Blogit / Kolumnit

Kolumni: Nuorten saatteleminen työuralle on parasta kasvupolitiikkaa

Tiistai 25.1.2022 klo 14:38 - Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri

Vertailevat kansainväliset tilastot kertovat, että korkein työllisyysaste saavutetaan ikäluokassa 25–54-vuotiaat. Tätä ikäkautta kutsutaankin parhaaksi työiäksi (prime age workers). Parhaassa työiässä olevien työllisyys heittelehtii kaikkein vähiten talouden suhdanteiden mukaan, kun nuoremmat ja vanhemmat ryhmät näyttäisivät sen sijaan olevan työmarkkinoiden joustava puskuri. Ilmiö näkyy myös TEMin tuoreissa työllisyysluvuissa, kirjoittaa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

Näemme puskuriilmiön konkreettisesti loppuvuoden 2021 tilastoissa. Talouden noususuhdanteen siivittämänä työllisyys on noussut molemmissa ikäpäädyissä hienosti ja pitkäaikaistyöttömyyden uhka on helpottanut. 

Joulukuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli TEMin työllisyyskatsauksen mukaan 31 200, mikä on 12 600 vähemmän kuin vuosi sitten. Yli 55-vuotiaita oli työttömänä 77 000, mikä tarkoittaa työttömyyden laskeneen vuodessa 11 300 hengellä. 

1990-luvun laman pitkä varjo näkyy yhä

Tämä on lohdullista, sillä etenkin nuorten pitkäaikaistyöttömyys saattaa olla kohtalokasta. 1990-luvun lamassa nuorten pääsy työelämään oli esimerkiksi todella vaikeaa, ja tämän ikäryhmän työuraan ja tulokehitykseen jäi tutkimusten mukaan pysyvä lovi. Monet myös syrjäytyivät työelämästä kokonaan. Näitä ihmisiä on vaikea enää tavoittaa erilaisilla sote- tai työllisyystoimenpiteilläkään.   

Ensi askeleet työelämään ovat ratkaisevan tärkeitä. Onneksi näitä askelluksia avitetaan jo peruskoulussa työelämään tutustumisjaksoilla. Ammatti- ja korkeakouluopintoihin sisältyvät työharjoittelujaksot, jotka suoritetaan oikeissa töissä ja työpaikoissa. 

Myös kesätyöt tasoittavat nuorten tietä työmarkkinoille. Tänä vuonna opiskelijoita yllytetään vielä laajemminkin osa-aikatyöhön, kun opintotuen tulorajoja korotetaan 25 prosentilla siten, että lisätienestejä voi ansaita aiempaa vapaammin ilman opintotuen takaisinperintää

Etelä-Euroopan hurjat nuorisotyöttömyysluvut

Mutta eihän sille tosiasialle voi ummistaa silmiään, että Eurostatin tilastot kertovat karua kieltä nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyydestä (linkki). Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa nuorten työttömyysaste on yli 30 %. Mittaus suoritetaan vertailtavuuden ja yhteismitallisuuden vuoksi samalla tavalla kaikissa EU-maissa. Suomen lukema on vajaat 20 % ja Ruotsin peräti 25 %. 

Onneksi luvut eivät ole koko totuus!

Suomalaisnuorista viidennes ei siis ole työttömänä, vaan työmarkkinoille tarjolla olevista nuorista viidennes on EU-tilaston mukaan työttömänä. Itse asiassa vain 5 % on siis työtä vailla, sillä suurin osa tästä ikäluokasta on vielä opiskelemassa tai varusmiespalvelussa. 

Työttömyysaste lasketaan eri väestöpohjasta kuin työllisyys. Työttömyysaste saadaan laskemalla työttömien osuus työllisten ja työttömien yhteismäärästä ikäluokassa. Työllisyysaste puolestaan lasketaan suhteuttamalla työssä olevien määrä saman ikäluokan väkilukuun. Työttömyysasteen laskennassa jakaja on siten pienempi.        

Nuoret työllistyvät yleensä nopeasti 

Huojentavaa on myös, että TEMin työllisyyskatsauksen mukaan nuorten työttömyyksistä 61,1 prosenttia päättyi tammi-joulukuussa jo ennen kolmen kuukauden työttömyyttä.

Ero Eurostatin ja Tilastokeskuksen lukuihin selittyy mittaustavan ja määritelmien erolla. TEMin tilasto kertoo TE-toimistoon kirjautuneiden työttömien työnhakijoiden osuuden, mutta Eurostatin korkeampi lukema perustuu haastattelututkimukseen, jolloin myös opiskelijoiden piilotyöttömyys tulee esille. EU-tilasto kertoo siis siitä, että nuoret ovat halukkaita tekemään työtä opintojensa ohessa.

Pitkäjänteinen politiikka kasvattaa talouden tuotantopotentiaalia 

Nuorten tilannetta on ajateltava aina pidemmällä horisontilla. Työttömyyttä ja varsinkin syrjäytymistä on en-naltaehkäistävä suhdanteista riippumatta koulutus- ja työllisyyspolitiikalla. Hyvä pohjakoulutus, olipa se sitten ammatillinen tai teoreettisempi, on paras suoja työttömyydeltä ja kasvattaa samalla myös talouden tuotan-topotentiaalia. 

Osaava työvoima on lopultakin Suomen kaikkein tärkein luonnonvara ja viennin edistäjä! 

Elina Pylkkänenalivaltiosihteeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, nuoret, työllisyysluvut, politiikka

Kolumni: Tutkittua tietoa korona-ajan sosiaaliturvasta uudistuksen tueksi

Perjantai 10.12.2021 klo 17:39 - Pasi Moisio, Heikki Hiilamo ja Päivi Mäntyneva

Sosiaaliturvakomitea aloitti työnsä keskellä koronakriisiä. Jo silloin ymmärrettiin, että pandemialla on lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia sosiaaliturvaan ja sen uudistamiseen.

Vaikutusten ymmärtämiseksi sosiaaliturvakomitea käynnisti nopeasti yhteistyön tutkimusmaailman kanssa. Tämä oli luontevaa, sillä sosiaaliturvakomitea määritteli muutoinkin työskentelytavakseen tutkimusperusteisuuden. 

Strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmajohtaja Olli Kangas tuotti komitealle tutkimuksen "Poikkeukselliset ajat avaavat poikkeuksellisia mahdollisuuksia" (2020), jossa hän kuvasi pandemioiden ja muiden yhteiskunnallisten kriisien pitkän aikavälin vaikutuksia sosiaaliturvan kehittymiseen. Samaan aikaan komitea aloitti yhteistyön professori Heikki Hiilamon johtaman ja Suomen Akatemian rahoittaman hankkeen "Koronakriisin sosiaalipoliittisista ulottuvuuksista" kanssa. 

Hankkeessa tutkittiin koronakriisin välittömiä vaikutuksia sosiaaliturvaan Suomessa ja kansainvälisesti. Tämän yhteistyön tulos julkaistaan nyt komitean julkaisusarjassa nimellä "Sosiaalipoliittiset toimet koronapandemian aikana vuonna 2020: Vertailututkimus Suomesta ja 12 muusta OECD-maasta".

Kattava sosiaaliturva osoitti arvonsa koronakriisissä

Vertailututkimuksen mukaan sosiaaliturvan muutokset Suomessa ja 12 OECD-maassa olivat kriisin ensimmäisen vuoden aikana etupäässä etuuksiin tehtyjä tasokorotuksia, omavastuupäivien poistoja ja pidennyksiä etuusjaksoihin. 

Suomessa koronakriisin vastatoimet liittyivät työttömyysturvaan, lapsiperheiden etuuksiin, sairausvakuutukseen, viimesijaisiin etuuksiin, työllisyyden edistämiseen, opiskelijoiden etuuksiin ja ylivelkaantumisen ehkäisyyn. 

Koronakriisi osoitti myös aukkopaikkoja rikkaiden länsimaiden sosiaaliturvassa ja aiheutti tarvetta parantaa sosiaaliturvan saatavuutta ainakin väliaikaisesti. Sosiaaliturvaa laajennettiin uusille väestöryhmille ja käyttöön otettiin uusia politiikkatoimia. Aiemmin sosiaaliturvan ulkopuolelle jääneet epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät ja esimerkiksi freelancerit pääsivät työttömyysturvan piiriin. Suomessa työmarkkinatukea myönnettiin väliaikaisesti yrittäjille. 

Vain pieni osa sosiaalipoliittisista toimista voitiin tulkita kokonaan uusiksi. Islanti, Tanska, Yhdysvallat, Italia, Japani ja Etelä-Korea toteuttivat pandemiavuonna 2020 kertaluontoisia tai väliaikaisia tulonsiirtoja laajalle väestönosalle. Espanjassa pandemia vauhditti uuden vähimmäisetuuden käyttöönottoa. 

Koronapandemian aikaisilla sosiaalipoliittisilla toimilla ei pelkästään lievennetty pandemian kielteisiä sosioekonomisia vaikutuksia, vaan myös ennaltaehkäistiin uusien riskien toteutumista. Toimet edistivät työllisyyttä, paransivat opiskelijoiden taloudellista tilannetta, tukivat asumista ja ennaltaehkäisivät velkaantumista. Tyypillisiä työllisyyden edistämistoimia olivat lomautusjärjestelmien, palkkatuen, lyhennetyn työajan ja työajan mukautusohjelmien käyttö. Julkisen talouden menoihin suhteutettuna nämä toimet olivat mittavimpia.

Koronapandemia muutti sosiaalipolitiikkaa ainakin väliaikaisesti tutkimusjoukon maissa. Uudistustyötä ja muutoksia sosiaaliturvaan tehtiin myös koronakriisin aiheuttamien toimien ulkopuolella. 

Tulevaisuuden sosiaaliturvaa ajatellen kiintoisia olivat uudet suorat tulonsiirrot, jotka ylittivät perinteiset syyperustaisten etuuksien kategoriarajat ja kohdistuivat laajalle joukolle asukkaita. Tutkimuksen antia voi käyttää muun muassa sosiaaliturvakomitean työssä vaihtoehtoisten sosiaaliturvamallien kehittämisessä.


Sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Sosiaaliturvakomitean pysyvä asiantuntija, tutkimusprofessori Heikki Hiilamo, Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tutkijatohtori Päivi Mäntyneva, Helsingin yliopisto

Sosiaalipoliittiset toimet koronapandemian aikana vuonna 2020: Vertailututkimus Suomesta ja 12 muusta OECD-maasta (2021)

Poikkeukselliset ajat avaavat poikkeuksellisia mahdollisuuksia (2020)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliturva. sosiaalipolitiikka, koronakriisi

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin

Keskiviikko 17.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suomessa on paljon pieniä ja resursseiltaan vaihtelevassa tilanteessa olevia kuntia suhteessa kuntien tehtävien suureen ja alati kasvavaan määrään. Toimintaympäristön muutosten, erityisesti väestön ikääntymisen, palvelukysynnän kasvun, työvoiman niukkuuden ja julkisen talouden paineiden voidaan katsoa asettavan merkittäviä haasteita kunnallisten palvelujen järjestämiselle ja siten paineita kuntarakenteen kehittämiselle. Voisiko pitkäjänteisen kuntapolitiikan linja löytyä vaihtoehdosta, jossa haetaan ennen kaikkea vahvempia edellytyksiä palveluiden järjestämiseen?

