Blogit / Kolumnit

Kolumni: Rakenteita uudistava hallitus

Perjantai 18.12.2020 klo 12:13 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

Kuva: Valtioneuvosto

Moni talouspolitiikan seuraaja on vaatinut hallitukselta rakenneuudistuksia määrittelemättä sitä, mitä niillä tarkemmin ottaen tarkoittaa. Valtiovarainministeriölle rakenneuudistukset ovat politiikkatoimenpiteitä, joilla lisätään työvoiman tarjontaa ja tuetaan tuottavuuden kasvua. Ne ovat eri asia kuin suorat menojen leikkaukset tai verojen kiristykset, vaikka molemmilla julkisten talouden kestävyyttä voidaan parantaa.

Rakenneuudistuksilla uudistetaan yhteiskunnan instituutiota ja pelisääntöjä niin, että talous on terve ja suorituskykyinen, jolloin sillä on valmiudet kasvaa parhaimpaan potentiaaliinsa sekä yritysten että ihmisten kannalta.

Rakenneuudistukset eivät ole siis nopeita temppuja vaan pitkällä – esimerkiksi kymmenen vuoden – aikavälillä vaikuttavia toimia. Usein käykin niin että kustannukset syntyvät heti mutta hyödyt tulevat sekä julkiselle taloudelle että ihmisille vasta pitemmän ajan kuluessa. Uudistusten yhteiskunnallinen hyväksyttävyys siksi myös edellyttää, että lyhyellä aikavälillä siitä kärsivien tilannetta pehmennetään eri tavoin.

Hallituksen oma strategia on tavoitella uudistuksilla taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen kestävyyden tasapainoa.

Oppivelvollisuus ja sote-uudistus vaikuttavat pitkällä aikavälillä

Hallitus on tämän vuoden aikana – koronakriisin hoitamisen ohella – päättänyt kolmesta merkittävästä rakenteellisesta uudistuksesta.

Oppivelvollisuusiän korottaminen 17 vuoteen vahvistaa kansakunnan osaamistasoa, joka on olennainen apu talouden tuottavuuden kasvuun. Vaikka uudistus vaatii menoja, sen hyödyt pitkällä aikavälillä ylittävät kustannukset (minedu.fi). Työllisyysvaikutukset ovat tämän vuosikymmenen aikana noin 4 000 työllistä mutta 15 vuoden aikavälillä 15 000 työllistä.

Toiseksi hallitus on antanut eduskunnalle esityksen sosiaali-, terveys- sekä pelastustoimen rakenneuudistuksesta. Se vastaa Suomen ikärakenteen vanhenemisen myötä tulevan hoivakustannusten nousun haasteeseen. Voimakkain kustannusten nousu on odotettavissa 2030-luvulla.

Uudistus siirtää järjestämisvastuun palveluista kunnilta uusille, perustettaville hyvinvointialueille. Hyvinvointialue eli maakunta luo uuden rakenteen, kehikon, jossa pystytään nykyistä paremmin ottamaan käyttöön kustannusvaikuttavia palveluita ja toimintatapoja.

Vuoropuhelu valtion sekä 21 hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin välillä mahdollistaa aivan uudella tavalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, digitalisaation sekä muut tuottavuutta parantavat toimet tukitoimissa, hankinnoissa ja kiinteistöissä.

Rakenneuudistusten kertaluonteisia muutoskustannuksia ei pidä pelästyä

Julkisen talouden kestävyystiekartassa on alustavasti arvioitu sote-uudistuksen ja julkisen hallinnon tuottavuustoimien julkista taloutta tasapainottavaksi vaikutukseksi 1.5 miljardia vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä ei tule automaattisesti sote-rahoitusratkaisuilla, vaan vaatii päämäärätietoista johtamista ja yhteistyötä valtion ja hyvinvointialueiden kesken. 2020-luvun aikana uudet palveluiden järjestämisen ja vuoropuhelun mallit ajetaan sisään.

Huomio on julkisuudessa kiinnittynyt sote-uudistuksesta 2020-luvulla tuleviin muutoskustannuksiin. Noin 19 miljardin palvelukokonaisuuden uudistaminen vaatii kertaluonteisia investointeja tietohallintoon. Toinen merkittävä osa muutoskustannuksista on palkkojen harmonisaatio. Sekä ICT- että palkkojen muutoskustannukset seuraisivat myös niin sanotuista vapaaehtoisista kuntayhtymistä. Silti vastaavia tehokkuushyötyjä olisi vaikeampi saada aikaan.

