Blogit / Kolumnit

Mielenterveyden häiriöihin liittyvä häpeä vähenee - koko yhteiskunta hyötyy

Maanantai 18.11.2019 klo 16:57 - Kirsi Varhila

Mielenterveysbarometrin mukaan 38 prosenttia mielenterveyshäiriöitä sairastavista koki tulevansa leimatuksi vuonna 2010. Seitsemän vuotta myöhemmin luku oli jotakuinkin sama. Onneksi merkkejä muutoksesta on nähtävissä, sillä leimautumisesta seuraa monia haittoja.

Jos mielenterveyden häiriöiden leima eli stigma ei vähene, hoitoa tarvitsevat eivät hae apua ajoissa. He saattavat viivytellä, kunnes tilanne vaikeutuu. Mielenterveyshäiriöitä sairastavat myös saavat erilaista kohtelua kuin muut. Tiedetään, että heidän fyysiset sairautensa hoidetaan muita huonommin. Erilaiset fyysiset oireet saatetaan tulkita mielenterveyshäiriöstä johtuviksi. Voi käydä myös niin, ettei tunnisteta ihmisen toimintakyvyn heikkenemistä ja siitä seuraavaa avun tarvetta palveluihin pääsemiseksi, mikä johtaa eriarvoistumiseen.

Mielenterveysongelmista kärsivän leimaaminen vaikuttaa myös palvelujärjestelmään, jossa se näkyy esimerkiksi rakenteellisena syrjintänä. On helpompi perustella tarve uudelle terveydenhuollon laitteelle kuin tarpeelle ottaa käyttöön psykososiaalista hoitoa. Jälkimmäistä voidaan helposti pitää vähemmän kiireellisenä ja vähemmän välttämättömänä tai mahdollisena korvata jollakin kevyemmällä ja halvemmalla tavalla. Näin palvelujärjestelmä eriarvoistaa ihmisiä.

Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi Euroopan mielenterveyden toimintasuunnitelman vuonna 2013. Suunnitelmassa tunnistettiin, että monet mielenterveysongelmia sairastavat ihmiset välttelevät mielenterveyspalveluja leimautumisen ja syrjinnän vuoksi. Myös huonot kokemukset hoidon saatavuudesta tai sen riittävyydestä voivat estää hoidon hakemista. WHO:n toimintasuunnitelman mukaan palveluja on uudistettava tavoilla, joilla kasvatetaan sairastavien luottamusta hoidosta saatavaan apuun. Palvelujen rakenneuudistuksissa on toisin sanoen kiinnitettävä huomiota henkilöstön ammattitaitoon, hoidon riittävyyteen ja vaikuttavuuteen sekä sen varmistamiseen, että hoitoon on käyttäjien mielestä turvallista tulla. 

Suomessa on käynnissä sosiaali- ja terveyskeskusten kehittämisohjelma. Yksi sen tavoitteista on saada matalan kynnyksen mielenterveyshäiriöiden hoitoa nykyistä paremmin saataville.

Nuoret näyttävät tietä stigman vähentämisessä

Nuoret hakevat aiempaa enemmän apua mielenterveyshäiriöihinsä. Yhtenä selityksenä tähän pidetään sitä, että nuorten elämän vaatimukset kasvavat. Asiaa voi selittää myös se, että mielenterveyden pulmien häpeä on heidän keskuudessaan vähentynyt. Nuoret pystyvät puhumaan omista ja toistensa mielenterveydestä ja tietävät, että apua on tarvittaessa saatavilla.

Mielenterveyden pulmiin liittyvää häpeää ja leimaamista voidaan vähentää myös vahvistamalla nuorten ja nuorten parissa työskentelevien aikuisten mielenterveysosaamista ja mielenterveystaitoja. Mielenterveyden perusta rakentuu monella tapaa lapsuudessa ja nuoruudessa. Suuri osa elämän aikaisista psyykkisistä sairauksista puhkeaa lapsuuden ja nuoruuden aikana. Siksi nuorten hyvän mielenterveyden tukeminen on erityisen tärkeää. Sillä on vaikutusta koko elämän ajan. Hyvä mielenterveys parantaa mahdollisuuksia onnistua opinnoissa, työelämässä ja arjen elämässä. Yhteiskunnallisesti mielenterveys on merkittävä hyvinvoinnin osatekijä, ja se vaikuttaa paljon ihmisten työssä käyntiin ja työn tuottavuuteen sekä elämän mielekkääksi kokemiseen.

Kun mielenterveyspalveluja kehitetään niin, että ne ovat riittäviä ja laadukkaita, palvelujen käyttö lisääntyy. Se on hyvä asia. Tutkimusten mukaan hoidon laajentamisesta saatavat hyödyt nimittäin ylittävät yhteiskunnalle tulevat kustannukset yli kaksinkertaisesti. Mielenterveyshäiriöiden leiman vähentäminen on inhimillisen ulottuvuuden lisäksi tärkeää myös yhteiskunnalle koituvien kustannusten vähentämiseksi.

Kirsi Varhila
Kansliapäällikkö
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielenterveys, häpeä, mielenterveyspalvelut

Kolumni: Kansalaisen ja julkisen sektorin välinen luottamus ei synny ilman meidän jokaisen panosta

Torstai 14.11.2019 klo 16:55 - Ylijohtaja Juha Sarkio

Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa kääntyä lopuilleen. Puheenjohtajuutemme yksi pääteemoista on ollut luottamus ja se, mitä voisimme sen eteen tehdä.

Luottamuksen julkiseen sektoriin koetaan olevan hiipumassa – eikä tähän tunnu olevan olemassa mitään nopeaa ratkaisua. Tämä on näkemys, mikä on tullut ilmi EU:n valtionhallinnon kehittämisen verkostossa (EUPAN) käymissämme keskusteluissa.

Luottamuskysymyksen takana on kyse laajemmasta teemasta, yhteiskuntiemme muutoksista. Aiemmin tutuksi, turvalliseksi sekä ehkä myös ennustettavaksi koettu ympäristö muuttuu epävarmemmaksi. Myös viranomaiset kokevat neuvottomuutta vaikeiden ongelmien edessä.

Muutoksen ytimessä on kysymys siitä, koetaanko tulevaisuuden muokkaaminen ja ongelmien ratkaisu yhteisiksi asioiksi – vai ulkoistammeko yksilöinä ne jonkun toisen hoidettavaksi. Yhtä lailla kuin luottamus niin myös osallisuuden tunne on subjektiivista.

Avoimuudella ja osallisuudella vahvempaan luottamukseen

Vaikka tutkimukset osoittavat Suomen olevan miltei kaikilla sosiaalisen ja poliittisen luottamuksen mittareilla kärkiluokkaa, muuttuu kuva väestöryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa. Yhteiskunnan ja osallistumisen yleinen eriarvoistumiskehitys vaikuttaisi tutkimuksien mukaan näkyvän myös luottamuksessa.

EU-tason keskusteluissamme esille nousee toistuvasti kaksi keinoa, joilla luottamusta voidaan edistää. Ne ovat avoimuus ja osallisuus.

Suomessa lienee Euroopan avoimin julkinen sektori. Avoimuutemme koskee yhtä lailla tietoa kuin toimintaa ja rahankäyttöä. Tätä toisaalta ihaillaan, mutta myös kummeksutaan osassa jäsenmaita. Usein keskustelussa tulee esille, että Suomen kaltainen laaja avoimuus ei ehkä toimisi heidän maassaan. Mistä tämä ajatus johtuu? Ehkä olemme Suomessa valmiimpia ja tottuneempia avoimeen tiedon välitykseen – mutta valitettavasti tämäkään ei ole kääntänyt luottamusindeksejämme nousuun. 

Jos avoimuudessa olemme mallimaita, niin näen, että osallistumisen mahdollistamisessa meillä on vielä paljon tehtävää ja muilta opittavaa. Monissa maissa juuri kansalaisten laajaan osallistumiseen panostetaan aivan erityisesti.

Olemme Suomessa pyrkineet edistämään kansalaiskeskustelua ja osallistumista julkisten palveluiden uudistamiseen usein eri tavoin, mutta suuria joukkoja asia ei tunnu saavan liikkeelle. Oma uskomukseni on, että kun jonkin asia tunnetaan yhteiseksi ja sen edistämiseen halutaan laittaa myös omaa aikaa, vahvistuu luottamus samalla. Kysymys lieneekin siinä, että miten saamme asian yhteiselle agendallemme.

Olemme oikealla tiellä, mutta tarvitsemme lisää onnistumisen esimerkkejä. Ajatustemme ja tavoitteidemme tulee olla suuria, mutta ei ole niin pientä asiaa, etteikö sitä kannattaisi parantaa. Jatketaan yhdessä arvokasta työtämme avoimuuden ja osallisuuden eteen – ja pidetään Suomi luottamusyhteiskuntana myös jatkossa.

Juha Sarkio

Valtiovarainministeriö

Ylijohtaja
@JuhaSarkio

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luottamus, yhteiskunta, osallisuus

Kolumni: Tieto on toimivan hallinnon perusta

Maanantai 14.10.2019 klo 14:09 - Finanssineuvos Markus Siltanen

Tietopohjainen päätöksenteko on yksi nykyisen hallitusohjelman keskeisistä teemoista. Tiedon käyttö ja hyödyntäminen – turvallisesti ja vaikuttavasti – on toimivan hallinnon edellytys, ja se vaatii hallinnolta myös uudenlaista toimintakulttuuria ja johtamista.

Valtiovarainministeriössä valmistellun tietopoliittisen selonteon ja tiedonhallintalain toimeenpano sekä konkreettiset tiedolla johtamisen kehittämishankkeet edistävät tietopohjaista päätöksentekoa. Yhdessä voimme onnistua.

Nykyvanhemmista Platoniin

Internet mullisti mahdollisuudet tehokkaaseen tiedonvälitykseen. Helposti ja nopeasti haettava tieto on muuttanut merkittävästi maailmaa. Nykyvanhempien tapa etsiä hakukoneiden avulla vastaukset lastensa vaikeisiin kysymyksiin ei perustu aiemmilta sukupolvilta perittyihin käytäntöihin tai tietoon, vaan nykyteknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin. Toisin oli aiemmin. Esihistoriallisella ajalla tiedon välittäminen pohjautui suulliseen kommunikaatioon ja vasta kirjoitustaito mahdollisti tiedon tarkemman säilyttämisen ja siirtämisen uusille sukupolville. 

Antiikin filosofi Platon (427–347 eaa.) määritteli tiedon hyvin perustelluksi tosiuskomukseksi. Määritelmä on kestänyt hyvin aikaa. Informaatiotulvan ja valeuutisten aikana meidät haastaa se, kenen perusteluihin luotamme tosiuskomusta muodostettaessa. Yksilöllä on yhä suurempi vastuu tiedon luotettavuutta arvioitaessa. Samalla medialukutaito ja yksilön kyky hyödyntää tietoa voivat nostaa yhteiskunnan huipulle tai suistaa sen sivuraiteille.

Ymmärrystä, asennetta ja rakettitiedettä

Tiedon kattava ja systemaattinen hyödyntäminen ei ole rakettitiedettä, mutta se vaatii ymmärrystä, asennetta ja osaamista. Hallinnon legalistinen traditio on aiheuttanut sen, että tiedon käyttö ei ole kovin helppoa, koska sitä säännellään yksityiskohtaisesti. Myös tietosuojakysymykset aiheuttavat omat haasteensa.Ongelmat voidaan kuitenkin ratkaista, mutta tämä edellyttää esimerkiksi tietosuojan korostaman yksilön oikeusturvan ja julkisen edun, kuten toimivan julkisen hallinnon, tavoitteiden tasapainoista yhteensovittamista.

Hallinnon arvo syntyy hyvistä ja vaikuttavista palveluista, kustannustehokkuudesta sekä vakaan yhteiskunnan rakentamisesta. Tämä edellyttää, että tiedolla johtamista hyödynnetään hallinnossa esimerkiksi strategisia tavoitteita asetettaessa, toiminnan operatiivisessa johtamisessa sekä tavoitteiden ja tulosten seurannassa. Johdon tehtävänä on mahdollistaa prosessit, joiden avulla tieto muutetaan toiminnaksi. Tiedolla johtamisessa onkin lopulta kyse toiminnan uudistamisesta ja oppimisesta.

Tiedosta tekoihin ja kohti viisasta hallintoa

Valtionvarainministeriö rakentaa uudenlaista palvelua ja toimintatapaa julkisen hallinnon analysointi- ja raportointipalvelu -hankkeessa (Tietokiri-hanke) yhteistyössä valtion yhteisten palveluntuottajien kanssa. Valtiokonttorin koordinoimana tuotetaan analysointi- ja raportointipalveluja, joissa hyödynnetään virastoja koskevia valtionhallinnon toiminnan, talouden ja hallinnon tietoja. Keskeistä on tuottaa tiedon avulla vertailutietoa, tilannekuvia ja tunnistaa kehittämiskohteita valtion kokonaisedun varmistamiseksi toiminnan kehittämisessä, ohjauksessa ja johtamisessa. Kyse on konkreettisesta tiedolla johtamisen kehittämisestä konserniohjauksen alueella.

Tiedon käsite on kreikkalaisten filosofien hieno keksintö. Se ei kuitenkaan yksinään riitä. Tiedosta on jalostettava viisasta hallintoa. Viisaus on kykyä käyttää tietoa ja kokemuksia hyvien päätösten tekemiseksi ja paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. Viisauteen ja sivistykseen kuuluu myös näkemys hyvästä elämästä ja oikeudenmukaisuudesta yhteiskuntaa, ympäristöä ja kanssaihmisiä kohtaan. Silloin ollaan myös virkamieseetoksen ytimessä.

