Blogit / Kolumnit

Kolumni: EU:n terveysyhteistyö koronan kourissa

Tiistai 24.11.2020 klo 22:08 - Pasi Mustonen

Kohta kymmenettä kuukautta jatkuva koronapandemia on ollut monella tapaa testi EU:n toimintakyvylle ja uskottavuudelle. Samalla se on kääntänyt keskustelun EU:n yhteistyöstä terveysalalla uuteen asentoon.

EU:lla on yhteistä terveys- ja lääkesektoria koskevaa lainsäädäntöä ja myös rajat ylittävien terveysuhkien torjuntaan liittyvää säädösperustaa. Terveyspolitiikkaan ja varsinkin terveydenhuoltoon liittyvät kysymykset kuuluvat kuitenkin tiukasti jäsenmaiden tontille. Pandemiatilanteen eskaloiduttua nopeasti keväällä EU:lta alettiin kuitenkin peräänkuuluttaa yhteisiä, koordinoituja toimia. EU:n odotettiin tekevän yhteistuumin enemmän asukkaidensa terveyden suojelemiseksi. Terveysalan EU-yhteistyössä yli kymmenen vuotta mukana olleen silmin odotukset vaikuttivat tässä täysin poikkeuksellisessa tilanteessa ymmärrettäviltä, mutta samalla toivottoman epärealistisilta.

Euroopan komissio ja etenkään sen terveyspääosasto eivät toki jääneet kriisin puhjettua toimettomiksi. Haasteeseen tartuttiin epäröimättä, ja komission johdolla alettiin kiihtyvällä tahdilla tehdä asioita, jotka nykyiset yhteistyörakenteet mahdollistavat: varusteiden ja laitteiden yhteishankintoja, epidemian hoitoa koskevia suosituksia sekä hyvien käytäntöjen vaihtoa. Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n asiantuntemusta käyttäen jäsenmaille on saatu tuotettua jatkuvasti päivittyvää tilannekuvaa ja riskiarvioita, jotka ovat kriisin keskellä osoittautuneet tärkeiksi. Kesän ja syksyn aikana on menestyksekkäästi edistetty esimerkiksi jäljityssovellusten yhteen toimivuutta, ja polkaistu käyntiin mittava koronarokotteiden hankintaprosessi. Sen saavutukset ovat kiistattomat: tähän mennessä (20.11.) on pystytty turvaamaan EU-maille jo viiden eri rokotekandidaatin toimitukset, mikäli ne todetaan tehokkaiksi ja turvallisiksi. Voimien yhdistäminen tähän vaikeaan ja nopeatahtiseen neuvotteluprosessiin on kenties selkein osoitus EU-yhteistyön lisäarvosta koko koronakriisin aikana.

Jäsenmaiden kansallisten toimenpiteiden koordinoiminen ja yhteisen linjan löytäminen on osoittautunut hankalammaksi. Unionin toimivallan puuttuessa komission moninaisilla toimilla ja koordinaatiopyrkimyksillä ei ole ollut sanottavaa vaikutusta jäsenmaiden toimenpiteisiin tai niiden toteuttamisen aikatauluun. Paremman koordinaation nimeen on kyllä vannottu jäsenmaissakin, mutta neuvoston neuvottelupöydässä jäsenmaat ovat hyvin herkästi huomauttaneet vastuun kansalaistensa terveyden suojelemisesta edellyttävän liikkumavaraa kansalliseen päätöksentekoon. Tätä on yleensä perusteltu kansallisilla olosuhteilla ja epidemiatilanteen eroilla – erot tosin ovat syksyn toisen aallon myötä selvästi kaventuneet. Suomi loistaa EU:n koronakartoilla juuri tällä hetkellä omana erillisenä saarekkeenaan, joka on toistaiseksi säästynyt pahimmalta.

EU-terveysyhteistyön tulevaisuus – muuttuuko mikään?

Odottamaton kriisitilanne on pohjimmiltaan tuonut EU:n terveysyhteistyön rakenteellisen heikkouden kouriintuntuvalla tavalla näkyväksi. Komissio ei ole jäänyt seuraamaan tapahtumia sivusta, vaan on akuutin kriisinhoidon ohessa lähtenyt ripeästi valmistelemaan säädösmuutoksia, joilla tulevaisuudessa varmistettaisiin riittävä EU-valmius pandemioiden ja muiden terveysuhkien varalta. Jo keväällä komissio antoi ehdotuksen uudeksi EU-terveysohjelmaksi (EU4Health), jolle kaavailtiin yli kaksikymmenkertaista budjettia aiempiin verrattuna. Perinteisempien kansanterveystoimien ohella ohjelman keskeisenä tehtävänä on edistää terveysuhkiin varautumista ja kriisinsietokykyä koko EU:n alueella. Neuvottelut parlamentin kanssa ovat alkamassa, mutta ohjelman toivotaan tulevan voimaan vuoden 2021 alkupuolella. Lopullista sopua EU:n rahoituskehyksestä edelleen odotellaan, mutta ohjelmalle lopulta pitkällisten neuvottelujen jälkeen sovittu noin viiden miljardin budjetti olisi toteutuessaan historiallisen suuri.

