Blogit / Kolumnit

Kolumni: Parempia julkisia palveluja

Share |

Keskiviikko 23.11.2022 klo 10:28 - Ylijohtaja Juha Sarkio


Miltä tuntuisi, jos saisit kaikki tarvitsemasi julkiset palvelut yhdestä paikasta? Se on minun unelmani. Haasteita varmastikin on, mutta ne eivät tee tavoitetta yhtään vähäisemmäksi – päinvastoin.

Jokainen meistä tarvitsee julkisia palveluja eri elämänvaiheissaan. Palveluita on satoja. Kaikille meille se on verotusta, henkilöllisyyden todistamista ja paljon muuta, mutta se voi olla myös toisen puolesta asiointia tai yritystoiminnan lupia, terveyspalveluista puhumattakaan.

Kyse ei ole ainoastaan valtiosta, vaan myös kunnista ja hyvinvointialueista – kaikista yhdessä. On toki myönnettävä: isoja ja pieniä asioita pitää vielä korjata. Virkakielemme ei ole aina selkeää ja välillä palveluissa on jonojakin, mutta haluamme parantaa julkisten palveluiden saatavuutta ja laatua. Ihan oikeasti. 

Suomen sisäinen muuttoliike on voimakasta eikä se ei tarkoita vain väen pakkautumista eteläisimpiin maakuntiin. Yhä useampi muuttaa pienissä kunnissa "isolle kirkolle" – maakuntien keskuskaupunkeihin. Hiljeneviä seutuja on entistä enemmän. Me tavoittelemme virkamiespuheenvuorossamme uutta visiota, jossa julkisten palveluiden tarjontaa uudistetaan kohti yhteisiä palvelupisteitä. Tavoitteemme on luoda maakunnallinen kokonaisuus, jossa palveluiden saavutettavuus kansalaisille olisi vähintään yhtä hyvä kuin nykyisin, mutta järkevämmällä sijoittumisella.

Haluamme hakeutua myös yhteistyöhön kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa. Olemme jo liikkeellä kahdentoista viraston kanssa Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Karjalassa ja mukana on myös kuntia. Tarkoituksemme on laajentaa uudistus asteittain kaikkiin maakuntiin seuraavan hallituskauden aikana – siihen toki tarvitsemme politiikan tuen. 

Mennään sinne, missä ihmiset ovat 

Sen lisäksi, että haemme uutta näkökulmaa palveluiden sijoittumiseen, haluamme parantaa myös julkisten palveluiden saatavuutta niin ajallisesti kuin lähestymällä kansalaisia uusilla palvelutavoilla. Olisihan se hyvä, että myös iltaisin olisi mahdollista hoitaa asioitansa viranomaisten kanssa. 
Viranomaisten palvelutarjontaa ja asiakkaiden omia aikatauluja olisi helpompaa sovittaa yhteen, jos siirtyisimme yhä laajemmin ennakollisen tapaamisajan varaamiseen.

Ja jos jokaiselle päivälle ei ole palvelutarpeita, niin voihan virkamies tulla "isolta kirkolta" muutamana päivänä viikossa paikanpäälle – vaikka sinne kirjastoon tai kauppakeskukseen, jos ne olisivat mahdollisia palvelupaikkoja. Palveluiden parempi saatavuus on meille aito laatuasia. 

Myös digipalvelut voivat olla yhtä hyviä kuin kasvokkain tapahtuva palvelut. Viranomainen voi olla isolla ruudulla pöydän toisella puolella ja keskustella yhtä asiantuntevasti, vaikka kansalainen olisikin kunnan tarjoamassa tilassa tai kotona. Digitalisaatio on jo mahdollistanut tämän. Asioita voidaan aina hoitaa entistä ihmisläheisemmin. Toiveena on, että myös järjestelmät olisivat entistä helppokäyttöisempiä ja tuki niiden käyttöön olisi ihan lähellä. 

Ajatellaan uusiksi myös työntekoa

Valtiovarainministeriön ICT-johtaja Jarkko Levasma on aiemmin tässä kolumnisarjassa visioinut mallia, jossa yhden luukun periaatteen lisäksi myös tieto liikkuisi ihmisen mukana eli eri organisaatioiden ei tarvitsisi pyytää ihmisiltä tietoja uudelleen ja uudelleen. Se, jos mikä helpottaisi ihmisten elämää ja parantaisi julkisten palveluiden tarvitseman tietosisällön laatua ja nopeuttaisi palveluiden saatavuutta ja palvelukokonaisuuksia.

Koronasta on kuultu varmasti ihan tarpeeksi. Se toi paljon murhetta ja kärsimystä, mutta se muutti myös työnteon tapoja radikaalisti. Opimme ymmärtämään läsnäolon merkityksen, mutta myös sen, että työtä voidaan tehdä uudella tavalla.

Maakunnalliset palvelukeskukset mahdollistavat kansalaisille monien viranomaisten palvelut yhdestä paikasta. Samalla ne mahdollistavat myös koko valtion henkilöstölle työskentelyn näissä uusimuotoisissa virastotaloissa. Se ei toki tarkoita, että kaikki työ olisi paikkariippumatonta, mutta monet työt ovat.

Tavoitteenamme on luoda uusia mahdollisuuksia monipaikkaiseen työntekoon, helpottaa palveluiden järjestämistä pienemmillä paikkakunnilla ja toimia suunnannäyttäjänä koko työelämän uudistumiselle. Monet virastot ovat jo liikkeellä ja uskomme, että tällä on myös alueellista elinvoimaa vahvistava vaikutus. 

Juha Sarkio
Ylijohtaja
@JuhaSarkio

Valtiovarainministeriö julkaisee joulukuussa 2022 virkamiespuheenvuoron, jossa käsitellään tulevan vaalikauden talous- ja hallintopolitiikan lähtökohtia. Tämä kolumni on osa virkamiespuheenvuoron kolumnisarjaa, joka taustoittaa virkamiespuheenvuorossa käsiteltäviä ajankohtaisia teemoja.

Avainsanat: julkiset palvelut, palvelutarpeet


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini