Tammi julkaisee Tero Pitkämäen elämäkerran

10.12.2019

Toimittaja Keijo Leppäsen kirjoittama Keihäsmies julkaistaan syyskuussa 2020.

Maailmanmestaruus 2007 ja kuusi muuta arvokisamitalia, Suomen maineenkantaja ja yleisurheilun ykköstykki 15 vuotta, takuuvarma tuloksentekijä.

Tero Pitkämäen urheilu-ura on suomalaisille tuttu. Nyt avautuvat myös sen taustat: eteläpohjalainen sisu ja herrasmiesluonne, urheiluammattilaisuus, suhtautuminen menestykseen ja vastoinkäymisiin, tinkimätön asenne harjoitteluun ja poikkeuksellinen kyky toipua vammoista.

Keihäsmies on myös tarina suomalaisesta keihäänheitosta viime vuosikymmeninä. Päähenkilön ja hänen lähipiirinsä lisäksi ääneen pääsevät lajin kotimaiset ja ulkomaiset legendat, fanit ja vallanpitäjät.

- Kirjaan tulee pelkästään faktaa, kuten tapanani on haastatteluissakin aina ollut. Fiktiot kuuluvat muihin teoksiin. Tulen käyttämään paljon aikaa "Keken" apuna, että kirjasta tulee mahdollisimman hyvin minun näköiseni. Siksi muut esiintymiset ja haastattelut saavat nyt odottaa ja keskityn kirjaprojektin läpiviemiseen. Pyritään tekemään tyylillä ja taidolla. Toivottavasti onnistumme tekemään kirjan, josta on myös hyötyä nuorille urheilijoille ja kiinnostavaa luettavaa kenelle tahansa, sanoo Tero Pitkämäki.

Live24magazine

21.01.2020Selvitys: Lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön monialaisen yhteistyön rakenteita on vahvistetteva
21.01.2020SS-mies Jorma Laitisen autenttiset päiväkirjat julkaistaan ensimmäistä kertaa
21.01.2020Lauri Salovaara yllättää uudella projektillaan - 9 kuukaudessa Helsinki International Horse Showhun
20.01.2020STT:n moderointi laajenee - Yle uudeksi asiakkaaksi, moderointiperiaatteet julkisiksi
20.01.2020Mun elämäni muutos -kampanjassa vaikeasti vammaiset ihmiset kertovat tarinansa itse
20.01.2020Muutoksenhaun asiakirjoja jäi toimittamatta Kelan järjestelmävirheen vuoksi
20.01.2020Puolustusministeriö: Epäilty aluevesiloukkaus Perämerellä
17.01.2020Australian maastopalot vaikuttavat ilmanlaatuun ja jäätiköihin
16.01.2020Lowell Suomi Oy : Nuorten laskut päätyvät perintään aiempaa harvemmin
16.01.2020Kuopioon avataan padelkeskus helmikuussa

Siirry arkistoon »