Blogit / Kolumnit

Kolumni: Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan?

Torstai 4.11.2021 klo 10:33 - Ylijohtaja Jani Pitkäniemi

Ylijohtaja Jani Pitkäniemi.

Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.

Johtopäätösten osuvuuden kannalta on olennaista mieltää kirkkaasti hieman itsestäänselvältäkin kuulostava kysymys: mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme kunnasta? Kuntapolitiikkatyön tuoksinassa on syntynyt hahmotelma kunnan kahdesta perusolemuksesta ja olemuksiin liittyvistä ydinrooleista. 

Yhtäältä kunta voidaan nähdä kansallisen politiikan toimeenpanijana. Tähän olemukseen liittyvät erityisesti palvelu- ja viranomaisroolit. Toinen olemus tunnistaa kunnan paikallisyhteiskuntana. Tähän istuvat erityisesti demokratia- ja elinvoimaroolit. Molempiin olemuksiin kuuluu luontevasti kehittämisrooli. Luonnollisesti kuntien väliset erot eri olemusten välillä ja roolien toteuttajina ovat suuret. 

Onko tässä sitten jotain uutta? Ei välttämättä, mutta ainakin yksi ongelma vaikuttaisi olevan perusolemusten keskinäisten suhteiden täsmentymättömyys julkisessa keskustelussa. Samalla tavalla vähälle pohdinnalle on jäänyt se, mikä olemusten ja roolien suhde on esimerkiksi julkisen talouden kokonaisuuteen. Edellä mainitut epämääräisyydet saattavat huonoimmillaan johtaa vääriin politiikkavalintoihin ja ohipuhumiseen kunta–valtio-suhteessa. 

Väestöennuste ja kestävyystiekartta osoittavat työlle suuntaa

Työn selkeyttämiseksi kuntapolitiikkatyössä on kiinnitetty joitakin maamerkkejä. Näistä keskeisimmät ovat Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste sekä nykyhallituksen julkisen talouden vakauttamista viitoittava niin sanottu kestävyystiekartta. 

Väestöennusteeseen tukeutuminen tarkoittaa laajan kunta-analyysin perustumista siihen, että vain suhteellisen harvat seudut kasvavat, jotkut pinnistelevät nollakasvussa ja suurella osalla seutuja ja kuntia väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tämä ei sinällään tarkoita suoraa kuolemantuomiota kenellekään, mutta paaluttaa sen haastetason, jonka pohjalta kunnissa ja kuntapolitiikassa tehdään päätöksiä. 

Kestävyystiekartta puolestaan kertoo siitä miljardiluokan vakauttamistarpeesta, joka maamme hallituksilla on edessään, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin pysäytettyä edes nykyiselle koronakriisin jälkeiselle tasolle. 

Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi?

Mitä sitten edellä mainituista lähtökohdista juontuen tapahtuisi, jos kuntapolitiikassa ei tehdä merkittäviä yhteiseen kehityskulkuun johtavia muutoksia, vaan edettäisiin pienin ja enimmäkseen reagoivin askelin? 

Kuntien hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajan rooli joka tapauksessa jatkuisi. Kuntien eriytymiskehitys johtaisi kuitenkin suurella todennäköisyydellä tilanteisiin, jossa osalla kunnista ei olisi enää edellytyksiä tarjota riittävästi ja riittävän laadukkaita palveluita. Tämä näyttäytyisi haasteena silloinkin, jos hallitukset jatkaisivat kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä 100 prosentin valtionosuudella. ”Nollaskenaariossa” kunnan tai suurten kaupunkien roolia elinvoiman edellytysten luojana ei myöskään täsmennettäisi nykyistä enempää. 

