Blogit / Kolumnit

Blogi : Viihde muokkaa kuvaa vammaisuudesta

Perjantai 13.11.2020 klo 12:57 - Henrik Gustafsson

Tänä syksynä ensi-iltansa saanut lastenelokuva Kuka pelkää noitia? on saanut osakseen kritiikkiä vammaisten asioita ajavilta tahoilta. Myös Iltalehti uutisoi elokuvan aiheuttamasta kohusta. Elokuvan ilkeät noidat on esitetty vammaisia piirteitä omaavina hahmoina, mikä osaltaan vahvistaa kuvaa vammaisuudesta pelottavana asiana. Tämä sotii YK:n vammaissopimuksen tavoitteita vastaan.

Aluksi haluan todeta, että olen aina ollut elokuvaviihteen suurkuluttaja ja otan kantaa vain elokuvan herättämiin mielikuviin. Juuri liikkuva kuva on olennainen tekijä mielikuvien muodostamisessa. Olen myös syntymästä asti ollut vammainen ihminen, jolla itsellään on niin kutsutusti raajojen epämuodostumia. Siksi koen olevani nyt olennaisen äärellä ja katson olevani oikeutettu kommentoimaan tätä elokuvaa blogissani. 

Elokuvat usein perustuvat kirjaan, kuten tässäkin tapauksessa. Kuka pelkää noitia? -elokuva kertoo noidista, jotka vaikuttavat vihaavan lapsia ja tietenkin lapsista, jotka joutuvat tekemisiin jollakin tapaa noitien kanssa. En ota tässä kantaa nyt elokuvan juonen kehittelyyn tai elokuvan ideaan sinänsä, vaan sen herättämään keskusteluun, miten vammaisuutta käsitellään viihteessä sekä millaisia vaikutuksia sillä on mielikuvien ja ennakkoluulojen syntymiseen.  

”Kaiken Maailman Mahtavaa Ylinoitaa” esittävällä Anne Hathawaylla on elokuvassa kummassakin kädessä  vain kolme pitkää sormea, mikä koetaan pelottavana. Elokuva on herättänyt kritiikkiä juuri tämän vammaisteeman suhteen mm. paraurheilijoiden ja muiden vammaisaktivistien keskuudessa. Kritisoijien mukaan roolihahmon ulkoinen olemus muistuttaa dysmeliaa eli synnynnäistä raajojen puutosta tai epämuodostumaa eli raajojen anomaliaa. Elokuvan tekijätiimi on pyytänyt julkisesti anteeksi ja perusteluissaan kuvannut Hathawayn esittämää hahmoa nimenomaan hahmoksi, noidaksi. 

Elokuvat luovat mielikuvia ja synnyttävät samalla myös ennakkoluuloja 

Elokuvaviihteen synnyttämillä mielikuvilla vaikutetaan nimenomaan kulttuuriin ja ihmisten käsityksiin toisista ihmisistä. Elokuva ammentaa kertomuksena tavallisesti hyvän ja pahan vastakkainasettelusta, vaikka nykyään tätä rajaa on tarkoituksellisesti yritetty häivyttää; hyvän puolella olevan henkilö tekee pahaksi mielletyn teon, ja vastaavasti pahiksen arkea kuvataan sillä tavoin, miten muutkin elävät.  

Itse asiassa elokuvahistorian alkuajoista lähtien hahmojen pelottavuutta on lisätty nimenomaan erilaisilla poikkeavuuksilla, kuten Frankenstein -hirviön suhteeton pää tai kehon koko – kun kerran kauhuelokuvasta on kysymys. James Bond -elokuvissa pahiksilla on havaittavissa jokin vamma, kuten puhumaton hatunheittelijä, rautahampaat tai Dr.NO:n rautaiset kädet. Jostain syistä elokuvissa myös harvinaissairautta kuten albinismia on tavattu pahiksille muita enemmän.  

Toisaalta esimerkiksi Star Wars -elokuvasaagassa on ollut mukana lyhytkasvuisia näyttelijöitä rooleissa, joissa lyhytkasvuisuutta ei ole näytetty. Roolihahmo ja silloinen tekniikka on käytännön syistä vaatinut lyhytkasvuisia näyttelijöitä esittämään pientä R2D2-robottia ja karvaisia ewokeja puvuissaan. Star Wars -saagassa apuväline, kuten jediritarin käsiproteesi, auttaa jatkamaan taistelua pahaa vastaan. Supersankarielokuvissa myös supersankareilla on jokin erityisominaisuus tai jopa vamma, kuten Daredevil -hahmon sokeus, joka kuitenkin on terävöittänyt hahmon muut aistit ninjamaiseen akrobatiaan ja tasapainoon.  

YK:n vammaissopimus velvoittaa myös elokuvantekijöitä 

YK:n vammaissopimus edellyttää toimenpiteitä, joilla edistetään myönteistä käsitystä vammaisista henkilöistä. Se kannustaa kaikkia viestimiä kuvaamaan vammaisia henkilöitä tämän yleissopimuksen mukaisesti. Mielestäni parhaiten tässä on onnistunut elokuva Koskemattomat, joka kuvaa koskettavalla ja humoristisella tavalla vaikeasti vammaisen miehen ja henkilökohtaisen avustajan kohtaamisista arjen askareissa.   

Katson, että elokuvilla voidaan lisätä tai vähentää ennakkoluuloja vähemmistöjä, kuten vammaisia ihmisiä kohtaan. Vammaisuuden esittäminen viihteessä ei siis ole yksinomaan huono asia. Vasta kun tiettyyn vammaan tai sairauteen liitetään tiettyjä ominaisuuksia tai jopa stereotyyppisiä käyttäytymismalleja, luodaan samalla haitallisia ennakkoluuloja. Mitä useammassa elokuvassa nämä tietyt seikat toistuvat, sitä vahvemmin se muokkaa ihmisten mielikuvia kaikista vammaisista. YK:n vammaissopimus velvoittaa myös elokuvantekijöitä ottamaan huomioon vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet. 

 Henrik Gustafsson 

Invalidiliiton lakimies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaisuus, viihde, ennakkoluulot