Tällaisella kuntapolitiikan polulla säädettäisiin tiettyihin palveluihin tai palveluun edellytyksiä tehtävän järjestämiselle. Tuttu ajatus 15 vuoden takaisesta kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, nk. Paras-hankkeesta. 

Laissa voisi säätää osalle tehtävistä järjestämisen kriteerit

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että laissa säädettäisiin tehtävän järjestämiselle kriteerit, jotka voisivat liittyä esimerkiksi väestöpohjaan, ikäluokan kokoon, henkilöstöresursseihin, palvelun laatuun tai muihin joihinkin muihin tehtävän järjestämisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Jos vaatimukset eivät toteutuisi yksittäisessä kunnassa tasolla, kunnan olisi täytettävä ne joko yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai kuntien yhdistymisellä. 

Vaihtoehto tarjoaisi tutun ja koetellun vaihtoehdon tehtävien järjestämiseen ja niitä koskevan lainsäädännön valmisteluun eri sektoreilla. Se myös korostaisi vahvan järjestäjän ja peruskunnan eetosta sekä pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Olennainen kysymys olisi määrittää, mitä palvelua tai palveluita malli koskisi. Edellytysten olisi noustava palvelun järjestämisen tarpeista ja jaetusta käsityksestä, että kyseisen palvelun järjestämisen edellytykset olisivat heikentyneet ja siinä tarvittaisiin ”laajempia hartioita”. 

Vuosien varrella näitä on tarvittu sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi ympäristöterveydenhuollossa ja muissakin tehtävissä. Valmisteilla oleva TE-palveluien uudistus on tuore esimerkki siitä, kuinka järjestämiskriteereitä koskevat ratkaisut nousevat eri tilanteissa ratkaisuvaihtoehdoiksi. Löytyisikö näiden lisäksi yhä palveja, jotka olisivat luonteeltaan ylikunnallisia ja joissa olisi tarvetta laajemmille hartioille? 

Kuntien yhdistymisten hyvään toteuttamiseen olisi syytä panostaa

Kuntarakenteen kehittämisen tavoitteena laissa on jo pitkään ollut elinvoimaisen ja toiminnallisen kuntarakenteen muodostaminen, joka turvaisi peruspalvelujen järjestämisen nykyistä paremmin ja joka vastaisi ihmisten arjen muotoutumista siten, että asukkaat pystyisivät vaikuttamaan oman toiminnallisen alueensa asioihin.

Kuntaliitoksia koskevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole tarjonneet mairittelevaa kuvaa esimerkiksi niiden hyödyistä taloudellisten säästöjen aikaansaajana tai kuntien elinkeinotoiminnassa.  Kokemusten perusteella kaikkein olennaisinta on määritellä, mitä kullakin yhdistymisellä tavoitellaan, ja panostaa yhdistymisen hyvään toteuttamiseen. 

Kaupunkiseuduilla toiminnallista kaupunkiseutua paremmin vastaavan kunta- ja palvelurakenteen tavoitteen kautta on haettu myös mahdollisuutta ehkäistä kuntien välisen kilpailun kielteisiä vaikutuksia seudun elinvoimaan sekä hallita paremmin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Toisaalta aikaisemmat, kariutuneet kuntarakenneselvitykset ja erilainen velvoittava yhteistyö ovat voineet rapauttaa kuntien välistä vapaaehtoista yhteistyötä ja luottamusta kaupunkiseuduilla. 

Valtio voisi toki omalta osaltaan kannustaa kuntia yhdistymisiin, jolloin kannusteiden luonne ja voimakkuus olisi määriteltävä. Tulevaisuuden kuntapolitiikassa on kuitenkin pohdittava, olisiko kuntien yhdistymisten taloudellinen tukeminen julkisen talouden kestävyyden kannalta järkevää niillä saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntapolitiikka, kuntalaiset

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu

Keskiviikko 10.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suvi Savolainen.

Kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta kohtaa reilun vuoden päästä yhden historiansa suurimman uudistuksen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Se pakottaa meitä miettimään kuntia ja kuntapolitiikkaa väistämättäkin uudesta näkökulmasta.

Yksi vaihtoehto kuntapolitiikassa etenemiseksi voisikin olla sellainen, jossa ei tavoiteltaisi samaan aikaan muita hallinnollisia tai tehtävänjakoon liittyviä uudistuksia, vaan haettaisiin yhteistä linjaa toiminnallisen kehittämisen ja myös rahoitusjärjestelmän kautta. Voisiko uudistuksen jälkeinen ”uuden kunnan aika” mahdollistaa varsin erilaisia kuntana olemisen tapoja ja osaisimmeko suhtautua sellaiseen?

Hallinnollinen nykytilanne loisi kehittämisen pohjan

Tämän vaihtoehdon toteutumisen edellytys olisi, että luopuisimme suomalaista kuntapolitiikkaa leimanneesta vahvan peruskunnan eetoksesta ja nykyistä yhtenäisempien tai samankaltaisempien kuntien tavoittelusta. Olemassa oleva tilanne olisi hyväksyttävä kehittämisen pohjaksi. Jos kunnat katsovat tarpeelliseksi lisätä yhteistyötään tai yhdistyä tehtävistä selviytyäkseen tai taloudellisista syistä, se toki onnistuisi nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely säilyisi keinona vastata kriisiytyvän kunnan ongelmiin. 

Kehittämisen painopiste valtion kuntapolitiikassa ei siis lähtisi siitä, että kuntien ongelmiin haettaisiin ratkaisua rakenteiden kautta. Palveluja koskevasta yhdenvertaisuuden vaatimuksesta olisi kuitenkin pidettävä kiinni. Palvelujen ohjauksessa voisikin korostua esimerkiksi tavoitteilla ohjaaminen: valtio kertoo, mitä tavoitellaan ja kunnat päättävät, miten näihin tavoitteisiin vastataan. 

Tässä vaihtoehdossa on mahdollista rakentaa kuntapolitiikan ratkaisua myös rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Voisiko rahoitusjärjestelmän kehittämisellä ja muilla talouspoliittisilla toimenpiteillä löytää vastauksia kuntien eriytymiskehitykseen, mutta samanaikaisesti huolehtia koko julkisen talouden kestävyydestä?

Kunnilla olisi suuri kehittämisvastuu 

Vaihtoehto antaisi suuren painoarvon sille, että kunnat kehittävät toimintaansa ja saavat itse aikaan tarpeellisia toiminnallisia muutoksia. Kuntien vastuu olisi siis suuri ja se antaisi kunnille uudenlaisen roolin kunta–valtio-suhteessa. Kuntien uudistuminen ja sopeutuminen muun muassa väestönmuutoksiin, ikääntymiseen ja muihin toimintaympäristön muutoksiin jäisi pitkälti niiden itsensä johdettavaksi ilman suurta kansallista tarinaa.

Osassa kuntia olisi tarve löytää älykkäitä keinoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin ja toisaalta uudistua älykkäästi alueen elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistäjiksi. Voisiko esimerkiksi pienempien kuntien strateginen yhteistyö verkostokuntana toimia yhtenä keinona toteuttaa älykästä sopeutumista? Tai voisiko kunta toimia hallinnollisena alustana, yhteensovittamassa kolmannen, neljännen ja muiden sektoreiden yhteistyötä ja kehittämisponnistuksia?

Toisaalla kasvavissa kaupungeissa ja kunnissa tarvittaisiin kestävää väestönkasvuun sopeutumista ja alueen sisäisten erojen tasapainottamista. Ilmastonmuutokseen vastaamisessa ja kestävän kehityksen huomioimisessa suomalaisessa yhteiskunnassa kunnat voisivat ottaa edelläkävijän roolin.  

Digitalisaatio auttaisi vastamaan yhdenvertaisuuden vaatimukseen

Digitalisaation merkitys toiminnan kehittämisessä korostuisi ja se voisi johtaa siihen, että sen varaan ladattaisiin suuriakin odotuksia. Valtio ja kunnat edistäisivät digitalisaatiota yhdessä erityisesti kehittämällä tiedon yhteentoimivuutta järjestelmistä riippumatta. Digitalisaatiolla voisi olla myös suuri rooli siinä, miten eri palveluita tuotetaan kuntalaisille yhdenvertaisesti, mutta ennen kaikkea ihmislähtöisesti

Valtion tehtävänä olisi tukea ja seurata kuntien kehittymistä ja tarttua kansallisesti merkityksellisiin kehityskulkuihin. Kansallisilla, eri sektoreiden asiantuntemusta yhdistävillä kehittämispolitiikoilla ja strategisella yhteistyöllä olisi yritettävä luoda kuntapolitiikkaa, joka tukee näitä kehityskulkuja. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapolitiikka, kuntalaiset, kunta

Kolumni: Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan?

Torstai 4.11.2021 klo 10:33 - Ylijohtaja Jani Pitkäniemi

Ylijohtaja Jani Pitkäniemi.

Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.

Johtopäätösten osuvuuden kannalta on olennaista mieltää kirkkaasti hieman itsestäänselvältäkin kuulostava kysymys: mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme kunnasta? Kuntapolitiikkatyön tuoksinassa on syntynyt hahmotelma kunnan kahdesta perusolemuksesta ja olemuksiin liittyvistä ydinrooleista. 

Yhtäältä kunta voidaan nähdä kansallisen politiikan toimeenpanijana. Tähän olemukseen liittyvät erityisesti palvelu- ja viranomaisroolit. Toinen olemus tunnistaa kunnan paikallisyhteiskuntana. Tähän istuvat erityisesti demokratia- ja elinvoimaroolit. Molempiin olemuksiin kuuluu luontevasti kehittämisrooli. Luonnollisesti kuntien väliset erot eri olemusten välillä ja roolien toteuttajina ovat suuret. 

Onko tässä sitten jotain uutta? Ei välttämättä, mutta ainakin yksi ongelma vaikuttaisi olevan perusolemusten keskinäisten suhteiden täsmentymättömyys julkisessa keskustelussa. Samalla tavalla vähälle pohdinnalle on jäänyt se, mikä olemusten ja roolien suhde on esimerkiksi julkisen talouden kokonaisuuteen. Edellä mainitut epämääräisyydet saattavat huonoimmillaan johtaa vääriin politiikkavalintoihin ja ohipuhumiseen kunta–valtio-suhteessa. 