Markus Siltanen

Finanssineuvos

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieto, tiedonvälitys, päätöksenteko, tiedon käyttö

Kolumni:Sitovasta mitoituksesta vanhuspalvelulakiin on esitetty virheellistä tietoa

Sunnuntai 13.10.2019 klo 10:49 - Ministeri Kiuru

Kuvagalleria

Kuva:Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

Vanhuspalvelulakiin ehdotettu henkilöstömitoitus on herättänyt vilkasta keskustelua viime päivinä. On kysytty, miksi puhutaan henkilöstömitoituksesta eikä hoitajamitoituksesta ja minkä takia muutos tulee voimaan niin myöhään.

Hoitajat selvästi suurin työntekijäryhmä vanhuspalveluissa

Lakiin ehdotettu henkilöstömitoitus koskee ensisijaisesti hoitajia. Suurin osa vanhustenhuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä työskentelevistä on hoitajia. Vuonna 2018 näiden yksiköiden työntekijöistä 74 prosenttia oli yksistään lähihoitajia ja perushoitajia.
 
Lakiluonnoksessa puhutaan hoitajamitoituksen sijaan vallitsevan lainsäädännön ja laatusuositusten tapaan henkilöstömitoituksesta. Laadukkaiden palvelujen turvaaminen edellyttää, että toimintayksikössä on riittävästi henkilöstöä, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat asiakkaiden palvelutarvetta. Tähän tarvitaan hoitajien lisäksi muitakin asiakastyötä tekeviä työntekijöitä, kuten asiakkaiden toimintakykyä ylläpitäviä geronomeja, fysio- ja toimintaterapeutteja tai kuntoutuksen ohjaajia. Siksi myös heidät voitaisiin laskea välittömän asiakastyön osalta mitoitukseen, kuten nytkin. Sen sijaan hoiva-avustajat huomioitaisiin enää siltä osin, kun he tekevät välitöntä hoivatyötä. Laitosapulaisia ei huomioitaisi enää ollenkaan välittömän asiakastyön piiriin, toisin kuin nyt, vaan työ olisi jatkossa vain tukipalvelua.
 
Tärkein muutos on se, että työntekijät voitaisiin laskea henkilöstömitoitukseen kuitenkin enää vain silloin, kun he tekevät välitöntä asiakastyötä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi hoitajat saisivat enemmän aikaa asiakkaan kanssa tehtävään työhön, kun tukityöt pyykkäyksestä siivoamiseen eivät vie enää aikaa hoitotyöltä. Suositustasolla oleva nykyinen henkilöstömitoitus muuttuu siis aidosti sellaiseksi laajasti toivotuksi hoitajamitoitukseksi, jossa otetaan huomioon jatkossa vain todellinen välitön asiakastyö. Hoitajien nykyinen ”pyykkäys- ja siivousmitoitus” jää historiaan.

Julkisuudessa esiintyneet väitteet siitä, että mitoitus heikentyisi tulevaisuudessa juuri siksi, että siihen saisi lukea laajemmin mukaan henkilöstöryhmiä, yksiköiden johtotehtävissä olevia tai opiskelijoita kuin aikaisemmin, eivät pidä paikkansa. Päinvastoin, tältäkin osin mitoitus kiristyy.

Taakse jää nyt vanhuspalveluiden laatusuositusta vuonna 2017 tehtäessä vallinnut tahtotila. Silloin esitettiin kymmenien miljoonien säästöjä henkilöstörakenteen heikentämisen kautta toteutettavaksi. Vanhuspalveluiden kriisi on opettanut, että Suomella ei ole varaa leikata henkilöstömitoitusta, vaan parantaa sitä.

Tukipalveluille tarvitaan omat työntekijät

Välillistä tukipalvelutyötä ei enää laskettaisi mitoitukseen, mikä on muutos nykyiseen suosituksen laskentamalliin. Lakiluonnoksen mukaan tukipalvelutyötä olisi yksikön asiakkaiden huoneiden ja yhteisten tilojen päivittäinen, viikoittainen ja kuukausittainen siivous, ruoan valmistus ja sen laajamittainen lämmitys, sekä pyykki- ja kiinteistöhuolto. Myös yksikön vastuuhenkilön esimiestyö ja hallinnollinen työ olisi välillistä työtä, kuten nykyäänkin. Tukipalveluissa tarvitaan omaa ammattitaitoa, jotta voidaan turvata riittävä hygieniataso ja ruuan laatu.

On totta, että pitkällä juoksulla myös välillisen työn mitoituksesta tulee säätää lailla. Välittömän hoitotyön erottaminen välillisesti on kuitenkin niin iso muutos, että tällä hetkellä on vaikea arvioida, kuinka paljon enemmän tukipalveluiden mitoitus tulisi olla kuin valvontaviranomaisten suosittelema 0,1.

Jokainen vanhuspalveluyksikössä asuva ansaitsee laadukkaat palvelut

Tehostetun palveluasumisen yksikkö on iäkkäälle asukkaalle hänen kotinsa. Elämään siellä on hyvä sisältyä hoidon lisäksi myös muuta toimintaa, johon tarvitaan työntekijöiden monipuolista osaamista.

Tavoitteena on, että uudistuksen myötä iäkkäät asukkaat saavat laadukkaampia, yksilöllisempiä palveluja ja enemmän työntekijän aikaa. Samalla väljempi mitoitus ja työnkuva, jossa välillinen tukipalvelutyö on erotettu, helpottaa työntekijöiden kiirettä, työpainetta ja stressiä ja palauttaa työtä juurilleen. Asiakastyölle jää enemmän aikaa.

Yksikään yksikkö ei saa alittaa vähimmäismitoitusta

On väitetty, että mitoitus ei tule heti voimaan, vaan vasta vuonna 2023. Tämä ei pidä paikkansa. Sitova mitoitus tulisi voimaan 1.8.2020 alkaen, jolloin henkilöstömitoitus olisi vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohti. Silloin henkilöstömitoitukseen laskettaisiin vain välitöntä asiakastyötä tekevät.

Jotta henkilöstötarpeen kasvuun voidaan varautua, on suunniteltu siirtymäaikaa, jotta kunnat ja palveluntuottajat voisivat saada muutokset tehtyä hallitusti.

Siirtymäaikana 0,7 mitoituksen voisi alittaa vain, jos toimintayksikössä kyettäisiin huolehtimaan potilasturvallisuudesta ja palveluiden laadusta. Jokaisessa yksikössä pitäisi kuitenkin olla vähintään viisi työntekijää kymmentä asiakasta kohden. Siirtymäajalla olisi erityisen tärkeää, että valvonta toimii, ja laiminlyöneille on nollatoleranssi. Valvontaviranomaisten puuttumisen mahdolli-suudet eivät enää perustu jatkossa suosituspohjaan, vaan vallitsevaan lainsäädäntöön.

Esitys on valmisteltu järjestöjen kanssa mitoitusjaostossa

Vanhuspalvelulain uudistaminen on käynnissä, ja sen ensimmäisessä vaiheessa uudistetaan lain-säädäntöä säätämällä sitovasta mitoituksesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Luonnosta hallituksen esitykseksi valmisteltiin ns. mitoitusjaostossa, jossa olivat edustettuina niin työntekijä- kuin työnantajajärjestöt. Jaoston yksimielisesti hyväksymä luonnos on nyt lausunnolla, joten jokainen voi ottaa siihen kantaa 15.11. mennessä.

Varsinainen hallituksen esitys annetaan eduskunnalle tämän syysistuntokauden aikana. Asiantuntijoiden esittämät vanhuspalvelulain muut parannusehdotukset ovat käytössä jouluun mennessä. Hallituksen esitys toisen vaiheen uudistuksista annetaan kevätistuntokaudella. Niillä on tarkoitus parantaa vanhustenpalveluita myös laajasti muutoinkin, kun vain ympärivuorokautisessa hoivassa.

Krista Kiuru
Perhe- ja peruspalveluministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhuspalvelut, hoitajamitoitus, henkilöstömitoitus

Kolumni: Mielenterveys on pääomaa

Torstai 10.10.2019 klo 17:03 - Jaana Vastamäki

Kuva: STM

Puhe mielenterveydestä kääntyy nopeasti mielenterveyden ongelmiin ja häiriöihin. Mielenterveys on kuitenkin voimavara ja pääomaa, jota meillä kaikilla on.

Yksi tärkeimmistä aikuisten mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä on työelämä. Työ sisältää monia elementtejä, jotka tukevat mielen hyvinvointia: se tarjoaa mielekästä tekemistä osana yhteisöä, antaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ja sosiaalisiin kontakteihin sekä rytmittää ajankäyttöämme.

Selkeimmin työn merkitys henkiselle hyvinvoinnille tulee esiin, jos menettää työpaikkansa. Työttömyyden aikana moni kamppaileekin työn haun lisäksi myös hyvinvoinnin haasteiden kanssa. 

Jokainen työpaikka voi olla hyvän mielen työpaikka.

Julkisessa keskustelussa työelämästä puhutaan usein kuluttavana ja voimavaroja syövänä tekijänä. Kuitenkin useimmat työikäiset kokevat työssäkäynnin vahvistavan hyvinvointia. 

Mahdollisuus osallistua omaa työtä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, uuden oppiminen ja työssä kehittyminen sekä esimieheltä ja työtovereilta saatu tuki ovat työelämän voimavaratekijöitä.

Mielenterveyttä on myös mahdollista vahvistaa työpaikoilla suunnitellusti. Käytännön menetelmiä kootaan parhaillaan Työterveyslaitoksella Hyvän mielen työpaikka -työkalupakkiin. 

Jokainen työpaikka voi kehittää omasta organisaatiostaan mielen hyvinvointia tukevan ja saada Hyvän mielen työpaikka -merkin tunnustukseksi. 

Työelämän muutokset – välttää vai sopeutua?

Työelämässä ja sen muutoksissa eteen tulee toistuvasti tilanteita, jotka haastavat jaksamistamme. Osa haasteista tai riskeistä on sellaisia, joita voidaan välttää, mutta moniin on vain sopeuduttava. 

Työelämän muutoksissa tarvitaankin vahvoja voimavaroja, jotka voivat puskuroida haastavien tilanteiden hyvinvointivaikutuksia. Tällaisia voimavaroja ovat yksilöiden mielen hyvinvoinnin lisäksi organisaatioiden resilienssi eli uudistumiskyvykkyys. 

Resilienssi on taito, joka auttaa organisaatiota kohtaamaan uusia tilanteita, selviytymään muutoksista ja pysymään elinvoimaisena arjen haasteista, epävarmuuksista ja kriiseistä huolimatta. Organisaatio ei pysty parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan ulkoiseen haasteeseen, ellei se pysty resilienttiin toimintaan sisäisissä prosesseissaan. 

Ei riitä, että satsataan mielenterveysongelmien hoitoon.

Tulevaisuuden työssä mielenterveyden merkitys korostuu. Työntekijän on hallittava erilaisia työ-rooleja, sopeuduttava jatkuvaan muutokseen ja motivoiduttava jatkuvaan uuden oppimiseen. 

Uuden oppimisessa korostuvat erityisesti metataidot, joita ovat muun muassa kriittinen ajattelu, kyky keskittyä olennaiseen tietotulvasta huolimatta sekä hyvät vuorovaikutus ja verkostoitumistaidot. 

Metataitojen oppimisen perustana on hyvä mielenterveys. Hyvä mielenterveys tarkoittaa myös kykyä joustavuuteen, kykyä toimia ennakoimattomissakin tilanteissa, kykyä sopeutumiseen uusissa ympäristöissä sekä kykyä toimia haastavissakin sosiaalisia taitoja vaativissa tilanteissa. 

Hyvä mielenterveys on pääomaa, jonka varaan tulevaisuutta rakennetaan. Ei riitä, että satsataan ongelmien ratkomiseen ja mielenterveysongelmien hoitoon. Työn murroksen myötä hyvästä mielenterveydestä tulee yhä tärkeämpää pääomaa, jota on ymmärrettävä arvostaa ja vahvistaa jo nyt. 

Jaana Vastamäki
Erityisasiantuntija
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielenterveys, työttömyys, työelämä

Kolumni: Tarvitsemme terveydenhuollon priorisointiin yhteiset periaatteet

Keskiviikko 9.10.2019 klo 12:30 - Kirsi Varhila

Viime aikoina on käyty huolestunutta keskustelua terveydenhuollon priorisoinnista ja siitä, jätetäänkö osa ihmisistä tietoisesti hoitamatta. Tästä ei missään nimessä ole kyse.

Suomessa kaivataan kipeästi yhteistä keskustelua ja periaatteita terveydenhuollon priorisointiin. Priorisointi on kuitenkin sana, joka herättää tunteita ja paikoin myös väärinymmärryksiä: ”Jätetäänkö vanhus tai köyhä hoitamatta?”

Näissä kommenteissa kuultaa huoli ihmisten palveluista, mutta priorisoinnin merkitys on käsitetty väärin. Kyse ei ole ihmisten arvottamisesta ja hoitamatta jättämisestä, vaan jokapäiväisistä päätöksistä terveydenhuollon arjessa ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Päivystyksessä sydänkohtauksen saanut hoidetaan ennen korvasärkypotilasta.

