Blogit / Kolumnit

Blogi: Empatian kahdet kasvot: Putin asettuu suomalaisten asemaan luodakseen pelkoa

Maanantai 28.2.2022 klo 14:13 - Timo Järvinen


Tunteet elävät merkitysten, kokemusten, vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen ytimessä. Tunteiden kautta olemme yhteydessä itseemme, toisiimme ja maailmaamme. Tunteet ovat läsnä hyvässä ja pahassa, hyvinvoinnissa ja kärsimyksessä.
Empatian avulla jaamme tämän inhimillisen prosessin toistemme kanssa. Asetumme ihmisten asemaan, tiedostamme heidän erilaiset näkökulmansa ja värähtelemme samalla, esimerkiksi pelon ja helpotuksen, taajuudella. Parhaimmillaan empatia saa meidät tekemään toisillemme sen, mitä haluaisimme toisten tekevän itsellemme.

Hyvä ja paha empatia – myötätuntoa ja manipulointia

Valtaosa ihmisistä kykenee empatiaan: heidän luontaiset taipumuksensa edistävät myötätuntoa ja yhteisöllistä käyttäytymistä. Pieni osa ihmisistä ei empatiaan kykene. Silti he saattavat olla taitavia toisten ihmisten tunteiden ja tunteiden taustalla olevien syiden tunnistamisessa ja hyväksikäytössä.
Ukrainan sota on nostanut näkyviin empatian kahdet kasvot. Myötätuntoa ja apua tulvii Ukrainalle joka suunnalta, mutta ratkaisevaa askelta ei oteta: muiden maiden sotilaat eivät ylitä Ukrainan rajaa, syynä Putinin luoma pelko ydinaseiden käyttöä ja jopa kolmatta maailmansotaa kohtaan.
Venäjä tietää tämän. Putin edustaa empatian pimeää puolta: hän tunnistaa läntisten demokratioiden, myös suomalaisten, pahimmat pelot ja käyttää niitä hyväkseen. Putin manipuloi valheillaan myös omia kansalaisiaan ja sotajoukkojaan.
Suomalaisia Putin ajaa tilanteeseen, jossa jäljellä on vain uhkaavia vaihtoehtoja: Jos liitymme Natoon, miten Venäjä reagoi? Jos emme liity Natoon, uhkaako meitä Ukrainan kohtalo?

Putinin tavoitteissa ei ole järkeä – päämääränä voi olla pelko

Mihin Putin pyrkii? Hänen tavoitteitaan on vaikea ymmärtää, jos niistä etsitään järkeä. Sodalla saavutettavat hyödyt eivät voi olla haittoja suurempia.
Ehkä kyse ei ole järjestä lainkaan. Ehkä Putin kaipaa ensisijaisesti arvostusta ja kunnioitusta. Neuvostoaikana kunnioitus ja pelko olivat toistensa synonyymeja. Kun Venäjän mahti on hiipunut ja maailma on muuttunut, keinoja kunnioituksen hankkimiseen ja ylläpitämiseen ei ole enää ollut. Jäljelle on jäänyt keinoista viimeinen ja toisaalta tutuin: pelko.
Ehkä Putinin tavoite on yksinkertaisesti pelon luominen – kokemus siitä, että häntä pelätään. Ehkä Putin näkee mieluummin kansansa kärsivän ja sotilaidensa kuolevan kuin kokee alemmuutta suhteessa läntisiin johtajiin. Pelko tekee hänestä merkityksellisen, juuri nyt ehkä jopa merkityksellisimmän henkilön koko maailmassa. Muilla keinoilla hän ei olisi tätä asemaa saavuttanut.

Sätkynukeiksi emme tahdo tulla, tehkäämme omat päätöksemme

Diktaattori, jolla on ydinase ja jonka primääritavoite on olla pelätty, on pelottava yhdistelmä. On kuitenkin muistettava, että jokainen Putinin tai hänen lähipiirinsä lausunto on tulkittava sitä taustaa vasten, että niiden tarkoitus on luoda maksimaalisella tavalla pelkoa. On selvää, että tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina tulemme kuulemaan pelottavia sanoja ja uhkauksia. Se ei silti tarkoita, että uhkaukset toteutuisivat. Pelko on Putinille itsetarkoitus, kunnioituksen mittari.
Mitä meidän suomalaisten kannattaisi tehdä? Elämmekö epävarmuudessa ja pelossa, manipuloinnin uhreina, talutusnuorassa, tuottaen Putinille sitä tyydytystä, jota hän etsii – olla pelätty.
Kun Putin asettuu asemaamme, menee ihomme alle ja käyttää pelkojamme meitä vastaan, meidän on tehtävä samoin: astumme Putinin kenkiin ja toimimme omaksi eduksemme. Emme suostu sätkynukeiksi, vaan teemme itse ratkaisumme. Asetamme hänen eteensä sen, mikä hänet pysäyttää. Puhumme sitä kieltä, mitä hän ja hänen lakeijansa ymmärtävät.
Ongelman todellisen ratkaisemisen näkökulmasta tehokkainta olisi tarjota Putinille sitä mitä hän kaipaa ja mahdollistaa se muulla tavoin kuin uhkailemalla ja sotimalla. Avainsana on kunnioitus – ratkaisu olisi kunnioitus ilman pelkoa. Nykyisessä tilanteessa kunnioituksen osoittaminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Jos jossain vaiheessa tarjoutuu tilaisuus antaa Putinille mahdollisuus vetäytyä kasvonsa säilyttäen, kunniastaan kiinni pitäen tai sitä jopa vahvistaen, tämä on kuitenkin hyvä pitää mielessä. Tätä ei kuitenkaan kannata jäädä Suomen omien ratkaisujen yhteydessä odottamaan.

Empatia on oikeissa käsissä pelastuksemme

Empatialla on kahdet kasvot. Väärissä käsissä empatia on ase, jolla ihmisiä käytetään hyväksi. Tässä tunteettomassa pelissä inhimillisillä kokemuksilla on vain välinearvo. 
Jos kannamme aidosti vastuuta tunteista ja kokemuksista, joita tuotamme toisillemme, empatia on ehtymätön lähde myötätunnolle, yhteistyölle ja menestykselle yrityksissä, organisaatioissa, yhteiskunnassa ja koko globaalissa yhteisössä.
Oikea empatia saa meidät yhdistämään voimamme hädän ja riemun hetkellä. Ne jotka asettuvat ihmisten asemaan ja toimivat todellisesta empatiasta käsin, ovat palvelijoitamme, yhteisten ongelmiemme ratkaisijoita ja paremman tulevaisuuden tekijöitä. 
Heihin voimme luottaa.


