Blogit / Kolumnit

Blogi: Empatian kahdet kasvot: Putin asettuu suomalaisten asemaan luodakseen pelkoa

Maanantai 28.2.2022 klo 14:13 - Timo Järvinen


Tunteet elävät merkitysten, kokemusten, vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen ytimessä. Tunteiden kautta olemme yhteydessä itseemme, toisiimme ja maailmaamme. Tunteet ovat läsnä hyvässä ja pahassa, hyvinvoinnissa ja kärsimyksessä.
Empatian avulla jaamme tämän inhimillisen prosessin toistemme kanssa. Asetumme ihmisten asemaan, tiedostamme heidän erilaiset näkökulmansa ja värähtelemme samalla, esimerkiksi pelon ja helpotuksen, taajuudella. Parhaimmillaan empatia saa meidät tekemään toisillemme sen, mitä haluaisimme toisten tekevän itsellemme.

Hyvä ja paha empatia – myötätuntoa ja manipulointia

Valtaosa ihmisistä kykenee empatiaan: heidän luontaiset taipumuksensa edistävät myötätuntoa ja yhteisöllistä käyttäytymistä. Pieni osa ihmisistä ei empatiaan kykene. Silti he saattavat olla taitavia toisten ihmisten tunteiden ja tunteiden taustalla olevien syiden tunnistamisessa ja hyväksikäytössä.
Ukrainan sota on nostanut näkyviin empatian kahdet kasvot. Myötätuntoa ja apua tulvii Ukrainalle joka suunnalta, mutta ratkaisevaa askelta ei oteta: muiden maiden sotilaat eivät ylitä Ukrainan rajaa, syynä Putinin luoma pelko ydinaseiden käyttöä ja jopa kolmatta maailmansotaa kohtaan.
Venäjä tietää tämän. Putin edustaa empatian pimeää puolta: hän tunnistaa läntisten demokratioiden, myös suomalaisten, pahimmat pelot ja käyttää niitä hyväkseen. Putin manipuloi valheillaan myös omia kansalaisiaan ja sotajoukkojaan.
Suomalaisia Putin ajaa tilanteeseen, jossa jäljellä on vain uhkaavia vaihtoehtoja: Jos liitymme Natoon, miten Venäjä reagoi? Jos emme liity Natoon, uhkaako meitä Ukrainan kohtalo?

Putinin tavoitteissa ei ole järkeä – päämääränä voi olla pelko

Mihin Putin pyrkii? Hänen tavoitteitaan on vaikea ymmärtää, jos niistä etsitään järkeä. Sodalla saavutettavat hyödyt eivät voi olla haittoja suurempia.
Ehkä kyse ei ole järjestä lainkaan. Ehkä Putin kaipaa ensisijaisesti arvostusta ja kunnioitusta. Neuvostoaikana kunnioitus ja pelko olivat toistensa synonyymeja. Kun Venäjän mahti on hiipunut ja maailma on muuttunut, keinoja kunnioituksen hankkimiseen ja ylläpitämiseen ei ole enää ollut. Jäljelle on jäänyt keinoista viimeinen ja toisaalta tutuin: pelko.
Ehkä Putinin tavoite on yksinkertaisesti pelon luominen – kokemus siitä, että häntä pelätään. Ehkä Putin näkee mieluummin kansansa kärsivän ja sotilaidensa kuolevan kuin kokee alemmuutta suhteessa läntisiin johtajiin. Pelko tekee hänestä merkityksellisen, juuri nyt ehkä jopa merkityksellisimmän henkilön koko maailmassa. Muilla keinoilla hän ei olisi tätä asemaa saavuttanut.

Sätkynukeiksi emme tahdo tulla, tehkäämme omat päätöksemme

Diktaattori, jolla on ydinase ja jonka primääritavoite on olla pelätty, on pelottava yhdistelmä. On kuitenkin muistettava, että jokainen Putinin tai hänen lähipiirinsä lausunto on tulkittava sitä taustaa vasten, että niiden tarkoitus on luoda maksimaalisella tavalla pelkoa. On selvää, että tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina tulemme kuulemaan pelottavia sanoja ja uhkauksia. Se ei silti tarkoita, että uhkaukset toteutuisivat. Pelko on Putinille itsetarkoitus, kunnioituksen mittari.
Mitä meidän suomalaisten kannattaisi tehdä? Elämmekö epävarmuudessa ja pelossa, manipuloinnin uhreina, talutusnuorassa, tuottaen Putinille sitä tyydytystä, jota hän etsii – olla pelätty.
Kun Putin asettuu asemaamme, menee ihomme alle ja käyttää pelkojamme meitä vastaan, meidän on tehtävä samoin: astumme Putinin kenkiin ja toimimme omaksi eduksemme. Emme suostu sätkynukeiksi, vaan teemme itse ratkaisumme. Asetamme hänen eteensä sen, mikä hänet pysäyttää. Puhumme sitä kieltä, mitä hän ja hänen lakeijansa ymmärtävät.
Ongelman todellisen ratkaisemisen näkökulmasta tehokkainta olisi tarjota Putinille sitä mitä hän kaipaa ja mahdollistaa se muulla tavoin kuin uhkailemalla ja sotimalla. Avainsana on kunnioitus – ratkaisu olisi kunnioitus ilman pelkoa. Nykyisessä tilanteessa kunnioituksen osoittaminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Jos jossain vaiheessa tarjoutuu tilaisuus antaa Putinille mahdollisuus vetäytyä kasvonsa säilyttäen, kunniastaan kiinni pitäen tai sitä jopa vahvistaen, tämä on kuitenkin hyvä pitää mielessä. Tätä ei kuitenkaan kannata jäädä Suomen omien ratkaisujen yhteydessä odottamaan.

