Blogit / Kolumnit

Kolumni: Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan?

Torstai 4.11.2021 klo 10:33 - Ylijohtaja Jani Pitkäniemi

Ylijohtaja Jani Pitkäniemi.

Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.

Johtopäätösten osuvuuden kannalta on olennaista mieltää kirkkaasti hieman itsestäänselvältäkin kuulostava kysymys: mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme kunnasta? Kuntapolitiikkatyön tuoksinassa on syntynyt hahmotelma kunnan kahdesta perusolemuksesta ja olemuksiin liittyvistä ydinrooleista. 

Yhtäältä kunta voidaan nähdä kansallisen politiikan toimeenpanijana. Tähän olemukseen liittyvät erityisesti palvelu- ja viranomaisroolit. Toinen olemus tunnistaa kunnan paikallisyhteiskuntana. Tähän istuvat erityisesti demokratia- ja elinvoimaroolit. Molempiin olemuksiin kuuluu luontevasti kehittämisrooli. Luonnollisesti kuntien väliset erot eri olemusten välillä ja roolien toteuttajina ovat suuret. 

Onko tässä sitten jotain uutta? Ei välttämättä, mutta ainakin yksi ongelma vaikuttaisi olevan perusolemusten keskinäisten suhteiden täsmentymättömyys julkisessa keskustelussa. Samalla tavalla vähälle pohdinnalle on jäänyt se, mikä olemusten ja roolien suhde on esimerkiksi julkisen talouden kokonaisuuteen. Edellä mainitut epämääräisyydet saattavat huonoimmillaan johtaa vääriin politiikkavalintoihin ja ohipuhumiseen kunta–valtio-suhteessa. 

Väestöennuste ja kestävyystiekartta osoittavat työlle suuntaa

Työn selkeyttämiseksi kuntapolitiikkatyössä on kiinnitetty joitakin maamerkkejä. Näistä keskeisimmät ovat Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste sekä nykyhallituksen julkisen talouden vakauttamista viitoittava niin sanottu kestävyystiekartta. 

Väestöennusteeseen tukeutuminen tarkoittaa laajan kunta-analyysin perustumista siihen, että vain suhteellisen harvat seudut kasvavat, jotkut pinnistelevät nollakasvussa ja suurella osalla seutuja ja kuntia väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tämä ei sinällään tarkoita suoraa kuolemantuomiota kenellekään, mutta paaluttaa sen haastetason, jonka pohjalta kunnissa ja kuntapolitiikassa tehdään päätöksiä. 

Kestävyystiekartta puolestaan kertoo siitä miljardiluokan vakauttamistarpeesta, joka maamme hallituksilla on edessään, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin pysäytettyä edes nykyiselle koronakriisin jälkeiselle tasolle. 

Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi?

Mitä sitten edellä mainituista lähtökohdista juontuen tapahtuisi, jos kuntapolitiikassa ei tehdä merkittäviä yhteiseen kehityskulkuun johtavia muutoksia, vaan edettäisiin pienin ja enimmäkseen reagoivin askelin? 

Kuntien hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajan rooli joka tapauksessa jatkuisi. Kuntien eriytymiskehitys johtaisi kuitenkin suurella todennäköisyydellä tilanteisiin, jossa osalla kunnista ei olisi enää edellytyksiä tarjota riittävästi ja riittävän laadukkaita palveluita. Tämä näyttäytyisi haasteena silloinkin, jos hallitukset jatkaisivat kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä 100 prosentin valtionosuudella. ”Nollaskenaariossa” kunnan tai suurten kaupunkien roolia elinvoiman edellytysten luojana ei myöskään täsmennettäisi nykyistä enempää. 

Kuntarakenteessa ja kuntien välisessä yhteistyössä ei oletettavasti tapahtuisi suuria muutoksia nykyiseen. Erittäin huonoon taloudelliseen tilanteeseen joutuminen voisi kuitenkin johtaa yksittäisiin kuntaliitoksiin. Haavoittuvien kuntien määrän kasvu johtaisi kriisikuntamenettelyjen lisääntymiseen ja vaikeutumiseen – ilman selkeätä vastausta siitä, olisiko näihin tilanteisiin tarjolla (hyviä) ratkaisuja. 

Kuntien veropohjien eriytyminen ja veroprosenttien erojen sekä valtionosuusjärjestelmän tulopohjan tasaustarpeen kasvu jatkuisi. Tämä johtaisi jatkuvaan ja jännitteiseen keskusteluun kuntien rahoitusjärjestelmän heikkouksista ja valuvioista. Niin ikään kuntakentän velkaantuminen jatkaisi mittavien investointitarpeiden vuoksi kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossa omat lisäpaineensa investointeihin. 

Oma kysymyksensä on sekin, mahdollistaako nykytilanne kuntien digitalisaation olennaisen vauhdittamisen ja kansallisen yhteentoimivuuden parantamisen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana olisi tarkkailtava sitäkin, miten kuntien itsehallinnollinen liikkumavara kehittyisi.  

Tarvitsemme rohkeaa ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa

Nykytilahypoteesista nousevien vaikeiden kysymysten määrä osoittanee jo itsessään, että kansallisessa kuntapolitiikassa olisi perusteltua tähdätä rohkeampaan, pitkäjänteisempään ja yhtenäisempään suuntaan. 

Kunta- ja aluekohtainen räätälöintipaine huomioiden kuntapolitiikkatyössä onkin liikuttu alusta alkaen sen ympärillä, miten yhtenäiskunta-ajattelua pitäisi muokata, jotta hallinto sopeutuisi riittävällä tavalla erilaistuneeseen todellisuuteen. Oma pulmansa on sekin, miten ylipäänsä voi optimoida liki 300 kunnan tarpeita ajautumatta hallinnolliseen kaaokseen. 

Jani Pitkäniemi
ylijohtaja, osastopäällikkö

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu aikanaan 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen 

Pysykää kanavalla! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, palvelut, viranomaiset, paikallisyhteiskunta, politiikka