Väestöennuste ja kestävyystiekartta osoittavat työlle suuntaa

Työn selkeyttämiseksi kuntapolitiikkatyössä on kiinnitetty joitakin maamerkkejä. Näistä keskeisimmät ovat Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste sekä nykyhallituksen julkisen talouden vakauttamista viitoittava niin sanottu kestävyystiekartta. 

Väestöennusteeseen tukeutuminen tarkoittaa laajan kunta-analyysin perustumista siihen, että vain suhteellisen harvat seudut kasvavat, jotkut pinnistelevät nollakasvussa ja suurella osalla seutuja ja kuntia väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tämä ei sinällään tarkoita suoraa kuolemantuomiota kenellekään, mutta paaluttaa sen haastetason, jonka pohjalta kunnissa ja kuntapolitiikassa tehdään päätöksiä. 

Kestävyystiekartta puolestaan kertoo siitä miljardiluokan vakauttamistarpeesta, joka maamme hallituksilla on edessään, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin pysäytettyä edes nykyiselle koronakriisin jälkeiselle tasolle. 

Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi?

Mitä sitten edellä mainituista lähtökohdista juontuen tapahtuisi, jos kuntapolitiikassa ei tehdä merkittäviä yhteiseen kehityskulkuun johtavia muutoksia, vaan edettäisiin pienin ja enimmäkseen reagoivin askelin? 

Kuntien hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajan rooli joka tapauksessa jatkuisi. Kuntien eriytymiskehitys johtaisi kuitenkin suurella todennäköisyydellä tilanteisiin, jossa osalla kunnista ei olisi enää edellytyksiä tarjota riittävästi ja riittävän laadukkaita palveluita. Tämä näyttäytyisi haasteena silloinkin, jos hallitukset jatkaisivat kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä 100 prosentin valtionosuudella. ”Nollaskenaariossa” kunnan tai suurten kaupunkien roolia elinvoiman edellytysten luojana ei myöskään täsmennettäisi nykyistä enempää. 

Kuntarakenteessa ja kuntien välisessä yhteistyössä ei oletettavasti tapahtuisi suuria muutoksia nykyiseen. Erittäin huonoon taloudelliseen tilanteeseen joutuminen voisi kuitenkin johtaa yksittäisiin kuntaliitoksiin. Haavoittuvien kuntien määrän kasvu johtaisi kriisikuntamenettelyjen lisääntymiseen ja vaikeutumiseen – ilman selkeätä vastausta siitä, olisiko näihin tilanteisiin tarjolla (hyviä) ratkaisuja. 

Kuntien veropohjien eriytyminen ja veroprosenttien erojen sekä valtionosuusjärjestelmän tulopohjan tasaustarpeen kasvu jatkuisi. Tämä johtaisi jatkuvaan ja jännitteiseen keskusteluun kuntien rahoitusjärjestelmän heikkouksista ja valuvioista. Niin ikään kuntakentän velkaantuminen jatkaisi mittavien investointitarpeiden vuoksi kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossa omat lisäpaineensa investointeihin. 

Oma kysymyksensä on sekin, mahdollistaako nykytilanne kuntien digitalisaation olennaisen vauhdittamisen ja kansallisen yhteentoimivuuden parantamisen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana olisi tarkkailtava sitäkin, miten kuntien itsehallinnollinen liikkumavara kehittyisi.  

Tarvitsemme rohkeaa ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa

Nykytilahypoteesista nousevien vaikeiden kysymysten määrä osoittanee jo itsessään, että kansallisessa kuntapolitiikassa olisi perusteltua tähdätä rohkeampaan, pitkäjänteisempään ja yhtenäisempään suuntaan. 

Kunta- ja aluekohtainen räätälöintipaine huomioiden kuntapolitiikkatyössä onkin liikuttu alusta alkaen sen ympärillä, miten yhtenäiskunta-ajattelua pitäisi muokata, jotta hallinto sopeutuisi riittävällä tavalla erilaistuneeseen todellisuuteen. Oma pulmansa on sekin, miten ylipäänsä voi optimoida liki 300 kunnan tarpeita ajautumatta hallinnolliseen kaaokseen. 

Jani Pitkäniemi
ylijohtaja, osastopäällikkö

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu aikanaan 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen 

Pysykää kanavalla! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, palvelut, viranomaiset, paikallisyhteiskunta, politiikka

Kolumni: Talouspolitiikassa tarvitaan sekä menokuria että uudistumista

Perjantai 7.5.2021 klo 17:49 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

matti-vanhanen-9960.png

Kuva: Valtioneuvosto

Valtion menojen tason muutokset kiinnostavat rahoittajiamme eli veronmaksajia sekä luotonantajia. Veronmaksajat ennakoivat tulevaisuutta. Luotonantajat arvioivat, millaisia riskejä Suomen valtion velan rahoittamiseen liittyy. Sen mukaan määrittyy meille annetun velkarahan hinta.

Valtiontalouden kehykset ovat päättäjien sitoutumista menojen suunnitelmallisuuteen ja johdonmukaisuuteen.  Kehysmenettely otettiin nykymuotoisena käyttöön ensimmäisen pääministerikauteni alussa vuonna 2003. Menotasot eri vuosille on sovittu ennakoivasti, osana hallitusohjelmaa. Erilaiset yllättävät menot on tähän mennessä onnistuttu sovittamaan kehyksiin.

Viime vuonna – ensimmäistä kertaa 18 vuoteen – kehyksistä oli luovuttava kesken hallituskauden koronakriisin tuomien yllättävien suurien menojen vuoksi. Lisävelkaa oli otettava lähemmäs 20 miljardia, josta osa tosin käytettiin kassan vahvistamiseen. Muiden menojen karsinta ei ollut perusteltua yritysten ja kuntien tukitarpeiden, testauksen tai rokotusten vuoksi. Myös tälle vuodelle koronakriisin suoraan liittyvät menot siirrettiin kehyksen ulkopuolelle.

Paluu kehyksiin vuonna 2022 olisi edellyttänyt 900 miljoonan euron leikkauksia

Tein hallituksen kehysriiheen esityksen siitä, miten koronakriisin akuutin vaiheen jälkeen olisi voitu palata hallitusneuvotteluissa sovittuihin kehyksiin jo ensi vuonna eli 2022. 

Vaikeusastetta lisäsivät uudet, yllättävät menopaineet. Näitä olivat Veikkauksen tuottojen aleneminen koronan vuoksi, sote-uudistuksen vaatimat kertaluonteiset tietojärjestelmäinvestoinnit tulevilla hyvinvointialueilla sekä kuntien valtionosuuksien mittavat indeksitarkistukset. Teollisuuden sähköistymisen tuki ei sekään sisältynyt hallitusohjelman kehykseen.

Paluu kehyksiin olisi edellyttänyt 900 miljoonan euron edestä leikkauksia, jotta yllättävät menopaineet olisi saatu sijoitettua hallitusohjelman menotasoon. Kieltämättä näin mittavat uudelleenkohdennukset budjetin sisällä vuonna 2022 olivat vaikutuksiltaan ongelmallisia. Koronasta on tullut taakkaa ihmisille, yrityksille ja kunnille. Haittoja tulisi myös hyvinvointialan järjestöjen, liikunnan tai nuorisotyön avustuksista leikkaamisesta.

Hyviä vaihtoehtoja ei siis ollut käsillä. Ongelmia oli nähtävissä sekä kehykseen palaamisesta että kehyksen ylittämisestä.  Vajeen tasapainottaminen sovittua suuremmilla veronkorotuksilla olisi puolestaan hidastanut kasvua. 

Talouspolitiikassa on päättäjien usein valittava huonojen vaihtoehtojen väliltä. Siksi vuonna 2022 hallitus sopi kehysmenojen ylittämisestä 900 miljoonalla. Vuoden 2023 osalta kehysmenojen ylitys saatiin kavennettua 500 miljoonaan. Tämä edellytti leikkauksia noin 370 miljoonan euron edestä. 

Leikkaukset tulevat voimaan vuoden 2023 alussa ja jatkuvat vuodelle 2024 sekä siitä eteenpäin pysyvinä säästöinä. Siksi vuoden 2024 niin sanottu kehys on alempi kuin se, missä olisimme valtiovarainministeriön kehysriiheen tekemän ehdotuksen perusteella. Tämä hallitus ei kehysriihessä näin ollen kasvattanut menojen perintöä seuraavalle hallitukselle pohjaesitykseen verrattuna. 

Kasvu auttaa julkisen talouden kestävyydessä

Olemme selvinneet koronakriisistä muihin Euroopan maihin verrattuna hyvin. Olemme vahvan kasvun vaiheen kynnyksellä. Kasvu vakauttaa julkista taloutta huomattavasti nopeammin kuin viime syksynä osasimme ennakoida.
Julkisen velan kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen pysähtyy tämän vuosikymmenen puolivälissä.  Velkasuhteen taittaminen laskevalle uralle kuitenkin edellyttää lisää uudistuksia tai muita toimia, jotka tasapainottavat julkista taloutta 2–2,5 miljardin verran vuosikymmenen kuluessa. Nämä ovat hallituksen työlistalla osana julkisen talouden kestävyystiekartan toimeenpanoa.

Kasvun jatkuminen edellyttää nykyistä parempaa osaavan työvoiman saatavuutta ja investointien vauhdittamista. Valtiovarainministeriö ei vähättele hallituksen työllisyystoimia, joilla työnhakijoiden palveluita parannetaan. On perusteltua vahvistaa työnhakijoiden osaamista, työkykyä ja valmiuksia osallistua työmarkkinoille sekä vauhdittaa työperäistä maahanmuuttoa. 

Hallitus sitoutui tekemään vielä lisää päätöksiä työllisyystoimista, niin että ne vahvistavat julkista taloutta tähänastisen 450 miljoonan lisäksi 110 miljoonalla eurolla. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä tulee sisältämään työttömyysturvan uudistuksia. 

Juha Sipilän hallitus vahvisti kustannuskilpailukykyä. Sanna Marinin hallitus tulee kohentamaan työllisyyspalvelut tehokkaiksi ja vaikuttaviksi. Pohjoismaisella tiellä on syytä jatkaa myös etuuksien uudistamisessa.

Hallitus sitoutuu kehysjärjestelmään

Näillä näkymin vuonna 2023 EU:ssa palataan aiempiin julkista taloutta raamittaviin alijäämäsääntöihin, ja ne sitovat tietysti myös Suomea. Suomea sitoo myös oma finanssipoliittinen lainsäädäntömme. Vaikuttaa mahdolliselta, että julkisen talouden alijäämä tulee jälleen alittamaan EU:n perussopimuksen alijäämäviitearvon (3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen) jo ensi vuonna siitä huolimatta, että kehystasoa tilapäisesti korotetaan. Vuonna 2023 vajeen suhde bkt:hen edelleen alenee selvästi. Nämä ovat myönteisiä uutisia.

