Blogit / Kolumnit

Kolumni: Katse kohti hyvinvointialueiden hallinnon ja talouden suunnittelua

Torstai 15.4.2021 klo 16:22 - Ville-Veikko Ahonen, Teemu Eriksson ja Antto Korhonen

Sote-uudistuksessa eletään jännittäviä hetkiä. Jos hallituksen esittämä lainsäädäntöpaketti eduskunnassa hyväksytään, käynnistyy hyvinvointialueiden toiminta kuumimpien kesähelteiden keskellä, nopeimmillaan heinäkuussa 2021. Tällöin perustettaisiin 21 hyvinvointialuetta ja niille asetettaisiin väliaikaiset valmistelutoimielimet, joiden tehtävänä olisi käynnistää uudistuksen toimeenpano alueilla.

Priorisoinnilla ja vaiheistamisella varmistetaan toiminnan jatkuvuus

Hyvinvointialueilla olisi noin 18 kuukautta aikaa valmistella tulevan alueen hallinnon käynnistyminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirto. Erityisesti hajanaisten alueiden osalta aikataulu on tiukka. 

Toiminnan jatkuvuuden varmistaminen edellyttää, että alueiden valmistelijat keskittyvät ensisijaisesti toiminnan jatkuvuuden kannalta olennaisiin asioihin. Hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän perustaminen, väliaikaishallinnon pystyttäminen, henkilöstön siirrot ja omaisuusjärjestelyt ovat vain esimerkkejä niistä keskeisistä tehtävistä, joita alueilla on toteutettava lakien hyväksymisen jälkeen. Edellyttää pelisilmää ja tarkkoja valintoja, mitä ehditään tehdä ennen järjestämisvastuun siirtoa ja mitä voidaan lykätä vuoden 2023 jälkeiseen aikaan.  

Hallinnon, talouden ja tukipalveluiden muutosta suunnitellaan omassa valmisteluryhmässä

Sote-uudistuksen alueellisen muutoksen suunnittelu on käynnistynyt hallinnon, talouden ja tukipalveluiden valmisteluryhmässä. Ryhmään on kutsuttu edustajat ministeriöiden, Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien lisäksi kaikilta hyvinvointialueilta sekä Helsingin kaupungilta ja pelastuslaitoksista. Ryhmän työskentelyn tukena toimii Nordic Healthcare Group (NHG).

Ryhmän keskeisimpänä tehtävänä on tukea järjestämisvastuun turvallista siirtoa hyvinvointialueille – rakenteiden ja palveluiden täytyy olla kaikilla alueilla toimintavalmiina järjestämisvastuun siirron ensimmäisestä päivästä alkaen, eikä tästä voida lipsua. 

Liikkeelle lähdetään uudistuksen toimeenpanon tiekartan täsmentämisellä, minkä jälkeen edetään alueellisen tilannekuvan kartoittamiseen. Mikä vaiheessa kunkin alueen suunnitelmat ovat? Missä on riskejä, missä suoranaisia ongelmia, missä voitaisiin tehdä yhteistyötä? Pidemmälle ehtineiden alueiden hyvät käytännöt, vertaistuki ja sparrausapu ovat tässä työssä aivan keskeisessä roolissa – kaikkea ei tarvitse eikä kannata keksiä jokaisella alueella uudelleen. 

Ensituntuman perusteella kasassa onkin toimiva joukko, kovan luokan asiantuntemusta porukassa riittää niin hallinnon, talouden, juridiikan kuin kehittämisen saralta. Kevään mittaan päästään toden teolla työhön kiinni.

Kuntien kannattaa jo nyt valmistautua tulevaan muutokseen

Vaikka uudistuksen eduskuntakäsittely on vielä kesken, kannattaa kuntien lähteä jo nyt valmistautumaan tulevaan uudistukseen yhdessä muiden samaan hyvinvointialueeseen kuuluvien kuntien ja kuntayhtymien kanssa. 

Aikaa täytäntöönpanoon on niukasti, joten alueiden toimijoiden yhteisiä kantoja muun muassa väliaikaishallinnon kokoonpanosta ja asettamisesta on hyvä hakea jo nyt. Myös tuleviin sopimus-, henkilöstö- ja omaisuussiirtoihin kannattaa valmistautua tarkistamalla, että tiedot esimerkiksi siirtyvistä sopimuksista löytyvät helposti.

Uudistuksen täytäntöönpanossa tärkein mittari onnistumisen ennustamisessa on alueen toimijoiden yhteishenki ja yhteistyö. Mitä toimivampi yhteistyö täytäntöönpanossa on, sitä suuremmalla varmuudella myös uudistuksella tavoitellut positiiviset vaikutukset sote-palveluihin ja kustannustehokkuuteen toteutuvat.

Huolellinen valmistautuminen hyödyttää tulevien hyvinvointialueiden lisäksi myös alueiden kuntia, joiden toiminnan sopeuttaminen on yhtä lailla uudistuksen yhteydessä toteutettava.

Hallinnon, talouden ja tukipalveluiden valmisteluryhmän puheenjohtajisto:

Ville-Veikko Ahonen        
finanssineuvos, yksikön päällikkö

Teemu Eriksson
finanssineuvos

Antto Korhonen
neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, hallinto, kunnat

Kolumni: Sosiaaliturvauudistuksessa on kyse myös tavasta toimia ja prosessista, jolla yhteiskunnallista lisäarvoa luodaan

Keskiviikko 14.4.2021 klo 19:16 - Antti Koivula, Pääjohtaja, Työterveyslaitos

Kumpi on tärkeämpää: sosiaaliturvan sisällöllinen uudistaminen vai onnistunut toimeenpano? Luultavasti tarvitsemme näitä molempia käsi kädessä. Sisältöjen lisäksi sosiaaliturva on myös niiden organisoimista asiakkaille tarjottaviksi palveluiksi. Tarvitaan toimintamalleja, niitä tukevia järjestelmiä ja teknologioita. Toimeenpanoon liittyvät kysymykset on järkevää huomioida jo lainsäädäntövaiheessa.

Millaisen hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvaprosessin rakentaisimme tänään – vapaasti puhtaalta pöydältä - kaikilla taloudellisilla resursseilla, osaamisella sekä nyt olemassa olevilla teknologioilla? Ero on huimaava verrattuna siihen, mistä lähdimme sosiaaliturvaprosessissa liikkeelle noin viisikymmentä vuotta sitten.

Suomen sosiaaliturvan nykyjärjestelmä ja sen osakomponentit ovat syntyneet vuosikymmenten aikana hitaan kasvuprosessin tuloksena. Kullakin tuella, etuudella, palvelulla ja prosessilla on ollut oma luonnollinen syynsä ja paikkansa. Kehityksen tuloksena kokonaisuuden hallinta on kuitenkin asteittain heikentynyt.

Nykytilanteemme on hankala digitalisoinnin kannalta. Toimijoita on paljon, eikä tieto liiku sujuvasti niiden välillä. Työn murros on lisännyt moniroolisuutta sekä kasvattanut roolisiirtymien kellotaajuutta. Olemme tilanteessa, jossa ihmiset ovat yhä useammin useassa roolissa samanaikaisesti. Roolinvaihdokset sekoittavat järjestelmää, jolloin tietokatkoksista, hitaudesta sekä epäselvästä vastuunjaosta kimpoavat haitat moninkertaistuvat.

Paremmassa sosiaaliturvan asiakaskokemuksessa teknologian ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen yhteensopivuus ja harmonia ratkaisevat pelin. Meidän on mietittävä erityisesti kansalaisten roolin kehittymistä osana sosiaaliturvaprosessia. Millä tavoin digitaaliset palvelut voisivat tukea asiakasta erilaisissa valintatilanteissa tai luoda mahdollisuuksia omien tietojen hallitsemiseksi? Tätä varten meidän kannattaa asettaa uuden sosiaaliturvaekosysteemin ytimeen yhtenäinen tietopohja, kansalaisen elämänkaari, elämäntilanteet ja siirtymät. Sen jälkeen kannattaa maksimoida kokonaisvaltaisen tietojohtamisen, kattavien tietokantojen ja tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet.

Kaikkien muutoshankkeiden ydin on yhteisen tavoitteen kirkkaus sekä yhteinen tahto muuttua. Kun katsoo sosiaaliturvauudistusta teknologian kannalta, on hyvä kysyä, kuinka nopeasti muutos on toteuttavissa. Yksi sosiaaliturvauudistuksen vaikeimmista haasteista on sovittaa yhteen itsenäisesti toimivia organisaatioita ja eri kellotaajuksilla tikittäviä prosesseja. On ymmärrettävää, että lainmuutokset ja uuden osaamisen kehittäminen vievät aina aikaa. Toisaalta elämme myös teknologisesti kaiken aikaa kiihtyvän kehityksen keskellä. Tällöin viisaus ja kaukokatseisuus korostuvat, jotta pitkäkestoiset arkkitehtuurivalinnat ja niitä tukevien järjestelmien modulaarisuus toimivat myös huomenna saumattomasti yhteen ja mahdollistavat jatkuvan kehityksen. 

Haasteemme on arvioida oikein, millaisessa teknologisessa prosessiympäristössä toimimme tulevaisuudessa ja varmistaa sen yhteensopivuus sosiaaliturvaan liittyvien sisällöllisten päätösten kanssa. Uskon, että meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet onnistua tällä matkalla. Olemme jo pitkään perustaneet tulevaisuutemme osaamiseen, luottamukseen ja teknologiaan – ja näiden varaan on hyvä rakentaa myös tulevaisuuden sosiaaliturvaa.

Antti Koivula

Pääjohtaja, Työterveyslaitos

Kirjoittaja on sosiaaliturvakomitean pysyvä asiantuntija.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliturva, teknologia, palvelut

Kolumni: Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus rakentuvat yhteistyöllä - siksi niitä toimeenpannaan sote-uudistuksessa

Maanantai 29.3.2021 klo 20:36 - Johtaja Taru Koivisto, Sosiaali- ja terveysministeriö

Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus ovat jo yli vuoden ajan kytkeytyneet yhteen enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Koronaepidemiassa on tarvittu ja tarvitaan yhä yhdessä tekemistä hyvinvoinnin ja terveyden hyväksi.

Koska tilanne on ollut outo ja ennen kokematon, on ollut välttämätöntä hakea uusia keinoja ja ratkaisuja. Niitä on myös löydetty. Moni käytäntö on tullut jäädäkseen. Kriisi on osoittanut hyvin konkreettisesti, että olemme samassa veneessä ja että meitä kaikkia tarvitaan edistämään hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta.

Laajemmin ajateltuna – osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa – jatkossa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden yhteinen tehtävä. Järjestöillä ja kansalaisyhteiskunnalla on työssä merkittävä rooli. Tämä nousi esiin jo sote-järjestämislain lausuntokierroksella ja sen perusteella tehdyissä muutoksissa. Kuntien ja hyvinvointialueiden rooleja on selkiytetty ja yhteistyörakenteita vahvistettu. Samoin järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön ja toimintaedellytysten turvaamiseen on kiinnitetty huomiota. 

Jaettu asiantuntijuus ja neuvottelut tukevat yhteistyötä

Hyvinvointialueiden ja kuntien on jaettava asiantuntemustaan puolin ja toisin. Tämä voi tapahtua kokoamalla ja jakamalla tietoa yhdessä, antamalla ja tarjoamalla koulutusta sekä vaikkapa sovittamalla yhteen kehittämis- ja tutkimushankkeita. 

Sote-järjestämislaissa on ehdotus neuvotteluista, joilla varmistettaisiin yhteistyö tulevaisuudessa kuntien ja hyvinvointialueiden välillä. Neuvottelut olisivat väylä antaa palautetta, asettaa tavoitteita ja tehdä kehittämistyötä yhdessä. Ennen kaikkea niiden avulla on tarkoitus saada yhteinen näkemys alueen ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden hyväksi. Osalla alueista näitä käytäntöjä on jo olemassa. Nyt näitä hyviä malleja on tarpeen ottaa käyttöön koko Suomessa. 

Mihin työn painopiste olisi suunnattava? 

Sote-järjestämislaki tukee niitä rakenteita, joita tarvitaan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Rakenteiden ohella tarvitaan totta kai myös sisällöllistä kehittämistä. Tämän työn tueksi valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, jossa se linjaa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen toimia vuoteen 2030. Tavoitteena on vähentää eriarvoisuutta ja turvata ihmisille kestävä hyvinvointi kaikissa elämänvaiheissa.

Suurin osa suomalaisista kokee voivansa hyvin. Monet mittaritkin kertovat tästä. Samanaikaisesti Suomessa on merkittäviä ongelmia. Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus eivät jakaudu ihmisille tasaisesti. Eroja on muun muassa eri väestöryhmien ja alueiden välillä. On huolestuttavaa, että esimerkiksi työikäisten ja iäkkäiden toimintakyvyn myönteinen kehitys on pysähtynyt. Kun iäkkäiden määrä kasvaa, samalla kasvavat myös paineet säilyttää yhä iäkkäämpien hyvä toimintakyky. Mielenterveysongelmien, lihavuuden, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä päihteiden tuomat ongelmat näkyvät enenevästi yhteiskunnassa. Nämä ongelmat koskettavat tavalla tai toisella suurta osaa Suomessa asuvista, ja ne vaikuttavat ihmisten opiskelu- ja työkykyyn sekä elämänhallintaan.

Ongelmia ei ratkaista yksinkertaisin toimenpitein tai vain sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla. Tarvitaan eri hallinnonalojen yhteistyötä ja toimia, jotta moninaisiin juurisyihin voitaisiin vaikuttaa. 

Ihmisten hyvinvointi, terveys ja turvallisuus ovat sitä paremmalla tolalla, mitä paremmin onnistumme tukemaan heidän mahdollisuuksiaan olla aktiivisia toimijoita omassa yhteisössään. Lisäksi on välttämätöntä pystyä tarjoamaan ihmisille heidän tarpeisiinsa vastaavia palveluja. Niitä tarvitaan niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin erilaisessa kulttuuri ja vapaa-ajan toiminnassa. Olennaista on pitää mielessä koko ajan, että ihmisillä pitää olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua palveluihin. 

On tehtävä työtä myös lähiyhteisöissä. Esimerkiksi arkisten ympäristöjen on tuettava yhteisöllisyyttä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Myös erilaisten palvelujen avulla voidaan edistää ihmisten yhteisöllistä toimintaa ja ehkäistä ennalta ongelmien syntyä. 

Eriarvoisuuden kaventaminen on mitä suurimmassa määrin päätöksentekoa. Eriarvoisuutta vähentäviä päätöksiä tarvitaan koko maassa, myös alueellisesti ja paikallisesti. Päättäjillä on oltava riittävästi ja oikea-aikaista tietoa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Heillä on oltava käytettävissään myös välineitä päätösten vaikutusten arvioimiseksi. 

Edellä kuvatut asiat ovat esimerkkejä siitä, miten laajasti ja eri yhteiskunnan tasoilla hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta on mahdollista edistää. Ne myös osoittavat, kuinka monet tekijät ja toimenpiteet ovat yhteydessä toisiinsa. 

Valtioneuvoston periaatepäätös hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi antaa suunnan. Sote-uudistus luo tarvittavia rakenteita hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiselle. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin pääseminen edellyttää lisäksi käytännönläheistä toimintaa. Mikään ei tapahdu itsestään. Siksi tarvitsemme kaikkien osallistumista sekä pieniä ja suuria tekoja, jotta voimme elää hyvinvoivina ja terveinä turvallista huomista.

Johtaja Taru Koivisto
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinvointi, Terveys, Turvallisuus, Yhteistyö, Sote

Kolumni: Hyvinvointia mittaamalla - vai tavoittelemalla hyvinvointia?

Tiistai 23.3.2021 klo 18:06 - Päivi Mattila-Wiro ja Jussi Ahokas

Mittaaminen on saanut paljon huomiota viime vuosina hallinnossa sekä politiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa. Ajatus on, että mitä laajemmin ja toisaalta yksityiskohtaisemmin pystymme mittaamaan yhteiskunnallista kehitystä, sitä suotuisammaksi se lopulta muodostuu.

Indikaattorihankkeita on nähty lukuisia. Niiden tuloksena on tuotettu niin yleisindeksejä kuin indikaattoreiden kokoelmia. Mukana on objektiivista ja subjektiivista mittaamista. Yhä useammin kuitenkin kysytään, vieläkö tätä työtä tarvitaan ja vievätkö indikaattorit kehitystä oikeaan suuntaan? Onko niin, että vain se, mitä mitataan, on olemassa ja saa päätöksenteossa huomiota? 

Hyvinvointitalous ja mittaaminen

Hyvinvointitaloudessa mittaamisesta puhutaan paljon. Lähtökohtana esitetään, että BKT-mittaria painotetaan liikaa päätöksenteossa ja politiikan tavoitteiden asettelussa. 
Ratkaisuksi on esitetty BKT:tä täydentäviä ja hyvinvointia laajemmin kuvaavia mittareita ja indeksejä. Kaikkiaan ehdotuksia erilaisista mittareista on maailmalla satoja. Keskusteluista niiden paremmuudesta tulee helposti pitkiä ja värikkäitä. 