Kuntarakenteessa ja kuntien välisessä yhteistyössä ei oletettavasti tapahtuisi suuria muutoksia nykyiseen. Erittäin huonoon taloudelliseen tilanteeseen joutuminen voisi kuitenkin johtaa yksittäisiin kuntaliitoksiin. Haavoittuvien kuntien määrän kasvu johtaisi kriisikuntamenettelyjen lisääntymiseen ja vaikeutumiseen – ilman selkeätä vastausta siitä, olisiko näihin tilanteisiin tarjolla (hyviä) ratkaisuja. 

Kuntien veropohjien eriytyminen ja veroprosenttien erojen sekä valtionosuusjärjestelmän tulopohjan tasaustarpeen kasvu jatkuisi. Tämä johtaisi jatkuvaan ja jännitteiseen keskusteluun kuntien rahoitusjärjestelmän heikkouksista ja valuvioista. Niin ikään kuntakentän velkaantuminen jatkaisi mittavien investointitarpeiden vuoksi kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossa omat lisäpaineensa investointeihin. 

Oma kysymyksensä on sekin, mahdollistaako nykytilanne kuntien digitalisaation olennaisen vauhdittamisen ja kansallisen yhteentoimivuuden parantamisen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana olisi tarkkailtava sitäkin, miten kuntien itsehallinnollinen liikkumavara kehittyisi.  

Tarvitsemme rohkeaa ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa

Nykytilahypoteesista nousevien vaikeiden kysymysten määrä osoittanee jo itsessään, että kansallisessa kuntapolitiikassa olisi perusteltua tähdätä rohkeampaan, pitkäjänteisempään ja yhtenäisempään suuntaan. 

Kunta- ja aluekohtainen räätälöintipaine huomioiden kuntapolitiikkatyössä onkin liikuttu alusta alkaen sen ympärillä, miten yhtenäiskunta-ajattelua pitäisi muokata, jotta hallinto sopeutuisi riittävällä tavalla erilaistuneeseen todellisuuteen. Oma pulmansa on sekin, miten ylipäänsä voi optimoida liki 300 kunnan tarpeita ajautumatta hallinnolliseen kaaokseen. 

Jani Pitkäniemi
ylijohtaja, osastopäällikkö

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu aikanaan 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen 

Pysykää kanavalla! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, palvelut, viranomaiset, paikallisyhteiskunta, politiikka

Kolumni: Kansalaisen ja julkisen sektorin välinen luottamus ei synny ilman meidän jokaisen panosta

Torstai 14.11.2019 klo 16:55 - Ylijohtaja Juha Sarkio

Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa kääntyä lopuilleen. Puheenjohtajuutemme yksi pääteemoista on ollut luottamus ja se, mitä voisimme sen eteen tehdä.

Luottamuksen julkiseen sektoriin koetaan olevan hiipumassa – eikä tähän tunnu olevan olemassa mitään nopeaa ratkaisua. Tämä on näkemys, mikä on tullut ilmi EU:n valtionhallinnon kehittämisen verkostossa (EUPAN) käymissämme keskusteluissa.

Luottamuskysymyksen takana on kyse laajemmasta teemasta, yhteiskuntiemme muutoksista. Aiemmin tutuksi, turvalliseksi sekä ehkä myös ennustettavaksi koettu ympäristö muuttuu epävarmemmaksi. Myös viranomaiset kokevat neuvottomuutta vaikeiden ongelmien edessä.

Muutoksen ytimessä on kysymys siitä, koetaanko tulevaisuuden muokkaaminen ja ongelmien ratkaisu yhteisiksi asioiksi – vai ulkoistammeko yksilöinä ne jonkun toisen hoidettavaksi. Yhtä lailla kuin luottamus niin myös osallisuuden tunne on subjektiivista.

Avoimuudella ja osallisuudella vahvempaan luottamukseen

Vaikka tutkimukset osoittavat Suomen olevan miltei kaikilla sosiaalisen ja poliittisen luottamuksen mittareilla kärkiluokkaa, muuttuu kuva väestöryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa. Yhteiskunnan ja osallistumisen yleinen eriarvoistumiskehitys vaikuttaisi tutkimuksien mukaan näkyvän myös luottamuksessa.