Ikääntyneitä työntekijöitä syrjiviä rakenteita uudistetaan

Kolmannesta eli työllisyysastetta nostavasta rakenneuudistuksesta hallitus pääsi sopuun äskettäin. Hallitus päätti luopua 1.1.2023 alkaen asteittaista työttömyysturvan niin sanotusta lisäpäiväoikeudesta eli kansanomaisesti ”eläkeputkesta”. Eläkeputki on viimeisten vuosikymmenien aikana luonut ympärilleen toimintamallin, jossa irtisanomiset kohdentuvat ensisijaisesti ikääntyneempiin työntekijöihin. Heidän on nuoria vaikeampi työllistyä uudelleen. Tämä on ollut 55-64 vuotiaiden työntekijöiden kannalta haitallista ja syrjivää.

Eläkeputken alaikärajaa on nostettu jo kolme kertaa viimeisten 10 vuoden aikana, viimeksi tämän vuoden alussa. Oli erittäin hyödyllistä, että Sipilän hallitus laittoi liikkeelle ikärajan noston vaikutusten tutkimisen yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa (etk.fi). Tulokset kertovat että 55-60-vuotiaiden työllisyys on ikärajojen noston myötä parantunut, heidän tulotasonsa on kasvanut ja pienituloisuus vähentynyt. Tämä hyvä kierre pitää saada jatkumaan yli 60 -vuotiaisiin, joiden työllisyysaste on nyt vain noin 55 prosenttia.

Yli 60-vuotiaiden kannustamiseksi työhön hallitus päätti täsmäkevennyksestä heidän ansiotuloverotukseensa. Työtulovähennyksen ylärajaa korotetaan heidän osaltaan 200 eurolla vuodessa. Verovähennyksen perustuslainmukaisuus on vielä arvioitava kevään aikana. 

Työttömyysturvan lisäpäivien poistamisessa julkinen talous voittaa 160 miljoonaa euroa. Tämä täyttää hyvin valtiovarainministeriön uudistukselle tässä vaiheessa asettamat odotukset. Asteittainen eteneminen, jossa myös työntekijöiden muutosturva on osa kokonaisuutta. Jatkotoimia ikääntyneiden työvoiman tarjonnan parantamiseksi valmistellaan ensi kevääksi.

Itse asiassa koko hallituksen työllisyystavoite ratkeaisi kerralla, jos 55-64 -vuotiaiden työllisyysaste olisi samalla tasolla kuin Ruotsissa. Verrattuna Ruotsiin suomalaiset ikääntyneet työttömät ovat sairaampia kuin naapurimaan samanikäiset. Tästä syystä nyt päätettyyn pakettiin kuuluvat toimenpiteet kuntoutus- ja työkykypalveluiden vahvistamiseksi ovat erittäin tärkeitä. Myös sote-uudistus osaltaan varmistaa työttömien pääsyä terveys- ja työkykypalveluihin.

Veronmaksajat, työntekijät ja työnantajat hyötyvät

Kiitän työmarkkinajärjestöjä hyvästä pohjatyöstä, joka antoi perustan hallituksen ratkaisuille ikääntyneiden työllisyyden parantamisessa. Hallituksen mallissa veronmaksajat hyötyvät. Työntekijät saavat sekä uusia mahdollisuuksia että turvaa.

Irtisanovan työnantajan maksurasitus pysyy nykyisellään. Nykyisin yli 30 henkilöä työllistävillä ja ikääntyneitä irtisanovilla yrityksillä on vastaava lisäpäiväoikeuteen liittyvä omavastuumaksu. Tämä ja tuleva uusi maksu sovitetaan yhteen. Työnantajan kollektiivinen eli yhteinen maksu työttömyysvakuutusrahaston nousee korkeintaan muutamilla prosentin kymmenyksillä. Työvoiman tarjonnan lisääntyminen on pitkällä aikavälillä yritysten ja investointien kannalta merkittävää.

Työttömyysturvan lisäpäivistä luopuminen yhdessä kuntoutus- ja muutosturvatoimien kanssa vahvistaa työllisyyttä 9 100 työllisellä valtiovarainministeriön laskelmien mukaisesti. Yhdistettynä hallituksen muihin tänä vuonna päättämiin toimiin, hallituksen lupaama noin 30 000 työllisen vaikutukset ovat nyt koossa.