BKT:n haastaminen sekä hyvinvoinnin mittaamisen korostaminen eivät toki ole uusia ilmiöitä. Esimerkiksi 1980-luvun alussa joukko eurooppalaisia ja amerikkalaisia taloustieteilijöitä ja yhteiskuntavaikuttajia pyöritti ryhmää nimeltä The Other Economic Summit. Ryhmä painotti jo tuolloin uutta taloudellista ajattelutapaa, jossa lähtökohtana on ihmisen tarpeet huomioiva ekologisesti kestävä talous. 

On luonnollista, että maailman ja elinympäristön muuttuessa kyseenalaistamme vanhoja tapoja kuvata maailmaa ja yhteiskuntaa. Mittareiden on heijastettava aikaa, jossa elämme, niitä ongelmia, joita haluamme ratkaista ja niitä tavoitteita, joita haluamme saavuttaa. Ihmisten arvot ovat myös muutoksessa ja se näkyy siinä, millaista politiikkaa ja yhteiskuntaa haluamme rakentaa.

Onko kuitenkaan niin, että pelkästään mittaristoa parantamalla päädymme haluttuun yhteiskunnalliseen lopputulokseen? Kasvaako hyvinvointi mittaamalla ja riittääkö, että mittaamme eri hyvinvoinnin osatekijöitä kuumeisesti? 

Indikaattorit ja mittaaminen hallinnon sekä politiikan apuvälineinä

Mittareilla on tärkeä rooli eri tavoitteiden edistämisessä, oli sitten kyse hallinnon tavoitteista tai poliittisesta agendasta. 

Automaattista tämä kuitenkaan ei ole. Pelkästään mittareiden olemassaolo ei edistä tavoitteiden saavuttamista. Myöskään mittareiden tuottama tieto ei vielä johda muutoksiin päätöksenteossa tai yhteiskunnallisessa kehityksessä. 

Yhteys on paljon monimutkaisempi ja vaativampi. Vasta silloin, kun mittareista, indikaattoreista ja mitatusta tiedosta tulee kiinteä osa hallinnon ja politiikan prosessia, niillä alkaa olla merkitystä. 
Käytännössä on tapahduttava kolme asiaa: 

  1. Ensinnäkin on rakennettava sellaiset mittarit, jotka kuvaavat hallinnon ja politiikan tavoitteita. 
  2. Toiseksi nämä mittarit on hyväksyttävä kautta hallinnon ja poliittisen päätöksentekokoneiston. 
  3. Kolmanneksi on varmistettava, että syntyy johdonmukainen prosessi jatkuvaan mittareiden seurantaan ja niiden tuottaman tiedon hyödyntämiseen. 

Käyttöön on siis otettava mittarit, jotka on johdettu yhteiskunnallisista tavoitteista, joita kohden politiikalla pyritään ja joita hallinnolla pyritään politiikan toimeenpanon kautta saavuttamaan. Toisin päin tämä ei voi olla: eli mittarit eivät voi määritellä tavoitteita. Valitut mittarit on otettava välineiksi ja käytännön työn oppaiksi onnistuneen tai epäonnistuneen päätöksenteon kuvaajina jokapäiväisessä työssä.

Päättäjien ja virkamiesten on sitouduttava sekä yhteisiin tavoitteisiin, niiden toteutumista seuraaviin mittareihin, että niiden käyttöön varsinaisessa hallinnon tai päätöksenteon prosessissa. Lopulta, mittareiden tuottamaa tietoa on hyödynnettävä siten, että päätöksenteko ja hallintamekanismit suuntautuvat asetettuja tavoitteita kohti. Tällaista prosessia voidaan kutsua ohjausmalliksi. Toimiva ohjausmalli luonnollisesti edellyttää kerätyn tiedon lukutaitoa ja tiedon soveltamisen taitoa.

Mittareilla on suuri käyttöarvo myös medialle. Mittarit ja indikaattorit voivat auttaa selittämään ja avaamaan tavoitteita ja päätöksiä julkisuudessa. Myös sillä on tunnettuuden kannalta merkitystä, kuinka usein tietyt termit ja niiden kuvaamat ilmiöt esiintyvät julkisissa teksteissä. 

Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia

Suomessa julkisessa hallinnossa kehitetään hyvinvointitalouden ohjausmallia. Muun muassa Valtioneuvoston selvityshankkeen sekä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous-jaoston työllä pyritään löytämään vastauksia siihen, miten hyvinvointitaloutta voidaan noudattaa hallinnossa sekä politiikan ohjauksessa. 

Edellä esitetyt kolme askelmaa kannattaa pitää mielessä. Ohjausmallin rakentaminen pitää aloittaa pohtimalla niitä poliittisia tavoitteita, joita pyritään saavuttamaan; esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen, osallisuuden lisääminen, kansanterveyden vahvistaminen, sosiaalisen luottamuksen lisääminen tai osaamisen vahvistaminen.

Tavoitteet voivat olla pysyviä ja ”yhteisistä huolista” nousevia. Yhtä hyvin ne voivat vaihdella päivänpoliittisten tendenssien ja ulkoisten shokkien (kuten covid-19-pandemia) mukaan. Keskeistä on, että tavoitteet ovat selkeästi hahmottuneita ja riittävän konkreettisia. Kun tavoitteet on määritelty, on löydettävä tavoitteita parhaiten kuvaavat mittarit. 

Seuraavaksi on sovittava niistä käytännöistä, jotka vievät tavoitteet ja mittarit hallinnon ja politiikan prosesseihin ja muuttuvat osaksi arkipäivän päätöksentekoa sekä hallintoa. Jotta tässä onnistutaan, on ohjausmallia luotaessa ja määriteltäessä osallistettava toimijat yli sektorirajojen.

Lopputuloksena kaikkien osapuolten - ministeriöt, virkamiehet, poliitikot, sidosryhmät – on sitouduttava ohjausmalliin kaikilta osin. Avoimuus, dialogisuus ja reflektiivisyys ovat toimivan hyvinvointitalouden ohjausmallin keskeisiä lähtökohtia. Toisin sanoen ohjausmalli ei saa olla liian jäykkä ja lukkoon lyöty vaan sen on muututtava yhteiskunnallisten olosuhteiden mukana. Tämän on tapahduttava kuitenkin niin, että se luo päätöksenteolle ja hallinnolle riittävän jämäkän ja johdonmukaisen raamin.

Johtopäätökset

Indikaattorit ovat hallinnossa ja politiikan ohjauksessa hyvä renki mutta huono isäntä. Tai paremminkin niin, että pelkästään indikaattoreita ja mittaristoja kehittämällä ei luoda sellaista ohjausmallia, jolla haluttuja politiikkaprosesseja voidaan määrätietoisesti edistää. Tämä pitää ottaa huomioon myös silloin, kun hyvinvointitalouden ohjausmallia ja sen eri osia kehitetään Suomessa.

Päivi Mattila-Wiro,  neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö

Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys  

             
Kirjoittajat ovat jäseniä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous jaostossa. Ahokas on mukana Demos Helsingin, SOSTEn ja THL:n toteuttamassa TEAS hankkeessa ”Sosiaaliturvan indikaattorit hyvinvointitaloudessa”. Mattila-Wiro on TEAS hankkeen ohjausryhmän jäsen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointitalous, mittaaminen, politiikka

Blogi: Jotta jokainen lapsi "saisi vain olla rauhassa"

Maanantai 22.3.2021 klo 10:06 - Tiina-Maria Levamo

Kuva: Pelastaa Lapset ry

Tämä kirjoitus puolustaa sen pikkutytön yhdenvertaista elämää, joka on useasti pohtinut, miten olisi jokin konsti piiloutua bussissa penkin selkänojan taakse niin, ettei kukaan huomaisi.

”Ymmärrätkö? Että saisi vain olla rauhassa. Omissa oloissaan. Siitä haaveilen.”

Tähän kirjoitukseen pakottaa minut myös yhden alakoululaisen tytön kokemus: ne aikuiset, jotka huutelevat lapselle rasistisia solvauksia lähikerrostalojen ikkunoista hänen koulureittinsä varrella. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tämä kokemus vaivaa minua. Ei ole oikein, että lapsi pelkää kouluun mennessään maassa, jossa vallitsee yhteiskuntarauha, sivistys ja demokratia.

Tämä kirjoitus on laadittu kiitoksena sille äidille, joka kertoi minulle rapsutelleensa rasistiseen liikehdintään kehottavia tarroja irti sähköpylväistä ja bussipysäkeiltä lasten koulureitiltä. Tämä on tsemppiviesti sille varhaiskasvattajalle tai opettajalle, joka ottanut asiakseen kertoa lapsille, miksi n-sana on loukkaava.

Kiitän myös sitä partiojohtajaa, joka lähetti minulle muutama päivä sitten paikallisessa sosiaalisessa mediassa jaetun viestin, jossa oli nostettu lapsen ihonväri tuntomerkiksi asiassa, jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä oli tapahtunut. 

Partiojohtajan WhatsApp viestissä luki: ”Kyllä minä nyt mieleni pahoitin…yksi tummaihoinen –olipa oleellinen asia! Liityn taisteluun…”.

Kirjoitan niiden lasten ja nuorten suojelun puolesta, joita vartijat saattavat seurata ihonvärinsä ja muiden piirteidensä takia kaupoissa ja julkisilla paikoilla. Ne lapset, joihin kohdistuu päivittäin etnistä profilointia, eivät saa elää arkeaan rauhassa.

Tämä kirjoitus toimii toivottavasti kädenpuristuksena kaikkien niiden lasten vanhemmille, jotka taistelevat päivittäin lapsiinsa kohdistuvan rasismin kitkemiseksi ja siihen puuttumiseksi.

Ymmärrän, millainen pala teillä on kurkussa sinä ensimmäisenä päivänä, kun lähetätte jo vanhemmaksi kasvaneen itsenäisyyteen kurottelevan lapsenne ensi kertaa yksin tuonne maailmalle: ensimmäiselle junamatkalle, bussilla vieraaseen kaupunkiin tai kavereiden kanssa elokuviin.

Kun ette ole mukana enää suojelemassa lasta, pelkäätte hänen puolestaan. Kuvittelette jo etukäteen niitä kaikkia mahdollisia kohtaamisia julkisilla paikoilla, joissa lapsenne tulevat nähdyiksi ja tulkituiksi Suomeen kuulumattomina: ihmisinä, joiden tulisi olla poissa näkyvistämme; painua niihin maihin, joista ovat tulleet; tai sopeutua maahan maan tavalla.

Mikä sitten on tämän maan tapa? Eikö se ole se, miten meistä jokainen käyttäytyy?

Miten sinä puhut muista ihmisistä? Miten kasvatat omia lapsiasi? Millainen isovanhempi, kummi tai eno olet? Miten kohtelet lähimmäisiäsi? Miten keskustelet n-sanasta lastesi kanssa? Millainen roolimalli olet lähiyhteisössäsi?

Tämä kirjoitus on pyyntö meille aikuisille. Pyyntökin on liian laimea. Tämä on hätähuuto, jotta jokainen lapsi ”saisi vain olla rauhassa.”

Tiina-Maria Levamo 

erityisasiantuntija
Pelastakaa Lapset ry

PS. Kiitän ja kunnioitan kaikkia niitä rohkeita pieniä ihmisiä, jotka ovat kertoneet minulle ja vanhemmilleen kokemuksistaan, sekä niitä aikuisia, jotka ovat havahtuneet toimimaan ja puuttumaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapset, rasismi, yhdenvertaisuus

Kolumni: Talouspolitiikan suunta elvytyksestä uudistumiseen

Lauantai 20.3.2021 klo 13:34 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

matti-vanhanen-9960.png

Kuva: Valtioneuvosto

Arviot maailman, Euroopan ja Suomen talouden kasvun toipumisesta koronan jälkeen ovat lupaavia. OECD ennustaa USA:n talouden kasvavan jopa yli kuusi ja euroalueen lähes neljä prosenttia tänä vuonna. ETLA arvio äskettäin Suomen talouden tämän vuoden kasvuksi kolme prosenttia. Vuodelle 2022 kasvuennusteet ovat myös myönteisiä.

Finanssipolitiikkaa on tehtävä hyvin pitkälle ennakoiden. Päätökset vaikuttavat usein viiveellä.  Tänä keväänä hallitus kehysriihessään ottaa kantaa vuoden 2022 finanssipolitiikan linjaan. Johdonmukaisuus on välttämätöntä. Elvytystä tarvitaan silloin, kun talouden kasvu on vaimeata. Silloin kun talouden kasvu on vauhdikasta, elvytystä ei tarvita, koska tuotantokapasiteetti on muutenkin käytössä.

Suomen elvytyspanostus koronakriisin aikana on ollut maltillista mutta hyvin vaikuttavaa. Taloutemme on pärjännyt Euroopan muihin maihin verrattuna erinomaisesti. BKT supistui koronakriisin aikana vuonna 2020 -2,8 prosenttia. Tälle vuodelle valtiovarainministeriö on ennustanut 2,5 prosentin kasvua.  Vielä tänä keväänä koronakriisin hoito on myös parasta talouspolitiikkaa. Valoa putken päässä näkyy jo ensi syksylle, kun rokotusten kattavuus paranee.

Hallitusohjelmaan sisältyvät, koronaepidemian hoitoon liittyvät ja osaksi kestävän kasvun ohjelmaa suunnitellut toimet täyttävät kuoppaa, joka talouteen on syntynyt koronan seurauksena. Ilman julkisen kysynnän kasvua talouden tuotanto ja työllisyys jäisivät selvästi toteutuvaa alhaisemmiksi vuosina 2020–2021. Koska merkittävä osa tästä julkisen rahankäytön lisäyksestä on väliaikaista, sen vaikutus talouden tuotantoon ja työllisyyteen hiipuu vähitellen. On kuitenkin syytä uskoa, että osalla julkisen rahankäytön väliaikaisesta lisäyksestä – kuten osaamista, uuden teknologian kehittämistä ja käyttöön ottoa sekä vihreää siirtymää tukevat toimet – on pidempiaikaisia talouden tuotantoa, tuottavuutta ja työllisyyttä kasvattavia vaikutuksia.

EU-rahoituksella on tarkoitus ensisijaisesti uudistaa taloutta

Euroopan Unionin kautta tulevan ”elpymisvälineen” tavoite on Suomessa ensisijaisesti uudistaa. Toki se vauhdittaa talouden kasvua lähivuosina mutta merkittävimmät vaikutukset tulevat Suomen kestävän kasvun ohjelman monien uudistusten kautta. Näillä vahvistetaan talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalia. Vaikutuksia ei pystytä vielä pitävästi arvioidaan ennakkoon. Niitä seurataan ja tullaan raportoimaan tarkasti kestävän kasvun ohjelman toimeenpanon myötä. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntään päämarkkina-alueella vaikuttaa se, miten hyvin koko Euroopan 750 mrd euroa ja sen päälle tulevan yksityisen rahan vipuvaikutus käytetään.

Talouden rakenne ja tuotantotapa uudistuu ensinnäkin hiilineutraaliin suuntaan yksityisiä investointeja vauhdittamalla. Kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät arviolta peräti kuusi prosenttia vuositasolla. Samalla suomalaiset eri kokoiset yritykset, koko maassa saavat mahdollisuuden päästä kansainvälisen talouden kasvavien markkinoiden kärkeen. Yritysten toimintaympäristö digitalisoituu ja vähentää hallinnollisia rasitteita. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset kasvavat peräti 700 miljoonalla eli harppaamme kohti neljän prosentin osuutta bruttokansantuotteesta. 

Toinen uudistumisen tie on työllisyysasteen sekä julkisten palveluiden tuottavuuden vahvistumisen kautta. Nämä toimet vastaavat EU:n Suomelle antamiin talouspoliittisiin suosituksiin

Rakenneuudistuksia on EU:lle lähteneessä ohjelmassa pitkä luettelo:  

- työllisyyspalvelut uudistuvat asiakaslähtöisiksi, 

- työperäisen maahanmuuton prosessit nopeutuvat olennaisesti, 

- hoitoonpääsy terveydenhuollossa nopeutuu mahdollisimman lähelle seitsemää päivää, 

- sote-palvelut tulevat ihmisten koteihin ja arkiympäristöihin, 

- korkeakoulut siirtyvät yhteiseen digitaaliseen oppimisalustaan, 

- opinnot voidaan räätälöidä ihmisten ja yritysten tarpeisiin, 

- työmarkkinat avautuvat osatyökykyisille entistä paremmin. 

Kyse on julkisen hallinnon uudistumisesta joka helpottaa ihmisten arkea ja yritysten toimintaympäristöä koko maassa. Myös yritysten investointeja vauhditetaan joka puolella Suomea. Vaikka ohjelma on kansallinen, sen tavoite on myös lisätä alueellista tasa-arvoa. Tämä otetaan huomioon ohjelman toimeenpanossa.

Kehysriihessä katse koronan jälkeiseen aikaan

Hallituksessa valmistaudutaan huhtikuun lopun tärkeisiin talouden ja yhteiskuntapolitiikan linjauksiin. Katseet on suunnattava koronan jälkeiseen aikaan. Suomalaisten yritysten pitää päästä kansainvälisen kasvun vauhtiin mukaan ja sitä auttaa EU:n elpymisvälineen rahoitus. Lisäksi tarvitaan kotimaisia toimia omistamisen ja yrittämisen edellytysten sekä investointiympäristön parantamiseksi. 