Priorisoinnilla tarkoitetaan myös päätöksiä hoitomenetelmien käytöstä, käyttöönotosta ja käytöstä poistamisesta. Näin varmistetaan, että ketään ei jätetä hoitamatta. Samalla saavutetaan väestön kannalta kokonaisuutena paras terveyshyöty.

Määräisitkö lääkkeitä vai tukea mielenterveysongelmiin?

Terveydenhuollossa valinta eri menetelmien välillä on arkipäivää. Tilanteessa, jossa on käytettävissä useampi terveyshyödyiltään samanhintainen menetelmä, tulisi aina valita kokonaisuudessaan vaikuttavin hoito.

Toisinaan käytännön työssä saattaa olla tilanne, jossa vaikuttavimman hoidon sijaan valitaan menetelmä, joka on helpoin toteuttaa. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun pysyvä höyty edellyttäisi aikaa vievää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Tilanne konkretisoituu mielenterveysongelmien hoidossa: lääkehoidon saatavuus toteutuu paremmin kuin psykososiaalinen tuki ja psykoterapeuttiset hoidot.

Yhteistä keskustelua tarvitaan muun muassa tämän ongelman ratkaisemiseen.

Pieni apu ajoissa vai suuri operaatio myöhemmin?

Tällä hetkellä on todennäköistä, että terveydenhuollon resurssit eivät jakaudu väestötasolla terveyshyötyä parhaiten tuottavalla tavalla. Esimerkiksi ennaltaehkäiseviin toimiin ei ole panostettu riittävästi.

Viiveet hoitojen aloituksessa voivat puolestaan johtaa kalliimpien hoitojen tarpeeseen, elämänlaadun heikentymiseen tai jopa elinajan lyhentymiseen. Palveluvalikoimaan on tarjolla yhä useampia erittäin kalliita lääkkeitä, joiden osalta on suuri epävarmuus niin avulla saavutettavissa olevasta hyödystä.

Koska samat resurssit voidaan käyttää vain kerran, on tärkeä arvioida, miten voimme vähentää erittäin kalliiden hoitojen tarvetta ja milloin niiden käyttöönotto on väestön yhteisten arvojen mukaista silläkin riskillä, että se voi tarkoittaa jonkun toisen toiminnan vähentämistä.

Yhä kalliimmat lääkehoidot ja teknologia ottavat yhä suuremman osuuden terveydenhuollon budjetista, mikä vaarantaa erityisesti sellaisten sairauksien hoidon ja kuntoutuksen toteutumisen, jotka edellyttävät henkilöresursseja.

Joistain hoidoista kannattaa luopua

Terveydenhuollossa ei liioin ole varaa menetelmiin, joista ei ole mitään hyötyä tai joissa jopa haitat voivat ylittää hyödyt. Vaikuttamattomien menetelmien ja toimintatapojen poisto on myös osa terveydenhuollon priorisointia.

Jotta priorisoinnista voidaan keskustella, on ymmärrettävä käytettävissä olevien resurssien rajallisuus. On varmistettava, että kaikki potilasryhmät tulevat yhdenvertaisesti huomioiduksi.

Harvoissa tapauksissa priorisointiin kuuluu myös säännöstely, jos kyseessä on tarpeen ja tarjonnan epäsuhta. Yleisimmin tällainen tilanne tulee eteen elinsiirroissa, mutta tällöinkään ketään ei jätetä hoitamatta.

Useimmiten näissäkin tilanteissa on mahdollisuus luoda selkeät lääketieteelliset periaatteet, joilla määritetään hoidon ensisijaiset kohderyhmät.

Entä sitten?

Yhteenvetona voi todeta, että tarvitsemme prosessin ja areenan priorisointikeskustelulle. Keskusteluun tulee osallistaa niin poliittisia päättäjiä, ammattilaisia kuin kansalaisia.

On löydettävä yhteisesti hyväksytty resurssien jaon tasapaino, joka varmistaa ennaltaehkäisevät, parantavat, toimintakykyä ylläpitävät hoitomenetelmät sairaudesta ja sen etiologiasta riippumatta.

Lisäksi on huolehdittava, että eri väestöryhmien väliset terveyserot vähenevät ja tämä edellyttää pureutumista terveyttä uhkaaviin sosioekonomisiin tekijöihin.

Kirsi Varhila
kansliapäällikkö
sosiaali- ja terveysministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveydenhuolto, priorisointi

Kolumni:Yhdessä koordinoitu talouspolitiikka suojaa Suomea

Keskiviikko 25.9.2019 klo 14:56 - Eurooppaministeri Tuppurainen

Kuva: Valtioneuvosto

Uusimmat tiedot Saksan teollisuustuotannosta ovat huolestuttavia: tuotanto kutistuu vauhdilla, jota ei ole nähty sitten vuoden 2009. Kun Saksa puolestaan on Suomen viennin tärkein kohdemaa, sen ongelmat ovat lyhyen viipeen jälkeen meidänkin ongelmiamme. Ei ole aihetta manata kymmenen vuoden takaisen kriisin toistumista, sillä taloustaantuma pahenee harvoin syväksi lamaksi. Kuitenkin pelkkä laskusuhdanne on syystä huolestuttava, sillä emme ole vielä täysin toipuneet finanssikriisistä.

Taloustaantumat eivät kuitenkaan ole väistämättömiä. Meillä on käytössä keinoja niiden lievittämiseen. Helpoimmiksi on osoittautunut rahapolitiikan keinojen käyttäminen: Euroopan keskuspankki EKP oli avainasemassa finanssi- ja eurokriisin pahimpien seurausten torjumisessa. Nyt EKP osoitti toimintavalmiutta päättämällä 12.9. alentaa liikepankkien keskuspankkitalletuksista saamaa korkoa tasolle, jolla se on -0,5 %, eli entistä syvemmällä negatiivisella puolella. Samalla se päätti lisätä liikkeessä olevan rahan määrää aloittamalla taas velkakirjaostot.

Rahapolitiikan keinot saattavat kuitenkin jäädä vaikutuksiltaan toivomastamme. Kun koroissa aletaan liikkua nollan alapuolella, on selvää, ettei rahan hinta voi olla pahiten investointeja ja kasvua jarruttava tekijä. Tarvitaan jotain muuta. EKP:n pääjohtaja Mario Draghin lausunnon perusteella myös EKP itse jakaa käsityksen, ettei sen vallassa oleva rahapolitiikka ole kaikkivoipaa. Hän ilmoitti pankin kantana, että myös euroalueen jäsenmaiden tulisi jakaa vastuuta finanssipolitiikan kautta. Kaikkien maiden pitää hänen mukaansa tehdä kasvua tukevia päätöksiä. Selkokielellä hän tarkoitti, ettei nyt ole aika kiristää julkisten menojen ja verotuksen yhteisvaikutusta, vaan lisätä kysyntää finanssipolitiikalla.

Finanssipolitiikka on kuitenkin poliittisesti vaikea laji. Erityisesti meillä – mutta myös Saksassa, Alankomaissa ja monessa muussa maassa – on turvallista vaatia panemaan suu säkkiä myöten. Velanottoa pelätään, sen vastustaminen tuo turvallisuuden tunnetta. Lisäksi on syytä muistaa, että makrotalouden asiantuntijat puhuvat talouden kieltä finanssipolitiikkaa arvioidessaan. Poliitikot muistavat, että verotuksella on oikeudenmukaisuusvaikutuksia ja että valtioiden menot muovaavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Poliittiset seikat vaikuttavat finanssipolitiikan käyttöön.

Monen jäsenmaan EU:ssa – tai euroalueella - finanssipolitiikka on erityisen hankalaa. Finanssipolitiikan täytyy onnistuakseen olla koko EU:n kattavaa. Jos vaikkapa Suomi elvyttää taloutta velalla, vuotaa siitä suurin piirtein tuontia vastaava osuus kauppakumppaneita elvyttämään. Sama ulosvuoto toteutuu jopa suurissa EU-maissa. Kysyntävaikutus jaetaan siis koko talousalueelle, mutta syntyvän velan saamme pitää itse.

Finanssipolitiikan haasteet voidaan kuitenkin voittaa. Valtion menoista liikkuvia osia ovat erityisesti investoinnit, joita voidaan noususuhdanteesta lykkäillä taloustaantuman aikoihin. Verotuksessakin löytyy elementtejä, joilla voi kysyntää tilapäisesti säädellä. 

Suurempi haaste tulee finanssipolitiikan koordinaatiosta jäsenmaiden kesken. Tarvitsemme siis koordinoitua ja yhdessä toteutettua finanssipolitiikkaa: kun elvytämme yhtä aikaa, ei kysynnän nettovaikutus karkaa naapuriin. Finanssipolitiikan koordinaatiossa onkin päästävä keskusteluista ja kaavailuista toimenpiteisiin.

Kaikkein vaikeinta on kuitenkin finanssipolitiikan uskalluksen löytäminen. Tämän päivän tilanne on siitä hyvä esimerkki. Me kannamme sopimuksia kunnioittaen huolta kasvu- ja vakaussopimuksen velkarajoista. Talouskurivaatimus on sinänsä helppo ymmärtää. Eurokriisin aikana pelkäsimme hyvästä syystä, että yhteisellä valuutta-alueella joudumme kantamaan vastuun muidenkin veloista.

Rauhallinen tilannearvio edellyttää kuitenkin syvällisempää analyysiä. Ensinnäkin: Vain Kreikassa ylivelkaantumisen saattoi väittää johtuneen julkisen talouden hoidosta. Espanjassa ja varsinkin Irlannissa kyse oli yksityisen sektorin ongelmien välittymisestä pankkeihin ja finanssikriisin uhasta. Toiseksi: Vaikka sivuuttaisimme syiden analyysin viisasteluna ja katsoisimme vain velkaantumista lopputulemana, ei aktiivinen finanssipolitiikka merkitse yhteisvastuuta. Finanssipolitiikan yhteensovittaminen ei muuta pääperiaatetta, jonka mukaan jokainen maa vastaa veloistaan. Tämä periaate on voimassa liittovaltio Yhdysvalloissakin, joten se on ilman muuta lähtökohta valtioliitto EU:ssa.

Suomelle muutos on poliittisesti vaativa. Meille on päässyt kehittymään asenne, jonka mukaan hyvä taloudenpito on unionin sisäistä nollasummapeliä. Kuitenkin on ymmärrettävä, että seuraavan taantuman vyöryessä maailman yli, se iskee myös meihin. Jos erityisesti Kiinan kaltaiset investointitavaroita tuovat taloudet ovat vaikeuksissa, isku osuu nimenomaan Suomeen. Tehokas ja yhdessä koordinoitu finanssipolitiikka on juuri meille välttämätöntä.

Pääministeri Rinteen hallituksen ohjelmassa on linjaus, jonka perusteella vahvistamme eurooppalaista ohjausjaksoa, eli tiivistämme finanssipolitiikan yhteistyötä ja koordinaatiota. Tälle yhteistyölle tulee totista tarvetta, mikäli taloustaantuman uhka muuttuu todeksi.

Tytti Tuppurainen

Eurooppaministeri

 


 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rahapolitiikka, finanssipolitiikka, eu

Kolumni: Työkykypalvelut kuuluvat kaikille työikäisille

Keskiviikko 25.9.2019 klo 14:47 - Ministeri Pekonen

Kuva: Valtioneuvosto

Hallitus on asettanut tavoitteekseen työllisyysasteen nostamisen 75 prosenttiin. Tavoitteen saavuttamiseksi osatyökykyisten henkilöiden pääsyä mukaan työelämään on helpotettava ja samaan aikaan on huolehdittava siitä, että työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä kääntyy laskuun.

Jokaisen työpanosta ja työkykyä tarvitaan.

Osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyys on yksilöllistä ja sidoksissa osatyökykyisyyden syyhyn, työhön ja työn vaatimuksiin. Osatyökykyisyys voi olla myös tilapäistä.

Osatyökykyiset henkilöt tarvitsevat usein räätälöityjä ja monen eri toimijan tarjoamia palveluja työllistyäkseen. Palvelujärjestelmän ammattilaisenkin voi olla vaikea hallita kokonaisuutta. Tämä on tunnistettu jo kahden aiemman hallituksen ohjelmissa, joissa on luotu hyviä keinoja osatyökykyisten työllistymiseen: on koulutettu palvelujärjestelmän ammattilaisia, helpotettu palvelujen, tukien ja etuuksien yhteensovittamista ja mikä tärkeintä, lisätty tietoa ja tietoisuutta osatyökykyisyydestä.

Tätä työtä jatkaa nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattu työkykyohjelma, jonka toimenpiteitä valmistelemme parhaillaan yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä muiden sidosryhmien kanssa.

Jokaisen työikäisen työkyvystä on pidettävä huolta, olipa hän työssä tai työttömänä. Myös työterveyshuollon palvelujen ulkopuolella oleville sekä erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa oleville on varmistettava pääsy työkykyä ylläpitäviin ja työkyvyn ongelmia ehkäiseviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. 

Työterveyshuolto on työssä jaksamisen ja jatkamisen tuki.

Jos työntekijän työkyky alenee sairauden tai vamman takia, työterveyshuollon tehtävä on arvioida työkyky sekä esimerkiksi kuntoutuksen ja työn muokkaamisen tarve. Työterveyshuolto on ainut terveydenhuollon toimija, jolla on suora yhteys työpaikalle, ja siten mahdollisuus vaikuttaa työn muokkaamiseen työntekijälle sopivaksi.