Matti Vanhanen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakenneuudistus, sote, oppivelvollisuus, työllisyys

Kolumni: Isät - olkaa osa lastenne arkea

Keskiviikko 2.12.2020 klo 12:13 - Ministeri Blomqvist

Omasta pikkulapsiarjestani alkaa olla jo tovi. Nuorin lapseni on nyt jo 15-vuotias. Muistelen kuitenkin lämmöllä aikaani pikkulasten vanhempana. Isyys on ollut elämäni tärkeimpiä tehtäviä. Lapset, myös nyt jo aikuistuneet lapseni, ovat yhä tärkeä osa elämääni. Aika, jonka vietin lasten kanssa silloin, kun he olivat pieniä, on parhaiten käyttämääni aikaa. Toivon, että kaikki vanhemmat voivat olla osa lastensa elämää kaikissa kasvuvaiheissa.

Noin vuosi sitten osallistuin Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaisuuteen, jossa julkaistiin raportti "State of Nordic Fathers". Raportissa vertaillaan isien roolia eri pohjoismaissa. Siinä käsitellään sekä vallitsevia asenteita että poliittisia päätöksiä ja niiden vaikutuksia työ- ja perhe-elämään. Raportissa korostetaan tasa-arvoisen perhevapaajärjestelmän merkitystä.
 
Perhevapailla on tarkoitus tukea koko perhettä lapsen syntymän jälkeen. Kun lapsella on kaksi läsnä olevaa vanhempaa, useimmissa tapauksissa äiti ja isä, molemmilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet perhe-elämään ja vanhemmuuteen. Pohjoismaissa isät käyttävät kuitenkin keskimäärin alle puolet perhevapaista. Suomi ja Tanska ovat tässä asiassa kaukana myös muista pohjoismaista: isien osuus perhevapaiden käyttäjistä on keskimäärin vain 10 prosenttia.
 
Siitä huolimatta viime vuonna julkaistussa raportissa todetaan, että yli 90 prosenttia pohjoismaisista äideistä ja isistä katsoo, että isän tulisi osallistua tiiviisti lasten hoitoon ja että sekä äidillä että isällä on yhtäläinen vastuu lapsen huollosta ensimmäisen vuoden aikana. Kolme neljästä vanhemmasta on sitä mieltä, että vanhempainvapaa tulisi jakaa tasan. Nämä luvut osoittavat selvästi, että myös Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa on edelleen kynnyksiä tai esteitä, jotka estävät isiä pitämästä vanhempainvapaata.
 
Osa esteistä liittyy asenteisiin ja stereotypioihin. Miehet ovat huolissaan siitä, että vanhempainvapaa hidastaisi heidän urakehitystään. Työpaikoilla onkin suuri vastuu luoda perheystävällinen ilmapiiri, jossa on sekä luonnollista että toivottavaa, että isät osallistuvat tasa-arvoisesti perhe-elämään. Työnantajilla on keskeinen rooli, mutta myös yhteiskunnallisessa keskustelussa on normalisoitava kysymys tasa-arvoisesta perhe-elämästä.
 
Tasa-arvoinen perhe- ja työelämä on sekä perheiden että yhteiskunnan etu. Se vahvistaa isän suhdetta muuhun perheeseen ja tukee lapsen kehitystä. Äitien kannalta etu on se, että kotityöt jakautuvat tasapuolisemmin ja he saavat vahvemman aseman työmarkkinoilla, mikä edesauttaa myös palkka- ja eläkekehityksen tasa-arvoistumista. Isille korvamerkityllä vanhempainvapaalla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti heidän mahdollisuuksiinsa kasvattaa osuuttaan perhevapaan käyttäjinä.
 
Kannustan lämpimästi kaikkia isiä käyttämään hyväkseen mahdollisuutta olla kotona lasten kanssa ja osallistua heidän arkeensa. En mistään hinnasta vaihtaisi pois sitä aikaa, jonka vietin lasteni kanssa, kun he olivat pieniä. Se oli arvokasta aikaa. Tällä hetkellä isillä on mahdollisuus olla pidempään kotona lasten kanssa kuin minulla silloin kun lapseni olivat pieniä ja toivonkin, että kaikki tulevat isät hyödyntävät tätä positiivista kehitystä. 
 

Thomas Blomqvist

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, perhevapaauudistus, tasa-arvo, isät

Kolumni: Henkilötunnuksen uudistamisella useita tarpeita ja tavoitteita

Maanantai 25.5.2020 klo 11:35 - Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara

Henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman henkilön identiteetin hallinnoimista pohtinut työryhmä esitti huhtikuun alussa julkaistussa raportissaan, että vuodesta 2027 alkaen Suomessa otettaisiin käyttöön uudenmuotoinen henkilötunnus. Henkilötunnuksesta ei enää kävisi ilmi ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa.

