Blogit / Kolumnit

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin

Keskiviikko 17.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suomessa on paljon pieniä ja resursseiltaan vaihtelevassa tilanteessa olevia kuntia suhteessa kuntien tehtävien suureen ja alati kasvavaan määrään. Toimintaympäristön muutosten, erityisesti väestön ikääntymisen, palvelukysynnän kasvun, työvoiman niukkuuden ja julkisen talouden paineiden voidaan katsoa asettavan merkittäviä haasteita kunnallisten palvelujen järjestämiselle ja siten paineita kuntarakenteen kehittämiselle. Voisiko pitkäjänteisen kuntapolitiikan linja löytyä vaihtoehdosta, jossa haetaan ennen kaikkea vahvempia edellytyksiä palveluiden järjestämiseen?

Tällaisella kuntapolitiikan polulla säädettäisiin tiettyihin palveluihin tai palveluun edellytyksiä tehtävän järjestämiselle. Tuttu ajatus 15 vuoden takaisesta kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, nk. Paras-hankkeesta. 

Laissa voisi säätää osalle tehtävistä järjestämisen kriteerit

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että laissa säädettäisiin tehtävän järjestämiselle kriteerit, jotka voisivat liittyä esimerkiksi väestöpohjaan, ikäluokan kokoon, henkilöstöresursseihin, palvelun laatuun tai muihin joihinkin muihin tehtävän järjestämisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Jos vaatimukset eivät toteutuisi yksittäisessä kunnassa tasolla, kunnan olisi täytettävä ne joko yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai kuntien yhdistymisellä. 

Vaihtoehto tarjoaisi tutun ja koetellun vaihtoehdon tehtävien järjestämiseen ja niitä koskevan lainsäädännön valmisteluun eri sektoreilla. Se myös korostaisi vahvan järjestäjän ja peruskunnan eetosta sekä pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Olennainen kysymys olisi määrittää, mitä palvelua tai palveluita malli koskisi. Edellytysten olisi noustava palvelun järjestämisen tarpeista ja jaetusta käsityksestä, että kyseisen palvelun järjestämisen edellytykset olisivat heikentyneet ja siinä tarvittaisiin ”laajempia hartioita”. 

Vuosien varrella näitä on tarvittu sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi ympäristöterveydenhuollossa ja muissakin tehtävissä. Valmisteilla oleva TE-palveluien uudistus on tuore esimerkki siitä, kuinka järjestämiskriteereitä koskevat ratkaisut nousevat eri tilanteissa ratkaisuvaihtoehdoiksi. Löytyisikö näiden lisäksi yhä palveja, jotka olisivat luonteeltaan ylikunnallisia ja joissa olisi tarvetta laajemmille hartioille? 

Kuntien yhdistymisten hyvään toteuttamiseen olisi syytä panostaa

Kuntarakenteen kehittämisen tavoitteena laissa on jo pitkään ollut elinvoimaisen ja toiminnallisen kuntarakenteen muodostaminen, joka turvaisi peruspalvelujen järjestämisen nykyistä paremmin ja joka vastaisi ihmisten arjen muotoutumista siten, että asukkaat pystyisivät vaikuttamaan oman toiminnallisen alueensa asioihin.

Kuntaliitoksia koskevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole tarjonneet mairittelevaa kuvaa esimerkiksi niiden hyödyistä taloudellisten säästöjen aikaansaajana tai kuntien elinkeinotoiminnassa.  Kokemusten perusteella kaikkein olennaisinta on määritellä, mitä kullakin yhdistymisellä tavoitellaan, ja panostaa yhdistymisen hyvään toteuttamiseen. 

Kaupunkiseuduilla toiminnallista kaupunkiseutua paremmin vastaavan kunta- ja palvelurakenteen tavoitteen kautta on haettu myös mahdollisuutta ehkäistä kuntien välisen kilpailun kielteisiä vaikutuksia seudun elinvoimaan sekä hallita paremmin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Toisaalta aikaisemmat, kariutuneet kuntarakenneselvitykset ja erilainen velvoittava yhteistyö ovat voineet rapauttaa kuntien välistä vapaaehtoista yhteistyötä ja luottamusta kaupunkiseuduilla. 

Valtio voisi toki omalta osaltaan kannustaa kuntia yhdistymisiin, jolloin kannusteiden luonne ja voimakkuus olisi määriteltävä. Tulevaisuuden kuntapolitiikassa on kuitenkin pohdittava, olisiko kuntien yhdistymisten taloudellinen tukeminen julkisen talouden kestävyyden kannalta järkevää niillä saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntapolitiikka, kuntalaiset

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu

Keskiviikko 10.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suvi Savolainen.

Kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta kohtaa reilun vuoden päästä yhden historiansa suurimman uudistuksen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Se pakottaa meitä miettimään kuntia ja kuntapolitiikkaa väistämättäkin uudesta näkökulmasta.

Yksi vaihtoehto kuntapolitiikassa etenemiseksi voisikin olla sellainen, jossa ei tavoiteltaisi samaan aikaan muita hallinnollisia tai tehtävänjakoon liittyviä uudistuksia, vaan haettaisiin yhteistä linjaa toiminnallisen kehittämisen ja myös rahoitusjärjestelmän kautta. Voisiko uudistuksen jälkeinen ”uuden kunnan aika” mahdollistaa varsin erilaisia kuntana olemisen tapoja ja osaisimmeko suhtautua sellaiseen?

Hallinnollinen nykytilanne loisi kehittämisen pohjan

Tämän vaihtoehdon toteutumisen edellytys olisi, että luopuisimme suomalaista kuntapolitiikkaa leimanneesta vahvan peruskunnan eetoksesta ja nykyistä yhtenäisempien tai samankaltaisempien kuntien tavoittelusta. Olemassa oleva tilanne olisi hyväksyttävä kehittämisen pohjaksi. Jos kunnat katsovat tarpeelliseksi lisätä yhteistyötään tai yhdistyä tehtävistä selviytyäkseen tai taloudellisista syistä, se toki onnistuisi nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely säilyisi keinona vastata kriisiytyvän kunnan ongelmiin. 

Kehittämisen painopiste valtion kuntapolitiikassa ei siis lähtisi siitä, että kuntien ongelmiin haettaisiin ratkaisua rakenteiden kautta. Palveluja koskevasta yhdenvertaisuuden vaatimuksesta olisi kuitenkin pidettävä kiinni. Palvelujen ohjauksessa voisikin korostua esimerkiksi tavoitteilla ohjaaminen: valtio kertoo, mitä tavoitellaan ja kunnat päättävät, miten näihin tavoitteisiin vastataan. 

Tässä vaihtoehdossa on mahdollista rakentaa kuntapolitiikan ratkaisua myös rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Voisiko rahoitusjärjestelmän kehittämisellä ja muilla talouspoliittisilla toimenpiteillä löytää vastauksia kuntien eriytymiskehitykseen, mutta samanaikaisesti huolehtia koko julkisen talouden kestävyydestä?

Kunnilla olisi suuri kehittämisvastuu 

Vaihtoehto antaisi suuren painoarvon sille, että kunnat kehittävät toimintaansa ja saavat itse aikaan tarpeellisia toiminnallisia muutoksia. Kuntien vastuu olisi siis suuri ja se antaisi kunnille uudenlaisen roolin kunta–valtio-suhteessa. Kuntien uudistuminen ja sopeutuminen muun muassa väestönmuutoksiin, ikääntymiseen ja muihin toimintaympäristön muutoksiin jäisi pitkälti niiden itsensä johdettavaksi ilman suurta kansallista tarinaa.

Osassa kuntia olisi tarve löytää älykkäitä keinoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin ja toisaalta uudistua älykkäästi alueen elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistäjiksi. Voisiko esimerkiksi pienempien kuntien strateginen yhteistyö verkostokuntana toimia yhtenä keinona toteuttaa älykästä sopeutumista? Tai voisiko kunta toimia hallinnollisena alustana, yhteensovittamassa kolmannen, neljännen ja muiden sektoreiden yhteistyötä ja kehittämisponnistuksia?

Toisaalla kasvavissa kaupungeissa ja kunnissa tarvittaisiin kestävää väestönkasvuun sopeutumista ja alueen sisäisten erojen tasapainottamista. Ilmastonmuutokseen vastaamisessa ja kestävän kehityksen huomioimisessa suomalaisessa yhteiskunnassa kunnat voisivat ottaa edelläkävijän roolin.  

