Blogit / Kolumnit

Kolumni: EU:n digimarkkinasäädöksellä kohti tasapuolisempaa digitaalista toimintaympäristöä

Torstai 25.11.2021 klo 12:52 - Hannele Timonen, johtava asiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö

Digitaalisilla verkkoalustoilla on nykyään tärkeä rooli arjessamme. Tavalliset ihmiset pystyvät eri verkkoalustoilla esimerkiksi vertailemaan hintoja, tekemään ostoksia verkossa, katsomaan videoita ja päivittämään somekanaviaan. Pienille ja keskisuurille yrityksille suuret alustayritykset, eli niin sanotut kansainväliset digijätit, tarjoavat tehokkaan mahdollisuuden tavoittaa asiakkaita.

Digitaalisten verkkoalustojen merkittävä rooli arjessamme tarkoittaa myös, että suurilla alustayrityksillä on paljon valtaa markkinoilla ja niiden toiminta voi rajoittaa pienempien yritysten toimintamahdollisuuksia. Siksi EU:ssa onkin jo jonkin aikaa käyty keskustelua kilpailusääntöjen keinovalikoiman riittävyydestä digitaalisilla markkinoilla. 

Tähän asti EU on voinut puuttua epäoikeudenmukaisiin toimintamalleihin kilpailusääntelyn avulla tapauskohtaisesti ja vasta jälkikäteen. Digimarkkinat muuttuvat ja kehittyvät nopeasti ja markkinoille tulee jatkuvasti uudenlaisia toimintamalleja. Siksi EU:ssa on todettu tarve myös ennakoivalle sääntelylle. Tähän tarpeeseen EU haluaa vastata digimarkkinasäädöksellä, eli DMA:lla (Digital Markets Act).

Digimarkkinoiden portinvartijoille yhtenäiset pelisäännöt EU-alueella 

EU:n komissio antoi viime vuoden joulukuussa digitaalisia markkinoita koskevan asetusehdotuksen oikeudenmukaisten ja avointen digitaalisten markkinoiden turvaamiseksi. Uusilla säännöillä voitaisiin estää ennakolta EU:n sisämarkkinoiden ”portinvartijoita” eli suuria alustayrityksiä harjoittamasta asetuksessa tarkemmin määriteltyjä epäoikeudenmukaisia käytänteitä yrityksiä ja kuluttajia kohtaan. 

Monet EU-jäsenvaltiot ovat jo halunneet puuttua epäreiluiksi koettuihin käytänteisiin. Useassa maassa on jo annettu tai harkitaan annettavaksi kansallista sääntelyä digijäteille. Komission toiveena on, että digimarkkinasäädöksellä pystyttäisiin luomaan koko EU-alueelle yhteinen sääntely.

Asetusehdotuksen mukaan yritys nimetään portinvartijaksi, jos sillä on merkittävä vaikutus EU:n sisämarkkinoihin, se tarjoaa yrityksille tärkeän väylän asiakkaiden tavoittamiseen ja sillä on tai tulee todennäköisesti olemaan vakiintunut asema markkinoilla. Euroopan komissio tekee päätöksen siitä, mitkä yritykset nimetään portinvartijoiksi. Näiden verkkoalustojen tulisi jatkossa noudattaa digimarkkinasäädöksen velvoitteita ja kieltoja.

Digimarkkinasäädöksen mukaisia portinvartijoina toimivia ydinalustapalveluita (eng. core platform service) tarjoavia yrityksiä olisi EU:n alueella arviolta noin 10−15 kappaletta. Ydinalustapalveluita ovat verkossa toimivat välityspalvelut, hakukoneet, verkkoyhteisöpalvelut, videonjakoalustapalvelut, käyttöjärjestelmät, pilvipalvelut, pikaviestipalvelut ja näitä palveluita tarjoavien yritystenmainontapalvelut. Siis melkoinen joukko liiketoimintamalleiltaan hyvin erilaisia palveluita.

DMA:n ensisijainen tavoite on edistää pienempien yritysten pääsyä markkinoille. Uusilla säännöillä estettäisiin markkinoiden keskittyminen vain harvojen yritysten haltuun. Lisääntyvän kilpailun seurauksena syntyy innovaatioita, jotka parantavat palveluiden laatua ja lisäävät kuluttajien valinnanvaraa.

Monenlaisia velvoitteita, joiden rikkomisesta merkittävät seuraamukset 

Komissio ehdottaa portinvartija-alustoille 20 velvoitetta, jotka perustuvat markkinoilla havaittuihin ongelmiin. Joihinkin ongelmiin komissio on jo aiemmin puuttunut kilpailusääntöjen perusteella. 

Portinvartijan on esimerkiksi annettava käyttäjille mahdollisuus poistaa laitteelle valmiiksi asennettuja ohjelmistosovelluksia sekä asentaa kolmansien osapuolten ohjelmistosovelluksia tai sovelluskauppoja. Portinvartijan pitää tarjota yrityskäyttäjille tehokas pääsy tietoihin, jotka syntyvät yrityksen ja sen palveluiden loppukäyttäjien toiminnasta ydinalustapalvelussa. Portinvartijoita myös kielletään yhdistelemästä ydinalustapalveluun annettuja henkilötietoja muista palveluista saatuihin henkilötietoihin ilman henkilötietojen kohteen suostumusta. Lisäksi portinvartijat eivät saa suosia palvelussaan omia palveluitaan tai tuotteitaan.

Asetuksen valvonnasta vastaisi ensisijaisesti Euroopan komissio. Velvoitteiden rikkomisista voitaisiin määrätä portinvartijalle sakkorangaistus, joka voisi olla enintään kymmenen prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta vuotuisesta kokonaisliikevaihdosta. Jos portinvartija rikkoo järjestelmällisesti velvoitteita, sille voidaan määrätä käyttäytymistä koskevia tai rakenteellisia korjaustoimenpiteitä. Puuttumiskeinot vastaavat pitkälti kilpailuoikeuden puolella jo käytössä olevia keinoja.

Asetus voimaan vuoden 2022 lopulla?

Euroopan neuvostossa jäsenvaltiot hyväksyvät neuvoston yleisnäkemyksen digimarkkinasäädöksestä Brysselissä 25.11.2021 pidettävässä kilpailukykyneuvostossa. Tavoitteena on, että Euroopan parlamentin mietintö valmistuu joulukuussa. Lopullinen sisältö sovitaan neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission kesken käytävissä kolmikantaneuvotteluissa. Tammikuussa EU-puheenjohtajuuskautensa aloittavan Ranskan kunnianhimoisena tavoitteena on saada neuvottelut asetustekstistä päätökseen mahdollisesti jo huhtikuussa 2022. On mahdollista, että asetus astuisi voimaan loppuvuodesta 2022.

Suomi tukee asetuksen ripeää valmistelua ja yhteisiä sääntöjä EU:n sisämarkkinoille. Asetuksen tehokkaan toimivuuden kannalta on tärkeää, että velvoitteet ovat oikeasuhtaisia ja tarkasti kohdennettuja taustalla oleviin ongelmiin nähden. Sääntelyn täytyy myös olla riittävän joustavaa, jotta erilaisten alustapalveluiden yksilölliset ominaisuudet voidaan ottaa huomioon. Siksi on perusteltua, että digijäteillä on mahdollisuus käydä vuoropuhelua komission kanssa velvoitteiden soveltamisesta käytännössä.

EU:n sisämarkkinoiden ystävänä Suomi tukee komission toimimista asetuksen yksinomaisena täytäntöönpanon valvonnasta vastaavana viranomaisena. Yhtenäinen sääntöjen noudattamisen valvonta kaikissa 27 EU-jäsenvaltiossa hyödyttää niin digijättejä, yrityskäyttäjiä kuin meitä kuluttajia. 

Lisätietoa digimarkkinasäädöksestä TEM:n verkkosivuilla

Hannele Timonen, johtava asiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verkkoalustat, digi, ongelmat, eu

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin

Keskiviikko 17.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suomessa on paljon pieniä ja resursseiltaan vaihtelevassa tilanteessa olevia kuntia suhteessa kuntien tehtävien suureen ja alati kasvavaan määrään. Toimintaympäristön muutosten, erityisesti väestön ikääntymisen, palvelukysynnän kasvun, työvoiman niukkuuden ja julkisen talouden paineiden voidaan katsoa asettavan merkittäviä haasteita kunnallisten palvelujen järjestämiselle ja siten paineita kuntarakenteen kehittämiselle. Voisiko pitkäjänteisen kuntapolitiikan linja löytyä vaihtoehdosta, jossa haetaan ennen kaikkea vahvempia edellytyksiä palveluiden järjestämiseen?

Tällaisella kuntapolitiikan polulla säädettäisiin tiettyihin palveluihin tai palveluun edellytyksiä tehtävän järjestämiselle. Tuttu ajatus 15 vuoden takaisesta kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, nk. Paras-hankkeesta. 

Laissa voisi säätää osalle tehtävistä järjestämisen kriteerit

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että laissa säädettäisiin tehtävän järjestämiselle kriteerit, jotka voisivat liittyä esimerkiksi väestöpohjaan, ikäluokan kokoon, henkilöstöresursseihin, palvelun laatuun tai muihin joihinkin muihin tehtävän järjestämisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Jos vaatimukset eivät toteutuisi yksittäisessä kunnassa tasolla, kunnan olisi täytettävä ne joko yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai kuntien yhdistymisellä. 

Vaihtoehto tarjoaisi tutun ja koetellun vaihtoehdon tehtävien järjestämiseen ja niitä koskevan lainsäädännön valmisteluun eri sektoreilla. Se myös korostaisi vahvan järjestäjän ja peruskunnan eetosta sekä pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Olennainen kysymys olisi määrittää, mitä palvelua tai palveluita malli koskisi. Edellytysten olisi noustava palvelun järjestämisen tarpeista ja jaetusta käsityksestä, että kyseisen palvelun järjestämisen edellytykset olisivat heikentyneet ja siinä tarvittaisiin ”laajempia hartioita”. 

Vuosien varrella näitä on tarvittu sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi ympäristöterveydenhuollossa ja muissakin tehtävissä. Valmisteilla oleva TE-palveluien uudistus on tuore esimerkki siitä, kuinka järjestämiskriteereitä koskevat ratkaisut nousevat eri tilanteissa ratkaisuvaihtoehdoiksi. Löytyisikö näiden lisäksi yhä palveja, jotka olisivat luonteeltaan ylikunnallisia ja joissa olisi tarvetta laajemmille hartioille? 

Kuntien yhdistymisten hyvään toteuttamiseen olisi syytä panostaa

Kuntarakenteen kehittämisen tavoitteena laissa on jo pitkään ollut elinvoimaisen ja toiminnallisen kuntarakenteen muodostaminen, joka turvaisi peruspalvelujen järjestämisen nykyistä paremmin ja joka vastaisi ihmisten arjen muotoutumista siten, että asukkaat pystyisivät vaikuttamaan oman toiminnallisen alueensa asioihin.

Kuntaliitoksia koskevat tutkimukset eivät kuitenkaan ole tarjonneet mairittelevaa kuvaa esimerkiksi niiden hyödyistä taloudellisten säästöjen aikaansaajana tai kuntien elinkeinotoiminnassa.  Kokemusten perusteella kaikkein olennaisinta on määritellä, mitä kullakin yhdistymisellä tavoitellaan, ja panostaa yhdistymisen hyvään toteuttamiseen. 

Kaupunkiseuduilla toiminnallista kaupunkiseutua paremmin vastaavan kunta- ja palvelurakenteen tavoitteen kautta on haettu myös mahdollisuutta ehkäistä kuntien välisen kilpailun kielteisiä vaikutuksia seudun elinvoimaan sekä hallita paremmin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Toisaalta aikaisemmat, kariutuneet kuntarakenneselvitykset ja erilainen velvoittava yhteistyö ovat voineet rapauttaa kuntien välistä vapaaehtoista yhteistyötä ja luottamusta kaupunkiseuduilla. 

Valtio voisi toki omalta osaltaan kannustaa kuntia yhdistymisiin, jolloin kannusteiden luonne ja voimakkuus olisi määriteltävä. Tulevaisuuden kuntapolitiikassa on kuitenkin pohdittava, olisiko kuntien yhdistymisten taloudellinen tukeminen julkisen talouden kestävyyden kannalta järkevää niillä saavutettavaan hyötyyn nähden. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntapolitiikka, kuntalaiset

Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan? Vaihtoehto 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu

Keskiviikko 10.11.2021 - Suvi Savolainen, neuvotteleva virkamies

Suvi Savolainen.

Kunnat ja koko suomalainen yhteiskunta kohtaa reilun vuoden päästä yhden historiansa suurimman uudistuksen, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Se pakottaa meitä miettimään kuntia ja kuntapolitiikkaa väistämättäkin uudesta näkökulmasta.

Yksi vaihtoehto kuntapolitiikassa etenemiseksi voisikin olla sellainen, jossa ei tavoiteltaisi samaan aikaan muita hallinnollisia tai tehtävänjakoon liittyviä uudistuksia, vaan haettaisiin yhteistä linjaa toiminnallisen kehittämisen ja myös rahoitusjärjestelmän kautta. Voisiko uudistuksen jälkeinen ”uuden kunnan aika” mahdollistaa varsin erilaisia kuntana olemisen tapoja ja osaisimmeko suhtautua sellaiseen?

Hallinnollinen nykytilanne loisi kehittämisen pohjan

Tämän vaihtoehdon toteutumisen edellytys olisi, että luopuisimme suomalaista kuntapolitiikkaa leimanneesta vahvan peruskunnan eetoksesta ja nykyistä yhtenäisempien tai samankaltaisempien kuntien tavoittelusta. Olemassa oleva tilanne olisi hyväksyttävä kehittämisen pohjaksi. Jos kunnat katsovat tarpeelliseksi lisätä yhteistyötään tai yhdistyä tehtävistä selviytyäkseen tai taloudellisista syistä, se toki onnistuisi nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely säilyisi keinona vastata kriisiytyvän kunnan ongelmiin. 

Kehittämisen painopiste valtion kuntapolitiikassa ei siis lähtisi siitä, että kuntien ongelmiin haettaisiin ratkaisua rakenteiden kautta. Palveluja koskevasta yhdenvertaisuuden vaatimuksesta olisi kuitenkin pidettävä kiinni. Palvelujen ohjauksessa voisikin korostua esimerkiksi tavoitteilla ohjaaminen: valtio kertoo, mitä tavoitellaan ja kunnat päättävät, miten näihin tavoitteisiin vastataan. 

Tässä vaihtoehdossa on mahdollista rakentaa kuntapolitiikan ratkaisua myös rahoitusjärjestelmän uudistamisesta. Voisiko rahoitusjärjestelmän kehittämisellä ja muilla talouspoliittisilla toimenpiteillä löytää vastauksia kuntien eriytymiskehitykseen, mutta samanaikaisesti huolehtia koko julkisen talouden kestävyydestä?

Kunnilla olisi suuri kehittämisvastuu 

Vaihtoehto antaisi suuren painoarvon sille, että kunnat kehittävät toimintaansa ja saavat itse aikaan tarpeellisia toiminnallisia muutoksia. Kuntien vastuu olisi siis suuri ja se antaisi kunnille uudenlaisen roolin kunta–valtio-suhteessa. Kuntien uudistuminen ja sopeutuminen muun muassa väestönmuutoksiin, ikääntymiseen ja muihin toimintaympäristön muutoksiin jäisi pitkälti niiden itsensä johdettavaksi ilman suurta kansallista tarinaa.

Osassa kuntia olisi tarve löytää älykkäitä keinoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin ja toisaalta uudistua älykkäästi alueen elinvoiman ja ihmisten hyvinvoinnin edistäjiksi. Voisiko esimerkiksi pienempien kuntien strateginen yhteistyö verkostokuntana toimia yhtenä keinona toteuttaa älykästä sopeutumista? Tai voisiko kunta toimia hallinnollisena alustana, yhteensovittamassa kolmannen, neljännen ja muiden sektoreiden yhteistyötä ja kehittämisponnistuksia?

Toisaalla kasvavissa kaupungeissa ja kunnissa tarvittaisiin kestävää väestönkasvuun sopeutumista ja alueen sisäisten erojen tasapainottamista. Ilmastonmuutokseen vastaamisessa ja kestävän kehityksen huomioimisessa suomalaisessa yhteiskunnassa kunnat voisivat ottaa edelläkävijän roolin.  

Digitalisaatio auttaisi vastamaan yhdenvertaisuuden vaatimukseen

Digitalisaation merkitys toiminnan kehittämisessä korostuisi ja se voisi johtaa siihen, että sen varaan ladattaisiin suuriakin odotuksia. Valtio ja kunnat edistäisivät digitalisaatiota yhdessä erityisesti kehittämällä tiedon yhteentoimivuutta järjestelmistä riippumatta. Digitalisaatiolla voisi olla myös suuri rooli siinä, miten eri palveluita tuotetaan kuntalaisille yhdenvertaisesti, mutta ennen kaikkea ihmislähtöisesti

Valtion tehtävänä olisi tukea ja seurata kuntien kehittymistä ja tarttua kansallisesti merkityksellisiin kehityskulkuihin. Kansallisilla, eri sektoreiden asiantuntemusta yhdistävillä kehittämispolitiikoilla ja strategisella yhteistyöllä olisi yritettävä luoda kuntapolitiikkaa, joka tukee näitä kehityskulkuja. 

Mitä mieltä sinä olet yllä olevista kysymyksistä? Lähetä palautteesi osoitteeseen suvi.savolainen(at)gov.fi

Suvi Savolainen
neuvotteleva virkamies

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan muissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi? 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen (ilmestyy 24.11.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapolitiikka, kuntalaiset, kunta

Kolumni: Mistä malli tulevaisuuden kuntapolitiikkaan?

Torstai 4.11.2021 klo 10:33 - Ylijohtaja Jani Pitkäniemi

Ylijohtaja Jani Pitkäniemi.

Kuntapolitiikan tulevaisuustyön tarkoitus on tuottaa jatkovalmistelua ja -keskusteluja varten kolmenlaisia johtopäätöksiä: 1) teemakohtaisia kehittämistoimia, 2) kokonaisvaihtoehtoja etenemisen pohjaksi sekä 3) polku jatkotyötä varten. Työn edetessä on noussut esiin yhä selkeämmin – joskin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin – tarve pohtia nykyistä räätälöidympiä ratkaisuja kuntien erilaisiin tilanteisiin.

Johtopäätösten osuvuuden kannalta on olennaista mieltää kirkkaasti hieman itsestäänselvältäkin kuulostava kysymys: mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme kunnasta? Kuntapolitiikkatyön tuoksinassa on syntynyt hahmotelma kunnan kahdesta perusolemuksesta ja olemuksiin liittyvistä ydinrooleista. 

Yhtäältä kunta voidaan nähdä kansallisen politiikan toimeenpanijana. Tähän olemukseen liittyvät erityisesti palvelu- ja viranomaisroolit. Toinen olemus tunnistaa kunnan paikallisyhteiskuntana. Tähän istuvat erityisesti demokratia- ja elinvoimaroolit. Molempiin olemuksiin kuuluu luontevasti kehittämisrooli. Luonnollisesti kuntien väliset erot eri olemusten välillä ja roolien toteuttajina ovat suuret. 

Onko tässä sitten jotain uutta? Ei välttämättä, mutta ainakin yksi ongelma vaikuttaisi olevan perusolemusten keskinäisten suhteiden täsmentymättömyys julkisessa keskustelussa. Samalla tavalla vähälle pohdinnalle on jäänyt se, mikä olemusten ja roolien suhde on esimerkiksi julkisen talouden kokonaisuuteen. Edellä mainitut epämääräisyydet saattavat huonoimmillaan johtaa vääriin politiikkavalintoihin ja ohipuhumiseen kunta–valtio-suhteessa. 

Väestöennuste ja kestävyystiekartta osoittavat työlle suuntaa

Työn selkeyttämiseksi kuntapolitiikkatyössä on kiinnitetty joitakin maamerkkejä. Näistä keskeisimmät ovat Tilastokeskuksen viimeisin väestöennuste sekä nykyhallituksen julkisen talouden vakauttamista viitoittava niin sanottu kestävyystiekartta. 

Väestöennusteeseen tukeutuminen tarkoittaa laajan kunta-analyysin perustumista siihen, että vain suhteellisen harvat seudut kasvavat, jotkut pinnistelevät nollakasvussa ja suurella osalla seutuja ja kuntia väestön määrä vähenee tulevaisuudessa. Tämä ei sinällään tarkoita suoraa kuolemantuomiota kenellekään, mutta paaluttaa sen haastetason, jonka pohjalta kunnissa ja kuntapolitiikassa tehdään päätöksiä. 

Kestävyystiekartta puolestaan kertoo siitä miljardiluokan vakauttamistarpeesta, joka maamme hallituksilla on edessään, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin pysäytettyä edes nykyiselle koronakriisin jälkeiselle tasolle. 

Vaihtoehto 0: Mitä kuntapolitiikan ”nykymenon” jatkuminen tarkoittaisi?

Mitä sitten edellä mainituista lähtökohdista juontuen tapahtuisi, jos kuntapolitiikassa ei tehdä merkittäviä yhteiseen kehityskulkuun johtavia muutoksia, vaan edettäisiin pienin ja enimmäkseen reagoivin askelin? 

Kuntien hyvinvointiyhteiskunnan toteuttajan rooli joka tapauksessa jatkuisi. Kuntien eriytymiskehitys johtaisi kuitenkin suurella todennäköisyydellä tilanteisiin, jossa osalla kunnista ei olisi enää edellytyksiä tarjota riittävästi ja riittävän laadukkaita palveluita. Tämä näyttäytyisi haasteena silloinkin, jos hallitukset jatkaisivat kuntien tehtävien ja velvoitteiden lisäämistä 100 prosentin valtionosuudella. ”Nollaskenaariossa” kunnan tai suurten kaupunkien roolia elinvoiman edellytysten luojana ei myöskään täsmennettäisi nykyistä enempää. 

Kuntarakenteessa ja kuntien välisessä yhteistyössä ei oletettavasti tapahtuisi suuria muutoksia nykyiseen. Erittäin huonoon taloudelliseen tilanteeseen joutuminen voisi kuitenkin johtaa yksittäisiin kuntaliitoksiin. Haavoittuvien kuntien määrän kasvu johtaisi kriisikuntamenettelyjen lisääntymiseen ja vaikeutumiseen – ilman selkeätä vastausta siitä, olisiko näihin tilanteisiin tarjolla (hyviä) ratkaisuja. 

