Kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet nousevat 1,0 prosenttia

14.10.2019

Kela

Kelan maksamia etuuksia korotetaan ensi vuonna kansaneläkeindeksin perusteella 1,0 prosenttia. Hallituksen talousarvioesityksen mukaan moniin etuuksiin on lisäksi tulossa tasokorotus.

Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella.

Lain mukaan Kela vahvistaa lokakuun loppuun mennessä seuraavan kalenterivuoden kansaneläkeindeksin pisteluvun. Vuonna 2020 pisteluku on 1633, vuonna 2019 se oli 1617. Pisteluku kasvaa siis 1,0 prosenttia. Indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta 63 miljoonaa euroa vuonna 2020.

Indeksitarkistuksen perusteella esimerkiksi eläkettä saavan hoitotuen perusmäärä nousee 70,52 eurosta 71,21 euroon ja lasten kotihoidon tuen hoitoraha yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta 338,34 eurosta 341,69 euroon.

Tasokorotukset vahvistetaan myöhemmin

Hallitusohjelmassa ja hallituksen talousarvioesityksessä moniin Kelan maksamiin etuuksiin on suunniteltu myös tasokorotuksia 1.1.2020 alkaen. Tasokorotuksia on tulossa muun muassa kansaneläkkeeseen, takuueläkkeeseen, vähimmäismääräiseen sairauspäivärahaan sekä työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan.

Kela tiedottaa kaikki ensi vuoden etuusmäärät ja niihin liittyvät tulorajat joulukuussa, kun hallituksen talousarvioesitykseen liittyvät lait on käsitelty eduskunnassa.

Etuuksiin liittyviä euromääriä ja tulorajoja 1.1.2020 alkaen

Live24magazine

08.07.2020Koirien kiusana sinilevä, käärmeet, ötökät ja helteet - Näin ehkäiset ja hoidat lemmikkisi kesähaavereita
07.07.2020Sairaalahoitoa vaativaan koronavirustautiin (COVID-19) sairastuneilla potilailla vakavampi taudinkuva ja pidempi sairaalahoito kuin influenssapotilaalla
07.07.2020Työryhmä: Raiskauksen tunnusmerkiksi vapaaehtoisuuden puute
06.07.2020Kuopioon elokuussa avattava Suomen toiseksi suurin uimahalli tähtää viiden tähden asiakaskokemukseen
06.07.2020Laivoilla useita altistustilanteita - hakeudu matalalla kynnyksellä testiin, jos oireita
06.07.2020SDP:n Matias Mäkynen: Järjestöjen kanneoikeus ehkäisisi väärinkäytöksiä ja suojaisi heikompaa työmarkkinoilla
30.06.2020Diakonissalaitos aloittaa työn radikalisoitumisen ehkäisemiseksi
30.06.2020Nettipuhelujen soittaminen on yleistynyt erittäin voimakkaasti
29.06.2020Tutkimus: Suojamaskien käyttöpakko ei lisännyt liikkumista
28.06.2020Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avoin kirje piispa Sani Ibrahim Azarille

Siirry arkistoon »