Blogit / Kolumnit

Sata vuotta sitten: palkka palvelussitoumusta vastaan

Torstai 1.3.2018 klo 9:54 - Janne Nokki, tulliylitarkastaja

https://www.epressi.com/media/userfiles/21691/1519889161/sitoumus.jpg

Vaikka iso osa virkamiehistä oli helmikuun alussa lähtenyt tullikamareista, joukko tullivartijoita ja päällysmiehiä jäi työhön. Helsingissä, Turussa ja Viipurissa ohjat otti Suomen Tullimiesliiton paikallinen osasto. Päähuoli kohdistui palkan saantiin. Muita ansiomahdollisuuksia ei ollut, ja monella oli iso perhe.

Vanha tullihallinto maksoi vielä helmikuussa työhönsä jääneiden toimenhaltijoiden palkat. Helsingissä ja Viipurissa tullikamarin johto ilmaisi toiveenaan, että osa henkilökunnasta jatkaisi, jotta tullikamari ei joutuisi vieraisiin käsiin. Suljetuissa pienemmissä toimipaikoissa oli jopa epävirallista vartiointia.

Saatuaan haltuunsa Suomen Pankin Kansanvaltuuskunta pystyi maksamaan työhön jääneiden tullimiesten palkat ja muut Tullin menot. Tullineuvosto määräsi kuun vaihteessa, että maaliskuun palkkaa ei saa, ellei allekirjoita sitoumusta palvella ”kaikissa tullitehtävissä” sekä noudattaa Kansanvaltuuskunnan ja Tullineuvoston antamia määräyksiä. Osa palkoista maksettiin Kansanvaltuuskunnan seteleillä, jotka muuttuivat huhtikuun jälkeen arvottomiksi.

Palkan lisäksi sitoumuksesta kieltäytyjiltä evättiin myös muut korvaukset. Esimerkiksi Tampereen kolmen tullivartijan virkamatkoista ennen vallankumousta ei suostuttu maksamaan korvauksia, koska kyseiset henkilöt olivat ”vastavallankumouksellisesti poistuneet toimistaan”. Lisäksi 11.3. ilmoitettiin, ettei maaliskuun huomattava palkankorotus koskenut niitä, jotka olivat ”osallisia vastavallankumouksellisen toiminnan suosimiseen”.

Helsingissä noin sata tullivartijaa ja päällysmiestä allekirjoitti sitoumuksen. Turussa heitä oli reilu kolmisenkymmentä, Viipurissa suunnilleen saman verran, samoin Kannaksen maarajalla.

Myöhemmin allekirjoittaminen tulkittiin uskollisuudenvalaksi punaiselle hallitukselle. Jotkut koettivat esittää, etteivät ymmärtäneet mitä olivat allekirjoittaneet, jotkut sanoivat, etteivät olleet lukeneet tekstiä, jotkut taas vetosivat ruotsinkielisyyteensä.

Tullineuvosto kirjoitti Kansanvaltuuskunnalle 26. helmikuuta, että ”maan tulliolot olivat joutuneet epäjärjestykseen tarpeellisen työvoiman puutteessa”. Kun purjehduskausi alkaisi, tulisi ongelmia. Se ehdotti ”oppikurssien” järjestämistä tullivartijoille, jotta nämä pystyisivät hoitamaan kaikkia tehtäviä.

Lähde: Tullineuvoston asiakirjat. Vapaussodan arkisto; Valtiorikosoikeuden aktit. KA.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

Janne Nokki, tulliylitarkastaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tullihallinto, sitoumus, tullivartijat, palkat

Sata vuotta sitten: Tullihallitus lakkautetaan, tilalle Tullineuvosto

Keskiviikko 14.2.2018 klo 0:39 - Janne Nokki , museonhoitaja, tulliylitarkastaja

tullimuseo.jpg

Ainoa kuva Suomen tullineuvostosta, otettu luultavasti maaliskuun 1918 alkupäivinä

13. helmikuuta 1918 Suomen kansanvaltuuskunta julisti Tullihallituksen lakkautetuksi. Tullitoimintaa oli kuitenkin määrä jatkaa suoraan entiseltä pohjalta. Tulliasiat alistettiin kansanvaltuuskunnan raha-asiain osastolle. Osastoa johti valtuutettu eli komissaari. Ensimmäisenä raha-asiain komissaarina toimi toimittaja-kansanedustaja Jalo Kohonen. Hän sai helmikuun alussa rinnalleen kansanedustaja Edvard Gyllingin, joka oli 1910-luvun alussa itse työskennellyt Tullihallituksessa tilastovirkamiehenä. Tulli oli kansanvaltuuskunnalle tärkeä viranomainen, joka mainittiin sittemmin jopa sen valtiosääntöehdotuksessa.