Kuntien veropohjien eriytyminen ja veroprosenttien erojen sekä valtionosuusjärjestelmän tulopohjan tasaustarpeen kasvu jatkuisi. Tämä johtaisi jatkuvaan ja jännitteiseen keskusteluun kuntien rahoitusjärjestelmän heikkouksista ja valuvioista. Niin ikään kuntakentän velkaantuminen jatkaisi mittavien investointitarpeiden vuoksi kasvuaan. Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossa omat lisäpaineensa investointeihin. 

Oma kysymyksensä on sekin, mahdollistaako nykytilanne kuntien digitalisaation olennaisen vauhdittamisen ja kansallisen yhteentoimivuuden parantamisen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä asiana olisi tarkkailtava sitäkin, miten kuntien itsehallinnollinen liikkumavara kehittyisi.  

Tarvitsemme rohkeaa ja pitkäjänteistä kuntapolitiikkaa

Nykytilahypoteesista nousevien vaikeiden kysymysten määrä osoittanee jo itsessään, että kansallisessa kuntapolitiikassa olisi perusteltua tähdätä rohkeampaan, pitkäjänteisempään ja yhtenäisempään suuntaan. 

Kunta- ja aluekohtainen räätälöintipaine huomioiden kuntapolitiikkatyössä onkin liikuttu alusta alkaen sen ympärillä, miten yhtenäiskunta-ajattelua pitäisi muokata, jotta hallinto sopeutuisi riittävällä tavalla erilaistuneeseen todellisuuteen. Oma pulmansa on sekin, miten ylipäänsä voi optimoida liki 300 kunnan tarpeita ajautumatta hallinnolliseen kaaokseen. 

Jani Pitkäniemi
ylijohtaja, osastopäällikkö

Kuntapolitiikan tulevaisuustyössä valmisteltavilla vaihtoehtoisilla toimenpidekokonaisuuksilla haetaan tulevien vuosien kuntapolitiikkaan yhteistä kehityskulkua. Tässä kolumnisarjassa esittelemme valmistelussa olevia vaihtoehtoja. Sarjan seuraavissa osissa tutustutaan kolmeen kuntapolitiikkatyössä koeponnistettuun kokonaisvaihtoehtoaihioon: 

  • Aihio 1: Vahvaa toiminnallista kehittämistä ja rahoitusjärjestelmän tarkastelu aikanaan 
  • Aihio 2: Järjestämiskriteerejä palveluihin 
  • Aihio 3: Yhtenäiskuntamallista irtautuminen 

Pysykää kanavalla! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, palvelut, viranomaiset, paikallisyhteiskunta, politiikka

Verolainsäädännön valmistelu perustuu avoimuuteen ja vuorovaikutukseen

Tiistai 19.10.2021 klo 12:09 - Hallitusneuvos Jari Salokoski ja erityisasiantuntija Jussi Laitila

Verolainsäädännön valmistelun avoimuus on herättänyt keskustelua. Millaista verolainsäädännön valmistelu siis on? Se on vuorovaikutteista dialogia, jossa eri osapuolten näkemykset pyritään sovittamaan yhteen siten, että näkemys muuntuu yhteiseksi prosessin aikana.

Nordic Tax Journalissa 5. lokakuuta julkaistussa Lauri Finérin kirjoittamassa artikkelissa ”Who generated the loopholes” käsitellään yhden esimerkkitapauksen kautta suomalaista verolainsäädäntömenettelyä. Artikkelissa pyritään selvittämään yhteiskunnallista vaikuttamista lakien valmistelussa. Esimerkkitapaukseksi on nostettu elinkeinotulon verottamiseen liittyvän lain niin sanottuun tasevapautukseen liittyvät lainsäädäntövaiheet vuonna 2018. 

Artikkelin näkökulma on sinänsä varsin raikas ja tuo uutta näkökulmaa kotimaiseen veropoliittiseen keskusteluun. Suomalaista avointa lainsääntöprosessia artikkelissa ei kuitenkaan kuvata lainkaan, jonka vuoksi asiasta syntyy hyvin yksiulotteinen kuva. 

Sidosryhmien kuuleminen on osa hyvää säädösvalmistelua

Hallituksen esityksen valmisteluun kuuluu olennaisena osana esitysluonnoksen lähettäminen lausuntokierrokselle. Lausuntomenettelyn kaksi tärkeintä tarkoitusta ovat tiedon saaminen sääntelyn alle tulevasta ilmiöstä sekä sen varmistaminen, että avoin kansalaiskeskustelu ja perustuslaissa säädetty demokraattinen päätöksenteko toteutuvat lakeja säädettäessä. Lausuntokierroksen tarkoituksena on siis varmistaa se, että kaikki mahdolliset tahot, joiden elämänpiiriin tai toimintaan tuleva lainsäädäntö tulee vaikuttamaan, pääsevät esittämään näkemyksensä ehdotuksesta. Kyse on vuorovaikutteisesta dialogista, jossa huomioidaan eri osapuolten näkemykset ja sovitetaan ne yhteen. 

Valtioneuvoston kansliassa toimivan lainsäädännön arviointineuvoston tavoitteena on lisätä lainvalmistelun ja erityisesti hallituksen esitysten vaikutusarviointien laatua. Nordic Tax Journalissa julkaistussa artikkelissa esimerkkitapaukseksi nostettu hallituksen esitys on ollut myös lainsäädännön arviointineuvoston vuosittaisessa arvioinnissa mukana. Neuvoston mukaan esityksestä saa hyvän käsityksen ehdotuksen vaikutuksista yrityksille ja julkiselle taloudelle ja siinä on avoimesti ja läpinäkyvästi selostettu vaikutusarvioinnin menettelyt ja rajoitukset. Lausunnon mukaan direktiivin kansallinen liikkumavara käy havainnollisesti ilmi ja direktiivin soveltamiseen liittyviä vaihtoehtoja on käsitelty huolellisesti.

On tärkeää, että lainvalmistelun avoimuudesta ja laadusta keskustellaan julkisuudessa. Se, että ministeriöissä valmistellut lakiesitykset ovat avoimesti ja laadukkaasti valmisteltuja, on tavoitteena jokaisen lakiesityksen kohdalla. 

Eri vaihtoehtojen vaikutukset täsmentyvät valmistelun edetessä 

Nordic Tax Journalissa julkaistussa artikkelissa Suomen esitetään menettävän vuosittain suuren määrän verotuloja tasevapautusta koskevan sääntelyn vuoksi. 

Säädösvalmistelussa vaikutusten arvioinnin keskeinen tehtävä on tuottaa tietoa lainsäädännön erilaisten toteutumisvaihtoehtojen vaikutuksista päätöksentekoa varten. Kun valmistelu etenee, myös eri vaihtoehtojen vaikutusten arviointia pystytään syventämään. Artikkelissa käsitellyssä hallituksen esityksessä arvioidut korkovähennysrajoituksen uudistuksen vuoden 2019 verotuottoja lisäävät vaikutukset alenivat noin 46 miljoonasta eurosta noin 10 miljoonaan euroon esityksen lausuntoversiosta sen lopulliseen versioon. 

Artikkelissa esitettiin, että vaikutusarvion alenema olisi johtunut lähes kokonaan tasevapautussäännöksen poistumisesta. Hallituksen esityksen lopullisessa versiossa verotuottoa alensi kuitenkin erityisesti mukaan otettu siirtymäsäännös, joka alensi vuoden 2019 verotuottoja noin 20 miljoonalla eurolla. Siten muista tekijöistä, joihin tasevapautus sisältyy, johtuva muutos laskelmassa olisi noin 16 miljoonaa euroa. Tästäkään summasta ei kuitenkaan voida päätellä tasevapautuksen aiheuttamaa verotuoton menetystä. 

Hallituksen esityksien vaikutusarviot laaditaan väistämättä monien epävarmuuksien vallassa. Eri vaiheissa tehdyt laskelmat eivät ole siksi aina keskenään vertailtavissa. Esimerkiksi eri verovuoden aineistopohja muuttaa lähtökohtaisesti vaikutusarvion lopputulosta, vaikka hallituksen esityksessä ei olisi muutoin tapahtunut minkäänlaista muutosta.

Ilmiöiden todellisia toteutuneita vaikutuksia voidaan mitata vasta jälkikäteen aineistoanalyysin menetelmillä, kuten aikaisemmin voimassa olleen korkorajoitussäännöksen osalta on tehtykin. Hyvin toteutetun vaikutusarvion voidaan sanoa lisäävän myös osaltaan päätöksentekoprosessin avoimuutta ja luotettavuutta.

Veropoliittiset valinnat ohjaavat valmistelutyötä – eivät elinkeinoelämän lobbarit 

Euroopan Unionin jäsenvaltioilla on ollut mahdollisuus ottaa tasevapautussääntely kansallisena optiona halutessaan käyttöön. Tätä optiota on käyttänyt 14 nykyistä jäsenvaltiota sekä Norja ja Iso-Britannia. Lisäksi tasevapautuksesta on säädetty useissa OECD:n suosituksia noudattaneissa EU:n ulkopuolisissa valtioissa. Kysymys on siis veropoliittisesta arvovalinnasta, johon suuri osa kansainväliseen veroyhteisöön kuuluvista valtioista on päätynyt. 

Suomi on noudattanut asian suhteen johdonmukaista veropolitiikkaa. Tasevapautussäännös otettiin osaksi elinkeinoverolain sääntelyä pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen esittämänä vuonna 2012. Jo tuolloin katsottiin, että sen avulla voitiin turvata suomalaisten yritysten keskitetty konsernirahoitus ja sitä kautta kotimaisen yritystoiminnan rahoitusmahdollisuudet. Lisäksi pidettiin arvokkaana sitä näkökulmaa, että kansainvälisten sijoittajien kiinnostus Suomeen sijoituskohteena ei heikkenisi liikaa. Tälle veropoliittiselle linjalle päätyi myös pääministeri Juha Sipilän hallitus loppuvuonna 2018, jolloin sääntelyä kiristettiin. Korkojen vähentämistä rajoittavaa sääntelyä ei ole missään vaiheessa lievennetty.

Viime kädessä tasevapautusta koskevassa sääntelyssä, kuten niin monessa muussakin verolainsäädännön alaan kuuluvassa kokonaisuudessa, on siis kysymys veropoliittisista arvovalinnoista ja kokonaisvaltaisesta etujen ja hyötyjen punninnasta. Tätä punnintaa jokainen hallitus tekee osaltaan ja mikäli katsoo tilanteen niin vaativan, hallitus käynnistää säännöksen tarkentamista koskevan lainsäädäntöhankkeen.

Punnintaa on tehnyt myös pääministeri Sanna Marinin hallitus: tasevapautukseen liittyvä hallituksen esitys onkin paraikaa jälleen lausuntokierroksella. Tätäkin lainsäädäntöprosessia edistää mahdollisimman avoin ja laaja kansalaisyhteiskunnan eri tahojen näkemysten kuunteleminen, joka on mahdollista vain riittävän laajoja ja aitoja kuulemis- ja lausuntomenettelyjä noudattamalla. 

Lainsäädäntöhankkeiden toteuttamisessa ennakollinen ja avoin lausuntomenettely on välttämätön edellytys suomalaisen yhteiskunnan avoimuuden säilyttämiseksi.