Työelämässä tarvitaan edelleen valmiutta asenteiden ja toimintatapojen muutoksiin. Ei voi olla niin, että työelämään kelpaavat vain täysin terveet ja täysipäiväiseen työaikaan pystyvät. Työpaikoilla on oltava valmiuksia muokata niin työtehtäviä, työympäristöä kuin työaikojakin, jotta myös osatyökykyiset pystyvät osallistumaan työelämään ja tarjoamaan osaamisensa tai taitonsa työmarkkinoiden käytettäväksi. 

Kun työkyvyn heikkenemiseen puututaan ajoissa, voidaan vähentää paitsi sairauspoissaoloja myös siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Myös työ itsessään voi kuntouttaa, jos se vastaa työntekijän työkykyä ja elämäntilannetta. Työterveyshuolto onkin kehittänyt rooliaan työpaikkalähtöisen kuntoutuksen tukijana.

Työkyvyttömyyden ehkäisyyn – ja sitä kautta työllisyystavoitteen saavuttamiseen – voidaan vaikuttaa hyvällä johtamisella, johon kuuluvat työkykyjohtamisen lisäksi oikeudenmukainen ja yhdenvertainen työntekijöiden kohtelu. Työpaikoilla täytyy olla sijaa monimuotoisuudelle ja erilaisuudelle.

Tällä hetkellä suomalaisista noin 2/3 on työikäisiä. Työikäisten osuus on kuitenkin jatkuvasti laskussa, sillä syntyvyys vähenee ja väestö vanhenee. Sen lisäksi, että on inhimillisesti oikein ylläpitää ihmisten hyvinvointia ja työkykyä, se on myös yhteiskunnallisesti välttämätöntä. Meillä ei ole varaa menettää yhdenkään ihmisen työpanosta heikentyneen työkyvyn vuoksi.

Aino-Kaisa Pekonen
Sosiaali- ja terveysministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työkyky, työterveys, työelämä

Kolumni: Hybridiuhkiin varauduttava myös rahoitusalalla

Torstai 12.9.2019 klo 9:26 - Erityisasiantuntija Jaakko Weuro

Toimiva rahoitusjärjestelmä ylläpitää talouden ja yhteiskunnan toimintaa, joten isku rahoitusjärjestelmän kriittisiin kohtiin saisi koko yhteiskunnan polvilleen. Suomi nostaa EU:n neuvoston puheenjohtajana rahoitusmarkkinoiden uudet uhat ja niiden torjunnan poliittisen tason keskusteluun.

Jäsenvaltioiden valtiovarainministerit ja keskuspankkien pääjohtajat keskustelevat aiheesta epävirallisessa kokouksessaan Helsingissä 13.–14. syyskuuta.

Kyberhyökkäyksiä, painostusta ja virheellistä tietoa

Hybridiuhissa valtiolliset tai valtioista riippumattomat toimijat käyttävät eri menetelmiä koordinoidusti saavuttaakseen tietyn tavoitteen ilman, että kynnys sotatilan julistamisesta ylittyy. Uhkiin voi sisältyä erilaisia pakottavia ja turvallisuutta vaarantavia toimia sekä perinteisiä ja uusia menetelmä, jotka voivat olla diplomaattisia, sotilaallisia, taloudellisia ja teknisiä.

Hybriditoimia ovat esimerkiksi tietoverkkohyökkäykset sekä virheellistä tietoa ja yhteiskunnallista levottomuutta levittävät kampanjat. Toimilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan kriittisiin järjestelmiin, kuten energiansaantiin tai tietoliikenneyhteyksiin.

Tietoliikenneyhteydet haavoittuvia

Hybridivaikuttaminen voi kohdistua myös rahoitusmarkkinoihin. Rahoitusmarkkinat ovat haavoittuva kohde, koska ne nojautuvat reaaliaikaisiin kansainvälisiin tietoliikenneyhteyksiin ja -järjestelmiin sekä yleisön luottamukseen.

Hyvin suunniteltu ja kohdistettu isku rahoitusjärjestelmän kriittisiin kohtiin saa koko yhteiskunnan polvilleen. Lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa suuria taloudellisia vahinkoja ja lietsoa pelkoa.  

EU on tunnistanut rahoitusjärjestelmän toimivuuden yhdeksi kriittiseksi alueeksi hybridiuhkien torjunnan strategisessa kehyksessä. Jäsenmaat eivät kuitenkaan ole aiemmin keskustelleet asiasta poliittisella tasolla ja toimet ovat keskittyneet parantamaan teknisen tason tietojenvaihtoa kyberuhista.

Infrastruktuuri suojattava

Hybridiuhkien torjunta kytkee yhteen sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden, joten tarvitsemme tiivistä yhteistyötä monien eri alojen viranomaisten kesken. Suomen aloite hybridiuhkiin varautumisesta rahoitusalalla on osa laajempaa kokonaisuutta, jota käsitellään useissa puheenjohtajakauden ministerikokouksissa. Kyseessä on yksi Suomen kauden painopisteistä.

Meidän on tärkeää suojata Euroopan kriittinen infrastruktuuri, jotta voimme torjua hybridiuhkia. Tässä työssä pitää huomioida myös rahoitusmarkkinat. Toisaalta myös rahoitusmarkkinoiden vakauden kannalta on keskeistä, että hybridiuhat tunnistetaan valvonnassa, sääntelyssä ja markkinatoimijoiden riskienhallinnassa.

Jaakko Weuro

Erityisasiantuntija, Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa

jaakko.weuro(at)formin.fi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kyperhyökkäys, hybridivaikuttaminen, rahoitusjärjestelmä

Kolumni : Sote-uudistus tehdään palvelut edellä, rakenteet uudistetaan samalla

Torstai 29.8.2019 klo 14:04 - Krista Kiuru, perhe- ja peruspalveluministeri

Kuva:Valtioneuvosto

Lääkäriin pääsyä joutuu odottamaan jopa viikkoja. Asiakas sukkuloi epätietoisena palveluviidakossa oikeaa apua etsien. Kuntien sote-kustannukset eivät pysy kurissa, joten kunnissa pohditaan peruspalveluista nipistämistä.

Nämä tarinat ovat toistuneet uutisotsikoissa liian pitkään. Yli kymmenen vuoden ajan niin asiantuntijat kuin kansalaiset ovat vedonneet peruspalvelujen kehittämisen puolesta.

Sote-uudistus tehdään nyt ihmisten palvelut edellä. Tämä on merkittävä muutos, sillä aiempi työ on painottunut vahvasti hallinnon rakenteisiin.

Sote-uudistus käynnistyy peruspalveluja vahvistamalla

Antti Rinteen hallitus käynnistää laajan kehittämisohjelman terveyskeskusten vahvistamiseksi. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tarkoituksena on kehittää nykyisestä terveyskeskuksesta laaja-alainen sosiaali- ja terveyskeskus, josta ihminen saa palvelunsa sujuvasti ja avun yksilöllisiin tarpeisiin.

Muutos toteutetaan muun muassa tiukentamalla hoitotakuuta, siirtämällä painotusta raskaista palveluista ehkäisevään työhön sekä vahvistamalla sote-ammattilaisten yhteistyötä.

Lisäksi panostetaan palvelujen laatuun tuomalla tutkimus- ja kehittämistoiminta takaisin osaksi sosiaali- ja terveyskeskusten arkipäivää. Digitaalisia ja mobiileja palveluja otetaan käyttöön siellä, mihin ne soveltuvat.

Tavoitteenamme on turvata sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus kaikille, jotka tarvitsevat hoitoa tai tukea. Sote-uudistus tehdään, jotta voimme taata kestävän hyvinvoinnin Suomessa myös tulevina vuosikymmeninä.

Uudistetut palvelut viedään uuteen rakenteeseen

Sote-uudistus sisältää peruspalvelujen kehittämisohjelman lisäksi rakenteiden uudistamisen. Ihmisten peruspalveluiden perustaksi tehdään tulevaisuuden haasteet kestävä hallintorakenne.

Sote-rakenne tehdään 18 itsehallinnollisen maakunnan ja viiden yhteistyöalueen pohjalta. Tärkeää on, että julkinen sektori säilyy palvelujen järjestäjänä ja päätuottajana myös tulevassa mallissa.

Jatkossa maakunnat tuottavat palvelut pääosin itse, ja yksityiset toimijat sekä kolmas sektori täydentävät julkisia palveluja.

Nyt syksyllä käynnistyvät ensimmäisinä selvitykset Uudenmaan sote-erillisratkaisusta ja kuntien mahdollisuudesta toimia tuottajana. Nämä selvitykset ovat osa rakenneuudistusta. Vuoden 2020 loppuun mennessä selvitetään rahoitusratkaisu ja maakuntien monialaisuus.

Sote-palvelut yhdenvertaisesti kaikille

Sote-uudistusta on sorvattu Suomessa yli vuosikymmen, joten on jo aika saada mittava uudistus valmiiksi. Teemme uudistuksen sosiaali- ja terveyspalveluihin keskittyen.

Suomen väestö ikääntyy eurooppalaisittain nopeimmin ja tarvitsee aiempaa enemmän palveluita. Samaan aikaan syntyvyyden lasku kaventaa merkittävästi tulevia työikäisten sukupolvia ja verokertymiä.

Kohtaamamme muutos ei ole yhtälönä helppo etenkään paikkakunnilla, joilla väki vähenee sekä syntyvyyden muutosten että ikääntymisen seurauksena. Siksi tarvitsemme sote-uudistuksen.

Tarvitsemme soten myös siksi, että kenenkään ei pitäisi joutua miettimään, saako apua sitä tarvitessaan. Jokainen meistä ansaitsee yhdenvertaiset mahdollisuudet hoitoon ja tukeen, kun niiden aika on.


Krista Kiuru
perhe- ja peruspalveluministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, peruspalvelut, sote-uudistus

Kolumni: Kuntalain muutostarpeita selvitetään

Keskiviikko 28.8.2019 klo 11:06 - Lainsäädäntöneuvos Mervi Kuittinen ja neuvotteleva virkamies Pasi Leppänen

Kuntalaki on varsin uusi. Lakia on sovellettu kokonaisuudessaan vuonna 2017 alkaneen valtuustokauden alusta, ja alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevat määräajat päättyvät ensimmäisen kerran vuosien 2020 ja 2022 lopussa.

Kuntalain vuonna 2015 voimaan tulleen kokonaisuudistuksen yksi keskeinen tavoite oli vahvistaa kunnan toiminnan kokonaisohjausta. Lain käsite kunnan toiminta sisältää kunnan ja sen tytäryhteisöjen lisäksi kuntien yhteistyöhön tai kunnan omistukseen, sopimuksiin tai rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Kunnan toiminta muodostuu siis kaikesta toiminnasta, jonka avulla kunta järjestää palveluja asukkailleen. Kuntalakiin lisättiin myös säännökset järjestämisvastuusta. Lisäksi kunnan toiminnan johtamista, ohjausta sekä valvontaa koskevia säännöksiä terävöitettiin. Merkittävä kunnan taloutta koskeva muutos oli kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää ja sen kattamista koskevat uudet säännökset.

Kuntalaki onkin kunnan hallintoa koskeva yleislaki, joka seuraa aikaansa. Laki on mahdollistava ja antaa kunnille tilaa oman hallintonsa järjestämiseen. Saadut kokemukset lain soveltamisesta, toimintaympäristön muutokset ja kuntien eriytymiskehitys aiheuttavat kuitenkin tarvetta tarkastella kuntalain säännöksiä.

Nykyistä kuntalakia on jo muutettu eräiltä osin. Lakiin on lisätty muun muassa uusi luku poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa olevaa kuntaa koskevasta selvitysmenettelystä sekä muutettu erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyn käynnistämisen edellytyksiä koskevaa pykälää (nk. kriisikuntakriteerit). Parhaillaan ovat lausuntokierroksella ehdotukset kuntalain muuttamisesta, jotka sisältävät valituslupamenettelyn ottamisen kunnallisvalituksen käyttöalalle sekä kuntien taloustietojen tuottamista ja raportointia koskevan sääntelyn.

Nyt lain muutostarpeiden selvittäminen on käynnistetty asettamalla työryhmä sekä sille kunnan hallintoa koskevaa sääntelyä ja taloussääntelyä tarkasteleva jaostot. Ainakin kunnan toiminnan johtamista, kunnan hallintoa ja taloutta sekä kuntien yhteistoimintaa koskevan sääntelyn kehittämistarpeita arvioidaan. Lain toimivuutta tullaan tarkastelemaan erityisesti kunnan taloudellisen ja toiminnallisen riskienhallinnan ja toiminnan johtamisen näkökulmasta.

Kunnan toiminnan johtamisessa korostuu yhä enemmän sopimusohjaus kuntien hankkiessa palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Pohdinnassa onkin, miten sopimushallinnan ja sopimusten johtamisen tulisi näkyä kuntalaissa. Lisäksi tarkastellaan liikelaitoksia koskevaa sääntelyä sekä kuntayhtymien omistajaohjausta ja rakennejärjestelyjä.

Parhaillaan on käynnissä perustuslain reunaehtoja ja kunnan tehtäviä koskeva tutkimushanke ”Yhtenäiskunnasta erilaistuviin kuntiin”. Hanketta seurataan työryhmän työssä, mutta kunnan tehtäviä koskevaa laajaa kokonaisuutta ei ole tarkoitus käsitellä nyt käynnistetyn kuntalain muutostarpeita koskevan tarkastelun yhteydessä.

