Sairaalahoitoa vaativaan koronavirustautiin (COVID-19) sairastuneilla potilailla vakavampi taudinkuva ja pidempi sairaalahoito kuin influenssapotilaalla

07.07.2020

thl.jpg

HUSin ja THL:n tutkimus osoitti, että koronavirusinfektioon sairastuneille kehittyi useammin vaikeampi taudinkuva eli vaikea keuhkokuume hapetushäiriön kanssa, he tarvitsivat useammin tehohoitoa ja sairaalahoito kesti pidempään kuin influenssapotilailla.

HUSin Jorvin sairaalassa toteutettiin viime talven ja kevään aikana tutkimus sairaalahoitoa vaatineilla, hengitystieinfektio-oireisilla aikuispotilailla. Päätulos oli, että koronavirusinfektioon sairastuneille kehittyi useammin vaikeampi taudinkuva eli vaikea keuhkokuume hapetushäiriön kanssa, he tarvitsivat useammin tehohoitoa ja sairaalahoito kesti pidempään kuin influenssapotilailla. 

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL kanssa ja se oli osa kansainvälistä DRIVE-influenssarokotetutkimusta.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että sairaanhoitoon joutuneet COVID-19- ja influenssapotilaat olivat suunnilleen saman ikäisiä ja kummastakin ryhmästä noin kaksi kolmasosaa oli miehiä. COVID-19 -potilailla ei ollut aiempia sairaalahoitojaksoja edellisen vuoden aikana ja heistä hieman suurempi osa oli perusterveitä. He tupakoivat harvemmin ja heillä oli vähemmän keuhkosairauksia, mutta muiden perussairauksien osalta ei ollut eroa.

COVID-19 -potilaiden oireet olivat yleensä kestäneet yli viikon ennen sairaalaan tuloa. Keuhkokuvalöydökset poikkesivat ryhmien välillä, mikä saattaa auttaa infektioiden erottamisessa toisistaan.

Tutkimukseen osallistui joulukuun 2019 ja huhtikuun 2020 välisenä aikana 213 potilasta, joista 28 potilaalla oli koronaviruksen ja 33 influenssan aiheuttama infektio.

Tutkimus on luettavissa verkossa ja se on lähetetty vertaisarvioituun tieteelliseen julkaisuun arvioitavaksi.

Live24magazine

30.07.2020Tulli ja KRP saivat valmiiksi laajan dopingaineisiin liittyvän esitutkinnan
29.07.2020Siivousyritys SMC Palvelut Oy:n työntekijät puolustavat työnantajaansa: " Meitä kohdellaan tasa-arvoisesti "
27.07.2020EU:n syyttäjänvirasto EPPO: neuvosto nimitti Euroopan syyttäjät
27.07.2020Matkailu epidemia-alueille lisää koronavirustartuntojen riskiä Suomessa
18.07.2020Golfin lyöntipelin suomenmestarit kruunattiin Ruuhikoskella - miehissä ratkaisu venyi uusintaan
17.07.2020Livemusiikkia ja yhteislaulua kesätorstaisin uuden Seurasaari Laulaa & Soi - musiikkitapahtuman myötä
17.07.2020Kenttäennätys Junkkarin nimiin, miehissä Hietala piti komennon
16.07.2020Hietala ja Riihijärvi toisen päivän parhaat SM-kisoissa
16.07.2020Suomi sai merkittävän potin EU-rahoitusta - 58,3 miljoonaa euroa raidehankkeille eri puolille maata
16.07.2020Coca-Cola lahjoittaa 75 000 eurolla ravintolalahjakortteja vähävaraisille perheille

Siirry arkistoon »