Lakkautetun Tullihallituksen tilalle perustettiin uusi elin, Suomen tullineuvosto. Neuvostomallia sovellettiin muissakin hallinnoissa, kuten rautateillä ja postissa.

Esikuvana olivat Venäjän neuvostot, joiden tehtävänä oli ollut tuoda kansan tahto hallinnon toimintaan. Käytännössä Tullineuvosto johti Suomen tullilaitosta, joka edusti punakaarteista erillistä siviilihallintoa. Punaisen Suomen uudeksi eduskunnaksi muodostettiin Työväen pääneuvosto.

leimasin-tulli.jpg

Tullineuvoston leimasin muodostettiin tullivartijoiden lakkimerkin Merkurius-kuviosta.

Vaikka suuri osa tullivirkamiehistä oli Virkamiesliiton julistuksen mukaisesti lähtenyt pois töistä, joukko tullikamarien tullivartijoita ja päällysmiehiä jatkoi työssään. Tullivartijoiden tehtävät käsittivät lähinnä tullivarastoissa olevien tavaroiden valvontaa, sillä laivaliikenne oli talven vuoksi poikki. Moni katsoi olevansa velvoitettu jatkamaan töitä, koska oli jo nostanut helmikuun palkan, joka oli maksettu kuun ensimmäisenä päivänä. Eikä toisaalta muuta toimeentuloakaan ollut tarjolla. Joissain tullikamareissa ylemmät virkamiehet huolehtivat ennen lähtöään, että työhön jäävät saivat palkkansa. Tullivartijoiden joukossa oli myös niitä, jotka suhtautuivat uuteen hallitukseen suopeasti tai ainakin varovaisen myönteisesti. Osa tyytyi odottamaan, mitä olisi tulossa.

Tullineuvoston valtuutetuksi eli komissaariksi raha-asiain osasto nimitti 9. helmikuuta tullivartija Alfred Blomqvistin. Hän sai tehtäväkseen muodostaa Tullineuvoston ja toimia sen puheenjohtajana. Neuvoston muiksi jäseniksi tulivat tullivartijat Karl Lindholm, Knut Kangas, Juho Paananen, Gustaf Sjöholm, Pekka Kekarainen ja August Salmela Turusta, Helsingistä ja Viipurista. Vaikka Tullineuvoston jäseniä kutsuttiin lehdistössä tovereiksi, neuvoston sisällä nimitystä ei ainakaan pöytäkirjoissa käytetty.

Tullineuvosto siirtyi tyhjäksi jääneisiin Tullihallituksen huoneisiin, Erottaja 2:n neljänteen ja viidenteen kerrokseen. Ensimmäisen kirjeensä kansanvaltuuskunnalle Tullineuvosto lähetti heti 14. helmikuuta. Siinä pyydettiin määrärahaa tullimiesten palkkoja ja muita menoja varten. Neuvosto vastaanotti ensimmäisen kirjeensä kaksi päivää myöhemmin Hämeenlinnan Vallankumouskomitealta. Tullineuvosto kokoontui useita kertoja viikossa. Neuvoston käytössä oli Erottajalla myös kaksi puhelinta.

Turun tullikamarin tullinhoitaja, joka oli tammikuun lopussa sulkenut tullikamarin, pakotettiin saman tien palaamaan työhön. Turun ylempi henkilökunta poistui työpaikaltaan uudelleen 10. päivä helmikuuta. Viipurissa virkamiehet poistuivat tullinhoitajan johdolla töistä vasta 14.2. Viipurin tullinhoitaja ilmaisi lisäksi toivovansa, että oma henkilökunta jäisi työhön pitämään huolta Tullin hallussa olevasta omaisuudesta. Vastaavan toiveen esitti suullisesti myös Helsingin tullinhoitaja.

Helmikuun aikana Tullineuvosto määräsi eri tullikamarien tullivartijoita perustamaan omat tullikamarineuvostot ja valitsemaan niille omat komissaarit. Käytännössä Tullineuvosto nimitti komissaarit. Ensimmäiset tullikamarineuvostot aloittivat toimintansa helmikuun 1918 aikana. Sille ei voitu mitään, että Tullineuvosto joutui helmikuun lopussa toteamaan, että tulliolot olivat ”joutuneet epäjärjestykseen tarpeellisen työvoiman puutteessa”. Tullivartijoita oli alettava kouluttaa tullaustehtäviin, ja uutta henkilökuntaa oli koetettava palkata.