Kuntien eriytymiskehityksen ja talouden heikentymisen vuoksi työryhmä käy läpi kunnan ja kuntayhtymän arviointimenettelyä koskevan sääntelyn. Aiempaa suuremmat kunnat ja laajemmat kuntajoukot voivat olla erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa. Myös alijäämän kattamisvelvollisuudesta on esitetty paljon kysymyksiä, esimerkiksi miten alijäämän kattamisvelvollisuuden määräaika lasketaan kuntaliitoksissa ja miten aikaisempia ylijäämäeriä voi hyödyntää. Näiltä osin sääntelyä on tarkoitus tarkentaa.

Työryhmä ja sen valmistelujaostot laativat ehdotuksensa kuntalain muutostarpeista hallituksen esityksen muotoon. Valmistelun aikana kuullaan kuntien ja kuntayhtymien asiantuntijoita. Työryhmän toimikausi kestää vuoden 2020 syyskuun loppuun saakka, mutta käytännössä valmistelu painottuu tulevaan syksyyn ja talveen.

Mervi Kuittinen

Lainsäädäntöneuvos
@kuittinen_mervi

Pasi Leppänen

Neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntalaki, muutostarve

Kolumni: Valtion budjettia sorvataan taas - miten valmistelu käytännössä tapahtuu?

Maanantai 12.8.2019 klo 14:34 - Laskentapäällikkö Johanna Orivuori

Vuoden 2020 talousarviosta eli budjetista neuvottelu etenee valtiovarainministeriön sisäisillä neuvotteluilla 13.−14. elokuuta. Talousarviota on kuitenkin valmisteltu jo pitkään.

Valtion budjetti eli talousarvio on vuosittainen valtion taloutta ja varainhoitoa koskeva suunnitelma, jossa päätetään budjettitalouden meno- ja tuloarvioista ja tarvittaessa alijäämän kattamiseen otettavasta velasta. 

Vuoden 2019 budjetin loppusumma oli yli 55 miljardia euroa. Miten tämä jokaisen kansalaisen elämään vaikuttava asiakirja käytännössä syntyy? 

Talousarvion vuotuinen valmisteluprosessi on perinteikäs ja monivaiheinen

Kun eduskuntavaalien jälkeen toukokuussa käytiin vielä hallitusneuvotteluja, oli virastojen ja ministeriöiden osalta talousarviovalmistelu kevään teknisen kehyksen pohjalta jo pitkällä. Epäviralliset ehdotukset olivat saapuneet valtiovarainministeriöön, ja enää odotettiin hallitusohjelman valmistumista ministeriöiden ehdotusten viimeistelemiseksi.

Kun ministeriöiden päivitetyt ehdotukset ovat saapuneet, aloittavat kunkin hallinnonalan vastuuasiantuntijat oman kannanottotyönsä. Samalla käynnistyy sisältötekninen tarkastustyö. 
Sisällöllistä valmistelua edeltää budjettipohjien valmistelu ja siihen liittyvät vuotuiset tietojärjestelmän ylläpitotyöt. Talousarvioesitykset laaditaan valtiovarainministeriön hallinnoimalla järjestelmällä, jota käyttävät kaikkien ministeriöiden talousarviovalmistelussa olevat tahot. Järjestelmän käyttäjäylläpidosta vastaavina teemme tuon valmistelutyön hyvissä ajoin kevättalvesta, jolloin ministeriöt pääsevät aloittamaan oman valmistelunsa. Teknisissä asioissa ministeriöitä pyritään auttamaan jo valmisteluvaiheessa, jotta ehdotusten jatkokäsittely olisi mahdollisimman sujuvaa.

Sisältöteknisen tarkastuksen yhteydessä esitys oikoluetaan. Ilmaisuja yhtenäistetään, kirjoitusvirheitä korjataan, taulukot lasketaan ja rahaviittaukset- ja siirrot tarkastetaan ristiin. Lopuksi päivitetään esityksen ulkoasu ja taitetaan asiakirja painatusta varten. 

Kun tekninen tarkastustyö on saatu tehtyä kahdesti, lähetetään tekstit käännettäviksi ruotsiksi.

Tietotekniikka sujuvoittaa urakkaa

Tietojärjestelmien uudistaminen ja kehittäminen sekä uudenlaiset tavat toimia ovat ajan mittaan helpottaneet myös teknistä tarkastustyötä. Siinä missä aiemmin tietoja päivitettiin paikasta toiseen manuaalisesti, voidaan tietoja nykyään siirtää siirtotiedostojen ja tietojärjestelmien välisten integraatioiden avulla. Tietoja voidaan myös tarkastaa erilaisten raporttien avulla. Manuaalista työtä on toki edelleen, mutta fyysiset käsiparit ovat osaltamme puolittuneet jo useita vuosia sitten.

Sisältötekninen tarkastustyö vaatii tekijöiltään edelleen ennen muuta tarkkuutta, pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Tarkastustyö on yksilötyötä, mutta lopputuloksesta tavoitellaan mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman yhtenäistä paitsi teknisesti, niin myös vähintään niiden asioiden osalta, jotka koskevat kaikkia hallinnonaloja.

Ehdotuksien ja neuvottelujen kautta riiheen

Kun virkamieskanta esitellään valtiovarainministerille, muodostuu VM:n ehdotus, joka julkaistaan verkossa. Samalla myös ministeriöiden ehdotukset tulevat julkisiksi ja ministeriöt voivat uutisoida niistä tahoillaan.

Tämän jälkeen ministeriöt pääsevät ottamaan kantaa VM:n ehdotukseen. Seuraa vastinevaihe ja ministeriöiden ja valtiovarainministeriön kahdenväliset neuvottelut, ja lopulta hallituksen budjettiriihi sekä esityksen antaminen eduskunnalle.

Jotta esitykset saadaan ajallaan valmiiksi, vaatii valmistelu muun muassa suunnitelmallisesti toimivan prosessin, osaavat resurssit, saumattoman yhteistyön eri toimijoiden välillä sekä toimivan tekniikan. On tärkeää, että kukin toimija suorittaa oman prosessivaiheensa ajallaan ja siten mahdollistaa seuraavan toimijan aikataulussa pysymisen omassa vaiheessaan.

Jo pitkät perinteet

Talousarvion valmisteluprosessilla on jo pitkä historia ja se on varmasti valtion yksi toimivimmista valmisteluprosesseista. Vaikka se toki monelle siinä toimivalle onkin tuttua rutiinia, tuovat siihen oman mausteensa vaihtuvat asiat ja vähintään nelivuosittain vaihtuva poliittinen ohjaus.

Lue myös: Näin talousarvion 2020 valmistelu etenee

Johanna Orivuori
budjettiosaston laskentaryhmän päällikkö 

Lisäksi budjettiosaston nelihenkisessä laskentaryhmässä työskentelevät budjettikoordinaattorit
Taru Kataja-Heikkonen, Janne Antas ja Liisa Mäkelä 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talousarvio, valtion budjetti

Kolumni: Mitä seuraa, kun kunnat erilaistuvat ja väestö ikääntyy ?

Perjantai 9.8.2019 klo 13:09 - Tero Tyni ja Tarja Saarelainen

Vuodesta 2030 lähtien noin puolessa kunnista ikääntyneiden määrä ylittää kolmanneksen rajan. Muuttuva ikärakenne vaikuttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltomenoihin. Haasteiden lisäksi kannattaisi etsiä myös ikääntymisen mahdollisuuksia.

VM:n paneelikeskustelussa SuomiAreenassa kysyttiin, millä eväillä erilaiset kunnat ja kaupungit säilyisivät elinvoimaisina. Kuntien erilaistumiseen ja eriytymiseen liittyvä muutos on ollut esillä myös eri medioissa ja valtionosuusjärjestelmän uudistamisen esiselvityksessä. 

Suuret kaupungit kasvattavat erityisesti työikäistä väestöään, joten niillä on paremmat edellytykset vahvistaa myös elinvoimaansa ja järjestää asukkailleen palveluja. Väestöltään pienempien kuntien liikkumavara palvelujen järjestämisessä kapenee. Haastetta lisää, että usein taloudellisilta toimintaedellytyksiltään heikkenevissä kunnissa ikääntyneen väestön suhteellinen osuus väestöstä kasvaa. 

Valtionosuusjärjestelmällä tasataan kuntien välisiä tuloeroihin ja palvelutarpeeseen liittyviä eroja. Tulotasoltaan heikompia kuntia tuetaan verotulojen tasausjärjestelmän avulla ja kuntien laskennallisista kuluista katetaan noin neljännes.  

Kolumni: Väestön ikääntyminen ja keskittyminen aiheuttavat haasteita kunnille

Palvelutarve kasvaa, kun väestö ikääntyy – uusia keinoja vastata kasvuun löydettävä

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvistä ikäsidonnaisista menoista saa karkean kuvan THL:n laskelmasta, jonka mukaan 80-vuotiaan palvelutarve aiheuttaa noin 9 000 euron ja 90-vuotiaan noin 14 000 euron verran kustannuksia vuodessa. Kuntaliiton kustannusvertailuissa lukemat ovat samansuuntaiset, mutta hieman suuremmat. Myös valtionosuuden perustana olevat laskennalliset kustannukset kasvavat väestön ikääntyessä – mutta valtionosuudet kattavat silti vain noin neljänneksen kustannuksista. 

Kuntien eriytymiskehitystä voi konkretisoida Tilastokeskuksen väestöennusteen avulla laskemalla, kuinka paljon yli 80-vuotiaiden ikäryhmän kasvu vuosina 2019–2030 on suhteessa väkilukuun. Koko maassa kasvu on noin 182 000, mikä tarkoittaa noin kolmen prosentin kasvua. Manner-Suomen kunnista suurin kasvuprosentti on Hailuodossa. Hailuodon kahdeksan prosentin kasvu tarkoittaa laskennallisesti noin 0,7 miljoonan euron kulujen kasvua, josta valtio kompensoi noin neljänneksen. Toisaalta on myös kuntia, joissa rakennemuutos on jo tapahtunut. 

Yli 80-vuotiaiden palvelutarpeen kasvun kustannukset vuoteen 2030

Valtionosuusjärjestelmän esiselvityksen mukaan pelkästään valtionosuusjärjestelmää kehittämällä ei voida tulevaisuudessa vastata erikokoisten ja eri tilanteessa olevien kuntien haasteisiin. 

Terveenä eletään aikaisempaa pitempään – tämä luo myös mahdollisuuksia 

Henkeä kohden laskettu terveydenhuollon kustannus kasvaa iän myötä, mutta lisääntyvät terveet vuodet myöhentävät ja alentavat keskimääräisiä kustannuksia: ihmiset eivät ole niin riippuvaisia korjaavista terveys- ja sosiaalipalveluista. Työskentely ja muu aktivisuus vanhuuseläkeikäisenä vaikuttaa kuntien talouteen sekä pienempinä hoitomenoina että suurempina verotuloina. 

On hyvinvoinnin saavutus, että ihmiset elävät terveinä pidempään. Kestävän talouden näkökulmasta ihmisten kannattaisi pysyä työelämässä mahdollisimman pitkään ja terveenä. Terveenä eläkkeelle siirtyneet tuottavat taloudellista ja sosiaalista arvoa yhteiskunnalle ja läheisilleen. Ikääntymisen (healthy ageing) mahdollisuuksia kannattaa etsiä.


Tero Tyni
Budjettineuvos
@TeroTyni

Tarja Saarelainen
Neuvotteleva virkamies
@Tarja_Saarelainen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikääntyneet, palvelutarve, mahdollisuudet

Kolumni: Suomalainen voittaa aina?

Torstai 8.8.2019 klo 14:18 - Ministeri Annika Saarikko

Kuva: Valtioneuvosto

Rahapelimarkkinoiden vapauttaminen kilpailulle ei ratkaise pelaamisesta johtuvia ongelmia, se saattaa jopa lisätä niitä. Olemme hallitusohjelmassa sitoutuneet rahapelihaittojen vähentämiseen suomalaista pelimonopolia ja rahapelaamiseen liittyvää lainsäädäntöä kehittämällä.

Suomalaisuuden tarina on tunnetusti selviytymisen ja sisun historiaa, mutta kyllä se on myös nokkeluuden, ketteryyden ja kekseliäisyyden kertomusta. Yhtenä pienenä, mutta tärkeänä osana tätä tarinaa kulkee rahapelijärjestelmä, jossa pelivarat jäävät maamme rajojen sisäpuolelle. Hyötyjinä ovat esimerkiksi lukuisat sosiaali- ja terveysalan toimijat, tiede, taide, nuoriso, kulttuuri, liikunta ja urheilu.

Aikanaan kehitetty järjestelmä on monella tavalla vertaansa vailla vielä tänäkin päivänä. Se on tunnustettu myös maailmalla. Ei ole kovin kauaa aikaa siitä, kun brittilehti The Guardian nimesi Veikkauksen yhdeksi suomalaiseksi innovaatioksi, josta maailma voisi ottaa oppia. Koin monen muun suomalaisen tavoin maininnasta suurta ylpeyttä.

Samalla on tietysti myönnettävä, että totta kai monopolijärjestelmämme on hiukkasen outo, vähän kaksipiippuinenkin. Toinen käsi pelaa, toinen jakaa pelien tuottoja yhteiseen hyvään.

Reilu tuhat miljoonaa euroa menee vuosittain hyvään tarkoitukseen.

