Tulli : Huvipuistotuotteista kolmannes määräystenvastaisia

04.06.2020

https://www.epressi.com/media/userfiles/139630/1591187089/paljettilelut.jpg

Paljettilelut. Kuva: Tulli

Tulli tutki kevään aikana 28 lelua, jotka oli tarkoitettu huvipuistoissa myytäviksi tai jaettaviksi. Tullilaboratoriossa tutkituista leluista 11 ei täyttänyt lelulainsäädännön asettamia vaatimuksia.

Kahdeksasta paljettipehmolelusta irtosi paljetteja Tullilaboratorion tekemissä testeissä. Irronneet paljetit voivat päätyä lapsen nieluun tai hengitysteihin ja aiheuttaa vakavaa vaaraa lapsen terveydelle. Lisäksi yhdestä yksisarvisen muotoisesta pehmolelusta irtosi testeissä tukehtumisvaaraa aiheuttava pieni osa, muovinen silmä. Pehmoleluista ei saa irrota osia, jotka voivat päätyä lapsen suuhun ja pahimmillaan tukkia hengitystiet.

Kahdessa lelussa oli virheellinen ikävaroitusmerkintä. Ikävaroitusmerkinnällä valmistaja kertoo, ettei lelu sovellu alle kolmevuotiaalle lapselle, koska se voi vaarantaa lapsen terveyden. Vaara on kerrottava selväsanaisesti lelun merkinnöissä.

Leluja, joista irtosi vaaraa aiheuttavia pieniä osia, ei päästetty myyntiin tai jaettavaksi huvipuistoissa. Virheelliset ikävaroitusmerkinnät määrättiin välittömästi korjattaviksi.

Lisäksi yhdessä lelussa todettiin lievä virhe. Leluun oli liitetty ikävaroitusmerkintä, jota ei alle 3-vuotiaan lapsen leluissa saisi olla.

- Paljettipehmolelut tulivat markkinoille muutama vuosi sitten, ja silloin niitä hylättiin myös paljon. Paljeteilla koristellut pehmolelut ovat pienille eli alle 3-vuotiaille lapsille tarkoitettuja, vaikka jotkut toimijat ovat sitä mieltä, että isommat lapset lähinnä keräilevät niitä, kertoo tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling.

Tullissa arvioidaan vuosittain noin 600 lelun määräystenmukaisuutta. Tulli painottaa lapsille tarkoitettujen tuotteiden valvontaa, sillä niille on asetettu paljon vaatimuksia lasten suojelemiseksi. 

Live24magazine

14.07.2020Konttisuon tuulivoimahankkeen rakennustyöt alkavat
14.07.2020Alkon myynninkasvu jatkui kesäkuussa
11.07.2020Varo silmäniskua! Liikkeellä on uusi, nopeasti yleistyvä kiristyshaittaohjelma
09.07.2020Suomi vastaanotti ensimmäiset alaikäisten siirrot Välimeren alueelta keskiviikkoiltapäivänä
08.07.2020Koirien kiusana sinilevä, käärmeet, ötökät ja helteet - Näin ehkäiset ja hoidat lemmikkisi kesähaavereita
07.07.2020Sairaalahoitoa vaativaan koronavirustautiin (COVID-19) sairastuneilla potilailla vakavampi taudinkuva ja pidempi sairaalahoito kuin influenssapotilaalla
07.07.2020Työryhmä: Raiskauksen tunnusmerkiksi vapaaehtoisuuden puute
06.07.2020Kuopioon elokuussa avattava Suomen toiseksi suurin uimahalli tähtää viiden tähden asiakaskokemukseen
06.07.2020Laivoilla useita altistustilanteita - hakeudu matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita
06.07.2020SDP:n Matias Mäkynen: Järjestöjen kanneoikeus ehkäisisi väärinkäytöksiä ja suojaisi heikompaa työmarkkinoilla

Siirry arkistoon »