Lähteet: Tullineuvoston asiakirjat. Vapaussodan arkisto; Tullin kuulustelupöytäkirjat; Työmies ja Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja helmikuulta 1918.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan

Janne Nokki , museonhoitaja, tulliylitarkastaja 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulli, tullineuvosto, tullivartijat

Sata vuotta sitten: Virkamiehet lakkoon punaista valtaa vastaan

Tiistai 6.2.2018 klo 13:00 - Janne Nokki, tulliylitarkastaja

https://www.epressi.com/media/userfiles/72718/1517906852/pietarsaaren-tullikamarin-henkilokuntaa-tullimuseo.jpg

Kuva: Pietarsaaren tullikamarin henkilökuntaa. Tullimuseo.

Suomen Virkamiesyhdistysten keskusliitto antoi 29. tammikuuta 1918 julistuksen ”kaikille keskusvirastoille ja maan virkamiehille”. Koska eduskunta ja sen asettama laillinen hallitus olivat ”väkivalloin estetyt toimimasta”, keskusvirastot eivät saaneet olla laittoman hallituksen kanssa missään tekemisissä. Kukaan Suomen virkamies ei saanut palvella punaista hallitusta tai ryhtyä sen kanssa mihinkään yhteistoimintaan, ennen kuin saisivat lailliselta hallitukselta lisäohjeita. Käytännössä tämä tarkoitti työnseisausta. Virkatoimintaa sai jatkaa vain alueilla, jotka olivat laillisen hallituksen eli senaatin valvonnassa.

Edellisenä keväänä perustettu Tullivirkamiesliitto oli Virkamiesten keskusliiton jäsen ja velvollinen noudattamaan kehotusta. Tullivirkamiesliittoon kuului pääosa Tullin virkamiehistä, kuten tullikamarien johto ja koko toimistohenkilökunta.

Tieto julistuksesta saavutti eri tullikamarit hieman eri aikaan. Pääosa punaisella alueella lopetti työskentelyn kokonaan heti tammikuun lopussa tai helmikuun ensi päivinä. Hämeenlinnan ja Tampereen tullikamarit sulkivat ovensa 30.1., ja Tammisaaren, Porvoon, Loviisan ja Hangon tullikamarit pistettiin kiinni 1. helmikuuta.

Esimiehet eli tullinhoitajat jäivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pois työstä, samoin tullitarkastajat, konttorikirjurit, kassanhoitajat ja kassa-apulaiset. Suurin osa Helsingin, Viipurin ja Haminan konttorihenkilökunnasta lähti kotiin tai piiloutui. Joissakin paikoissa, kuten Lahdessa, tullinhoitajat maksoivat henkilökunnalleen helmikuun palkat ennen kotiinlähtöä. Kaikkialla kansanvaltuuskunnan alueella sulkeminen ei onnistunut.  Turussa sulkemista yritettiin 31. tammikuuta. Karjalan kannaksella toiminta pääsääntöisesti jatkui entiseen tapaan. Länsirannikolle tieto sulkemisesta ei kulkenut, ja Naantalin, Uudenkaupungin, Rauman ja Porin tullikamarit jatkoivat toimintaansa.

Kristiinankaupungissa ja Kokkolassa työtä jatkettiin lyhyen taistelun jälkeen normaalisti heti 1. helmikuuta. Kemissä tullikamari pidettiin helmikuun alussa suljettuna viisi päivää, Oulussa reilun viikon. Täysin keskeytyksettä työ jatkui valkoisten hallussa olevissa Tornion, Vaasan, Raahen, Pietarsaaren, Kuopion, Savonlinnan, Iisalmen, Mikkelin, Joensuun ja Sortavalan tullikamareissa sekä Käkisalmen tullitoimistossa. Samoin Ruotsin rajalla sekä Laatokan pohjoispuolisella rajalla jatkettiin normaalisti. Niissä lähes koko henkilökunta kuului suojeluskuntiin. Joillain tullivartioasemilla, kuten Suursaarella, Haapasaarella tai Seiskarissa, ei ollut suoria yhteyksiä tullikamareihin, eikä niissä juuri työskennelty. Myös tullilaivat olivat talvisaikaan pois toiminnasta.