EU-välineen rahoitukset elvyttävät lievästi ja se riittää mainiosti Suomen talouden tarpeisiin.  Olennaisempia ovat rakenteelliset uudistukset jotka vahvistavat kasvua ja mieluummin tuplaavat sen suhteessa ennusteisiin.

Finanssipolitiikassa on valmistauduttava paluuseen normaaliin eli julkisen talouden kehyksiin. ”Kehykset” ovat valtion vakaan ja ennakoitavan talouden pidon tärkein ankkuri. Koronakriisin aikana 2020 ja vielä 2021 on tässä ollut käytössä tiettyjä joustoja. 

Lähivuosina kehysten tueksi tulevat myös EU:n linjaukset eli julkisen talouden alijäämärajoite sekä velan BKT-suhdetta koskeva rajoite. Näiden palauttamisen aikataulusta Ecofin-neuvosto keskusteli tiistaina. Ennakoin että nämä rajoitteet palautuvat vuonna 2023.

Veronmaksajien etu edellyttää tarkkaa priorisointia

Paluu kehyksiin voi merkitä sitä, että monikin ministeriö joutuu pettymään suhteessa toiveisiinsa ja odotuksiinsa. Tämähän on menneiltä vuosilta erittäin tuttua vuorovaikutusta valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välillä. Veronmaksajien etu edellyttää tarkkaa priorisointia.

Paluu kehyksiin on kuitenkin eri asia kuin talouden sopeuttaminen. Siitäkin on tänä keväänä keskusteltava. Hallitus on jo aiemmin päättänyt tavoitteesta vahvistaa julkista taloutta viidellä miljardilla eurolla niin että julkisen velan BKT-suhde vakautuu. Valtiovarainministeriö parhaillaan valmistelee julkisen talouden kestävyystiekarttaa, eli konkreettisia seuraavia askelia viiden miljardin vahvistumistavoitteen saavuttamiseksi. Keinot ovat ensisijaisesti työllisyysuudistukset, talouden kasvun vauhdittaminen, julkisten palveluiden tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistaminen sekä sote-uudistus. 

Työllisyysuudistusten päätavoite on lisätä julkisen talouden tuloja ja vähentää menoja. Myös muut kasvua vauhdittavat uudistukset lisäävät tuloja. Kasvu edellyttää riittävää työvoiman tarjontaa. Sen varmistaa lyhyellä aikavälillä työperäisen maahanmuuton vauhdittuminen ja pitkällä aikavälillä korkeampi syntyvyys. 

Tutkimus- ja kehitysmenot ovat siinä mielessä poikkeuksellisia, että niillä on kiistattomia hyötyjä talouden tuottavuuden ja kasvun vauhdittamisen kannalta. Siksi pidän mahdollisena jopa kehyksiin vaikuttavia linjauksia tutkimus- ja kehitysmenojen lisäämiseksi sillä edellytyksellä että työllisyysasteen nousua, työperäistä maahanmuuttoa, investointiympäristöä ja velanhoitokykyämme kohentavat päätökset samalla etenevät.

Matti Vanhanen
valtiovarainministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, finanssipolitiikka, elvytys, eu-rahoitus,

Kolumni: Talous ja demokratia voivat kohdata myös sovussa

Torstai 18.3.2021 klo 20:45 - Neuvotteleva virkamies Markku Mölläri

Talous ja demokratia ovat kuin kissa ja koira – ne kohtaavat harvoin sovussa. Kohtaaminen voi silti olla myös rauhanomainen ja keskinäistä ymmärrystä luova.

Emerituskuntatalousmies Pentti Meklin hiljensi luentonsa yleisön kysymällä, tietävätkö kaikki, kuinka paljon maksavat kunnallisveroa. Harva tiesi. Taisin silloin maksaa Espoon kaupungille yli 8000 euroa. En voi rehennellä mahdollistavani veroillani kokonaisen koululuokan ylläpitoa: peruspalvelujen kuntakortin mukaan rahoitan niillä opetustoimen kustannukset ainoastaan yhtä oppilasta kohti laskettuna. 

Esimerkkini lukupohja on hieman hankalasti kaivettavissa ja laskettavissa. Julkinen sektori on kuitenkin pyrkinyt parantamaan tilannetta viime vuosina. On erilaisia havainnollistamistyökaluja, kuten tutkikuntia.fi ja tutkibudjettia.fi. 

Kunnan talousarvioon tutustuminen kannattaa 

Kaikkein parhaita todellisuuden kuvaajia ovat kuitenkin paksut kunnissa julkaistavat talousarviot ja taloussuunnitelmat. Niiden pitää antaa asukkaille käsitys, missä kunta on mukana, ja tehdä se mahdollisimman ymmärrettävästi. Papereista olisi hyvä löytää nopeasti ja selkeästi, missä palveluissa on erityisiä paineita juuri nyt. Myös toimiva tilintarkastus on hyvän hallinnon tärkeä työkalu ja luottamuksen tukipilari.

Monesti päätöksenteon halu ja realiteetit kohtaavat tuskallisesti investointiosassa: kaikkeen ei ole varaa ja suunnitelmia pitää siirtää. Tämä on kotitaloudestakin tuttua asiaa, pakkoinvestoinnit menevät muiden investointien ohi. Ilman pyykkikonetta pärjää, mutta vaikeaa se on.

Jos ei seuraa kunnan asioita tiiviisti, helposti unohtuu, että karsimista ei tehdä karsimisen vuoksi, vaan yritetään saada varat riittämään johonkin toiseen asiaan. On helppo vastustaa kyläkoulun lakkauttamista, mutta asia monimutkaistuu, kun vaakakuppiin asetetaan vastapainoksi vaikkapa vanhuspalvelujen tarvitsemat lisäresurssit. Vaihtoehtojen ympärillä käyty keskustelu on usein hedelmällisempää kuin vaihtoehdottomuuskeskustelu: vaihtoehtoislaskelmia pitäisi tehdä enemmän. 

Meitä jokaista tarvitaan vaikuttamaan

Nykyisin puhutaan usein kuntien eriytymiskehityksestä. Väestörakenne ja muuttoliike muovaavat kotomaamme ystävällisiä äidinkasvoja uusiksi: ihmiset hakeutuvat rakentamaan onnea ja parasta kaupunkeihin. Lähtöseuduilla onnen ja parhauden tavoittelu jää yhä harvempiin käsiin. 

Tukea tarvitaan sen oivaltamiseen, kuinka keskeinen osa hyvinvointiyhteiskuntaamme kunta on. Jokaisen ääntä ja panosta tarvitaan. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa järjestöissä, kunnan toiminnassa, asukasyhdistyksissä, vanhusneuvostoissa, nuorisovaltuustoissa ja vammaisneuvostoissa. Koskaan ei yhteydenpito valtuutettuihin ole ollut vaikeaa, nykyisin vaikutuskanavia on puhelimen lisäksi joukko muita. Kanavia tarvitaankin, että jokaisen ääni ja kieli saadaan varmasti kuuluville. 

Usein tarvitaan myös kokoavaa näkemystä yhdistämään eri toimijoita. Esimerkki läpileikkaavasta näkökulmasta on Iin kunnan ympäristöajattelu, joka tuottaa kunnalle myös säästöjä.

Suomalaisten kuntien talous on kansainvälisesti tarkastellen hyvin liberaalisti ohjattu: valtion ohjausvaikutus on varsin pieni. Kunnille taataan vahva rahoituspohja. Vapautta rajoittaa kuitenkin suuri lakisääteisten tehtävien kirjo, jotka on pystyttävä järjestämään kuntalaisten parhaaksi. Kokonaisuuden hallinta vaatii paljon talousosaamista – kunnan itsenäisyyden parhaat takuuhenkilöt löytyvät yllättäen osaavista talousasiantuntijoista. Jos tätä osaamista ei turvata, riskien toteutuminen, velkaantuminen ja jopa arviointimenettely voivat olla askelta lähempänä. 

Kansalaisraadit ja osallistava budjetointi lisäävät demokraattista päätöksentekoa

On tärkeää tuoda kansalaisnäkökulma myös talouteen. Parhaimmillaan se parantaa palveluja ja tuo jopa kustannussäästöjä paremmasta laadusta huolimatta. 

Kuntalain demokratiapykälät ovat joustavia ja mahdollistavat monenlaiset paikalliset mallit. Demokratian osalta meillä on opittavaa muilta mailta paljon. Kansalaisraatien käyttäminen on ollut Suomessa harvinaista. Se voisi olla hyvä tapa konkretisoida digitalisaatiota ja palvelujen käytettävyyttä. Laajempi digitalisaatio voi olla myös askel kohti joskus sähköistyviä kuntavaaleja.

Brasiliasta saakka rannoillemme on kulkeutunut osallistavan budjetoinnin malli (eli osbu). Se on kuntalain mukainen väline kuntalaisten osallistamiseen kunnan talouden suunnitteluun. Osbu on välineenä käytössä isoissa kaupunkikonserneissa Helsingissä ja Tampereella, mutta mikään ei estä soveltamasta sitä myös pienemmissä kokonaisuuksissa. 

Osbu ei ole helppo väline. Se vaatii työtä viranhaltijoilta ja kuntalaisilta, siinä tuntuu talouden ja demokratian vastakkainasettelu. Ristiriita on kuitenkin hedelmällinen, kun eri näkökulmista tulevat toimijat kohtaavat. Parhaimmillaan syntyy uusia oivalluksia ja parempaa keskinäistä ymmärtämystä, kun huomataan intressien olevan pitkälti samoja. 

Demokratian ja talouden välillä voi nähdä pessimististen kuilujen sijaan sillan, jonka yli voi kävellä optimistisesti kohti vakaata taloutta ja kansalaisia hyödyttäviä palveluita.   

Markku Mölläri
neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, demokratia, kansalaisraadit, kunnat

Kolumni: Rajatestausmallin valmistelussa vaihtoehdot on arvioitu laajasti

Torstai 18.3.2021 klo 9:48 - Jari Keinänen, Sosiaali- ja terveysministeriö

Julkisuudessa on eri yhteyksissä puitu sitä, että hallituksen antamissa lakiesityksissä ei edelleenkään ole säännöksiä rajojen terveysturvallisuuteen liittyvistä ennakkotestitodistusvaatimuksista ja edellytetty, että tällaisia säännöksiä tulisi tartuntatautilakiin pikimmiten saada. Esimerkiksi Helsingin Sanomien (HS) 14.3.2021 julkaisemassa kahdessa eri artikkelissa käsitellään kyseistä asiaa.

Toisessa artikkelissa (ks. alla viittaus 1) todetaan, ettei perustuslaki oikeustieteilijöiden mukaan estäisi negatiivisen ennakkotestitodistuksen vaatimista ja ettei oikeusministeriö ole tyrmännyt ennakkotestitodistukseen perustuvaa mallia missään vaiheessa. Toisen HS:n artikkelin (ks. alla viittaus 2) mukaan oikeuskansleri olisi jo marraskuussa 2020 suositellut negatiivisen ennakkotestitodistuksen vaatimista ulkomaalaisilta.

Todettakoon, että ennakkotestitodistusvaatimus sisältyi jo liikenne- ja viestintäministeriön toimesta valmisteltuun hallituksen esitykseen (HE 137/2030 vp), joka annettiin eduskunnalle 1.10.2020. Perustuslakivaliokunta totesi lakiesitystä koskevassa lausunnossaan (PeVL 32/2020 vp), että ehdotus todistuksen vaatimisesta rajoilla on merkityksellinen useiden perusoikeuksien kannalta. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella ennakkotestitodistus vaatimuksesta säätäminen olisi edellyttänyt muun muassa perussäännökset siitä millaisista maista tai millaisilta alueilta tulevilta henkilöiltä todistusta edellytetään. PeV:n mukaan ehdotetusta sääntelystä ei käynyt selvästi ilmi, mitä seurauksia vaaditun todistuksen puuttumisella olisi. 

Lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella todistusvaatimuksen ulkopuolelle olisi tullut sulkea Suomen kansalaiset, joilla on perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan on ehdoton oikeus saapua maahan. Lakiesitys palautettiin valtioneuvostoon valmisteltavaksi.

Valmistelu sosiaali- ja terveysministeriössä

Rajojen terveysturvallisuutta koskevan tartuntatautilain muutoksen valmistelu siirtyi sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) 22.10.2020, jossa valmistelua tehtiin erittäin tiiviissä yhteistyössä eri hallinnonalojen, etenkin oikeusministeriön ja sisäministeriön kanssa. STM lähti valmistelussa liikkeelle ennakkotestitodistuksen esittämisvelvollisuutta koskevasta sääntelymallista. 

Valmistelussa kuitenkin sekä sisäministeriö että Rajavartiolaitos painottivat, ettei Schengen-säännöstö mahdollista todistuksen säätämistä maahantulon edellytykseksi. Myös oikeusministeriö totesi epävirallisessa lausunnossaan 30.10.2020, että testitodistus ei voisi olla maahantulon edellytys ja todistuksen osalta kyse ei voisi olla matkustamiseen tai maahantuloon liittyvästä selvityksestä. 

Oikeusministeriö toi lisäksi valmistelussa esille, että ennakkotestitodistuksen vaatiminen muodostaa helposti kuvan kielletystä sisärajavalvonnasta, jota kierrettäisiin maahantulon yhteydessä tehtävällä toisenlaisella valvonnalla. Oikeusministeriön epävirallisessa lausunnossa todettiin, että tilanteessa, jossa ei ole sisärajavalvontaa, ei tule perustaa sisärajavalvonnaksi katsottavaa valvontaa maahantulon yhteyteen ja näin keinotekoisilla järjestelyillä kiertää vapaata liikkuvuutta.

Perusoikeuksiin on mahdollista tehdä välttämättömiä rajoituksia tavallisella lainsäädännöllä, kunhan perusoikeuksien yleiset ja erityiset rajoitusedellytykset täyttyvät. Perusoikeusrajoitusten tulee muun muassa olla välttämättömiä ja tehokkaita lain tavoitteen toteutumisen kannalta. 

Schengen-alueelta Suomen raja voidaan ylittää käytännössä missä vain tilanteessa, jossa sisärajavalvontaa ei ole. Testitodistuksen vaatiminen kaikilta maahan saapuvilta olisi käytännössä sääntelyn tehokkuuden ja välttämättömyyden vuoksi edellyttänyt, että todistukset myös tarkastetaan kaikilta Suomeen saapuvilta. Tilanteessa, jossa sisärajavalvontaa ei olisi palautettu, tämä olisi käytännössä ollut mahdotonta toteuttaa, sillä rajanylityspaikoilla ei olisi ollut viranomaisia näitä todistuksia tarkastamassa. 

Tämä olisi oikeusministeriökin näkemyksen mukaan vaikuttanut ehdotetun sääntelyn tehokkuuden ja välttämättömyyden arviointiin. Sääntely olisi tältä osin jäänyt käytännössä suositusluontoiseksi, sillä varsinaisia oikeusvaikutuksia todistusvelvollisuuteen ei olisi kytkeytynyt. Laissa ei voida säätää velvollisuudesta, joka tosiasiassa ei sitä edes olisi – tämä ei olisi hyvän lainsäädäntötekniikan mukaista. Lisäksi, kun kyse olisi perusoikeuksia rajoituksesta, ei suositusluontoista velvollisuutta voitaisi pitää yleisten rajoitusperusteiden mukaisesti välttämättömänä ja riittävän tehokkaana toimena.

Karanteeniin perustuva sääntelyvaihtoehto

Valmistelussa siirryttiin siis pohtimaan muita vaihtoehtoja rajojen terveysturvallisuuden varmistamiseksi. Oikeusministeriö ehdottikin 30.10.2020 antamassaan epävirallisessa lausunnossa karanteenipohjaisen mallin arviointia ennakkotestitodistukseen perustuvan mallin asemesta. Tässä vaihtoehdossa lähtökohtana oli objektiivinen karanteeniperuste, johon olisi laissa säädetty tiettyjä poikkeuksia. Karanteenin olisi voinut välttää, tai sitä olisi voinut lyhentää esittämällä esimerkiksi todistuksen sairastetusta, mutta jo parantuneesta covid-19 taudista tai negatiivisen ennakkotestitodistuksen esittämisellä. 

Esitysluonnos oli lausuntokierroksella marraskuussa 2020 ja lausuntoja siihen tuli runsaasti, 114 kappaletta. Pääosin lausuntopalaute oli kriittistä ja esiin nostettiin muun muassa karanteenipäätöksen luonne henkilön perusoikeuksia vahvasti rajoittavana toimenpiteenä, jota ei olisi mahdollista tehdä objektiivisin ja kollektiivisin perustein pelkästään lähtömaan epidemiatilanteen perusteella. 

Lisäksi lääketieteen asiantuntijat toivat esille negatiiviseen ennakkotestitodistukseen liittyvät riskit: negatiivinen covid-19-taudin testitulos ei poissulje sitä mahdollisuutta, että henkilö olisi saanut tartunnan, vaikka tauti ei vielä testissä näkyisi. 