Empatia on oikeissa käsissä pelastuksemme

Empatialla on kahdet kasvot. Väärissä käsissä empatia on ase, jolla ihmisiä käytetään hyväksi. Tässä tunteettomassa pelissä inhimillisillä kokemuksilla on vain välinearvo. 
Jos kannamme aidosti vastuuta tunteista ja kokemuksista, joita tuotamme toisillemme, empatia on ehtymätön lähde myötätunnolle, yhteistyölle ja menestykselle yrityksissä, organisaatioissa, yhteiskunnassa ja koko globaalissa yhteisössä.
Oikea empatia saa meidät yhdistämään voimamme hädän ja riemun hetkellä. Ne jotka asettuvat ihmisten asemaan ja toimivat todellisesta empatiasta käsin, ovat palvelijoitamme, yhteisten ongelmiemme ratkaisijoita ja paremman tulevaisuuden tekijöitä. 
Heihin voimme luottaa.


Blogitekstin kirjoittaja on suomalaisen empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toimitusjohtaja Timo Järvinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: putin, pelko, suomalaiset, empatia

Blogi: Empatia luo yhteyden suomalaisiin

Maanantai 7.12.2020 klo 13:48 - Timo Järvinen

NayaDaya Inc.

Tutkimme empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toimesta, yhteistyössä YouGovin ja Statistan kanssa, suomalaisten tunteita ja osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen ja tulevaisuuteen

Kaikkia suomalaisia on tarpeellista kuunnella.

Kun tarkastellaan tuloksia suhteessa itsenäisyyteen, huomiota herättää positiivisten tunteiden suuri osuus, lähes 80 prosenttia. Yleisin tunne on ylpeys: yli 40 prosenttia suomalaisista näkee itsenäisyyden itsetuntoa kohottavien saavutusten kautta.

Silti yli viidennes kokee itsenäisyyden kielteisenä (8 %) tai merkityksettömänä (ei tunnetta 14 %). Kyse ei ole vain sivulauseesta. Aikuisväestön kokoon suhteutettuna näiden kahden ryhmän osuus tarkoittaa lähes miljoonaa suomalaista.

Kun siniristiliput on nostettu salkoihin, olisi houkuttelevaa unohtaa ristiriidat ja yleistää positiivinen tulos koskemaan koko kansakuntaa – onhan yhtenäisyys ollut voimavaramme vaikeissa olosuhteissa. Itsenäisyyden kantava ajatus on kuitenkin myös se, että kaveria ei jätetä. Jos arvostamme ihmisten erilaisia näkökulmia ja tunteita, ääni on annettava myös kansalaisille, jotka eivät koe positiivista osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen tai tulevaisuuteen.

Itsenäisyyden aiheuttamien negatiivisten tunteiden joukossa yleisimpiä ovat suru, pelko ja pettymys. Suru kertoo arvokkaan asian menettämisestä, pelko vaikeasti hallittavista uhista ja pettymys odotusten tai lupausten pettämisestä. Nämä tunteet saavat ihmiset lamaantumaan, vetäytymään ja irtautumaan – ne eivät indikoi osallisuutta Suomen itsenäisyyteen.

Tutkimustulosten perusteella kielteiset kokemukset suhteessa itsenäisyyteen ovat yleisimpiä alle 10 000 asukkaan kunnissa, 18-29-vuotiailla, nuorilla perheillä, vain peruskoulun käyneillä, esimiesasemassa toimivilla, keskustapuolueen kannattajilla sekä Länsi-Suomessa.

Yli puolet kansalaisista kokee Suomen tulevaisuuden negatiiviseksi tai merkityksettömäksi.

Suomen tulevaisuuden kokee positiivisena 45 prosenttia, negatiivisena 41 prosenttia ja merkityksettömänä (ei tunteita) 15 prosenttia vastaajista. Täysi-ikäisten suomalaisten lukumäärään suhteutettuna kahden jälkimmäisen ryhmän osuus tarkoittaa lähes 2,5 miljoonaa suomalaista.