Digitalisaatio auttaisi vastamaan yhdenvertaisuuden vaatimukseen

Digitalisaation merkitys toiminnan kehittämisessä korostuisi ja se voisi johtaa siihen, että sen varaan ladattaisiin suuriakin odotuksia. Valtio ja kunnat edistäisivät digitalisaatiota yhdessä erityisesti kehittämällä tiedon yhteentoimivuutta järjestelmistä riippumatta. Digitalisaatiolla voisi olla myös suuri rooli siinä, miten eri palveluita tuotetaan kuntalaisille yhdenvertaisesti, mutta ennen kaikkea ihmislähtöisesti

Valtion tehtävänä olisi tukea ja seurata kuntien kehittymistä ja tarttua kansallisesti merkityksellisiin kehityskulkuihin. Kansallisilla, eri sektoreiden asiantuntemusta yhdistävillä kehittämispolitiikoilla ja strategisella yhteistyöllä olisi yritettävä luoda kuntapolitiikkaa, joka tukee näitä kehityskulkuja. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapolitiikka, kuntalaiset, kunta

Kolumni: Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan?

Torstai 4.11.2021 klo 10:33 - Ylijohtaja Jani Pitkäniemi

Ylijohtaja Jani Pitkäniemi.

Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.

Johtopäätösten osuvuuden kannalta on olennaista mieltää kirkkaasti hieman itsestäänselvältäkin kuulostava kysymys: mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme kunnasta? Kuntapolitiikkatyön tuoksinassa on syntynyt hahmotelma kunnan kahdesta perusolemuksesta ja olemuksiin liittyvistä ydinrooleista. 

Yhtäältä kunta voidaan nähdä kansallisen politiikan toimeenpanijana. Tähän olemukseen liittyvät erityisesti palvelu- ja viranomaisroolit. Toinen olemus tunnistaa kunnan paikallisyhteiskuntana. Tähän istuvat erityisesti demokratia- ja elinvoimaroolit. Molempiin olemuksiin kuuluu luontevasti kehittämisrooli. Luonnollisesti kuntien väliset erot eri olemusten välillä ja roolien toteuttajina ovat suuret. 

Onko tässä sitten jotain uutta? Ei välttämättä, mutta ainakin yksi ongelma vaikuttaisi olevan perusolemusten keskinäisten suhteiden täsmentymättömyys julkisessa keskustelussa. Samalla tavalla vähälle pohdinnalle on jäänyt se, mikä olemusten ja roolien suhde on esimerkiksi julkisen talouden kokonaisuuteen. Edellä mainitut epämääräisyydet saattavat huonoimmillaan johtaa vääriin politiikkavalintoihin ja ohipuhumiseen kunta–valtio-suhteessa. 

Väestöennuste ja kestävyystiekartta osoittavat työlle suuntaa

Työn selkeyttämiseksi kuntapolitiikkatyössä on kiinnitetty joitakin maamerkkejä. Näistä keskeisimmät ovat Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste sekä nykyhallituksen julkisen talouden vakauttamista viitoittava niin sanottu kestävyystiekartta. 

Väestöennusteeseen tukeutuminen tarkoittaa laajan kunta-analyysin perustumista siihen, että vain suhteellisen harvat seudut kasvavat, jotkut pinnistelevät nollakasvussa ja suurella osalla seutuja ja kuntia väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tämä ei sinällään tarkoita suoraa kuolemantuomiota kenellekään, mutta paaluttaa sen haastetason, jonka pohjalta kunnissa ja kuntapolitiikassa tehdään päätöksiä. 

Kestävyystiekartta puolestaan kertoo siitä miljardiluokan vakauttamistarpeesta, joka maamme hallituksilla on edessään, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin pysäytettyä edes nykyiselle koronakriisin jälkeiselle tasolle. 

Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi?

Mitä sitten edellä mainituista lähtökohdista juontuen tapahtuisi, jos kuntapolitiikassa ei tehdä merkittäviä yhteiseen kehityskulkuun johtavia muutoksia, vaan edettäisiin pienin ja enimmäkseen reagoivin askelin? 

Kuntien hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajan rooli joka tapauksessa jatkuisi. Kuntien eriytymiskehitys johtaisi kuitenkin suurella todennäköisyydellä tilanteisiin, jossa osalla kunnista ei olisi enää edellytyksiä tarjota riittävästi ja riittävän laadukkaita palveluita. Tämä näyttäytyisi haasteena silloinkin, jos hallitukset jatkaisivat kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä 100 prosentin valtionosuudella. ”Nollaskenaariossa” kunnan tai suurten kaupunkien roolia elinvoiman edellytysten luojana ei myöskään täsmennettäisi nykyistä enempää. 

Kuntarakenteessa ja kuntien välisessä yhteistyössä ei oletettavasti tapahtuisi suuria muutoksia nykyiseen. Erittäin huonoon taloudelliseen tilanteeseen joutuminen voisi kuitenkin johtaa yksittäisiin kuntaliitoksiin. Haavoittuvien kuntien määrän kasvu johtaisi kriisikuntamenettelyjen lisääntymiseen ja vaikeutumiseen – ilman selkeätä vastausta siitä, olisiko näihin tilanteisiin tarjolla (hyviä) ratkaisuja. 

Kuntien veropohjien eriytyminen ja veroprosenttien erojen sekä valtionosuusjärjestelmän tulopohjan tasaustarpeen kasvu jatkuisi. Tämä johtaisi jatkuvaan ja jännitteiseen keskusteluun kuntien rahoitusjärjestelmän heikkouksista ja valuvioista. Niin ikään kuntakentän velkaantuminen jatkaisi mittavien investointitarpeiden vuoksi kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossa omat lisäpaineensa investointeihin. 

Oma kysymyksensä on sekin, mahdollistaako nykytilanne kuntien digitalisaation olennaisen vauhdittamisen ja kansallisen yhteentoimivuuden parantamisen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana olisi tarkkailtava sitäkin, miten kuntien itsehallinnollinen liikkumavara kehittyisi.  

Tarvitsemme rohkeaa ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa

Nykytilahypoteesista nousevien vaikeiden kysymysten määrä osoittanee jo itsessään, että kansallisessa kuntapolitiikassa olisi perusteltua tähdätä rohkeampaan, pitkäjänteisempään ja yhtenäisempään suuntaan. 

Kunta- ja aluekohtainen räätälöintipaine huomioiden kuntapolitiikkatyössä onkin liikuttu alusta alkaen sen ympärillä, miten yhtenäiskunta-ajattelua pitäisi muokata, jotta hallinto sopeutuisi riittävällä tavalla erilaistuneeseen todellisuuteen. Oma pulmansa on sekin, miten ylipäänsä voi optimoida liki 300 kunnan tarpeita ajautumatta hallinnolliseen kaaokseen. 

Jani Pitkäniemi
ylijohtaja, osastopäällikkö

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu aikanaan 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen 

Pysykää kanavalla! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, palvelut, viranomaiset, paikallisyhteiskunta, politiikka

Kolumni: Kansalaisen ja julkisen sektorin välinen luottamus ei synny ilman meidän jokaisen panosta

Torstai 14.11.2019 klo 16:55 - Ylijohtaja Juha Sarkio

Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa kääntyä lopuilleen. Puheenjohtajuutemme yksi pääteemoista on ollut luottamus ja se, mitä voisimme sen eteen tehdä.

Luottamuksen julkiseen sektoriin koetaan olevan hiipumassa – eikä tähän tunnu olevan olemassa mitään nopeaa ratkaisua. Tämä on näkemys, mikä on tullut ilmi EU:n valtionhallinnon kehittämisen verkostossa (EUPAN) käymissämme keskusteluissa.

Luottamuskysymyksen takana on kyse laajemmasta teemasta, yhteiskuntiemme muutoksista. Aiemmin tutuksi, turvalliseksi sekä ehkä myös ennustettavaksi koettu ympäristö muuttuu epävarmemmaksi. Myös viranomaiset kokevat neuvottomuutta vaikeiden ongelmien edessä.

Muutoksen ytimessä on kysymys siitä, koetaanko tulevaisuuden muokkaaminen ja ongelmien ratkaisu yhteisiksi asioiksi – vai ulkoistammeko yksilöinä ne jonkun toisen hoidettavaksi. Yhtä lailla kuin luottamus niin myös osallisuuden tunne on subjektiivista.

Avoimuudella ja osallisuudella vahvempaan luottamukseen

Vaikka tutkimukset osoittavat Suomen olevan miltei kaikilla sosiaalisen ja poliittisen luottamuksen mittareilla kärkiluokkaa, muuttuu kuva väestöryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa. Yhteiskunnan ja osallistumisen yleinen eriarvoistumiskehitys vaikuttaisi tutkimuksien mukaan näkyvän myös luottamuksessa.

EU-tason keskusteluissamme esille nousee toistuvasti kaksi keinoa, joilla luottamusta voidaan edistää. Ne ovat avoimuus ja osallisuus.

Suomessa lienee Euroopan avoimin julkinen sektori. Avoimuutemme koskee yhtä lailla tietoa kuin toimintaa ja rahankäyttöä. Tätä toisaalta ihaillaan, mutta myös kummeksutaan osassa jäsenmaita. Usein keskustelussa tulee esille, että Suomen kaltainen laaja avoimuus ei ehkä toimisi heidän maassaan. Mistä tämä ajatus johtuu? Ehkä olemme Suomessa valmiimpia ja tottuneempia avoimeen tiedon välitykseen – mutta valitettavasti tämäkään ei ole kääntänyt luottamusindeksejämme nousuun. 

