Blogit / Kolumnit

Blogi: Empatia luo yhteyden suomalaisiin

Maanantai 7.12.2020 klo 13:48 - Timo Järvinen

NayaDaya Inc.

Tutkimme empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toimesta, yhteistyössä YouGovin ja Statistan kanssa, suomalaisten tunteita ja osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen ja tulevaisuuteen

Kaikkia suomalaisia on tarpeellista kuunnella.

Kun tarkastellaan tuloksia suhteessa itsenäisyyteen, huomiota herättää positiivisten tunteiden suuri osuus, lähes 80 prosenttia. Yleisin tunne on ylpeys: yli 40 prosenttia suomalaisista näkee itsenäisyyden itsetuntoa kohottavien saavutusten kautta.

Silti yli viidennes kokee itsenäisyyden kielteisenä (8 %) tai merkityksettömänä (ei tunnetta 14 %). Kyse ei ole vain sivulauseesta. Aikuisväestön kokoon suhteutettuna näiden kahden ryhmän osuus tarkoittaa lähes miljoonaa suomalaista.

Kun siniristiliput on nostettu salkoihin, olisi houkuttelevaa unohtaa ristiriidat ja yleistää positiivinen tulos koskemaan koko kansakuntaa – onhan yhtenäisyys ollut voimavaramme vaikeissa olosuhteissa. Itsenäisyyden kantava ajatus on kuitenkin myös se, että kaveria ei jätetä. Jos arvostamme ihmisten erilaisia näkökulmia ja tunteita, ääni on annettava myös kansalaisille, jotka eivät koe positiivista osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen tai tulevaisuuteen.

Itsenäisyyden aiheuttamien negatiivisten tunteiden joukossa yleisimpiä ovat suru, pelko ja pettymys. Suru kertoo arvokkaan asian menettämisestä, pelko vaikeasti hallittavista uhista ja pettymys odotusten tai lupausten pettämisestä. Nämä tunteet saavat ihmiset lamaantumaan, vetäytymään ja irtautumaan – ne eivät indikoi osallisuutta Suomen itsenäisyyteen.

Tutkimustulosten perusteella kielteiset kokemukset suhteessa itsenäisyyteen ovat yleisimpiä alle 10 000 asukkaan kunnissa, 18-29-vuotiailla, nuorilla perheillä, vain peruskoulun käyneillä, esimiesasemassa toimivilla, keskustapuolueen kannattajilla sekä Länsi-Suomessa.

Yli puolet kansalaisista kokee Suomen tulevaisuuden negatiiviseksi tai merkityksettömäksi.

Suomen tulevaisuuden kokee positiivisena 45 prosenttia, negatiivisena 41 prosenttia ja merkityksettömänä (ei tunteita) 15 prosenttia vastaajista. Täysi-ikäisten suomalaisten lukumäärään suhteutettuna kahden jälkimmäisen ryhmän osuus tarkoittaa lähes 2,5 miljoonaa suomalaista.

Yleisin kokemus suhteessa Suomen tulevaisuuteen on pelko (24 %), vanavedessään kiinnostus (20 %). Siinä missä pelko kuvaa tulevaisuuden epävarmuutta ja hallitsemattomuutta, kiinnostus kertoo mahdollisuuksista, jotka ovat suomalaisten omissa käsissä.

Pelko Suomen tulevaisuutta kohtaan on yleisintä alle 10 000 asukkaan kunnissa, naisten keskuudessa, 30-39-vuotiailla, perheillä, joilla ei ole kotona asuvia lapsia, keskitason koulutuksen saaneilla, ei-esimiesasemassa toimivilla, Facebook-palvelun käyttäjillä sekä kristillisdemokraattien kannattajilla.

Negatiivisesti itsenäisyyden kokevat suhtautuvat useimmiten kielteisesti Suomen tulevaisuuteen (79 %).

Pelko ja suru ovat osa elämää, eivät vältettävissä.