EU-tason keskusteluissamme esille nousee toistuvasti kaksi keinoa, joilla luottamusta voidaan edistää. Ne ovat avoimuus ja osallisuus.

Suomessa lienee Euroopan avoimin julkinen sektori. Avoimuutemme koskee yhtä lailla tietoa kuin toimintaa ja rahankäyttöä. Tätä toisaalta ihaillaan, mutta myös kummeksutaan osassa jäsenmaita. Usein keskustelussa tulee esille, että Suomen kaltainen laaja avoimuus ei ehkä toimisi heidän maassaan. Mistä tämä ajatus johtuu? Ehkä olemme Suomessa valmiimpia ja tottuneempia avoimeen tiedon välitykseen – mutta valitettavasti tämäkään ei ole kääntänyt luottamusindeksejämme nousuun. 

Jos avoimuudessa olemme mallimaita, niin näen, että osallistumisen mahdollistamisessa meillä on vielä paljon tehtävää ja muilta opittavaa. Monissa maissa juuri kansalaisten laajaan osallistumiseen panostetaan aivan erityisesti.

Olemme Suomessa pyrkineet edistämään kansalaiskeskustelua ja osallistumista julkisten palveluiden uudistamiseen usein eri tavoin, mutta suuria joukkoja asia ei tunnu saavan liikkeelle. Oma uskomukseni on, että kun jonkin asia tunnetaan yhteiseksi ja sen edistämiseen halutaan laittaa myös omaa aikaa, vahvistuu luottamus samalla. Kysymys lieneekin siinä, että miten saamme asian yhteiselle agendallemme.

Olemme oikealla tiellä, mutta tarvitsemme lisää onnistumisen esimerkkejä. Ajatustemme ja tavoitteidemme tulee olla suuria, mutta ei ole niin pientä asiaa, etteikö sitä kannattaisi parantaa. Jatketaan yhdessä arvokasta työtämme avoimuuden ja osallisuuden eteen – ja pidetään Suomi luottamusyhteiskuntana myös jatkossa.

Juha Sarkio

Valtiovarainministeriö

Ylijohtaja
@JuhaSarkio

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luottamus, yhteiskunta, osallisuus

Kolumni : Tilaa vaikeille päätöksille

Maanantai 28.1.2019 klo 12:23 - Ministeriöiden kansliapäälliköt:

Tänään julkistettu Mahdollisuudet Suomelle on ministeriöiden kansliapäälliköiden yhteinen virkamiesnäkemys avainkysymyksistä tulevalla hallituskaudella. Sen tavoitteena on välittää yhteinen strategisen tason tilannekuva Suomen haasteista ja mahdollisuuksista tulevalle hallituskaudelle ja puolueiden hallitusohjelmaneuvottelijoille.

Keskeisin viestimme on, että hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaaminen edellyttää merkittäviä uudistuksia 2020-luvulla. Tarvitaan myös vaikeita, kalliita tai epäsuosittujakin päätöksiä. Osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun haluamme tukea niiden tekemisen edellytyksiä. Tilaa vaikeille päätöksille luodaan avoimella ja tietopohjaisella keskustelulla, joka ottaa mukaan kaikki väestöryhmät. Vaikka juuri nyt elämme talouden noususuhdannetta, on hallitusohjelmasta neuvoteltaessa hyvä kiinnittää katse tätä kauemmas. Tällöin erityisesti kaksi kysymystä nousee keskeiseen asemaan.

Ensiksi, sitoutuminen ilmastonmuutoksen hillintään edellyttää globaalisti ja Suomessa merkittäviä politiikkatoimia, joista tulee päättää pikaisesti. Tavoite on laajasti tiedossa: ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää 1,5 asteeseen. Sen sijaan tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan muutoksen mittakaavaa ei ole vielä yleisesti tiedostettu. Hallitus tarvitseekin onnistuakseen kansalta raudanlujan mandaatin, koska konkreettiset toimet eivät voi mitenkään miellyttää kaikkia.

