Blogit / Kolumnit

Mielipide: Kokoomuksen arvot eivät ole kaupan

Torstai 14.1.2021 klo 12:15 - Jeremias Nurmela, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Tänään aamulla Helsingin Sanomat kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan Kokoomuksella olisi perussuomalaisiin äänestäjiin suuri rajapinta. Johtopäätös siitä, että Kokoomuksen pitäisi siirtyä perussuomalaisten suuntaan on kuitenkin virheellinen. Kokoomus ei ole tuuliviiri, joka kääntyy siihen suuntaan mihin poliittinen tuuli hetkellisesti osoittaa. Kokoomus on arvopuolue, jonka juuret ovat syvällä historiassa.

Puoleen historian synkimpiin vaiheisiin kuuluu ne hetket, jolloin poliittinen opportunismi on ollut vallalla ja periaatteet on myyty lyhytaikaisen voiton tavoittelussa. Isänmaallisen kansanliikkeen myötäily vuonna 1933 osoittautui katastrofaaliseksi ja iski lujasti myös puolueen kannatukseen. Vasta J.K. Paasikiven selkeä pesäero IKL:n toimintaan ja paluu takaisin Kokoomuksen arvoihin toi kannatuksen takaisin.

Kokoomuksen arvot ovat varsin selkeät. Puolueen periaateohjelma tiivistää Kokoomuslaisen arvomaailman: "Kokoomus haluaa kehittää Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu." Sivistynyt porvarillinen aate on luonteeltaan inhimillinen ja pyrkii säilyttämään Suomen hyvinvoivana tuleville sukupolville. Koulutuksen arvostus, ympäristöstä huolehtiminen ja ihmisoikeudet eivät ole mitään "sinivihreää unelmahöttöä", vaan luonteva seuraus arvokkaasta porvarillisesta yhteiskuntaperinteestä.

Politiikassa ei pärjää muuttamalla suuntaa joka kerta, kun jokin rajapinta-analyysi osoittaa äänestäjiä olevan mahdollista saada jonkun toisen puolueen kannattajista. Tällainen politiikka on tuuliviiren omaista joka suuntaan kumartelua, joka ei ole uskottavaa eikä jätä puolueelle minkäänlaista ydintä, johon voisi uskoa.

Kokoomus ei ole tavoittelemassa joko perussuomalaisten tai vihreiden ääniä. Kokoomus on tavoittelemassa niiden kaikkien ääniä, jotka haluavat, että Suomi kukoistaa nyt ja tulevaisuudessa. Loppuun siteeraan vielä kerran periaateohjelmaamme: " Haluamme turvata ympäristön: kauniit metsät, puhtaan ilman ja kirkkaat vedet. Ilman elinkelpoista maapalloa ei paljon muullakaan ole väliä."

Jeremias Nurmela

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvot, kokoomus, politiikka

Euroopan unioni uuden ajan kynnyksellä

Tiistai 31.12.2019 klo 13:23 - Pääministeri Sanna Marin

Sanna-Marin-1-.jpg

Kuva: Valtioneuvosto

Suomi on ollut puheenjohtajana saattamassa Euroopan unionia kohti uutta vuosikymmentä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista ja ympäristön kannalta kestävää tulevaisuutta.

Puheenjohtajakaudellamme ovat aloittaneet työnsä niin uusi Euroopan parlamentti ja uusi komissio, Ursula von der Leyenin johdolla, kuin myös uusi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, Charles Michel. Suomi on ohjannut unionin työtä uuden strategisen ohjelman mukaisesti, jossa keskeisenä tavoitteena on ympäristön kannalta kestävä talouskasvu, yhteiskuntiemme sosiaalinen eheys ja kansalaisten taitojen kehittäminen digitalisaation muokkaamassa ympäristössä.

Puheenjohtajuus on ollut muutoksiin vastaamista, mutta myös Euroopan unionin pysyvän arvopohjan puolustamista. Suomi on johtanut unionia nostaen perusarvojen kunnioittamisen kuten oikeusvaltioperiaatteen työmme keskiöön. Olemme vahvistaneet menettelyjä, joilla oikeusvaltion tilaa unionin jäsenvaltioissa voidaan arvioida.

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen johdolla valmisteltu Suomen esitys unionin monivuotiseksi rahoituskehykseksi pitää sisällään myös ehdotuksen siitä, millä tavoin unionin varojen käyttöä suojellaan oikeusvaltiopuutteilta. Samalla, kun olemme puheenjohtajana valmistaneet tasapainoisen esityksen unionin rahoituksen ohjaamiseksi seuraavan seitsemän vuoden aikana, haluamme myös turvata EU-tukien asianmukaisen käytön. Esityksemme mukaan EU-tukia voidaan pidättää jäsenvaltiolta, jossa on vakavia yleisiä puutteita oikeusvaltioperiaatteen toteutumisessa.

Tällä työllä perusarvojemme puolesta on eurooppalaisten kansalaisten vahva tuki. Perusarvojemme kunnioittaminen kaikkialla Euroopan unionissa on myös edellytys unionin uskottavalle toiminnalle globaalisti demokratian, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Suomi on koko EU-puheenjohtajakautensa ajan työskennellyt unionin ilmastopolitiikan tavoitteiden kunnianhimon nostamiseksi. Eurooppa-neuvosto hyväksyikin joulukuun kokouksessaan tavoitteen tehdä Euroopan unionista ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Tämä päätös vahvistaa EU:n johtajuutta siinä globaalissa päätöksenteossa, jossa on välttämätöntä edetä nykyistä vastuullisempiin päätöksiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutokseen vastaaminen on kohtalonkysymys niin ympäristön, taloutemme kuin yhteiskuntiemme yleisen vakauden kannalta.

Olen iloinen siitä, että uusi komissio on esittänyt European Green Deal -aloitteen, joka tulee merkittävällä tavalla tehostamaan unionin ilmastopolitiikkaa. EU:n yhteinen hiilineutraaliustavoite antaa komissiolle vahvan selkänojan edistää aloitetta. Tarvitsemme laaja-alaista, kaikki EU:n lainsäädännön ja toiminnan alat kattavaa politiikkaa, jotta ilmastotavoitteet eivät jää hyväksi pyrkimykseksi. Tämä on tulevaisuuspolitiikkaa, jota Suomen hallitus tekee myös oman ohjelmansa kautta ja Euroopan unionissa vahvasti vaikuttaen myös puheenjohtajakautemme jälkeen.

Haluan osoittaa lämpimät kiitokset kaikille niille, jotka ovat työskennelleet Suomessa, Brysselissä ja muualla maailmassa pitkiä päiviä puheenjohtajakautemme onnistumisen eteen. Kolmas EU-puheenjohtajakautemme päättyy, mutta Suomen työskentely sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävän ja turvallisen Euroopan unionin puolesta jatkuu uudella vuosikymmenellä.

Sanna Marin
pääministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eu, suomi, ilmasto, politiikka, perusarvot, sanna marin