Yksittäisten vuosien menotasoja ratkaisevampaa on sitoutuminen kehysjärjestelmään kokonaisuutena. Menojen aleneva ura kehyskaudella ja sopiminen leikkauksista vuodelle 2023 viestittää, että hallitus sitoutuu vaalimaan luottamusta vakaaseen taloudenhoitoon. Kehysjärjestelmän kokemuksia ja soveltamista poikkeustilanteissa on ilman muuta yhdessä myös arvioitava. 

Vertailu vuodesta toiseen kehyskaudella on vaikeaa pelkästään valtion budjetin loppusummia lukemalla, koska sote-uudistus muuttaa julkisen talouden rakennetta. Sote-menoja siirtyy vuonna 2023 kuntien budjeteista valtion talousarvioon noin 12 miljardin euron verran.  Verotuksen painopiste siirtyy kuntaverosta valtionveroon. Verotulojen tilityksen erilaiset aikataulut ja 200 miljoonan verotuksen kevennys sote-uudistuksen yhteydessä nostavat valtiontalouden vajetta 1,3 miljardilla eurolla tilapäisesti vuonna 2023. 

Uudistumisella kasvun vauhtiin

Olen vakuuttunut siitä, että pelkästään menoja leikkaamalla ja veroja korottamalla valtion taloutta ei voida riittävästi tasapainottaa. Tämä johtaisi Suomen näivettymisen tielle. Suomen valtion velkaa rahoittavien luotonantajien riskiarviot ovat sidoksissa myös koko euroalueen näkymiin. Tähän vaikuttaa olennaisesti EU:n omien varojen päätöksen hyväksyminen Suomen eduskunnassa.

Suomen on uudistuttava niin, että pääsemme kasvun vauhtiin ja pysymme siinä mukana. Tämä on luotonantajien ja veronmaksajien luottamusta vahvistavan talouspolitiikan kannalta hallituksen loppukauden tärkein tehtävä.

Matti Vanhanen 
valtiovarainministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talouspolitiikka, kehysjärjestelmä, hallitus

Kolumni: Hyvinvointia mittaamalla - vai tavoittelemalla hyvinvointia?

Tiistai 23.3.2021 klo 18:06 - Päivi Mattila-Wiro ja Jussi Ahokas

Mittaaminen on saanut paljon huomiota viime vuosina hallinnossa sekä politiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa. Ajatus on, että mitä laajemmin ja toisaalta yksityiskohtaisemmin pystymme mittaamaan yhteiskunnallista kehitystä, sitä suotuisammaksi se lopulta muodostuu.

Indikaattorihankkeita on nähty lukuisia. Niiden tuloksena on tuotettu niin yleisindeksejä kuin indikaattoreiden kokoelmia. Mukana on objektiivista ja subjektiivista mittaamista. Yhä useammin kuitenkin kysytään, vieläkö tätä työtä tarvitaan ja vievätkö indikaattorit kehitystä oikeaan suuntaan? Onko niin, että vain se, mitä mitataan, on olemassa ja saa päätöksenteossa huomiota? 

Hyvinvointitalous ja mittaaminen

Hyvinvointitaloudessa mittaamisesta puhutaan paljon. Lähtökohtana esitetään, että BKT-mittaria painotetaan liikaa päätöksenteossa ja politiikan tavoitteiden asettelussa. 
Ratkaisuksi on esitetty BKT:tä täydentäviä ja hyvinvointia laajemmin kuvaavia mittareita ja indeksejä. Kaikkiaan ehdotuksia erilaisista mittareista on maailmalla satoja. Keskusteluista niiden paremmuudesta tulee helposti pitkiä ja värikkäitä. 

BKT:n haastaminen sekä hyvinvoinnin mittaamisen korostaminen eivät toki ole uusia ilmiöitä. Esimerkiksi 1980-luvun alussa joukko eurooppalaisia ja amerikkalaisia taloustieteilijöitä ja yhteiskuntavaikuttajia pyöritti ryhmää nimeltä The Other Economic Summit. Ryhmä painotti jo tuolloin uutta taloudellista ajattelutapaa, jossa lähtökohtana on ihmisen tarpeet huomioiva ekologisesti kestävä talous. 

On luonnollista, että maailman ja elinympäristön muuttuessa kyseenalaistamme vanhoja tapoja kuvata maailmaa ja yhteiskuntaa. Mittareiden on heijastettava aikaa, jossa elämme, niitä ongelmia, joita haluamme ratkaista ja niitä tavoitteita, joita haluamme saavuttaa. Ihmisten arvot ovat myös muutoksessa ja se näkyy siinä, millaista politiikkaa ja yhteiskuntaa haluamme rakentaa.

Onko kuitenkaan niin, että pelkästään mittaristoa parantamalla päädymme haluttuun yhteiskunnalliseen lopputulokseen? Kasvaako hyvinvointi mittaamalla ja riittääkö, että mittaamme eri hyvinvoinnin osatekijöitä kuumeisesti? 

Indikaattorit ja mittaaminen hallinnon sekä politiikan apuvälineinä

Mittareilla on tärkeä rooli eri tavoitteiden edistämisessä, oli sitten kyse hallinnon tavoitteista tai poliittisesta agendasta. 

Automaattista tämä kuitenkaan ei ole. Pelkästään mittareiden olemassaolo ei edistä tavoitteiden saavuttamista. Myöskään mittareiden tuottama tieto ei vielä johda muutoksiin päätöksenteossa tai yhteiskunnallisessa kehityksessä. 

Yhteys on paljon monimutkaisempi ja vaativampi. Vasta silloin, kun mittareista, indikaattoreista ja mitatusta tiedosta tulee kiinteä osa hallinnon ja politiikan prosessia, niillä alkaa olla merkitystä. 
Käytännössä on tapahduttava kolme asiaa: 

  1. Ensinnäkin on rakennettava sellaiset mittarit, jotka kuvaavat hallinnon ja politiikan tavoitteita. 
  2. Toiseksi nämä mittarit on hyväksyttävä kautta hallinnon ja poliittisen päätöksentekokoneiston. 
  3. Kolmanneksi on varmistettava, että syntyy johdonmukainen prosessi jatkuvaan mittareiden seurantaan ja niiden tuottaman tiedon hyödyntämiseen. 

Käyttöön on siis otettava mittarit, jotka on johdettu yhteiskunnallisista tavoitteista, joita kohden politiikalla pyritään ja joita hallinnolla pyritään politiikan toimeenpanon kautta saavuttamaan. Toisin päin tämä ei voi olla: eli mittarit eivät voi määritellä tavoitteita. Valitut mittarit on otettava välineiksi ja käytännön työn oppaiksi onnistuneen tai epäonnistuneen päätöksenteon kuvaajina jokapäiväisessä työssä.

Päättäjien ja virkamiesten on sitouduttava sekä yhteisiin tavoitteisiin, niiden toteutumista seuraaviin mittareihin, että niiden käyttöön varsinaisessa hallinnon tai päätöksenteon prosessissa. Lopulta, mittareiden tuottamaa tietoa on hyödynnettävä siten, että päätöksenteko ja hallintamekanismit suuntautuvat asetettuja tavoitteita kohti. Tällaista prosessia voidaan kutsua ohjausmalliksi. Toimiva ohjausmalli luonnollisesti edellyttää kerätyn tiedon lukutaitoa ja tiedon soveltamisen taitoa.

Mittareilla on suuri käyttöarvo myös medialle. Mittarit ja indikaattorit voivat auttaa selittämään ja avaamaan tavoitteita ja päätöksiä julkisuudessa. Myös sillä on tunnettuuden kannalta merkitystä, kuinka usein tietyt termit ja niiden kuvaamat ilmiöt esiintyvät julkisissa teksteissä. 

Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia

Suomessa julkisessa hallinnossa kehitetään hyvinvointitalouden ohjausmallia. Muun muassa Valtioneuvoston selvityshankkeen sekä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous-jaoston työllä pyritään löytämään vastauksia siihen, miten hyvinvointitaloutta voidaan noudattaa hallinnossa sekä politiikan ohjauksessa. 

Edellä esitetyt kolme askelmaa kannattaa pitää mielessä. Ohjausmallin rakentaminen pitää aloittaa pohtimalla niitä poliittisia tavoitteita, joita pyritään saavuttamaan; esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen, osallisuuden lisääminen, kansanterveyden vahvistaminen, sosiaalisen luottamuksen lisääminen tai osaamisen vahvistaminen.

Tavoitteet voivat olla pysyviä ja ”yhteisistä huolista” nousevia. Yhtä hyvin ne voivat vaihdella päivänpoliittisten tendenssien ja ulkoisten shokkien (kuten covid-19-pandemia) mukaan. Keskeistä on, että tavoitteet ovat selkeästi hahmottuneita ja riittävän konkreettisia. Kun tavoitteet on määritelty, on löydettävä tavoitteita parhaiten kuvaavat mittarit. 

Seuraavaksi on sovittava niistä käytännöistä, jotka vievät tavoitteet ja mittarit hallinnon ja politiikan prosesseihin ja muuttuvat osaksi arkipäivän päätöksentekoa sekä hallintoa. Jotta tässä onnistutaan, on ohjausmallia luotaessa ja määriteltäessä osallistettava toimijat yli sektorirajojen.

Lopputuloksena kaikkien osapuolten - ministeriöt, virkamiehet, poliitikot, sidosryhmät – on sitouduttava ohjausmalliin kaikilta osin. Avoimuus, dialogisuus ja reflektiivisyys ovat toimivan hyvinvointitalouden ohjausmallin keskeisiä lähtökohtia. Toisin sanoen ohjausmalli ei saa olla liian jäykkä ja lukkoon lyöty vaan sen on muututtava yhteiskunnallisten olosuhteiden mukana. Tämän on tapahduttava kuitenkin niin, että se luo päätöksenteolle ja hallinnolle riittävän jämäkän ja johdonmukaisen raamin.

Johtopäätökset

Indikaattorit ovat hallinnossa ja politiikan ohjauksessa hyvä renki mutta huono isäntä. Tai paremminkin niin, että pelkästään indikaattoreita ja mittaristoja kehittämällä ei luoda sellaista ohjausmallia, jolla haluttuja politiikkaprosesseja voidaan määrätietoisesti edistää. Tämä pitää ottaa huomioon myös silloin, kun hyvinvointitalouden ohjausmallia ja sen eri osia kehitetään Suomessa.