Toiseksi, työtä julkisen talouden tasapainottamiseksi on syytä jatkaa. Tulojen ja menojen välillä on keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä edelleen epätasapaino, jota väestörakenteen muutos pahentaa. Julkinen velka voi tulevaisuudessa kasvaa hallitsemattomaksi, jos tätä epätasapainoa ei korjata. Julkisia menoja lisäävät myös isot infrastruktuurihankkeet, koulutusmenot, ilmastonmuutoksen torjunta ja hävittäjähankinnat. Mahdollisuudet Suomelle -asiakirjassa nostetaan esiin useita mahdollisia ratkaisulinjoja. Olennaista on tunnistaa ja tunnustaa niiden välinen suhde: esimerkiksi jos työllisyysastetta ei saada nostettua ja työperusteista maahanmuuttoa ei lisätä, kasvaa paine verojen ja maksujen korotuksiin sekä palveluiden ja etuuksien leikkauksiin.

Yhteinen tarkastelumme lähtee yhtenäisestä valtioneuvostosta ja ministeriöitä yhdistävistä pitkän aikavälin päämääristä. Päämäärät ovat yhdenvertaisuuden edistäminen, kestävä kasvu sekä turvallinen ja vakaa yhteiskunta. Parhaat mahdollisuutemme perustuvat kestävyydelle, joka tarkoittaa sosiaalisen ja inhimillisen pääoman sekä taloudellisen hyvinvoinnin turvaamista maapallon kantokyvyn rajoissa. Hallinnonalakohtaisen politiikkavalmistelun sijaan tulevaisuuden valtioneuvostossa toimitaan keskeisimmissä kysymyksissä kokoavasti.

Elämme maailmassa, jossa päätöksenteossa vaaditaan laajaa ymmärrystä monimutkaisista ja toisiinsa kytkeytyvistä kokonaisuuksista. Valtioneuvostossa haluamme yhä paremmin ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja ja rakentaa pitkän aikavälin päätöksentekoa.

Maamme johtavien virkamiesten osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on tärkeää ja toivottua. Asiakirjassamme esitämme 12 näkemyskokonaisuutta, jotka tarjoavat tietopohjaa vaalikeskusteluihin ja hallitusneuvottelujen pohjaksi. Kaikissa näistä on olennaista tunnistaa Suomen lukuisat kytkökset ja yhteydet globaaleihin ja eurooppalaisiin kehityskulkuihin ja päätöksiin.

Pienenä osaamispohjaisena avotaloutena Suomen talouden kehitys riippuu merkittävästi maailmantalouden ja -kaupan kehittymisestä. Suurimmat kasvun mahdollisuudet liittyvät teknologiamurrokseen ja globaaleihin trendeihin, mukaan lukien ilmastonmuutoksen hillintä ja väestön ikääntyminen kaikkialla maailmassa. Kasvua tulee tavoitella luonnon kantokyvyn rajoissa.

Yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta osaamis- ja koulutustason nostaminen, työllisyysaste ja sosiaaliturvan uudistaminen muodostavat toisiinsa kytkeytyvän kokonaisuuden. Jatkuvan oppimisen kokonaisuus ja uudistukset on rakennettava kattamaan kaikki väestöryhmät ja tutkimus- ja innovaatiotoimintaa on syytä vahvistaa. Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää työllisyysasteen lähentymistä muiden pohjoismaiden tasolle, kohoten ajan mittaan jopa 80 prosenttiin. Sosiaaliturvan uudistaminen taas käynnistetään selkeillä päätöksillä tavoitteista ja arvovalinnoista.