Jos avoimuudessa olemme mallimaita, niin näen, että osallistumisen mahdollistamisessa meillä on vielä paljon tehtävää ja muilta opittavaa. Monissa maissa juuri kansalaisten laajaan osallistumiseen panostetaan aivan erityisesti.

Olemme Suomessa pyrkineet edistämään kansalaiskeskustelua ja osallistumista julkisten palveluiden uudistamiseen usein eri tavoin, mutta suuria joukkoja asia ei tunnu saavan liikkeelle. Oma uskomukseni on, että kun jonkin asia tunnetaan yhteiseksi ja sen edistämiseen halutaan laittaa myös omaa aikaa, vahvistuu luottamus samalla. Kysymys lieneekin siinä, että miten saamme asian yhteiselle agendallemme.

Olemme oikealla tiellä, mutta tarvitsemme lisää onnistumisen esimerkkejä. Ajatustemme ja tavoitteidemme tulee olla suuria, mutta ei ole niin pientä asiaa, etteikö sitä kannattaisi parantaa. Jatketaan yhdessä arvokasta työtämme avoimuuden ja osallisuuden eteen – ja pidetään Suomi luottamusyhteiskuntana myös jatkossa.

Juha Sarkio

Valtiovarainministeriö

Ylijohtaja
@JuhaSarkio

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luottamus, yhteiskunta, osallisuus

Kolumni: Kuntalain muutostarpeita selvitetään

Keskiviikko 28.8.2019 klo 11:06 - Lainsäädäntöneuvos Mervi Kuittinen ja neuvotteleva virkamies Pasi Leppänen

Kuntalaki on varsin uusi. Lakia on sovellettu kokonaisuudessaan vuonna 2017 alkaneen valtuustokauden alusta, ja alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevat määräajat päättyvät ensimmäisen kerran vuosien 2020 ja 2022 lopussa.

Kuntalain vuonna 2015 voimaan tulleen kokonaisuudistuksen yksi keskeinen tavoite oli vahvistaa kunnan toiminnan kokonaisohjausta. Lain käsite kunnan toiminta sisältää kunnan ja sen tytäryhteisöjen lisäksi kuntien yhteistyöhön tai kunnan omistukseen, sopimuksiin tai rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Kunnan toiminta muodostuu siis kaikesta toiminnasta, jonka avulla kunta järjestää palveluja asukkailleen. Kuntalakiin lisättiin myös säännökset järjestämisvastuusta. Lisäksi kunnan toiminnan johtamista, ohjausta sekä valvontaa koskevia säännöksiä terävöitettiin. Merkittävä kunnan taloutta koskeva muutos oli kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää ja sen kattamista koskevat uudet säännökset.

Kuntalaki onkin kunnan hallintoa koskeva yleislaki, joka seuraa aikaansa. Laki on mahdollistava ja antaa kunnille tilaa oman hallintonsa järjestämiseen. Saadut kokemukset lain soveltamisesta, toimintaympäristön muutokset ja kuntien eriytymiskehitys aiheuttavat kuitenkin tarvetta tarkastella kuntalain säännöksiä.

Nykyistä kuntalakia on jo muutettu eräiltä osin. Lakiin on lisätty muun muassa uusi luku poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa olevaa kuntaa koskevasta selvitysmenettelystä sekä muutettu erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyn käynnistämisen edellytyksiä koskevaa pykälää (nk. kriisikuntakriteerit). Parhaillaan ovat lausuntokierroksella ehdotukset kuntalain muuttamisesta, jotka sisältävät valituslupamenettelyn ottamisen kunnallisvalituksen käyttöalalle sekä kuntien taloustietojen tuottamista ja raportointia koskevan sääntelyn.

Nyt lain muutostarpeiden selvittäminen on käynnistetty asettamalla työryhmä sekä sille kunnan hallintoa koskevaa sääntelyä ja taloussääntelyä tarkasteleva jaostot. Ainakin kunnan toiminnan johtamista, kunnan hallintoa ja taloutta sekä kuntien yhteistoimintaa koskevan sääntelyn kehittämistarpeita arvioidaan. Lain toimivuutta tullaan tarkastelemaan erityisesti kunnan taloudellisen ja toiminnallisen riskienhallinnan ja toiminnan johtamisen näkökulmasta.

Kunnan toiminnan johtamisessa korostuu yhä enemmän sopimusohjaus kuntien hankkiessa palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Pohdinnassa onkin, miten sopimushallinnan ja sopimusten johtamisen tulisi näkyä kuntalaissa. Lisäksi tarkastellaan liikelaitoksia koskevaa sääntelyä sekä kuntayhtymien omistajaohjausta ja rakennejärjestelyjä.

Parhaillaan on käynnissä perustuslain reunaehtoja ja kunnan tehtäviä koskeva tutkimushanke ”Yhtenäiskunnasta erilaistuviin kuntiin”. Hanketta seurataan työryhmän työssä, mutta kunnan tehtäviä koskevaa laajaa kokonaisuutta ei ole tarkoitus käsitellä nyt käynnistetyn kuntalain muutostarpeita koskevan tarkastelun yhteydessä.

Kuntien eriytymiskehityksen ja talouden heikentymisen vuoksi työryhmä käy läpi kunnan ja kuntayhtymän arviointimenettelyä koskevan sääntelyn. Aiempaa suuremmat kunnat ja laajemmat kuntajoukot voivat olla erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa. Myös alijäämän kattamisvelvollisuudesta on esitetty paljon kysymyksiä, esimerkiksi miten alijäämän kattamisvelvollisuuden määräaika lasketaan kuntaliitoksissa ja miten aikaisempia ylijäämäeriä voi hyödyntää. Näiltä osin sääntelyä on tarkoitus tarkentaa.

Työryhmä ja sen valmistelujaostot laativat ehdotuksensa kuntalain muutostarpeista hallituksen esityksen muotoon. Valmistelun aikana kuullaan kuntien ja kuntayhtymien asiantuntijoita. Työryhmän toimikausi kestää vuoden 2020 syyskuun loppuun saakka, mutta käytännössä valmistelu painottuu tulevaan syksyyn ja talveen.

Mervi Kuittinen

Lainsäädäntöneuvos
@kuittinen_mervi

Pasi Leppänen

Neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntalaki, muutostarve

Kolumni : Tilaa vaikeille päätöksille

Maanantai 28.1.2019 klo 12:23 - Ministeriöiden kansliapäälliköt:

Tänään julkistettu Mahdollisuudet Suomelle on ministeriöiden kansliapäälliköiden yhteinen virkamiesnäkemys avainkysymyksistä tulevalla hallituskaudella. Sen tavoitteena on välittää yhteinen strategisen tason tilannekuva Suomen haasteista ja mahdollisuuksista tulevalle hallituskaudelle ja puolueiden hallitusohjelmaneuvottelijoille.

Keskeisin viestimme on, että hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaaminen edellyttää merkittäviä uudistuksia 2020-luvulla. Tarvitaan myös vaikeita, kalliita tai epäsuosittujakin päätöksiä. Osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun haluamme tukea niiden tekemisen edellytyksiä. Tilaa vaikeille päätöksille luodaan avoimella ja tietopohjaisella keskustelulla, joka ottaa mukaan kaikki väestöryhmät. Vaikka juuri nyt elämme talouden noususuhdannetta, on hallitusohjelmasta neuvoteltaessa hyvä kiinnittää katse tätä kauemmas. Tällöin erityisesti kaksi kysymystä nousee keskeiseen asemaan.

Ensiksi, sitoutuminen ilmastonmuutoksen hillintään edellyttää globaalisti ja Suomessa merkittäviä politiikkatoimia, joista tulee päättää pikaisesti. Tavoite on laajasti tiedossa: ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää 1,5 asteeseen. Sen sijaan tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan muutoksen mittakaavaa ei ole vielä yleisesti tiedostettu. Hallitus tarvitseekin onnistuakseen kansalta raudanlujan mandaatin, koska konkreettiset toimet eivät voi mitenkään miellyttää kaikkia.

Toiseksi, työtä julkisen talouden tasapainottamiseksi on syytä jatkaa. Tulojen ja menojen välillä on keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä edelleen epätasapaino, jota väestörakenteen muutos pahentaa. Julkinen velka voi tulevaisuudessa kasvaa hallitsemattomaksi, jos tätä epätasapainoa ei korjata. Julkisia menoja lisäävät myös isot infrastruktuurihankkeet, koulutusmenot, ilmastonmuutoksen torjunta ja hävittäjähankinnat. Mahdollisuudet Suomelle -asiakirjassa nostetaan esiin useita mahdollisia ratkaisulinjoja. Olennaista on tunnistaa ja tunnustaa niiden välinen suhde: esimerkiksi jos työllisyysastetta ei saada nostettua ja työperusteista maahanmuuttoa ei lisätä, kasvaa paine verojen ja maksujen korotuksiin sekä palveluiden ja etuuksien leikkauksiin.