Päivi Mattila-Wiro,  neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö

Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys  

             
Kirjoittajat ovat jäseniä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous jaostossa. Ahokas on mukana Demos Helsingin, SOSTEn ja THL:n toteuttamassa TEAS hankkeessa ”Sosiaaliturvan indikaattorit hyvinvointitaloudessa”. Mattila-Wiro on TEAS hankkeen ohjausryhmän jäsen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointitalous, mittaaminen, politiikka

Kolumni: Talouspolitiikan suunta elvytyksestä uudistumiseen

Lauantai 20.3.2021 klo 13:34 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

matti-vanhanen-9960.png

Kuva: Valtioneuvosto

Arviot maailman, Euroopan ja Suomen talouden kasvun toipumisesta koronan jälkeen ovat lupaavia. OECD ennustaa USA:n talouden kasvavan jopa yli kuusi ja euroalueen lähes neljä prosenttia tänä vuonna. ETLA arvio äskettäin Suomen talouden tämän vuoden kasvuksi kolme prosenttia. Vuodelle 2022 kasvuennusteet ovat myös myönteisiä.

Finanssipolitiikkaa on tehtävä hyvin pitkälle ennakoiden. Päätökset vaikuttavat usein viiveellä.  Tänä keväänä hallitus kehysriihessään ottaa kantaa vuoden 2022 finanssipolitiikan linjaan. Johdonmukaisuus on välttämätöntä. Elvytystä tarvitaan silloin, kun talouden kasvu on vaimeata. Silloin kun talouden kasvu on vauhdikasta, elvytystä ei tarvita, koska tuotantokapasiteetti on muutenkin käytössä.

Suomen elvytyspanostus koronakriisin aikana on ollut maltillista mutta hyvin vaikuttavaa. Taloutemme on pärjännyt Euroopan muihin maihin verrattuna erinomaisesti. BKT supistui koronakriisin aikana vuonna 2020 -2,8 prosenttia. Tälle vuodelle valtiovarainministeriö on ennustanut 2,5 prosentin kasvua.  Vielä tänä keväänä koronakriisin hoito on myös parasta talouspolitiikkaa. Valoa putken päässä näkyy jo ensi syksylle, kun rokotusten kattavuus paranee.

Hallitusohjelmaan sisältyvät, koronaepidemian hoitoon liittyvät ja osaksi kestävän kasvun ohjelmaa suunnitellut toimet täyttävät kuoppaa, joka talouteen on syntynyt koronan seurauksena. Ilman julkisen kysynnän kasvua talouden tuotanto ja työllisyys jäisivät selvästi toteutuvaa alhaisemmiksi vuosina 2020–2021. Koska merkittävä osa tästä julkisen rahankäytön lisäyksestä on väliaikaista, sen vaikutus talouden tuotantoon ja työllisyyteen hiipuu vähitellen. On kuitenkin syytä uskoa, että osalla julkisen rahankäytön väliaikaisesta lisäyksestä – kuten osaamista, uuden teknologian kehittämistä ja käyttöön ottoa sekä vihreää siirtymää tukevat toimet – on pidempiaikaisia talouden tuotantoa, tuottavuutta ja työllisyyttä kasvattavia vaikutuksia.

EU-rahoituksella on tarkoitus ensisijaisesti uudistaa taloutta

Euroopan Unionin kautta tulevan ”elpymisvälineen” tavoite on Suomessa ensisijaisesti uudistaa. Toki se vauhdittaa talouden kasvua lähivuosina mutta merkittävimmät vaikutukset tulevat Suomen kestävän kasvun ohjelman monien uudistusten kautta. Näillä vahvistetaan talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalia. Vaikutuksia ei pystytä vielä pitävästi arvioidaan ennakkoon. Niitä seurataan ja tullaan raportoimaan tarkasti kestävän kasvun ohjelman toimeenpanon myötä. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntään päämarkkina-alueella vaikuttaa se, miten hyvin koko Euroopan 750 mrd euroa ja sen päälle tulevan yksityisen rahan vipuvaikutus käytetään.

Talouden rakenne ja tuotantotapa uudistuu ensinnäkin hiilineutraaliin suuntaan yksityisiä investointeja vauhdittamalla. Kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät arviolta peräti kuusi prosenttia vuositasolla. Samalla suomalaiset eri kokoiset yritykset, koko maassa saavat mahdollisuuden päästä kansainvälisen talouden kasvavien markkinoiden kärkeen. Yritysten toimintaympäristö digitalisoituu ja vähentää hallinnollisia rasitteita. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset kasvavat peräti 700 miljoonalla eli harppaamme kohti neljän prosentin osuutta bruttokansantuotteesta. 

Toinen uudistumisen tie on työllisyysasteen sekä julkisten palveluiden tuottavuuden vahvistumisen kautta. Nämä toimet vastaavat EU:n Suomelle antamiin talouspoliittisiin suosituksiin

Rakenneuudistuksia on EU:lle lähteneessä ohjelmassa pitkä luettelo:  

- työllisyyspalvelut uudistuvat asiakaslähtöisiksi, 

- työperäisen maahanmuuton prosessit nopeutuvat olennaisesti, 

- hoitoonpääsy terveydenhuollossa nopeutuu mahdollisimman lähelle seitsemää päivää, 

- sote-palvelut tulevat ihmisten koteihin ja arkiympäristöihin, 

- korkeakoulut siirtyvät yhteiseen digitaaliseen oppimisalustaan, 

- opinnot voidaan räätälöidä ihmisten ja yritysten tarpeisiin, 

- työmarkkinat avautuvat osatyökykyisille entistä paremmin. 

Kyse on julkisen hallinnon uudistumisesta joka helpottaa ihmisten arkea ja yritysten toimintaympäristöä koko maassa. Myös yritysten investointeja vauhditetaan joka puolella Suomea. Vaikka ohjelma on kansallinen, sen tavoite on myös lisätä alueellista tasa-arvoa. Tämä otetaan huomioon ohjelman toimeenpanossa.

Kehysriihessä katse koronan jälkeiseen aikaan

Hallituksessa valmistaudutaan huhtikuun lopun tärkeisiin talouden ja yhteiskuntapolitiikan linjauksiin. Katseet on suunnattava koronan jälkeiseen aikaan. Suomalaisten yritysten pitää päästä kansainvälisen kasvun vauhtiin mukaan ja sitä auttaa EU:n elpymisvälineen rahoitus. Lisäksi tarvitaan kotimaisia toimia omistamisen ja yrittämisen edellytysten sekä investointiympäristön parantamiseksi. 

EU-välineen rahoitukset elvyttävät lievästi ja se riittää mainiosti Suomen talouden tarpeisiin.  Olennaisempia ovat rakenteelliset uudistukset jotka vahvistavat kasvua ja mieluummin tuplaavat sen suhteessa ennusteisiin.

Finanssipolitiikassa on valmistauduttava paluuseen normaaliin eli julkisen talouden kehyksiin. ”Kehykset” ovat valtion vakaan ja ennakoitavan talouden pidon tärkein ankkuri. Koronakriisin aikana 2020 ja vielä 2021 on tässä ollut käytössä tiettyjä joustoja. 

Lähivuosina kehysten tueksi tulevat myös EU:n linjaukset eli julkisen talouden alijäämärajoite sekä velan BKT-suhdetta koskeva rajoite. Näiden palauttamisen aikataulusta Ecofin-neuvosto keskusteli tiistaina. Ennakoin että nämä rajoitteet palautuvat vuonna 2023.

Veronmaksajien etu edellyttää tarkkaa priorisointia

Paluu kehyksiin voi merkitä sitä, että monikin ministeriö joutuu pettymään suhteessa toiveisiinsa ja odotuksiinsa. Tämähän on menneiltä vuosilta erittäin tuttua vuorovaikutusta valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välillä. Veronmaksajien etu edellyttää tarkkaa priorisointia.

Paluu kehyksiin on kuitenkin eri asia kuin talouden sopeuttaminen. Siitäkin on tänä keväänä keskusteltava. Hallitus on jo aiemmin päättänyt tavoitteesta vahvistaa julkista taloutta viidellä miljardilla eurolla niin että julkisen velan BKT-suhde vakautuu. Valtiovarainministeriö parhaillaan valmistelee julkisen talouden kestävyystiekarttaa, eli konkreettisia seuraavia askelia viiden miljardin vahvistumistavoitteen saavuttamiseksi. Keinot ovat ensisijaisesti työllisyysuudistukset, talouden kasvun vauhdittaminen, julkisten palveluiden tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistaminen sekä sote-uudistus. 

Työllisyysuudistusten päätavoite on lisätä julkisen talouden tuloja ja vähentää menoja. Myös muut kasvua vauhdittavat uudistukset lisäävät tuloja. Kasvu edellyttää riittävää työvoiman tarjontaa. Sen varmistaa lyhyellä aikavälillä työperäisen maahanmuuton vauhdittuminen ja pitkällä aikavälillä korkeampi syntyvyys. 

Tutkimus- ja kehitysmenot ovat siinä mielessä poikkeuksellisia, että niillä on kiistattomia hyötyjä talouden tuottavuuden ja kasvun vauhdittamisen kannalta. Siksi pidän mahdollisena jopa kehyksiin vaikuttavia linjauksia tutkimus- ja kehitysmenojen lisäämiseksi sillä edellytyksellä että työllisyysasteen nousua, työperäistä maahanmuuttoa, investointiympäristöä ja velanhoitokykyämme kohentavat päätökset samalla etenevät.

Matti Vanhanen
valtiovarainministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, finanssipolitiikka, elvytys, eu-rahoitus,

Mielipide: Kokoomuksen arvot eivät ole kaupan

Torstai 14.1.2021 klo 12:15 - Jeremias Nurmela, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Tänään aamulla Helsingin Sanomat kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan Kokoomuksella olisi perussuomalaisiin äänestäjiin suuri rajapinta. Johtopäätös siitä, että Kokoomuksen pitäisi siirtyä perussuomalaisten suuntaan on kuitenkin virheellinen. Kokoomus ei ole tuuliviiri, joka kääntyy siihen suuntaan mihin poliittinen tuuli hetkellisesti osoittaa. Kokoomus on arvopuolue, jonka juuret ovat syvällä historiassa.

Puoleen historian synkimpiin vaiheisiin kuuluu ne hetket, jolloin poliittinen opportunismi on ollut vallalla ja periaatteet on myyty lyhytaikaisen voiton tavoittelussa. Isänmaallisen kansanliikkeen myötäily vuonna 1933 osoittautui katastrofaaliseksi ja iski lujasti myös puolueen kannatukseen. Vasta J.K. Paasikiven selkeä pesäero IKL:n toimintaan ja paluu takaisin Kokoomuksen arvoihin toi kannatuksen takaisin.

Kokoomuksen arvot ovat varsin selkeät. Puolueen periaateohjelma tiivistää Kokoomuslaisen arvomaailman: "Kokoomus haluaa kehittää Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu." Sivistynyt porvarillinen aate on luonteeltaan inhimillinen ja pyrkii säilyttämään Suomen hyvinvoivana tuleville sukupolville. Koulutuksen arvostus, ympäristöstä huolehtiminen ja ihmisoikeudet eivät ole mitään "sinivihreää unelmahöttöä", vaan luonteva seuraus arvokkaasta porvarillisesta yhteiskuntaperinteestä.