Suomen on toimittava entistä aktiivisemmin kansainvälisen, sääntöpohjaisen järjestelmän sekä vakaan ja turvallisen EU:n edistämiseksi. Heinäkuussa alkava EU-puheenjohtajuus tarjoaa tähän erityisiä mahdollisuuksia. Turvallisessa oikeusvaltiossa ja unionissa vahvistetaan osallisuutta, osallistumisoikeuksien ja aktiivisen osallistumisen toteutumista sekä hyviä väestösuhteita. Myös kansallista puolustuskykyämme on tarpeen ylläpitää pitkäjänteisesti.

Valtiosihteeri Paula Lehtomäki, valtioneuvoston kanslia

Valtiosihteeri Matti Anttonen, ulkoministeriö

Kansliapäällikkö Pekka Timonen, oikeusministeriö

Kansliapäällikkö Ilkka Salmi, sisäministeriö

Kansliapäällikkö Jukka Juusti, puolustusministeriö

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki, valtiovarainministeriö

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriö

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö

Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, työ- ja elinkeinoministeriö

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö

Kansliapäällikkö Hannele Pokka, ympäristöministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, julkinen talous, yhteiskuntapolitiikka

Kolumni: EU:n budjettia ei ole vielä päätetty - neuvottelut vasta käynnistyvät

Torstai 26.4.2018 klo 16:40 - Pääministeri Sipilä

juha-sipila-1981.jpg

Kuva: Valtioneuvosto

EU:n budjetin laatiminen on pitkä neuvotteluprosessi, eräänlainen maratoni. Alkuvaiheissa määritellään budjetin kokonaistaso ja sitten siirrytään vääntämään rahanjaon kriteereistä. Kansallisesti kiinnostava lopputulos on selvillä kuitenkin vasta maaliviivan jälkeen; se paljonko maksamme ja paljonko saamme EU:sta rahaa. Vielä tätä ei tiedetä.

Komissio antaa esityksensä budjetin kokonaisuudeksi ensi viikon keskiviikkona ja sektorikohtaiset lainsäädäntöesitykset julkaistaan toukokuun lopussa. Tästä alkaa vähintäänkin vuoden mittainen prosessi, jossa käydään runsaasti neuvotteluja usealla eri tasolla.

Näitä keskusteluja olen käynyt jo pitkään päämiestasolla. Tänään tapasin myös budjetista vastaavan komissaari Oettingerin. Kävimme erinomaisen keskustelun ja toin esille vahvasti Suomen kipupisteet. Suomen erityisolosuhteet niin alue- ja rakennepolitiikassa kuin maataloudessa on huomioitava. Ei ole hyväksyttävää, että maksuosuutemme kasvaisi, mutta keskeisiä prioriteettejamme ei huomioitaisi. Tämän lisäksi kaiken EU-rahoituksen on tuettava yhä vahvemmin tämän päivän haasteita, kuten eurooppalaisen talouden kasvua, työllisyyttä, turvallisuutta ja osaamista.

EU:n budjetti kaipaa myös kovasti normien purkamista. Normin purusta meillä Suomessa on hyviä kokemuksia, toivottavasti saisimme laajennettua tätä urakkaa myös EU:n käytäntöihin. 

Euroopan unionin monivuotinen budjetti eli rahoituskehykset tehdään seitsemäksi vuodeksi eteenpäin. Käytännössä tässä määritellään, kuinka paljon jäsenvaltiot maksavat bruttokansantuotteestaan yhteiseen pottiin ja toisaalta mihin tuo rahasumma käytetään. Tällä 7 –vuotiskaudella budjetin koko on ollut reilut 1000 miljardia euroa, josta noin 2/3 on käytetty maatalouteen sekä alue-ja rakennepolitiikkaan. Tulevalla kaudella rahoitusta tullaan varmasti entistä enemmän suuntaamaan myös puolustukseen, maahanmuuttoon sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Tämä on ollut myös Suomen kanta.