Tulokset haastavat etsimään keinoja, joilla itsenäisyyden herättämää surua, pelkoa ja pettymystä olisi mahdollista käsitellä. Suru kertoo usein peruuttamattomista menetyksistä. Olen ymmärtänyt, että surusta ei tarvitse päästä eroon – sen kanssa on opittava elämään. Kun mennyt arvokas nähdään, tunnustetaan ja muistetaan, myös uudet mahdollisuudet heräävät eloon.

Entä tulevaisuuden herättämä pelko? Tulevaisuus on aina epävarma. Pelkoa ei voi välttää, eikä se ole tarpeenkaan. Pelko pitää meidät hengissä. Pelon, kuten surunkin, kanssa on osattava elää.

Todellisiin uhkiin on reagoitava oikein mitoitetuilla toimilla. Uhat voivat kuitenkin kasvaa vääristyneisiin mittasuhteisiin. On houkutus takertua yhden uhkakuvan kontrollointiin, jotta kaikki hallitsematon pysyisi näennäisesti loitolla. Se ei kuitenkaan ole terve tapa käsitellä pelkoa. Jotta pelko täyttäisi tehtävänsä ja vaikuttaisi käyttäytymiseemme tarkoituksenmukaisella tavalla, sitä on ruokittava todellisella tiedolla ja suhteellisuudentajulla, ei lietsomisella eikä vähättelyllä.

Osallistaminen on empatiaa, myötätuntoa ja vuorovaikutusta.

Miten voidaan osallistaa kansalaisia, joita pelon ja surun tunteet lamauttavat?

Ihmisten osallisuuden vahvistaminen ei tarkoita tunteisiin vaikuttamista siten, että pelkoa tai surua aiheuttavia tapahtumia vähätellään, ne unohdetaan tai niitä edes vältetään – koska pohjimmiltaan pelko ja suru eivät ole vältettävissä.

Uskoakseni osallisuuteen tarvitaan empatiaa: kansalaisten erilaisten näkökulmien ja tunteiden kuuntelemista, tunnistamista ja hyväksymistä. Avointa, arvostavaa vuoropuhelua. Surevaa ei kielletä suremasta eikä pelkäävää pelkäämästä. Tarvitaan konkreettisia toimia olosuhteiden parantamiseksi, ei vain ongelmien torjumiseksi vaan myös uudenlaisten mahdollisuuksien havaitsemiseksi ja hyödyntämiseksi. Tunteisiin, käyttäytymiseen ja osallisuuteen on vaikutettava vastuullisesti – myötätunnon ja todellisten merkitysten kautta. Totta puhumalla, ei totuutta välttelemällä.

En usko tulevaisuuteen, jossa keskitymme vain suojautumaan erilaisilta uhkakuvilta. Suomen itsenäisyys ja tulevaisuus ovat mielestäni ennen kaikkea maailmanlaajuisessa yhteistyössä, joka ei tyydy ratkaisemaan yhteisiä haasteita vaan on jotain enemmän – inhimillistä yhteyttä, osallisuutta ja hyvinvoinnin globaalia jakamista.

Tämä ei vähennä yhteyttä omaan kotiimme, Suomeen. Päinvastoin, empatian kautta luomme todellisen yhteyden Suomeen ja suomalaisiin. Empatia ei ole heikkoutta vaan tekee meistä vahvempia. Empatia ei katso ikää, sukupuolta eikä puoluekantaa. Jos rakennamme yhteyttä myös muuhun maailmaan empatian kautta, emme ole ainoastaan osa ratkaisua, olemme osa jotain suurempaa – jotain jota emme vielä edes näe mutta jonka toteutumiseen voimme luottaa.

Empatiaa rakentava Suomi ei ansaitse ainoastaan ylpeyttämme vaan myös rakkautemme.

Timo Järvinen

Empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toimitusjohtaja 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: empatia, pelko, suru, osallistuminen, tulevaisuus