Jari Salokoski
Hallitusneuvos 

Jussi Laitila
Erityisasiantuntija 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvovalinta, verolainsäädäntö, lobbarit, elinkeinoelämä

Kolumni: Koronan jälkeinen aika vaatii pitkäjänteistä päätöksentekoa

Tiistai 29.6.2021 klo 19:22 - Valtiovarainministeri Annika Saarikko

6W6A9539.png

Kuva: Valtioneuvosto

Koronan jälkeisessä ajassa päättäjien aikajänteen täytyy muuttua. Korona-ajassa elettiin kuukausi ja välillä jopa viikko kerrallaan. Nyt tarvitsemme pitkäjänteisyyttä ja näkymää yli tämän hallituskauden.

Talouden tilastot ja indikaattorit kertovat päivä päivältä parempia uutisia. Kuluttajien ja yrittäjien luottamus vahvistuu, investointien kasvu on vauhdikasta ja koronarajoitusten lieventyminen näkyy tapahtumien, matkailun ja ravintoloiden elpymisenä. Lisäksi kansainvälinen talous tukee Suomen kasvua. 

Suomi pääsee mukaan kasvun vauhtiin tänä ja ensi vuonna. Vuoden taikka parin kasvupyrähdys ei kuitenkaan riitä helpottamaan julkisen talouden tasapainoa. Hallituksen tehtävä on varmistaa, että Suomi pysyy vauhdissa koko tämän vuosikymmenen.

Kansainvälinen talous antaa vetoapua talouden rakenteiden uudistumiseen kohti ympäristön kannalta kestävää kasvua. Kun 90-luvun lopulla Suomi nousi tietoliikenneteknologian johdolla, niin nyt tuon nousun ajuri voi olla juuri uusiutuviin luonnonvaroihin sekä bio- ja kiertotalouteen perustuva osaaminen. 

Rohkeutta uudistua ja lupaa vaurastua

Meiltä päättäjiltä ja etujärjestöiltä tarvitaan rohkeutta uudistua niin, että kasvu vahvistuu ja osaavan työvoiman saatavuus varmistuu. Tarvitsemme yrityksille ja omistajille lupaa vaurastua ja sen myötä kykyä investoida koko Suomeen. 

Nuoret tarvitsevat luottamusta perheellistyä. Jokaisen mahdollisuus päästä toivomaansa lapsilukuun on tärkeä tavoite ihmisten ja parien onnellisuuden mutta myös yhteiskunnan pitkän aikavälin kestävyyden kannalta. 

Näillä eväillä syksyyn mennään. Hallituksen perhevapaauudistus on tulossa eduskuntaan. Veropolitiikassa jatkamme yritysmyönteisellä linjalla pidentämällä tuplapoistojen voimassaoloa ja alentamalla teollisuuden lämpöpumppujen ja konesalien verokantaa. Suomen kestävän kasvun EU-rahoitteinen ohjelma vivuttaa hiilidioksidipäästöjä vähentäviä investointeja teollisuudessa sekä digitalisaatiota palveluissa. Palkansaajien ansiotuloverotus ei kiristy hallituksen toimin vaan kotitalousvähennyksen käyttäjillä saattaa jopa keventyä.  

Sote-uudistus jatkuu palveluiden kustannusvaikuttavuutta lisäävin ja hoitoon pääsyä nopeuttavin toimin. Julkisen hallinnon tuottavuutta vahvistetaan digitalisaation, viisaampien hankintojen ja valtion tilankäytön tehostamisen kautta. Etätyötä ja -opiskelua kannustetaan niin, että ihmiset voivat entistä vapaammin valita asuinpaikkansa. 

Vuoden loppuun mennessä odotamme johtopäätöksiä parlamentaariselta tutkimus- ja kehityspanostusten nostoa pohjustavalta työryhmältä. Tutkimus- ja tuotekehityspanostus on saatava nousemaan kohti neljää prosenttia kansantuotteesta, jotta työn tuottavuus kasvaisi ja pärjäämme kansainvälisillä markkinoilla. 

Lisärahoitus ei kuitenkaan yksin riitä. Suomesta tulee tehdä houkutteleva paikka tutkia, innovoida, luoda uutta, sijoittaa ja yrittää. Erityisosaajien työlupien kahden viikon pikalinja saadaan käyttöön syksyllä, ja myös laajempi työperäisen maahanmuuton lakiuudistus etenee eduskuntaan. 

Suomen talouden kasvun uhkana on osaavan työvoiman puute. Työllisyyttä edistävät palvelu-uudistukset tulevat syksyllä eduskuntaan ja lievittävät kohtaanto-ongelmia juuri oikea-aikaisesti. 

Jatkossa työllisyystoimissa onkin siirrettävä painopiste etuuksien uudistamiseen. Budjettiriihessä hallitus jatkaa työllisyystoimia, joilla tavoitellaan vielä 110 miljoonan euron vaikutusta julkiseen talouteen, aiemman 450 miljoonan lisäksi.  

Finanssipolitiikassa paluu yhteisiin pelisääntöihin

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan kasvun vauhdittamiseen ja rakenteiden uudistamiseen mutta myös julkisen talouden hoitoon. Niin kotimaassa kuin Euroopan unionissa on siirryttävä tässäkin asiassa koronan jälkeiseen aikaan. Sekä kansallinen kehysmenettely että Euroopan unionin vastuullisen finanssipolitiikan pelisäännöt on tehty tulevien sukupolvien turvaksi ja hillitsemään päättäjiä erilaisissa menojen lisäämisen ristipaineissa. 

Julkisen talouden ohjauksen mekanismeista ja kehittämistarpeista on käyttävä perusteellinen keskustelu ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Valtiovarainministeriö käynnistää syksyllä tätä koskevan valmistelun. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta mietinnössään julkisen talouden selonteosta antoi tuen sille, että kehysjärjestelmää uudistetaan mutta säilytetään samalla pitkäjänteistä ja vastuullista taloudenhoitoa tukevana. Korostan, että kyse ei ole vain kehystekniikasta. Pääasia on poliittinen sitoutuminen Suomen julkisen talouden uskottavuutta vahvistaviin pelisääntöihin. 

Samat haasteet ovat edessä myös Euroopan unionissa, jossa finanssipolitiikan pelisäännöt jäivät tauolle koronapandemian aikana. Perussopimuksen mukaan julkisen talouden alijäämä saa olla enintään kolme prosenttia ja velka enintään 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. 
Valtiovarainvaliokunta antoi mietinnössään tuen myös sille, että Suomessa näitä sääntöjä noudatetaan ja että Euroopan unionissa palataan normaaliin. EU:n omia varoja koskevassa mietinnössä eduskunta puolestaan velvoitti hallitusta tekemään yhteistyötä samanmielisten EU-maiden kanssa. Eduskunnan linjaukset antavat hyvän tuen syksyllä alkaviin EU:n valtiovarainministereiden kokouksiin, jossa finanssipolitiikan pelisäännöt ovat esillä. 

EU:n alijäämätavoitteessa me Suomessa pysymme vuonna 2022 mutta korona-aikana kasvaneen velkasuhteen kanssa meillä on töitä. Alijäämä on vuonna 2022 uusien arvioiden mukaan 2,6 prosenttia bruttokansantuotteesta mutta velkasuhde on yli 70 prosenttia. 

Velkasuhteen vakauttaminen hallituksen tavoitteen mukaisesti edellyttää rakenteellisia uudistuksia, työllisyystoimia, kasvun vauhditusta ja julkisten palveluiden tuottavuuden vahvistamista minimissään 2–2,5 miljardilla eurolla. Mikäli lisäksi tutkimus- ja kehityspanostuksia lisätään kohti neljää prosenttia bruttokansantuotteesta, on julkista taloutta tasapainotettava kaksin verroin eli noin neljällä miljardilla, jotta velkasuhde pysyy vakaana vuosikymmenen lopulla. Nämä mittaluokat on arvioitu hallituksen talouden kestävyystiekartassa. 

Marinin hallituksen tiellä velkasuhteen vakauttamiseen on jo hiukkasen menoleikkauksia ja rippusen veronkorotuksia. Hallituskauden loppupuolella tarvitaan edelleen uudistuksia, jotka lisäävät työvoiman tarjontaa, vauhdittavat yritysten investointeja ja lisäävät sekä yrittäjien että nuorten luottamusta tulevaisuuteen ja Suomen houkuttelevuutta myös työ- ja koulutusperäisten maahanmuuttajien silmissä. 

Suomen on päästävä myös henkisesti yli korona-ajan taakoista. Eri-ikäisten mielenterveyden vahvistamiseksi tarvitaan enemmän ihmistenvälisyyttä ja vähemmän yksinäisyyttä. Hallitus on jo päättänyt toimista, joilla lievitetään koronarajoitusten aiheuttamia haittoja lapsille, nuorille ja perheille. Jokaisen nuoren oikeus toisen asteen opiskelupaikkaan tulee tältä kannalta juuri oikeaan aikaan ja sen vaikutuksia on tarpeen seurata tiiviisti. 

Valtiovarainministeriön vastuulla on konkretisoida Marinin hallituksen talouden kestävyystiekartan toimia. Samalla otamme huomioon myös ympäristöllisen ja sosiaalisen kestävyyden. Uudistuksiin palataan tulevissa budjetti- ja kehysriihissä.  Tässä on mielessämme myös hallituksen lupaus politiikan uudistamisesta niin, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus varmistetaan ja eri-ikäiset voivat kokea Suomen hyväksi maaksi elää, oppia ja tehdä töitä.

Annika Saarikko
valtiovarainministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, korona, hallitus

Kolumni: Kannattajien tunteet ennakoivat keskustan torjuntavoiton ja perussuomalaisten odotettua pienemmän jytkyn

Torstai 17.6.2021 klo 10:35 - Timo Järvinen , toimitusjohtaja, NayaDaya Oy

Ylen haastattelussa vaali-iltana keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko totesi, että puolueelle oli manattu kohtalon vaaleja. ”Minulle tämä on viesti siitä, että kyllä keskustan aurinko nousee”, Saarikko kommentoi ennakoitua parempaa tulosta.
 
Samassa yhteydessä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho perusteli puolueensa jäämistä neljänneksi: ”Tosiasia on se, että me emme ole koskaan pystyneet kuntavaaleissa täysimääräisesti realisoimaan valtakunnallista kannatustamme ja se selittyy pitkälti äänestysaktiivisuudella.”
 

Demokratian ”hiljainen tappaja”

Käyttäytyminen – myös äänestäminen – perustuu ratkaisevalla tavalla tunteisiin. Tunteiden tarkoitus on arvioida subjektiivisia merkityksiä ja ohjata käyttäytymistä tarkoituksenmukaisesti. Vaalit eivät ole poikkeus. Arvioimme puolueiden, ehdokkaiden ja äänestämisen merkityksiä. Arviot johtavat tunteisiin ja tunteet käyttäytymiseen: puolueen valintaan ja tietyn ehdokkaan äänestämiseen.
 
JOS tunnistamme kannaltamme relevantteja merkityksiä.
 
Demokratian ”hiljainen tappaja” on merkityksettömyys. Jos emme löydä äänestämisestä, puolueista emmekä ehdokkaista omakohtaisia merkityksiä, jotka herättäisivät meissä tunteita, ei ole mitään syytä uhrata kesäistä pyhäpäivää äänestämiseen.
 
Asiat, jotka eivät herätä tunteita, ovat subjektiivisesta näkökulmastamme yhdentekeviä. Mitä useampi ihminen kokee, että äänestäminen on yhdentekevää, sitä pahemmassa kriisissä demokratiamme on.
 

