Iskelmä-Finlandia on myönnetty Vicky Rostille!

08.08.2019

Kuvassa Vicky Rosti. Kuva: Marika Raitanen

Tämän vuoden Iskelmä-Finlandia on myönnetty pop-, rock- ja iskelmälaulaja Virve ”Vicky” Rostille.

Tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää vuosittain Nokian kaupunki. Palkinto myönnettiin 18. kerran ja sen ojensivat Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Piila Paalanen ja Iskelmä-Finlandia -asiantuntijaraadin puheenjohtaja Turkka Mali Tapsan Tahdit -tapahtuman avajaisissa Nokian Pirkkalaistorin Tahtiteltassa torstaina 8. elokuuta. Avajais- ja palkintoseremonia päättyy myöhemmin tänään voittajan konserttiin.

- Voittaja on tunnistettavan äänen omaava hurmaava laulajatar, jolla on iso liuta hittejä jo 70-luvulta lähtien. Häneltä taittuu iskelmän lisäksi niin rokki, jatsi kuin soulikin. Kaiken lisäksi hän on karismaattinen esiintyjä ,kommentoi palkinnonsaajaa Turkka Mali

Palkinnosta otettu Vicky Rosti kommentoi: 

- Olen sydänjuuriani myöten onnellinen ja iloinen tästä kunnianosoituksesta. Saan olla kiitollinen, että olen saanut tehdä työtä, jota rakastan. Saan olla kiitollinen, että olen löytänyt luotettavat ja taitavat työkaverit. Ennen kaikkea saan olla kiitollinen kaikille ihanille ihmisille, jotka yhä edelleen kuuntelevat musaani ja tulevat keikoilleni.

Vicky Rostin ura alkoi 15-vuotiaana vuonna 1974 Iskelmälaulumestaruuskilpailujen voitosta, jonka jälkeen hän pääsi mukaan Dannyn kesäkiertueelle. Vuotta myöhemmin Vicky Rosti julkaisi jo ensimmäisen singlensä ”Siinä ruutia on kun rakastun”, jonka B-puolelta löytynyt ”Kun Chicago kuoli” nousi vuoden soitetuimmaksi biisiksi. Rosti julkaisi vielä samana vuonna ensimmäisen pitkäsoiton. Debyyttialbumia seuranneena vuonna häneltä ilmestyi kaksi jättihittiä ”Tuolta saapuu Charlie Brown” ja ”Näinkö aina meille täällä käy” sekä uusi levy.

Vickyn ura jatkui Danny Show’ssa, mutta hän teki myös omaa soolouraa. Elämään jäivät käännöskappaleet kuten ”Jolene”, ”Rahaa, rahaa, rahaa”, ”Oon voimissain” ja ”Menolippu”. Koko potin räjäytti kuitenkin Euroviisuedustuskappale ”Sata salamaa”.

1990-luvun alussa Vickyn, Freemanin ja Kari Kuivalaisen yhteistyönä syntyi Menneisyyden vangit -yhtye, jonka ohjelmisto painottuu -70 ja -80 -lukujen nostalgiaan. Yhtyeen tiiviin keikkatahdin ohella Vicky on ehtinyt tehdä myös soolouraa niin levytysten kuin livekeikkojen osalta.

Vicky Rostille ojennettiin vuonna 2011 Vantaan Kulttuuripalkinto. Hän on julkaissut 10 studioalbumia ja neljä kokoelmaa. Lisäksi hänen elämästään kertova Vickypedia-kirja ilmestyi vuonna 2018. 

Iskelmä-Finlandia -voittajat vuosittain:

Vicky Rosti (2019), Danny (2018), Markku Aro (2017), Suvi Teräsniska (2016), Pate Mustajärvi (2015), Katri Helena (2014), Pave Maijanen (2012), Pepe Willberg (2011), Laura Voutilainen (2010), Charles Plogman (2009), Olli Lindholm (2008), Eino Grön (2007), Paula Koivuniemi (2006), Jari Sillanpää (2005), Matti ja Teppo (2004), Kari Tapio (2003), Marion Rung (2002) ja Antti Huovila (2001). 

Live24magazine

12.10.2019Hannakaisa Heikkinen: Suomalainen maito on enemmistön valinta
12.10.2019Kokoomusopiskelijat: Suomen on levitettävä punainen matto huippuosaajille
11.10.2019Mitä jokaisen tulisi tietää verkkohäiriköinnistä, someriippuvuudesta ja valeuutisista?
11.10.2019Asiakastieto Group: Miljoonakonkurssien määrä on roimassa 50 prosentin kasvussa
10.10.2019Seksityöläiset joutuvat jatkuvasti pohtimaan, kuinka näkyviä he voivat olla
09.10.2019Ministeri Marin kummeksuu Petteri Orpon lausuntoja
09.10.2019WSOY ja Lauri Tähkä yhteistyöhön
09.10.2019Nigerialaisprinssin miljoonat vaihtuivat ilmaisiin kännyköihin - lue asiantuntijan vinkit taviksen tietoturvaan
08.10.2019Kuntaliitto: Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät - ohjeet kunnille julkaistu
08.10.2019KKV tiedottaa : Alektum ja Annomen perivät saatavia oikeudessa tuhansilta kuluttajilta - toimi näin, jos saat aiheettoman velkomuskanteen

Siirry arkistoon »