Blogitekstin kirjoittaja on suomalaisen empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toimitusjohtaja Timo Järvinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: putin, pelko, suomalaiset, empatia

Kolumni: Yhteisötalous voi luoda kestävää hyvinvointia niin Suomessa kuin koko Euroopassa

Keskiviikko 12.1.2022 - Tuija Oivo.Työmarkkinaneuvos

Euroopan komissio haluaa lisätä yhteisötalouden menestymisen mahdollisuuksia Euroopassa. Komission vaikuttimien taustalla ovat yhteisötaloudesta saatavat hyödyt niin talouden kuin työllisyydenkin näkökulmasta. Komissio julkisti aloitteensa yhteisötalouden toimintasuunnitelmaksi 9.12.2021.

Olen seurannut tiiviisti komission valmistelua. Pidän erittäin tervetulleena, että yhteisötalous tunnustetaan merkittävänä talouden ja työllisyyden voimavarana Euroopassa. Yhteisötalouden toimijoiden mahdollisuudet onkin saatava täysimääräisesti käyttöön ratkottaessa aikamme sosiaalisia ja ekologisia ongelmia.

Yhteisötalouden mahdollisuudet vielä hyödyntämättä

Euroopassa on 2,8 miljoonaa yhteisötalouden toimijaa, ja ne työllistävät 13,6 miljoonaa ihmistä. Suomessa yhteisötalouteen lukeutuvia yhteiskunnallisia yrityksiä on noin 1 700. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 5,8 miljardia euroa, ja niissä työskentelee yli 50 000 ihmistä. 

Silti yhteisötaloudella on merkittäviä, toistaiseksi liian vähän hyödyntämättömiä mahdollisuuksia lisätä taloudellista toimeliaisuutta ja työllistää ihmisiä.

Yhteisötalouden organisaatiot ovat yhteisöjä, jotka asettavat yhteiskunnalliset tai esimerkiksi ympäristöä koskevat tavoitteensa etusijalle. Ne myös sijoittavat suurimman osan tuloistaan edistämään tätä tavoitetta. Kun EU ja sen jäsenmaat alkavat nykyistä enemmän tukea näin toimivaa yhteisötaloutta, voidaan luoda uusia työpaikkoja. Samalla järjestöjen yhteiskunnallinen vaikuttavuus lisääntyy koko EU:n alueella. 

Yhteisötalouteen kuuluu monenlaisia yrityksiä, järjestöjä ja oikeushenkilöitä, kuten yhteiskunnallisia yrityksiä, osuuskuntia, yleishyödyllisiä yhdistyksiä ja säätiöitä. Ne toimivat monilla talouden aloilla, kuten sosiaalipalveluissa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, kohtuuhintaisen ja uusiutuvan energian alalla, kiertotaloudessa, maataloudessa ja rahoitus- ja vakuutustoiminnassa. Toimijoita on myös kulttuurin, median ja virkistystoiminnan parissa. 

Yhteisötalouden toimijat luovat hyvinvointia

Yhteisötalouden toimijat luovat ja säilyttävät laadukkaita työpaikkoja sekä edistävät sosiaalista osallisuutta sekä ihmisten osallisuutta työelämässä. Ne edistävät kestävää talouskehitystä ja kansalaisten aktiivista osallistumista. Moni yhteisötalouden toimija vaikuttaa siihen, että ihmisten hyvinvointi paranee.

Esimerkiksi, kun Eurooppa alkaa toipua koronapandemiasta, yhteisötaloudella voi olla keskeinen rooli siinä, että toipuminen tapahtuu oikeudenmukaisesti ja osallistavasti. Samoin yhteisötalous voi edistää Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden toteutumista ja ihmisten elämää helpottavien digitaalisten ratkaisujen käyttöön ottoa. Näin yhteisötaloudella on kytkökset EU:n jo käynnistämiin isoihin ohjelmiin ja niiden kunnianhimoisiin tavoitteisiin.

Jotta yhteisötalouden mahdollisuudet voidaan täysimittaisesti hyödyntää, on tärkeää nostaa yhteisötalouden näkyvyyttä ja lisätä sen tunnettuutta. Lisäksi, pitää luoda edellytykset sille, että toimintaympäristö tukee yhteisötalouden toimijoita. Toimintaympäristöön vaikutetaan muun muassa verotuksella sekä päätöksillä, jotka koskevat esim. julkisia hankintoja tai valtiontukia. Aloittavien yritysten käynnistämiseen sekä toimintamallien kehittämiseen ja levittämiseen tarvitaan tukea. Tätä kaikkea komissio ajaa yhteisötalouden toimintasuunnitelmassaan.

Toimintasuunnitelma on erinomainen selkänoja Suomen tavoitteille

Olemme Suomessa ajan hermolla. Hallitus hyväksyi viime keväänä yhteiskunnallisten yritysten strategian. Sen mukaisesti lokakuussa 2021 perustettiin Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO palvelemaan yhteiskunnallisia yrityksiä ja siitä kiinnostuneita koko Suomessa. Osaamiskeskuksen toiminta perustuu kuuden osaavan yhteisön ja yrityksen verkostomaiseen toimintaan ja vankkaan asiantuntemukseen.

Osaamiskeskus tukee yhteiskunnallisia yrityksiä yritysmuodosta tai toimialasta riippumatta. Idea on tukea ja lisätä niin liiketoimintamallin valmiuksia, tunnettavuutta, resursointia kuin osaamista. Ensimmäisten toimintakuukausien aikana osaamiskeskus on keskittynyt rakentamaan valtakunnallisia neuvonta- ja ohjauspalveluja eri teemoista. 

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt osaamiskeskukselle valtionavustusta vuosille 2021-2023. Jatkossa osaamiskeskuksen toimintaa on tarkoitus rahoittaa myös Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) ohjelmakauden 2021-2027 varoista. 