Oikeuskanslerinvirasto antoi 19.11.2020 karanteenimalliin pohjautuvasta lakiesityksestä lausunnon (OKV/2525/21/2020-OKV-2), jonka mukaan suhteellisuusperiaatteen ja yksilölliseen arviointiin perustuvan karanteenimääräyksen kannalta olisi perustellumpaa, että matkustamisen terveysturvallisuusjärjestelmä perustuisi ensisijaisesti testaamiseen siten, että testaus voitaisiin määrätä tietyillä laissa säädetyillä perusteilla tehtäväksi maahan saapuessa. Lausunnon mukaan maahantulotestauksen poikkeusperusteena olisi voinut olla luotettava negatiivinen testitodistus ennakkoon tehdystä testistä. STM:n näkemyksen mukaan oikeuskansleri suositteli siis nimenomaisesti ja ensisijaisesti testaamiseen perustuvaa mallia – ei ennakkotestitodistukseen perustuvaa mallia. 

Myös oikeusministeriö antoi lausuntokierroksella lausunnon lakiesityksestä (23.11.2020). Lausunnon mukaan karanteeniin määräämisessä on kyse vapaudenriistoa merkitsevästä toimenpiteestä, jota ei ainakaan lähtökohtaisesti voida määrätä yksinomaan objektiivisin ja kollektiivisin perustein. 

Tämä oli hiukan yllättävää, ottaen huomioon, että aloite karanteenimallin arviointiin tuli oikeusministeriöltä. Lausunnossaan oikeusministeriö totesi, että luonnoksessa kuvatut matkustajamäärät ovat niin pieniä ja tartunnoista vain pieni osa tulee ulkomailta, mikä herätti muun muassa kysymyksen siitä, kuinka tehokasta ja välttämätöntä tällainen sääntely olisi. 

Myös valvonnan haastavuus nousi esille yhtenä sääntelyn vaikuttavuuden, tehokkuuden ja välttämättömyyden arviointiin liittyvänä seikkana. Tilanteessa, jossa sisärajavalvontaa ei ole palautettu, voidaan Suomen raja Schengen-alueelta ylittää käytännössä mistä tahansa, jolloin valvonta olisi voinut olla haastavaa. Oikeusministeriön lausunnon perusteella se olisi suoraan vaikuttanut ehdotetun sääntelyn tehokkuuden ja välttämättömyyden arviointiin. 

Karanteenimalliin pohjautuvaa esitysluonnosta ei edellä kuvattujen haasteiden vuoksi annettu eduskunnalle ja näin siis luovuttiin myös karanteenimalliin pohjautuvan esityksen valmistelusta.

Pakollista covid-19-testiä koskeva vaihtoehto

Rajojen terveysturvallisuutta koskevan sääntelyn etenemisen ja voimaantulon varmistamiseksi ryhdyttiin seuraavaksi työstämään oikeuskanslerin viraston esittämää testaukseen pohjautuvaa mallia. Alussa sääntelyä lähdettiin rakentamaan siten, että siihen sisältyi tiettyjä poikkeusperusteita: esimerkiksi negatiivisen testitodistuksen esittämisellä olisi testaamisen rajoilla voinut välttää. Jos olisi säädetty erillisestä covid-19-pakkotestistä rajoilla, olisi siihen tullut myös kytkeä erilliset seuraamusta koskevat säännökset rikoslakiin, jotta sääntelyä oltaisiin voitu pitää tehokkaana. 

Valmistelussa esille nousivat samat ongelmat, joita sisältyi edellä esitettyyn karanteeni- ja ennakkotestitodistusmalliin; valvonnan haastavuus etenkin sisärajavalvonnan päätyttyä, sääntelyn välttämättömyyden ja tehokuuden arviointi, seuraamusten kytkeminen erilliseen testausta koskevaan säännökseen ja niin edelleen. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että ennen maahan saapumista tehtävä covid-19-testi laskee tartunnan riskiä vain noin 10-20 %. Testaus ennen maahan saapumista estäisi siis vain osan matkailijoiden tartunnoista, sillä matkailijat voisivat altistua tartunnalle myös testissä käymisen jälkeen. Virkamiesvalmistelussa arvioitiin, että maahan saapumisen jälkeen tehtävä terveystarkastus ja tarvittaessa testaus estävät tartuntoja tehokkaammin kuin pelkkä ennakkotestaus. 

Pakollista terveystarkastusta koskevat säännökset sisältyvät jo voimassa olevaan tartuntatautilakiin ja sen mukaisesti olisi mahdollista operoida myös rajoilla. Terveystarkastus voi voimassaolevan tartuntatautilain mukaisesti sisältää myös välttämättömiä testejä ja tutkimuksia. Säännöksen soveltamiseen liittyi kuitenkin epävarmuustekijöitä ja tulkintaa koskevia erimielisyyksiä STM:n ja toimivaltaisen viranomaisen kesken muun muassa sen suhteen, voidaanko päätös tehdä ennakollisesti ja voiko se koskea laajempaa joukkoa kerrallaan. Tämän vuoksi sääntelyä ryhdyttiin tarkentamaan.

Pakollista terveystarkastusta koskeva sääntely

Useiden erilaisten vaihtoehtojen pohdinnan ja valmistelun jälkeen nyt ehdotettuun tartuntatautilain muutosesitykseen (HE 15/2021 vp) päädyttiin, koska joukkoja koskevat pakolliset terveystarkastukset mahdollistaisivat tehokkaat toimet myös rajoilla, ja sääntelyyn sisältyi jo sääntelyn tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen liittyvä seuraamussäännös. Pakollisia terveystarkastuksia koskevan sääntelyn täsmentäminen mahdollistaisi jo voimassa olevan sääntelyn täysimääräisen käytön. Esitetty vaihtoehto mahdollistaisi edellä esitetyistä sääntelyvaihtoehdoista parhaiten alueellisen epidemiologisen tilanteen huomioimisen sekä nopeat ja ajantasaiset toimet muuttuvissa tilanteissa.

Ehdotettu tartuntatautilain 16 §:n täsmentäminen mahdollistaa sen, että aluehallintovirasto voi tehdä ennakollisesti useaan henkilöön samanaikaisesti kohdistuvan pakollista terveystarkastusta koskevan päätöksen. Sääntely mahdollistaa toimet rajoilla, mutta myös muualla, kuten esimerkiksi telakoilla tai rakennustyömailla, joissa tartuntoja on esiintynyt. 

Pakollinen testi osana terveystarkastusta

Pakollista terveystarkastusta koskeva sääntely mahdollistaa myös välttämättömien testien ja tutkimusten tekemisen. Pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisen laiminlyöminen on säädetty rangaistavaksi rikoslain (39/1889) 44 luvun 2 §:n nojalla. Rikoslain säännöstä koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan rangaistavaa voisi olla vain yleisvaarallisia tartuntatauteja koskevien säännösten tai päätösten rikkominen. Henkilöä voitaisiin perustelujen mukaan rangaista esimerkiksi silloin, jos hän ei saapuisi pakolliseen terveystarkastukseen tai pakolliseen rokotukseen. 

Säännöksen sanamuodon mukaan osallistumisen laiminlyönnin lisäksi myös pakollisiin terveystarkastuksiin liittyvien tutkimusten laiminlyöminen voisi mahdollisesti olla rangaistavaa; "rikkoo pakollista terveystarkastusta koskevassa yleisessä tai yksittäistapausta koskevassa päätöksessä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi asetettua velvollisuutta".

Sekä hallintovaliokunta että sosiaali- ja terveysvaliokunta ovat todenneet, että tartuntatautilain 16 §:ssä pakolliseksi on määrätty nimenomaan osallistuminen terveystarkastukseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan näkemykseen siitä, että terveystarkastukseen osallistuminen edellyttää sitä, että terveystarkastus voidaan tosiasiallisesti henkilölle myös suorittaa. 

Mikäli rikoslaissa säädetyn seuraamuksen voisi välttää vain saapumalla paikalle sinne, missä pakollinen terveystarkastus järjestetään, ei kyseisellä säännöksellä voida katsoa olevan juurikaan merkitystä tartuntatautien torjumisen kannalta. Saapuminen terveystarkastukseen ei itsessään ehkäise tartuntojen leviämistä, vaan leviämistä ehkäistään terveystarkastuksessa esille tulleiden tietojen, kliinisten havaintojen ja mahdollisten tutkimusten perusteella (katso Hallintovaliokunnan lausunto (HaVL 3/2021 vp) sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö (StVM 6/2021 vp).

Todettakoon, että myös oikeusministeriö totesi edellä kuvattua karanteenimallia koskevassa lausunnossaan 23.11.2020, että testaamiseen perustuva malli rakentuu ajatukseen pakkotestauksesta, jonka voimassa oleva 16 § mahdollistaa. Oikeusministeriö totesi lausunnossaan lisäksi, että pakkotestaaminen on luonteeltaan merkittävä henkilön koskemattomuuteen puuttuva toimenpide, josta kieltäytyminen on kriminalisoitu rikoslain 44:2 § nojalla.

Huomionarvoista on myös se, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on mietinnössään (StVM 6/2021 vp) katsonut, että aluehallintovirastoilla on pakollisia terveystarkastuksia koskevia määräyksiä kohdentaessaan mahdollisuus harkita, keneen on välttämätöntä kohdentaa pakolliset terveystarkastuksen epidemiologisesti yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi maahantuloon liittyen sellaiset henkilöt, joilla on esittää riittävällä luotettavuudella tietyn ajan sisällä otettu negatiivinen testitulos, todistus annetusta rokotuksesta tai taudin sairastamisesta voitaisiin valiokunnan näkemyksen mukaan rajata terveystarkastuksen ulkopuolelle. STM yhtyy valiokunnan näkemykseen.

Rajaterveysturvallisuusvalvonnan kokonaisuus ja Avien ja kuntien ohjaus

Rajaterveysturvallisuus on kokonaisuus, joka sisältää muun muassa rajapäätökset ja niiden valvonnan, toimijoiden vapaaehtoiset päätökset, kuten Finnairin ja varustamoiden päätökset ennakkotestitodistuksen vaatimisesta, sekä kuntien ja Avien toimenpiteet tartuntatautilain nojalla. Tartuntatautilain mukaiset terveystarkastukset ovat vain osa tätä kokonaisuutta. Koko edellä mainitun lainsäädännön valmistelun yhteydessä STM:n ohjaus on perustunut ensisijaisesti valtioneuvoston raja-periaatepäätökseen, joka painottaa karanteenin merkitystä.

Kuten edellä mainittu prosessi on osoittanut pandemian hallinnan välineenä tartuntatilain 16 §:n tulkinta on ollut epäselvä, joten eduskunnassa nyt käsittelyssä oleva lakimuutos on erittäin tarpeellinen. Erityisesti virusmuunnoksen ilmaannuttua myös itse testauksen merkitys on korostunut, ja selkeäksi tavoitteeksi on asetettu kaikkien testaaminen. 

Edelliseen liittyen STM antoi 3.2.2021 Aveille ja kunnille ohjauskirjeen, jossa tuotiin esille kaikki lakisääteiset keinot ja velvoitteet, jotka aveilla ja kunnilla on tartuntatautilain nojalla toimia mukaan lukien pakollisen terveystarkastuksen toimeenpano. Ohjausta täsmentämään ja täydentämään STM antoi 26.2.2021 Aveille ja kunnille ohjauskirjeen, jossa muistutettiin 3.2.2021 ohjauskirjeen sisällöstä sekä korostettiin viranomaisten ja toimijoiden yhteistyötä rajoilla tapahtuvien toimenpiteiden valmistelussa.

Tämän lisäksi STM on useissa alueellisissa tilaisuuksissa esittänyt, että Avit ottaisivat käyttöön kaikki tartuntatautilain keinot terveysturvallisuuteen liittyvät keinot rajoilla pandemian torjumiseksi

Aluehallintovirasto julkaisi sivuillaan 3.2.2021 blogikirjoituksen, jossa aluehallintoylilääkärit toteavat, ettei aluehallintovirasto nykyisen tartuntatautilain voi tehdä ihmisjoukkoa, esimerkiksi kaikkia tietystä maasta tai tietyllä kulkuvälineellä tulevia matkustajia, saati kaikkia rajanylityspaikoille ulkomailta tulevia henkilöitä koskevaa ns. massapäätöstä testiin osallistumisen pakollisuudesta. Avit tulkitsevat kirjoituksessa voimassaolevaa lainsäädäntöä siten, että päätös pitäisi tehdä jokaisesta testattavasta henkilöstä erikseen.

Perustuslakivaliokunta antoi 5.3.2021 lausunnon hallituksen esityksestä 15/2021. Osana lausuntoaan perustuslakivaliokunta arvioi, että aluehallintoviraston on mahdollista jo nykylainsäädännön perusteella määrätä rajanylityspaikoilla paitsi yksilöllisiä terveystarkastuksia, myös niin sanottuja massatestejä. Perustuslakivaliokunnan kannanoton seurauksena aluehallintovirastot ilmoittivat 15.3. muuttavansa tulkintaansa tartuntatautilain 16. pykälästä. Ensimmäinen, useaa henkilöä koskevasta ns. massapäätös annettiin jo 17.3.

Aluehallintovirastot ovat kuitenkin jo tätä ennenkin toimineet rajojen terveysturvallisuuden eteen, ja tehneet kuluvan vuoden helmikuun lopulla tartuntatautilain 15 §:n mukaiset päätökset terveystarkastuksista maahan saapuville ja ohjanneet myös kuntia niiden toimeenpanossa.

Jari Keinänen
Johtaja
Sosiaali- ja terveysministeriö

Viittaukset HS:n artikkeleihin:

Muhonen, Teemu ja Sajari Petri. Suomi ei vieläkään vaadi matkailijoilta negatiivista koronatestiä, vaikka useimmat Euroopan maat niin tekevät – HS selvitti miksi. Helsingin Sanomat 14.3.2021. Saatavana verkossa (maksullinen) 

Sajari, Petri. Oikeuskansleri suositti jo marraskuussa vaatimaan ulkomaalaisilta negatiivista koronavirustestiä –hallitus ei pitänyt tarkoituksenmukaisena. Helsingin Sanomat 14.3.2021. Saatavana verkossa.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: covid-testit, karanteeni, rajaterveysturvallisuus

Kolumni: Toivon kesää

Lauantai 20.2.2021 klo 19:18 - Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko

Annika_Saarikko-22.jpg

Kuva: Valtinoneuvosto

THL julkaisee päivittäin uudet luvut koronatartuntojen määrästä. Tuon vaihtuvan numeron seuraamisesta on tullut monelle rutiini. Puheenaihe kauppareissulla maskin takaa kuulumisten vaihdossa tai tilanneseurantaa työpaikan etäkahvitauolla.

Viime aikoina tuon luvun ympärillä käytävät keskustelut ovat olleet luonteeltaan huolestuneita. Luku on korkea ja uutta virusmuunnostakin esiintyy. Lievässä kasvussa on myös koronan vuoksi käytössä olevien tehohoitopaikkojen määrä. On mahdollista, että lähiaikoina tullaan Suomen tähän asti hankalimpaan koronatilanteeseen.

Samaan aikaan pahenevan tautitilanteen kanssa ihmisten kärsivällisyys ja henkinen kantti alkaa olla koetuksella. Tätä on nyt kestänyt ihan tarpeeksi kauan, moni ajattelee.

Rajoitusten äärellä on koettu myös epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Sen ymmärrän hyvin. Toinen tärkeä näkökulma on kiinnittää huomiota rajoitusten oikeasuhteisuuteen - alueellinen päätöksenteko on ollut järkevä ja oikea valinta.

Järkälemäinen murhe kasvaa entisestään myös kulttuuri- ja liikunta-alalla. Tapahtuma-ala kaikkiaan on korona-ajan suurimpia kärsijöitä, niin meillä kuin muualla maailmassa. Heidän toimintansa on ollut tukalassa tilanteessa kohta vuoden. Tällä hetkellä monen elinkeino on kokonaan telakalla. Rahat ovat tiukoilla.

Olemme yrittäneet tukea aloja monilla tavoilla. Ministeriöstä olemme rakentaneet kulttuurin ja liikunnan kanssa yhteistyössä yhteensä 130 miljoonan euron tukipaketin. Työ- ja elinkeinoministeriön puolella hätään on vastattu kustannustuella, josta tulee seuraavaksi kolmas ja taas edellisestä parannettu versio.

Valmistelussa on lisäksi takuutuki tuleville kesätapahtumille sekä muun muassa lisätuki freelancereiden auttamiseksi. Vaikka olemme tehneet ja tulemme tekemään paljon, se ei tietenkään ole riittävästi, eikä voi kattaa kaikkia tappioita. Taloudelliset tuet ovat tekohengitystä.

Ala kaipaa myös näkymää tulevasta. Mitenkään muuten ei kukaan voi toimintaansa suunnitella.

Vaikka meistä kukaan ei ole ennustaja, eikä varmuutta mistään ole, haluaisin tarjota toivon näköalaa. Sitä me nyt synkistelyn sijaan tarvitsemme.

Ajattelen, että jos ja kun jaksamme sinnitellä pahenevan tilanteen kanssa tulevat viikot ja kuukaudet, voimme saada taudin hillintään. Silloin voisi vielä kevään kuluessa olla mahdollista astua yksi askel rajoitusten hellittämisessä. Toinen ja isompi askel olisi edessä, kun astuisimme kesään. Syksyllä olisi sitten jo edessä uusi normaali.