Tutkimusmatka demokratian ytimeen

Tutkimme kevään aikana yhteistyössä MTV Uutisten ja YouGovin kanssa äänestäjien ja eri puolueiden kannattajien tunteita puolueita, puolueiden puheenjohtajien toimintaa sekä kuntavaaleissa äänestämistä kohtaan.
 
Käytännössä tutkimme kuntavaaleissa äänestämisen ja politiikan tekijöiden tuottamia merkityksiä ja tunteita sekä niiden vaikutuksia käyttäytymiseen, sitoutumiseen ja osallisuuteen. Tieteellisen empatiatutkimuksen ja empatia-analytiikan avulla pääsimme ensimmäistä kertaa kiinni näihin demokratian peruspilareihin.
 
Pysyäkseni otsikkoni alla, nostan löydöksistä esiin näkökulmia, jotka koskevat keskustan ja perussuomalaisten kisaa vaalien kolmossijasta.
 

Koko kansaa ei tarvitse miellyttää

Keskusta ja perussuomalaiset herättivät muita puolueita enemmän negatiivisia tunteita kaikkien kansalaisten keskuudessa – kummallakin osuus oli noin 50 prosenttia. Keskustan kohdalla yleisimpiä tunteita olivat pettymys, halveksunta ja häpeä, perussuomalaisilla kiinnostus, häpeä ja halveksunta.
 
Vaikka tunnesanat ovat latautuneita, niihin kannattaa suhtautua rauhallisesti ja uteliaasti. Tunteet kertovat arkipäiväisistä kokemuksista, joihin törmäämme jatkuvasti. Negatiivisten tunteiden osuus ei ratkaise vaalitulosta – kaikkia ei tarvitse miellyttää. Puolue, joka herättää voimakkaita tunteita puoleen ja toiseen, voi kerätä suuren kannatuksen.
 
Kunnallisvaalien lopputuloksessa tärkeässä roolissa oli demokratian ”hiljainen tappaja”, merkityksettömyys, jonka osuus oli keskustalla 33 prosenttia ja perussuomalaisilla 19 prosenttia. Tunteiden puute söi isossa kuvassa enemmän keskustaa.
 
Lisäksi positiivisia tunteita koettiin enemmän perussuomalaisia kohtaan. Perussuomalaisilla positiivisten tunteiden osuus oli 31 prosenttia, keskustalla 17 prosenttia. On ilmeistä, ettei 17 prosentin osuudella nousta suurimmaksi puolueeksi, mutta 31 prosentin osuudella se olisi ollut mahdollista.
 
Tosin on syytä huomata, että positiivisten tunteiden osuus ei ole puolueen kannatus. Äänestäjä voi tuntea myönteisiä tunteita useita puolueita kohtaan. Ratkaisevaa on, mikä puolue luo tunteita, joiden positiivinen ja sitouttava yhteisvaikutus on suurin.
 

Kannattajatkin kokevat negatiivisia tunteita

Myös kannattajat voivat kokea negatiivisia tunteita omaa puoluettaan kohtaan. Tutkimuksessa niiden osuus osoittautui keskimäärin noin kymmeneksi prosentiksi. Keskustan kannattajista negatiivisia tunteita omaa puoluetta kohtaan koki 17 prosenttia, perussuomalaisten kannattajista 9 prosenttia. Suurin osa koki kuitenkin positiivisia tunteita: keskustalla eniten tyytyväisyyttä, kiinnostusta ja myötätuntoa, perussuomalaisilla kiinnostusta, tyytyväisyyttä ja ylpeyttä.
 
Tyytyväisyys ei sitouta eikä osallista: hiljaista myöntymistä kuvaava tunne voi aiheuttaa sen, että kannattaja jää riippumattoon seuraamaan vaalien etenemistä älypuhelimellaan. Perussuomalaisten kannattajien tunteista 48 prosenttia oli positiivisesti sitouttavia. Keskustan vastaava luku oli 43 prosenttia. Perussuomalaiset veti kaulaa keskustaan tälläkin mittarilla.
 
Merkityksettömyyden osalta puntit olivat kannattajien joukossa melkein tasan: keskustan kannattajista puoluetta kohtaan koki merkityksettömyyttä 16 prosenttia. Perussuomalaisilla tunteita ei kokenut 18 prosenttia kannattajista. Pieni etu oli keskustalla.
 

Musta aurinko nousee

Puolueiden herättämät tunteet käyttäytymisvaikutuksineen ennakoivat perussuomalaisten auringon olevan keskustan aurinkoa korkeammalla. Perussuomalaiset herätti koko kansan keskuudessa huomattavasti enemmän positiivisia tunteita kuin keskusta. Lisäksi perussuomalaiset oli viidestä suurimmasta puolueesta ainoa, jota kohtaan koettujen tunteiden kärjessä oli positiivinen tunne – vieläpä eniten sitouttava kiinnostus.
 
Miksi perussuomalaiset eivät pyyhkineet keskustalla pöytää?
 
Vaaleissa ei ole kyse vain puolueista eikä ehdokkaista vaan ylipäätään äänestämisen mielekkyydestä. Tutkimmekin myös äänestäjien ja eri puolueiden kannattajien tunteita ja sitoutumista äänestämistä kohtaan. Keskimäärin äänestämiseen suhtautuu positiivisesti hieman yli puolet kansasta.
 
Lähes kolmasosa kansalaisista ei koe äänestämistä kohtaan mitään tunteita. Mukana ovat myös äänestäjät, jotka eivät kannata mitään puoluetta. Negatiivisia tunteita kokee 16 prosenttia. Kun huomioidaan, että tutkimuksen otos edustaa yli 18-vuotiaita suomalaisia, merkityksettömyyttä tai negatiivisia tunteita äänestämistä kohtaan kokee yli kaksi miljoonaa suomalaista.
 
Merkityksettömyys, ”hiljainen tappaja”, ei ole demokratian reunamilla häilyvä varjo vaan auringonpimennys, joka saa päivän muistuttamaan yötä.

Perussuomalaisten aurinko saattaa olla keskustan aurinkoa korkeammalla, mutta siitä suurempi osa on pimennossa. Yli neljännes perussuomalaisten kannattajista kokee äänestämisen merkityksettömäksi. Puolueen kannattajat kokevat äänestämistä kohtaan toiseksi vähiten sekä positiivisia tunteita että sitouttavaa kiinnostusta (vain vasemmistoliitto jää taakse).
 
Keskustan kannattajien asenteesta tulee mieleen Dylan Thomasin runo ”Do not go gentle into that good night".
 
Keskustan aurinko loistaa kirkkaammin: puolueen kannattajien kokema merkityksettömyys äänestämistä kohtaan on harvinaisempaa kuin millään muulla puolueella. Lähes kolme neljännestä (73 %) kannattajista, suurempi osuus kuin millään muulla puolueella, kokee äänestämistä kohtaan positiivisia tunteita. Myös vahvasti sitouttavan kiinnostuksen osuus (35 %) on suurempi kuin muilla puolueilla.
 
Saarikon nousevan auringon viestin voisi muotoilla Thomasin sanoin: ”Rage, rage against the dying of the light.”
 
Keskustan ja perussuomalaisten vastakkainasettelu näkyy puolueiden välisessä jännitteessä: kaikista puolueista keskustan kannattajat kokevat eniten negatiivisia tunteita juuri perussuomalaisia kohtaan. Vastaavasti perussuomalaiset kokevat negatiivisia tunteita toiseksi yleisimmin, vihreiden jälkeen, keskustaa kohtaan. Molemmilla puolueilla negatiivisten tunteiden osuus toista osapuolta kohtaan on täsmälleen sama: 69 prosenttia.
 
Mihin tunteet ja tunteiden puute lopulta johtivat?
 
Keskustan aurinko täytti puolueen kannattajat energialla, joka valaisi pimeimmätkin äänestyskopit – samaan aikaan kun ratkaiseva osa perussuomalaisista jatkoi päivä/yöuniaan.
 
Tähän Jussi Halla-aho viittasi vähemmän runollisesti puhuessaan heikosta äänestysaktiivisuudesta.
 

”Äänestysaktiivisuus” pois sanakirjasta

Ajatus ”äänestysaktiivisuudesta” on hahmoton. Käsite on kuin omaa elämäänsä elävä olento, jolle esitämme toivomuksia neljän vuoden välein, mutta joka ei koskaan ota pyyntöjämme huomioon.
 
Mitä jos unohtaisimme koko sanan ja alkaisimme puhua kansalaisten sitoutumisesta äänestämiseen? Sitoutuminen perustuu tunteisiin ja tunteet konkreettisiin merkityksiin, joita voidaan ymmärtää ja joihin voidaan vaikuttaa. Jos merkityksiä ei ole, ei ole tunteita eikä sitoutumista.
 
Meidän olisi vain hyväksyttävä, että tunteet ohjaavat käyttäytymistämme.
 
Keskustan kannattajat kokevat perussuomalaisia useammin voivansa vaikuttaa äänestämällä asioihin, joilla on merkitystä. Tämä tekee äänestämisestä merkityksellistä ja saa aikaan positiivisia tunteita äänestämistä kohtaan. Tämä motivoi keskustalaiset perussuomalaisia aktiivisemmin vaaliuurnille.
 
Tästä syystä keskusta sai torjuntavoiton ja perussuomalaiset odotettua pienemmän jytkyn. 
 

Demokratia tarvitsee tuekseen empatiaa

Miten voimme välttää merkityksettömyyden, jota huomattava osa kansasta kokee äänestämistä kohtaan? Mitä pitäisi tehdä, jotta ennätysalhainen 55 prosentin äänestysprosentti jäisi historiaan demokratian pohjakosketuksena?
 
Kysymys on perustavaa laatua oleva, demokratian ytimeen kaivautuva.
 
Voisiko ongelma olla siinä, että kansalaiset eivät tule kuulluiksi eivätkä nähdyiksi – eivät ymmärretyiksi, hyväksytyiksi eivätkä huomioiduiksi? Äänestämme neljän vuoden välein kunta- ja eduskuntavaaleissa, mutta miten päättäjät ja kansalaiset kohtaavat toisensa vaalikauden aikana?
 
NayaDaya Oy:ssä ehdotamme ratkaisuksi empatiaa. Kansalaisten kokemien tunteiden ja merkitysten aktiivinen kuunteleminen, ymmärtäminen, hyväksyminen ja huomioiminen voivat rakentaa puuttuvaa yhteyttä ja luottamusta. Empatia ei edellytä vaaleja. Tunteet, merkitykset ja osallisuus tai osattomuus ovat totta joka päivä – niille on vain annettava niille kuuluva aika ja paikka. Empatian tueksi tarvitaan tietoa, ei oletuksia eikä arvauksia.
 
Negatiivisia tunteita ei tarvitse pelätä. Hyvä uutinen on, että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, ei keskustan, ei perussuomalaisten eikä kenenkään muunkaan. Ei valtuutettujen, kansanedustajien eikä ministerien. Yhteys ja luottamus syntyvät epätäydellisyydessä ja haavoittuvuudessa.
 
Todellisen yhteyden rakentaminen edellyttää, että katsomme peiliin ja lopetamme toistemme virheiden vaanimisen, luovumme tekopyhyydestä ja lakkaamme lynkkaamasta toisiamme sosiaalisessa mediassa virheistä, joita itsekin teemme, astumme toistemme kenkiin, avaudumme empatialle ja tunnistamme myötätunnon mullistavan voiman (lainatakseni Anne Birgitta Pessin, Frank Martelan ja Miia Paakkasen erinomaisen kirjan nimeä).
 