Tuija Oivo
Työmarkkinaneuvos
Työ- ja elinkeinoministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteisötalous, talous, työllisyys

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin

Keskiviikko 17.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suomessa on paljon pieniä ja resursseiltaan vaihtelevassa tilanteessa olevia kuntia suhteessa kuntien tehtävien suureen ja alati kasvavaan määrään. Toimintaympäristön muutosten, erityisesti väestön ikääntymisen, palvelukysynnän kasvun, työvoiman niukkuuden ja julkisen talouden paineiden voidaan katsoa asettavan merkittäviä haasteita kunnallisten palvelujen järjestämiselle ja siten paineita kuntarakenteen kehittämiselle. Voisiko pitkäjänteisen kuntapolitiikan linja löytyä vaihtoehdosta, jossa haetaan ennen kaikkea vahvempia edellytyksiä palveluiden järjestämiseen?

Tällaisella kuntapolitiikan polulla säädettäisiin tiettyihin palveluihin tai palveluun edellytyksiä tehtävän järjestämiselle. Tuttu ajatus 15 vuoden takaisesta kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, nk. Paras-hankkeesta. 

Laissa voisi säätää osalle tehtävistä järjestämisen kriteerit

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että laissa säädettäisiin tehtävän järjestämiselle kriteerit, jotka voisivat liittyä esimerkiksi väestöpohjaan, ikäluokan kokoon, henkilöstöresursseihin, palvelun laatuun tai muihin joihinkin muihin tehtävän järjestämisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Jos vaatimukset eivät toteutuisi yksittäisessä kunnassa tasolla, kunnan olisi täytettävä ne joko yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai kuntien yhdistymisellä. 

Vaihtoehto tarjoaisi tutun ja koetellun vaihtoehdon tehtävien järjestämiseen ja niitä koskevan lainsäädännön valmisteluun eri sektoreilla. Se myös korostaisi vahvan järjestäjän ja peruskunnan eetosta sekä pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Olennainen kysymys olisi määrittää, mitä palvelua tai palveluita malli koskisi. Edellytysten olisi noustava palvelun järjestämisen tarpeista ja jaetusta käsityksestä, että kyseisen palvelun järjestämisen edellytykset olisivat heikentyneet ja siinä tarvittaisiin ”laajempia hartioita”. 

Vuosien varrella näitä on tarvittu sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi ympäristöterveydenhuollossa ja muissakin tehtävissä. Valmisteilla oleva TE-palveluien uudistus on tuore esimerkki siitä, kuinka järjestämiskriteereitä koskevat ratkaisut nousevat eri tilanteissa ratkaisuvaihtoehdoiksi. Löytyisikö näiden lisäksi yhä palveja, jotka olisivat luonteeltaan ylikunnallisia ja joissa olisi tarvetta laajemmille hartioille? 

Kuntien yhdistymisten hyvään toteuttamiseen olisi syytä panostaa

Kuntarakenteen kehittämisen tavoitteena laissa on jo pitkään ollut elinvoimaisen ja toiminnallisen kuntarakenteen muodostaminen, joka turvaisi peruspalvelujen järjestämisen nykyistä paremmin ja joka vastaisi ihmisten arjen muotoutumista siten, että asukkaat pystyisivät vaikuttamaan oman toiminnallisen alueensa asioihin.

Kuntaliitoksia koskevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole tarjonneet mairittelevaa kuvaa esimerkiksi niiden hyödyistä taloudellisten säästöjen aikaansaajana tai kuntien elinkeinotoiminnassa.  Kokemusten perusteella kaikkein olennaisinta on määritellä, mitä kullakin yhdistymisellä tavoitellaan, ja panostaa yhdistymisen hyvään toteuttamiseen. 

Kaupunkiseuduilla toiminnallista kaupunkiseutua paremmin vastaavan kunta- ja palvelurakenteen tavoitteen kautta on haettu myös mahdollisuutta ehkäistä kuntien välisen kilpailun kielteisiä vaikutuksia seudun elinvoimaan sekä hallita paremmin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Toisaalta aikaisemmat, kariutuneet kuntarakenneselvitykset ja erilainen velvoittava yhteistyö ovat voineet rapauttaa kuntien välistä vapaaehtoista yhteistyötä ja luottamusta kaupunkiseuduilla. 

Valtio voisi toki omalta osaltaan kannustaa kuntia yhdistymisiin, jolloin kannusteiden luonne ja voimakkuus olisi määriteltävä. Tulevaisuuden kuntapolitiikassa on kuitenkin pohdittava, olisiko kuntien yhdistymisten taloudellinen tukeminen julkisen talouden kestävyyden kannalta järkevää niillä saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntapolitiikka, kuntalaiset

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu

Keskiviikko 10.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suvi Savolainen.

Kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta kohtaa reilun vuoden päästä yhden historiansa suurimman uudistuksen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Se pakottaa meitä miettimään kuntia ja kuntapolitiikkaa väistämättäkin uudesta näkökulmasta.

Yksi vaihtoehto kuntapolitiikassa etenemiseksi voisikin olla sellainen, jossa ei tavoiteltaisi samaan aikaan muita hallinnollisia tai tehtävänjakoon liittyviä uudistuksia, vaan haettaisiin yhteistä linjaa toiminnallisen kehittämisen ja myös rahoitusjärjestelmän kautta. Voisiko uudistuksen jälkeinen ”uuden kunnan aika” mahdollistaa varsin erilaisia kuntana olemisen tapoja ja osaisimmeko suhtautua sellaiseen?

Hallinnollinen nykytilanne loisi kehittämisen pohjan

Tämän vaihtoehdon toteutumisen edellytys olisi, että luopuisimme suomalaista kuntapolitiikkaa leimanneesta vahvan peruskunnan eetoksesta ja nykyistä yhtenäisempien tai samankaltaisempien kuntien tavoittelusta. Olemassa oleva tilanne olisi hyväksyttävä kehittämisen pohjaksi. Jos kunnat katsovat tarpeelliseksi lisätä yhteistyötään tai yhdistyä tehtävistä selviytyäkseen tai taloudellisista syistä, se toki onnistuisi nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely säilyisi keinona vastata kriisiytyvän kunnan ongelmiin. 

Kehittämisen painopiste valtion kuntapolitiikassa ei siis lähtisi siitä, että kuntien ongelmiin haettaisiin ratkaisua rakenteiden kautta. Palveluja koskevasta yhdenvertaisuuden vaatimuksesta olisi kuitenkin pidettävä kiinni. Palvelujen ohjauksessa voisikin korostua esimerkiksi tavoitteilla ohjaaminen: valtio kertoo, mitä tavoitellaan ja kunnat päättävät, miten näihin tavoitteisiin vastataan. 