Henkilötunnuksen uudistamiseksi tehdyn ehdotuksen tavoitteena on varmistaa henkilötunnusten riittävyys, mahdollistaa pysyvä yksilöivä tunnus kaikille Suomessa asioiville sekä turvata yksilöiden oikeuksien toteutuminen digitalisoituvassa yhteiskunnassa mahdollisimman hyvin.

Käyn seuraavassa tarkemmin läpi edellä mainittuja tavoitteita ja ehdotuksia. En pitäydy tiukasti työryhmän ehdotuksissa, vaan tuon esiin myös jotain tarkentavia tai vaihtoehtoisia näkökohtia, jotka perustuvat virkavalmistelussa, sidosryhmien näkökohdista tai julkisesta keskustelustakin esiin nousseisiin seikkoihin.

Henkilötunnuksien loppuminen todellinen uhka

Nykyinen henkilötunnusjärjestelmä luotiin 1960-luvulla keinoksi yksilöidä kansalaiset tarkemmin kuin nimi. Henkilötunnuksen käyttö tunnistamiseen on johtanut myös siihen, että tunnuksesta on tavallaan tullut osa meidän jokaisen identiteettiämme. Entistä enemmän tunnuksen laaja, myös sen varsinaista tarkoitusta vastaamaton käyttö, on johtanut identiteettivarkauksiin ja petoksien apuvälineeksi.

Henkilötunnuksia on riitettävä jokaiselle Suomessa syntyvälle henkilölle ja jokaiselle Suomeen maahan muuttavalle. Kahdelle henkilölle ei voi antaa samaa tunnusta. Nykymuotoinen henkilötunnus muodostuu siten, että ensiksi on syntymäaika kaksinumeroisina lukuina, jonka jälkeen tulee sen vuosisadan tunnus, jolloin henkilö on syntynyt. Sen jälkeen tulee kolminumeroinen tarkistusnumero, jolla samana päivänä syntyneet yksilöidään. Viimeisenä henkilötunnuksessa on tarkistusmerkki.

Tarkistusnumeroja on nykyisillä käsittelytavoilla kullekin päivälle yhteensä 900, joista puolet naisille ja puolet miehille tarkoitettuja. Eri vuosisadoilla syntyneille ei voida antaa samoja tarkistusnumeroita. Ellei tunnukselle tai sen hallintatavoille tehdä mitään, jo lähivuosina voi tulla päiviä, joille pitäisi rekisteröidä syntyneeksi enemmän henkilöitä kuin tunnuksissa on varaa.

Henkilötunnuksen riittävyyttä voidaan lisätä useilla keinoilla, jotka kaikki aiheuttavat muutoksia myös tietojärjestelmiin. Muutokset eri tietojärjestelmissä aiheuttavat suuruusluokaltaan erilaisia vaikutuksia. Henkilötunnuksen sukupuoliriippuvuudesta luopuminen lisää mahdollisuutta antaa miehille aiemmin naisille tarkoitettuja tunnuksia ja toisin päin. Merkkien antoalue voisi olla kullekin vuosisadalle omansa, jolloin yhdelle päivälle käytössä olevien tarkistusnumeroiden määrä lisääntyy. Tarkistusnumeroon voidaan lisätä numeroiden tilalle kirjaimia, jotka huomioidaan tarkistusmerkin laskentasäännöissä erikseen määriteltynä numerona. Lainsäädäntöä voitaisiin muuttaa siten, että syntymäajaksi voitaisiin päällekkäisissä tilanteissa antaa henkilölle esimerkiksi viereinen päivä.

Olennaista on henkilön yksilöinti

Henkilön tarkka ikä tai sukupuoli ei ole läheskään kaikissa palveluissa tarpeellinen tieto, mutta henkilön yksilöinti on olennaista. Henkilötunnuksen sitominen syntymäpäivään ja sukupuoleen johtaa siihen, että näiden tietojen muuttaminen muuttaa myös henkilötunnuksen.

Nykyiseen henkilötunnukseen sisältävien henkilöön liittyvien tietojen käsittely voi olla tarpeetonta. Henkilötietojen tarpeeton käsittely on tietosuojasääntelyn vastaista. Ikää koskeva tieto voi joissain tapauksissa johtaa ikäsyrjintään. Sukupuolta koskeva tieto puolestaan voi aiheuttaa ongelmatilanteita niille, joiden ulkoinen olemus tai oma tuntemus ei vastaa virallista sukupuolta, tai he ovat vaihtaneet sukupuolta.

Meistä kukin voi ja saa olla sitä mieltä, ettei minua itseäni haittaa se, että sukupuoleni ja tarkka ikäni on tiedossa kaikilla, jotka henkilötunnustani tavalla tai toisella käsittelevät. Lainsäädännön ja henkilötietojen käsittelyn yleisten menettelyjen pitää kuitenkin toteuttaa yhdenvertaisesti kaikkien oikeuksia. Koska henkilötunnus on niin laajasti yhteiskunnassamme käytössä, on myös yksityisyyttä mahdollisesti loukkaavat tilanteet lukuisia.

Käsittelen henkilötunnuksen uudistamista myös seuraavassa kolumnissani. Silloin aiheina ovat henkilön identiteetinhallinnan tulevaisuus ja henkilötunnuksen uudistamisen kustannusarviot.

Sami Kivivasara

lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö, valtiovarainministeriö
@sKivivasara

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkilötunnukset, uudistus

Kolumni : Sote-uudistus tehdään palvelut edellä, rakenteet uudistetaan samalla

Torstai 29.8.2019 klo 14:04 - Krista Kiuru, perhe- ja peruspalveluministeri

Kuva:Valtioneuvosto

Lääkäriin pääsyä joutuu odottamaan jopa viikkoja. Asiakas sukkuloi epätietoisena palveluviidakossa oikeaa apua etsien. Kuntien sote-kustannukset eivät pysy kurissa, joten kunnissa pohditaan peruspalveluista nipistämistä.

Nämä tarinat ovat toistuneet uutisotsikoissa liian pitkään. Yli kymmenen vuoden ajan niin asiantuntijat kuin kansalaiset ovat vedonneet peruspalvelujen kehittämisen puolesta.

Sote-uudistus tehdään nyt ihmisten palvelut edellä. Tämä on merkittävä muutos, sillä aiempi työ on painottunut vahvasti hallinnon rakenteisiin.

Sote-uudistus käynnistyy peruspalveluja vahvistamalla

Antti Rinteen hallitus käynnistää laajan kehittämisohjelman terveyskeskusten vahvistamiseksi. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tarkoituksena on kehittää nykyisestä terveyskeskuksesta laaja-alainen sosiaali- ja terveyskeskus, josta ihminen saa palvelunsa sujuvasti ja avun yksilöllisiin tarpeisiin.

Muutos toteutetaan muun muassa tiukentamalla hoitotakuuta, siirtämällä painotusta raskaista palveluista ehkäisevään työhön sekä vahvistamalla sote-ammattilaisten yhteistyötä.

Lisäksi panostetaan palvelujen laatuun tuomalla tutkimus- ja kehittämistoiminta takaisin osaksi sosiaali- ja terveyskeskusten arkipäivää. Digitaalisia ja mobiileja palveluja otetaan käyttöön siellä, mihin ne soveltuvat.

Tavoitteenamme on turvata sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus kaikille, jotka tarvitsevat hoitoa tai tukea. Sote-uudistus tehdään, jotta voimme taata kestävän hyvinvoinnin Suomessa myös tulevina vuosikymmeninä.

Uudistetut palvelut viedään uuteen rakenteeseen

Sote-uudistus sisältää peruspalvelujen kehittämisohjelman lisäksi rakenteiden uudistamisen. Ihmisten peruspalveluiden perustaksi tehdään tulevaisuuden haasteet kestävä hallintorakenne.

Sote-rakenne tehdään 18 itsehallinnollisen maakunnan ja viiden yhteistyöalueen pohjalta. Tärkeää on, että julkinen sektori säilyy palvelujen järjestäjänä ja päätuottajana myös tulevassa mallissa.

Jatkossa maakunnat tuottavat palvelut pääosin itse, ja yksityiset toimijat sekä kolmas sektori täydentävät julkisia palveluja.

Nyt syksyllä käynnistyvät ensimmäisinä selvitykset Uudenmaan sote-erillisratkaisusta ja kuntien mahdollisuudesta toimia tuottajana. Nämä selvitykset ovat osa rakenneuudistusta. Vuoden 2020 loppuun mennessä selvitetään rahoitusratkaisu ja maakuntien monialaisuus.