Keskustelu Veikkauksen ympärillä on käynyt viime päivinä vilkkaana ja hyvä niin. Puhutaan yhtiöstä, joka on monelle suomalaiselle tärkeä. Kosketuspinta voi löytyä lauantailotosta tai edunsaajapuolelta. Jos lapsi harrastaa liikuntaa tai kulttuuria, tykkää itse katsella kotimaisia elokuvia, fanittaa lätkää tai isoisä on sotaveteraani, Veikkauksen tuotoilla on toimintaa todennäköisesti tuettu. Reilu tuhat miljoonaa euroa menee vuosittain hyvään tarkoitukseen.

Kolikolla on myös toinen puoli. Osalle pelaaminen on ongelma. Joillekin hyvin vakava. Suomalaiset ovat yksi Euroopan eniten pelaavista kansoista, ja tämä näkyy valitettavasti myös peliongelmien määrässä. Kun rahapelijärjestelmän ns. yksinoikeus on annettu Suomessa Veikkaukselle, tuo se mukanaan aivan erityisen vastuun juuri haittojen minimoinnin näkökulmasta. 

Aina kun on pelaamista, on myös peliongelmia. Suhtaudun niihin äärimmäisellä vakavuudella. Siksi muun muassa tuin vahvasti linjausta, että raha-automaattipeleihin tulee jatkossa pakollinen tunnistautuminen. Se on peliongelmaisen edun mukaista.

Edellytän Veikkaukselta vastuullista toimintaa myös esimerkiksi mainonnan suhteen ja olen ymmärtänyt, että tarvittaviin toimiin on nyt ryhdytty. Hyvä niin. 

Silti olen hiukan hämmentynyt siitä, että sinänsä ilmeisen harkitsematon Veikkauksen mainonta on johtamassa poliittisellakin tasolla kommentteihin, joilla jopa koko monopolijärjestelmä kyseenalaistetaan. Merkittävää valtionyhtiötä koskevat ratkaisut vaativat meiltä kaikilta kylmäpäisyyttä ja mahdolliset muutokset perusteellisia selvityksiä. Toistaiseksi en näe järjestelmätason muutoksille tarvetta. Tarmo on hyvä keskittää nyt yhtiön toimintaedellytysten vahvistamiseen ja tilanteen rauhoittamiseen niin yhtiön sisällä kuin poliittisellakin kentällä.

Itse en usko, että pelimonopolin muuttaminen johtaisi automaattisesti pelihaittojen vähentymiseen. Veikkaus nimittäin kohtaa jatkuvasti kovenevaa kansainvälistä kilpailua. Kännykässä, tietokoneella tai tabletilla voi pelata mitä vain, mistä päin maailmaa tahansa. Rahavirtoja karkaa koko ajan Suomen rajojen ulkopuolelle. Edes markkinointiin ei Veikkauksella ole täydellistä monopolia. 

Entisenä pelihaitoista vastaavana ministerinä en pidä mahdollisena lisenssijärjestelmään siirtymistä. Sitäkin on julkisuudessa nyt väläytelty. Ainakin Ruotsissa se on tarkoittanut mainonnan merkittävää lisääntymistä. Mainonnan lisääntymisellä on tietenkin vääjäämätön yhteys myös pelihaittojen kasvuun.

Nykyisenä nuorisoasioista, liikunnasta, tieteestä ja taiteesta vastaavana ministerinä olen niin ikään huolestunut laukalle lähteneestä keskustelusta. Veikkaus varmasti pärjäisi kansainvälisessäkin kilpailussa yhtenä lisenssin haltijana, mutta miten kävisi edunsaajien? On erittäin vaikea kuvitella tilannetta, jossa yli miljardi euroa saataisiin raavittua kasaan osittaisella monopolilla ja mobiilipuolen lisenssimaksuilla. Edunsaajien menetettyjen tuottojen korvaaminen valtion kassasta ei olisi pitkän päälle mahdollista. Valtion kassa ei ole pohjaton.

Rahojen karkaaminen ulkomaille ja haittojen jääminen Suomeen olisi karhunpalvelus kaikille.

Pahinta olisi se, että ylisäätelisimme laillista toimijaa, Veikkausta. Samalla mahdollistaisimme kansainvälisten vedonlyöntifirmojen laajemman marssin Suomen areenoille. Rahojen karkaaminen ulkomaille ja haittojen jääminen Suomeen olisi karhunpalvelus kaikille.

Puolustan suomalaista edunsaajakenttää. Moni onneksi on valmis kääntämään kaikki kivet sen eteen, että upeisiin tarkoituksiin menee jatkossakin miljardi euroa joka vuosi.

Arpajaislain toinen vaihe pitää saada sisäministeriössä käyntiin nopeasti. Siinä pitää mahdollistaa Veikkauksen vastuullisuus ja kilpailukyky. Hallitusohjelmassa on asiasta hyvät linjaukset. Noudatetaan niitä. Otetaan yhteiseksi tavoitteeksi, että suomalainen voittaa - jatkossakin.

Annika Saarikko, tiede- ja kulttuuriministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rahapelit, peliongelmat, veikkaus

Kolumni : Luottamuksen monet kasvot

Tiistai 21.5.2019 klo 12:59 - Ylijohtaja Juha Sarkio

Länsimaisessa demokratiassa avoimuus ja luottamus ovat koko julkisen päätöksenteon ydin. Ilman näitä ei ole vakautta eikä uskoa tulevaisuuteen voida rakentaa yhteisten tavoitteiden varaan – on kyse sitten kansalaisista, korporaatioista tai valtioista ja näiden välisistä suhteista.

Kukaan tai mikään organisaatio ei ole vapaa vaikuttimista. Aina on olemassa vaihtoehtoja, joten siinä on sauma vaikuttamiselle. Luottamus ei ole eksakti faktamittari, vaan subjektiivinen käsitys asioiden tai odotusten tilasta, joka tekee sen analysoimisen hankalaksi, mutta vaikuttaa merkittävästi ihmisten suhtautumiseen. Siksi sen mittaaminen on tärkeää.

Valtiovarainministeriö teetti yhteistyössä yliopistojen kanssa laajan tutkimuksen ”Poliittinen ja sosiaalinen luottamus”, joka julkaistiin 15.5.2019. Se valottaa erinomaisesti luottamus -käsitteen monikerroksisuutta ja vaikutuksia useista eri näkökulmista. Siihen kannattaa tutustua oman ymmärryksen laajentamiseksi, mutta myös siksi, että uskon luottamuksen vahvistamisen olevan myös hallitusohjelman tavoitteissa – on sitten kyse kansalaisista, viranomaisista, politiikan tekijöistä tai organisaatioista.

Tulee hyvä mieli, kun tämän tutkimuksen mukaan Suomi on monessa asiassa edistyksellinen ja hyvällä tiellä useimpiin Euroopan maihin verrattuna. Toisaalta huolestuttaa, kun suomalaisten luottamus julkiseen päätöksentekoon on samalla heikentynyt viimeiset 15 vuotta huomattavasti muita OECD-maita nopeammin. Kyse ei ole välttämättä siitä mitä kaikkea meillä on, vaan siitä onko toimintamme kansalaisten mielestä ymmärrettävää ja avointa. Kaiken ytimessä on tieto ja ymmärrys. Jos ei ole tietoa, se herättää epäilyksiä. Samoin, jos ei ymmärrä miten kokonaisuus tai toiminta rakentuu ja ketkä ovat siihen osallisia, niin epäilykset heräävät helposti.

Avoimuus lisää luottamusta

Usein pienten askelten politiikka on nopeammin toteutettavissa kuin vuosikausia kestävät valtavat muutokset. Minusta esimerkiksi Lausunto.fi on oiva esimerkki siitä, että ministeriöihin lähetetyt kannanotot ovat kaikkien katsottavissa. Tästä palvelusta käy ilmi keneltä lausuntoja on pyydetty ja saatu sekä mitä mieltä kukin on ollut ja millä perustein. Luottamusta lisää myös netistä löytyvä avoin poliitikoiden ja ylimpien virkamiesten sidonnaisuusrekisteri ja yksityissektorille siirtymistä rajoittava karenssilainsäädäntö. Verovarojen käyttöä voi kuka tahansa käydä tarkistamassa myös Tutki hankintoja-palvelusta ja Tutki budjettia-palvelusta.

Pelkkä lainsäädäntö tai erilaiset portaalit eivät yksin riitä. Luottamuksessa on kyse pitkälti julkisuuden hallinnasta ja mielikuvista varsinkin silloin, kun näkemys ei perustu omaan kokemukseen. Siksi mediassa olevilla viranomaisiin liittyvillä asioilla on vahva yleistä luottamusta vahvistava tai heikentävä vaikutus. Esimerkkinä voi käyttää viime kuukausien kuhinaa mediassa virkamiesten toiminnasta eri yhteyksissä. Voi olla, että tässä mielikuvavaikuttamisessa ei sillä, miten asiat ovat oikeasti menneet ole suurtakaan sijaa – varsinkin kun julkisuuden saaminen ei useinkaan ole itsetarkoitus viranomaiselle. Jos jotain voi toivoa, niin parempaa osaamista ja ymmärrystä siinä, miten päivittäinen toimintamme vaikuttaa kansalaisten käsitykseen meistä viranomaisina.

Jotain muutakin uutta luottamusta ja avoimuutta vahvistavaa kuitenkin kaivataan. Selkeämmän virkakielen ja uusien datojen avaamisen lisäksi yksi esillä ollut asia on avoimuusrekisteri tai lobbausrekisteri kansanomaisemmin. Nähtäväksi jää Suomen valinnat, mutta varmaa kuitenkin on, että kaikissa niissä maissa, joissa tällainen rekisteri on perustettu, kokemukset sen vaikutuksista luottamukseen ovat olleet positiivisia, vaikka itse rekisterin toiminta olisikin vaatimatonta.

Juha Sarkio

Ylijohtaja, osastopäällikkö @JuhaSarkio

Valtiovarainministeriö 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luottamus, avoimmuus, päätöksenteko

Kolumni: Valintoja palvelusetelillä - yhdenvertaisuus ja kokeilujen opit mielessä kohti tulevaa

Tiistai 14.5.2019 klo 1:46 - Kirsi Varhila ja Vuokko Lehtimäki

Palveluseteli tuo monille sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaille valintamahdollisuuksia jo tällä hetkellä. Seteleiden käyttöä voidaan laajentaa tulevaisuudessa, mutta lainsäädäntöä on kehitettävä, sillä nykytilanne ei takaa yhdenvertaisuutta.

Monissa kunnissa on käytössä palveluseteli, jonka avulla asiakkaat voivat hankkia sote-palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta. Setelin käyttötapa kuitenkin vaihtelee eikä se ole käytössä kaikkialla. Myös palvelusetelillä saatavien palveluiden valikoima on vielä suppea.

Setelin monipuolisempaa käyttöä on testattu vuodesta 2017 alkaen sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamissa kokeiluissa eri puolilla Suomea. Kokeiluissa ihmiset ovat voineet vaihtaa palvelusetelin avulla kunnan terveyskeskuksesta yksityiselle terveysasemalle tai valita yksityisen hammaslääkärin. Myös henkilökohtaisen budjetin käyttöä on harjoiteltu ja havainnoitu.

Kokeiluissa asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä vaikutusmahdollisuuksiinsa ja siihen, että ovat voineet asioida valitsemallaan yksityisellä terveysasemalla. Myös kuntien asiantuntijoiden kokemuksia on selvitetty kyselyillä. Kommentit ovat pääosin myönteisiä, mutta kehitettävääkin löytyy.

Kuntien välillä suuria eroja – asukkaat eriarvoisessa asemassa

Kokeilut osoittava, että hyvin käytettynä palveluseteli voi purkaa jonoja ja kannustaa asiakaslähtöisiin palveluihin. Setelin käyttöön ja sen lainsäädäntöön liittyy kuitenkin monia ratkaistavia kysymyksiä.

Tällä hetkellä palveluseteli on käytössä noin 80 prosentissa kunnista. Eri kuntien asukkaat eivät kuitenkaan ole yhdenvertaisessa asemassa, sillä kukin kunta päättää itse, käyttääkö se seteliä. Asiakkaalla ei ole oikeutta vaatia palveluseteliä itselleen.

Myös palvelusetelin käyttötapa vaihtelee: kunta päättää, missä palveluissa ja millä kriteereillä setelin voi saada. Asetelma on vaikeaselkoinen sekä asiakkaille että palveluntuottajille.

Asiakasmaksujen omavastuuosuus vaihtelee

Merkittävä yhdenvertaisuuskysymys liittyy myös palvelusetelin omavastuuosuuteen, joka vaihtelee kunnittain. Kunta saattaa määrittää setelin arvon hyvin alhaiseksi suhteessa palveluntuottajien hintoihin, jolloin asiakkaalle jäävä omavastuuosuus on suuri. Tällöin asiakkaalla ei välttämättä ole varaa käyttää seteliä ja valinnanvapaus jää näennäiseksi.

Jotta yhdenvertaisuus varmistettaisiin, setelin omavastuuosuuden tulee olla julkisen palvelun asiakasmaksun suuruinen. Myös setelin kattama palvelusisältö on kuvattava tarkasti, jotta kaikki osapuolet tietävät, mitä palvelua sillä saa.

Palvelusetelin kohdalla on mietittävä myös, miten yksityisiä palvelutuottajia saadaan riittävästi mukaan. Niin kauan kuin palvelut järjestää kunta ja palvelusetelituottajia saadaan mukaan vain omasta kunnasta, tarjonta jää helposti suppeaksi. Hyvällä palvelukattauksella ja ammattimaisella tuotteistamisella tuottajia voi saada mukaan laajemmaltakin alueelta.

