Blogit / Kolumnit

Blogi: Empatia luo yhteyden suomalaisiin

Maanantai 7.12.2020 klo 13:48 - Timo Järvinen

NayaDaya Inc.

Tutkimme empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toimesta, yhteistyössä YouGovin ja Statistan kanssa, suomalaisten tunteita ja osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen ja tulevaisuuteen

Kaikkia suomalaisia on tarpeellista kuunnella.

Kun tarkastellaan tuloksia suhteessa itsenäisyyteen, huomiota herättää positiivisten tunteiden suuri osuus, lähes 80 prosenttia. Yleisin tunne on ylpeys: yli 40 prosenttia suomalaisista näkee itsenäisyyden itsetuntoa kohottavien saavutusten kautta.

Silti yli viidennes kokee itsenäisyyden kielteisenä (8 %) tai merkityksettömänä (ei tunnetta 14 %). Kyse ei ole vain sivulauseesta. Aikuisväestön kokoon suhteutettuna näiden kahden ryhmän osuus tarkoittaa lähes miljoonaa suomalaista.

Kun siniristiliput on nostettu salkoihin, olisi houkuttelevaa unohtaa ristiriidat ja yleistää positiivinen tulos koskemaan koko kansakuntaa – onhan yhtenäisyys ollut voimavaramme vaikeissa olosuhteissa. Itsenäisyyden kantava ajatus on kuitenkin myös se, että kaveria ei jätetä. Jos arvostamme ihmisten erilaisia näkökulmia ja tunteita, ääni on annettava myös kansalaisille, jotka eivät koe positiivista osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen tai tulevaisuuteen.

Itsenäisyyden aiheuttamien negatiivisten tunteiden joukossa yleisimpiä ovat suru, pelko ja pettymys. Suru kertoo arvokkaan asian menettämisestä, pelko vaikeasti hallittavista uhista ja pettymys odotusten tai lupausten pettämisestä. Nämä tunteet saavat ihmiset lamaantumaan, vetäytymään ja irtautumaan – ne eivät indikoi osallisuutta Suomen itsenäisyyteen.

Tutkimustulosten perusteella kielteiset kokemukset suhteessa itsenäisyyteen ovat yleisimpiä alle 10 000 asukkaan kunnissa, 18-29-vuotiailla, nuorilla perheillä, vain peruskoulun käyneillä, esimiesasemassa toimivilla, keskustapuolueen kannattajilla sekä Länsi-Suomessa.

Yli puolet kansalaisista kokee Suomen tulevaisuuden negatiiviseksi tai merkityksettömäksi.

Suomen tulevaisuuden kokee positiivisena 45 prosenttia, negatiivisena 41 prosenttia ja merkityksettömänä (ei tunteita) 15 prosenttia vastaajista. Täysi-ikäisten suomalaisten lukumäärään suhteutettuna kahden jälkimmäisen ryhmän osuus tarkoittaa lähes 2,5 miljoonaa suomalaista.

Yleisin kokemus suhteessa Suomen tulevaisuuteen on pelko (24 %), vanavedessään kiinnostus (20 %). Siinä missä pelko kuvaa tulevaisuuden epävarmuutta ja hallitsemattomuutta, kiinnostus kertoo mahdollisuuksista, jotka ovat suomalaisten omissa käsissä.

Pelko Suomen tulevaisuutta kohtaan on yleisintä alle 10 000 asukkaan kunnissa, naisten keskuudessa, 30-39-vuotiailla, perheillä, joilla ei ole kotona asuvia lapsia, keskitason koulutuksen saaneilla, ei-esimiesasemassa toimivilla, Facebook-palvelun käyttäjillä sekä kristillisdemokraattien kannattajilla.

Negatiivisesti itsenäisyyden kokevat suhtautuvat useimmiten kielteisesti Suomen tulevaisuuteen (79 %).

Pelko ja suru ovat osa elämää, eivät vältettävissä.

Tulokset haastavat etsimään keinoja, joilla itsenäisyyden herättämää surua, pelkoa ja pettymystä olisi mahdollista käsitellä. Suru kertoo usein peruuttamattomista menetyksistä. Olen ymmärtänyt, että surusta ei tarvitse päästä eroon – sen kanssa on opittava elämään. Kun mennyt arvokas nähdään, tunnustetaan ja muistetaan, myös uudet mahdollisuudet heräävät eloon.