Yhteinen tarkastelumme lähtee yhtenäisestä valtioneuvostosta ja ministeriöitä yhdistävistä pitkän aikavälin päämääristä. Päämäärät ovat yhdenvertaisuuden edistäminen, kestävä kasvu sekä turvallinen ja vakaa yhteiskunta. Parhaat mahdollisuutemme perustuvat kestävyydelle, joka tarkoittaa sosiaalisen ja inhimillisen pääoman sekä taloudellisen hyvinvoinnin turvaamista maapallon kantokyvyn rajoissa. Hallinnonalakohtaisen politiikkavalmistelun sijaan tulevaisuuden valtioneuvostossa toimitaan keskeisimmissä kysymyksissä kokoavasti.

Elämme maailmassa, jossa päätöksenteossa vaaditaan laajaa ymmärrystä monimutkaisista ja toisiinsa kytkeytyvistä kokonaisuuksista. Valtioneuvostossa haluamme yhä paremmin ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja ja rakentaa pitkän aikavälin päätöksentekoa.

Maamme johtavien virkamiesten osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on tärkeää ja toivottua. Asiakirjassamme esitämme 12 näkemyskokonaisuutta, jotka tarjoavat tietopohjaa vaalikeskusteluihin ja hallitusneuvottelujen pohjaksi. Kaikissa näistä on olennaista tunnistaa Suomen lukuisat kytkökset ja yhteydet globaaleihin ja eurooppalaisiin kehityskulkuihin ja päätöksiin.

Pienenä osaamispohjaisena avotaloutena Suomen talouden kehitys riippuu merkittävästi maailmantalouden ja -kaupan kehittymisestä. Suurimmat kasvun mahdollisuudet liittyvät teknologiamurrokseen ja globaaleihin trendeihin, mukaan lukien ilmastonmuutoksen hillintä ja väestön ikääntyminen kaikkialla maailmassa. Kasvua tulee tavoitella luonnon kantokyvyn rajoissa.

Yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta osaamis- ja koulutustason nostaminen, työllisyysaste ja sosiaaliturvan uudistaminen muodostavat toisiinsa kytkeytyvän kokonaisuuden. Jatkuvan oppimisen kokonaisuus ja uudistukset on rakennettava kattamaan kaikki väestöryhmät ja tutkimus- ja innovaatiotoimintaa on syytä vahvistaa. Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää työllisyysasteen lähentymistä muiden pohjoismaiden tasolle, kohoten ajan mittaan jopa 80 prosenttiin. Sosiaaliturvan uudistaminen taas käynnistetään selkeillä päätöksillä tavoitteista ja arvovalinnoista.

Suomen on toimittava entistä aktiivisemmin kansainvälisen, sääntöpohjaisen järjestelmän sekä vakaan ja turvallisen EU:n edistämiseksi. Heinäkuussa alkava EU-puheenjohtajuus tarjoaa tähän erityisiä mahdollisuuksia. Turvallisessa oikeusvaltiossa ja unionissa vahvistetaan osallisuutta, osallistumisoikeuksien ja aktiivisen osallistumisen toteutumista sekä hyviä väestösuhteita. Myös kansallista puolustuskykyämme on tarpeen ylläpitää pitkäjänteisesti.

Valtiosihteeri Paula Lehtomäki, valtioneuvoston kanslia

Valtiosihteeri Matti Anttonen, ulkoministeriö

Kansliapäällikkö Pekka Timonen, oikeusministeriö

Kansliapäällikkö Ilkka Salmi, sisäministeriö

Kansliapäällikkö Jukka Juusti, puolustusministeriö

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki, valtiovarainministeriö

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, opetus- ja kulttuuriministeriö

Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö

Kansliapäällikkö Jari Gustafsson, työ- ja elinkeinoministeriö

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, sosiaali- ja terveysministeriö

Kansliapäällikkö Hannele Pokka, ympäristöministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, julkinen talous, yhteiskuntapolitiikka

Kolumni: EU:n budjettia ei ole vielä päätetty - neuvottelut vasta käynnistyvät

Torstai 26.4.2018 klo 16:40 - Pääministeri Sipilä

juha-sipila-1981.jpg

Kuva: Valtioneuvosto

EU:n budjetin laatiminen on pitkä neuvotteluprosessi, eräänlainen maratoni. Alkuvaiheissa määritellään budjetin kokonaistaso ja sitten siirrytään vääntämään rahanjaon kriteereistä. Kansallisesti kiinnostava lopputulos on selvillä kuitenkin vasta maaliviivan jälkeen; se paljonko maksamme ja paljonko saamme EU:sta rahaa. Vielä tätä ei tiedetä.

Komissio antaa esityksensä budjetin kokonaisuudeksi ensi viikon keskiviikkona ja sektorikohtaiset lainsäädäntöesitykset julkaistaan toukokuun lopussa. Tästä alkaa vähintäänkin vuoden mittainen prosessi, jossa käydään runsaasti neuvotteluja usealla eri tasolla.

Näitä keskusteluja olen käynyt jo pitkään päämiestasolla. Tänään tapasin myös budjetista vastaavan komissaari Oettingerin. Kävimme erinomaisen keskustelun ja toin esille vahvasti Suomen kipupisteet. Suomen erityisolosuhteet niin alue- ja rakennepolitiikassa kuin maataloudessa on huomioitava. Ei ole hyväksyttävää, että maksuosuutemme kasvaisi, mutta keskeisiä prioriteettejamme ei huomioitaisi. Tämän lisäksi kaiken EU-rahoituksen on tuettava yhä vahvemmin tämän päivän haasteita, kuten eurooppalaisen talouden kasvua, työllisyyttä, turvallisuutta ja osaamista.

EU:n budjetti kaipaa myös kovasti normien purkamista. Normin purusta meillä Suomessa on hyviä kokemuksia, toivottavasti saisimme laajennettua tätä urakkaa myös EU:n käytäntöihin. 

Euroopan unionin monivuotinen budjetti eli rahoituskehykset tehdään seitsemäksi vuodeksi eteenpäin. Käytännössä tässä määritellään, kuinka paljon jäsenvaltiot maksavat bruttokansantuotteestaan yhteiseen pottiin ja toisaalta mihin tuo rahasumma käytetään. Tällä 7 –vuotiskaudella budjetin koko on ollut reilut 1000 miljardia euroa, josta noin 2/3 on käytetty maatalouteen sekä alue-ja rakennepolitiikkaan. Tulevalla kaudella rahoitusta tullaan varmasti entistä enemmän suuntaamaan myös puolustukseen, maahanmuuttoon sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Tämä on ollut myös Suomen kanta.

Britannian jättää lähtiessään aukon EU-budjettiin. Olemme linjanneet, että pienempi EU tarkoittaa myös pienempää budjettia. Liian tiukkaa ylärajaa emme ole kuitenkaan halunneet budjetin koolle asettaa. Olemme katsoneet viisaaksi toimintatavaksi sen, että meillä on joustonvaraa neuvotteluissa.

Päätavoitteemme neuvotteluihin on selvä: haluamme maksimoida EU:sta Suomelle palautuvat varat samalla kun haluamme pitää nettomaksumme kohtuullisena.

Olemme onnistuneet Suomessa talouskasvun vahvistamisessa niin hyvin, että muutokset bruttokansantuotteessamme ovat merkittäviä. Koska EU:n jäsenmaksu perustuu kunkin maan bruttokansantuotteeseen, kasvaa jäsenmaksuosuutemme ikään kuin automaattisesti jonkin verran. Tätä emme voi, emmekä tahdo muuttaa.

Nettomaksuosuudestamme on sen sijaan aivan liian aikaista puhua. Se riippuu siitä, kuinka paljon tulemme EU-rahaa saamaan eri sektoreilta.  Tämä ratkeaa vasta seuraavan vuoden tai kahden vuoden aikana, jolloin käydään yksityiskohtaiset neuvottelut EU-rahoituksen jakokriteereistä. Onnistuminen näissä neuvotteluissa ratkaisee sen, miten paljon saamme jatkossa EU-rahoitusta Suomeen. Erityisesti maatalous-, koheesio- sekä tutkimuspuolen neuvotteluissa menestyminen ratkaisee paljolti sen, mitä Suomelle jää viivan alle.

Juha Sipilä

Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eu-budjetti, suomi, sipilä, yhteiskunta

Kolumni: Tiedonhallintalailla varmistetaan tiedon tehokas hyödyntäminen digiyhteiskunnassa

Torstai 26.4.2018 klo 12:40 - Tietopolitiikka-yksikön päällikkö Sami Kivivasara

law-1898965_640.png

Kuvituskuva

Tietoja kysytään palveluja, palveluketjuja ja tietovarantoja varten vain kerran. Tämä on hallituksen tavoite, jonka onnistumiseksi tiedon tulee siirtyä sujuvasti viranomaisten, muiden toimijoiden ja palvelujen välillä. Miten tämä saadaan aikaan?