Politiikassa ei pärjää muuttamalla suuntaa joka kerta, kun jokin rajapinta-analyysi osoittaa äänestäjiä olevan mahdollista saada jonkun toisen puolueen kannattajista. Tällainen politiikka on tuuliviiren omaista joka suuntaan kumartelua, joka ei ole uskottavaa eikä jätä puolueelle minkäänlaista ydintä, johon voisi uskoa.

Kokoomus ei ole tavoittelemassa joko perussuomalaisten tai vihreiden ääniä. Kokoomus on tavoittelemassa niiden kaikkien ääniä, jotka haluavat, että Suomi kukoistaa nyt ja tulevaisuudessa. Loppuun siteeraan vielä kerran periaateohjelmaamme: " Haluamme turvata ympäristön: kauniit metsät, puhtaan ilman ja kirkkaat vedet. Ilman elinkelpoista maapalloa ei paljon muullakaan ole väliä."

Jeremias Nurmela

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvot, kokoomus, politiikka

Kolumni: Sosiaaliturvakomitean tärkein työvaihe

Torstai 7.5.2020 klo 12:30 - Pasi Moisio

Sosiaaliturvakomitea on aloittanut ensimmäisen ja ehkä tärkeimmän työnsä eli sosiaaliturvauudistuksessa ratkaistavien ongelmien määrittelyn.

Toukokuun aikana komitean jäseniltä kerätään näkemyksiä sosiaaliturvan keskeisistä ongelmista, joita tulisi ratkoa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä. Kartoitus toimii pohjana ja aloituksena sen määrittelylle, mitkä sosiaaliturvan ongelmat komitea pyrkii ratkaisemaan. Yhteisymmärryksen etsiminen alkaa komitean seuraavassa kokouksessa kesäkuussa.

Miksi yhteisymmärryksen saavuttaminen ratkaistavista ongelmista on niin keskeistä komitean työn aloittamisessa? Ensinnäkin, komitean tehtävä on sosiaaliturvan rakenteellinen ja toiminnallinen uudistaminen, joka vaatii usean hallituskauden yli menevää vaiheittaista toteutusta. Komitean on saavutettava riittävä yhteisymmärrys eduskuntapuolueiden kesken, jotta voimme luottaa uudistuksen etenevän myös seuraavalla hallituskaudella.

Toiseksi, uudistaaksemme ylipäänsä mitä tahansa meillä tulee olla yhteinen käsitys siitä, mitä ja miksi lähdemme korjaamaan.  Komitean on ensin päästävä riittävään yhteisymmärrykseen sosiaaliturvan ongelmista.  Vasta tämän jälkeen jaostot sekä asiantuntijat voivat esittää/ehdottaa/kuvata, mitä nykyisessä sosiaaliturvassa tarkalleen ottaen tulisi lisätä, poistaa tai muuttaa kunkin ongelman ratkaisemiseksi. Usein ongelmien syyt ovat moninaiset ja taustalla on muitakin kuin sosiaaliturvaan liittyviä syitä, esimerkiksi työ- ja asuntomarkkinoiden toimintaan liittyviä tekijöitä.

Sosiaaliturvan ongelmien määrittely ei ole tekninen operaatio, sillä yhtä ”oikeaa” sosiaaliturvaa ei ole. Tutkimuksella voidaan toki etsiä näyttöä, onko jokin tapa järjestää sosiaaliturva parempi kuin toinen – tietyllä kriteerillä tai tavoitteella arvioituna. Sosiaaliturvalla on kuitenkin useita tavoitteita ja joudumme tekemään usein arvopohjaisia painotuksia näiden tavoitteiden välillä, esimerkiksi työllisyyden ja tasa-arvon välillä.

Ratkaistavien ongelmien tulee olla tarkkaan määriteltyjä myös siksi, että ongelman määrittely ohjaa ratkaisukeinojen etsintää. Tarkkaan määritelty ongelma toimii ohjenuorana lainvalmistelussa tehtäville lukemattomille valinnoille. Kuten tiedetään, myös lainsäädännön yksityiskohdat voivat luoda uudistuksen todellisia vaikutuksia.

On siis ensisijaisen tärkeää, että komitean eduskuntapuolueita edustavat jäsenet määrittelevät sosiaaliturvan ongelmat ja löytävät riittävän yhteisymmärryksen siitä, mihin niistä etsitään ratkaisuja. Komitean työskentelyn on perustuttava niihin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin sosiaaliturvan kysymyksiin, joiden perusteella äänestäjät ovat nostaneet kansanedustajat puolueineen valtaan demokraattisissa vaaleissa. Vaalitaisteluissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa sosiaaliturvasta ei keskustella joukkona teknisiä ongelmia, vaan poliittisina ja yhteiskunnallisina kysymyksinä. Samoin parlamentaarisen sosiaaliturvakomitean työn täytyy lähteä liikkeelle sosiaaliturvan ongelmista sellaisina kuin ne esiintyvät poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Pasi Moisio, sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliturva, ongelmat, politiikka

Euroopan unioni uuden ajan kynnyksellä

Tiistai 31.12.2019 klo 13:23 - Pääministeri Sanna Marin

Sanna-Marin-1-.jpg

Kuva: Valtioneuvosto

Suomi on ollut puheenjohtajana saattamassa Euroopan unionia kohti uutta vuosikymmentä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista ja ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta.

Puheenjohtajakaudellamme ovat aloittaneet työnsä niin uusi Euroopan parlamentti ja uusi komissio, Ursula von der Leyenin johdolla, kuin myös uusi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, Charles Michel. Suomi on ohjannut unionin työtä uuden strategisen ohjelman mukaisesti, jossa keskeisenä tavoitteena on ympäristön kannalta kestävä talouskasvu, yhteiskuntiemme sosiaalinen eheys ja kansalaisten taitojen kehittäminen digitalisaation muokkaamassa ympäristössä.

Puheenjohtajuus on ollut muutoksiin vastaamista, mutta myös Euroopan unionin pysyvän arvopohjan puolustamista. Suomi on johtanut unionia nostaen perusarvojen kunnioittamisen kuten oikeusvaltioperiaatteen työmme keskiöön. Olemme vahvistaneet menettelyjä, joilla oikeusvaltion tilaa unionin jäsenvaltioissa voidaan arvioida.

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen johdolla valmisteltu Suomen esitys unionin monivuotiseksi rahoituskehykseksi pitää sisällään myös ehdotuksen siitä, millä tavoin unionin varojen käyttöä suojellaan oikeusvaltiopuutteilta. Samalla, kun olemme puheenjohtajana valmistaneet tasapainoisen esityksen unionin rahoituksen ohjaamiseksi seuraavan seitsemän vuoden aikana, haluamme myös turvata EU-tukien asianmukaisen käytön. Esityksemme mukaan EU-tukia voidaan pidättää jäsenvaltiolta, jossa on vakavia yleisiä puutteita oikeusvaltioperiaatteen toteutumisessa.

Tällä työllä perusarvojemme puolesta on eurooppalaisten kansalaisten vahva tuki. Perusarvojemme kunnioittaminen kaikkialla Euroopan unionissa on myös edellytys unionin uskottavalle toiminnalle globaalisti demokratian, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Suomi on koko EU-puheenjohtajakautensa ajan työskennellyt unionin ilmastopolitiikan tavoitteiden kunnianhimon nostamiseksi. Eurooppa-neuvosto hyväksyikin joulukuun kokouksessaan tavoitteen tehdä Euroopan unionista ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Tämä päätös vahvistaa EU:n johtajuutta siinä globaalissa päätöksenteossa, jossa on välttämätöntä edetä nykyistä vastuullisempiin päätöksiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutokseen vastaaminen on kohtalonkysymys niin ympäristön, taloutemme kuin yhteiskuntiemme yleisen vakauden kannalta.

Olen iloinen siitä, että uusi komissio on esittänyt European Green Deal -aloitteen, joka tulee merkittävällä tavalla tehostamaan unionin ilmastopolitiikkaa. EU:n yhteinen hiilineutraaliustavoite antaa komissiolle vahvan selkänojan edistää aloitetta. Tarvitsemme laaja-alaista, kaikki EU:n lainsäädännön ja toiminnan alat kattavaa politiikkaa, jotta ilmastotavoitteet eivät jää hyväksi pyrkimykseksi. Tämä on tulevaisuuspolitiikkaa, jota Suomen hallitus tekee myös oman ohjelmansa kautta ja Euroopan unionissa vahvasti vaikuttaen myös puheenjohtajakautemme jälkeen.

Haluan osoittaa lämpimät kiitokset kaikille niille, jotka ovat työskennelleet Suomessa, Brysselissä ja muualla maailmassa pitkiä päiviä puheenjohtajakautemme onnistumisen eteen. Kolmas EU-puheenjohtajakautemme päättyy, mutta Suomen työskentely sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävän ja turvallisen Euroopan unionin puolesta jatkuu uudella vuosikymmenellä.

Sanna Marin
pääministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eu, suomi, ilmasto, politiikka, perusarvot, sanna marin

Kolumni:Yhdessä koordinoitu talouspolitiikka suojaa Suomea

Keskiviikko 25.9.2019 klo 14:56 - Eurooppaministeri Tuppurainen

Kuva: Valtioneuvosto

Uusimmat tiedot Saksan teollisuustuotannosta ovat huolestuttavia: tuotanto kutistuu vauhdilla, jota ei ole nähty sitten vuoden 2009. Kun Saksa puolestaan on Suomen viennin tärkein kohdemaa, sen ongelmat ovat lyhyen viipeen jälkeen meidänkin ongelmiamme. Ei ole aihetta manata kymmenen vuoden takaisen kriisin toistumista, sillä taloustaantuma pahenee harvoin syväksi lamaksi. Kuitenkin pelkkä laskusuhdanne on syystä huolestuttava, sillä emme ole vielä täysin toipuneet finanssikriisistä.

Taloustaantumat eivät kuitenkaan ole väistämättömiä. Meillä on käytössä keinoja niiden lievittämiseen. Helpoimmiksi on osoittautunut rahapolitiikan keinojen käyttäminen: Euroopan keskuspankki EKP oli avainasemassa finanssi- ja eurokriisin pahimpien seurausten torjumisessa. Nyt EKP osoitti toimintavalmiutta päättämällä 12.9. alentaa liikepankkien keskuspankkitalletuksista saamaa korkoa tasolle, jolla se on -0,5 %, eli entistä syvemmällä negatiivisella puolella. Samalla se päätti lisätä liikkeessä olevan rahan määrää aloittamalla taas velkakirjaostot.