Entä tulevaisuuden herättämä pelko? Tulevaisuus on aina epävarma. Pelkoa ei voi välttää, eikä se ole tarpeenkaan. Pelko pitää meidät hengissä. Pelon, kuten surunkin, kanssa on osattava elää.

Todellisiin uhkiin on reagoitava oikein mitoitetuilla toimilla. Uhat voivat kuitenkin kasvaa vääristyneisiin mittasuhteisiin. On houkutus takertua yhden uhkakuvan kontrollointiin, jotta kaikki hallitsematon pysyisi näennäisesti loitolla. Se ei kuitenkaan ole terve tapa käsitellä pelkoa. Jotta pelko täyttäisi tehtävänsä ja vaikuttaisi käyttäytymiseemme tarkoituksenmukaisella tavalla, sitä on ruokittava todellisella tiedolla ja suhteellisuudentajulla, ei lietsomisella eikä vähättelyllä.

Osallistaminen on empatiaa, myötätuntoa ja vuorovaikutusta.

Miten voidaan osallistaa kansalaisia, joita pelon ja surun tunteet lamauttavat?

Ihmisten osallisuuden vahvistaminen ei tarkoita tunteisiin vaikuttamista siten, että pelkoa tai surua aiheuttavia tapahtumia vähätellään, ne unohdetaan tai niitä edes vältetään – koska pohjimmiltaan pelko ja suru eivät ole vältettävissä.

Uskoakseni osallisuuteen tarvitaan empatiaa: kansalaisten erilaisten näkökulmien ja tunteiden kuuntelemista, tunnistamista ja hyväksymistä. Avointa, arvostavaa vuoropuhelua. Surevaa ei kielletä suremasta eikä pelkäävää pelkäämästä. Tarvitaan konkreettisia toimia olosuhteiden parantamiseksi, ei vain ongelmien torjumiseksi vaan myös uudenlaisten mahdollisuuksien havaitsemiseksi ja hyödyntämiseksi. Tunteisiin, käyttäytymiseen ja osallisuuteen on vaikutettava vastuullisesti – myötätunnon ja todellisten merkitysten kautta. Totta puhumalla, ei totuutta välttelemällä.

En usko tulevaisuuteen, jossa keskitymme vain suojautumaan erilaisilta uhkakuvilta. Suomen itsenäisyys ja tulevaisuus ovat mielestäni ennen kaikkea maailmanlaajuisessa yhteistyössä, joka ei tyydy ratkaisemaan yhteisiä haasteita vaan on jotain enemmän – inhimillistä yhteyttä, osallisuutta ja hyvinvoinnin globaalia jakamista.

Tämä ei vähennä yhteyttä omaan kotiimme, Suomeen. Päinvastoin, empatian kautta luomme todellisen yhteyden Suomeen ja suomalaisiin. Empatia ei ole heikkoutta vaan tekee meistä vahvempia. Empatia ei katso ikää, sukupuolta eikä puoluekantaa. Jos rakennamme yhteyttä myös muuhun maailmaan empatian kautta, emme ole ainoastaan osa ratkaisua, olemme osa jotain suurempaa – jotain jota emme vielä edes näe mutta jonka toteutumiseen voimme luottaa.

Empatiaa rakentava Suomi ei ansaitse ainoastaan ylpeyttämme vaan myös rakkautemme.

Timo Järvinen

Empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toimitusjohtaja 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: empatia, pelko, suru, osallistuminen, tulevaisuus

Blogi : Sydänpolkua yhdessä tulevaisuuteen

Sunnuntai 13.5.2018 klo 20:31 - Paula Risikko, Suomen Sydänliiton puheenjohtaja

Kuva Tapani Romppainen.

Nykyisin on syytä olla huolissaan siitä, että suomalaiset tapaavat toisiaan vähemmän kuin ennen, tekevät talkootyötä ja auttavat muita ihmisiä entistä harvemmin, yhdistysten jäsenmäärätkin laskevat.

Yhdistystoiminta on tärkeätä, koska se luo luottamusta ihmisten välille. Ilman luottamusta elämä ei ole elämisen arvoista ja tämä näkyy jopa elinaikaennusteissa.

