Blogit / Kolumnit

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin

Keskiviikko 17.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suomessa on paljon pieniä ja resursseiltaan vaihtelevassa tilanteessa olevia kuntia suhteessa kuntien tehtävien suureen ja alati kasvavaan määrään. Toimintaympäristön muutosten, erityisesti väestön ikääntymisen, palvelukysynnän kasvun, työvoiman niukkuuden ja julkisen talouden paineiden voidaan katsoa asettavan merkittäviä haasteita kunnallisten palvelujen järjestämiselle ja siten paineita kuntarakenteen kehittämiselle. Voisiko pitkäjänteisen kuntapolitiikan linja löytyä vaihtoehdosta, jossa haetaan ennen kaikkea vahvempia edellytyksiä palveluiden järjestämiseen?

Tällaisella kuntapolitiikan polulla säädettäisiin tiettyihin palveluihin tai palveluun edellytyksiä tehtävän järjestämiselle. Tuttu ajatus 15 vuoden takaisesta kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, nk. Paras-hankkeesta. 

Laissa voisi säätää osalle tehtävistä järjestämisen kriteerit

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että laissa säädettäisiin tehtävän järjestämiselle kriteerit, jotka voisivat liittyä esimerkiksi väestöpohjaan, ikäluokan kokoon, henkilöstöresursseihin, palvelun laatuun tai muihin joihinkin muihin tehtävän järjestämisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Jos vaatimukset eivät toteutuisi yksittäisessä kunnassa tasolla, kunnan olisi täytettävä ne joko yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai kuntien yhdistymisellä. 

Vaihtoehto tarjoaisi tutun ja koetellun vaihtoehdon tehtävien järjestämiseen ja niitä koskevan lainsäädännön valmisteluun eri sektoreilla. Se myös korostaisi vahvan järjestäjän ja peruskunnan eetosta sekä pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Olennainen kysymys olisi määrittää, mitä palvelua tai palveluita malli koskisi. Edellytysten olisi noustava palvelun järjestämisen tarpeista ja jaetusta käsityksestä, että kyseisen palvelun järjestämisen edellytykset olisivat heikentyneet ja siinä tarvittaisiin ”laajempia hartioita”. 

Vuosien varrella näitä on tarvittu sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi ympäristöterveydenhuollossa ja muissakin tehtävissä. Valmisteilla oleva TE-palveluien uudistus on tuore esimerkki siitä, kuinka järjestämiskriteereitä koskevat ratkaisut nousevat eri tilanteissa ratkaisuvaihtoehdoiksi. Löytyisikö näiden lisäksi yhä palveja, jotka olisivat luonteeltaan ylikunnallisia ja joissa olisi tarvetta laajemmille hartioille? 

Kuntien yhdistymisten hyvään toteuttamiseen olisi syytä panostaa

Kuntarakenteen kehittämisen tavoitteena laissa on jo pitkään ollut elinvoimaisen ja toiminnallisen kuntarakenteen muodostaminen, joka turvaisi peruspalvelujen järjestämisen nykyistä paremmin ja joka vastaisi ihmisten arjen muotoutumista siten, että asukkaat pystyisivät vaikuttamaan oman toiminnallisen alueensa asioihin.

Kuntaliitoksia koskevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole tarjonneet mairittelevaa kuvaa esimerkiksi niiden hyödyistä taloudellisten säästöjen aikaansaajana tai kuntien elinkeinotoiminnassa.  Kokemusten perusteella kaikkein olennaisinta on määritellä, mitä kullakin yhdistymisellä tavoitellaan, ja panostaa yhdistymisen hyvään toteuttamiseen. 

Kaupunkiseuduilla toiminnallista kaupunkiseutua paremmin vastaavan kunta- ja palvelurakenteen tavoitteen kautta on haettu myös mahdollisuutta ehkäistä kuntien välisen kilpailun kielteisiä vaikutuksia seudun elinvoimaan sekä hallita paremmin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Toisaalta aikaisemmat, kariutuneet kuntarakenneselvitykset ja erilainen velvoittava yhteistyö ovat voineet rapauttaa kuntien välistä vapaaehtoista yhteistyötä ja luottamusta kaupunkiseuduilla. 

Valtio voisi toki omalta osaltaan kannustaa kuntia yhdistymisiin, jolloin kannusteiden luonne ja voimakkuus olisi määriteltävä. Tulevaisuuden kuntapolitiikassa on kuitenkin pohdittava, olisiko kuntien yhdistymisten taloudellinen tukeminen julkisen talouden kestävyyden kannalta järkevää niillä saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntapolitiikka, kuntalaiset

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu

Keskiviikko 10.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suvi Savolainen.

Kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta kohtaa reilun vuoden päästä yhden historiansa suurimman uudistuksen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Se pakottaa meitä miettimään kuntia ja kuntapolitiikkaa väistämättäkin uudesta näkökulmasta.

Yksi vaihtoehto kuntapolitiikassa etenemiseksi voisikin olla sellainen, jossa ei tavoiteltaisi samaan aikaan muita hallinnollisia tai tehtävänjakoon liittyviä uudistuksia, vaan haettaisiin yhteistä linjaa toiminnallisen kehittämisen ja myös rahoitusjärjestelmän kautta. Voisiko uudistuksen jälkeinen ”uuden kunnan aika” mahdollistaa varsin erilaisia kuntana olemisen tapoja ja osaisimmeko suhtautua sellaiseen?

Hallinnollinen nykytilanne loisi kehittämisen pohjan

Tämän vaihtoehdon toteutumisen edellytys olisi, että luopuisimme suomalaista kuntapolitiikkaa leimanneesta vahvan peruskunnan eetoksesta ja nykyistä yhtenäisempien tai samankaltaisempien kuntien tavoittelusta. Olemassa oleva tilanne olisi hyväksyttävä kehittämisen pohjaksi. Jos kunnat katsovat tarpeelliseksi lisätä yhteistyötään tai yhdistyä tehtävistä selviytyäkseen tai taloudellisista syistä, se toki onnistuisi nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely säilyisi keinona vastata kriisiytyvän kunnan ongelmiin. 

Kehittämisen painopiste valtion kuntapolitiikassa ei siis lähtisi siitä, että kuntien ongelmiin haettaisiin ratkaisua rakenteiden kautta. Palveluja koskevasta yhdenvertaisuuden vaatimuksesta olisi kuitenkin pidettävä kiinni. Palvelujen ohjauksessa voisikin korostua esimerkiksi tavoitteilla ohjaaminen: valtio kertoo, mitä tavoitellaan ja kunnat päättävät, miten näihin tavoitteisiin vastataan. 

Tässä vaihtoehdossa on mahdollista rakentaa kuntapolitiikan ratkaisua myös rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Voisiko rahoitusjärjestelmän kehittämisellä ja muilla talouspoliittisilla toimenpiteillä löytää vastauksia kuntien eriytymiskehitykseen, mutta samanaikaisesti huolehtia koko julkisen talouden kestävyydestä?

Kunnilla olisi suuri kehittämisvastuu 

Vaihtoehto antaisi suuren painoarvon sille, että kunnat kehittävät toimintaansa ja saavat itse aikaan tarpeellisia toiminnallisia muutoksia. Kuntien vastuu olisi siis suuri ja se antaisi kunnille uudenlaisen roolin kunta–valtio-suhteessa. Kuntien uudistuminen ja sopeutuminen muun muassa väestönmuutoksiin, ikääntymiseen ja muihin toimintaympäristön muutoksiin jäisi pitkälti niiden itsensä johdettavaksi ilman suurta kansallista tarinaa.

Osassa kuntia olisi tarve löytää älykkäitä keinoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin ja toisaalta uudistua älykkäästi alueen elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistäjiksi. Voisiko esimerkiksi pienempien kuntien strateginen yhteistyö verkostokuntana toimia yhtenä keinona toteuttaa älykästä sopeutumista? Tai voisiko kunta toimia hallinnollisena alustana, yhteensovittamassa kolmannen, neljännen ja muiden sektoreiden yhteistyötä ja kehittämisponnistuksia?

Toisaalla kasvavissa kaupungeissa ja kunnissa tarvittaisiin kestävää väestönkasvuun sopeutumista ja alueen sisäisten erojen tasapainottamista. Ilmastonmuutokseen vastaamisessa ja kestävän kehityksen huomioimisessa suomalaisessa yhteiskunnassa kunnat voisivat ottaa edelläkävijän roolin.  

Digitalisaatio auttaisi vastamaan yhdenvertaisuuden vaatimukseen

Digitalisaation merkitys toiminnan kehittämisessä korostuisi ja se voisi johtaa siihen, että sen varaan ladattaisiin suuriakin odotuksia. Valtio ja kunnat edistäisivät digitalisaatiota yhdessä erityisesti kehittämällä tiedon yhteentoimivuutta järjestelmistä riippumatta. Digitalisaatiolla voisi olla myös suuri rooli siinä, miten eri palveluita tuotetaan kuntalaisille yhdenvertaisesti, mutta ennen kaikkea ihmislähtöisesti