Tämä kaikki edellyttää kärsivällisyyttä nyt ja taudin kuriin saamista pian. Tietenkin se edellyttää myös hyvää tuuria.

Kausivaihtelut ja hitaasti, mutta varmasti lisääntyvä rokotekattavuus antaa kuitenkin kesän suhteen toivoa. 

Pidän täysin mahdollisena, että tulevana kesänä voidaan taas liikkua vapaammin. Koronan jälkeen olisi esimerkiksi valtava asia, että kesätapahtumia voitaisiin järjestää turvajärjestelyillä kaikkialla Suomessa. Tähän on luotu malli jo ennen joulua. Olemme valmiit kun aika koittaa. 

Pitkän ja välillä pimeänkin korona-arjen jälkeen tapahtumien kesä tulisi todelliseen tarpeeseen.

Voimme itse vaikuttaa asiaan. Kun vähennämme kontakteja nyt, on toivon kesä askeleen lähempänä.

Tautiluvun seurannan ohella voisi muuten olla mieliämme kohottavaa mediasta seurata myös rokotusten määrän etenemistä. Se luku vie meitä kohti jälleenrakentamisen aikaa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko

Kommentoi kirjoitusta.

Column: Coordinating services and premises

Tiistai 2.2.2021 klo 13:48 - Mikko Saarinen,Maria Vuorensola,Hannu Mäkikangas,Pauliina Pekonen

This year, 2021, will see the start of implementation of some significant changes in cen-tral government administration. These changes form part of the Public Governance Strategy published in December 2020. The aim, in our increasingly diverse society, is to ensure equal, people-centred public services that are economically sustainable.

Reshaping of regionalisation creates framework for changes

A regionalisation reform strategy was published in spring 2020. Based on this strategy and the Government Programme, the process of revising the legislation on regionalisation has begun. This reshaping is driven by the transformation of the operating environment as a result of the growth of e-services, the ongoing demographic changes and urbanisation, the significant decrease in the use of in-person customer services, and the increase in location-independent work. Under the revised regionalisation arrangements, central government's presence in the regions would be largely based on the need to organise services and official tasks. A central government presence would also be needed to reinforce regional vitality, safety and security, and to boost the competitiveness of central government as an employer.

The reformed legislation and the government-wide plan based on it would direct the locations of central government functions in the country and oversee service availability in all parts of Finland. Studies on regionalisation of particular units and activities will no longer be drawn up.

Network of central government services and premises will be reshaped and customer service standardised

The reshaping of the network of services and premises will enable standardisation of public services, and by having joint customer service points, the future provision of in-person services would be guaranteed. Combining the in-person services of central government, the Social Insurance Institution (Kela) and the current service points, it will be possible to create a more comprehensive service offering for customers, with a more dense and cost-effective service network. By focusing on national online solutions and operating a national interpreting service, as well as a digital support service, it will be possible to reach and serve customers more effectively and equitably, irrespective of whether they live in a city or a sparsely populated rural area. The aim of the legislative reform is that by 2030 the main central government authorities providing customer services will have moved to joint facilities.

Digital public services are already the primary service channel and will continue to be so in the future. The joint customer service points for public services will complement the channels for digital public services. The digital support service will help customers at the physical customer service points to become future digital service users.

COVID-19 pandemic accelerated the transition to multi-location working

In government work, remote working and digitalisation have taken a huge leap forward due to the coronavirus (COVID-19) pandemic. Based on data gathered from var-ious sources, about half of the more than 70,000 central government employees are currently working from home. Although it is difficult to predict what the work situation will be in the autumn or in 2022, it seems beyond doubt that we will never re-turn from extensive remote working to the pre-pandemic situation. Multi-location working provides good opportunities in terms of the reform process. As digital services can be provided independently of time or place, and allow customer contact and other matters to be dealt with online, they provide alternatives to central government’s regional presence and service structure.

For customers this can mean better services and more flexible times for using them, and for employees it can bring opportunities to organise work and leisure in a more suitable way for personal circumstances. A leap forward has been made in the readiness to use the digital operating environment, and the demand for multi-location working is now extremely high.

Central government premises strategy renewed as operating environment changes

The current strategy for central government premises is based on the principle that they support cost-effective operations. The transformation of work, however, naturally means that premises and their uses should be reviewed. The themes being studied in the review of the strategy for central government premises include: shared use of facilities; work performed in offices of the future; office space requirements in the future; safety and security of premises; and carbon neutrality of premises. There are also many central government premises that are tied to specific uses. These include museums, prisons, barracks, police premises, court buildings and laboratories.

In these premises, too, planning is affected by changes in the way activities are carried out in them and by relevant evidence and knowledge. The transformation will be considerable in terms of the working environment and the basic structures of working life: physical premises and the online work environment will change; new demands will be placed on leadership and management; and there will be an increase in the responsibilities of expert work and in the extent to which it is self-directed.


Authors:

Mikko Saarinen, Ministerial Adviser
Maria Vuorensola, Project Adviser
Hannu Mäkikangas, Chief Specialist
Pauliina Pekonen, Ministerial Adviser

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Governance, Change, Coordination

Kolumni: Ongelmallinen kolmiosuhde - perusturva, asumistuki ja toimeentulotuki

Torstai 21.1.2021 klo 11:42 - Pasi Moisio

Asumistuki ja toimeentulotuki ovat osa monen pienituloisen tai perusturvan varassa olevan kotitalouden toimeentuloa. Perusturvaetuudet ja asumistuki on tarkoitettu kattamaan normaalit jokapäiväiset menot, kun taas toimeentulotuen tehtävä on täydentää niitä yllättävissä tilanteissa ja erityisissä menoerissä. Toimeentulotuesta on kuitenkin muodostunut perusturvan ja asumistuen pitkäaikainen täydentäjä. Tämä on yksi keskeinen sosiaaliturvan rakenteellinen ongelma. 

Perusturvaetuudet turvaavat toimeentulon niille, joilla ei ole työhistorian puutteen vuoksi oikeutta ansioturvaan. Perusturvaetuudet ovat yksilöllisiä etuuksia. Ne myönnetään ilman tarveharkintaa, kunhan syy kyvyttömyyteen hankkia toimeentulo työmarkkinoilta täyttyy: sairaus, työttömyys, työkyvyttömyys, lapsen saanti tai vanhuus. Työmarkkinatuen suomalainen erikoisuus on, että sen kestoa ei ole rajattu. Useimmissa maissa työmarkkinatuen tehtävää hoitaa toimeentulotuki. Joskus myös opintotuki, kotihoidontuki ja toimeentulotuki luetaan osaksi perusturvaa, ja perusturvan käsitteen käyttö onkin häilyvää. Perusturvan tasosta käydään jatkuvaa keskustelua ja perusturvan riittävyydestä tehdään lakisääteisen arviointi joka neljäs vuosi. (1)

Asumistuki on tarkoitettu pitkäkestoiseksi tueksi pitämään pienituloisten kotitalouksien asumiskustannukset kohtuullisena heidän tuloihinsa nähden. Tämän vuoksi asumistuki on kotitalouskohtainen ja tarvearvioitu: kotitalouden tulot, koko ja asuinkunnan vuokrataso vaikuttavat tukeen.  Pitkäkestoisena tukena asumistukeen on rakennettu kannusteet sekä työntekoon että kohtuuhintaiseen asumiseen. Kohtuuhintaiseen asumiseen kannustavat tiukat vuokrakatot ja asumismenojen omavastuu. Kannustimia työntekoon luovat loiva tulovähenteisyys ja suojaosat, joiden vuoksi asumistukea voi saada yhdessä pienten työtulojen kanssa. Työnteon kannustimia on haluttu määrätietoisesti parantaa, mikä on osaltaan kasvattanut asumistuen menoja ja saajien määrää.

Toimeentulotukea ilman kohtaamista

Sosiaaliturvalainsäädäntöön ei voida kirjoittaa kaikkia inhimillisen elämän tilanteita ja tarpeita. Siksi kaikissa kattavan sosiaaliturvan maissa on toimeentulotukea muistuttava etuus. Sen myöntämiseksi sosiaalityöntekijä selvittää, miksi kotitalouden tulot eivät riitä elämiseen. Työntekijä voi käyttää enemmän tai vähemmän tapauskohtaista harkintaa tuen myöntämisessä. Suomessa Kelan perustoimeentulotuki kuitenkin myönnetään ilman sosiaalityöntekijän tapaamista. Pääosin netin kautta myönnetyssä Kelan toimeentulotuessa tapauskohtainen harkinta on korvautunut käytännössä asumistuen myöntämistä muistuttavalla tarvearvioinnilla, joka perustuu kotitalouden tulotietoihin ja Kelan euromääräisiin ohjeistuksiin korvattavista menoista. Toimintatapa on kansainvälisesti poikkeuksellinen.  

Verkossa haettava toimeentulotuki on helpottanut niiden asiakkaiden asiointia, joilla toimeentulotuen tarpeeseen ei liity elämänhallinnan ongelmia ja joilla on riittävät resurssit verkossa tapahtuvaan asiointiin. Osa tuensaajista tarvitsisi myös sosiaalityön palveluja. Heidän tarpeensa ei välttämättä tule ilmi verkkoasioinnin aikana. Toimeentulotuki nykymuotoisena järjestelmänä tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakkaalla ei ole velvoitetta tavata sosiaalityöntekijää toimeentulotuen saannin ehtona. Kun velvoitteita tapaamiseen ei ole, ei välttämättä onnistu esimerkiksi sen selvittäminen, miksi ihminen ei pysty hankkimaan omaa elantoaan. 

Toimeentulotuen kaavamaistumisen tahattomia seurauksia

Toimeentulotuen ja sosiaalityön eriytyminen alkoi Suomessa jo 1990-luvulla suurimmissa kaupungeissa ns. etuuskäsittelyn synnyn myötä ja huipentui vuonna 2017 toimeentulotuen Kela-siirtoon. Toimeentulotuen ”automatisoitumisen” tahattomana seurauksena siitä on tullut pienituloisimpien kotitalouksien asumistuen jatke, sillä toimeentulotuki korvaa asumistukea enemmän ja korkeampia asumismenoja. Asumismenot korvataan toimeentulotuessa käytännössä täysimääräisenä vähintään kunnan keskimääräiseen vuokratasoon saakka.  

Toimeentulotuen kaavamaistuminen ja muuttuminen pitkäaikaiseksi tueksi pahentaa myös kannustinongelmia. Toisin kuin työmarkkinatuessa, toimeentulotuessa on vain vähän kannustimia työntekoon, koska se on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi yllättäviin tai erityisiin menoihin. Viimesijaisena tukena toimeentulotuki ei ole vastikkeellista eikä sitä voida sanktioinnin vuoksi evätä esimerkiksi työstä kieltäytymisen vuoksi, ainoastaan alentaa määräajaksi. 

Umpikuja vai tulevaisuuden sosiaaliturva? 

Sosiaaliturvakomitea on määritellyt perusturvan, asumisen tukien ja toimeentulotuen muodostaman kolmion yhdeksi neljästä sosiaaliturvan keskeisestä ongelmakokonaisuudesta.  Sosiaaliturvakomitean jaostot yhdessä tutkijaverkoston kanssa tuottavat ongelmakokonaisuudesta selvityksen kevään aikana. STM:ssä työskentelee myös toimeentulotukilain uudistamista valmisteleva työryhmä, joka julkaisee loppuraporttinsa touko-kesäkuussa 2021. Työryhmän tehtävänä on antaa esitys siitä, kuinka toimeentulotukea uudistetaan jo tällä hallituskaudella.

Komitean pohdittavaksi tulee kevään aikana isoja sosiaaliturvan rakenteisiin ja arvovalintoihin meneviä kysymyksiä. Suomen kaavamainen perustoimeentulotuki istuu huonosti perinteiseen jakoon sosiaalivakuutuksesta ja sosiaaliavustuksesta. Kumpaan suuntaan toimeentulotuen roolia halutaan viedä, vai halutaanko kaavamaisesta toimeentulotuesta kehittää jotain kokonaan uutta? Helppoja ratkaisuja toimeentulotuen pitkäkestoisuuteen ei ole. Perusturvan ja toimeentulotuen päällekkäisyyden ongelma kietoutuu asumismenoihin ja niiden korvauksiin. Asumisen ja sen tukien ongelmien ratkaiseminen vaatii laajempaa asuntopoliittista keskustelua ja toimia.

Tunnettua sanontaa siteeraten, siitä on lähdettävä että tähän on tultu. Olemmeko maalanneet itsemme nurkkaan, josta on vaikea peruuttaa? Vai olemmeko tulevaisuuden sosiaaliturvan edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä? Suomi on jo asunnottomuuden torjunnan mallimaa maailmassa, mitä selittää osaltaan se, että käytännössä toimeentulotuki turvaa kaavamaisesti myös oikeuden omaan asuntoon. Voimme olla myös tulevaisuuden sosiaaliturvan mallimaa, jos meillä on malttia ja viisautta löytää tasapainoinen ja ennakkoluuton kompromissi ristiriitaisten tavoitteiden kesken. 

(1) Miksi Suomen perusturvan taso on jatkuvasti Euroopan neuvoston erikoissyynissä? Tervola, J; Ilmakunnas, I; Moisio, P (2019-04-09) http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019110636865

Pasi Moisio

Sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perusturva, sosiaaliturva, ongelmat

Blogi: Suomalainen hyvinvointivaltio onnistui hyvin pehmentämään koronakriisin vaikutuksia pienituloisuuteen ja eriarvoisuuteen

Keskiviikko 20.1.2021 klo 20:52 - Tomi Kyyrä, Jukka Pirttilä jaTerhi Ravaska

VATT

Tilannehuoneen ajantasaisen aineiston perusteella olemme voineet seurata koronapandemian ja rajoitustoimien vaikutuksia erilaisten työntekijöiden ja yritysten tilanteeseen. Mutta millainen vaikutus koronakriisillä on ollut käytettävissä oleviin tuloihin, pienituloisuuteen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen?

Tarkastelemme tätä kysymystä hyödyntämällä sekä Tilannehuoneen aineistoa että SISU-mikrosimulointimallia. Työmme liittyy läheisesti KELAn kollegoiden aiempaan analyysiin. Me keskitymme enemmän nimenomaan siihen, kuinka hyvin julkisen sektorin automaattiset vakauttajat ovat toimineet koronan aikana. Automaattisilla vakauttajilla tarkoitetaan sitä, että ansiotulojen alentuessa esimerkiksi työttömyyden seurauksena verojen alentuminen ja sosiaalitukien kasvu pehmentävät iskuja kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin ja sitä kautta kokonaiskulutukseen ja taloudelliseen aktiviteettiin.

Laskimme ensiksi Tilannehuoneen aineiston perusteella, millainen työttömyys- tai lomautusriski erilaisilla työntekijöillä oli viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Työntekijät jaettiin luokkiin iän, sukupuolen, koulutuksen, ammatin ja asuinalueen perusteella. Sen jälkeen SISU-mallin aineistoa muokattiin niin, että osasta työntekijöistä tulee työttömiä heidän luokkakohtaisen riskinsä perusteella. Mallilla analysoidaan, kuinka kotitalouksien taloudellinen asema muuttuu siirryttäessä perusskenaariosta (mallin vuoden 2018 aineistopohjasta) aineistoon, jossa koronapandemian ja rajoitustoimien takia kasvanut työttömyys on otettu huomioon.

Vaikutukset kaikkien palkansaajakotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin kriisiä edeltäneen ajan tulokymmenyksittäin on esitetty alla olevassa kuviossa. Kun markkinatulojen lasku oli keskimäärin noin 4,5 prosenttia, alenivat käytettävissä olevat tulot vain noin 1,8 prosenttia. Vaikutus oli suurin tulojakauman keskiosissa ja pienin alimmassa tulokymmenyksessä, jossa korvausaste (eli se, kuinka suuren osan kaikki tuet korvaavat ansiomenetyksistä) on suurin. Sosiaalisten tulonsiirtojen rooli näyttäytyy vahvana vakuuttajana pienituloisessa päässä, kun taas suuremmilla tulotasoilla verotaakan pienenemisellä on merkittävämpi vaikutus.

Jos tarkastellaan vain sellaisia kotitalouksia, joista vähintään yksi jäsen on joutunut työttömäksi, käytettävissä olevien tulojen lasku on selvästi suurempi. Se on keskimäärin noin 18 prosenttia, mutta menetysten profiili yli tuloluokkien on samanlainen kuin kaikkia kotitalouksia tarkastellessa. Kotitaloudet, joissa viitehenkilö oli nuori, mies tai vähän koulutettu, kärsivät enemmän kuin muut.

Pienituloisuusaste eli köyhyysriski kasvoi laskelmiemme mukaan 13,05 prosentista 13,75 prosenttiin (0,7 %-yksikköä) ja tuloeroja mittaava Gini-kerroin 0,277:stä 0,28:aan (0,002 yksikköä). Ilman automaattisten vakauttajien pehmentävää vaikutusta köyhyyden kasvu olisi ollut kuitenkin 2,3 %-yksikköä ja Gini-kertoimen kasvu 0,015 yksikköä. Voidaan siten sanoa, että verotuksen ja tulonsiirtojen avulla poistettiin köyhyysriskin kasvusta 69 prosenttia (1 - 0,007/0,023) ja eriarvoisuuden kasvusta 84 prosenttia. Hyvinvointivaltion automaattiset vakauttajat siis näyttävät toimivan varsin hyvin!