Sote-palvelut yhdenvertaisesti kaikille

Sote-uudistusta on sorvattu Suomessa yli vuosikymmen, joten on jo aika saada mittava uudistus valmiiksi. Teemme uudistuksen sosiaali- ja terveyspalveluihin keskittyen.

Suomen väestö ikääntyy eurooppalaisittain nopeimmin ja tarvitsee aiempaa enemmän palveluita. Samaan aikaan syntyvyyden lasku kaventaa merkittävästi tulevia työikäisten sukupolvia ja verokertymiä.

Kohtaamamme muutos ei ole yhtälönä helppo etenkään paikkakunnilla, joilla väki vähenee sekä syntyvyyden muutosten että ikääntymisen seurauksena. Siksi tarvitsemme sote-uudistuksen.

Tarvitsemme soten myös siksi, että kenenkään ei pitäisi joutua miettimään, saako apua sitä tarvitessaan. Jokainen meistä ansaitsee yhdenvertaiset mahdollisuudet hoitoon ja tukeen, kun niiden aika on.


Krista Kiuru
perhe- ja peruspalveluministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, peruspalvelut, sote-uudistus

Tosiasioiden tunnustaminen on uudistuksen alku

Lauantai 3.2.2018 klo 9:58 - Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

 Anu Vehviläinen. Kuva: Valtioneuvosto

Pitkälle tulevaisuuteen kurkottavat uudistukset vaativat tosiasioiden tunnustamista, ennakkoluulottomuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Tämä pätee myös maakunta- ja sote-uudistukseen. Emme voi jokaista yksityiskohtaa tarkasti ennakoida. On esimerkiksi mahdotonta etukäteen tietää, miten laajasti ihmiset käyttävät soten valinnanvapautta.

Suuret reformit herättävät aina vastarintaa. Aikanaan peruskoulu-uudistusta vastustettiin kovasti. Alueellisen yliopistoverkon pelättiin romuttavan Suomen tieteen tason. Nyt kiitämme näitä uudistuksia koulutuksen tasa-arvosta ja myönteisestä yhteiskuntakehityksestä.

Tänä keväänä eduskunnassa loppusuoralla oleva uudistus järjestelee uuteen asentoon sosiaali- ja terveyspalveluita. Reformi myös muuttaa julkisen hallinnon dynamiikkaa, kun kuntien ja valtion rinnalle tulee uudet kansanvaltaiset toimijat eli maakunnat. Näyttää siltä, että iso osa uudistuksen kritiikistä ottaa voimansa nykyrakenteiden puolustamisesta.

Näkemiin himmelihallinto

Kaikki myöntävät sote-uudistuksen välttämättömyyden, mutta osa nikottelee valtion aluehallinnon ja kuntien ylikunnallisten tehtävien kokoamista maakunnille. Tämä herättää minussa kysymyksiä. Aprikoin mielessäni, että kuinka kukaan voi olla tyytyväinen nykyiseen aluetason himmelihallintoon? Miksi tehtävien kokoaminen ei käy, kun teemme jo maakuntapohjaisen soten?

Viime vaalikauden lopulla kaatuneen sote-mallin yksi raskaimmista puutteista oli perustuslakivaliokunnan mukaan kansanvaltaisuuden puute. Nyt tämä korjataan ja ylintä päätösvaltaa sotessa tulevat käyttämään suorilla vaaleilla valitut päättäjät.

On fiksua koota samalla kertaa muitakin alueellisia tehtäviä yhteisen katon alle. Ei olisi järkevää jättää esimerkiksi nykyisiä 22 pelastuslaitosta pois uudistuksesta edelleen kuntien kustannettavaksi isäntäkunta- tai kuntayhtymämallilla hoidettuna. Tai olisiko mielekästä, että Suomessa toimisi jatkossakin kuntayhtyminä 18 maakuntien liittoa vastaten muun muassa aluekehitystehtävistä ja maakuntakaavoituksesta, kun rinnalla toimisi kansanvaltainen maakunta-sote?

Nykyistä valtion aluehallintoa elyineen ja aveineen harva pitää onnistuneena. Puhumattakaan, että se olisi ideaali tulevaisuuden ratkaisu.

Maakuntauudistus tuo yhteen soten ja työvoimapalvelut. Tämä mahdollistaa niiden paremman ja uudenlaisen yhteistyön. Tuore linjaus kasvupalveluiden allianssimallista antaa puolestaan liikkumavaraa maakunnille ja halukkaille kunnille koota resursseja ja osaamista yhteen toimivampien työ- ja elinkeinopalveluiden synnyttämiseksi.