EU:n terveyskriisivarautumisen uudistamiseen tähtää myös komission 11. marraskuuta julkistama laaja säädöspaketti, jota komissio kutsuu ”Euroopan terveysunioniksi”. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli ajatuksen jo syyskuussa perinteisessä unionin tilaa käsitelleessä puheessaan, jossa hän odotetusti nosti esille myös tarpeen tarkastella jatkossa EU:n toimivaltaa terveyskysymyksissä. Neuvottelut paketista ovat juuri alkamassa eikä niistä odoteta helppoja siitäkään huolimatta, että jotkut jäsenmaat ovat ehtineet jo avoimesti liputtaa EU-terveysyhteistyön tiivistämisen puolesta. Vaikka nyt ollaan kriisitunnelmissa, ei tule unohtaa, että ehdotuksilla ollaan luomassa pohjaa ja rakennetta tuleville vuosille ja uudistusten tulee palvella myös normaaliajan oloja.

EU:n globaali vastuu

On yleisesti tiedossa, että irtautuminen pandemian otteesta on mahdollista vain, jos tilanne saadaan hallintaan kaikkialla maailmassa. Solidaarisuutta tarvitaan. Samaan aikaan kun EU on kärvistellyt oman sisäisen koordinaationsa ja varautumattomuutensa kanssa, se on kriisin alusta lähtien sitoutunut vahvasti muiden auttamiseen muun muassa tukemalla avokätisesti rokotteiden, lääkkeiden ja diagnostiikan kehittämistä ja rokotteiden tasapuolista maailmanlaajuista saatavuutta. EU:n merkittävä panostus esimerkiksi rokotevalmistajien tuotantokapasiteetin kasvattamiseen ja globaaliin COVAX-rokotemekanismiin hyödyttävät koko kansainvälistä yhteisöä ja osoittavat, että EU kantaa vaikealla hetkellä vastuuta myös ympäröivästä maailmasta.

Pasi Mustonen

Kirjoittaja on toiminut vuodesta 2016 lähtien terveysalan erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, terveys, yhteistyö, vastuu

Lukijan mielipide: Talon myyjän vastuu virheistä josta ei tiedä mitään

Tiistai 23.1.2018 klo 22:38 - Ylläpito

Kirjoitus on poistettu kirjoittajan omasta pyynnöstä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastuu, talokauppa

Yritysvastuu ja ihmisoikeudet -check list

Perjantai 3.11.2017 klo 22:37 - Merja Pentikäinen

Kuluvan syksyn aikana FIBS järjesti vuonna 2014 pilotoidun ja nyt neljännen kerran toteutetun yleisen ihmisoikeusvalmennuksen, joka on rakennettu YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeville ohjaaville periaatteille. Roolini valmennusten pääkouluttajana on tarjonnut mahdollisuuden nähdä miten ihmisoikeuskysymykset osana yritysvastuuta etenevät Suomessa. Ymmärrys ihmisoikeuksien merkityksestä yritystoiminnassa on selvästi vahvistunut erityisesti suuremmissa yrityksissä. Pienemmät yritykset tarvitsevat vielä herättelyä asiassa.

Tiivistän seuraavaan keskeisiä FIBSin ihmisoikeusvalmennuksessa esiin nostettuja huomioita ihmisoikeuksiin liittyvän yritysvastuun konkretisoimiseksi yrityksissä:

  • Yrityksen arvojen ja yritysjohdon merkitys: Yritysvastuu näkyy vastuullisen yrityksen julkisesti viestitetyissä arvoissa ja yrityksen konkreettisessa toiminnassa. Yritysvastuu ei ole uskottavaa ilman yritysjohdon selkeää ja aitoa sitoutumista yritysvastuuseen ja sen eri osa-alueisiin. Yritysvastuu on keskeinen osa vastuullisen yrityksen johdon agendaa, jotta yritysjohto voi varmistaa yritysvastuun integroitumisen osaksi yrityksen ydinliiketoimintaa. Yritysjohto ohjaa riittävät resurssit yrityksen yritysvastuutyöhön.

  • Ihmisoikeudet ovat merkityksellisiä myös Suomessa: Suomessa on tavattu yleisemminkin ajatella, että ihmisoikeudet koskevat lähinnä ihmisiä Suomen ulkopuolella, varsinkin kehitys- ja kehittyvissä maissa. Ihmisoikeudet antavat suojaa kaikille meille Suomessakin asuville ihmisille. Suomi on sitoutunut suureen määrään kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja, jotka on muunnettu osaksi Suomen oikeusjärjestelmää. Tässä muuntoprosessissa ihmisoikeuskieli ’katoaa’, emmekä kansallisesti enää puhu ihmisoikeuksista, vaan esimerkiksi perusoikeuksista ja työelämää sääntelevistä ja syrjinnän kieltävistä laeista.

