hän oli ollut Al-Beaajn ja Saidin kanssa ystäviä jo vuodesta 2015.

- Kuulin valehtelusta. Osa muista irakilaisista turvapaikkahakijoista tulivat minun kauttani töihin, muun muassa Mohammed, Mahmood ja Ibrahem. Itselläni ei ole mitään syytä valehdella, sillä minulla on jo Ranskassa oleskelulupa. Minulla ei ole mitään motiivia asian suhteen. Ketään ei ole vangittu mihinkään asuntoon SMC:n toimesta, eikä väkivallalla ole uhkailtu. Meillä kaikilla oli huone vastaanottokeskuksessa. SMC oli itse asiassa ainoa, joka auttoi meitä saamaan töitä silloin ja muut saivat työtä täältä oikeastaan minun suosituksieni johdosta. Työnjohtaja Al-Beaaj on irakilainen kuten mekin ja hän ymmärsi poliittisena kiintiöpakolaisena tilannettamme ja halusi auttaa. Olen todella pettynyt häntä kohtaan esitetyistä väitteistä.

Husamin mukaan myös häntä oli yritetty houkutella mukaan paljastusjuttuun isoilla rahallisilla korvauksilla ja oleskeluluvan saamisella, mutta hän kieltäytyi. 

- He halusivat minut mukaan tähän ihmiskauppavalitukseen, että saisin oleskeluluvan Suomesta. En lähtenyt mukaan juttuun. En halua valehdella oleskeluluvan ja rahan takia, eikä moraalini antaisi edes siihen myöten. Minut on kasvatettu paremmin, enkä lähtisi valehtelemaan omien hyötyjen takia valheellisin perustein toisten kustannuksella. Entiset työntekijät olivat syy, miksi halusin lähteä Suomesta Ranskaan. He itse toivat mukanaan uskonnollisia ristiriitoja ja käyttäytyivät epäasiallisesti. 

 " Minua on kohdeltu SMC:ssä aina hyvin ja olen saanut myös kannustepalkkioita muiden työntekijöiden tavoin ", kertoo nykyään Ranskassa asuva entinen työntekijä Husam Elayawi. 

Husam haluaa vielä painottaa, että SMC:llä oli muuten hyvä henki. Hän kehuu työantajaa ja sen työnjohtajaa Ibrahim Al-Beaajta joustavaksi ja auttavaiseksi.

- Miksi olisin suositellut SMC:tä muille, jos en olisi viihtynyt ja työolosuhteeni ei olisi ollut kunnossa kaikin puolin. Sain työskentelyni aikana myös kannustepalkkioita. Jokainen meistä asui vastaanottokeskuksessa, jossa oli koko ajan joku virkailija paikalla. Asunnossa, josta jutussa puhutaan, pidettiin myös työkokouksia, eikä siellä voinut kukaan edes asua. Sinne oli useita avaimia, joita meillä oli käytössä, joten kävimme siellä kun halusimme.

Husam kertoo, että Helsingin Sanomien jutussa puhunut entinen työntekijä Said oli alussa rivityöntekijä, minkä jälkeen hänestä tuli yrityksen toinen työnjohtaja työnjohtopaikan ollessa haussa ja myöhemmin osakas. Tämä kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan ja kiinnostuksestaan. Kun Saidista tuli työnjohtaja, niin hänen käytöksensä oli ajoittain huonoa työntekijöitä kohtaan. Kukaan ei uskaltanut puhua siitä, sillä Said oli uhannut potkuilla, jos joku puhuu muille asiasta. Kun työnantajan työnjohtaja Al-Beaaj sai tietää asiasta, siihen puututtiin välittömästi.  

Taustalla myös uskontoa ja politiikkaa?

Kun SMC Palvelut palkkaa työntekijöitä, uskonnollisilla tai poliittisilla aatteilla ei luonnollisesti ole mitään merkitystä. Yrityksen työnjohtaja on shiia-islamilainen. Hän on tullut Saudi Arabiassa sijainneesta Rafha-pakolaisleiristä poliittisena kiintiöpakolaisena lapsena Suomeen. Shiiat kuuluvat suurimmilta osin Saddam Husseinin vastaiseen poliittiseen suuntaan etenkin Rafhaleiristä tulleet. Rafha-ihmiset ovat lähteneet Irakista aikoinaan pakoon Saddam Husseinia ja diktaattorimaista valtaa ja tapaa hallita. 