Muutama vuosi sitten Ruotsissa tehtiin mielenkiintoinen tutkimushavainto: miesten elinikää ennakoi se, onko lompakossa kirjastokorttia. Jos kortti on taskussa, ihminen yleensä aktiivisesti kehittää itseään, ei pelkää sosiaalisia tilanteita ja luottaa itseensä ja muihin. Tällainen ihminen elää pitkään.

Olen varma, että Sydänliiton jäsenellä on samoin: hän on keskimääräistä tyytyväisempi elämäänsä, saa voimaa ihmisten kohtaamisesta ja elää keskivertoa pidempään. Uskon, että tällainen elämä on keskivertoa parempikin.

Puhe luottamuksesta saattaa tuntua hyvin abstraktilta ja vaikeasti määriteltävältä, mutta sen seuraukset näkyvät yhteiskunnassa monin eri tavoin. Mitä enemmän ihmiset luottavat toisiinsa, sitä parempi on myös yhteiskunnan taloudellinen kilpailukyky.

Sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama on sanonut, että yhteiskuntatieteissä esiintyy vain hyvin harvoin näin selvää yhteyttä jonkin psykologisen ilmiön ja taloudellisen toiminnan välillä. Luottamus parantaa taloudellista kilpailukykyä, koska se saa yhteistyön sujumaan paremmin ja sopimisen helpommaksi.

Mitä enemmän yhteiskunta ympärillä muuttuu, sitä tärkeämpää on ihmisten luottamus tulevaisuuteen. Maamme historian eräässä vaikeimmassa tilanteessa, itsenäisyyspäivänä vuonna 1944, presidentti J.K. Paasikivi valoi uskoa suomalaisiin siteeraamalla Aleksis Kiveä: ”tee työtäs ja käytä itses aina kuin rehellinen mies, niin kaikki viimein päättyy hyvin.”

Tähän niin suomalaiset naiset kuin miehetkin ovat uskoneet ja näin todella on käynyt. Kuten tiedämme, suomalainen yhteiskunta on lähes kaikilla mittareilla mitattuna eräs maailman parhaimmista.

Sydänliitolla on nykyisin samanlaisia haasteita kuin kaikilla muillakin järjestöillä ja yhdistyksillä. Jäsenistö vanhenee, keski-ikä kohoaa. Työ vaatii paljon, maaseudulta muutetaan pois, sosiaalisia suhteita hoidetaan netissä. Sitoutumista pelätään ja nuoria on aikaisempaa vaikeampi saada toimintaan mukaan.

Yhteiskunnan muuttuessa myös me joudumme miettimään uusia toimintatapoja. Muutostilanteissa johtajuuden merkitys aina korostuu, koska ihmisillä on erilaisia näkemyksiä muutoksen suunnasta.

Maailman ehkä kuuluisin johtajuustutkija, amerikkalainen professori John Kotter on pohtinut, miten niin yritysten kuin yhdistystenkin kannattaa toimia muutosten aikana. Hänen mukaansa muutoksia saadaan aikaan, kunhan kaikki tiedostavat muutoksen välttämättömyyden, laaditaan selkeä strategia ja visio, ihmisille annetaan mahdollisuus toimia sen mukaisesti ja nautitaan pienistäkin onnistumisista.

Haluan korostaa tätä viimeistä asiaa. Ihmiset sitoutuvat, kun kokevat pieniäkin onnistumisia. Hyvin toimivat mallit kannattaa kopioida ja toistaa niin kauan, että niistä vakiintuu uusi ja menestyksekäs toimintatapa.

Toimintatapoja arvokkaampi on kuitenkin aina toiminnan idea. Sydänyhdistykset ympäri Suomea tekevät arvokasta ja hienoa toimintaa. Me jäsenet olemme tavallisia ihmisiä, mutta voimme tehdä epätavallisen hienoja asioita. Antamalla apua annamme ihmisille toivoa, toivosta syntyy luottamusta, luottamuksesta hyvä yhteiskunta.

Sydänväki näkee polun siellä, missä muut näkevät muurin. On hienoa kulkea tätä polkua sinun kanssasi.

Paula Risikko

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sydänliitto, apu, yhdistys, tulevaisuus, sydän