Tässä vaihtoehdossa on mahdollista rakentaa kuntapolitiikan ratkaisua myös rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Voisiko rahoitusjärjestelmän kehittämisellä ja muilla talouspoliittisilla toimenpiteillä löytää vastauksia kuntien eriytymiskehitykseen, mutta samanaikaisesti huolehtia koko julkisen talouden kestävyydestä?

Kunnilla olisi suuri kehittämisvastuu 

Vaihtoehto antaisi suuren painoarvon sille, että kunnat kehittävät toimintaansa ja saavat itse aikaan tarpeellisia toiminnallisia muutoksia. Kuntien vastuu olisi siis suuri ja se antaisi kunnille uudenlaisen roolin kunta–valtio-suhteessa. Kuntien uudistuminen ja sopeutuminen muun muassa väestönmuutoksiin, ikääntymiseen ja muihin toimintaympäristön muutoksiin jäisi pitkälti niiden itsensä johdettavaksi ilman suurta kansallista tarinaa.

Osassa kuntia olisi tarve löytää älykkäitä keinoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin ja toisaalta uudistua älykkäästi alueen elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistäjiksi. Voisiko esimerkiksi pienempien kuntien strateginen yhteistyö verkostokuntana toimia yhtenä keinona toteuttaa älykästä sopeutumista? Tai voisiko kunta toimia hallinnollisena alustana, yhteensovittamassa kolmannen, neljännen ja muiden sektoreiden yhteistyötä ja kehittämisponnistuksia?

Toisaalla kasvavissa kaupungeissa ja kunnissa tarvittaisiin kestävää väestönkasvuun sopeutumista ja alueen sisäisten erojen tasapainottamista. Ilmastonmuutokseen vastaamisessa ja kestävän kehityksen huomioimisessa suomalaisessa yhteiskunnassa kunnat voisivat ottaa edelläkävijän roolin.  

Digitalisaatio auttaisi vastamaan yhdenvertaisuuden vaatimukseen

Digitalisaation merkitys toiminnan kehittämisessä korostuisi ja se voisi johtaa siihen, että sen varaan ladattaisiin suuriakin odotuksia. Valtio ja kunnat edistäisivät digitalisaatiota yhdessä erityisesti kehittämällä tiedon yhteentoimivuutta järjestelmistä riippumatta. Digitalisaatiolla voisi olla myös suuri rooli siinä, miten eri palveluita tuotetaan kuntalaisille yhdenvertaisesti, mutta ennen kaikkea ihmislähtöisesti

Valtion tehtävänä olisi tukea ja seurata kuntien kehittymistä ja tarttua kansallisesti merkityksellisiin kehityskulkuihin. Kansallisilla, eri sektoreiden asiantuntemusta yhdistävillä kehittämispolitiikoilla ja strategisella yhteistyöllä olisi yritettävä luoda kuntapolitiikkaa, joka tukee näitä kehityskulkuja. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapolitiikka, kuntalaiset, kunta

Kolumni: Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan?

Torstai 4.11.2021 klo 10:33 - Ylijohtaja Jani Pitkäniemi

Ylijohtaja Jani Pitkäniemi.

Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.

Johtopäätösten osuvuuden kannalta on olennaista mieltää kirkkaasti hieman itsestäänselvältäkin kuulostava kysymys: mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme kunnasta? Kuntapolitiikkatyön tuoksinassa on syntynyt hahmotelma kunnan kahdesta perusolemuksesta ja olemuksiin liittyvistä ydinrooleista. 

Yhtäältä kunta voidaan nähdä kansallisen politiikan toimeenpanijana. Tähän olemukseen liittyvät erityisesti palvelu- ja viranomaisroolit. Toinen olemus tunnistaa kunnan paikallisyhteiskuntana. Tähän istuvat erityisesti demokratia- ja elinvoimaroolit. Molempiin olemuksiin kuuluu luontevasti kehittämisrooli. Luonnollisesti kuntien väliset erot eri olemusten välillä ja roolien toteuttajina ovat suuret. 

Onko tässä sitten jotain uutta? Ei välttämättä, mutta ainakin yksi ongelma vaikuttaisi olevan perusolemusten keskinäisten suhteiden täsmentymättömyys julkisessa keskustelussa. Samalla tavalla vähälle pohdinnalle on jäänyt se, mikä olemusten ja roolien suhde on esimerkiksi julkisen talouden kokonaisuuteen. Edellä mainitut epämääräisyydet saattavat huonoimmillaan johtaa vääriin politiikkavalintoihin ja ohipuhumiseen kunta–valtio-suhteessa. 

Väestöennuste ja kestävyystiekartta osoittavat työlle suuntaa

Työn selkeyttämiseksi kuntapolitiikkatyössä on kiinnitetty joitakin maamerkkejä. Näistä keskeisimmät ovat Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste sekä nykyhallituksen julkisen talouden vakauttamista viitoittava niin sanottu kestävyystiekartta. 

Väestöennusteeseen tukeutuminen tarkoittaa laajan kunta-analyysin perustumista siihen, että vain suhteellisen harvat seudut kasvavat, jotkut pinnistelevät nollakasvussa ja suurella osalla seutuja ja kuntia väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tämä ei sinällään tarkoita suoraa kuolemantuomiota kenellekään, mutta paaluttaa sen haastetason, jonka pohjalta kunnissa ja kuntapolitiikassa tehdään päätöksiä. 

Kestävyystiekartta puolestaan kertoo siitä miljardiluokan vakauttamistarpeesta, joka maamme hallituksilla on edessään, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin pysäytettyä edes nykyiselle koronakriisin jälkeiselle tasolle. 

Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi?

Mitä sitten edellä mainituista lähtökohdista juontuen tapahtuisi, jos kuntapolitiikassa ei tehdä merkittäviä yhteiseen kehityskulkuun johtavia muutoksia, vaan edettäisiin pienin ja enimmäkseen reagoivin askelin? 

Kuntien hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajan rooli joka tapauksessa jatkuisi. Kuntien eriytymiskehitys johtaisi kuitenkin suurella todennäköisyydellä tilanteisiin, jossa osalla kunnista ei olisi enää edellytyksiä tarjota riittävästi ja riittävän laadukkaita palveluita. Tämä näyttäytyisi haasteena silloinkin, jos hallitukset jatkaisivat kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä 100 prosentin valtionosuudella. ”Nollaskenaariossa” kunnan tai suurten kaupunkien roolia elinvoiman edellytysten luojana ei myöskään täsmennettäisi nykyistä enempää. 