Yrityksen entisissä työntekijöissä, jotka ovat väitteitä esittäneet, on puolestaan suurin osa sunni-islameita. Joukossa on myös joitakin shiiasuuntautuneita, jotka ovat siltikin Saddam Husseinin kannattajia ja jotka olivat Rafha-pakolaisleiriltä tulleita ihmisiä vastaan. Kun heille selvisi työnjohtajan olevan shiia ja että hän on tullut Suomeen Rafhan pakolaisleiriltä, he alkoivat käyttäytyä negatiivisesti häntä kohtaan. Tämä aiheutti jännitteitä henkilöiden välillä. Nykyään yrityksessä on shiioja ja sunneja, eikä ristiriitoja ole. Työnjohtaja Al-Beaajn mukaan jokaisella on ja saa olla omat poliittiset mielipiteensä.

"Moni on tekeytynyt ihmiskaupan uhriksi oleskeluluvan takia"

Yrityksessä on myös havaittu, että osa varsinkin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista on yrittänyt tehdä itsestään ihmiskaupan uhrin, jotta saisivat jäädä Suomeen. Aiemmin keinona on ollut valehdella seksuaalisesta suuntautumisestaan tai uskonnostaan.

- Ihmiskaupan uhriksi tekeytyminen on uusi trendi turvapaikkahakijoiden keskuudessa, kun turvapaikanhakija ei ole millään muulla keinoin saanut oleskelulupaa Suomessa. Tätä tekaistua syytä moni turvapaikanhakija käyttää surutta hyväkseen ja valitettavasti viranomaiset uskovat heidän puheitaan, yrityksestä kerrotaan.

Tämän vahvistivat myös kaikki yrityksen haastattelemat työntekijät.

Laadun - ei halvan hinnan takia

Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että yritys olisi voittanut tarjouskilpailuja ja saanut useita sopimuksia halvan hinnan takia. Näin ei kuitenkaan ole. Useassa tapauksessa hinnan osuus on ollut kokonaisarvion pisteytyksessä noin 50 prosenttia ja laadun 50 prosenttia. Kyse on myös kokonaishinnasta, ei vain kohteen perussiivouksesta tai ylläpitosiivouksesta. Minkään voitetun hankinnan perusteena ei ole ollut vain hinta, vaan myös laadulliset pisteet. Espoon kaupungin sopimuksessa oli esimerkiksi yhtenä vuotena hinta 50 % ja laatu 50 % pisteytyksessä, toisena vuotena hinta oli 60 % ja laatu 40 %. 

Koulutus yrityksen tukemana ja kannustepalkkioita

SMC Palvelut kehittää toimintaansa useilla tavoilla. Ne työntekijät, joilla ei vielä ole ammatillista koulutusta, saavat koulutusmahdollisuuden yrityksen kustantamana ja tukemana yrityksen omakohtaisen koulutuksen lisäksi. Työntekijöiden hyvinvointia parannetaan muun muassa kehityskeskusteluilla, palautejärjestelmällä (myös anonyymipalaute), työtyytyväisyystutkimuksella ja kannustepalkkiojärjestelmällä.

SMC Palvelut toimii kiinteistöpalvelualojen työehtosopimuksen mukaisesti, todetaan yrityksestä lopuksi.

Live24magazine

30.07.2020Tulli ja KRP saivat valmiiksi laajan dopingaineisiin liittyvän esitutkinnan
29.07.2020Siivousyritys SMC Palvelut Oy:n työntekijät puolustavat työnantajaansa: " Meitä kohdellaan tasa-arvoisesti "
27.07.2020EU:n syyttäjänvirasto EPPO: neuvosto nimitti Euroopan syyttäjät
27.07.2020Matkailu epidemia-alueille lisää koronavirustartuntojen riskiä Suomessa
18.07.2020Golfin lyöntipelin suomenmestarit kruunattiin Ruuhikoskella - miehissä ratkaisu venyi uusintaan
17.07.2020Livemusiikkia ja yhteislaulua kesätorstaisin uuden Seurasaari Laulaa & Soi - musiikkitapahtuman myötä
17.07.2020Kenttäennätys Junkkarin nimiin, miehissä Hietala piti komennon
16.07.2020Hietala ja Riihijärvi toisen päivän parhaat SM-kisoissa
16.07.2020Suomi sai merkittävän potin EU-rahoitusta - 58,3 miljoonaa euroa raidehankkeille eri puolille maata
16.07.2020Coca-Cola lahjoittaa 75 000 eurolla ravintolalahjakortteja vähävaraisille perheille

Siirry arkistoon »