”Tullipalvelijat” eli palvelusmiehet, kuten tullivartijat ja päällysmiehet, kuuluivat valtaosin Suomen Tullimiesliittoon, joka oli Suomen Ammattijärjestön (SAJ) jäsen. Työväen vallankumoukselliseen keskusneuvostoon kuuluva SAJ ei sen sijaan kieltänyt työskentelyä. Tästä huolimatta huomattava osa Tullimiesliiton jäsenistä lähti pois työpaikaltaan virkamiesten rinnalla. Eniten tulliväkeä jäi työhön Helsinkiin, Turkuun, Viipuriin ja Karjalan kannakselle.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan

Janne Nokki, tulliylitarkastaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulli, satavuotta, virkamiehet

Sata vuotta sitten: Tunteet kuumina Torniossa - aseellisia kahakoita rajan valvonnasta

Maanantai 22.1.2018 klo 14:04 - Tulli

tulli-tarkastukset.jpg

Kuva: Tornion eteläinen vahtitupa sijaitsi Suensaarella Haaparantaan vievän  kävelysillan luona. Tullimuseo.

Tammikuun 12. päivänä 1918 Tornion tullipalvelijat huomauttivat venäläisille sotilaille, ettei näillä enää ollut oikeutta tarkastaa postilähetyksiä tai tehdä ruumiintarkastuksia rajanylittäjille, koska Venäjän uusi hallitus oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi. Venäläiset olivat estäneet myös laillisia vientilähetyksiä. Huomautuksen jälkeen joukko sotilaita saapui vartiotuvalle. He poistivat tullimiehet vartiotuvasta väkisin ja uhkasivat tuoda paikalle kuularuiskuja. Edeltävinä päivinä rajaa valvovat venäläissotilaat olivat ammuskelleet kohti rajanylittäjiä ja joskus myös tullimiehiä.

Sanomalehdissä kerrottiin venäläissotilaiden vaatineen illalla 22. tammikuuta 1918 eteläisen vartiotuvan tullivartijoita luovuttamaan aseensa. Tullivartijat eivät katsoneet voivansa vastustaa ja luovuttivat aseensa.  Tornion tullikamari kertoi kuitenkin asiasta Tullihallitukselle hieman toisin. Ilmoituksen mukaan vartiotuvalle oli ensin tullut joukko päihtyneitä siviilejä, jotka vaativat sotilaita päästämään heidät Ruotsin puolelle. Kun sotilaat olivat kieltäytyneet, miehet ampuivat kahta sotilasta. Venäläisten mukaan ampujat pakenivat Ruotsin puolelle. Tornion venäläinen komendantti vaati tullikamaria luovuttamaan kaikki sen hallussa olevat revolverit. Tullinhoitaja Robert Rynö kieltäytyi tästä jyrkästi. Tullihallitus hyväksyi menettelyn ja ilmoitti sähkeellä, ettei mitään aseita saa luovuttaa ja kaikki rajanylittäjiltä takavarikoidut aseet oli ”saatettava varmaan talteen”.

Samaan aikaan saatiin aikaan sopimus venäläisten sotilaiden poistumisesta Ruotsin rajalta 25. tammikuuta mennessä. Rajavalvonta siirtyi tullimiehille, poliiseille ja suojeluskuntalaisille. Huomattava osa Tornion tullivartijoista kuului suojeluskuntaan. Jo 21. tammikuuta Pohjolan Sanomat -lehti tiesi kertoa, että senaatti oli pyytänyt Oulun kuvernööriä etsimään kielitaitoista henkilöä passintarkastajaksi. Tästä lehti päätteli, että venäläiset todellakin olivat lähdössä. Heidän poistumistaan oli paikkakunnalla vaadittukin jo varsin kovaan ääneen.

Sopimus kuitenkin lopulta piti. Se oli väliaikainen kompromissi, joka sitoi vain allekirjoittajia. 25. tammikuuta lähtien Suomen tullimiehet ja poliisit tarkastivat Tornion asemalla passit saapuvien postijunien matkustajilta. Läsnä sai olla venäläinen sotilas, mutta hän ei saanut puuttua toimintaan. Lähtevissä junissa passintarkastus lopetettiin. Sen sijaan pikajunissa, joiden matkustajat olivat pääasiassa ulkomaalaisia, Venäjän sotilaat tarkastivat passit edelleen. Samana päivänä venäläinen rajavartiosto myös Eteläisellä ja Pohjoisella vartiotuvalla luovutti passintarkastuksen kokonaan suomalaisille.

Lehtitietojen mukaan vielä viimeisenä päivänä ennen tehtävistä luopumistaan venäläiset ampuivat passintarkastuksen ohi yrittänyttä miestä.

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1918; Haminan Lehti 19.1.1918; Pohjolan Sanomat 21.1., 23.1. ja 25.1.1918.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

 Janne Nokki, tulliylitarkastaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulli, poliisi, sotilaat, suojeluskuntalaiset, venäläiset, tarkastukset