Asiakaslähtöisessä digitaalisessa yhteiskunnassa keskeistä on tiedon hyödyntäminen. Tässä auttaa selkeä lainsäädäntö. Siksi valmistellaan tiedonhallintalakia, jotta tietoon perustuvat palvelut ja toiminta voisivat uudistua palvelemaan paremmin digitaalista yhteiskuntaamme.

Tiedonhallintalaki raamittaa uudistumista

Lainsäädäntö on parhaimmillaan toimintaa selkein suuntaviivoin raamittava ja toimintaedellytyksiä luova ja mahdollistava. Tähän tähdätään myös tiedonhallintalaissa, jonka tarkoitus on säännellä tiedon elinkaaren hallinnasta julkisessa hallinnossa.

Tiedonhallintalain lain tavoitteena on edistää viranomaisten tiedonhallinnan laatua ja tietoturvallisuutta sekä viranomaisten tietoaineistojen vastuullista hyödyntämistä. Tieto on myös rakennusaine hyvän hallinnon mukaiseen tehokkaaseen ja tulokselliseen toimintaan ja laadukkaiden palveluiden tuottamiseen. 

Lain on tarkoitus kattaa tiedonhallinnan suunnittelu- ja kuvausvelvollisuudet, tietoturvallisuusvaatimukset, asian- ja palvelunhallinnan rekisteröinnin perusteet sekä tietoaineistojen säilyttämistä ja arkistointia koskevat säännökset.

Tietohallintolain ja arkistolain kohtalo

Tiedonhallintalaki korvaa tietohallintolain, arkistolain ja hyvää tiedonhallintatapaa koskevan sääntelyn julkisuuslaista. Yhtenä kysymyksenä valmistelun aikana on ollut, miten käy vuonna 2011 voimaan tulleen tietohallintolain, säilyykö kokonaisarkkitehtuurityön tuki lainsäädännössä?

Tietohallintolain sääntelytapaa voidaan aiheestakin kritisoida, mutta pitää muistaa, että se on laadittu sen varmistamiseksi, että julkisen hallinnon tietohallinto ohjautuu paremmaksi. Lain tarkoitus ja sen sisältämät vaatimukset ovatkin edelleen ajassa. Yhteentoimivuuden edistäminen on keskeistä ja sen edellyttämien kuvausten ja määritysten toteuttamista yhtenäisellä ja tietojen vaihtoa edistävällä tavalla on edelleen ohjattava myös lainsäädännön tasolta.

Tietohallintolain keskeinen väline, kokonaisarkkitehtuuri, on jatkossakin hyvä ja keskeinen keino, jolla viranomaiset voivat toteuttaa uuteen lakiin kaavailtuja suunnittelu- ja kuvausvelvoitteita. Itse säännöksissä kokonaisarkkitehtuurisanaa ei kuitenkin näillä näkymin tulla enää käyttämään. Vastaavasti käsite arkistonmuodostussuunnitelma jää historiaan, kun arkistolaki kumotaan ja arkistointia ja tietoaineistojen säilyttämistä koskevat sääntely otetaan tiedonhallintalakiin.

Tietojen säilyttämistä ja arkistointia koskevia velvoitteita myös selkiytetään ja saatetaan yhteensopivaksi EU:n tietosuoja-asetuksen kanssa.  Sääntelyn selkiyttämisellä pyritään varmistamaan, että toimijat, kuten viranomaiset tiedonhallintayksikköinä ja muun muassa Kansallisarkisto, voivat luotettavalla tavalla turvata yhtäältä viranomaisten toimintaan liittyvät tietotarpeet, henkilötietojen suojan sekä toisaalta kulttuurihistorialliset arkistointitarpeet.

Helsingin Sanomissa 18.4.2018 vieraskynäkirjoituksessa ilmaistaan huoli tulevan sääntelyn vaikutuksista historian tutkimukseen. Tämänkin tietotarpeen toteuttamista viranomaisten tietoaineistoista parantaa se, että toimijoiden vastuita selkiytetään ja kirkastetaan.

Tavoitteena tulevaisuuteen katsova laki

Tiedonhallintalain sääntelystä pyritään rakentamaan mahdollistava. Esimerkiksi rajapintojen avaamisesta ja kuvaamisesta säätämällä edistetään koko ajan laajenevaa ja reaaliaikaisemmaksi muuttuvaa tietojen käytön ja vaihdon tarpeita varten. Lisäksi suunnitteluvelvoitteita koskevan sääntelyn avulla pyritään siihen, että viranomaiset ottavat jo toimintoja suunnitellessaan ja tietojärjestelmiä toteuttaessaan huomioon tietojen hyödyntämisen muiden toimijoiden toiminnassa ja palveluketjuissa.

Tiedonhallintalaki tulee olemaan aikaa kestävä, tulevaisuuteen katsova laki. Siinä asetetaan selkeät vaatimukset siitä, miten viranomaisten ja muiden julkista hallintotehtäviä hoitavien on toteutettava tiedon hallintaansa. Tarkoituksena on mahdollistaa myös, että jatkossa voitaisiin purkaa päällekkäistä sääntelyä sekä toisaalta luopua tarpeettomista hallinnollisista käytänteistä, kun tiedon vaihto perustuu yhtenäisiin ja luottamuksen säilymisen turvaaviin säännöksiin ja niiden mukaisiin nykyaikaisiin toimintatapoihin digitaalisessa yhteiskunnassa.

Voit lukea tiedonhallintalain valmistelusta lisää vm.fistä.

Sami Kivivasara
Lainsäädäntöneuvos, yksikön päällikkö
@sKivivara

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiedonhallintalaki, yhteiskunta

Kolumni : Maakunta- ja sote-uudistuksesta

Perjantai 2.3.2018 klo 18:17 - Päivi Nerg ja Martti Hetemäki

Sote-lainsäädännön vaikutukset riippuvat ratkaisevasti järjestelmän toimeenpanosta. Nykyinenkin lainsäädäntö on johtanut hyvin erilaisiin kustannuksiin eri aikoina ja eri puolilla maata. Avaamme seuraavassa tätä sekä sitä, mitä uudistuksen kustannusten hillintätavoitteen toteutus edellyttää.

Sote-menot poikkeavat paljon alueiden välillä (oheisen esityksen diat 2-4). Myös ns. tarvevakioidut erot menoissa ovat suuret. Eli sama lainsäädäntö tuottaa hyvin erilaiset kustannukset eri alueilla syistä, jotka eivät liity väestöllisiin erityistekijöihin.

Myös koko maan tasolla nykyisen sote-järjestelmän kustannukset ovat olleet hyvin erilaiset eri aikoina. Dian 5 mukaan terveysmenot olivat 6,9 % vuonna 2000 ja 9,6 % vuonna 2015 suhteessa BKT:een. Tämän nousun takana oli terveydenhuollon menojen yli kaksinkertaistuminen, ei viime vuosien heikko talouskasvu. 

Diassa 6 esitetään henkeä kohti laskettujen terveysmenojen keskimääräinen vuosittainen reaalikasvu Pohjoismaissa ajanjaksolla 1995-2009. Suomessa tuo kasvu oli 4,1 % vuodessa. Siitä vain 15 % johtui väestön ikärakenteen muutoksesta. Vaikka Suomessa terveysmenojen kasvu on ollut erittäin nopeaa, ovat esimerkiksi erot palvelujen saatavuudessa suuria. 

Toteutunut menojen kehitys ja suuret tehokkuuserot alueiden välillä osoittavat siis, että sama lainsäädäntö voi johtaa hyvin erilaisiin kustannuksiin. Mikä sitten määrittää sote-uudistuksen tavoitteeksi asetetun 3 mrd. euron kustannusten hillinnän onnistumisen? 

Täytäntöönpano ratkaisee uudistuksen onnistumisen

Suomen sote-uudistuksesta jo runsas vuosi sitten julkistettu kansainvälinen arvio painotti, että uudistuksen kustannuskehityksen ratkaisee sen täytäntöönpano. Lait antavat raamit ja pohjan, mutta ne eivät määritä lopputulosta.  Tärkeitä asioita ovat uudistuksen vaiheistus, ammattimainen tiedolla johtaminen, parhaimpien käytäntöjen omaksuminen, keskitettyjen asioiden kautta hyötyjen hakeminen, digitalisaation tehokas hyödyntäminen, osaamistason nostaminen sekä jatkuva arviointi ja korjausliikkeet.

