Selvitys: Budjettineutraali perustulo vähentäisi hieman köyhyyttä, mutta ei lisäisi työnteon kannattavuutta

09.08.2019

eurot

Perustulo nostaisi pienituloisten palkansaajien ja yrittäjien tuloja, mutta verotusta olisi kiristettävä perustulon rahoittamiseksi. Siksi heidän nettotulonsa pysyisivät lähes ennallaan, arvioidaan valtiovarainministeriölle tehdyssä selvityksessä.

Erityisasiantuntija Heikki Viitamäki tarkasteli selvityksessään koko aikuisväestön kattavaa perustulomallia. Perustulo korvaisi nykyisen vähimmäisturvan, ja sen ylittävä osa maksettaisiin ansioetuutena. Muuten perustulo rahoitettaisiin kiristämällä palkka- ja yrittäjätulon verotusta siten, että malli ei lisäisi eikä vähentäisi julkisen sektorin kustannuksia.

Perustuloa maksettaisiin yhteensä 37,5 miljardia euroa. Sillä korvattaisiin nykyisiä veronalaisia etuuksia 18 miljardilla eurolla.

Köyhyys vähenisi hieman

Tuloerot supistuisivat lievästi, ja köyhyys vähenisi hieman. Palkansaajien ja yrittäjien tuloverotus kiristyisi, mutta verojen jälkeiset nettotulot säilyisivät useimmilla lähes ennallaan. Työn verotus olisi pieni- ja keskituloisilla nykyistä progressiivisempaa.

Mallista hyötyisivät muun muassa pienituloiset palkansaajat ja yrittäjät, tulottomat ja pelkästään pääomatuloa saavat. Lukumääräisesti eniten häviäjiä olisi keski- ja suurituloisissa palkansaajissa sekä yrittäjissä.

Jo pienituloisten verotus kiristyisi

Usein esitetään, että perustulomallissa työnteko kannattaa aina, koska perustulo ei pienene työtulojen lisääntyessä. Selvityksen mukaan väitteelle ei ole perusteita. Vaikka pienituloisten palkansaajien ja yrittäjien tulotaso nousisi, työnteko ei olisi nykyistä kannattavampaa. Tämä johtuisi siitä, että jo pienituloisten työn verotusta olisi kiristettävä, jotta malli voitaisiin rahoittaa.

Viitamäki arvioi selvityksessään ainoastaan perustulon välittömiä taloudellisia vaikutuksia. Viitamäen mukaan on mahdollista, että mallilla olisi muita hyödyllisiä ominaisuuksia. Perustulo voisi esimerkiksi lieventää byrokratialoukkuja: vähimmäisetuuksien sovittelua ei tarvittaisi, vaan etuus- ja palkkatulon sovittaminen tapahtuisi verotuksen kautta.

Perustulo Suomessa -selvitys

Live24magazine

17.08.2019Oikeusministeriön ehdotus valtion talousarvioon 2020
14.08.2019Rahanpesulaki edellyttää aktiivisia toimia yrityksiltä
13.08.2019Turun kaupunki : Oikaisu Sepänkatu 2:n tutkimuksiin liittyen
13.08.2019Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen tiesäähän voidaan arvioida entistä tarkemmin
13.08.2019Nyt puhuu Jari Aarnio
12.08.2019Janne Leinosesta Kelan johtava ylilääkäri
12.08.2019Oikeusministeriö : Summaaristen riita- asioiden käsittelyyn muutoksia syyskuussa
09.08.2019Tutkimus : Runsas ruutuaika on yhteydessä lasten ylipainoon
09.08.2019Selvitys: Budjettineutraali perustulo vähentäisi hieman köyhyyttä, mutta ei lisäisi työnteon kannattavuutta
08.08.2019Iskelmä-Finlandia on myönnetty Vicky Rostille!

Siirry arkistoon »