Rahapolitiikan keinot saattavat kuitenkin jäädä vaikutuksiltaan toivomastamme. Kun koroissa aletaan liikkua nollan alapuolella, on selvää, ettei rahan hinta voi olla pahiten investointeja ja kasvua jarruttava tekijä. Tarvitaan jotain muuta. EKP:n pääjohtaja Mario Draghin lausunnon perusteella myös EKP itse jakaa käsityksen, ettei sen vallassa oleva rahapolitiikka ole kaikkivoipaa. Hän ilmoitti pankin kantana, että myös euroalueen jäsenmaiden tulisi jakaa vastuuta finanssipolitiikan kautta. Kaikkien maiden pitää hänen mukaansa tehdä kasvua tukevia päätöksiä. Selkokielellä hän tarkoitti, ettei nyt ole aika kiristää julkisten menojen ja verotuksen yhteisvaikutusta, vaan lisätä kysyntää finanssipolitiikalla.

Finanssipolitiikka on kuitenkin poliittisesti vaikea laji. Erityisesti meillä – mutta myös Saksassa, Alankomaissa ja monessa muussa maassa – on turvallista vaatia panemaan suu säkkiä myöten. Velanottoa pelätään, sen vastustaminen tuo turvallisuuden tunnetta. Lisäksi on syytä muistaa, että makrotalouden asiantuntijat puhuvat talouden kieltä finanssipolitiikkaa arvioidessaan. Poliitikot muistavat, että verotuksella on oikeudenmukaisuusvaikutuksia ja että valtioiden menot muovaavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Poliittiset seikat vaikuttavat finanssipolitiikan käyttöön.

Monen jäsenmaan EU:ssa – tai euroalueella - finanssipolitiikka on erityisen hankalaa. Finanssipolitiikan täytyy onnistuakseen olla koko EU:n kattavaa. Jos vaikkapa Suomi elvyttää taloutta velalla, vuotaa siitä suurin piirtein tuontia vastaava osuus kauppakumppaneita elvyttämään. Sama ulosvuoto toteutuu jopa suurissa EU-maissa. Kysyntävaikutus jaetaan siis koko talousalueelle, mutta syntyvän velan saamme pitää itse.

Finanssipolitiikan haasteet voidaan kuitenkin voittaa. Valtion menoista liikkuvia osia ovat erityisesti investoinnit, joita voidaan noususuhdanteesta lykkäillä taloustaantuman aikoihin. Verotuksessakin löytyy elementtejä, joilla voi kysyntää tilapäisesti säädellä. 

Suurempi haaste tulee finanssipolitiikan koordinaatiosta jäsenmaiden kesken. Tarvitsemme siis koordinoitua ja yhdessä toteutettua finanssipolitiikkaa: kun elvytämme yhtä aikaa, ei kysynnän nettovaikutus karkaa naapuriin. Finanssipolitiikan koordinaatiossa onkin päästävä keskusteluista ja kaavailuista toimenpiteisiin.

Kaikkein vaikeinta on kuitenkin finanssipolitiikan uskalluksen löytäminen. Tämän päivän tilanne on siitä hyvä esimerkki. Me kannamme sopimuksia kunnioittaen huolta kasvu- ja vakaussopimuksen velkarajoista. Talouskurivaatimus on sinänsä helppo ymmärtää. Eurokriisin aikana pelkäsimme hyvästä syystä, että yhteisellä valuutta-alueella joudumme kantamaan vastuun muidenkin veloista.

Rauhallinen tilannearvio edellyttää kuitenkin syvällisempää analyysiä. Ensinnäkin: Vain Kreikassa ylivelkaantumisen saattoi väittää johtuneen julkisen talouden hoidosta. Espanjassa ja varsinkin Irlannissa kyse oli yksityisen sektorin ongelmien välittymisestä pankkeihin ja finanssikriisin uhasta. Toiseksi: Vaikka sivuuttaisimme syiden analyysin viisasteluna ja katsoisimme vain velkaantumista lopputulemana, ei aktiivinen finanssipolitiikka merkitse yhteisvastuuta. Finanssipolitiikan yhteensovittaminen ei muuta pääperiaatetta, jonka mukaan jokainen maa vastaa veloistaan. Tämä periaate on voimassa liittovaltio Yhdysvalloissakin, joten se on ilman muuta lähtökohta valtioliitto EU:ssa.

Suomelle muutos on poliittisesti vaativa. Meille on päässyt kehittymään asenne, jonka mukaan hyvä taloudenpito on unionin sisäistä nollasummapeliä. Kuitenkin on ymmärrettävä, että seuraavan taantuman vyöryessä maailman yli, se iskee myös meihin. Jos erityisesti Kiinan kaltaiset investointitavaroita tuovat taloudet ovat vaikeuksissa, isku osuu nimenomaan Suomeen. Tehokas ja yhdessä koordinoitu finanssipolitiikka on juuri meille välttämätöntä.

Pääministeri Rinteen hallituksen ohjelmassa on linjaus, jonka perusteella vahvistamme eurooppalaista ohjausjaksoa, eli tiivistämme finanssipolitiikan yhteistyötä ja koordinaatiota. Tälle yhteistyölle tulee totista tarvetta, mikäli taloustaantuman uhka muuttuu todeksi.

Tytti Tuppurainen

Eurooppaministeri

 


 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rahapolitiikka, finanssipolitiikka, eu

Kolumni : Tilaa vaikeille päätöksille

Maanantai 28.1.2019 klo 12:23 - Ministeriöiden kansliapäälliköt:

Tänään julkistettu Mahdollisuudet Suomelle on ministeriöiden kansliapäälliköiden yhteinen virkamiesnäkemys avainkysymyksistä tulevalla hallituskaudella. Sen tavoitteena on välittää yhteinen strategisen tason tilannekuva Suomen haasteista ja mahdollisuuksista tulevalle hallituskaudelle ja puolueiden hallitusohjelmaneuvottelijoille.

Keskeisin viestimme on, että hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaaminen edellyttää merkittäviä uudistuksia 2020-luvulla. Tarvitaan myös vaikeita, kalliita tai epäsuosittujakin päätöksiä. Osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun haluamme tukea niiden tekemisen edellytyksiä. Tilaa vaikeille päätöksille luodaan avoimella ja tietopohjaisella keskustelulla, joka ottaa mukaan kaikki väestöryhmät. Vaikka juuri nyt elämme talouden noususuhdannetta, on hallitusohjelmasta neuvoteltaessa hyvä kiinnittää katse tätä kauemmas. Tällöin erityisesti kaksi kysymystä nousee keskeiseen asemaan.

Ensiksi, sitoutuminen ilmastonmuutoksen hillintään edellyttää globaalisti ja Suomessa merkittäviä politiikkatoimia, joista tulee päättää pikaisesti. Tavoite on laajasti tiedossa: ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää 1,5 asteeseen. Sen sijaan tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan muutoksen mittakaavaa ei ole vielä yleisesti tiedostettu. Hallitus tarvitseekin onnistuakseen kansalta raudanlujan mandaatin, koska konkreettiset toimet eivät voi mitenkään miellyttää kaikkia.

Toiseksi, työtä julkisen talouden tasapainottamiseksi on syytä jatkaa. Tulojen ja menojen välillä on keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä edelleen epätasapaino, jota väestörakenteen muutos pahentaa. Julkinen velka voi tulevaisuudessa kasvaa hallitsemattomaksi, jos tätä epätasapainoa ei korjata. Julkisia menoja lisäävät myös isot infrastruktuurihankkeet, koulutusmenot, ilmastonmuutoksen torjunta ja hävittäjähankinnat. Mahdollisuudet Suomelle -asiakirjassa nostetaan esiin useita mahdollisia ratkaisulinjoja. Olennaista on tunnistaa ja tunnustaa niiden välinen suhde: esimerkiksi jos työllisyysastetta ei saada nostettua ja työperusteista maahanmuuttoa ei lisätä, kasvaa paine verojen ja maksujen korotuksiin sekä palveluiden ja etuuksien leikkauksiin.

Yhteinen tarkastelumme lähtee yhtenäisestä valtioneuvostosta ja ministeriöitä yhdistävistä pitkän aikavälin päämääristä. Päämäärät ovat yhdenvertaisuuden edistäminen, kestävä kasvu sekä turvallinen ja vakaa yhteiskunta. Parhaat mahdollisuutemme perustuvat kestävyydelle, joka tarkoittaa sosiaalisen ja inhimillisen pääoman sekä taloudellisen hyvinvoinnin turvaamista maapallon kantokyvyn rajoissa. Hallinnonalakohtaisen politiikkavalmistelun sijaan tulevaisuuden valtioneuvostossa toimitaan keskeisimmissä kysymyksissä kokoavasti.

Elämme maailmassa, jossa päätöksenteossa vaaditaan laajaa ymmärrystä monimutkaisista ja toisiinsa kytkeytyvistä kokonaisuuksista. Valtioneuvostossa haluamme yhä paremmin ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja ja rakentaa pitkän aikavälin päätöksentekoa.

Maamme johtavien virkamiesten osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on tärkeää ja toivottua. Asiakirjassamme esitämme 12 näkemyskokonaisuutta, jotka tarjoavat tietopohjaa vaalikeskusteluihin ja hallitusneuvottelujen pohjaksi. Kaikissa näistä on olennaista tunnistaa Suomen lukuisat kytkökset ja yhteydet globaaleihin ja eurooppalaisiin kehityskulkuihin ja päätöksiin.

Pienenä osaamispohjaisena avotaloutena Suomen talouden kehitys riippuu merkittävästi maailmantalouden ja -kaupan kehittymisestä. Suurimmat kasvun mahdollisuudet liittyvät teknologiamurrokseen ja globaaleihin trendeihin, mukaan lukien ilmastonmuutoksen hillintä ja väestön ikääntyminen kaikkialla maailmassa. Kasvua tulee tavoitella luonnon kantokyvyn rajoissa.

Yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta osaamis- ja koulutustason nostaminen, työllisyysaste ja sosiaaliturvan uudistaminen muodostavat toisiinsa kytkeytyvän kokonaisuuden. Jatkuvan oppimisen kokonaisuus ja uudistukset on rakennettava kattamaan kaikki väestöryhmät ja tutkimus- ja innovaatiotoimintaa on syytä vahvistaa. Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää työllisyysasteen lähentymistä muiden pohjoismaiden tasolle, kohoten ajan mittaan jopa 80 prosenttiin. Sosiaaliturvan uudistaminen taas käynnistetään selkeillä päätöksillä tavoitteista ja arvovalinnoista.

Suomen on toimittava entistä aktiivisemmin kansainvälisen, sääntöpohjaisen järjestelmän sekä vakaan ja turvallisen EU:n edistämiseksi. Heinäkuussa alkava EU-puheenjohtajuus tarjoaa tähän erityisiä mahdollisuuksia. Turvallisessa oikeusvaltiossa ja unionissa vahvistetaan osallisuutta, osallistumisoikeuksien ja aktiivisen osallistumisen toteutumista sekä hyviä väestösuhteita. Myös kansallista puolustuskykyämme on tarpeen ylläpitää pitkäjänteisesti.