Laskelmissamme on monia yksinkertaistuksia. Olemme tarkastelleet vain palkansaajakotitalouksien tilannetta, ja heidänkin osaltaan vain tilannetta, jossa henkilö joutuu kokonaan työttömäksi tai lomautetuksi koko vuoden ajaksi. Jatkossa tulisi ottaa huomioon myös yrittäjien tilanteen muutokset ja tulojen alentuminen vastentahtoisesti osa-aikaiseksi joutuneilla. Lisäksi mallinnusta pitää laajentaa ottamalla huomioon vuoden 2020 aikana tehtyjen lisätoimien (kuten yrittäjien helpompi pääsy työttömyysturvan piiriin) vaikutus. Näitä lisätarkasteluja on tarkoitus tehdä vuoden 2021 aikana. Raportoimme tuloksistamme myös kansainvälisessä eriarvoisuutta koskevassa tutkimusprojektissa The IFS Deaton Review: Inequalities in the 21st Century, jota johtaa taloustieteen nobelisti Angus Deaton Princetonin yliopistosta ja johon VATT tuottaa luvun Suomen eriarvoisuuden kehityksestä.

Kirjoittajat:

tutkimusprofessori Tomi Kyyrä, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, professori Jukka Pirttilä, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Helsingin yliopisto, erikoistutkija Terhi Ravaska, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koronakriisi, vaikutukset, kotitaloudet, pienituloisuus,

Mielipide: Kokoomuksen arvot eivät ole kaupan

Torstai 14.1.2021 klo 12:15 - Jeremias Nurmela, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Tänään aamulla Helsingin Sanomat kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan Kokoomuksella olisi perussuomalaisiin äänestäjiin suuri rajapinta. Johtopäätös siitä, että Kokoomuksen pitäisi siirtyä perussuomalaisten suuntaan on kuitenkin virheellinen. Kokoomus ei ole tuuliviiri, joka kääntyy siihen suuntaan mihin poliittinen tuuli hetkellisesti osoittaa. Kokoomus on arvopuolue, jonka juuret ovat syvällä historiassa.

Puoleen historian synkimpiin vaiheisiin kuuluu ne hetket, jolloin poliittinen opportunismi on ollut vallalla ja periaatteet on myyty lyhytaikaisen voiton tavoittelussa. Isänmaallisen kansanliikkeen myötäily vuonna 1933 osoittautui katastrofaaliseksi ja iski lujasti myös puolueen kannatukseen. Vasta J.K. Paasikiven selkeä pesäero IKL:n toimintaan ja paluu takaisin Kokoomuksen arvoihin toi kannatuksen takaisin.

Kokoomuksen arvot ovat varsin selkeät. Puolueen periaateohjelma tiivistää Kokoomuslaisen arvomaailman: "Kokoomus haluaa kehittää Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu." Sivistynyt porvarillinen aate on luonteeltaan inhimillinen ja pyrkii säilyttämään Suomen hyvinvoivana tuleville sukupolville. Koulutuksen arvostus, ympäristöstä huolehtiminen ja ihmisoikeudet eivät ole mitään "sinivihreää unelmahöttöä", vaan luonteva seuraus arvokkaasta porvarillisesta yhteiskuntaperinteestä.

Politiikassa ei pärjää muuttamalla suuntaa joka kerta, kun jokin rajapinta-analyysi osoittaa äänestäjiä olevan mahdollista saada jonkun toisen puolueen kannattajista. Tällainen politiikka on tuuliviiren omaista joka suuntaan kumartelua, joka ei ole uskottavaa eikä jätä puolueelle minkäänlaista ydintä, johon voisi uskoa.

Kokoomus ei ole tavoittelemassa joko perussuomalaisten tai vihreiden ääniä. Kokoomus on tavoittelemassa niiden kaikkien ääniä, jotka haluavat, että Suomi kukoistaa nyt ja tulevaisuudessa. Loppuun siteeraan vielä kerran periaateohjelmaamme: " Haluamme turvata ympäristön: kauniit metsät, puhtaan ilman ja kirkkaat vedet. Ilman elinkelpoista maapalloa ei paljon muullakaan ole väliä."

Jeremias Nurmela

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvot, kokoomus, politiikka

Blogi: Todellinen "äänivyöry" heittää Trumpin ulos Valkoisesta talosta

Perjantai 8.1.2021 klo 13:38 - Timo Järvinen, CEO, NayaDaya Oy

timo_800x800.jpg

Kuva: NayaDaya Oy

Trump sai amerikkalaiset äänestämään. NayaDaya-tunnetutkimuksen ja vaalituloksen perusteella Trumpin "äänivyöryllä" on kuitenkin kaksi puolta: istuvan presidentin uudelleenvalinta saattoi mobilisoida jopa yli 90 miljoonaa ihmistä äänestämään, mutta Trumpin epäonneksi puolet heistä halusi hänestä eroon.

Donald Trump on väittänyt itsepäisesti voittaneensa Yhdysvaltain presidentinvaalit äänivyöryllä. Mielenosoittajien edessä Washingtonissa hän toisti tarinaansa määrätietoisesti.

CNN:n mukaan termi "äänivyöry" ei vaikuta oikealta missään kuviteltavissa olevassa tilanteessa: “Even if Trump overturned all six states where his campaign is claiming – without proof – wrongdoing, he would win, yes, but not with anything close to a landslide”.

Nostan esiin toisenlaisen näkökulman: Trump todella aiheutti ennennäkemättömän "äänivyöryn", mutta ei sellaista, johon hän itse näyttää uskovan. Puolet äänivyörystä toi Trumpille kymmeniä miljoonia ääniä, mutta toinen puoli vyörystä hautasi hänen jatkokautta koskevat haaveensa.

Helpotus tarkoittaa uhan välttämistä.

NayaDayan, YouGovin ja Statistan yhteistyöllä toteutetun tutkimuksen (julkaistu 28.10.2020) mukaan yhdysvaltalaisten äänestäjien yleisin positiivinen tunne Trumpin uudelleenvalintaa tai Bidenin valintaa kohtaan oli helpotus.

Vaalien yhteydessä helpotus merkitsee ei-toivotun vaalituloksen välttämistä. USA:n presidentinvaaleissa tämä tarkoittaa Trumpin uudelleenvalinnan tai Bidenin valinnan välttämistä.

Äänestäjät, jotka ilmaisivat helpotusta Trumpin uudelleenvalintaa kohtaan, eivät olleet innostuneita Trumpin valinnasta vaan halusivat välttää Bidenin valinnan. Ihmiset, jotka ilmaisivat helpotusta Bidenin valintaa kohtaan, eivät olleet hullaantuneita Bidenin valinnasta – he halusivat ensisijaisesti eroon Trumpista.

"Äänivyöryjen" lyhyt matematiikka paljastaa vastakkaiset vaikutukset.

Mitä tutkimuksessa ilmaistujen helpotuksen tunteiden valtava määrä tarkoittaa Trumpin – tai Bidenin – "äänivyöryjen" yhteydessä? Todellisissa äänivyöryissä on kyse siitä, kuinka suuren ihmisjoukon ehdokkaat saivat liikkeelle äänestämään joko itseään tai vastustajaansa.

Aloitetaan ehdokkaiden äänimääristä:

  • Trump – 74 miljoonaa ääntä
  • Biden – 81 miljoonaa ääntä

Helpotuksen osuus kaikista positiivisista tunteista tutkimuksessa:

  • Trumpin uudelleenvalinta – helpotus 37 % (muut positiiviset tunteet 63 %)
  • Bidenin valinta – helpotus 56 % (muut positiiviset tunteet 44 %)

Oletetaan kaksi asiaa:

  • Trumpin tai Bidenin puolesta äänestäneet kokivat jonkinlaisia myönteisiä tunteita ehdokkaansa valintaa kohtaan (ei välttämättä itse ehdokasta kohtaan)
  • Helpotuksen osuus kaikkien amerikkalaisten äänestäjien joukossa vastaa suunnilleen helpotuksen osuutta presidentinvaaleissa äänestäneiden keskuudessa

NayaDayan, YouGovin ja Statistan yhteistyöllä toteutetussa tutkimuksessa positiivisia tunteita olivat rakkaus, kiinnostus, ilo, ihailu, ilo, ylpeys, tyytyväisyys, myötätunto, huvittuneisuus ja helpotus. Negatiivisia tunteita olivat syyllisyys, pelko, katumus, suuttumus, häpeä, pettymys, suru, halveksunta, inho ja viha. Lisäksi tarjolla oli vaihtoehto "ei tunnetta". Tunnemalli, jossa on 20 vaihtoehtoa (10 positiivista ja 10 negatiivista tunnetta) perustuu Geneven yliopiston tutkimukseen.

Takaisin lyhyeen matematiikkaan: edellä olevat luvut ja oletukset huomioiden Trumpin ja Bidenin todelliset "äänivyöryt" näkyvät kahden ihmisryhmän äänestyskäyttäytymisessä.

Trumpin "äänivyöry":

  • T1: Trumpin äänestäjät/seuraaja – 47 miljoonaa ääntä (muita positiivisia tunteita kuin helpotusta Trumpin valintaa kohtaan tuntevat)
  • T2: Trumpin uudelleenvalintaa ensisijaisesti välttävät Bidenin äänestäjät – 45 miljoonaa ääntä (helpotus Bidenin valintaa kohtaan)
  • Trumpin positiivinen ja negatiivinen äänivyöry – 92 miljoonaa ääntä

Bidenin "äänivyöry":

  • B1: Bidenin äänestäjät/seuraajat – 36 miljoonaa ääntä (muita positiivisia tunteita kuin helpotusta Bidenin valintaa kohtaan tuntevat)
  • B2: Bidenin valintaa ensisijaisesti välttävät Trumpin äänestäjät – 27 miljoonaa ääntä (helpotus Trumpin valintaa kohtaan)
  • Bidenin positiivinen ja negatiivinen äänivyöry – 63 miljoonaa ääntä

Ja takaisin todellisiin ääniin:

  • Trumpin äänet: T1 + B2 = 74 miljoonaa ääntä
  • Bidenin äänet: B1 + T2 = 81 miljoonaa ääntä

Trumpin äänivyöryssä kymmenet miljoonat ihmiset äänestivät Trumpin puolesta – ja Trumpia vastaan.

Edellä olevien karkeiden arvioiden mukaan, huomioiden Yhdysvaltain äänestäjien tunteet ehdokkaiden valintaa kohtaan, Trump sai aikaan paljon suuremman äänivyöryn kuin Biden.

Trumpin epäonneksi melkein puolet äänestäjistä, jotka hän sai liikkeelle, loivat negatiivisen äänivyöryn. Ihmiset, jotka kokivat esimerkiksi inhoa, pelkoa ja pettymystä Trumpin uudelleenvalintaa kohtaan, tunsivat enimmäkseen helpotusta Bidenin valintaa kohtaan. Tämän valtavan joukon äänet suuntautuivat Trumpin uudelleenvalintaa vastaan. Ne eivät olleet osa Bidenin ”äänivyöryä” vaan ennenkaikkea seurausta Trumpin kaksinapaisesta vaikutuksesta. Merkittävä osa amerikkalaisista äänesti vaaleissa todennäköisesti vain päästäkseen Trumpista eroon.

Trumpin tappio johtui hänestä itsestään. Trumpin epäusko Bidenin tulosta kohtaan näyttää johtuvan kyvyttömyydestä ymmärtää ja hyväksyä hänen oman käyttäytymisensä ja politiikkansa vaikutuksia. Suurin syy Bidenin valtavaan äänimäärään oli Trump. Biden ei ollut inspiraation lähde, joka sai 81 miljoonaa äänestäjää vaaliuurnille.

Yhdysvaltain vaalituloksen todellinen lähde olivat inhoa, pelkoa ja pettymystä aiheuttavat kokemukset ja tulevaisuudenkuvat, jotka saivat amerikkalaiset äänestämään aktiivisemmin kuin koskaan – heittääkseen istuvan presidenttinsä ulos Valkoisesta talosta.

Timo Järvinen, CEO, NayaDaya Oy

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Trump, äänivyöry, Biden, tutkimus

Kolumni: Rakenteita uudistava hallitus

Perjantai 18.12.2020 klo 12:13 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

Kuva: Valtioneuvosto

Moni talouspolitiikan seuraaja on vaatinut hallitukselta rakenneuudistuksia määrittelemättä sitä, mitä niillä tarkemmin ottaen tarkoittaa. Valtiovarainministeriölle rakenneuudistukset ovat politiikkatoimenpiteitä, joilla lisätään työvoiman tarjontaa ja tuetaan tuottavuuden kasvua. Ne ovat eri asia kuin suorat menojen leikkaukset tai verojen kiristykset, vaikka molemmilla julkisten talouden kestävyyttä voidaan parantaa.

Rakenneuudistuksilla uudistetaan yhteiskunnan instituutiota ja pelisääntöjä niin, että talous on terve ja suorituskykyinen, jolloin sillä on valmiudet kasvaa parhaimpaan potentiaaliinsa sekä yritysten että ihmisten kannalta.

Rakenneuudistukset eivät ole siis nopeita temppuja vaan pitkällä – esimerkiksi kymmenen vuoden – aikavälillä vaikuttavia toimia. Usein käykin niin että kustannukset syntyvät heti mutta hyödyt tulevat sekä julkiselle taloudelle että ihmisille vasta pitemmän ajan kuluessa. Uudistusten yhteiskunnallinen hyväksyttävyys siksi myös edellyttää, että lyhyellä aikavälillä siitä kärsivien tilannetta pehmennetään eri tavoin.

Hallituksen oma strategia on tavoitella uudistuksilla taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen kestävyyden tasapainoa.

Oppivelvollisuus ja sote-uudistus vaikuttavat pitkällä aikavälillä

Hallitus on tämän vuoden aikana – koronakriisin hoitamisen ohella – päättänyt kolmesta merkittävästä rakenteellisesta uudistuksesta.

Oppivelvollisuusiän korottaminen 17 vuoteen vahvistaa kansakunnan osaamistasoa, joka on olennainen apu talouden tuottavuuden kasvuun. Vaikka uudistus vaatii menoja, sen hyödyt pitkällä aikavälillä ylittävät kustannukset (minedu.fi). Työllisyysvaikutukset ovat tämän vuosikymmenen aikana noin 4 000 työllistä mutta 15 vuoden aikavälillä 15 000 työllistä.

Toiseksi hallitus on antanut eduskunnalle esityksen sosiaali-, terveys- sekä pelastustoimen rakenneuudistuksesta. Se vastaa Suomen ikärakenteen vanhenemisen myötä tulevan hoivakustannusten nousun haasteeseen. Voimakkain kustannusten nousu on odotettavissa 2030-luvulla.

Uudistus siirtää järjestämisvastuun palveluista kunnilta uusille, perustettaville hyvinvointialueille. Hyvinvointialue eli maakunta luo uuden rakenteen, kehikon, jossa pystytään nykyistä paremmin ottamaan käyttöön kustannusvaikuttavia palveluita ja toimintatapoja.

Vuoropuhelu valtion sekä 21 hyvinvointialueen ja Helsingin kaupungin välillä mahdollistaa aivan uudella tavalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, digitalisaation sekä muut tuottavuutta parantavat toimet tukitoimissa, hankinnoissa ja kiinteistöissä.

Rakenneuudistusten kertaluonteisia muutoskustannuksia ei pidä pelästyä

Julkisen talouden kestävyystiekartassa on alustavasti arvioitu sote-uudistuksen ja julkisen hallinnon tuottavuustoimien julkista taloutta tasapainottavaksi vaikutukseksi 1.5 miljardia vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä ei tule automaattisesti sote-rahoitusratkaisuilla, vaan vaatii päämäärätietoista johtamista ja yhteistyötä valtion ja hyvinvointialueiden kesken. 2020-luvun aikana uudet palveluiden järjestämisen ja vuoropuhelun mallit ajetaan sisään.

Huomio on julkisuudessa kiinnittynyt sote-uudistuksesta 2020-luvulla tuleviin muutoskustannuksiin. Noin 19 miljardin palvelukokonaisuuden uudistaminen vaatii kertaluonteisia investointeja tietohallintoon. Toinen merkittävä osa muutoskustannuksista on palkkojen harmonisaatio. Sekä ICT- että palkkojen muutoskustannukset seuraisivat myös niin sanotuista vapaaehtoisista kuntayhtymistä. Silti vastaavia tehokkuushyötyjä olisi vaikeampi saada aikaan.

Ikääntyneitä työntekijöitä syrjiviä rakenteita uudistetaan

Kolmannesta eli työllisyysastetta nostavasta rakenneuudistuksesta hallitus pääsi sopuun äskettäin. Hallitus päätti luopua 1.1.2023 alkaen asteittaista työttömyysturvan niin sanotusta lisäpäiväoikeudesta eli kansanomaisesti ”eläkeputkesta”. Eläkeputki on viimeisten vuosikymmenien aikana luonut ympärilleen toimintamallin, jossa irtisanomiset kohdentuvat ensisijaisesti ikääntyneempiin työntekijöihin. Heidän on nuoria vaikeampi työllistyä uudelleen. Tämä on ollut 55-64 vuotiaiden työntekijöiden kannalta haitallista ja syrjivää.

