Outi Antila nousee Kelan pääjohtajaksi

05.11.2019

                         Kuvassa Outi Antila. Kuva:STM

Kelan valtuutetut esittävät Kelan pääjohtajan virkaan ylijohtaja Outi Antilaa. Pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti.

Valtuutetut äänestivät esityksestä. Antila voitti äänestyksessä Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainion äänin 8-4.

– Kelan pääjohtajan valinta on yksi valtuutettujen merkittävimmistä tehtävistä. Kela saa Antilasta sekä osaamisensa että kokemuksensa puolesta osaavan johtajan luotsaamaan entistä ihmislähtöisempää Kelaa samaan aikaan kun sosiaaliturvajärjestelmään kohdistuu vahvoja uudistuspaineita, sanoo Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo.

Outi Antila (s.1957) aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2020, kun nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle. Antila siirtyy uuteen tehtäväänsä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston ylijohtajan paikalta. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti.

Kela on eduskunnan valvoma itsenäinen sosiaaliturvalaitos. Sen hallintoa ja toimintaa valvoo 12 valtuutettua, jotka eduskunta valitsee kansanedustajista.

Live24magazine

16.11.2019Pron edustajisto: Työnantajien kohtuuttomat tavoitteet on kerrottava avoimesti heille, joiden asioista juuri nyt neuvotellaan
15.11.2019Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat on julkistettu - kuusi teosta kilpailee 12 000 euron palkinnosta
15.11.2019Kuopion kaupungin Martti Merenmaa - stipendi myönnetään tänä vuonna esseisti Antti Hurskaiselle
14.11.2019Taloushallintoliitto: Eräät yritykset eivät saa pankkitiliä
14.11.2019Liike Nyt merkitty puoluerekisteriin
14.11.2019Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Suomea koskevan ratkaisun turvapaikanhakijan palauttamista Irakiin koskevassa asiassa
14.11.2019Sisäministeri Maria Ohisalo kommentoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua
14.11.2019Gojira ja Deftones täydentävät Tuskan ohjelmaa
14.11.2019Pikkujoulukausi on alkanut - lakimies neuvoo
13.11.2019SDP:n Viitanen: Vihdoin työttömiä kurittanut aktiivimalli saa mennä

Siirry arkistoon »