Kuntarakenteessa ja kuntien välisessä yhteistyössä ei oletettavasti tapahtuisi suuria muutoksia nykyiseen. Erittäin huonoon taloudelliseen tilanteeseen joutuminen voisi kuitenkin johtaa yksittäisiin kuntaliitoksiin. Haavoittuvien kuntien määrän kasvu johtaisi kriisikuntamenettelyjen lisääntymiseen ja vaikeutumiseen – ilman selkeätä vastausta siitä, olisiko näihin tilanteisiin tarjolla (hyviä) ratkaisuja. 

Kuntien veropohjien eriytyminen ja veroprosenttien erojen sekä valtionosuusjärjestelmän tulopohjan tasaustarpeen kasvu jatkuisi. Tämä johtaisi jatkuvaan ja jännitteiseen keskusteluun kuntien rahoitusjärjestelmän heikkouksista ja valuvioista. Niin ikään kuntakentän velkaantuminen jatkaisi mittavien investointitarpeiden vuoksi kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossa omat lisäpaineensa investointeihin. 

Oma kysymyksensä on sekin, mahdollistaako nykytilanne kuntien digitalisaation olennaisen vauhdittamisen ja kansallisen yhteentoimivuuden parantamisen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana olisi tarkkailtava sitäkin, miten kuntien itsehallinnollinen liikkumavara kehittyisi.  

Tarvitsemme rohkeaa ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa

Nykytilahypoteesista nousevien vaikeiden kysymysten määrä osoittanee jo itsessään, että kansallisessa kuntapolitiikassa olisi perusteltua tähdätä rohkeampaan, pitkäjänteisempään ja yhtenäisempään suuntaan. 

Kunta- ja aluekohtainen räätälöintipaine huomioiden kuntapolitiikkatyössä onkin liikuttu alusta alkaen sen ympärillä, miten yhtenäiskunta-ajattelua pitäisi muokata, jotta hallinto sopeutuisi riittävällä tavalla erilaistuneeseen todellisuuteen. Oma pulmansa on sekin, miten ylipäänsä voi optimoida liki 300 kunnan tarpeita ajautumatta hallinnolliseen kaaokseen. 

Jani Pitkäniemi
ylijohtaja, osastopäällikkö

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu aikanaan 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen 

Pysykää kanavalla! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, palvelut, viranomaiset, paikallisyhteiskunta, politiikka

Kolumni: Isät - olkaa osa lastenne arkea

Keskiviikko 2.12.2020 klo 12:13 - Ministeri Blomqvist

Omasta pikkulapsiarjestani alkaa olla jo tovi. Nuorin lapseni on nyt jo 15-vuotias. Muistelen kuitenkin lämmöllä aikaani pikkulasten vanhempana. Isyys on ollut elämäni tärkeimpiä tehtäviä. Lapset, myös nyt jo aikuistuneet lapseni, ovat yhä tärkeä osa elämääni. Aika, jonka vietin lasten kanssa silloin, kun he olivat pieniä, on parhaiten käyttämääni aikaa. Toivon, että kaikki vanhemmat voivat olla osa lastensa elämää kaikissa kasvuvaiheissa.

Noin vuosi sitten osallistuin Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaisuuteen, jossa julkaistiin raportti "State of Nordic Fathers". Raportissa vertaillaan isien roolia eri pohjoismaissa. Siinä käsitellään sekä vallitsevia asenteita että poliittisia päätöksiä ja niiden vaikutuksia työ- ja perhe-elämään. Raportissa korostetaan tasa-arvoisen perhevapaajärjestelmän merkitystä.
 
Perhevapailla on tarkoitus tukea koko perhettä lapsen syntymän jälkeen. Kun lapsella on kaksi läsnä olevaa vanhempaa, useimmissa tapauksissa äiti ja isä, molemmilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet perhe-elämään ja vanhemmuuteen. Pohjoismaissa isät käyttävät kuitenkin keskimäärin alle puolet perhevapaista. Suomi ja Tanska ovat tässä asiassa kaukana myös muista pohjoismaista: isien osuus perhevapaiden käyttäjistä on keskimäärin vain 10 prosenttia.
 
Siitä huolimatta viime vuonna julkaistussa raportissa todetaan, että yli 90 prosenttia pohjoismaisista äideistä ja isistä katsoo, että isän tulisi osallistua tiiviisti lasten hoitoon ja että sekä äidillä että isällä on yhtäläinen vastuu lapsen huollosta ensimmäisen vuoden aikana. Kolme neljästä vanhemmasta on sitä mieltä, että vanhempainvapaa tulisi jakaa tasan. Nämä luvut osoittavat selvästi, että myös Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa on edelleen kynnyksiä tai esteitä, jotka estävät isiä pitämästä vanhempainvapaata.
 
Osa esteistä liittyy asenteisiin ja stereotypioihin. Miehet ovat huolissaan siitä, että vanhempainvapaa hidastaisi heidän urakehitystään. Työpaikoilla onkin suuri vastuu luoda perheystävällinen ilmapiiri, jossa on sekä luonnollista että toivottavaa, että isät osallistuvat tasa-arvoisesti perhe-elämään. Työnantajilla on keskeinen rooli, mutta myös yhteiskunnallisessa keskustelussa on normalisoitava kysymys tasa-arvoisesta perhe-elämästä.
 
Tasa-arvoinen perhe- ja työelämä on sekä perheiden että yhteiskunnan etu. Se vahvistaa isän suhdetta muuhun perheeseen ja tukee lapsen kehitystä. Äitien kannalta etu on se, että kotityöt jakautuvat tasapuolisemmin ja he saavat vahvemman aseman työmarkkinoilla, mikä edesauttaa myös palkka- ja eläkekehityksen tasa-arvoistumista. Isille korvamerkityllä vanhempainvapaalla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti heidän mahdollisuuksiinsa kasvattaa osuuttaan perhevapaan käyttäjinä.
 