Historiallisen matala äänestysprosentti on varoitus, jota kannattaa kuunnella. Demokratian hiipuminen merkityksettömyyteen avaisi eteemme epävakaan tulevaisuuden. Empatia ei ole demokratian uhka, vaan sen suoja. Paradoksaalisesti demokratiaa ei voi suojata muureilla eikä panssareilla vaan aseet ja suojaukset laskelmalla. Jos emme paljasta itseämme, kukaan ei voi asettua asemaamme eikä jakaa ilojamme eikä surujamme, pelkojamme eikä unelmiamme.
 
Pohdittavaa riittää poliittisilla ja yhteiskunnallisilla toimijoilla ja päättäjillä, kunnilla ja kaupungeilla sekä yhtä lailla yrityksillä. Ajattelu- ja toimintatavat eivät muutu hetkessä. Työ kannattaa aloittaa nyt, kun kuntavaalien opit ovat silmiemme edessä – ennenkuin päivä vaihtuu yöksi.
 
”Rage, rage against the dying of the light.”
 
Timo Järvinen 
toimitusjohtaja, NayaDaya Oy 
 
P.S. En ole minkään puolueen jäsen.

Tutkimusdata ja kaikkia puolueita koskevat tulokset taustamuuttujineen ovat saatavilla.

Kommentoi kirjoitusta.

Kolumni: Suomi näyttää suuntaa valtionavustustoiminnan kehittämisessä

Torstai 3.6.2021 klo 10:53 - Tuula Lybeck, Hankejohtaja

Suomessa koko valtionhallinto siirtyy vaiheittain valtionavustustoiminnan uuteen toimintamalliin ja ottaa käyttöön sitä tukevat yhteiset kansalliset valtionavustustoiminnan verkkopalvelut. Mutta miten valtionavustustoimintaa kehitetään muissa Euroopan maissa? Entä mitä se kertoo Suomessa tehtävästä kehitystyöstä? Ainakin sen, että Suomi etenee kehittämistyön etujoukoissa.

Suomi tavoittelee muiden maiden tavoin digitalisaatiohyötyjä

Valtionavustukset ovat valtion varoista myönnettävää harkinnanvaraista julkista rahoitusta, jolla tuetaan yhteiskunnallisesti tarpeelliseksi katsottavaa toimintaa tai hanketta. Sekä valtionavustusten hakemiseen että myöntämiseen liittyviä prosesseja digitalisoidaan, jotta niistä saataisiin entistäkin avoimempia ja sujuvampia. Samankaltaista kehitystyötä tehdään tällä hetkellä ympäri Eurooppaa. 

Yksi kehitystyötä tehneistä maista on Norja, jossa on selvitetty valtionavustustoiminnan tilaa ja tulevaisuutta viime vuosina. Maidemme kehitystyön lähtökohdat ovat hyvin samanlaiset. Norjassa oli vuonna 2016 noin 600 tukiohjelmaa, kun Suomessa on useita satoja valtionavustushakuja vuosittain. Norjan tukiohjelmia hallinnoi 90 organisaatiota, mikä vastaa myös hyvin suomalaisten valtionapuviranomaisten lukumäärää.

Norjan pitkän ajan tavoitteena on yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa valtion tukijärjestelmät. Norjassa digitalisoidaan erityisesti järjestöjä koskevaa valtionavustustoimintaa – uutta mallia on tarkoitus laajentaa vasta myöhemmin koskemaan myös muita kuin järjestöjä. Ruotsissa pohditaan puolestaan kuntia koskevan valtionavustustoiminnan uudistamista. 

Vaikuttaa siis siltä, että kehittämishankkeemme on laajempi kuin muissa maissa. Tällä hetkellä uudistamme valtionavustustoimintaa kokonaisuutena muun muassa järjestöjen ja kuntien kanssa, kun monessa muussa massa kehittämistyötä aloitetaan yhden hakijaryhmän kanssa. Myöhemmin on lisäksi tarkoitus jatkaa yksityishenkilöiden, tutkimuslaitosten ja yritysten valtionavustustoiminnan kehittämiseen. 

Eri maat ottavat verkkopalveluja käyttöön samasta syystä

Valtionapuviranomaiset myöntävät Suomessa vuosittain noin neljä miljardia euroa valtionavustuksina esimerkiksi järjestöille, kunnille, yrityksille ja yksityishenkilöille. Tällä hetkellä meillä ei ole kuitenkaan selkeää kokonaiskuvaa valtionavustusten kohdentamisesta ja käytöstä – kuten ei ole myöskään monella verrokkimaalla. Uuden toimintamallin ansiosta saamme kuitenkin valtionavustusten vaikutuksista yhteiskuntaan jatkossa entistä paremmin tietoa.

Halu avata tietoa ja vahvistaa viranomaisten tiedonvaihtoa yhdistää erityisesti Suomea ja Hollantia. Kuten Hollannissa, jatkossa myös kuka tahansa voi tarkistaa Tutkiavustuksia.fi-palvelustamme, kuinka paljon valtionavustuksia on haettu, myönnetty ja maksettu. Tämä lisää avustustoiminnan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

Otamme kehitystyössämme mallia myös Tanskasta. Tanskassa on julkaistu vuodesta 2017 lähtien kaikkien eri viranomaisten valtionavustusohjelmat yhdessä verkkopalvelussa statens-tilskudspuljer.dk. Avaammekin ensi vuonna uuden Haeavustuksia.fi-palvelun, joka kokoaa tulevaisuudessa kaikki eri valtionapuviranomaisten valtionavustushaut yhteen paikkaan. 

Kehitystyö on Suomessa laajempaa kuin muissa maissa 

Suomella ja sen verrokkimailla on samankaltaiset syyt kehittää valtionavustustoimintaa. Meidän kaikkien kehitystyössä yhdistyy julkisen hallinnon digitalisaatio ja tietoperustaisuus, kuten myös tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa. 

Suomessa tehtävän kehittämistyön laajuus kertoo kuitenkin siitä, että etenemme asiassa etujoukoissa. Koska kehittämishankeemme on todella laaja, kasvattaa se samalla kehitystyön vaativuutta. Emme ole valinneet helpointa reittiä.

Kehitämme valtionavustustoimintaa yhdessä ja yhtenäisesti julkisen hallinnon uudistamisen strategian mukaisesti. Se tarkoittaa ilmiöiden ja vaikuttavuuden tarkastelua, palvelujen suunnittelua ja kehitystä sekä siilojen purkamista yhdessä valtionavustusten hakijoiden ja myöntäjien kanssa. 

On tärkeää, että valtionavustustoimintaa uudistetaan yhdessä julkisen hallinnon ja avustusten hakijoiden kanssa vakaa askel kerrallaan kuluvan vuosikymmenen aikana. Pitkän ajan tavoitteemme on läpinäkyvä, osallistava, vaikuttava, kestävää yhteiskuntaa tukeva valtionavustustoiminta vuoteen 2030 mennessä.  

Tuula Lybeck
Hankejohtaja, valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalisointihanke
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtionavustus, kehitystyö, avoimuus

Blogi : Äänestäjillä on kuntapolitiikassa paljon valtaa

Tiistai 1.6.2021 klo 11:52 - Jaakko Meriläinen, Janne Tukiainen, VATT

VATT

Kuinka monta kertaa olet kuullut, ettei joku halua äänestää, koska äänellä ei kuitenkaan ole vaikutusta vaalien lopputulokseen tai siihen mitä päätöksiä tehdään? Kenties olet itsekin tullut ajatelleeksi samalla tavalla.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että jokaisen äänellä on väliä – ainakin kuntavaaleissa. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on yhteistyökumppaniensa kanssa tehnyt jo lähes vuosikymmenen ajan runsaasti tutkimusta Suomen kuntavaaleihin ja kuntapolitiikkaan liittyen. Tutkimuksissa on hyödynnetty laadukkaita rekisteriaineistoja ja ns. kvasikokeellisia tutkimusasetelmia. Tässä blogikirjoituksessa kerromme, mitä tutkimuksissa on opittu äänestämisen merkityksestä.

Voiko yksi ääni vaikuttaa vaalien lopputulokseen?

Lyytikäinen ja Tukiainen (2019) tutkivat sitä, miten yleisiä täpärät vaalit ovat ja miten äänestäjät reagoivat niihin. Suomen vaalijärjestelmässä tulee säännöllisesti tasapelejä niin puolueiden välillä kuin sisälläkin. Tasapelitilanteessa valituksi tuleva arvotaan, käytännössä valitun nimi nostetaan side silmillä hatusta.  Yksi ainoa äänestäjä olisi voinut valinnallaan siis vaikuttaa siihen, kuka tulee valituksi. Erittäin paljon valtuustopaikkoja jaetaan myös hyvin pienillä, yhden tai kahden äänen eroilla. Tällöin yksi perhe tai pari kaverusta olisivat voineet vaikuttaa vaalitulokseen, jos olisivat päätyneet äänestämään samaa ehdokasta. 

Nämä täpärät vaalit ovat äänestäjien vaikutusvallan kannalta hyvä uutinen. Ne ovat myös tutkijan näkökulmasta hyödyllisiä. Ei ole yksinkertaista arvioida miten kunnanvaltuuston koostumus vaikuttaa kunnan toimintaan. Yleisesti ottaen ei ole sattumaa, kuka tulee valituksi. Täpärät vaalit tulevat siinä tutkijan avuksi.  Näissä tapauksissa vaalin lopputulos on likipitäen arpapeliä: kyseessä on siis luontaisesti syntynyt satunnaistettu koeasetelma. Niinpä tiukat vaalit eivät ole ainoastaan kannustin äänestäjille vaaliuurnille lähtemiseen vaan myös aarreaitta tutkijoille.

Yksittäiset äänet voivat vaikuttaa valtuustopaikkojen lisäksi myös poliittisten johtoasemien jakoon. Meriläinen ja Tukiainen (2018) tarkastelevat, millä perustein puolueet nimittävät kunnanhallitusten puheenjohtajia. Vaikka käytännöt vaihtelevat puolueiden ja kuntien välillä, yksi asia on selvä: ehdokkaiden saamalla äänimäärällä on merkitystä. Jopa silloin, kun kaksi ääniharavaa saa lähestulkoon saman äänimäärän, puolueet nimittävät täpärästi enemmän ääniä saaneen kunnanhallituksen johtoon suuremmalla todennäköisyydellä kuin täpärän kakkosen.

Tajuavatko äänestäjät vaikutusmahdollisuutensa?

Suomalaiset äänestäjät ymmärtävät vaikutusmahdollisuutensa yllättävän hyvin. Lyytikäinen ja Tukiainen (2019) näyttivät, että kunnissa, joissa tiukkoja vaaleja on enemmän, myös äänestysaktiivisuus on korkeampi.

Myös Saarimaa ja Tukiainen (2016) ja Hortala-Vallve ym. (2021) osoittivat, että suomalaiset äänestäjät osaavat ajatella strategisesti. Kuntaliitosten jälkeen pienen liitoskunnan äänestäjät keskittävät ääniään puoluelistan sisällä, jotta pienen kunnan ehdokkailla olisi mahdollisuus pärjätä ison liitoskunnan ehdokkaita vastaan. Samanlaista äänten keskittämistä havaitaan vaaliliitoissa, joissa pienemmän puolueen äänestäjät keskittävät ääniään. Strateginen ajattelu ei toki ole ainoa äänestämisen vaikutin. Lapointe ym. (2019) näyttivät, että kokemus vaikutusvallasta ja tunne siitä, että politiikka on lähellä omaa arkea motivoivat äänestäjiä. Äänestysaktiivisuus on suurinta pienissä kunnissa, mutta kuntaliitoksen jälkeen aktiivisuus laskee isomman kunnan tasolle. Samalla äänestäjät myös kokevat politiikan etäisemmäksi itselleen. 

