Toinen mahdollisuus yrittäjille: uudet säännöt yritysten maksukyvyttömyydestä hyväksytty

06.06.2019

EU antaa konkurssin tehneille rehellisille yrittäjille uuden mahdollisuuden ja helpottaa talousvaikeuksissa olevien elinkelpoisten yritysten mahdollisuutta hyödyntää varhaisessa vaiheessa ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä maksukyvyttömyyden estämiseksi.

Neuvosto hyväksyi tänään 6.kesäkuuta virallisesti direktiivin ennaltaehkäiseviä uudelleenjärjestelyjä koskevista puitteista, uudesta mahdollisuudesta ja toimenpiteistä uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevien menettelyjen tehostamiseksi. Tämä päätös tarkoittaa lainsäädäntökäsittelyn päättymistä.

Direktiivin yleisenä tavoitteena on karsia pääoman vapaan liikkumisen suurimpia esteitä, jotka johtuvat jäsenmaiden uudelleenjärjestely- ja maksukyvyttömyysmenettelyjen eroista, ja edistää uuden mahdollisuuden antamiseen perustuvaa yritysten pelastamisen kulttuuria EU:ssa. Lisäksi uusilla säännöillä pyritään vähentämään järjestämättömien lainojen määrää pankkien taseissa ja estämään niiden kertyminen tulevaisuudessa. Tällä tavoin ehdotuksen tavoitteena on saavuttaa asianmukainen tasapaino velallisten ja velkojien etujen välille.

Uusien sääntöjen keskeisimmät tekijät ovat

varhaisvaroitus ja mahdollisuus saada tietoja, jotta velalliset voisivat tunnistaa maksukyvyttömyyteen mahdollisesti johtavat olosuhteet ja jotta heille viestitettäisiin, että on syytä toimia nopeasti

- ennaltaehkäisevät uudelleenjärjestelyjä koskevat puitteet: velallisilla on käytössään tällaiset puitteet, jotka mahdollistavat heille uudelleenjärjestelyn yrityksen maksukyvyttömyyden välttämiseksi ja elinkelpoisuuden varmistamiseksi, mikä suojaa työpaikkoja ja yritystoimintaa. Nämä puitteet voivat olla käytettävissä myös velkojien ja työntekijöiden edustajien pyynnöstä

- neuvottelujen helpottaminen ennaltaehkäisevistä uudelleenjärjestelysuunnitelmista, joihin liittyy tietyissä tapauksissa uudelleenjärjestelystä vastaavan selvittäjän nimittäminen auttamaan suunnitelman laatimisessa

- uudelleenjärjestelysuunnitelmat: uusissa säännöissä määrätään useista tekijöistä, joiden on sisällyttävä suunnitelmaan, mukaan lukien kuvaus taloudellisesta tilanteesta, kohteena olevista osapuolista ja niiden luokituksista, suunnitelmien ehdoista ja niin edelleen.

- täytäntöönpanokanteiden keskeyttäminen: velalliset voivat hyötyä yksittäisten täytäntöönpanokanteiden keskeyttämisestä, jotta uudelleenjärjestelysuunnitelmasta käytäviä neuvotteluja voitaisiin tukea ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelyn puitteissa. Yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen alkuperäinen kesto rajoitetaan enintään 4 kuukauteen

veloista vapauttaminen: ylivelkaantuneilla yrittäjillä on käytettävissään vähintään yksi menettely, joka voi johtaa siihen, että heidän velkansa voidaan vapauttaa kokonaan enintään 3 vuoden kuluttua direktiivissä vahvistetuin edellytyksin

Seuraavat vaiheet

Tämä virallinen äänestys tarkoittaa lainsäädäntökäsittelyn päättymistä. Seuraavaksi direktiivi allekirjoitetaan virallisesti ja julkaistaan sen jälkeen virallisessa lehdessä. Kun direktiivi on julkaistu EUVL:ssä, jäsenmailla on 2 vuotta aikaa panna uudet säännökset täytäntöön. Perustelluissa tapauksissa ne voivat kuitenkin pyytää komissiolta vuoden lisäaikaa.

Taustatietoa

Komissio esitti ehdotuksen 22. marraskuuta 2016. Uusilla säännöillä täydennetään vuonna 2015 annettua maksukyvyttömyysasetusta. Siinä keskitytään ratkaisemaan rajatylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen toimivalta- ja lainvalintakiistat ja varmistetaan, että maksukyvyttömyyteen liittyvät tuomiot tunnustetaan kaikkialla EU:ssa.

Euroopan parlamentin täysistunto äänesti direktiivistä 28. maaliskuuta 2019.

Live24magazine

17.08.2019Oikeusministeriön ehdotus valtion talousarvioon 2020
14.08.2019Rahanpesulaki edellyttää aktiivisia toimia yrityksiltä
13.08.2019Turun kaupunki : Oikaisu Sepänkatu 2:n tutkimuksiin liittyen
13.08.2019Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen tiesäähän voidaan arvioida entistä tarkemmin
13.08.2019Nyt puhuu Jari Aarnio
12.08.2019Janne Leinosesta Kelan johtava ylilääkäri
12.08.2019Oikeusministeriö : Summaaristen riita- asioiden käsittelyyn muutoksia syyskuussa
09.08.2019Tutkimus : Runsas ruutuaika on yhteydessä lasten ylipainoon
09.08.2019Selvitys: Budjettineutraali perustulo vähentäisi hieman köyhyyttä, mutta ei lisäisi työnteon kannattavuutta
08.08.2019Iskelmä-Finlandia on myönnetty Vicky Rostille!

Siirry arkistoon »