Palvelut pitää tuotteistaa

Tällä hetkellä kunnat ovat palvelujensa tuotteistuksessa hyvin eri vaiheessa. Puutteita on erityisesti pienissä kunnissa. Palvelujen järjestäjillä ja tuottajilla on myös erilaisia käsityksiä palvelun todellisista kustannuksista. Kun tietty palvelu tuotteistetaan, saadaan näkemys sen sisällöstä ja hinnasta, jolloin läpinäkyvä vertailu on mahdollista.

Palveluseteleitä koskevan tiedon, palvelujen kuvauksen ja palveluntuottajien vertailutietojen tulee jatkossa olla entistä paremmin asiakkaiden saatavilla. Näin asiakkaat voivat valita aidosti tietoon perustuen.

Kokeilu näyttää tarpeen kansallisen tietojärjestelmien kehittämiseen

Palvelusetelikokeilu osoittaa selvästi myös sen, että kansallisia sote-tietojärjestelmiä on kehitettävä. Tiedonkulun ongelmat palvelujen järjestäjän, palveluntuottajan ja asiakkaan välillä on ratkaistava, jotta palvelut toimisivat saumattomasti yhteen. Asiakkaan palvelujen vaikuttavuuden arvioimiseksi saumaton tiedonhallinnan ketju on välttämätön.

Tietojärjestelmät vaikuttavat myös kunnan päätökseen siitä, ottaako se setelin käyttöön: kun järjestelmät eivät toimi, aiheutuu manuaalista lisätyötä, johon kunnilla ei ole resurssia.

Opit taskussa kohti tulevaa

Nykyinen palvelusetelilaki ja -malli nähdään kokeiluissa melko toimivana. Lainsäädäntöön kaivataan kuitenkin tarkempia määrittelyjä järjestäjän ja tuottajien rooleista ja vastuista.

Kuntien osaamisvaje palveluiden järjestämisessä ja tuotteistamisessa nähdään kokeilukunnissa yhtenä syynä siihen, että joillain alueilla on haluttomuutta palvelusetelin käyttöön. Kansallista ohjausta toivotaan muun muassa palveluntuottajien korvausmalleihin sekä laatu- ja vaikuttavuusmittareiden määrittelyyn.

Näyttää siltä, että valinnanvapauden alueelliset kokeilut ovat onnistuneet vastaamaan melko hyvin niille asetettuihin tavoitteisiin. Olemme saaneet arvokasta oppia siitä, millä tavalla seteli toimii. Kokemusta on saatu niin asiakkaan, palvelujen järjestäjän kuin palveluntuottajan näkökulmasta sekä kapitaatiopohjaisesta rahoitusmallista.

STM:n rahoitus valinnanvapauden kokeiluihin päättyy lokakuussa 2019. Kokeilukuntien on tämän jälkeen mahdollista jatkaa palvelusetelin monipuolista käyttöä, ja kokeilujen opit taskussamme voimme lähteä kehittämään asiakkaiden valintamahdollisuuksia koko maassa. Mielessä on pidettävä tärkein suuntaviitta: asiakkaiden yhdenvertaisuus.


Kirsi Varhila
ylijohtaja, sosiaali- ja terveysministeriö

Vuokko Lehtimäki
palvelusetelikokeilun hankepäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kolumni: Suomi suhtautuu varauksellisesti euroalueen erilliseen talousarviovälineeseen

Torstai 2.5.2019 klo 12:08 - Valtiovarainministeri Petteri Orpo

Kuva: Valtioneuvosto

Suomi on mukana Alankomaiden, Irlannin, Latvian, Liettuan, Ruotsin ja Tanskan yhteisessä kannanotossa, joka koskee euroalueen lähentymistä ja kilpailukykyä edistävän talousarviovälineen eli niin sanotun euroalueen budjetin omistajuutta ja rahoitusta. Talousarviovälineestä keskustellaan jälleen seuraavassa euroryhmän kokouksessa toukokuussa.

Suomi osallistuu yhteiseen kannanottoon, koska asiaan on olemassa Suomen eduskunnan asettama kanta ja asian käsittelyllä on määräaika. Talousarvioväline liittyy euroalueen kehittämisen kokonaisuuteen, jota on käsitelty jo vuodesta 2017 ja johon eduskunnan suuri valiokunta on ottanut kantaa vuosien 2017–2018 aikana. Joulukuun 2018 eurohuippukokouksessa päätettiin aloittaa lähentymistä ja kilpailukykyä edistävän talousarviovälineen valmistelu ja valmistelun määräajaksi asetettiin kesäkuu 2019. Valmistelulla on kiire, koska talousarviovälineestä on tarkoitus sopia osana EU:n monivuotisia rahoituskehyksiä vuosille 2021–2027.

Kannanotto on Suomen valtioneuvoston ja eduskunnan suuren valiokunnan asettaman linjan mukainen. Suomi ei ole pitänyt erillistä euroalueen budjettia tarkoituksenmukaisena, mutta on pitänyt mahdollisena ottaa huomioon euroalueen erityistarpeita EU:n rahoituskehyksiä ja vuosibudjettia kehittämällä. Suomi on pitänyt talous- ja rahaliiton eli euron perustan kehittämisessä tärkeänä, että toimivalta finanssi- ja talouspolitiikasta säilyy jatkossakin jäsenvaltioilla. Euroalueen jäsenmailla tulee jatkossakin olla vastuu oman taloutensa rakenteellisten ongelmien ja julkisen talouden alijäämän korjaamisesta. Lisäksi suuri valiokunta on painottanut, että kaikissa uudistuksissa on vältettävä euromaiden ja muiden jäsenmaiden eriytymistä ja vastakkainasettelua.

Varsinaista asetusehdotusta euroalueen talousarviovälineestä ei ole vielä olemassa. Suomen tarkka kanta määritetään, kun komissio antaa asetusehdotuksen. Nyt laaditaan niitä puitteita, joihin väline sovitetaan. Siksi on tärkeää tuoda esiin eduskunnan hyväksymät kannat hyvissä ajoin ennen varsinaista asetusehdotusta osana saman mielisten jäsenvaltioiden joukkoa. Talousarviovälineen valmistelu pohjautuu ehdotukselle uudistusten tukiohjelmasta, johon suuri valiokunta on ottanut aiemmin kriittisen kannan. Tässä ehdotuksessa nähtiin olevan ongelmia erityisesti oikeusperustan ja rakennepoliittisen toimivallanjaon suhteen. Yhteinen kannanotto pyrkii osaltaan varmistamaan, että nyt euroryhmän piirissä meneillään olevassa valmistelussa näihin asioihin kiinnitetään huomiota.

Yhteisessä kannanotossa todetaan, että mikäli talousarviovälinettä rahoitetaan hallitustenväliseen sopimukseen nojaten, siihen osallistumisen tulisi olla vapaaehtoista. Eduskunta on ottanut varauksellisen kannan valtiosopimuksen käyttöön tässä yhteydessä. Lausunnossaan investointien vakautusjärjestelystä eduskunnan suuri valiokunta piti ongelmallisena esitettyä mallia rahoittaa järjestelyn toiminta valtiosopimuksella rahoituskehyksen ja omien varojen päätöksen ulkopuolelta. Valiokunnan mukaan tällainen rahoitusmalli heikentäisi jäsenvaltioiden mahdollisuuksia valvoa EU-varojen käyttöä ja menojen kokonaistasoa. Lisäksi perustuslakivaliokunta on suhtautunut valtiosopimusmalliin varauksellisesti myös siksi, että se on vakiintuneesti katsonut, että talous- ja rahaliittoa tulisi ensisijaisesti kehittää perussopimusten puitteissa.

Talousarviovälineen tarkoituksena ei ole ensisijaisesti tasata suhdannevaihteluita vaan edistää talouksien lähentymistä ja kilpailukykyä. Yhteiseen suhdannevaihteluiden tasaamiseen tähtäävään mekanismiin Suomi on suhtautunut kriittisesti, ja samaa linjaa noudatetaan tässä yhteislausunnossa.

Petteri Orpo

Valtiovarainministeri
@PetteriOrpo

Kommentoi kirjoitusta.

Kolumni : Tiedä ensin, johda sitten

Perjantai 1.3.2019 klo 10:42 - Kirsi Varhila

Maailmassa on informaatiota enemmän kuin koskaan aiemmin. Jopa niin paljon, että välillä on vaikeuksia erottaa, mikä informaatio on kulloinkin käyttökelpoista ja hyödyllistä.

Sosiaali- ja terveydenhuolto on tietointensiivinen toimiala, joka tuottaa runsaasti erilaista dataa ja tietoa. Datan kerääminen ja tallentaminen ei kuitenkaan riitä, vaan sitä pitää tulkita ja jalostaa, jotta sen pohjalta voidaan tehdä päätöksiä.

Onkin syytä kysyä, käytämmekö sosiaali- ja terveysjärjestelmään kerättyä dataa ja informaatiota riittävissä määrin tehdessämme päätöksiä?

Rohkenen todeta, emme. Mitä enemmän tiedämme, sitä viisaampia päätöksiä olisi mahdollista tehdä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen suunnittelussa ja päätöksenteossa on tehtävä tietoon perustuvia ratkaisuja. Tietoa tarvitaan valtakunnallista ohjausta varten, järjestäjien ja tuottajien välillä sekä asiakkaiden ja tuottajien välillä.

Siksi sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt sote-tiedolla johtamisen Toivo-ohjelman, jonka tavoitteena on tuottaa kattava, ajantasainen ja luotettava tietopohja palvelunjärjestäjien johtamisen, ohjauksen ja valvonnan tueksi.

Sama tieto maakunnan johtamiseen ja kansalliseen ohjaukseen

Tiedolla johtamisen työtä on tehty useissa hankkeissa ja projekteissa niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti. Tietoa tuotetaan paljon, mutta se on hajautunut suureen joukkoon erilaisia tietojärjestelmiä ja tiedon vertailukelpoisuus on puutteellista.

Tiedolla johtamista ja laadukasta tiedon kirjaamista tarvitaan jo nyt. Jatkossa sitä tarvitaan vielä enemmän, jotta tieto on vertailukelpoista palveluntuottajien ja -järjestäjien välillä. Tämä edellyttää erityisesti ICT-ratkaisujen ja niiden sisältämän tiedon yhtenäistämistä. ICT tarjoaa myös merkittäviä mahdollisuuksia analysoida tietoa uudella tavalla tulevaisuudessa. Tämä tarjoaa myös palvelujärjestelmän valvonnalle uusia mahdollisuuksia.

Tavoitteena on jalostaa tietoa eri käyttötarkoituksiin sopivaksi, tarjota käytettäväksi rajapinnoilla ja esittää räätälöidyillä näkymillä.

Käytännön ammattilaisten kannalta on olennaista, että tietoja ei kerätä erikseen eri käyttötarkoituksiin, vaan yhdellä kirjaamisella kootaan tieto niin asiakkaan palveluiden dokumentoimiseksi kuin johtamisen ja kansallisen seurannan tarpeisiin.

Tiedonkäsittely toteutettaisiin yhteisillä data-alustoilla, jotka mahdollistavat joustavat toteutustavat ja luovat edellytykset tulevaisuuden uudenlaiselle analytiikalle, ennusteille ja tekoälyratkaisuille. 

Hyvä yhteistyö on tärkeää, viime kädessä muutos tehdään ruohonjuuritason tiedon tuottamisessa

Suomi on pieni maa, joten resursseja ei kannata hukata päällekkäiseen tekemiseen. Mikään yksittäinen toimija ei pysty ratkaisemaan haastetta vaan tarvitaan aitoa yhdessä tekemistä. Yhteistyö palvelun järjestäjien kesken sekä kansallisten viranomaisten, ICT-palvelukeskusten ja järjestäjien välillä on koko asiassa onnistumisen edellytys.

Avainasemassa on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten motivointi tiedon parempaan tuottamiseen. Viime kädessä tiedon ensimmäinen kirjaaja määrittää sen, kuinka laadukasta ja käyttökelpoista tieto on. Tämä luo tiedon määrittelyille ja tietojärjestelmien käytettävyydelle merkittäviä vaatimuksia. Jotta turhaa päällekkäistä kirjaamista ei olisi, pitää määrittelyjä harmonisoida ja tietojärjestelmien käyttöliittymiä kehittää paljon nykyistä paremmaksi. Olennaista on, että ammattilaiset ja toimintayksiköt itse kokevat, että hyvästä kirjaamisesta on heille hyötyä.

Kirsi Varhila 
ylijohtaja
sosiaali- ja terveysministeriö

Tiedä ensin, johda sitten - sote-tiedolla johtamisen, ohjauksen ja valvonnan toimeenpano-ohjelman aloitusseminaari järjestettiin 27.2.2019. Katso seminaarin tallenne ja lue lisää ohjelmasta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, yhteistyö, tieto

Kolumni: Sosiaaliturvan uudistamisen on lähdettävä arvoista ja käyttäjien tarpeista

Tiistai 26.2.2019 klo 12:39 - Liisa Siika-aho

Olen tällä hallituskaudella pohtinut sosiaaliturvan uudistamista Toimi-hankkeessa (Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanke). Sosiaaliturvaa on uudistettu jokaisella hallituskaudella. Emme ole olleet seisovassa vedessä.

Kokonaistarkastelu viime vuosilta kuitenkin puuttuu ja siksi sosiaaliturvan palaset eivät sovi saumattomasti yhteen. Sosiaaliturva koostuu etuuksista ja palveluista, ja sitä pitää myös kehittää kokonaisuutena.

