Vanhuksen itsemääräämisoikeus

18.11.2019

Olemme tottuneet siihen, että saamme päättää omista asioistamme yleensä ottaen niin kuin haluamme. Vanhuspalveluissa käydään kuitenkin joka päivä vaikeaa rajanvetoa itsemääräämisoikeuden ja sen rajoittamisen välillä.

Useimmille meistä on itsestään selvää, että saamme itse päättää, mitä puemme aamulla päälle, mitä syömme aamiaiseksi, kenen kanssa asumme ja mitä harrastamme.

Päätöksiämme rajaavat toki monet asiat. Emme välttämättä voi asua juuri siinä talossa, missä haluaisimme, koska se voi olla liian kallista. Emme voi käyttää aikaamme täysin vapaasti, koska meillä on velvollisuuksia, jotka liittyvät vaikkapa toimeentuloon tai ihmissuhteisiin.

Pitäisimme kuitenkin merkillisenä, jos meidät pakotettaisiin nukkumaan kesken meille tärkeän iltahetken. Meidät lukittaisiin sisään kotiimme tai meille ilmoitettaisiin, että joudumme muuttamaan seuraavalla viikolla toiseen kuntaan ja eroon perheestämme.

Itsemääräämisoikeus merkitsee käytännössä sitä, että voimme päättää omista asioistamme suunnilleen samoissa rajoissa kuin muutkin.

Oikeudellisesti itsemääräämisoikeus johdetaan yleensä perusoikeudestamme henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Itsemääräämisoikeus on myös välttämätön, jotta voisimme nauttia muista perusoikeuksistamme, kuten sananvapaudesta ja liikkumisvapaudesta.

Lainsäädäntö puuttuu yhä

Perusoikeudet eivät ole yleensä täysin ehdottomia, vaan niitä voidaan joissakin tilanteissa rajoittaa. Rajoittaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla vapaata tai harkinnanvaraista.

Perusoikeuksien rajoittamisen pitäisi siis perustua lakiin. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole lakia, jossa itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta säädettäisiin vanhustenhuollossa. Lainsäädännön puute aiheuttaa epäselvyyttä siitä, miten rajoittamistoimia voi vanhusten kohdalla käyttää. Tilanne herättää samalla vakavan kysymyksen siitä, miten iäkkään henkilön oikeusturva toteutuu vanhustenhuollossa. 

Tarve laille onkin nostettu esille jo useita vuosia sitten ja lain säätämistä on yritetty useasti. Tällä hallituskaudella lain valmistelua on taas tarkoitus jatkaa sosiaali- ja terveysministeriössä.

Vanhuksen omaa päätöksentekoa pitäisi tukea

Vanhuspalveluissa perusoikeudet, erityisesti itsemääräämisoikeus, niiden edistäminen ja rajoittaminen ovat isoja ja jokapäiväisiä kysymyksiä. Rajoitustoimia ei aina ymmärretä rajoittamiseksi, vaan ne nähdään tavanomaisena, välttämättömänä toimintana.

Toisaalta rajoitustoimia kutsutaan usein myös suojaamistoimenpiteiksi tai turvaamistoimenpiteiksi, mikä osaltaan hämärtää ajatusta siitä, että kyse on tosiasiallisesti itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta.

Vanhusten asumisyksiköissä tai laitoksissa saatetaan esimerkiksi pitää täysin normaalina, että ovet ovat lukossa, eivätkä vanhukset pääse omin avuin ulos. Kuitenkin aina, kun ihmistä estetään poistumasta huoneesta tai rakennuksesta, hänen perusoikeuksiaan rajoitetaan.

Myöskään vaikkapa takaa suljettavien hygieniahaalareiden tai liikkumista rajoittavan magneettivyön käyttöä ei aina nähdä rajoittamistoimena, vaan niitä voidaan käyttää vanhuksilla automaattisesti.

Sen lisäksi että rajoittamistoimia ei tunnisteta, voidaan vanhuksen oman tahdon selvittäminen kokea haastavana. Kuitenkin jokaisella muistisairaallakin ikääntyneellä on oikeus itsemääräämiseen. Sairaus ei poista oikeutta tehdä itseään koskevia päätöksiä.

Oikeuksien rajoittaminen

Vanhuspalvelujen asiakkailla on toki oikeus myös turvallisuuteen. Joissakin tilanteissa tiettyä perusoikeutta voi olla välttämätöntä rajoittaa jonkin toisen oikeuden suojelemiseksi. Kun perusoikeudet ovat ristiriidassa, on ensisijainen keino kuitenkin aina löytää ratkaisu, joka mahdollisimman hyvin toteuttaa kaikkia oikeuksia. Ei siis valita, kumpi on tärkeämpää, itsemääräämisoikeus vai oikeus turvallisuuteen, vaan pyritään mahdollisimman hyvin takaamaan molemmat.

Tarkasti rajatuissa tilanteissa ihmisen oikeuksiin voi yksittäistapauksessa puuttua, jos kyseessä on hätävarjelu tai pakkotila. Hätävarjelu tarkoittaa sitä, että henkilöllä on oikeus puolustautua silloin, kun häneen kohdistuu välittömästi uhkaava hyökkäys. Hätävarjeluteko ei saa ylittää sitä, mikä on hyökkäyksen torjumiseksi välttämätöntä. Pakkotilasta taas on kyse silloin, kun hyökkäys kohdistuu johonkin muuhun kuin puolustavaan henkilöön, esimerkiksi merkittävään omaisuuteen.

Perusoikeuksien rajoittamisen sijaan olisi tärkeä pohtia sitä, miten itsemääräämisoikeutta voisi tukea ja edistää. Hyviä keinoja ovat esimerkiksi päätöksenteossa tukeminen ja palvelujen yksilöllinen suunnittelu niin, että ne vastaavat vanhuksen tarvetta.

Myös luovuus on tärkeää, kun etsitään keinoja toteuttaa hyvää vanhuspalvelua ilman perusoikeuksien rajoittamista. Levotonta vanhusta voi rauhoittaa esimerkiksi lapsuudesta tuttu musiikki ja ahdistusta voi lievittää mielekäs toiminta.

Teksti: Sanna Ahola, asiantuntija ja Susan Villa, asiantuntija, Ihmisoikeuskeskus

Artikkeli on julkaistu aiemmin Vanhustyö-lehdessä 5/2019.

Kuva: Shutterstock

13.12.2019Ulosoton suojaosuuksiin korotus ensi vuoden alussa
12.12.2019Lauri "Late" Johanssonille oma ohjelmasarja Radio Deihin
11.12.2019Jatkossa et voi tuoda omenaakaan EU:n ulkopuolelta ilman kasvinterveystodistusta
11.12.2019Tuottajatähdet Martin Garrix ja Alan Walker Ruisrockiin
11.12.201965 prosenttia kaikista suomalaisista on maksanut Klarnalla - Klarnan nopea kasvu jatkuu Suomessa ja maailmalla
10.12.2019Tammi julkaisee Tero Pitkämäen elämäkerran
10.12.2019Alivaltiosihteeri Pekka Puustisen viesti ulkoministeriön henkilöstölle
10.12.2019Ensi vuonna tieto lääkekaton täyttymisestä näkyy heti apteekissa
10.12.2019Koulupsykologi kuuluu kouluun
09.12.2019Tonttujuoksulla tehdään hyvää Turussa

Siirry arkistoon »
google.com, pub-9796789200513429, DIRECT, f08c47fec0942fa0