Valtiosihteeri Paula Lehtomäki, valtioneuvoston kanslia

Valtiosihteeri Matti Anttonen, ulkoministeriö

Kansliapäällikkö Pekka Timonen, oikeusministeriö

Kansliapäällikkö Ilkka Salmi, sisäministeriö

Kansliapäällikkö Jukka Juusti, puolustusministeriö

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki, valtiovarainministeriö

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriö

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö

Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, työ- ja elinkeinoministeriö

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö

Kansliapäällikkö Hannele Pokka, ympäristöministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, julkinen talous, yhteiskuntapolitiikka

Suomi tarvitsee tietopolitiikkaa - on keskustelun aika

Tiistai 14.11.2017 klo 17:02 - Kolumni : Anne Kauhanen-Simanainen / Olli-Pekka Rissanen / Valtiovarainministeriö

39_2017_Suomi_tarvitsee_tietopolitiikkaa_kansilla.pdf.jpg

Puhumme luontevasti ympäristö-, koulutus-, talous tai sosiaalipolitiikasta. Tietopolitiikka mainitaan harvemmin, vaikka data, informaatio ja tieto ovat digitalisoituvan yhteiskunnan tärkeimpiä voimavaroja. Datapolitiikka ei riitä kattamaan tietopolitiikan kokonaisuutta. Tietopolitiikkaa ei ole myöskään vielä määritelty.

Tietopolitiikka vastaisi yhteiskunnan muutoksiin

Uudet politiikkakohteet ovat syntyneet vastaukseksi tai hakemaan ratkaisuja uuteen kriisiin tai yhteiskunnan muutokseen. Näin muodostuivat 1960-luvulla sosiaalipolitiikka, 1970-luvulla energiapolitiikka ja 1990-luvulla ympäristöpolitiikka. Tietopolitiikkaa tarvitaan vastauksena 2000-luvun yhteiskunnan ja tietoympäristön muutoksiin.

Satavuotiaan Suomen selviytymistarinan taustalla on ollut vankka usko tiedon voimaan ja jokaisen oikeuteen saada tietoa. Tuloksena ovat kattava lukutaito, yleinen oppivelvollisuus, korkea koulutustaso, hyvät kirjastot ja julkisuusperiaate. Myös Suomen tulevaisuus nojaa tietoon ja sen hyödyntämiseen.

Tiedonkäytön monet haasteet

Data ja informaatio ympäröivät meitä monessa muodossa. Niitä voidaan hyödyntää ennennäkemättömillä tavoilla palveluissa, arkielämässä, uuden tiedon muodostamisessa, yritystoiminnassa, tutkimuksessa ja päätöksenteossa. Tietoa voidaan kuitenkin aina käyttää sekä hyvään että pahaan: monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen tai ihmisten hyvinvointiin, mutta myös rikolliseen toimintaan.

Tietojen helppo yhdistäminen digitaalisessa tietoympäristössä on mahdollisuus, mutta se ei ole itsestäänselvyys ja sisältää riskejä. Kaikki tieto ei ole luotettavaa eikä tietämisen illuusio johda hyviin päätöksiin.

Viimeaikaiset selvitykset kertovat myös, että päätöksenteon haasteena on kiire ja tiedon yksipuolinen käyttö. Ristiriita tarjolla olevan tiedon määrän ja sen hyödyntämisen välillä on niin suuri, että on perusteita puhua jo tietokriisistä. Vaikka tietoa haluttaisiinkin käyttää, kehittyneestä teknologiasta huolimatta, sitä voi olla vaikea löytää sekalaisesta datamassasta.

Avaamme keskustelun Suomen tietopolitiikasta

Tiedon mahdollisimman laaja avoimuus, tiedon liikkuvuus ja ihmisten omien tietojen hallinta edellyttävät johdonmukaista tietopolitiikkaa, joka edistää tiedon monipuolista saatavuutta ja hyödyntämistä. Samalla on otettava huomioon kansalaisten ja organisaatioiden oikeudet, vastuut ja riskit. Avoimuuden, luottamuksen ja riskien hallinnan yhtälön ratkaiseminen on jatkossa tärkeimpiä tietopoliittisia kysymyksiä. Koska tieto ei tunne rajoja, on kysymys globaali ja sen ratkaisemiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Monipuolisia tiedon lukutaitoja tarvitaan kaikkialla.

Tietopolitiikan lähtökohtana on tiedon yhteiskunnallisen ja taloudellisen arvon lisääminen. Tämä merkitsee sekä koneiden käsittelemän datan, ihmiselle ymmärrettävän informaation että inhimillisen tiedon muodostuksen kokonaisuuden huomioon ottamista.

Laatimamme muistion ”Suomi tarvitsee tietopolitiikkaa” tavoitteena on avata keskustelu Suomen tietopolitiikasta ja mitä sen tulisi olla tulevina vuosikymmeninä. Vain tarpeeksi laajan keskustelun kautta voidaan muodostaa siitä vahva ja tulevaisuuteen kantava yhteiskuntakehityksen pohja.

Toivomme keskustelua käytävän kullekin organisaatiolle tai taholle sopivimmissa kanavissa. Twitterissä keskustelua voidaan käydä hashtagilla #tietopolitiikka. Voitte välittää käytyjä keskusteluja suoraan allekirjoittaneille.

Kauhanen-Simanainen A. & Rissanen O-P. (2017). Suomi tarvitsee tietopolitiikkaa. Valtiovarainministeriön julkaisu 39/2017. Helsinki (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-251-908-5)

Anne Kauhanen-Simanainen

Neuvotteleva virkamies


anne.kauhanen-simanainen(at)vm.fi

Olli-Pekka Rissanen

Erityisasiantuntija


olli-pekka.rissanen(at)vm.fi
@OPRissanen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietopolitiikka, haasteet, keskustelu, kolumni, vm

Kolumni : Suomen tavoitteena on vakaa ja kestävä talous- ja rahaliitto

Perjantai 13.10.2017 klo 15:21 - Valtiovarainministeri Petteri Orpo

Kuvahaun tulos Kuva: Valtioneuvosto

Hallituksen EU-ministerivaliokunta hyväksyi tänään Suomen kannat EMUn kehittämisehdotuksiin. Keskustelu EMUn kehittämisestä otti tuulta alleen Ranskan presidentinvaalien jälkeen. Presidentti Macron on ehdottanut euroalueelle omaa budjettia ja valtiovarainministeriä. Saksa on ehdottanut Euroopan vakausmekanismin kehittämistä eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi. Hallitus koki tarpeelliseksi arvioida, pitääkö hallitusohjelmaa muuttaa, jotta uusiin ehdotuksiin voidaan ottaa kantaa. Hallituksen piirissä todettiin, että hallitusohjelma on suurilta linjoiltaan kestänyt hyvin aikaa.

Talous- ja rahaliiton keskeiset ongelmat ovat ylivelkaantuminen ja markkinakurin puute sekä valtioiden ja pankkien kohtalonyhteys. Suomi korostaa kannassaan markkinakuria ja jäsenmaiden oman vastuun merkitystä. Jäsenmaiden on uudistettava taloutensa rakenteet itsensä ja omien kansalaistensa vuoksi, ei EU:n tai komission. EU on juuri niin vahva kuin sen yksittäiset jäsenmaat.

Ylivelkaantumiseen ja markkinakurin puutteeseen Suomi tarjoaa ratkaisuksi valtioiden velkajärjestelymekanismin luomista. Korostamme toimivia menettelyitä ja riittäviä siirtymäaikoja, jotta velkajärjestelyt voidaan tehdään hallitusti ja välttyä vakavilta markkinahäiriöiltä. Velkajärjestelymekanismi voitaisiin luoda esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin yhteyteen.

Toinen keskeinen on ongelma valtioiden ja pankkien kohtalonyhteys, jota ei aikomuksista huolimatta ole vieläkään saatu täysin katkaistua. Pankkien vakavaraisuusääntelyä tulisi muuttaa niin, että ne vastaavat paremmin todellisia riskejä. Järjestämättömiä luottoja täytyy alentaa ja pankkien pääomapohjaa vahvistaa. 

Riskejä on saatava vähennettyä ja tasattua ennen kuin niitä voidaan jakaa. Siksi Suomi pitää edelleen ensisijaisen tärkeänä pankki- ja pääomamarkkinaunionin loppuunsaattamista. Yhteinen talletussuoja voidaan ottaa käyttöön, kun järjestämättömien luottojen määrää on saatu vähennettyä. Esityksestäni valtioneuvosto tulee valmistelemaan konkreettisen esityksen pankkisektorin riskejä vähentävistä toimenpiteistä.

Kannatamme Euroopan vakausmekanismin kehittämistä. Sitä tulisi kehittää niin, että EVM:llä on riippumattomat edellytykset ottaa vastuu sopeutusohjelmien sisällöstä ja niihin liittyvästä velkakestävyysanalyysistä. Kehitystyön lopputuloksena EVM:stä voitaisiin luoda eurooppalainen valuuttarahasto. 

Suomi ei näe perusteita uusien instituutioiden kuten euroalueen budjetin tai euroalueen valtiovarainministerin perustamiselle. Suomi katsoo, ettei makrotaloudellisia vakautusjärjestelyitä myöskään tarvita. Ehdotuksilla ei ratkaista euroalueen keskeisimpiä ongelmia. Joissakin tilanteissa euroalueen korvamerkitty osuus EU-budjetista voi olla perusteltu. Euroryhmän puheenjohtajan asemaa voimme vahvistaa, mutta sitä ei tule yhdistää komission jäsenen tehtävään.

Suomi suhtautuu Euroopan yhdentymiseen positiivisesti. Talous- ja raha-asioissa integraation tulee tapahtua niin, että riskejä ensin vähennetään, jotta jäsenmaat ovat tasavertaisessa asemassa suhteessa toisiinsa. Jos Suomen tavoitteisiin päästään, erot euromaiden talouksissa aikaa myöden tasaantuvat ja riskit vähenevät. Euromaiden välinen vastakkainasettelu myös vähenisi.

Nyt hyväksytyt ennakkovaikuttamislinjaukset täydentävät hallitusohjelman ja muiden olemassa olevien vaikuttamisasiakirjojen linjauksia. Komissio julkaisee joulukuussa oman esityksensä EMUn kehittämisessä etenemiseksi. Hallituksen tavoite on vaikuttaa siihen. Hallitus on oman kannanmuodostuksensa suhteen hyvässä vaiheessa.

EU-ministerivaliokunta käsitteli EMU:a ja Turkkia (valtioneuvoston kanslian tiedote 13.10.)

Petteri Orpo

1 kommentti . Avainsanat: politiikka, rahaliitto, talous