Lauri "Late" Johanssonille oma ohjelmasarja Radio Deihin

12.12.2019

ali-niemela-ja-lauri-johansson.jpg

Kuvassa Ali Niemelä ja Lauri Johansson

Lauri "Late" Johansson ja Ali Niemelä aloittavat Radio Deissä uuden Ex-Criminals -radiosarjan, joka tekijöiden mukaan "todistaa mahdollisuudesta parempaan elämään ja tuo toivoa erityisesti toivottomissa tilanteissa kamppaileville".

Vakavista rikoksista tuomittu entinen jengiläinen ja omien sanojensa mukaan " jo 12 vuotta Jeesusta seurannut " Lauri "Late" Johansson sekä pitkään alamaailman pyörteissä liikkunut Ali Niemelä kutsuvat ohjelmasarjaansa vieraita laajalla skaalalla keskustelemaan elämän tärkeistä kysymyksistä. Ohjelman juontajat lupaavat tuoda omalla aidolla ja rosoisella tyylillään selkeästi esiin myös oman uskonsa.

- Toivomme, että evankeliumin hyvä sanoma leviäisi niin vankiloissa kuin siviilissä, ja että kuuntelijoille voisi käydä kuten meille, ja tulisivat uskoon, kertovat Johansson ja Niemelä.

Tänään torstaina Naarajärven vankilasta valvottuun koevapauteen siirtynyt ”Late” Johansson jatkaa koevapaudessa kesäkuun alkuun asti, jolloin alkaa ehdonalainen vapaus.

Johansson ja Niemelä ovat aloittaneet Radio Deissä uuden sarjansa valmistelut. Ex-Criminals -jaksoja kuullaan kanavalla joka viikko tiistai-iltaisin ja keskiviikkoiltapäivisin helmikuun alusta alkaen.

Radio Dei on valtakunnallinen kristillinen radiokanava, jota kuuntelee viikoittain noin 170.000 ja satunnaisesti 610.000 suomalaista. Lähde: Kansallinen radiotutkimus 6/2019, Kantar TNS 5/2019

Live24magazine

21.01.2020Selvitys: Lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön monialaisen yhteistyön rakenteita on vahvistetteva
21.01.2020SS-mies Jorma Laitisen autenttiset päiväkirjat julkaistaan ensimmäistä kertaa
21.01.2020Lauri Salovaara yllättää uudella projektillaan - 9 kuukaudessa Helsinki International Horse Showhun
20.01.2020STT:n moderointi laajenee - Yle uudeksi asiakkaaksi, moderointiperiaatteet julkisiksi
20.01.2020Mun elämäni muutos -kampanjassa vaikeasti vammaiset ihmiset kertovat tarinansa itse
20.01.2020Muutoksenhaun asiakirjoja jäi toimittamatta Kelan järjestelmävirheen vuoksi
20.01.2020Puolustusministeriö: Epäilty aluevesiloukkaus Perämerellä
17.01.2020Australian maastopalot vaikuttavat ilmanlaatuun ja jäätiköihin
16.01.2020Lowell Suomi Oy : Nuorten laskut päätyvät perintään aiempaa harvemmin
16.01.2020Kuopioon avataan padelkeskus helmikuussa

Siirry arkistoon »