Sunrise Avenuen Euroopan kiertueen liput viedään käsistä

07.12.2019

 

Kuva: Ville Juurikkala

100 000 ennakkoon myynnissä ollutta lippua myytiin kahdessa minuutissa. Kiertueen varsinainen lipunmyynti alkaa maanantaina.

Sunrise Avenuen Euroopan kiertueen liput menevät kuin kuumille kiville. Lopetuspäätöksensä kansainvälisessä tiedotustilaisuudessa maanantaina julkaisseen yhtyeen jäähyväiskiertueelle on myyty jo yli 100 000 lippua. Liput myytiin kahdessa minuutissa niiden tultua myyntiin. Kiertueen varsinainen lipunmyynti alkaa vasta maanantaina.

- Siitä hetkestä lähtien, kun suuren päätökseni tein, on jollain jännällä tavalla tuntunut siltä että nyt tapahtuu jotain suurta. Mutta en osannut kuvitella mitään tällaista. En edes osaa sanoa tähän nyt mitään järkevää, on ihan mieletöntä että niin moni ihminen haluaa kokea bändin viimeiset hetket yhdessä ja antaa tälle tarinalle kauniin lopun, kommentoi Samu Haber.

Suuren suosion takia yhtyeen Thank You For Everything -kiertue laajenee seitsemällä Saksan lisäkeikalla.

Varsinkin saksankielisessä Euroopassa huippusuosiota nauttivan yhtyeen päätöskiertue huipentuu 15. elokuuta 2020 Helsingin Olympiastadionille.

Viimeisen keikan liput tulevat myyntiin ensi maanantaina 9.joulukuuta Lippupisteessä. Samaan aikaan yhtyeen nettisivujen kautta tulee myyntiin myös toinen ikimuistoinen elämys bändin intohimoisille faneille: mahdollisuus yöpymiseen Sunrise Avenue -teemahotellissa. Fanihotellina toimii Clarion Hotel Helsinki 15.–16.elokuuta 2020.

Sunrise Avenue

Samu Haberin luotsaama Sunrise Avenue tunnetaan parhaiten hiteistään "Hollywood Hills", "Forever Yours" ja "Fairytale Gone Bad". Yhtye on huomioitu lukuisia kertoja sekä kotimaisilla että kansainvälisillä musiikkialan palkinnoilla. Haber on hurmannut myös The Voice of Germany -tv-ohjelman tähtivalmentajana Saksassa ja Vain elämää -sarjassa tulkiten muiden suomalaisartistien kappaleita.
Yhtyeen viittä tähän mennessä julkaistua studioalbumia ja kokoelmalevyä on maailmanlaajuisesti myyty lähes 2,5 miljoonaa kappaletta. Striimauspalveluissa yhtyeen biisejä on kuunneltu yhteensä yli 350 miljoonaa kertaa. Kulta- ja platinalevyjä bändille on kertynyt huikeat 58 kappaletta, joista viimeisin myönnettiin viime viikolla Suomesta Heartbreak Century -albumista (2017).

Live24magazine

17.01.2020Australian maastopalot vaikuttavat ilmanlaatuun ja jäätiköihin
16.01.2020Lowell Suomi Oy : Nuorten laskut päätyvät perintään aiempaa harvemmin
16.01.2020Kuopioon avataan padelkeskus helmikuussa
15.01.2020Helsingin Kokoomus: Mirita Saxberg (Liike Nyt) palaa kokoomuksen valtuustoryhmään Helsingissä
15.01.2020Apulaistietosuojavaltuutettu: Bonustilin kaikki tiedot saa luovuttaa vain tilin omistajalle
10.01.2020Tutkimus : Tatuoinnit ovat luultua yleisempiä
09.01.2020Yllättävän moni suomalainen pyrkii muuttamaan elintapojaan alkuvuonna - yksinkertaiset neuvot auttaisivat välttämään monet repsahdukset
09.01.2020Seghesio Sonoma Zinfandel - punaviini vedetään väliaikaisesti pois Alkon myynnistä puuttuvan allergeenimerkinnän vuoksi
09.01.2020Kysely: Yritysten perintäkuluihin tarvitaan nopeasti katto
07.01.2020Turvasuojausala luvanvaraista vuoden

Siirry arkistoon »