Laivoilla useita altistustilanteita - hakeudu matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita

06.07.2020

Terveysviranomaisten tiedossa on nyt useita tapauksia, joissa henkilö on matkustanut risteilylaivalla ja matkan jälkeen hänellä on todettu koronatartunta.

Pääsääntöisesti näissä tapauksissa henkilöt ovat itse välttäneet laivalla liikkumista ja ihmisjoukkoja, joten heidän lähikontaktinsa ovat jääneet vähäisiksi tai altistuneet on ollut mahdollista tunnistaa, tavoittaa ja asettaa karanteeniin. Näissä tapauksissa muiden kuin lähikontaktien riski sairastumiseen on pieni.

- Kuitenkin Silja Europan Tallinnan risteilyllä 30.6.–1.7. lieväoireinen henkilö on pidempiä aikoja oleskellut laivan yleisissä tiloissa ja näin muut matkustajat ovat saattaneet altistua taudille. Silja Europan risteily lähti Helsingistä tiistaina 30.6. kello 18.30. Paluumatkalle laiva lähti Tallinnasta keskiviikkona 1.7. kello 12.30, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

- Mikäli olet matkustanut kyseisillä laivavuoroilla, kehotamme tarkkailemaan mahdollisia koronaviruksen oireita, joita ovat esimerkiksi kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus.

- Mikäli lieviäkin oireita ilmaantuu, ota herkästi yhteyttä terveydenhuoltoon, jotta pääset testiin ja saat lisää ohjeita. 

Mikäli sinulla on oireita, hakeudu testiin, älä altista muita

Mikäli sinulla on koronaan viittavia oireita, hakeudu testiin. Etenkin, jos olet osallistunut tapahtumaan, missä koolla on ollut enemmän ihmisiä, hakeudu testiin matalalla kynnyksellä.

Oireisena kaikenlaista matkustusta täytyy välttää, jotta muut ihmiset eivät sairastu.

Lähikontaktien vähentäminen on tärkeää myös oireettomille, koska tartunnan saanut voi olla tartuttava myös ennen oireiden ilmaantumista.

Jokainen voi suojautua tartunnalta noudattamalla hygieniaohjeita sekä välttämällä turhia lähikontakteja ja suuria väkijoukkoja.

Live24magazine

04.08.2020Amnesty: Poliisi on syyllistynyt ihmisoikeusloukkauksiin rasisminvastaisissa mielenosoituksissa Yhdysvalloissa
30.07.2020Tulli ja KRP saivat valmiiksi laajan dopingaineisiin liittyvän esitutkinnan
29.07.2020Siivousyritys SMC Palvelut Oy:n työntekijät puolustavat työnantajaansa: " Meitä kohdellaan tasa-arvoisesti "
27.07.2020EU:n syyttäjänvirasto EPPO: neuvosto nimitti Euroopan syyttäjät
27.07.2020Matkailu epidemia-alueille lisää koronavirustartuntojen riskiä Suomessa
18.07.2020Golfin lyöntipelin suomenmestarit kruunattiin Ruuhikoskella - miehissä ratkaisu venyi uusintaan
17.07.2020Livemusiikkia ja yhteislaulua kesätorstaisin uuden Seurasaari Laulaa & Soi - musiikkitapahtuman myötä
17.07.2020Kenttäennätys Junkkarin nimiin, miehissä Hietala piti komennon
16.07.2020Hietala ja Riihijärvi toisen päivän parhaat SM-kisoissa
16.07.2020Suomi sai merkittävän potin EU-rahoitusta - 58,3 miljoonaa euroa raidehankkeille eri puolille maata

Siirry arkistoon »