Britannian jättää lähtiessään aukon EU-budjettiin. Olemme linjanneet, että pienempi EU tarkoittaa myös pienempää budjettia. Liian tiukkaa ylärajaa emme ole kuitenkaan halunneet budjetin koolle asettaa. Olemme katsoneet viisaaksi toimintatavaksi sen, että meillä on joustonvaraa neuvotteluissa.

Päätavoitteemme neuvotteluihin on selvä: haluamme maksimoida EU:sta Suomelle palautuvat varat samalla kun haluamme pitää nettomaksumme kohtuullisena.

Olemme onnistuneet Suomessa talouskasvun vahvistamisessa niin hyvin, että muutokset bruttokansantuotteessamme ovat merkittäviä. Koska EU:n jäsenmaksu perustuu kunkin maan bruttokansantuotteeseen, kasvaa jäsenmaksuosuutemme ikään kuin automaattisesti jonkin verran. Tätä emme voi, emmekä tahdo muuttaa.

Nettomaksuosuudestamme on sen sijaan aivan liian aikaista puhua. Se riippuu siitä, kuinka paljon tulemme EU-rahaa saamaan eri sektoreilta.  Tämä ratkeaa vasta seuraavan vuoden tai kahden vuoden aikana, jolloin käydään yksityiskohtaiset neuvottelut EU-rahoituksen jakokriteereistä. Onnistuminen näissä neuvotteluissa ratkaisee sen, miten paljon saamme jatkossa EU-rahoitusta Suomeen. Erityisesti maatalous-, koheesio- sekä tutkimuspuolen neuvotteluissa menestyminen ratkaisee paljolti sen, mitä Suomelle jää viivan alle.

Juha Sipilä

Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eu-budjetti, suomi, sipilä, yhteiskunta

Kolumni: Tiedonhallintalailla varmistetaan tiedon tehokas hyödyntäminen digiyhteiskunnassa

Torstai 26.4.2018 klo 12:40 - Tietopolitiikka-yksikön päällikkö Sami Kivivasara

law-1898965_640.png

Kuvituskuva

Tietoja kysytään palveluja, palveluketjuja ja tietovarantoja varten vain kerran. Tämä on hallituksen tavoite, jonka onnistumiseksi tiedon tulee siirtyä sujuvasti viranomaisten, muiden toimijoiden ja palvelujen välillä. Miten tämä saadaan aikaan?

Asiakaslähtöisessä digitaalisessa yhteiskunnassa keskeistä on tiedon hyödyntäminen. Tässä auttaa selkeä lainsäädäntö. Siksi valmistellaan tiedonhallintalakia, jotta tietoon perustuvat palvelut ja toiminta voisivat uudistua palvelemaan paremmin digitaalista yhteiskuntaamme.

Tiedonhallintalaki raamittaa uudistumista

Lainsäädäntö on parhaimmillaan toimintaa selkein suuntaviivoin raamittava ja toimintaedellytyksiä luova ja mahdollistava. Tähän tähdätään myös tiedonhallintalaissa, jonka tarkoitus on säännellä tiedon elinkaaren hallinnasta julkisessa hallinnossa.

Tiedonhallintalain lain tavoitteena on edistää viranomaisten tiedonhallinnan laatua ja tietoturvallisuutta sekä viranomaisten tietoaineistojen vastuullista hyödyntämistä. Tieto on myös rakennusaine hyvän hallinnon mukaiseen tehokkaaseen ja tulokselliseen toimintaan ja laadukkaiden palveluiden tuottamiseen. 

Lain on tarkoitus kattaa tiedonhallinnan suunnittelu- ja kuvausvelvollisuudet, tietoturvallisuusvaatimukset, asian- ja palvelunhallinnan rekisteröinnin perusteet sekä tietoaineistojen säilyttämistä ja arkistointia koskevat säännökset.

Tietohallintolain ja arkistolain kohtalo

Tiedonhallintalaki korvaa tietohallintolain, arkistolain ja hyvää tiedonhallintatapaa koskevan sääntelyn julkisuuslaista. Yhtenä kysymyksenä valmistelun aikana on ollut, miten käy vuonna 2011 voimaan tulleen tietohallintolain, säilyykö kokonaisarkkitehtuurityön tuki lainsäädännössä?