Valtion tehtävänä olisi tukea ja seurata kuntien kehittymistä ja tarttua kansallisesti merkityksellisiin kehityskulkuihin. Kansallisilla, eri sektoreiden asiantuntemusta yhdistävillä kehittämispolitiikoilla ja strategisella yhteistyöllä olisi yritettävä luoda kuntapolitiikkaa, joka tukee näitä kehityskulkuja. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapolitiikka, kuntalaiset, kunta

Sata vuotta sitten: Tunteet kuumina Torniossa - aseellisia kahakoita rajan valvonnasta

Maanantai 22.1.2018 klo 14:04 - Tulli

tulli-tarkastukset.jpg

Kuva: Tornion eteläinen vahtitupa sijaitsi Suensaarella Haaparantaan vievän  kävelysillan luona. Tullimuseo.

Tammikuun 12. päivänä 1918 Tornion tullipalvelijat huomauttivat venäläisille sotilaille, ettei näillä enää ollut oikeutta tarkastaa postilähetyksiä tai tehdä ruumiintarkastuksia rajanylittäjille, koska Venäjän uusi hallitus oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi. Venäläiset olivat estäneet myös laillisia vientilähetyksiä. Huomautuksen jälkeen joukko sotilaita saapui vartiotuvalle. He poistivat tullimiehet vartiotuvasta väkisin ja uhkasivat tuoda paikalle kuularuiskuja. Edeltävinä päivinä rajaa valvovat venäläissotilaat olivat ammuskelleet kohti rajanylittäjiä ja joskus myös tullimiehiä.

Sanomalehdissä kerrottiin venäläissotilaiden vaatineen illalla 22. tammikuuta 1918 eteläisen vartiotuvan tullivartijoita luovuttamaan aseensa. Tullivartijat eivät katsoneet voivansa vastustaa ja luovuttivat aseensa.  Tornion tullikamari kertoi kuitenkin asiasta Tullihallitukselle hieman toisin. Ilmoituksen mukaan vartiotuvalle oli ensin tullut joukko päihtyneitä siviilejä, jotka vaativat sotilaita päästämään heidät Ruotsin puolelle. Kun sotilaat olivat kieltäytyneet, miehet ampuivat kahta sotilasta. Venäläisten mukaan ampujat pakenivat Ruotsin puolelle. Tornion venäläinen komendantti vaati tullikamaria luovuttamaan kaikki sen hallussa olevat revolverit. Tullinhoitaja Robert Rynö kieltäytyi tästä jyrkästi. Tullihallitus hyväksyi menettelyn ja ilmoitti sähkeellä, ettei mitään aseita saa luovuttaa ja kaikki rajanylittäjiltä takavarikoidut aseet oli ”saatettava varmaan talteen”.

Samaan aikaan saatiin aikaan sopimus venäläisten sotilaiden poistumisesta Ruotsin rajalta 25. tammikuuta mennessä. Rajavalvonta siirtyi tullimiehille, poliiseille ja suojeluskuntalaisille. Huomattava osa Tornion tullivartijoista kuului suojeluskuntaan. Jo 21. tammikuuta Pohjolan Sanomat -lehti tiesi kertoa, että senaatti oli pyytänyt Oulun kuvernööriä etsimään kielitaitoista henkilöä passintarkastajaksi. Tästä lehti päätteli, että venäläiset todellakin olivat lähdössä. Heidän poistumistaan oli paikkakunnalla vaadittukin jo varsin kovaan ääneen.

Sopimus kuitenkin lopulta piti. Se oli väliaikainen kompromissi, joka sitoi vain allekirjoittajia. 25. tammikuuta lähtien Suomen tullimiehet ja poliisit tarkastivat Tornion asemalla passit saapuvien postijunien matkustajilta. Läsnä sai olla venäläinen sotilas, mutta hän ei saanut puuttua toimintaan. Lähtevissä junissa passintarkastus lopetettiin. Sen sijaan pikajunissa, joiden matkustajat olivat pääasiassa ulkomaalaisia, Venäjän sotilaat tarkastivat passit edelleen. Samana päivänä venäläinen rajavartiosto myös Eteläisellä ja Pohjoisella vartiotuvalla luovutti passintarkastuksen kokonaan suomalaisille.

Lehtitietojen mukaan vielä viimeisenä päivänä ennen tehtävistä luopumistaan venäläiset ampuivat passintarkastuksen ohi yrittänyttä miestä.

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1918; Haminan Lehti 19.1.1918; Pohjolan Sanomat 21.1., 23.1. ja 25.1.1918.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

 Janne Nokki, tulliylitarkastaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulli, poliisi, sotilaat, suojeluskuntalaiset, venäläiset, tarkastukset