Yleisin kokemus suhteessa Suomen tulevaisuuteen on pelko (24 %), vanavedessään kiinnostus (20 %). Siinä missä pelko kuvaa tulevaisuuden epävarmuutta ja hallitsemattomuutta, kiinnostus kertoo mahdollisuuksista, jotka ovat suomalaisten omissa käsissä.

Pelko Suomen tulevaisuutta kohtaan on yleisintä alle 10 000 asukkaan kunnissa, naisten keskuudessa, 30-39-vuotiailla, perheillä, joilla ei ole kotona asuvia lapsia, keskitason koulutuksen saaneilla, ei-esimiesasemassa toimivilla, Facebook-palvelun käyttäjillä sekä kristillisdemokraattien kannattajilla.

Negatiivisesti itsenäisyyden kokevat suhtautuvat useimmiten kielteisesti Suomen tulevaisuuteen (79 %).

Pelko ja suru ovat osa elämää, eivät vältettävissä.

Tulokset haastavat etsimään keinoja, joilla itsenäisyyden herättämää surua, pelkoa ja pettymystä olisi mahdollista käsitellä. Suru kertoo usein peruuttamattomista menetyksistä. Olen ymmärtänyt, että surusta ei tarvitse päästä eroon – sen kanssa on opittava elämään. Kun mennyt arvokas nähdään, tunnustetaan ja muistetaan, myös uudet mahdollisuudet heräävät eloon.

Entä tulevaisuuden herättämä pelko? Tulevaisuus on aina epävarma. Pelkoa ei voi välttää, eikä se ole tarpeenkaan. Pelko pitää meidät hengissä. Pelon, kuten surunkin, kanssa on osattava elää.

Todellisiin uhkiin on reagoitava oikein mitoitetuilla toimilla. Uhat voivat kuitenkin kasvaa vääristyneisiin mittasuhteisiin. On houkutus takertua yhden uhkakuvan kontrollointiin, jotta kaikki hallitsematon pysyisi näennäisesti loitolla. Se ei kuitenkaan ole terve tapa käsitellä pelkoa. Jotta pelko täyttäisi tehtävänsä ja vaikuttaisi käyttäytymiseemme tarkoituksenmukaisella tavalla, sitä on ruokittava todellisella tiedolla ja suhteellisuudentajulla, ei lietsomisella eikä vähättelyllä.

Osallistaminen on empatiaa, myötätuntoa ja vuorovaikutusta.

Miten voidaan osallistaa kansalaisia, joita pelon ja surun tunteet lamauttavat?

Ihmisten osallisuuden vahvistaminen ei tarkoita tunteisiin vaikuttamista siten, että pelkoa tai surua aiheuttavia tapahtumia vähätellään, ne unohdetaan tai niitä edes vältetään – koska pohjimmiltaan pelko ja suru eivät ole vältettävissä.

Uskoakseni osallisuuteen tarvitaan empatiaa: kansalaisten erilaisten näkökulmien ja tunteiden kuuntelemista, tunnistamista ja hyväksymistä. Avointa, arvostavaa vuoropuhelua. Surevaa ei kielletä suremasta eikä pelkäävää pelkäämästä. Tarvitaan konkreettisia toimia olosuhteiden parantamiseksi, ei vain ongelmien torjumiseksi vaan myös uudenlaisten mahdollisuuksien havaitsemiseksi ja hyödyntämiseksi. Tunteisiin, käyttäytymiseen ja osallisuuteen on vaikutettava vastuullisesti – myötätunnon ja todellisten merkitysten kautta. Totta puhumalla, ei totuutta välttelemällä.

En usko tulevaisuuteen, jossa keskitymme vain suojautumaan erilaisilta uhkakuvilta. Suomen itsenäisyys ja tulevaisuus ovat mielestäni ennen kaikkea maailmanlaajuisessa yhteistyössä, joka ei tyydy ratkaisemaan yhteisiä haasteita vaan on jotain enemmän – inhimillistä yhteyttä, osallisuutta ja hyvinvoinnin globaalia jakamista.

Tämä ei vähennä yhteyttä omaan kotiimme, Suomeen. Päinvastoin, empatian kautta luomme todellisen yhteyden Suomeen ja suomalaisiin. Empatia ei ole heikkoutta vaan tekee meistä vahvempia. Empatia ei katso ikää, sukupuolta eikä puoluekantaa. Jos rakennamme yhteyttä myös muuhun maailmaan empatian kautta, emme ole ainoastaan osa ratkaisua, olemme osa jotain suurempaa – jotain jota emme vielä edes näe mutta jonka toteutumiseen voimme luottaa.

Empatiaa rakentava Suomi ei ansaitse ainoastaan ylpeyttämme vaan myös rakkautemme.

Timo Järvinen

Empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toimitusjohtaja 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: empatia, pelko, suru, osallistuminen, tulevaisuus