Kannustan lämpimästi kaikkia isiä käyttämään hyväkseen mahdollisuutta olla kotona lasten kanssa ja osallistua heidän arkeensa. En mistään hinnasta vaihtaisi pois sitä aikaa, jonka vietin lasteni kanssa, kun he olivat pieniä. Se oli arvokasta aikaa. Tällä hetkellä isillä on mahdollisuus olla pidempään kotona lasten kanssa kuin minulla silloin kun lapseni olivat pieniä ja toivonkin, että kaikki tulevat isät hyödyntävät tätä positiivista kehitystä. 
 

Thomas Blomqvist

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, perhevapaauudistus, tasa-arvo, isät

Kolumni: Kriisitoimet jatkuvat tarpeen mukaan

Tiistai 24.3.2020 klo 19:18 - Valtiovarainministeri Katri Kulmuni

katri-kulmuni--8.jpg

Kuva: Valtioneuvosto

Ensimmäinen kriisipaketti muun muassa elvyttää rahoitusmarkkinoita ja antaa liikkumavaraa yritysten talouteen. Hallitus linjaa huhtikuussa laajempia ratkaisuja sillan rakentamiseksi tulevaisuuteen.

Olemme saaneet pääosin myönteisen vastaanoton hallituksen ensimmäisen vaiheen kriisipaketille, jolla turvataan yritysten maksukykyä sekä ihmisten työpaikkoja ja toimeentuloa. Kiitos eri toimijoiden hyvän yhteistyön pääsimme ripeästi eteenpäin viime perjantain päätöksillä.

Suomen kansantalouden kriisipaketti koostuu yhteisistä toimista, jotka ensisijaisesti vahvistavat yritysten maksuvalmiutta. Sen koko on noin 50 miljardia. Hallituksen päätösten osuus siitä on noin 15 miljardia. Mittaluokka vastaa hyvin naapurimaidemme toimia.

Paketin tarkoituksena on nyt ensi vaiheessa elvyttää rahoitusmarkkinoita niin, että pankit saavat paremmat mahdollisuudet lainoittaa yrityksiä. Keinoina ovat valtion takaukset Finnveran kautta, TEL-takaisinlainaus sekä Finanssivalvonnan päättämä mittava 30 miljardin suuruinen pankkien luotonantovaltuuksien lisääminen. Valtio takaa, ja pankit jakavat!

Yritykset saavat liikkumavaraa talouteensa myös kaikkien verojen sekä työeläkemaksujen maksun lykkäämisellä. Tämän toimen vaikutus on 3–4,5 miljardia.

Suoraakin tukea paketissa on. Business Finland ja ELY-keskukset saivat valtuudet myöntää yhteensä 200 miljoonaa pienimuotoista tukea yritysten nopeisiin tarpeisiin. Ensimmäiset avustukset on jo jaettu.

Työeläkemaksun 2,6 prosentin alennus vuoden loppuun asti antaa myös väljyyttä yrityksen talouteen.

Lomautuksilla voidaan ehkäistä irtisanomisia

Merkittävä vastaantulo yrityksille on työntekijöiden lomautusten ilmoittamisen määräajan lyhentäminen viiteen päivään. Se lyhentää palkanmaksuaikaa monessa tapauksessa yhdeksällä päivällä. Työntekijät siis siirtyvät heti lomautuksen jälkeen työttömyyspäivärahalle.

Lomautus antaa erittäin joustavan välineen ehkäistä irtisanomisia. Esimerkiksi Tanskassa tätä välinettä ei ole, joten siellä valtio maksaa osan ihmisten palkoista. Näitä joustoja voidaan ottaa käyttöön nopeasti työehtosopimusten kautta ennen lainsäätämistä.

Suoraa tukea yrittäjälle on myös mahdollisuus päästä työttömyysturvan piiriin ilman, että yritystä on lakkautettava. Tämä koskee kaikkia yrittäjiä yritysmuodosta riippumatta. Lakimuutoksissa edetään mahdollisimman ripeästi.

Tilanne on niin epävarma ja ennakoimaton, että emme tiedä, mitä on edessä. Siksi hallitus linjasi, että työmarkkinaosapuolten esittämät toimet työttömyysturvan ja työelämän pelisääntöjen joustavoittamiseksi ovat voimassa aluksi kolmen kuukauden ajan. Toimia tietysti jatketaan, mikäli tarvetta on.

Työmarkkinajärjestöt esittivät lisäksi mittavia toimia, joilla valtio olisi turvannut työttömyysturvan maksusta huolehtivien kassojen rahoitusta. Hallitus katsoi, että se auttaa ensi vaiheessa yrityksiä ja ihmisiä. Työttömyyskassojen maksuvalmiuden turvaamiseen voidaan palata myöhemmin, jos tarvetta ilmenee.

Pitkän aikavälin haasteet pysyvät

Varaudumme antamaan vielä tänä keväänäkin useita lisätalousarvioita helpottaaksemme kriisiä. Huhtikuun kehysriihessä hallitus linjaa laajempia ratkaisuja sillan rakentamiseksi tulevaisuuteen. Esityslistalla on tuolloin myös kuntien taloutta vakauttavat toimet.

Vaikka hallituksen lyhyen aikavälin talouspolitiikan agenda on muuttunut, pitkän aikavälin haasteet eivät katoa mihinkään. Nyt on entistäkin tärkeämpää nostaa työllisyysastetta, tehdä sote-uudistus, lisätä tuottavuutta ja rajoittaa muutenkin menojen kasvua. Hallitus palaa näihin viivyttelemättä – heti kriisin salliessa.

Katri Kulmuni

valtiovarainministeri

@KatriKulmuni

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, kriisitoimet, kriisipaketti

Kolumni: Iäkkäiden ihmisten asumiseen tarvitaan useita vaihtoehtoja

Torstai 20.2.2020 klo 15:22 - Ministeri Kiuru

ministerikiuru.jpg

Kuva: Valtioneuvosto

Iäkkäiden ihmisten asumisen ja palvelujen ratkaisut ovat puhututtaneet jo pitkään. Julkisessa keskustelussa on muun muassa esitetty huoli hoitajien riittävyydestä kotihoitoon, kun vanhuspalvelulakiin ehdotettu ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista ja laitoshoitoa koskeva henkilöstömitoitus tulee voimaan.

On ymmärrettävää kysyä, vaikuttaako henkilöstömitoituksen säätäminen muiden palvelujen kehittymiseen.

