Diakonissalaitos aloittaa työn radikalisoitumisen ehkäisemiseksi

30.06.2020

Diakonissalaitos käynnistää deradikalisoitumista tukevan EXIT-hankkeen. Sen tavoitteena on ehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista sekä tukea ihmisiä, jotka haluavat irtautua aatemaailmalla perustellusta väkivaltaisesta toiminnasta. Hanketta rahoittaa EU:n sisäisen turvallisuuden rahasto. Pitkän aikavälin tavoitteena on saada toiminnalle pysyvä rahoitus.

- Olemme erittäin iloisia, että hankkeen myötä Suomessa jatketaan verkostotyötä radikalisoitumisen ehkäisemiseksi ja Exit-toiminnan kehittämiseksi. Yhteistyöhankkeeseen kutsutaan mukaan sekä viranomaisia että kolmannen sektorin toimijoita. Päämääränämme on kehittää ja vakiinnuttaa pysyvä palvelu, joka tukee erityisosaamisellaan muita jo olemassa olevia palveluja, toimialajohtaja Ilkka Kantola kertoo.

EXIT-toiminnalla tarkoitetaan tukiprossia, jolla väkivaltaisesti radikalisoitunutta henkilöä tuetaan palaamaan takaisin yhteiskuntaan. Tuen kohteena voi olla henkilö, joka on ollut mukana toiminnassa, jossa väkivaltaa perustellaan uskonnolla tai poliittisella ideologialla. EXIT-tuki sisältää ideologiaan liittyvää mentorointia, mielenterveyspalveluja sekä käytännön toimia, kuten tukea asunnon, työn tai koulutuspaikan järjestämisessä. 

- Radikalisoitumisen taustalla on useimmiten trauma tai traumaattinen kokemus, jonka seurauksena ihminen menettää perusluottamuksensa muihin ihmisiin. Epäluottamus ja pelko sekä ulkopuolisuuden kokemus etäännyttävät ihmisiä radikalisoitumisen alakulttuureihin. EXIT-toiminta sisältää yksilöohjausta, jossa rakennetaan pitkäjänteisesti luottamusta ja autetaan ihmistä löytämään uutta sisältöä elämään, Kantola kertoo.  

Nyt käynnistettävässä EXIT-hankkeessa hyödynnetään tietoa ja kokemusta jo Suomessa ja Euroopassa tehdystä EXIT-työstä. Sen perusteella on havaittu, että järjestöillä on hyvät mahdollisuudet toimia siellä, missä viranomaistoiminta loppuu tai luottamus viranomaisiin ei ole vahva.

- Tavoitteena on kehittää ja käynnistää yhteistyössä viranomaisten kanssa pysyvä valtakunnallinen järjestövetoinen EXIT-palvelu radikalisoituneiden henkilöiden deradikalisaation tukemiseksi. Diakonissalaitoksella on hyvät edellytyksen koordinoida hanketta, sillä heillä on osaamista verkostotyöskentelystä sekä työstä yhteiskunnan eri marginaalissa ja syrjäytymisvaarassa olevien ryhmien kanssa. Diakonissalaitos on hoitanut myös sodan, pakolaisuuden ja kidutuksen vuoksi vaikeasti traumatisoituneita ihmisiä yli 26 vuoden ajan, sisäministeriön kehityspäällikkö Tarja Mankkinen sanoo.

Live24magazine

04.08.2020Amnesty: Poliisi on syyllistynyt ihmisoikeusloukkauksiin rasisminvastaisissa mielenosoituksissa Yhdysvalloissa
30.07.2020Tulli ja KRP saivat valmiiksi laajan dopingaineisiin liittyvän esitutkinnan
29.07.2020Siivousyritys SMC Palvelut Oy:n työntekijät puolustavat työnantajaansa: " Meitä kohdellaan tasa-arvoisesti "
27.07.2020EU:n syyttäjänvirasto EPPO: neuvosto nimitti Euroopan syyttäjät
27.07.2020Matkailu epidemia-alueille lisää koronavirustartuntojen riskiä Suomessa
18.07.2020Golfin lyöntipelin suomenmestarit kruunattiin Ruuhikoskella - miehissä ratkaisu venyi uusintaan
17.07.2020Livemusiikkia ja yhteislaulua kesätorstaisin uuden Seurasaari Laulaa & Soi - musiikkitapahtuman myötä
17.07.2020Kenttäennätys Junkkarin nimiin, miehissä Hietala piti komennon
16.07.2020Hietala ja Riihijärvi toisen päivän parhaat SM-kisoissa
16.07.2020Suomi sai merkittävän potin EU-rahoitusta - 58,3 miljoonaa euroa raidehankkeille eri puolille maata

Siirry arkistoon »