Virkamiehet ovat koko uudistuksen ajan korostaneet uudistuksen riittävän vaiheistuksen merkitystä. Maakunnilla on järjestelmän toimeenpanossa erittäin vaativa tehtävä, joka vaatii aikaa. Esimerkiksi Ruotsin valinnanvapausjärjestelmän kapitaatiokorvausjärjestelmän kokemukset osoittavat, että sama lainsäädäntö voi johtaa soveltamisesta riippuen hyvin erilaisiin tuloksiin eri alueilla. Lääkäri-lehti on julkaissut VATT:n tutkijoiden erinomaisen artikkelin, joka valottaa hyvin juuri järjestelmän yksityiskohtien tärkeyttä.

Sote-uudistuksessa siirrytään 190 kunnallisen järjestäjän mallista 18 maakunnallisen järjestäjän malliin.  Samassa yhteydessä tietojärjestelmät uudistetaan asteittain siten, että se mahdollistaa nykyistä paljon paremman tiedon hyödyntämisen eri toiminnoissa, ennaltaehkäisevästä hoidosta johtamiseen saakka. Lisäksi investoinnit ja teknologiaratkaisut voidaan tehdä keskitetysti, mikä myös tuo ilmeisiä hyötyjä.

Erilaiset toimintamallit hyödynnetään uudistuksen toimeenpanossa. Tampereen julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus on hyvä esimerkki uudenlaisesta toimintamallista. 

Onko sote-järjestäjiä liikaa?

Paljon on kritisoitu sote-järjestäjien suurta määrää ja joidenkin maakuntien pientä kokoa. Nykyiset tarvevakioidut menot osoittavat kuitenkin, että pienetkin sairaanhoitopiirit voivat olla tehokkaita. Pienet Keski-Pohjanmaan SOITE, Pohjois-Karjalan Siun sote ja Etelä-Karjalan EKSOTE ovat sote-uudistuksen valmistelussa edenneet myös nopeammin kuin monet muut alueet. Lisäksi sote-uudistukseen sisältyy ns. evoluutiopykälä, jonka mukaan maakunnan itsenäisyys riippuu siitä, miten hyvin se pystyy hoitamaan asiansa. 

Toinen kritiikin kohde on ollut, että maakunnilta puuttuu kannustin tehokkaaseen sote-palvelujen järjestämiseen, koska niillä ei ole verotuloja. Jos verotusoikeus olisi avain tehokkuuteen, niin nykyisen kunnallisen järjestelmän olisi pitänyt tuottaa toisenlaiset tulokset. Karkea kuva toteutuneesta kehityksestä on, että kuntien menot ovat kasvaneet nopeasti, kun niiden tulot ovat kasvaneet nopeasti. 

Reaaliaikainen ja vertailukelpoinen avoin tieto oman ja muiden maakuntien sote-palvelujen saatavuudesta, laadusta ja kustannustehokkuudesta on tärkeä kannustin. Sitovan budjettirajoitteen oloissa palvelujen ja maakunnan itsenäisyyden turvaaminen edellyttää tehokasta toimintaa. Maakunnan päättäjillä on suuri intressi varmistaa, että sote-palvelujen johtaminen on ammattimaista ja hyvää. Mallissa maakuntajärjestäjä ja tuottaja erotetaan toisistaan juuri tämän takia. Maakuntien tehokkuudessa säästetty raha jää niille itselleen. Tämä on vahva kannustin kehittämiseen.

Vuoropuhelun ja jatkuvan kehittämisen merkitys

Valtiovarainministeriöllä on jo tänä keväänä kunkin 18 maakunnan liiton edustajien kanssa simulointiharjoitus maakunnan monivuotisista menokehyksistä. Näissä ja muissa valmisteluissa esille tulevien ongelmien perusteella järjestelmää on oltava valmis muuttamaan. 

Eräs tärkeä opetus muiden maiden terveydenhuollon uudistuksista on, että uusi järjestelmä ei toimi aluksi moneltakaan osin tavoitellulla tavalla. Järjestelmää on siis oltava valmis nopeasti ja merkittävästikin muuttamaan. Yhtä tärkeää on, ettei uusi järjestelmä estä sitä hyvää kehitystyötä, joka on monilla alueilla jo nyt menossa. 

Sote-uudistus on välttämätön, jotta sote-palvelut voidaan turvata väestön ikärakenteen nopeasti muuttuessa. Dian 3 mukaan 75-vuotta täyttäneitä on 12 vuoden kuluttua noin 60 prosenttia enemmän kuin nyt. Dian 4 mukaan hoivamenot alkavat nousta jyrkästi yli 75-vuoden iässä. 
Yhtä optimaalista sote-järjestäjien lukumäärää tai parasta alueellista hallintomallia ei ole olemassa. Mitään mallia ei tule myöskään hakata kiveen, vaan sitä pitää voida valmistelussa saatujen tietojen ja kokemusten perustella voida muuttaa palvelujen saatavuuden, laadun ja rahoituksen turvaamiseksi. 

Maakunta- ja sote-uudistuksesta -kolumnin diaesitys

Päivi Nerg

Maakunta- ja sote-uudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri

Martti Hetemäki

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maakunta, sote

Kolumni: Onnistuneella viestinnällä taataan demokratian toteutuminen

Tiistai 20.2.2018 - Thomas Sund, Valtiovarainministeriön viestintäpäällikkö

Valtiovarainministeriö

Kohta pääset vaikuttamaan oman maakuntasi asioihin, mutta tiedätkö mistä vaaleissa on kyse? Kysymys on tärkeä ja varmasti aiheellinen. Hallitus antaa maaliskuussa maakuntia koskevan lainsäädännön eduskunnalle ja ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään lokakuussa 2018.

Tiukasta valmisteluaikataulusta huolimatta maakunta- ja sote-uudistuksen viestintää on toteutettu suunnitelmallisesti koko reformin ajan, mutta viestintä on tähän asti suunnattu valmistelijoille ja asiantuntijoille. Painopiste muuttuu maaliskuussa, jolloin asukkaille suunnattu Maakunta tutuksi -viestintäkampanja käynnistyy. Laaja kampanja jatkuu maakuntavaaleihin asti ja sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta maakuntien vastuista, päätöksenteosta ja toiminnasta. Viestintäkampanja toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi muun muassa radiossa, televisiossa, sosiaalisen median sovelluksissa ja ulkomainonnan avulla.

Viestintäkampanjan suunnittelun yhteydessä olemme kyselyn avulla selvittäneet asukkaiden tietoisuutta maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvistä asioista. 1 000 henkilön vastauksista käy selkeästi ilmi, että viestintäkampanjalle on vahva tilaus. Kyselyyn vastanneet arvioivat tuntevansa parhaiten mediassa paljon esillä olleet sosiaali- ja terveydenhuoltoon tulevat muutokset, mutta monet maakuntien muut tehtävät jäävät vielä osittain hämärän peittoon. Olemme hyödyntäneet kyselyn tuloksia viestintäkampanjan suunnittelussa ja painotusten valinnassa.

Onnistuneet ensimmäiset vaalit

Mediassa on esitetty huolta maakuntavaalien äänestysvilkkaudesta sekä puolueiden valmiudesta maakuntavaalitoimintaan ja ehdokasasetteluun. Hyvällä viestinnällä takaamme asukkaiden riittävän tiedonsaannin ja demokratian toteutumisen.

On tärkeää, että maakuntademokratialle saadaan hyvä alku, koska ensimmäiset maakuntavaltuustot luovat maakunnille sen toiminnan perustan. Valtuustoilla on maakuntien toimintaa ja taloutta koskeva kokonaisvastuu. Niiden tehtävänä on muun muassa päättää maakuntien hallinnosta, toimielimistä ja organisaatiosta. Maakuntavaltuustot asettavat maakunnan johtamisjärjestelmän ja valitsevat johtavat virkamiehet. Lisäksi ne hyväksyvät maakuntastrategian, jossa linjataan muun muassa sote-palvelustrategia, palvelulupaus sekä maakunnan sote-palveluverkko.

Kyselyssä kysyimme muiden asioiden ohella, kuinka todennäköisesti vastaaja äänestää maakuntavaaleissa. Noin 60 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti äänestävänsä maakuntavaaleissa. Lokakuussa nähdään, mikä äänestysprosentti lopulta on, mutta ensimmäiset maakuntavaalit voivat lopulta kiinnostaa asukkaita odotettua enemmän.

Teemme kaikkemme lisätäksemme yleistä tietoisuutta tulevien maakuntien toiminnasta ja vastuista. Uskon, että parempi tietoisuus maakuntien vastuista ja tehtävistä johtaa hyvään äänestysprosenttiin ja lisää toisaalta potentiaalisten vaaliehdokkaiden halukkuutta asettua ehdolle.

Maakunnat kantavat vastuuta viestinnästä

Valtiotasoisen viestintäkampanjan lisäksi on vuoden 2018 aikana tulossa runsaasti muita viestinnällisiä toimenpiteitä. Oikeusministeriö toteuttaa kattavan viestintäkampanjan, jossa keskitytään vaaleihin ja niiden järjestämiseen. Kuntaliiton maakuntavaaleihin liittyvät viestintäkampanjat alkavat puolestaan kesän ja syksyn aikana.