Lainsäädännössä ei kuitenkaan ole ehdotettu säädettäväksi palvelurakenteesta ts. eri palvelumuotojen peittävyydestä ja siten henkilöstön jakautumisesta eri palveluihin. Esimerkiksi tehostettua palveluasumista ei ole asetettu erityisasemaan suhteessa kotihoitoon tai muihin palveluihin. Kunta päättää aina palvelujen järjestämistavan perustuen palvelutarpeiden selvittämiseen ja sen pohjalta tehtyyn asiakassuunnitelmaan.

Kotona asumista tukevat myös hyvät asunto- ja kaavoitusratkaisut

Palvelujen järjestäminen lähtee aina iäkkään henkilön yksilöllisistä tarpeista. Niiden pohjalta arvioidaan, millainen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kokonaisuus tarvitaan tarpeisiin vastaamiseksi.

Jatkossa velvoite RAI-arviointijärjestelmän käyttöön tuo lisää tietopohjaa, vertailtavuutta ja yhdenvertaisuutta palvelutarpeiden arviointiin. Se mahdollistaa jatkossa palvelujen toteuttamisen yksilöllisten tarpeiden mukaan yhdenvertaisesti, kun kaikilla on käytössä sama toimintakyvyn arvioinnin välineistö.

Kunnat ovat merkittävässä roolissa, kun mietitään iäkkäiden henkilöiden asumisen ja palvelujen järjestämistä ja sen erilaisia vaihtoehtoja.

On muistettava, että iäkkäiden ihmisten kotona asumisen tukeminen ei ole vain sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävä. Siihen tarvitaan laajaa tukea kaikilta toimijoilta ja tiivistä yhteistyötä esimerkiksi asuntotoimen, kaavoituksen ja sosiaalitoimen kesken.

Kotihoito on vain osa kotona asumista tukevien palvelujen kokonaisuutta

Kotona asumista tukevat palvelut ovat laaja kokonaisuus, josta kotihoito on vain yksi osa. Haasteita on havaittu siinä, että asiakas ei todellisuudessa saa sitä palvelua, jonka tarve on todettu ja joka hänelle on luvattu kotihoidon päätöksessä ja asiakasmaksupäätöksessä.

Henkilöstö pitää mitoittaa siten, että se riittää toteuttamaan asiakkaiden tarvitsemat palvelut. Tämän velvoitteen toteutumista ollaan nyt vahvistamassa. On varmistettava, että kotona asumisen tueksi on riittävästi palveluja ja muuta tukea, jotta palvelujen puutteen vuoksi ei joudu muuttamaan kodistaan.

Toiseksi on havaittu selkeä tarve välimuotoisen asumisen kehittämiselle, jotta löytyy sopivia konsepteja niille, jotka eivät enää voi turvallisesti asua omassa kodissaan, mutta eivät tarvitse ympärivuorokautista tehostettua asumista. Välimuotoisessa asumisessa palvelut toteutetaan usein kotihoidon toimesta. Tavoitteena on, että palveluja voidaan lisätä asiakkaan tarpeen mukaan ilman, että se edellyttää asiakkaan muuttamista.

Erilaisia välimuotoisia asumismuotoja tarvitaan lisää niille asiakkaille, jotka hyötyvät yhteisöllisestä asumisesta, mutta eivät tarvitse tehostettua palveluasumista.

Hyvä esimerkki on iäkkäiden perhehoito, joka on lisääntynyt viime vuosina. Erityisesti omaan kotiin tulevista kiertävistä perhehoitajista on myönteisiä kokemuksia omaishoidon vapaapäivien järjestämisessä. Perhehoito voi olla mahdollisuus esimerkiksi maaseudulla, jossa maatalousyrittäjien kapasiteettia voi vapautua tähän.

Välimuotoisen asumisen lisääminen ei kuitenkaan voi olla keino säästää tarvittavasta tehostetusta palveluasumisesta. Sitä tulee olla riittävästi tarjolla niille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista vahvaa tukea ja palvelua.

Kotihoito on tärkeää myös omaishoitoperheille

Iäkkäistä, pitkäaikaissairaista ja vammaisista omaisista huolehtiminen on osa satojen tuhansien suomalaisten arkea. Omaishoitajien ja muiden omaistaan tai läheistään säännöllisesti auttavien hyvinvointi ja jaksaminen ovat koko yhteiskunnan kannalta inhimillisesti ja taloudellisesti merkittäviä asioita.

Omaishoitoa kehitetään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus –ohjelmassa. Painopisteenä on omaishoitoa tukevat palvelut, kuten omaishoitajien hyvinvointi- ja terveystarkastukset ja omaishoitajien vapaan pitämistä mahdollistavien sijaisvaihtoehtojen kehittäminen.

Vuosille 2020 – 2022 omaishoidon kehittämiseen ja kotihoidon resurssien turvaamiseen on varattu yhteensä 65 miljoonaa euroa. Omaishoidon kehittämisen osuus tästä on noin kolmannes.

Vuodesta 2023 lähtien kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen on varattu 45 miljoonan euron lisäys omais- ja kotihoitoon. Omaishoidon ja kotihoidon resursseja on järkevää tarkastella yhdessä, sillä kotihoito on tärkeä tuki monille omaishoitoperheille.

Krista Kiuru
perhe- ja peruspalveluministeri

Iäkkäiden palvelut
Henkilöstömitoitus iäkkäiden henkilöiden tehostetussa palveluasumisessa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikäihmiset, palvelut

Kolumni : Yhdessä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

Tiistai 6.3.2018 klo 16:06 - Annika Saarikko, perhe- ja peruspalveluministeri, tasa-arvoasiat

                                             Kuva: Valtioneuvosto

Joulukuussa pääministeri Juha Sipilä julkisti Kansainvälisen tasa-arvopalkinnon saajaksi Saksan liittokansleri Angela Merkelin. Palkinto annetaan Merkelille tunnustuksena tämän urasta ja työstä maailman naisten ja tyttöjen hyväksi.