Onko sillä väliä, ketkä kunnanvaltuustossa istuvat?

Äänestäjien ratkaisulla on erityistä väliä silloin, kun ehdokkaan valituksi tuleminen on hiuskarvan varassa. Sillä, kuka tulee täpärästi valituksi, voi olla väliä esimerkiksi puolueiden jakaessa paikkoja kunnallishallinnossa vaalien jälkeen. Tuoreessa tutkimuksessa Meriläinen ja Tukiainen (2021) selvittävät, pärjäävätkö puolueet paremmin paikkaneuvotteluissa, jos niiden listoilta valitaan enemmän jo edellisessä valtuustossa istuneita konkaripoliitikkoja. Kunnanhallitusten paikat jaetaan kunnissa perinteisesti valtuustoedustusta mukaillen, mutta poliittisten elinten kokoerojen vuoksi paikkaosuudet eivät täsmää yksi yhteen. Meriläisen ja Tukiaisen tutkimustulokset osoittavat, että uudelleenvalitut poliitikot ovat puolueille neuvotteluvaltti. Jos kaksi puoluetta ovat muutoin keskenään identtisiä, enemmän hallituspaikkoja saa se puolue, jonka valtuutetuista suurempi osuus on uudelleenvalittuja poliitikkoja. Tulos on kiinnostava myös sen takia, että kokemus valtuutettuna ei kuitenkaan tuo etua itse vaaleissa (Hyytinen ym. 2018b). Tämä kertoo myös siitä, että puolueille on kokemukselle enemmän kysyntää kuin äänestäjille. 

Valituksi tulleilla poliitikoilla on myös vaikutusta siihen, minkälaista politiikkaa valtuustossa tehdään. Yksi esimerkki tästä on Hyytisen ym. (2018) tutkimus kuntatyöntekijöistä kunnallispolitiikassa. Julkisen sektorin työntekijöiden poliittinen osallistuminen puhuttaa niin Suomessa kuin maailmallakin. Vaikka monet maat ovat kieltäneet julkisen sektorin työntekijöitä asettumasta ehdokkaiksi vaaleihin tai rajoittavat heidän päätäntävaltaansa muilla tavoin, ei ole ollut juuri näyttöä siitä, miten heidän osallistumisensa paikallispolitiikkaan vaikuttaa tehtyihin päätöksiin. Hyytinen ym. havaitsivat, että julkisen sektorin työntekijöiden poliittinen edustus kasvattaa julkisia menoja. Tämä kasvu tapahtuu erityisesti työntekijöiden omalla sektorilla. Esimerkiksi terveydenhuollon alan valtuutetut kasvattavat terveydenhuollon menoja.

Miten tätä havaintoa sitten pitäisi tulkita? Ei voida sanoa, onko julkisen sektorin työntekijöiden poliittinen edustus hyvä vai huono asia. Tulokset ovat kuitenkin linjassa sen kanssa, että kuntatyöntekijävaltuutetuilla on muita valtuutettuja parempaa tietoa julkisen sektorin toiminnasta ja he onnistuvat siksi tehokkaammin vaikuttamaan tehtyihin päätöksiin.

Poliittinen edustus on myös omiaan luomaan voittajia ja häviäjiä. Harjunen, Saarimaa ja Tukiainen (2021) tutkivat, miten kunnallispoliitikot vaikuttavat omiin naapurustoihinsa. Tutkimuksessa havaittiin, että jos kunnanvaltuustoon tulee valituksi ehdokas, joka asuu lähellä koulua, koulun sulkemisen todennäköisyys puolittuu noin kahdestakymmenestä prosentista kymmeneen prosenttiin vaalikauden aikana. On tärkeä huomata, että kuntalaisilla ei ole tasainen edustus päätöksenteossa: matalampituloiset naapurustot ovat valtuustoissa aliedustettuja. Politiikalla on siis merkitys ihmisten jokapäiväisten palvelujen kannalta ja alueellisen eriarvoistumisen muodostumisessa.

Lisätodisteita poliitikkojen ominaisuuksien vaikutuksesta antaa Meriläinen (2021), joka tarkastelee poliitikkojen kyvykkyyden vaikutuksia politiikkaan. Meriläisen tulokset ovat äänestäjien näkökulmasta rohkaisevia. Äänestäjät voivat valita eri mittareilla osaavia poliitikkoja, jotka toteuttavat vastuullista talouspolitiikkaa ideologiansa tarjoamissa puitteissa. Esimerkiksi talouspoliittisesti keskimäärin vasemmalle kallellaan olevat yliopistokoulutetut poliitikot näyttävät pystyvän kasvattamaan kunnan menoja ilman, että kuntatalouden tasapaino kärsii. Keskimäärin oikeammalle nojaavat kokeneet poliitikot puolestaan parantavat julkisen talouden tasapainoa ilman, että julkisia menoja joudutaan leikkaamaan. 

Vaalijärjestelmien merkitys

Kuntien päätöksenteossa toki kaikki ei ole kiinni äänestäjien valinnoista tai siitä, millaisia poliitikkoja valtuustoihin valitaan. Päätöksentekoa muovaa moni muukin tekijä. Yksi tärkeä seikka ovat instituutiot. Esimerkiksi Matakos ym. (2018) selvittivät suomalaisten vaali-instituutioiden vaikutusta puolueiden sisäiseen ideologiseen yhtenäisyyteen. Matakos ym. näyttävät, että vaalijärjestelmän suhteellisuudella on avainrooli. Kun valtuustokoko on pienempi, vaalijärjestelmä suosii enemmän suurempia puolueita. Se kannustaa puolueita äänien houkuttelemana haalimaan monenlaisia ehdokkaita, vaikka tämä saattaa tehdä tehokkaan päätöksenteon vaikeammaksi.

Toinen tuore tutkimus (Hortala-Vallve ym., 2021) tarkastelee vaaliliittojen syitä ja seurauksia Suomen kunnallispolitiikassa. Vaaliliittoja on moitittu silloin tällöin ideologisen yhtenäisyyden puutteesta. Esimerkiksi vuosien 2012 ja 2017 kunnallisvaaleissa Alavieskassa nähtiin kolmen keskustaoikeistolaisen puolueen – Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten – sekä Vasemmistoliiton muodostama vaaliliitto. Vaaliliiton julkilausuttu tavoite oli taata laajempi edustus Keskustan kontrolloimassa kunnanvaltuustossa. Hortala-Vallve ym. havaitsivat, että tämä on yleinen ilmiö: vaaliliitoista on pienille puolueille hyötyä erityisesti silloin, kun kunnan suurin puolue on saamassa täpärästi yli puolet valtuustopaikoista. Niissä tapauksissa vaalimatematiikka kääntyy usein liittoutuneiden puolueiden eduksi ja estää yksinkertaisen enemmistön muodostumisen.

Moni maa on päätynyt kieltämään vaaliliitot kokonaan, koska niiden on epäilty vääristävän vaalitulosta. Hortala-Vallven ym. tulokset antavat osviittaa päinvastaisesta: vaaliliitot ovat itse asiassa keino taata kattavampi äänestäjäkunnan mielipiteiden edustus päätöksenteossa. Edustuksen kattavuutta voidaan pitää tavoiteltavana itseisarvona, mutta se voi myös vaikuttaa päätöksenteon lopputulemiin. Meriläinen (2019) näyttää, että vallan kasautuminen yhdelle puolueelle laskee kuntien menoja, olettavasti koska joudutaan tyydyttämään harvemman neuvotteluosapuolen toiveet. Sinänsä menojen taso ei itsessään ole hyvä tai huono asia, mutta tulos jälleen osoittaa, että vallan jakautumisella on väliä.

Erilaisia poliittisia instituutioita kuten vaalijärjestelmiä koskeva tutkimus antaa pohdittavaa myös päätöksentekijöille. Olisiko päätöksenteon tehokkuuden kannalta parempi, jos kuntavaalit käytäisiin suljettuja listoja käyttäen? Mikä on sopiva valtuuston koko? Tulisiko alueellista tasa-arvoa parantaa naapurustojen kiintiöillä? Tutkimus näiden kysymysten parissa jatkuu. Instituutiot yksistään eivät määritä vaalien lopputulosta tai sitä, millaista politiikkaa valitut poliitikot tekevät. Kuntademokratiassa äänestäjien valinnat ovat äärimmäisen tärkeitä: yksittäiselläkin äänellä voi olla väliä ja se kuka valtaan valitaan vaikuttaa suoraan kuntalaisten elämään.

Kuinka vaalitutkija ottaa tutkimustulokset huomioon itse äänestäessään? 

Yksi tapa lisätä oman äänen merkitystä on valita oma ehdokas niiden joukosta, jotka pääsivät viime vaaleissa täpärästi läpi tai jäivät niukasti valtuuston ulkopuolelle. He saattavat olla samassa tilanteessa uudestaan näissäkin vaaleissa. Myös vaalikoneet ja ehdokkaan ominaisuuksien (asuinalue, ammatti, ikä, koulutus, sukupuoli jne.) tarkastelu on avuksi, jotta äänestäjä löytää itselleen tärkeitä asioita tehokkaasti ajavan ehdokkaan. Ja kun ehdokas on valittu, häntä voi suositella muillekin.

VATT
Jaakko Meriläinen, apulaisprofessori, Instituto Tecnológico Autónomo de México. 
Janne Tukiainen, Professori, Turun yliopisto; Johtava tutkija, VATT. 

Kirjallisuutta

Harjunen, Oskari, Tuukka Saarimaa ja Janne Tukiainen. 2021. ”Love Thy (Elected) Neighbor? Residential Segregation, Political Representation and Local Public Goods.” Aboe Centre for Economics Discussion Paper 138. Luettavissa osoitteessa https://ace-economics.fi/kuvat/dp138.pdf. 

Hortala-Vallve, Rafael, Jaakko Meriläinen ja Janne Tukiainen. 2021. ”Pre-Electoral Coalitions: Insights into the Boundaries of Political Parties.” Aboe Centre for Economics Discussion Paper 143. Luettavissa osoitteessa https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3784746.

Hyytinen, Ari, Jaakko Meriläinen, Tuukka Saarimaa, Otto Toivanen ja Janne Tukiainen. 2018a. ”Public Employees as Politicians: Evidence from Close Elections.” American Political Science Review 112(1), 68-81.

Hyytinen, Ari, Jaakko Meriläinen, Tuukka Saarimaa, Otto Toivanen ja Janne Tukiainen. 2018. When Does Regression Discontinuity Design Work? Evidence from Random Election Outcomes. Quantitative Economics 9, 1019-1051.

Lapointe, Simon, Tuukka Saarimaa ja Janne Tukiainen. 2018. ”Effects of Municipal Mergers on Voter Turnout.” Local Government Studies 44, 512-530.

Lyytikäinen, Teemu ja Janne Tukiainen. 2019. “Are voters rational?” European Journal of Political Economy 59, 230-242.