Tietohallintolain sääntelytapaa voidaan aiheestakin kritisoida, mutta pitää muistaa, että se on laadittu sen varmistamiseksi, että julkisen hallinnon tietohallinto ohjautuu paremmaksi. Lain tarkoitus ja sen sisältämät vaatimukset ovatkin edelleen ajassa. Yhteentoimivuuden edistäminen on keskeistä ja sen edellyttämien kuvausten ja määritysten toteuttamista yhtenäisellä ja tietojen vaihtoa edistävällä tavalla on edelleen ohjattava myös lainsäädännön tasolta.

Tietohallintolain keskeinen väline, kokonaisarkkitehtuuri, on jatkossakin hyvä ja keskeinen keino, jolla viranomaiset voivat toteuttaa uuteen lakiin kaavailtuja suunnittelu- ja kuvausvelvoitteita. Itse säännöksissä kokonaisarkkitehtuurisanaa ei kuitenkin näillä näkymin tulla enää käyttämään. Vastaavasti käsite arkistonmuodostussuunnitelma jää historiaan, kun arkistolaki kumotaan ja arkistointia ja tietoaineistojen säilyttämistä koskevat sääntely otetaan tiedonhallintalakiin.

Tietojen säilyttämistä ja arkistointia koskevia velvoitteita myös selkiytetään ja saatetaan yhteensopivaksi EU:n tietosuoja-asetuksen kanssa.  Sääntelyn selkiyttämisellä pyritään varmistamaan, että toimijat, kuten viranomaiset tiedonhallintayksikköinä ja muun muassa Kansallisarkisto, voivat luotettavalla tavalla turvata yhtäältä viranomaisten toimintaan liittyvät tietotarpeet, henkilötietojen suojan sekä toisaalta kulttuurihistorialliset arkistointitarpeet.

Helsingin Sanomissa 18.4.2018 vieraskynäkirjoituksessa ilmaistaan huoli tulevan sääntelyn vaikutuksista historian tutkimukseen. Tämänkin tietotarpeen toteuttamista viranomaisten tietoaineistoista parantaa se, että toimijoiden vastuita selkiytetään ja kirkastetaan.

Tavoitteena tulevaisuuteen katsova laki

Tiedonhallintalain sääntelystä pyritään rakentamaan mahdollistava. Esimerkiksi rajapintojen avaamisesta ja kuvaamisesta säätämällä edistetään koko ajan laajenevaa ja reaaliaikaisemmaksi muuttuvaa tietojen käytön ja vaihdon tarpeita varten. Lisäksi suunnitteluvelvoitteita koskevan sääntelyn avulla pyritään siihen, että viranomaiset ottavat jo toimintoja suunnitellessaan ja tietojärjestelmiä toteuttaessaan huomioon tietojen hyödyntämisen muiden toimijoiden toiminnassa ja palveluketjuissa.

Tiedonhallintalaki tulee olemaan aikaa kestävä, tulevaisuuteen katsova laki. Siinä asetetaan selkeät vaatimukset siitä, miten viranomaisten ja muiden julkista hallintotehtäviä hoitavien on toteutettava tiedon hallintaansa. Tarkoituksena on mahdollistaa myös, että jatkossa voitaisiin purkaa päällekkäistä sääntelyä sekä toisaalta luopua tarpeettomista hallinnollisista käytänteistä, kun tiedon vaihto perustuu yhtenäisiin ja luottamuksen säilymisen turvaaviin säännöksiin ja niiden mukaisiin nykyaikaisiin toimintatapoihin digitaalisessa yhteiskunnassa.

Voit lukea tiedonhallintalain valmistelusta lisää vm.fistä.

Sami Kivivasara
Lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö
@sKivivara

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiedonhallintalaki, yhteiskunta