Eläkeputken alaikärajaa on nostettu jo kolme kertaa viimeisten 10 vuoden aikana, viimeksi tämän vuoden alussa. Oli erittäin hyödyllistä, että Sipilän hallitus laittoi liikkeelle ikärajan noston vaikutusten tutkimisen yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa (etk.fi). Tulokset kertovat että 55-60-vuotiaiden työllisyys on ikärajojen noston myötä parantunut, heidän tulotasonsa on kasvanut ja pienituloisuus vähentynyt. Tämä hyvä kierre pitää saada jatkumaan yli 60 -vuotiaisiin, joiden työllisyysaste on nyt vain noin 55 prosenttia.

Yli 60-vuotiaiden kannustamiseksi työhön hallitus päätti täsmäkevennyksestä heidän ansiotuloverotukseensa. Työtulovähennyksen ylärajaa korotetaan heidän osaltaan 200 eurolla vuodessa. Verovähennyksen perustuslainmukaisuus on vielä arvioitava kevään aikana. 

Työttömyysturvan lisäpäivien poistamisessa julkinen talous voittaa 160 miljoonaa euroa. Tämä täyttää hyvin valtiovarainministeriön uudistukselle tässä vaiheessa asettamat odotukset. Asteittainen eteneminen, jossa myös työntekijöiden muutosturva on osa kokonaisuutta. Jatkotoimia ikääntyneiden työvoiman tarjonnan parantamiseksi valmistellaan ensi kevääksi.

Itse asiassa koko hallituksen työllisyystavoite ratkeaisi kerralla, jos 55-64 -vuotiaiden työllisyysaste olisi samalla tasolla kuin Ruotsissa. Verrattuna Ruotsiin suomalaiset ikääntyneet työttömät ovat sairaampia kuin naapurimaan samanikäiset. Tästä syystä nyt päätettyyn pakettiin kuuluvat toimenpiteet kuntoutus- ja työkykypalveluiden vahvistamiseksi ovat erittäin tärkeitä. Myös sote-uudistus osaltaan varmistaa työttömien pääsyä terveys- ja työkykypalveluihin.

Veronmaksajat, työntekijät ja työnantajat hyötyvät

Kiitän työmarkkinajärjestöjä hyvästä pohjatyöstä, joka antoi perustan hallituksen ratkaisuille ikääntyneiden työllisyyden parantamisessa. Hallituksen mallissa veronmaksajat hyötyvät. Työntekijät saavat sekä uusia mahdollisuuksia että turvaa.

Irtisanovan työnantajan maksurasitus pysyy nykyisellään. Nykyisin yli 30 henkilöä työllistävillä ja ikääntyneitä irtisanovilla yrityksillä on vastaava lisäpäiväoikeuteen liittyvä omavastuumaksu. Tämä ja tuleva uusi maksu sovitetaan yhteen. Työnantajan kollektiivinen eli yhteinen maksu työttömyysvakuutusrahaston nousee korkeintaan muutamilla prosentin kymmenyksillä. Työvoiman tarjonnan lisääntyminen on pitkällä aikavälillä yritysten ja investointien kannalta merkittävää.

Työttömyysturvan lisäpäivistä luopuminen yhdessä kuntoutus- ja muutosturvatoimien kanssa vahvistaa työllisyyttä 9 100 työllisellä valtiovarainministeriön laskelmien mukaisesti. Yhdistettynä hallituksen muihin tänä vuonna päättämiin toimiin, hallituksen lupaama noin 30 000 työllisen vaikutukset ovat nyt koossa.

Matti Vanhanen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakenneuudistus, sote, oppivelvollisuus, työllisyys

Blogi: Empatia luo yhteyden suomalaisiin

Maanantai 7.12.2020 klo 13:48 - Timo Järvinen

NayaDaya Inc.

Tutkimme empatia-analytiikkayhtiö NayaDayan toimesta, yhteistyössä YouGovin ja Statistan kanssa, suomalaisten tunteita ja osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen ja tulevaisuuteen

Kaikkia suomalaisia on tarpeellista kuunnella.

Kun tarkastellaan tuloksia suhteessa itsenäisyyteen, huomiota herättää positiivisten tunteiden suuri osuus, lähes 80 prosenttia. Yleisin tunne on ylpeys: yli 40 prosenttia suomalaisista näkee itsenäisyyden itsetuntoa kohottavien saavutusten kautta.

Silti yli viidennes kokee itsenäisyyden kielteisenä (8 %) tai merkityksettömänä (ei tunnetta 14 %). Kyse ei ole vain sivulauseesta. Aikuisväestön kokoon suhteutettuna näiden kahden ryhmän osuus tarkoittaa lähes miljoonaa suomalaista.

Kun siniristiliput on nostettu salkoihin, olisi houkuttelevaa unohtaa ristiriidat ja yleistää positiivinen tulos koskemaan koko kansakuntaa – onhan yhtenäisyys ollut voimavaramme vaikeissa olosuhteissa. Itsenäisyyden kantava ajatus on kuitenkin myös se, että kaveria ei jätetä. Jos arvostamme ihmisten erilaisia näkökulmia ja tunteita, ääni on annettava myös kansalaisille, jotka eivät koe positiivista osallisuutta suhteessa Suomen itsenäisyyteen tai tulevaisuuteen.

Itsenäisyyden aiheuttamien negatiivisten tunteiden joukossa yleisimpiä ovat suru, pelko ja pettymys. Suru kertoo arvokkaan asian menettämisestä, pelko vaikeasti hallittavista uhista ja pettymys odotusten tai lupausten pettämisestä. Nämä tunteet saavat ihmiset lamaantumaan, vetäytymään ja irtautumaan – ne eivät indikoi osallisuutta Suomen itsenäisyyteen.

Tutkimustulosten perusteella kielteiset kokemukset suhteessa itsenäisyyteen ovat yleisimpiä alle 10 000 asukkaan kunnissa, 18-29-vuotiailla, nuorilla perheillä, vain peruskoulun käyneillä, esimiesasemassa toimivilla, keskustapuolueen kannattajilla sekä Länsi-Suomessa.

Yli puolet kansalaisista kokee Suomen tulevaisuuden negatiiviseksi tai merkityksettömäksi.

Suomen tulevaisuuden kokee positiivisena 45 prosenttia, negatiivisena 41 prosenttia ja merkityksettömänä (ei tunteita) 15 prosenttia vastaajista. Täysi-ikäisten suomalaisten lukumäärään suhteutettuna kahden jälkimmäisen ryhmän osuus tarkoittaa lähes 2,5 miljoonaa suomalaista.

Yleisin kokemus suhteessa Suomen tulevaisuuteen on pelko (24 %), vanavedessään kiinnostus (20 %). Siinä missä pelko kuvaa tulevaisuuden epävarmuutta ja hallitsemattomuutta, kiinnostus kertoo mahdollisuuksista, jotka ovat suomalaisten omissa käsissä.

Pelko Suomen tulevaisuutta kohtaan on yleisintä alle 10 000 asukkaan kunnissa, naisten keskuudessa, 30-39-vuotiailla, perheillä, joilla ei ole kotona asuvia lapsia, keskitason koulutuksen saaneilla, ei-esimiesasemassa toimivilla, Facebook-palvelun käyttäjillä sekä kristillisdemokraattien kannattajilla.

Negatiivisesti itsenäisyyden kokevat suhtautuvat useimmiten kielteisesti Suomen tulevaisuuteen (79 %).

Pelko ja suru ovat osa elämää, eivät vältettävissä.

Tulokset haastavat etsimään keinoja, joilla itsenäisyyden herättämää surua, pelkoa ja pettymystä olisi mahdollista käsitellä. Suru kertoo usein peruuttamattomista menetyksistä. Olen ymmärtänyt, että surusta ei tarvitse päästä eroon – sen kanssa on opittava elämään. Kun mennyt arvokas nähdään, tunnustetaan ja muistetaan, myös uudet mahdollisuudet heräävät eloon.

Entä tulevaisuuden herättämä pelko? Tulevaisuus on aina epävarma. Pelkoa ei voi välttää, eikä se ole tarpeenkaan. Pelko pitää meidät hengissä. Pelon, kuten surunkin, kanssa on osattava elää.

Todellisiin uhkiin on reagoitava oikein mitoitetuilla toimilla. Uhat voivat kuitenkin kasvaa vääristyneisiin mittasuhteisiin. On houkutus takertua yhden uhkakuvan kontrollointiin, jotta kaikki hallitsematon pysyisi näennäisesti loitolla. Se ei kuitenkaan ole terve tapa käsitellä pelkoa. Jotta pelko täyttäisi tehtävänsä ja vaikuttaisi käyttäytymiseemme tarkoituksenmukaisella tavalla, sitä on ruokittava todellisella tiedolla ja suhteellisuudentajulla, ei lietsomisella eikä vähättelyllä.

Osallistaminen on empatiaa, myötätuntoa ja vuorovaikutusta.

Miten voidaan osallistaa kansalaisia, joita pelon ja surun tunteet lamauttavat?

Ihmisten osallisuuden vahvistaminen ei tarkoita tunteisiin vaikuttamista siten, että pelkoa tai surua aiheuttavia tapahtumia vähätellään, ne unohdetaan tai niitä edes vältetään – koska pohjimmiltaan pelko ja suru eivät ole vältettävissä.

Uskoakseni osallisuuteen tarvitaan empatiaa: kansalaisten erilaisten näkökulmien ja tunteiden kuuntelemista, tunnistamista ja hyväksymistä. Avointa, arvostavaa vuoropuhelua. Surevaa ei kielletä suremasta eikä pelkäävää pelkäämästä. Tarvitaan konkreettisia toimia olosuhteiden parantamiseksi, ei vain ongelmien torjumiseksi vaan myös uudenlaisten mahdollisuuksien havaitsemiseksi ja hyödyntämiseksi. Tunteisiin, käyttäytymiseen ja osallisuuteen on vaikutettava vastuullisesti – myötätunnon ja todellisten merkitysten kautta. Totta puhumalla, ei totuutta välttelemällä.

En usko tulevaisuuteen, jossa keskitymme vain suojautumaan erilaisilta uhkakuvilta. Suomen itsenäisyys ja tulevaisuus ovat mielestäni ennen kaikkea maailmanlaajuisessa yhteistyössä, joka ei tyydy ratkaisemaan yhteisiä haasteita vaan on jotain enemmän – inhimillistä yhteyttä, osallisuutta ja hyvinvoinnin globaalia jakamista.

Tämä ei vähennä yhteyttä omaan kotiimme, Suomeen. Päinvastoin, empatian kautta luomme todellisen yhteyden Suomeen ja suomalaisiin. Empatia ei ole heikkoutta vaan tekee meistä vahvempia. Empatia ei katso ikää, sukupuolta eikä puoluekantaa. Jos rakennamme yhteyttä myös muuhun maailmaan empatian kautta, emme ole ainoastaan osa ratkaisua, olemme osa jotain suurempaa – jotain jota emme vielä edes näe mutta jonka toteutumiseen voimme luottaa.

Empatiaa rakentava Suomi ei ansaitse ainoastaan ylpeyttämme vaan myös rakkautemme.

Timo Järvinen

Empatia-analytiikkayhtiö NayaDaya Oy:n toimitusjohtaja 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: empatia, pelko, suru, osallistuminen, tulevaisuus

Kolumni: Lastensuojelulaki mahdollistaa rajoitukset sijaishuollossa, jos lapsen etu sitä edellyttää ja lain edellytykset täyttyvät

Maanantai 7.12.2020 klo 11:45 - Susanna Hoikkala

Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen ja nuoren oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun tehtävänä ei ole olla rangaistus.

Suomen perustuslain takaamat perusoikeudet, kuten oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, kuuluvat myös lapsille. Lapsen sijoittaminen perhe- tai laitoshoitoon ei itsessään oikeuta puuttumaan lapsen perusoikeuksiin. Lapsen perusoikeuksiin voidaan puuttua sijaishuollossa vain, jos lastensuojelulaissa tarkasti määritellyt rajoituksia ja rajoitustoimenpiteitä koskevat edellytykset täyttyvät yksittäisessä lapsen tilanteessa.

Rajoituksia on käytettävissä, mutta ei ilman vahvaa harkintaa

Lastensuojelulaki mahdollistaa monia erilaisia rajoituksia, mutta niiden soveltaminen edellyttää aina lain edellytysten täyttymistä. 

Lastensuojelulaitoksissa käytössä olevia rajoituksia ovat yhteydenpidon rajoittaminen, aineiden ja esineiden haltuunotto, henkilöntarkastus, henkilönkatsastus, omaisuuden, lähetysten ja tilojen tarkastaminen ja lähetysten luovuttamatta jättäminen, kiinnipitäminen, liikkumisvapauden rajoittaminen (enimmäisaika 30 vrk), eristäminen (enimmäisaika 12 tuntia) ja erityinen huolenpito (enimmäisaika 90 vrk). 

Perhehoidossa olevan lapsen kohdalla saadaan käyttää ainoastaan yhteydenpidon rajoittamista. 

Sijaishuollossa ammatillisessa kasvatuksessa on kyse vaativasta tehtävästä, jossa on punnittava jokaisessa tilanteessa erikseen kasvatuksellisten keinojen ja perus- ja ihmisoikeuksiin puuttuvien rajoitusten suhdetta. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että lapsen ikä ja kehitystaso vaikuttavat käytettävissä oleviin keinoihin.

Jos lapsen tilanne ja etu edellyttävät ja lain edellytykset täyttyvät, rajoituksia saa ja niitä pitääkin käyttää. 

Lakimuutokset vahvistivat lasten oikeutta hyvään hoitoon - Rajoituksen on oltava aina lapsen edun mukainen

Vuoden 2020 alussa voimaantulleilla lastensuojelulain muutoksilla pyrittiin vahvistamaan erityisesti sijaishuollossa olevien lasten oikeuksia. 

Lakiin esimerkiksi lisättiin säännös rajoitusten käytön yleisistä edellytyksistä. Lapseen ei saa kohdistaa rajoitustoimenpiteitä, jos kaikki yleiset edellytykset toimenpiteen käytölle eivät täyty. Rajoituksen on oltava aina lapsen edun mukainen, siinä on otettava huomioon lapsen ikä ja kehitystaso sekä lapsen käyttäytymiseen liittyvä terveys-, turvallisuus- tai omaisuusvaara. Lisäksi on selvitettävä lapsen mielipide ja näkemys rajoituksesta, ellei se ole ilmeisen mahdotonta.

Toimenpiteen on myös oltava viimesijainen eli muut, lievemmät keinot eivät ole soveltuvia. 
Rajoitusta ei saa käyttää rangaistuksena tai kurinpitokeinona, eikä sen käytöllä saa aiheuttaa lapselle vahinkoa tai haittaa. Rajoitus ei koskaan oikeuta lapsen alistamista, kurittamista eikä muulla tavoin loukkaavaa tai nöyryyttävää kohtelua.

Jos lapsi karkaa laitoksesta, häntä on alettava heti etsiä

Lakiin on lisätty myös uusi säännös luvatta laitoksesta poistuneen lapsen palauttamisesta. Säännös laitoksesta poistuneen lapsen palauttamisesta oli tarpeen, koska sääntelyn puuttuessa käytäntö oli muodostunut epäselväksi ja paikoin lainvastaiseksi.

Jos lapsi poistuu luvattomasti laitoksesta tai ei palaa luvallisen poistumisen jälkeen, laitoksen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin lapsen etsimiseksi ja palauttamiseksi. Lisäksi laitoksen pitää ilmoittaa luvattomasta poissaolosta lapsen sijaishuollosta vastuussa olevalle viranomaiselle. 

Lapsen kuljettamisen saa toteuttaa vain laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan kuuluva työntekijä, sosiaalityöntekijä tai muu toimivaltainen viranomainen. Kuljettamista ei voi toteuttaa ostopalveluna, koska kuljetuksen aikana voidaan joutua käyttämään rajoituksia esimerkiksi kiinnipitämistä. Laissa säädetään autolla tapahtuvan kuljetuksen aikana käytettävissä olevista keinoista, joilla voidaan turvata kuljetuksen turvallisuus.  

Ennakoivat keinot ja sijaishuollon laatukriteerit auttavat laadukkaampaan toimintaan

Ennakoivien keinojen avulla ehkäistään haastavia tilanteita ja rajoitustoimenpiteiden tarvetta. Lastensuojelulaitoksen on tehtävä suunnitelma lasten hyvästä kohtelusta sekä varmistettava henkilöstön riittävä määrä, osaaminen ja perehdytys. Jos rajoituksia käytetään, asia on arvioitava ja käytävä läpi lapsen kanssa.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto julkaisivat päivitetyn lastensuojelun laatusuosituksen syksyllä 2019. Laatusuositukseen sisällytettiin ensimmäistä kertaa sijaishuollon laatukriteerit. Sijaishuoltoon määriteltiin 12 kriteeriä sekä eri toimijoiden vastuut niiden toteuttamisessa. Kriteerit luovat yleisen perustan laadukkaalle sijaishuollolle, jota rakennetaan jokaiselle lapselle yksilöllisesti. 