Teemme myös jatkossa viestintäkampanjoita eri painotuksilla (esimerkiksi sote) ja jatkamme hyvää yhteistyötä maakuntien viestijöiden kanssa. Maakuntien omat viestijät valmistelevat viestintämateriaaleja ja alueellisia kampanjoja, joissa esitellään alueiden omia näkökulmia.

Suosittelen lämpimästi olemaan yhteydessä oman maakunnan valmistelijoihin ja viestijöihin. Tietoa ja tukea on runsaasti tarjolla jo nyt.

Maakuntien vastuu kansalaisviestinnästä kasvaa jatkossa. Itsehallinnollisten maakuntien on huolehdittava siitä, että maakunnalliselle ja alueelliselle viestinnälle on varattu riittävästi resursseja.

Hyvällä viestinnällä, suunnitelmallisuudella ja riittävillä viestinnän resursseilla voidaan välttää monta karikkoa.

Thomas Sund,

Valtiovarainministeriön viestintäpäällikkö

Maakunta- ja sote-uudistuksen valtakunnallisen viestinnän koordinointi, muutosviestinnän valmistelu ja johtaminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maakunta, sote, viestintä

Tosiasioiden tunnustaminen on uudistuksen alku

Lauantai 3.2.2018 klo 9:58 - Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

 Anu Vehviläinen. Kuva: Valtioneuvosto

Pitkälle tulevaisuuteen kurkottavat uudistukset vaativat tosiasioiden tunnustamista, ennakkoluulottomuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Tämä pätee myös maakunta- ja sote-uudistukseen. Emme voi jokaista yksityiskohtaa tarkasti ennakoida. On esimerkiksi mahdotonta etukäteen tietää, miten laajasti ihmiset käyttävät soten valinnanvapautta.

Suuret reformit herättävät aina vastarintaa. Aikanaan peruskoulu-uudistusta vastustettiin kovasti. Alueellisen yliopistoverkon pelättiin romuttavan Suomen tieteen tason. Nyt kiitämme näitä uudistuksia koulutuksen tasa-arvosta ja myönteisestä yhteiskuntakehityksestä.

Tänä keväänä eduskunnassa loppusuoralla oleva uudistus järjestelee uuteen asentoon sosiaali- ja terveyspalveluita. Reformi myös muuttaa julkisen hallinnon dynamiikkaa, kun kuntien ja valtion rinnalle tulee uudet kansanvaltaiset toimijat eli maakunnat. Näyttää siltä, että iso osa uudistuksen kritiikistä ottaa voimansa nykyrakenteiden puolustamisesta.

Näkemiin himmelihallinto

Kaikki myöntävät sote-uudistuksen välttämättömyyden, mutta osa nikottelee valtion aluehallinnon ja kuntien ylikunnallisten tehtävien kokoamista maakunnille. Tämä herättää minussa kysymyksiä. Aprikoin mielessäni, että kuinka kukaan voi olla tyytyväinen nykyiseen aluetason himmelihallintoon? Miksi tehtävien kokoaminen ei käy, kun teemme jo maakuntapohjaisen soten?

Viime vaalikauden lopulla kaatuneen sote-mallin yksi raskaimmista puutteista oli perustuslakivaliokunnan mukaan kansanvaltaisuuden puute. Nyt tämä korjataan ja ylintä päätösvaltaa sotessa tulevat käyttämään suorilla vaaleilla valitut päättäjät.

On fiksua koota samalla kertaa muitakin alueellisia tehtäviä yhteisen katon alle. Ei olisi järkevää jättää esimerkiksi nykyisiä 22 pelastuslaitosta pois uudistuksesta edelleen kuntien kustannettavaksi isäntäkunta- tai kuntayhtymämallilla hoidettuna. Tai olisiko mielekästä, että Suomessa toimisi jatkossakin kuntayhtyminä 18 maakuntien liittoa vastaten muun muassa aluekehitystehtävistä ja maakuntakaavoituksesta, kun rinnalla toimisi kansanvaltainen maakunta-sote?

Nykyistä valtion aluehallintoa elyineen ja aveineen harva pitää onnistuneena. Puhumattakaan, että se olisi ideaali tulevaisuuden ratkaisu.

Maakuntauudistus tuo yhteen soten ja työvoimapalvelut. Tämä mahdollistaa niiden paremman ja uudenlaisen yhteistyön. Tuore linjaus kasvupalveluiden allianssimallista antaa puolestaan liikkumavaraa maakunnille ja halukkaille kunnille koota resursseja ja osaamista yhteen toimivampien työ- ja elinkeinopalveluiden synnyttämiseksi.

Ihminen tarvitsee usein monia eri palveluita. Uudistus mahdollistaa paremmat palvelut osatyökykyisille ja kuntoutusta tarvitseville. Onnistunut kuntoutus vaatii sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla usein muitakin palveluita. Tämä oli kuntoutuskomitean yksimielinen vahva viesti. Samaa viestiä tulee työllisyyden edistämisestä eri puolilta Suomea. Tarvitsemme vahvan ja kansanvaltaisen järjestäjän, joka kokoaa palvelut nykyisistä himmeleistä ihmisen näköisiksi ja kokoisiksi kokonaisuuksiksi. 

Demokratia kaipaa virkistystä

Sitran viime vuonna julkaisemien megatrendien kärkijoukossa on edustuksellisen demokratian kriisi. Meidän tulee etsiä kaikin tavoin keinoja vahvistaa sekä edustuksellista demokratiaa että käyttäjädemokratiaa. Ne eivät ole toistensa vastakohta, vaan täydentävät toisiaan.

Maakuntauudistus tarjoaa välineitä molempien demokratiahaarojen virkistämiseen. Epädemokraattiset kuntayhtymät, isäntäkunnat ja valtion aluetoiminnot siirtyvät pääosin kansalaisten valitsemille päättäjille. Totean Johannes Virolaisen sanoin: "Kansanvaltaa ei tule pelätä".

Osallisuus ja käyttäjädemokratia vahvistuvat maakunnissa muun muassa nuorisovaltuustojen, vanhus- ja vammaisneuvostojen, asiakasraatien, maakunta-aloiteoikeuden ja maakunnallisen kansanäänestyksen keinoin.

Pidän varsin aiheellisena pohdintaa maakuntien ja kuntien välisestä työnjaosta, rooleista ja keskinäisestä yhteistyöstä. Olen toistamiseen toistanut, että maakunnista ei pidä tulla eikä tehdä kuntien ja kaupunkien kilpailijoita. On löydettävä sellaiset mallit ja toimintatavat, että kaikki julkiset toimijat voivat parhaimmalla mahdollisella tavalla edistää alueellaan ja yhteistyössä keskenään talouskasvua, työllisyyttä, yrittäjyyttä ja ihmisten hyvinvointia. 

Toimeenpano puoltaa 18 maakuntaa

Kaikki eivät pidä 18 maakunnan määrää optimaalisena. Myös oma eduskuntakokemukseni muistuttaa, että aluejaoista tai kuntien lukumäärästä puhuttaessa syntyy helposti vahvoja rintamalinjoja.

Pidän tärkeänä arvona, että nyt tehtävä uudistus on toimeenpantavissa mahdollisimman kivuttomasti. Tästä päästään numerologiaan.  Meillä on nyt 20 sairaanhoitopiiriä huolehtimassa erikoissairaanhoidosta ja 18 maakuntien liittoa vastaamassa aluekehityslain mukaisista tehtävistä. Maakuntien aluejaon perustana ovat vuodesta 1993 olleet nykyiset 18 maakuntaa.

Pelastustoimessa on nyt 22 järjestäjää. Lomituksessa, maaseutuhallinnossa ja ympäristöterveydenhuollossa yhteistyöalueita on 44–62. Sen sijaan valtion toiminnoissa aluejaot ovat alle 18: TE-toimistoja on 15, Elyjä myös 15 ja entiset läänit korvanneita Aveja kuusi. 

Jokainen voi arvuutella mielessään viime vuoden lopun Meri-Lapin tapahtumien valossa, millaista olisi viedä eteenpäin uudistusta, jossa järjestäviä alueita olisi 5–12. Uudistuksen lähtötilanne huomioon ottaen pidän 18 maakunnan määrää parhaimpana ratkaisuna.

Toimeenpanoa vielä vankempi peruste 18 maakunnalle löytyy itse maakunnista. Maakunnat ovat erilaisia kooltaan, toimintakulttuuriltaan ja väestö- ja elinkeinorakenteeltaan. Uudistus antaa maakunnille mahdollisuuden kehittää alueitaan ja ihmisten hyvinvointia omista lähtökohdistaan käsin.