Monet tahot ovat viime aikoina julkaisseet omia sosiaaliturvamallejaan. Olen tutustunut niistä moniin ja niissä on paljon samaa, mutta mallit ovat vielä monelta osin yleisiä. Usein mallit kertovat kenelle annetaan, mutta lupausten rahoitus jää vähemmälle huomiolle.

Ratkaiseeko etuuksien niputtaminen todelliset ongelmat?

Etuuksien niputtaminen isommiksi kokonaisuuksiksi - varsinkin perusturvapuolella – tuntuu olevan suosittu ratkaisu. Tämä on mahdollista, mutta vaatii ison lainsäädäntötyön. En ole kuitenkaan varma, vastaako etuuksien niputtaminen ihmisten tarpeisiin.

Jos perustason sairauspäiväraha ja työttömyysturva olisivat samassa laissa, auttaisiko se etuuden hakijaa tai saajaa? Perusetuudet ovat kuitenkin euromääräisesti nytkin jotakuinkin saman tasoisia. Tällä tavalla etuuksien lukumäärä ei myöskään kovin monella etuudella vähenisi eikä sosiaaliturva siten yksinkertaistuisi.

Perusetuuksien niputtaminen loisi uuden rajapinnan ansioetuuden ja perusetuuden välille. Silloin esimerkiksi työttömyysturvan peruspäiväraha ja ansiosidonnainen päiväraha saattaisivat eriytyä toisistaan nykyistä enemmän, vaikka niillä vastataan samaan elämäntilanteeseen eli työttömyyteen.

Sosiaaliturvan käyttäjän elämäntilanne on usein hankala

Sosiaaliturva toimii kuten vakuutus: etuutta saavan ihmisen elämässä on toteutunut jokin riski. Yleensä ihmisen elämäntilanteessa on tapahtunut ikävä muutos, esimerkiksi työttömäksi jääminen tai sairastuminen. Elämäntilanne voi olla henkisesti vaativa ja jokaiselle ainutkertainen. Silloin voi olla vaikeaa selvittää omaa sosiaaliturvaansa.

Saamamme palaute liittyy usein siihen, että ihminen ei ymmärrä omia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan ja kokee joutuneensa pompotelluksi. Jos esimerkiksi työttömällä ihmisellä on puutteita koulutuksessa ja taustalla sairauksia, kuka ottaa hänen tilanteestaan kopin ja missä järjestyksessä ongelmaa lähdetään purkamaan?

Suuret lisäpanostukset sosiaaliturvaan eivät ole realismia

Väestön ikääntyminen vaikuttaa Suomeen jopa enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten kuvittelimme. Syntyvyys alenee koko ajan ja huoltosuhde heikkenee. Ei ole realistista lisätä sosiaaliturvaan käytettyä rahaa merkittävissä määrin.

Uudistuksessa täytyy olla kyse siis lähinnä rahan kohdentamisesta paremmin ja vaikuttavammin. Kaikissa sosiaaliturvauudistuksissa on myös ihmisiä, joiden etuudet heikentyvät. Tähän on oltava poliittinen valmius. Maksuhalukkuuden ja yhteiskuntarauhan vuoksi sekä maksajan että saajan on koettava järjestelmä oikeudenmukaiseksi.

Mistä aloitetaan?

Mistä uudistustyö pitäisi sitten aloittaa? Meillä on jo eurooppalaisittain hyvin kattava sosiaaliturva. Suomi eroaa eurooppalaisista verrokkimaistaan erityisesti siinä, että meillä ihminen voi saada hyvinkin pitkää rahaetuutta kohtaamatta ketään. Etuuksien hakemisessa digitalisaatio on pitkällä, mutta olemme ehkä samalla unohtaneet henkilökohtaisen kohtaamisen merkityksen.

Jos ihminen itse antaa suostumuksensa, jo nykylainsäädäntö mahdollistaa viranomaisten paremman yhteistyön. Palvelumuotoilun keinoin voisimme tehdä järjestelmästä asiakkaille ymmärrettävämmän ja toimivamman. Nopein mahdollinen muutos on parantaa toimintatapoja niin, että nykyjärjestelmä toimii paremmin. Ensimmäisenä askeleena se kannattaa ottaa, vaikka se ei poista lainsäädännön kehittämistarpeita.

Sosiaaliturvan uudistaminen tarkoittaa arvovalintoja. Niitä odotamme vaalikeskusteluista ja hallitusohjelmasta. Äänestäjät ratkaisevat uudistuksen suunnan.

Liisa Siika-aho
johtaja
sosiaali- ja terveysministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliturva, etuudet, väestö

Kolumni : Vanhustenhoidon ongelmat, osa 1

Perjantai 15.2.2019 klo 23:37 - Budjettineuvos Riitta Aejmelaeus ja valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki

Ympärivuorokautisessa vanhustenhoidossa on ilmennyt vakavia ongelmia. Korjaavien toimien on puututtava ongelmien syihin. Muuten ongelmat palaavat taas helposti ennen pitkää. Lisäksi ensimmäisenä mieleen tulleet toimet eivät välttämättä tuo toivottua muutosta. Ne voivat myös siirtää ongelmia paikasta toiseen. Kirjoitussarjan toinen osa tarkastelee lähemmin keskeisiä kysymyksiä.

Hoivan tuottamisen ydin, turvallisuus ja läsnäolo, jää herkästi esimerkiksi erilaisten mittareiden ja puutteellisen valvonnan jalkoihin. Tästä on esimerkkinä Britannian Staffordshiren sairaalaskandaali (1-3).  Muun muassa huono hoitokulttuuri ja määrälliset tavoitteet syrjäyttivät hoidon laadun ja potilasturvallisuuden. Työntekijöiden vaihtuvuus kasvoi ja hiljainen tieto katosi organisaatiomuutosten myötä.  Osaavaa henkilökuntaa korvattiin halvemmalla työvoimalla. Vastuu valvonnasta ja työsuoritusten johtamisesta hämärtyi. Sairaalassa totuttiin yhä heikompilaatuiseen toimintakulttuuriin.

Sairaalaskandaali muutti Britannian sosiaali- ja terveydenhuollon kulttuuria ja valvontaa. Lähtökohdiksi otettiin, että työntekijää ei saa painostaa tai rangaista epäkohtien esiin nostamisesta.  Ilmiantamisen tai kertomisen estäminen voi johtaa kurinpidollisiin toimiin. Perusteeton välinpitämättömyys kriminalisoitiin. Jos johto muuntelee toimintaa koskevia lukuja, sitä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Valvonnalle annettiin oikeus vaatia välittömiä toimenpiteitä. Sairaaloiden tarkastamista varten nimettiin oma yksikkö, joka löysi ongelmia kolmanneksessa tutkituista yksiköistä ja neljäsosa joutui erikoisseurantaan.

Staffordshiren tapauksen seurauksena Britanniassa annettiin noin 300 suositusta hoidon laadun varmistamiseksi. Suomessakaan palvelujen laatu tuskin tulee kuntoon millään yksittäisellä asialla.

Kun mittarista tulee tavoite, sen käyttökelpoisuus heikkenee

Suomalaisen vanhustenhoidon ongelmat näyttävät olevan vakavia, pitkäaikaisia ja monia toimijoita koskevia. Terveyspalvelujen laadun varmistaminen mittareiden perusteella on tunnetusti vaikeaa. Mittarit eivät takaa laatua, mutta ne ja yksityiskohtaiset säännöt voivat rajoittaa hoidon kehittämistä ja hoitohenkilökunnan harkinnan ja ammattitaidon käyttöä. Tähän ongelmaan – jossa päämies (viime kädessä kansalaiset ja heidän valitsemat päättäjät) pystyvät puutteellisesti varmistamaan agentin (hoito-organisaatio ja hoitohenkilökunta) työn laadun ei ole helppoa ratkaisua. Tällaisten ongelmien teoreettisia ratkaisuja on tarkastellut esim. Holmström. Hänen huomioitaan terveyspalvelujen tuottamisen kannustinongelmista on todettu kolumnin liitteessä.

Yksittäisiin kriteereihin pätee helposti ns. Goodhartin laki. Sen mukaan kriteeri menettää hyödyllisyytensä, kun siitä tulee politiikan tavoite. Vanhustenhuollon kokonaisuuden kannalta laitoshoidon lakiin kirjoitettu hoitajamitoitus voi johtaa myös esimerkiksi vanhusten kotihoidon voimavarojen heikkenemiseen.

Jos ympärivuorokautisen hoidon mitoitus nostetaan 0,7 tasolle, sen tarve kasvaisi noin 4 000 hoitajalla. Monilla kunnilla on jo nyt vaikeuksia saada henkilökuntaa vanhustenhuoltoon ja muihin hoivapalveluihin. Koulutuksen ja ulkomaisten hoitajien lisäyksen kautta apu tulisi viiveellä. Ainakin aluksi riskinä olisi, että hoitajia siirtyisi pois erityisesti kotihoidosta.  Ruotsissa ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön saatavuutta on ratkottu muun muassa korvaamalla ympärivuorokautisen hoidon yövalvontaa digitaalisella seurannalla. Näin iäkkäitä ei tarvitse yöllä häiritä. Kiireiseen aamuun saadaan samalla lisää henkilökuntaa.

Vanhuspalvelujen valvonnan ja ohjauksen otettava huomioon toimintaympäristön muutokset

Liite kuvaa, miten vanhusten asumispalvelut ja niitä tuottavat organisaatiot ovat muuttuneet. Liitteen mukaan vanhusten ympärivuorokautisen palvelutarpeen kasvu vuoteen 2035 tulee olemaan muita Pohjoismaita selvästi nopeampaa. Palvelutuotannon laatuun ja menoihin tulevat vaikuttamaan paljon niiden tuottajien kannustimet.

Lupaavia uusia palvelumalleja vanhusten hoitoon  

THL:n tuore selvitys5 vanhuspalveluiden henkilöstöstä ja työn tuloksellisuudesta vahvistaa huolen kotihoidon henkilöstöstä. Selvityksen mukaan ensimmäistä kertaa on todettu, että kotihoidossa koetaan ympärivuorokautisen hoidon työntekijöitä enemmän erilaista kuormitusta, rasitusoireita ja työpaikanvaihtohalukkuutta. Myös johtaminen ja tiimityön toimivuus koettiin kielteisemmin ja hoidon laatua pidettiin heikompana kotihoidossa.

Kotihoitoa vahvistettaessa voidaan ottaa mallia mm. Hollannin Buurtzorgista, joka on ollut edelläkävijä ratkaistaessa kotiin vietävien palvelujen haasteita. Järjestelmän ydin on paikallinen, olosuhteet ja asiakkaat tunteva itseohjautuva 10-12 hoitajan tiimi. Vanhusta hoitaa mahdollisuuksien mukaan aina samat hoitajat. Tiimitoimii tiiviissä yhteistyössä ympäristön muiden ammattilaisten, kuten lääkärien ja terapeuttien kanssa muodostaen näin eräänlaisen moniammatillisen tiimin. Tiimillä on vastuu myös rekrytoinneista ja resursseista. Itseohjautuvien tiimien henkilökunta viihtyy ja pysyy työssään.

Buurtzorgin toimintatavasta on kuitenkin julkaistu vasta ensimmäisiä tutkimuksia vertaisarviontiin perustuvissa tutkimusjulkaisuissa. Vanhusten ja hoitajien tyytyväisyys malliin näyttää kuitenkin toistaiseksi ilmeiseltä. Välittömien päämiesten (vanhukset ja heidän omaisensa) lisäksi ehkä myös 10-12 hoitajan tiimi – jolla ei ole esimiestä - toimii eräänlaisena päämiehenä yksittäisen hoitajan työn laadun varmistamiseksi.  

 Buutzorgin kaltaisia itseohjautuvia tiimejä on kehitetty myös Suomessa. Helsingin kotihoidossa toiminnasta on kokemusta jo vuosien ajalta ja mallia on hyödynnetty myös ympärivuorokautisessa hoidossa. Alustavien tulosten mukaan ainakin sairauspoissaolot ovat vähentyneet.  Suomessa ei vielä ole päästy niin pitkälle, että resurssien käyttö olisi tiimien vastuulla.

Lopuksi

Vanhusten hoidossa on ilmennyt  vakavia ongelmia, joiden korjaaminen vaatii määrätietoisia toimia. Ongelmat ratkeavat kestävästi kuitenkin vain niiden syihin puuttumalla. Muuten ne palaavat taas helposti ennen pitkää.

Lähteet:

Report of the Mid Staffordshire NHS Foundation Trust, Public Inquiry, Executive  summary https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/2 79124/0947.pdf

Care Quality Comission: Driving improvement: Case studies from seven mental health NHS trusts https://www.cqc.org.uk/publications/evaluation/driving-improvement-case-studies-seven-mental-he alth-nhs-trusts

Aejmelaeus, R., & Kaila, M. (2016). Europaineessa laatu ja potilasturvallisuus eivät saa unohtua - Kvalitet och patientsäkerhet får inte glömmas trots ekonomisk press. Suomen lääkärilehti, 71(4), 203, 204. http://www.fimnet.fi/cl/laakarilehti/pdf/2016/SLL42016-203.pdf

Holmström, B. (2017). Pay for Performance and Beyond. American Economic Review 2017, 107(7): 1753–1777

Budjettineuvos Riitta Aejmelaeus 

Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhustenhoito, ongelmat

Vanhemmat kirjoitukset »