Suosituksena on, että kaikki toimijat, jotka järjestävät, hankkivat, tuottavat tai valvovat sijaishuoltoa, ottavat huomioon nämä laatukriteerit.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161862

Susanna Hoikkala
neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lastensuojelu, rajoitukset, lastensuojelulaki

Kolumni: Isät - olkaa osa lastenne arkea

Keskiviikko 2.12.2020 klo 12:13 - Ministeri Blomqvist

Omasta pikkulapsiarjestani alkaa olla jo tovi. Nuorin lapseni on nyt jo 15-vuotias. Muistelen kuitenkin lämmöllä aikaani pikkulasten vanhempana. Isyys on ollut elämäni tärkeimpiä tehtäviä. Lapset, myös nyt jo aikuistuneet lapseni, ovat yhä tärkeä osa elämääni. Aika, jonka vietin lasten kanssa silloin, kun he olivat pieniä, on parhaiten käyttämääni aikaa. Toivon, että kaikki vanhemmat voivat olla osa lastensa elämää kaikissa kasvuvaiheissa.

Noin vuosi sitten osallistuin Pohjoismaiden ministerineuvoston tilaisuuteen, jossa julkaistiin raportti "State of Nordic Fathers". Raportissa vertaillaan isien roolia eri pohjoismaissa. Siinä käsitellään sekä vallitsevia asenteita että poliittisia päätöksiä ja niiden vaikutuksia työ- ja perhe-elämään. Raportissa korostetaan tasa-arvoisen perhevapaajärjestelmän merkitystä.
 
Perhevapailla on tarkoitus tukea koko perhettä lapsen syntymän jälkeen. Kun lapsella on kaksi läsnä olevaa vanhempaa, useimmissa tapauksissa äiti ja isä, molemmilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet perhe-elämään ja vanhemmuuteen. Pohjoismaissa isät käyttävät kuitenkin keskimäärin alle puolet perhevapaista. Suomi ja Tanska ovat tässä asiassa kaukana myös muista pohjoismaista: isien osuus perhevapaiden käyttäjistä on keskimäärin vain 10 prosenttia.
 
Siitä huolimatta viime vuonna julkaistussa raportissa todetaan, että yli 90 prosenttia pohjoismaisista äideistä ja isistä katsoo, että isän tulisi osallistua tiiviisti lasten hoitoon ja että sekä äidillä että isällä on yhtäläinen vastuu lapsen huollosta ensimmäisen vuoden aikana. Kolme neljästä vanhemmasta on sitä mieltä, että vanhempainvapaa tulisi jakaa tasan. Nämä luvut osoittavat selvästi, että myös Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa on edelleen kynnyksiä tai esteitä, jotka estävät isiä pitämästä vanhempainvapaata.
 
Osa esteistä liittyy asenteisiin ja stereotypioihin. Miehet ovat huolissaan siitä, että vanhempainvapaa hidastaisi heidän urakehitystään. Työpaikoilla onkin suuri vastuu luoda perheystävällinen ilmapiiri, jossa on sekä luonnollista että toivottavaa, että isät osallistuvat tasa-arvoisesti perhe-elämään. Työnantajilla on keskeinen rooli, mutta myös yhteiskunnallisessa keskustelussa on normalisoitava kysymys tasa-arvoisesta perhe-elämästä.
 
Tasa-arvoinen perhe- ja työelämä on sekä perheiden että yhteiskunnan etu. Se vahvistaa isän suhdetta muuhun perheeseen ja tukee lapsen kehitystä. Äitien kannalta etu on se, että kotityöt jakautuvat tasapuolisemmin ja he saavat vahvemman aseman työmarkkinoilla, mikä edesauttaa myös palkka- ja eläkekehityksen tasa-arvoistumista. Isille korvamerkityllä vanhempainvapaalla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti heidän mahdollisuuksiinsa kasvattaa osuuttaan perhevapaan käyttäjinä.
 
Kannustan lämpimästi kaikkia isiä käyttämään hyväkseen mahdollisuutta olla kotona lasten kanssa ja osallistua heidän arkeensa. En mistään hinnasta vaihtaisi pois sitä aikaa, jonka vietin lasteni kanssa, kun he olivat pieniä. Se oli arvokasta aikaa. Tällä hetkellä isillä on mahdollisuus olla pidempään kotona lasten kanssa kuin minulla silloin kun lapseni olivat pieniä ja toivonkin, että kaikki tulevat isät hyödyntävät tätä positiivista kehitystä. 
 

Thomas Blomqvist

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, perhevapaauudistus, tasa-arvo, isät

Kolumni: EU:n terveysyhteistyö koronan kourissa

Tiistai 24.11.2020 klo 22:08 - Pasi Mustonen

Kohta kymmenettä kuukautta jatkuva koronapandemia on ollut monella tapaa testi EU:n toimintakyvylle ja uskottavuudelle. Samalla se on kääntänyt keskustelun EU:n yhteistyöstä terveysalalla uuteen asentoon.

EU:lla on yhteistä terveys- ja lääkesektoria koskevaa lainsäädäntöä ja myös rajat ylittävien terveysuhkien torjuntaan liittyvää säädösperustaa. Terveyspolitiikkaan ja varsinkin terveydenhuoltoon liittyvät kysymykset kuuluvat kuitenkin tiukasti jäsenmaiden tontille. Pandemiatilanteen eskaloiduttua nopeasti keväällä EU:lta alettiin kuitenkin peräänkuuluttaa yhteisiä, koordinoituja toimia. EU:n odotettiin tekevän yhteistuumin enemmän asukkaidensa terveyden suojelemiseksi. Terveysalan EU-yhteistyössä yli kymmenen vuotta mukana olleen silmin odotukset vaikuttivat tässä täysin poikkeuksellisessa tilanteessa ymmärrettäviltä, mutta samalla toivottoman epärealistisilta.

Euroopan komissio ja etenkään sen terveyspääosasto eivät toki jääneet kriisin puhjettua toimettomiksi. Haasteeseen tartuttiin epäröimättä, ja komission johdolla alettiin kiihtyvällä tahdilla tehdä asioita, jotka nykyiset yhteistyörakenteet mahdollistavat: varusteiden ja laitteiden yhteishankintoja, epidemian hoitoa koskevia suosituksia sekä hyvien käytäntöjen vaihtoa. Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n asiantuntemusta käyttäen jäsenmaille on saatu tuotettua jatkuvasti päivittyvää tilannekuvaa ja riskiarvioita, jotka ovat kriisin keskellä osoittautuneet tärkeiksi. Kesän ja syksyn aikana on menestyksekkäästi edistetty esimerkiksi jäljityssovellusten yhteen toimivuutta, ja polkaistu käyntiin mittava koronarokotteiden hankintaprosessi. Sen saavutukset ovat kiistattomat: tähän mennessä (20.11.) on pystytty turvaamaan EU-maille jo viiden eri rokotekandidaatin toimitukset, mikäli ne todetaan tehokkaiksi ja turvallisiksi. Voimien yhdistäminen tähän vaikeaan ja nopeatahtiseen neuvotteluprosessiin on kenties selkein osoitus EU-yhteistyön lisäarvosta koko koronakriisin aikana.

Jäsenmaiden kansallisten toimenpiteiden koordinoiminen ja yhteisen linjan löytäminen on osoittautunut hankalammaksi. Unionin toimivallan puuttuessa komission moninaisilla toimilla ja koordinaatiopyrkimyksillä ei ole ollut sanottavaa vaikutusta jäsenmaiden toimenpiteisiin tai niiden toteuttamisen aikatauluun. Paremman koordinaation nimeen on kyllä vannottu jäsenmaissakin, mutta neuvoston neuvottelupöydässä jäsenmaat ovat hyvin herkästi huomauttaneet vastuun kansalaistensa terveyden suojelemisesta edellyttävän liikkumavaraa kansalliseen päätöksentekoon. Tätä on yleensä perusteltu kansallisilla olosuhteilla ja epidemiatilanteen eroilla – erot tosin ovat syksyn toisen aallon myötä selvästi kaventuneet. Suomi loistaa EU:n koronakartoilla juuri tällä hetkellä omana erillisenä saarekkeenaan, joka on toistaiseksi säästynyt pahimmalta.

EU-terveysyhteistyön tulevaisuus – muuttuuko mikään?

Odottamaton kriisitilanne on pohjimmiltaan tuonut EU:n terveysyhteistyön rakenteellisen heikkouden kouriintuntuvalla tavalla näkyväksi. Komissio ei ole jäänyt seuraamaan tapahtumia sivusta, vaan on akuutin kriisinhoidon ohessa lähtenyt ripeästi valmistelemaan säädösmuutoksia, joilla tulevaisuudessa varmistettaisiin riittävä EU-valmius pandemioiden ja muiden terveysuhkien varalta. Jo keväällä komissio antoi ehdotuksen uudeksi EU-terveysohjelmaksi (EU4Health), jolle kaavailtiin yli kaksikymmenkertaista budjettia aiempiin verrattuna. Perinteisempien kansanterveystoimien ohella ohjelman keskeisenä tehtävänä on edistää terveysuhkiin varautumista ja kriisinsietokykyä koko EU:n alueella. Neuvottelut parlamentin kanssa ovat alkamassa, mutta ohjelman toivotaan tulevan voimaan vuoden 2021 alkupuolella. Lopullista sopua EU:n rahoituskehyksestä edelleen odotellaan, mutta ohjelmalle lopulta pitkällisten neuvottelujen jälkeen sovittu noin viiden miljardin budjetti olisi toteutuessaan historiallisen suuri.

EU:n terveyskriisivarautumisen uudistamiseen tähtää myös komission 11. marraskuuta julkistama laaja säädöspaketti, jota komissio kutsuu ”Euroopan terveysunioniksi”. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli ajatuksen jo syyskuussa perinteisessä unionin tilaa käsitelleessä puheessaan, jossa hän odotetusti nosti esille myös tarpeen tarkastella jatkossa EU:n toimivaltaa terveyskysymyksissä. Neuvottelut paketista ovat juuri alkamassa eikä niistä odoteta helppoja siitäkään huolimatta, että jotkut jäsenmaat ovat ehtineet jo avoimesti liputtaa EU-terveysyhteistyön tiivistämisen puolesta. Vaikka nyt ollaan kriisitunnelmissa, ei tule unohtaa, että ehdotuksilla ollaan luomassa pohjaa ja rakennetta tuleville vuosille ja uudistusten tulee palvella myös normaaliajan oloja.

EU:n globaali vastuu

On yleisesti tiedossa, että irtautuminen pandemian otteesta on mahdollista vain, jos tilanne saadaan hallintaan kaikkialla maailmassa. Solidaarisuutta tarvitaan. Samaan aikaan kun EU on kärvistellyt oman sisäisen koordinaationsa ja varautumattomuutensa kanssa, se on kriisin alusta lähtien sitoutunut vahvasti muiden auttamiseen muun muassa tukemalla avokätisesti rokotteiden, lääkkeiden ja diagnostiikan kehittämistä ja rokotteiden tasapuolista maailmanlaajuista saatavuutta. EU:n merkittävä panostus esimerkiksi rokotevalmistajien tuotantokapasiteetin kasvattamiseen ja globaaliin COVAX-rokotemekanismiin hyödyttävät koko kansainvälistä yhteisöä ja osoittavat, että EU kantaa vaikealla hetkellä vastuuta myös ympäröivästä maailmasta.

Pasi Mustonen

Kirjoittaja on toiminut vuodesta 2016 lähtien terveysalan erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, terveys, yhteistyö, vastuu

Blogi : Viihde muokkaa kuvaa vammaisuudesta

Perjantai 13.11.2020 klo 12:57 - Henrik Gustafsson

Tänä syksynä ensi-iltansa saanut lastenelokuva Kuka pelkää noitia? on saanut osakseen kritiikkiä vammaisten asioita ajavilta tahoilta. Myös Iltalehti uutisoi elokuvan aiheuttamasta kohusta. Elokuvan ilkeät noidat on esitetty vammaisia piirteitä omaavina hahmoina, mikä osaltaan vahvistaa kuvaa vammaisuudesta pelottavana asiana. Tämä sotii YK:n vammaissopimuksen tavoitteita vastaan.

Aluksi haluan todeta, että olen aina ollut elokuvaviihteen suurkuluttaja ja otan kantaa vain elokuvan herättämiin mielikuviin. Juuri liikkuva kuva on olennainen tekijä mielikuvien muodostamisessa. Olen myös syntymästä asti ollut vammainen ihminen, jolla itsellään on niin kutsutusti raajojen epämuodostumia. Siksi koen olevani nyt olennaisen äärellä ja katson olevani oikeutettu kommentoimaan tätä elokuvaa blogissani. 

Elokuvat usein perustuvat kirjaan, kuten tässäkin tapauksessa. Kuka pelkää noitia? -elokuva kertoo noidista, jotka vaikuttavat vihaavan lapsia ja tietenkin lapsista, jotka joutuvat tekemisiin jollakin tapaa noitien kanssa. En ota tässä kantaa nyt elokuvan juonen kehittelyyn tai elokuvan ideaan sinänsä, vaan sen herättämään keskusteluun, miten vammaisuutta käsitellään viihteessä sekä millaisia vaikutuksia sillä on mielikuvien ja ennakkoluulojen syntymiseen.  

”Kaiken Maailman Mahtavaa Ylinoitaa” esittävällä Anne Hathawaylla on elokuvassa kummassakin kädessä  vain kolme pitkää sormea, mikä koetaan pelottavana. Elokuva on herättänyt kritiikkiä juuri tämän vammaisteeman suhteen mm. paraurheilijoiden ja muiden vammaisaktivistien keskuudessa. Kritisoijien mukaan roolihahmon ulkoinen olemus muistuttaa dysmeliaa eli synnynnäistä raajojen puutosta tai epämuodostumaa eli raajojen anomaliaa. Elokuvan tekijätiimi on pyytänyt julkisesti anteeksi ja perusteluissaan kuvannut Hathawayn esittämää hahmoa nimenomaan hahmoksi, noidaksi. 

Elokuvat luovat mielikuvia ja synnyttävät samalla myös ennakkoluuloja 

Elokuvaviihteen synnyttämillä mielikuvilla vaikutetaan nimenomaan kulttuuriin ja ihmisten käsityksiin toisista ihmisistä. Elokuva ammentaa kertomuksena tavallisesti hyvän ja pahan vastakkainasettelusta, vaikka nykyään tätä rajaa on tarkoituksellisesti yritetty häivyttää; hyvän puolella olevan henkilö tekee pahaksi mielletyn teon, ja vastaavasti pahiksen arkea kuvataan sillä tavoin, miten muutkin elävät.  

Itse asiassa elokuvahistorian alkuajoista lähtien hahmojen pelottavuutta on lisätty nimenomaan erilaisilla poikkeavuuksilla, kuten Frankenstein -hirviön suhteeton pää tai kehon koko – kun kerran kauhuelokuvasta on kysymys. James Bond -elokuvissa pahiksilla on havaittavissa jokin vamma, kuten puhumaton hatunheittelijä, rautahampaat tai Dr.NO:n rautaiset kädet. Jostain syistä elokuvissa myös harvinaissairautta kuten albinismia on tavattu pahiksille muita enemmän.  

Toisaalta esimerkiksi Star Wars -elokuvasaagassa on ollut mukana lyhytkasvuisia näyttelijöitä rooleissa, joissa lyhytkasvuisuutta ei ole näytetty. Roolihahmo ja silloinen tekniikka on käytännön syistä vaatinut lyhytkasvuisia näyttelijöitä esittämään pientä R2D2-robottia ja karvaisia ewokeja puvuissaan. Star Wars -saagassa apuväline, kuten jediritarin käsiproteesi, auttaa jatkamaan taistelua pahaa vastaan. Supersankarielokuvissa myös supersankareilla on jokin erityisominaisuus tai jopa vamma, kuten Daredevil -hahmon sokeus, joka kuitenkin on terävöittänyt hahmon muut aistit ninjamaiseen akrobatiaan ja tasapainoon.  

YK:n vammaissopimus velvoittaa myös elokuvantekijöitä 

YK:n vammaissopimus edellyttää toimenpiteitä, joilla edistetään myönteistä käsitystä vammaisista henkilöistä. Se kannustaa kaikkia viestimiä kuvaamaan vammaisia henkilöitä tämän yleissopimuksen mukaisesti. Mielestäni parhaiten tässä on onnistunut elokuva Koskemattomat, joka kuvaa koskettavalla ja humoristisella tavalla vaikeasti vammaisen miehen ja henkilökohtaisen avustajan kohtaamisista arjen askareissa.   

Katson, että elokuvilla voidaan lisätä tai vähentää ennakkoluuloja vähemmistöjä, kuten vammaisia ihmisiä kohtaan. Vammaisuuden esittäminen viihteessä ei siis ole yksinomaan huono asia. Vasta kun tiettyyn vammaan tai sairauteen liitetään tiettyjä ominaisuuksia tai jopa stereotyyppisiä käyttäytymismalleja, luodaan samalla haitallisia ennakkoluuloja. Mitä useammassa elokuvassa nämä tietyt seikat toistuvat, sitä vahvemmin se muokkaa ihmisten mielikuvia kaikista vammaisista. YK:n vammaissopimus velvoittaa myös elokuvantekijöitä ottamaan huomioon vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet. 

 Henrik Gustafsson 

Invalidiliiton lakimies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaisuus, viihde, ennakkoluulot

Vanhemmat kirjoitukset »