  • Ihmisoikeuskysymykset liittyvät yritysten arkeen: Yritysten oikeusnormatiivinen toimintakenttä määrittyy jokaisessa maassa kyseisen maan kansallisten lakien mukaan. Yritystoimintaa sääntelevillä kansallisilla laeilla ja yritysten arkisilla asioilla on yhteyksiä ihmisoikeuskysymyksiin. Työpaikan työturvallisuuskysymykset liittyvät oikeus elämään ja oikeus terveyteen -tyyppisiin ihmisoikeusnormeihin. Syrjimättömyys työhönotossa, työpaikalla ja asiakaspalvelussa linkittyy ihmisoikeuksia läpileikkaaviin tasavertaisuuden ja syrjintäkiellon periaatteisiin. Häirinnän kitkeminen liittyy ihmisoikeuskysymyksiin. Keväällä 2018 voimaan tulevan EU:n tietosuojasääntelyn ytimessä on ihmisoikeutenakin turvattu yksityisyyden suoja. Ja niin edelleen.

  • YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet välineenä: YK:n ohjaavat periaatteet ovat paras väline ihmisoikeuksiin liittyvän yritysvastuun konkretisoimiseksi. Periaatteet toimivat välineenä kaikenlaisille ja -kokoisille yrityksille kaikkialla ja määrittelevät yritysten ihmisoikeusvastuun globaalin standardin. ”Do no harm” on yrityksiltä edellytetty minimi.

  • Ihmisoikeusosaamisen varmistaminen: Ihmisoikeudet ovat kansainvälisen oikeuden normeja, joiden avulla arvioidaan yritysten ihmisoikeuksiin liittyvää vastuullisuutta (”benchmarks”). Siksi on ymmärrettävä ko. normien sisältö ja normien yhteydet konkreettiseen yritystoimintaan, myös yritystoimintaa sääntelevään kansalliseen lainsäädäntöön. Tässä oikeustieteen osaaminen on valttia. Sen vuoksi yrityksen omat tai käyttämät juristit on tärkeä osallistaa yritysvastuutyöhön. Jos heillä ei ole ihmisoikeusnormien osaamista, tukea ko. osaamisen vahvistamiseen kannattaa hankkia ihmisoikeusjuridiikkaa osaavilta tahoilta.

  • Yritysvastuun osa-alueiden yhteydet ja linkit kestävään kehitykseen: Yritysvastuutyössä on nähtävä yritysvastuun eri osa-alueiden (taloudellinen, ympäristö- ja sosiaalinen vastuu) väliset yhteydet ja yritysvastuun liittyminen kestävän kehityksen teemoihin. Keskeinen yritysvastuuta laajasti määrittävä globaali työkalusetti rakentuu kolmesta toisiinsa liittyvästä YK:n instrumentista: Global Compact -aloitteesta, yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevista ohjaavista periaatteista ja kestävän kehityksen tavoitteista (SDGs, Agenda 2030). YK:n ohjaavat periaatteet ovat väline sekä Global Compactin että Agenda 2030:n ihmisoikeusulottuvuuksien konkretisoimiseksi.

  • Yritysvastuun toteuttaminen on prosessi: Monet kokevat ihmisoikeuksiin liittyvän yritysvastuun haastavaksi mm. ihmisoikeuksien yleisen metakielen ja mittaamiseen liittyvien haasteiden vuoksi. Avain ihmisoikeuksiin liittyvään yritysvastuutyöhön on oppia katsomaan yrityksen toimintaa ”ihmisoikeussilmälasien” läpi, eli näkemään yrityksen eri toimintojen ja tuotteiden yhteydet ihmisoikeusteemoihin. ”Ihmisoikeussilmälasien” avulla on mahdollista nähdä miten monet yrityksen arkiset asiat liittyvät ihmisoikeuskysymyksiin, missä ovat ihmisoikeusriskit ja miten monet jo olemassa olevat käytännöt tukevat ihmisoikeuksien toteutumista. Tärkeää on aloittaa prosessi ja pala palalta edistää ihmisoikeusvastuuagendaa. Kyseessä on jatkuva prosessi, johon saadaan tärkeää tukea valjastamalla yrityksen sidosryhmät aktiiviseen yhteistyöhön.

MERJA PENTIKÄINEN
OTT, DES, yritysvastuuasiantuntija, Opinio Juris

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeudet, syrjimättömyys, yritysvastuu, yksityisyydensuoja