Ihminen tarvitsee usein monia eri palveluita. Uudistus mahdollistaa paremmat palvelut osatyökykyisille ja kuntoutusta tarvitseville. Onnistunut kuntoutus vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla usein muitakin palveluita. Tämä oli kuntoutuskomitean yksimielinen vahva viesti. Samaa viestiä tulee työllisyyden edistämisestä eri puolilta Suomea. Tarvitsemme vahvan ja kansanvaltaisen järjestäjän, joka kokoaa palvelut nykyisistä himmeleistä ihmisen näköisiksi ja kokoisiksi kokonaisuuksiksi. 

Demokratia kaipaa virkistystä

Sitran viime vuonna julkaisemien megatrendien kärkijoukossa on edustuksellisen demokratian kriisi. Meidän tulee etsiä kaikin tavoin keinoja vahvistaa sekä edustuksellista demokratiaa että käyttäjädemokratiaa. Ne eivät ole toistensa vastakohta, vaan täydentävät toisiaan.

Maakuntauudistus tarjoaa välineitä molempien demokratiahaarojen virkistämiseen. Epädemokraattiset kuntayhtymät, isäntäkunnat ja valtion aluetoiminnot siirtyvät pääosin kansalaisten valitsemille päättäjille. Totean Johannes Virolaisen sanoin: "Kansanvaltaa ei tule pelätä".

Osallisuus ja käyttäjädemokratia vahvistuvat maakunnissa muun muassa nuorisovaltuustojen, vanhus- ja vammaisneuvostojen, asiakasraatien, maakunta-aloiteoikeuden ja maakunnallisen kansanäänestyksen keinoin.

Pidän varsin aiheellisena pohdintaa maakuntien ja kuntien välisestä työnjaosta, rooleista ja keskinäisestä yhteistyöstä. Olen toistamiseen toistanut, että maakunnista ei pidä tulla eikä tehdä kuntien ja kaupunkien kilpailijoita. On löydettävä sellaiset mallit ja toimintatavat, että kaikki julkiset toimijat voivat parhaimmalla mahdollisella tavalla edistää alueellaan ja yhteistyössä keskenään talouskasvua, työllisyyttä, yrittäjyyttä ja ihmisten hyvinvointia. 

Toimeenpano puoltaa 18 maakuntaa

Kaikki eivät pidä 18 maakunnan määrää optimaalisena. Myös oma eduskuntakokemukseni muistuttaa, että aluejaoista tai kuntien lukumäärästä puhuttaessa syntyy helposti vahvoja rintamalinjoja.

Pidän tärkeänä arvona, että nyt tehtävä uudistus on toimeenpantavissa mahdollisimman kivuttomasti. Tästä päästään numerologiaan.  Meillä on nyt 20 sairaanhoitopiiriä huolehtimassa erikoissairaanhoidosta ja 18 maakuntien liittoa vastaamassa aluekehityslain mukaisista tehtävistä. Maakuntien aluejaon perustana ovat vuodesta 1993 olleet nykyiset 18 maakuntaa.

Pelastustoimessa on nyt 22 järjestäjää. Lomituksessa, maaseutuhallinnossa ja ympäristöterveydenhuollossa yhteistyöalueita on 44–62. Sen sijaan valtion toiminnoissa aluejaot ovat alle 18: TE-toimistoja on 15, Elyjä myös 15 ja entiset läänit korvanneita Aveja kuusi. 

Jokainen voi arvuutella mielessään viime vuoden lopun Meri-Lapin tapahtumien valossa, millaista olisi viedä eteenpäin uudistusta, jossa järjestäviä alueita olisi 5–12. Uudistuksen lähtötilanne huomioon ottaen pidän 18 maakunnan määrää parhaimpana ratkaisuna.

Toimeenpanoa vielä vankempi peruste 18 maakunnalle löytyy itse maakunnista. Maakunnat ovat erilaisia kooltaan, toimintakulttuuriltaan ja väestö- ja elinkeinorakenteeltaan. Uudistus antaa maakunnille mahdollisuuden kehittää alueitaan ja ihmisten hyvinvointia omista lähtökohdistaan käsin.

Nyt jo näemme, että pienet maakunnat ovat tarttuneet hanakasti uudistukseen ja ovat pitkällä uudistustyössään.  Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa ovat jo useamman vuoden ajan nykylainsäädännön puitteissa pystyneet tekemään asioita uudella tavalla ja samalla kustannuksia alentaen. Erilaisuutta ja tervettä kilpailua ei myöskään pidä pelätä. Parhaimmillaan maakunnat kirittivät toisiaan.