Kansainvälisen tasa-arvopalkinnon palkintorahat luovutetaan Merkelin toivomuksesta SOS Femmes et Enfants Victimes de Violence Familiale - järjestölle tänään Tampere-talossa.  SOS työskentelee Nigerissä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Tärkeämpään toimintaan eivät palkintorahat voisi mennä. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen on Suomen tasa-arvopolitiikan keskeisimpiä tavoitteita. Suomi ratifioi Euroopan Neuvoston Istanbulin sopimuksen vuonna 2015 ja sen jälkeen on tapahtunut paljon: turvakotien määrärahoja on nostettu huomattavasti, väkivallan uhreille ja läheisille tarkoitettu 24/7-puhelinpalvelu Nollalinja on aloittanut toimintansa ja seksuaalisen väkivallan uhreille on avattu matalan kynnyksen tukikeskus. Pelkästään tämän hallituskauden aikana turvakotien rahoitusta nostetaan yhteensä 70 prosentilla (11,55 miljoonaa euroa vuonna 2015, ensi vuonna 19,55 miljoonaa euroa).

Myös globaali näkökulma sukupuolittuneeseen väkivaltaan on tärkeä. Suomi on jo pitkään tehnyt töitä YK:n Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman puolesta. Tämä työ tarkoittaa muun muassa sitä, että naisten osallistumista ja sukupuolinäkökulmaa vahvistetaan kriisinhallinnassa ja konfliktien ehkäisemisessä. Myös sodalla on sukupuolittuneet seuraukset.

Tästä Suomella on omakohtaisia kokemuksia. Sata vuotta sitten Suomi oli köyhä maa, joka kärvisteli sisällissodan kourissa. Väkivalta oli arkipäivää ja myös naiset ja tytöt saivat osansa sodan julmuuksista. Tänään meidän – vauraan Suomen – velvollisuutena on edistää sukupuolten tasa-arvoa ja väkivallatonta elämää joka puolella maailmaa. Siksi myös kansainvälinen tasa-arvopalkinto on perustettu. Ja siksi kokoonnumme Tampereelle juhlistamaan maailmanlaajuista yhteistyötämme naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta.

Annika Saarikko
perhe- ja peruspalveluministeri,
tasa-arvoasiat

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: väkivalta, naiset, tasa-arvo

Sata vuotta sitten: Tunteet kuumina Torniossa - aseellisia kahakoita rajan valvonnasta

Maanantai 22.1.2018 klo 14:04 - Tulli

tulli-tarkastukset.jpg

Kuva: Tornion eteläinen vahtitupa sijaitsi Suensaarella Haaparantaan vievän  kävelysillan luona. Tullimuseo.

Tammikuun 12. päivänä 1918 Tornion tullipalvelijat huomauttivat venäläisille sotilaille, ettei näillä enää ollut oikeutta tarkastaa postilähetyksiä tai tehdä ruumiintarkastuksia rajanylittäjille, koska Venäjän uusi hallitus oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi. Venäläiset olivat estäneet myös laillisia vientilähetyksiä. Huomautuksen jälkeen joukko sotilaita saapui vartiotuvalle. He poistivat tullimiehet vartiotuvasta väkisin ja uhkasivat tuoda paikalle kuularuiskuja. Edeltävinä päivinä rajaa valvovat venäläissotilaat olivat ammuskelleet kohti rajanylittäjiä ja joskus myös tullimiehiä.

Sanomalehdissä kerrottiin venäläissotilaiden vaatineen illalla 22. tammikuuta 1918 eteläisen vartiotuvan tullivartijoita luovuttamaan aseensa. Tullivartijat eivät katsoneet voivansa vastustaa ja luovuttivat aseensa.  Tornion tullikamari kertoi kuitenkin asiasta Tullihallitukselle hieman toisin. Ilmoituksen mukaan vartiotuvalle oli ensin tullut joukko päihtyneitä siviilejä, jotka vaativat sotilaita päästämään heidät Ruotsin puolelle. Kun sotilaat olivat kieltäytyneet, miehet ampuivat kahta sotilasta. Venäläisten mukaan ampujat pakenivat Ruotsin puolelle. Tornion venäläinen komendantti vaati tullikamaria luovuttamaan kaikki sen hallussa olevat revolverit. Tullinhoitaja Robert Rynö kieltäytyi tästä jyrkästi. Tullihallitus hyväksyi menettelyn ja ilmoitti sähkeellä, ettei mitään aseita saa luovuttaa ja kaikki rajanylittäjiltä takavarikoidut aseet oli ”saatettava varmaan talteen”.

Samaan aikaan saatiin aikaan sopimus venäläisten sotilaiden poistumisesta Ruotsin rajalta 25. tammikuuta mennessä. Rajavalvonta siirtyi tullimiehille, poliiseille ja suojeluskuntalaisille. Huomattava osa Tornion tullivartijoista kuului suojeluskuntaan. Jo 21. tammikuuta Pohjolan Sanomat -lehti tiesi kertoa, että senaatti oli pyytänyt Oulun kuvernööriä etsimään kielitaitoista henkilöä passintarkastajaksi. Tästä lehti päätteli, että venäläiset todellakin olivat lähdössä. Heidän poistumistaan oli paikkakunnalla vaadittukin jo varsin kovaan ääneen.

Sopimus kuitenkin lopulta piti. Se oli väliaikainen kompromissi, joka sitoi vain allekirjoittajia. 25. tammikuuta lähtien Suomen tullimiehet ja poliisit tarkastivat Tornion asemalla passit saapuvien postijunien matkustajilta. Läsnä sai olla venäläinen sotilas, mutta hän ei saanut puuttua toimintaan. Lähtevissä junissa passintarkastus lopetettiin. Sen sijaan pikajunissa, joiden matkustajat olivat pääasiassa ulkomaalaisia, Venäjän sotilaat tarkastivat passit edelleen. Samana päivänä venäläinen rajavartiosto myös Eteläisellä ja Pohjoisella vartiotuvalla luovutti passintarkastuksen kokonaan suomalaisille.

Lehtitietojen mukaan vielä viimeisenä päivänä ennen tehtävistä luopumistaan venäläiset ampuivat passintarkastuksen ohi yrittänyttä miestä.

Lähteet: Tullihallituksen kirjeet 1918; Haminan Lehti 19.1.1918; Pohjolan Sanomat 21.1., 23.1. ja 25.1.1918.

Vuonna 2018 Tullin historiamuisteluissa paneudutaan vuoden 1918 vaiheikkaisiin ja samalla traagisiin tapahtumiin. Vaikka Tulli ei ollut tapahtumissa kovin keskeinen toimija, se oli valtiovallan ytimessä. Taisteltaessa valtiosta myös Tulli joutui kriisiin mukaan.

 Janne Nokki, tulliylitarkastaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tulli, poliisi, sotilaat, suojeluskuntalaiset, venäläiset, tarkastukset