Nyt jo näemme, että pienet maakunnat ovat tarttuneet hanakasti uudistukseen ja ovat pitkällä uudistustyössään.  Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Keski-Pohjanmaa ovat jo useamman vuoden ajan nykylainsäädännön puitteissa pystyneet tekemään asioita uudella tavalla ja samalla kustannuksia alentaen. Erilaisuutta ja tervettä kilpailua ei myöskään pidä pelätä. Parhaimmillaan maakunnat kirittivät toisiaan.

On myös asioita, joissa suuruuden ekonomiasta on hyötyä ja maakuntia velvoitetaan yhteistyöhön osassa sote-tehtäviä sekä tukipalveluissa.  Maakuntarahoituksen raami tulee olemaan tiukka. Se velvoittaa jokaisen maakunnan taloudellisesti järkevään toimintaan ja toimintansa uudistamiseen.

Kun ei aiemmin tehty, nyt on tehtävä

Sote-uudistuksen ydin on, että ihmisille turvataan yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Erityisesti tulee vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Tämän rinnalla uudistuksen on hillittävä kustannusten voimakasta kasvua.

Asiaa havainnollistaa tämän vuosituhannen kehitys: terveydenhuoltomenot kasvoivat vuosina 2000–2015 kaksinkertaisiksi, noin 10 miljardista eurosta 20 miljardiin euroon. Tuskin kukaan ajattelee, että palvelut olisivat tuona aikavälinä parantuneet samassa suhteessa. Olennaisinta onnistumisessa on se, että saamme rajattua menojen kasvua aiempaa hitaammaksi. Jos vuotuinen menokasvu tällä vuosituhannella olisi ollut noin viiden prosentin sijaan neljä prosenttia, olisi tavoiteltu kolmen miljardin säästövaikutus jo saavutettu. Kun näin ei ole tehty, nyt on tehtävä.

Uudistuksen kolmen miljardin kustannuskehityksen aleneman maali on vuodessa 2030. Tämän saavuttamiseksi tehdään nyt kaksi tärkeää muutosta. Ensinnäkin palvelujen järjestäjälle eli maakunnille asetetaan nykyjärjestäjiä eli kuntia tiukempi rahoitusraami. Tämä tapahtuu maakuntien rahoituslain kautta. Maakuntien mahdollisuudet kasvattaa kustannuksia ovat selvästi nykyistä rajatummat.

Toisaalta 18 maakunnalle tulee nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata tiukkaan rahoituskehykseen. Ne voivat nykyisiä, lähes 200 sote-järjestäjää paremmin hyödyntää digitalisaatiota ja uudistaa toimintatapojaan. Maakunta- ja sote-uudistus on samalla myös mittava digireformi.

On välttämätöntä, että maakunnasta tulee vahva järjestäjä. Vahva järjestäjä vastaa taloudesta ja toiminnasta eikä anna tuottajien, ei yksityisten eikä maakunnan liikelaitoksen, ohjata toiminnan ja tuotannon rakennetta.

Olennaista on, että maakuntia ja niiden henkilöstöä johdetaan hyvin. Palvelujen tuottavuudessa on parannettavaa. Uudistuksen tulokset tehdään itse jokaisessa maakunnassa. Hyvän esimerkin toimintatapojen ja sote-painopisteiden oma-aloitteiselle muuttamiselle antaa jo tänä päivänä Eksoten toiminta Etelä-Karjalassa.

Ennakkoluulottomuus vie maaliin

Sote-uudistusta on yritetty tehdä lähes 15 vuoden ajan. Joskus pitää saada valmista aikaan. Nyt on se hetki. Uudistusta tehdessä pitää sietää, että uudistuksen voimaan tultua joitakin yksityiskohtia joudutaan korjaamaan. Ratkaisevaa on kuitenkin nyt, että meillä riittää ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta viedä uudistus päätökseen ja käytäntöön.

Olen tavannut alkuvuodesta ison joukon uudistuksen vastuuvalmistelijoita kunnista, maakunnista ja ministeriöistä. Toimeenpanosta vastaavat ihmiset tekevät tinkimättömästi työtään ja hakevat avoimin mielin ratkaisuja eteen tuleviin valmistelu- ja toimeenpano-ongelmiin.

Tekemistä kuitenkin riittää. Hallituksen ja eduskunnan on huolehdittava, että poliittinen päätöksenteko sujuu talven ja kevään aikana. Vuoden 2019 rahoituksen turvaaminen on hallituksen vastuulla.

Yhteen vetäen voi todeta, että luottamuksen rakentaminen, hyvä johtajuus, toimeenpanon kyvykkyys ja avoin viestintä ovat uudistuksen onnistumisen tärkeimmät tekijät.

Anu Vehviläinen

Kunta- ja uudistusministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maakuntauudistus, sote

Sata vuotta sitten: Tunteet kuumina Torniossa - aseellisia kahakoita rajan valvonnasta

Maanantai 22.1.2018 klo 14:04 - Tulli

tulli-tarkastukset.jpg

Kuva: Tornion eteläinen vahtitupa sijaitsi Suensaarella Haaparantaan vievän  kävelysillan luona. Tullimuseo.

Tammikuun 12. päivänä 1918 Tornion tullipalvelijat huomauttivat venäläisille sotilaille, ettei näillä enää ollut oikeutta tarkastaa postilähetyksiä tai tehdä ruumiintarkastuksia rajanylittäjille, koska Venäjän uusi hallitus oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi. Venäläiset olivat estäneet myös laillisia vientilähetyksiä. Huomautuksen jälkeen joukko sotilaita saapui vartiotuvalle. He poistivat tullimiehet vartiotuvasta väkisin ja uhkasivat tuoda paikalle kuularuiskuja. Edeltävinä päivinä rajaa valvovat venäläissotilaat olivat ammuskelleet kohti rajanylittäjiä ja joskus myös tullimiehiä.

Sanomalehdissä kerrottiin venäläissotilaiden vaatineen illalla 22. tammikuuta 1918 eteläisen vartiotuvan tullivartijoita luovuttamaan aseensa. Tullivartijat eivät katsoneet voivansa vastustaa ja luovuttivat aseensa.  Tornion tullikamari kertoi kuitenkin asiasta Tullihallitukselle hieman toisin. Ilmoituksen mukaan vartiotuvalle oli ensin tullut joukko päihtyneitä siviilejä, jotka vaativat sotilaita päästämään heidät Ruotsin puolelle. Kun sotilaat olivat kieltäytyneet, miehet ampuivat kahta sotilasta. Venäläisten mukaan ampujat pakenivat Ruotsin puolelle. Tornion venäläinen komendantti vaati tullikamaria luovuttamaan kaikki sen hallussa olevat revolverit. Tullinhoitaja Robert Rynö kieltäytyi tästä jyrkästi. Tullihallitus hyväksyi menettelyn ja ilmoitti sähkeellä, ettei mitään aseita saa luovuttaa ja kaikki rajanylittäjiltä takavarikoidut aseet oli ”saatettava varmaan talteen”.

Samaan aikaan saatiin aikaan sopimus venäläisten sotilaiden poistumisesta Ruotsin rajalta 25. tammikuuta mennessä. Rajavalvonta siirtyi tullimiehille, poliiseille ja suojeluskuntalaisille. Huomattava osa Tornion tullivartijoista kuului suojeluskuntaan. Jo 21. tammikuuta Pohjolan Sanomat -lehti tiesi kertoa, että senaatti oli pyytänyt Oulun kuvernööriä etsimään kielitaitoista henkilöä passintarkastajaksi. Tästä lehti päätteli, että venäläiset todellakin olivat lähdössä. Heidän poistumistaan oli paikkakunnalla vaadittukin jo varsin kovaan ääneen.

Sopimus kuitenkin lopulta piti. Se oli väliaikainen kompromissi, joka sitoi vain allekirjoittajia. 25. tammikuuta lähtien Suomen tullimiehet ja poliisit tarkastivat Tornion asemalla passit saapuvien postijunien matkustajilta. Läsnä sai olla venäläinen sotilas, mutta hän ei saanut puuttua toimintaan. Lähtevissä junissa passintarkastus lopetettiin. Sen sijaan pikajunissa, joiden matkustajat olivat pääasiassa ulkomaalaisia, Venäjän sotilaat tarkastivat passit edelleen. Samana päivänä venäläinen rajavartiosto myös Eteläisellä ja Pohjoisella vartiotuvalla luovutti passintarkastuksen kokonaan suomalaisille.

Lehtitietojen mukaan vielä viimeisenä päivänä ennen tehtävistä luopumistaan venäläiset ampuivat passintarkastuksen ohi yrittänyttä miestä.

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1918; Haminan Lehti 19.1.1918; Pohjolan Sanomat 21.1., 23.1. ja 25.1.1918.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

 Janne Nokki, tulliylitarkastaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulli, poliisi, sotilaat, suojeluskuntalaiset, venäläiset, tarkastukset