On myös asioita, joissa suuruuden ekonomiasta on hyötyä ja maakuntia velvoitetaan yhteistyöhön osassa sote-tehtäviä sekä tukipalveluissa.  Maakuntarahoituksen raami tulee olemaan tiukka. Se velvoittaa jokaisen maakunnan taloudellisesti järkevään toimintaan ja toimintansa uudistamiseen.

Kun ei aiemmin tehty, nyt on tehtävä

Sote-uudistuksen ydin on, että ihmisille turvataan yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Erityisesti tulee vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Tämän rinnalla uudistuksen on hillittävä kustannusten voimakasta kasvua.

Asiaa havainnollistaa tämän vuosituhannen kehitys: terveydenhuoltomenot kasvoivat vuosina 2000–2015 kaksinkertaisiksi, noin 10 miljardista eurosta 20 miljardiin euroon. Tuskin kukaan ajattelee, että palvelut olisivat tuona aikavälinä parantuneet samassa suhteessa. Olennaisinta onnistumisessa on se, että saamme rajattua menojen kasvua aiempaa hitaammaksi. Jos vuotuinen menokasvu tällä vuosituhannella olisi ollut noin viiden prosentin sijaan neljä prosenttia, olisi tavoiteltu kolmen miljardin säästövaikutus jo saavutettu. Kun näin ei ole tehty, nyt on tehtävä.

Uudistuksen kolmen miljardin kustannuskehityksen aleneman maali on vuodessa 2030. Tämän saavuttamiseksi tehdään nyt kaksi tärkeää muutosta. Ensinnäkin palvelujen järjestäjälle eli maakunnille asetetaan nykyjärjestäjiä eli kuntia tiukempi rahoitusraami. Tämä tapahtuu maakuntien rahoituslain kautta. Maakuntien mahdollisuudet kasvattaa kustannuksia ovat selvästi nykyistä rajatummat.

Toisaalta 18 maakunnalle tulee nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata tiukkaan rahoituskehykseen. Ne voivat nykyisiä, lähes 200 sote-järjestäjää paremmin hyödyntää digitalisaatiota ja uudistaa toimintatapojaan. Maakunta- ja sote-uudistus on samalla myös mittava digireformi.

On välttämätöntä, että maakunnasta tulee vahva järjestäjä. Vahva järjestäjä vastaa taloudesta ja toiminnasta eikä anna tuottajien, ei yksityisten eikä maakunnan liikelaitoksen, ohjata toiminnan ja tuotannon rakennetta.

Olennaista on, että maakuntia ja niiden henkilöstöä johdetaan hyvin. Palvelujen tuottavuudessa on parannettavaa. Uudistuksen tulokset tehdään itse jokaisessa maakunnassa. Hyvän esimerkin toimintatapojen ja sote-painopisteiden oma-aloitteiselle muuttamiselle antaa jo tänä päivänä Eksoten toiminta Etelä-Karjalassa.

Ennakkoluulottomuus vie maaliin

Sote-uudistusta on yritetty tehdä lähes 15 vuoden ajan. Joskus pitää saada valmista aikaan. Nyt on se hetki. Uudistusta tehdessä pitää sietää, että uudistuksen voimaan tultua joitakin yksityiskohtia joudutaan korjaamaan. Ratkaisevaa on kuitenkin nyt, että meillä riittää ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta viedä uudistus päätökseen ja käytäntöön.

Olen tavannut alkuvuodesta ison joukon uudistuksen vastuuvalmistelijoita kunnista, maakunnista ja ministeriöistä. Toimeenpanosta vastaavat ihmiset tekevät tinkimättömästi työtään ja hakevat avoimin mielin ratkaisuja eteen tuleviin valmistelu- ja toimeenpano-ongelmiin.

Tekemistä kuitenkin riittää. Hallituksen ja eduskunnan on huolehdittava, että poliittinen päätöksenteko sujuu talven ja kevään aikana. Vuoden 2019 rahoituksen turvaaminen on hallituksen vastuulla.

Yhteen vetäen voi todeta, että luottamuksen rakentaminen, hyvä johtajuus, toimeenpanon kyvykkyys ja avoin viestintä ovat uudistuksen onnistumisen tärkeimmät tekijät.

Anu Vehviläinen

Kunta- ja uudistusministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maakuntauudistus, sote