Matakos, Konstantinos, Riikka Savolainen, Orestis Troumpounis, Janne Tukiainen ja Dimitrios Xefteris. 2018. Electoral Institutions and Intraparty Cohesion. VATT Working Papers 109. Luettavissa osoitteessa https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3212638

Meriläinen, Jaakko. 2019. “Single-Party Rule, Public Spending, and Political Rents: Evidence from Finnish Municipalities.” Scandinavian Journal of Economics 121(2), 736-762.

Meriläinen, Jaakko. 2021. “Politician Quality, Fiscal Policy and Ideology.” Työpaperi. Luettavissa osoitteessa https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3741701. 

Meriläinen, Jaakko ja Janne Tukiainen. 2021. ”The Advantage of Incumbents in Coalitional Bargaining.” Aboa Centre for Economics Discussion Paper 137. Luettavissa osoitteessa https://ace-economics.fi/kuvat/dp137.pdf. 

Meriläinen, Jaakko ja Janne Tukiainen. 2018. ”Rank Effects in Political Promotions.” Public Choice 177(1), 87-109.

Saarimaa, Tuukka ja Janne Tukiainen. 2016. “Local Representation and Strategic Voting: Evidence from Electoral Boundary Reforms.” European Journal of Political Economy 41, 31-45.

Kommentoi kirjoitusta.

Koronatuki jaettava oikeudenmukaisesti ja läpinäkyvästi

Torstai 27.5.2021 klo 14:45 - Ahti Vänttinen, Muusikkojen liitto

Muusikkojen liitto

Päinvastoin kuin Oskari Onnisen kirjoituksessa (HS 26.5.2021) annetaan ymmärtää, Muusikkojen liitolla ole riitaa yhdenkään muun taidejärjestön kanssa, vaan olemme pyrkineet edistämään freelancereille koronan johdosta suunnatun määrärahan mahdollisimman nopeaa, läpinäkyvää ja oikeudenmukaista jakamista taiteenalasta riippumatta. Olemme myös tehneet osamme siinä, että määräraha on yli päätään saatu lobattua todeksi. Oikeudenmukaisuus toteutuu, jos apurahan määrä korreloi nettomenetyksen kanssa apurahamallin realiteetit huomioiden. Menetyksen laskemisen tulee perustua todellisiin lukuihin, jolloin menetystä ei tarvitse arvioida tai arvata, vaan sen voi laskea. Menetys on ehdotuksessamme yksi apurahan myöntämisen perusteista, eikä kyse ole yritystuen kaltaisesta laskennallisesta kompensaatiomallista kuten Taiken johtaja Paula Tuovinen virheellisesti väittää.

Apurahalle ei ole koronakriisistä johtuvaa tarvetta, jos menetys on jäänyt hyvin vähäiseksi tai jos laskelma osoittaa, että hakijalla on menetyksistä huolimatta riittävä toimeentulo. Kyseessä on kriisituki, jolle täytyy olla aito tarve. Näin määriteltynä tuki kohdistuu tasapuolisesti ja neutraalisti taiteenalasta riippumatta, eikä kukaan pysty käyttämään minkäänlaista vipuvartta. Harkinnanvaraisuus ei tarkoita sitä, että harkinnan täytyisi olla epämääräistä tai läpinäkymätöntä.

Kirjoituksen viittaukset ”ylemmän keskiluokan” muusikoihin eivät voisi olla kauempana totuudesta. Muusikkojen liiton freelancereista yli 80 % ansaitsee keskimäärin enintään 2500 euroa kuukaudessa, suuri osa vielä selvästi vähemmän. Kaikilla aloilla on menestyjiä, mikä on hieno juttu, mutta tällainen banaali yleistys heijastelee joko kirjoittajan piittaamattomuutta faktoista tai julkaisevan median alennustilaa.

Muusikkojen liitolle sopii hyvin, että apurahat jakaa Taike, mutta olemme ehdottaneet että tuki jaettaisiin siitä huolimatta nopeasti ja läpinäkyvästi. Taiken käyttöön ehdotetut työkalut eivät tarkoita, että tuet jaettaisiin yksityisten säätiöiden toimesta, kuten Paula Tuovinen jutussa sanoo, vaan että prosessi olisi nykyistä tehokkaampi ja nopeampi. Freelancerien hädän vuoksi nopean jaon pitäisi olla Taikenkin prioriteetti, mutta näin ei näytä olevan. Taiken mallilla rahaa voi odottaa ehkä vasta syyskuussa, ja pitkälti tilapäistyövoiman voimin toteutetun arviointiprosessin jälkeen hakijat eivät taas kerran ymmärrä miksi joku sai apurahan ja joku toinen ei.

Oskari Onninen päätteli Ylen Jälkinäytöksessä 27.5., että muusikot ovat ajaneet härskisti omaa etuaan ja ovat köyhien kuvataiteilijoiden taskuilla. Tällainen tulonsiirto ei ole mitenkään mahdollinen, koska kenelläkään, ei sen enempää kuva- kuin säveltaiteilijoillakaan, ole subjektiivista oikeutta korona-apurahaan. Rahaa, joka ei ole vielä kenenkään taskussa, ei voi sieltä vielä ottaa pois eikä sitä voi menettää. Nyt keskustellaan vasta korona-apurahojen myöntöperusteista.

Hallitus on linjannut, että määräraha tulee käyttää koronaepidemian vaikutusten vähentämiseen, ja eduskunnan valtionvarainvaliokunnan mietinnön mukaan tuen pitäisi vastata mahdollisimman hyvin tulonmenetyksiin ja tuen tarpeeseen. Mietinnön mukaan tukimenettelyn ja päätöksenteon tulee toimia läpinäkyvästi ja tehokkaasti niin, että avustukset saadaan perille mahdollisimman nopeasti. Onninen on selvästi eri linjoilla kuin maan hallitus ja eduskunta.

Jos apurahat asettuvat esimerkiksi 2000–8000 euron haarukkaan, esittämämme malli varmistaisi sen, että tuki painottuu erittäin voimakkaasti nimenomaan pienituloisille freelancereille, koska apurahojen euromäärä leikkaisi tehokkaasti tukia niiltä, jotka ovat vertailujaksolla ansainneet paljon. Ennen olemattomien vastakkainasettelujen lietsomista kannattaisi perehtyä asiaan kunnolla.

Ahti Vänttinen
puheenjohtaja
Muusikkojen liitto

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koronatuki, muusikkojen liitto

Kolumni: Tuottaako sosiaaliturva haluamiamme asioita?

Perjantai 21.5.2021 klo 16:27 - Pasi Moisio, Sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja

Kohta vuoden ajan sosiaaliturvakomitea, jaostot ja tutkijaverkosto ovat käyneet läpi selvityksiä, tutkimuksia ja asiantuntijanäkemyksiä Suomen sosiaaliturvan tilasta ja ongelmista. Iso kuva uudistuksen haasteista alkaa selkiytyä. Sosiaaliturvan suuret rakenteelliset ongelmat eivät näytä liittyvän sosiaaliturvan tasoon tai kattavuuteen, vaan koko järjestelmän tarkoituksenmukaisuuteen - siihen, tukeeko ja tuottaako sosiaaliturvajärjestelmämme oikeita ja haluamiamme asioita: elämän ennakoitavuutta, työllisyyttä, toimintakykyä ja osallisuutta? 

Kansainvälisesti tarkastellen Suomen sosiaaliturvan taso ja kattavuus ovat hyvät. Väliinputoamisia ja kohtuuttomia tilanteita esiintyy, mutta sosiaaliturvan ulkopuolella ei ole suuria väestöryhmiä ja turva kattaa keskeiset sosiaaliset riskit. Sosiaaliturvan riittävyydestä käydään keskustelua, kuten kuuluukin, mutta tasoltaan Suomen sosiaaliturva ei eroa muista Pohjoismaista. Suomen sosiaaliturvan rakenteellisia ongelmia ei siis voida (enää) ratkaista yksinomaan tuomalla uusia ryhmiä sosiaaliturvan piiriin tai nostamalla etuuksien tasoja, vaikka molemmista voi löytää tarpeita parannuksille. Tämä johtopäätös ei kuitenkaan helpota komitean työtä, päinvastoin. Rakenteiden uudistaminen on vaikeampaa, sillä se tarkoittaa, että olemassa olevia rakenteita täytyy muuttaa ja tällöin jotkin jo olemassa olevat etuudet lähes väistämättä muuttuvat.


Väestörakenteen ja julkisen talouden ennusteiden mukaan jo tämänhetkisen etuus- ja palvelutason ylläpitäminen edellyttää nykyistä enemmän työtuloja ja niistä maksettavia sosiaaliturvamaksuja ja veroja. Sosiaaliturvan tulisi siis osaltaan tuottaa ja tukea nykyistä korkeampaa työllisyyttä ja sitä tukevaa toimintakykyä ja osallisuutta - ellei sitten hyväksytä tavoitteeksi pienempi hyvinvointivaltio tai korkeampi verotus tai onnistuta lisäämään työn tuottavuutta merkittävästi. Tuottavuusloikan toteutumisesta ei ole takeita, ei myöskään siitä, että se helpottaisi julkista taloutta. Jos sosiaaliturvan rakenteiden uudistaminen työllisyyttä tukeviksi ei ole tavoitteena, täytyy avoimesti keskustella hyvinvointivaltion pienentämisestä tai verojen korottamisesta ratkaisuna väestörakenteen muutokseen.

Sosiaaliturva voidaan uudistaa tukemaan paremmin elämän ennakoitavuutta, työllisyyttä, toimintakykyä ja osallisuutta – ja vieläpä kaikkia näitä yhdessä. Käytännössä sosiaaliturvauudistuksen tavoitteet vaativat toteutuakseen enemmän työtä ja korkeampaa työllisyyttä. Tämän vuoksi joudumme todennäköisesti edellyttämään enemmän työn tekemistä niiltä, joilta sitä voidaan edellyttää. Samoin täytyy rehellisesti viestiä, että sosiaaliturvan rakenteellinen uudistaminen tarkoittaa, että olemassa olevat etuudet väistämättä muuttuvat. Tämä johtaa helposti uudistuksen ”voittajien ja häviäjien” listaamiseen, mikä hämärtää sitä, että suurin osa meistä on elämänsä aikana sekä sosiaaliturvan saajia että rahoittajia: lapsina, vanhempina, opiskelijoina, työttöminä, työllisinä, yrittäjinä, työkyvyttöminä ja vanhuuseläkeläisinä. Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on luoda toimivampi ja oikeudenmukaisempi sosiaaliturva yli elämän eri vaiheiden, sellaisena kuin sosiaaliturva ihmisten elämässä näyttäytyy. 

Kannanotot ovat komitean seuraava työvaihe 

Sosiaaliturvakomitea on aloittanut uudistuksen seuraavan työvaiheen eli keskustelun uudistuksen tiekartalle nostettavista ongelmista. Tukeakseen komitean keskustelua puheenjohtajisto on laatinut luonnoksen ratkaistavista ongelmista. Tätä luonnosta kutsumme nimellä kannanottojen rakenne. Tavoitteena on, että kuluvan vuoden aikana komitean keskustelusta syntyy ongelmaraportteihin riittävän yksimieliset kannanotot, joissa kuvataan mitä sosiaaliturvan ongelmia lähdetään ratkaisemaan, mihin suuntaan ja millaiselle sosiaaliturvan perusrakenteelle. Kannanotot muodostavat rungon uudistuksen tiekartalle, joka julkaistaan komitean välimietintönä hallituskauden lopussa. 

Pasi Moisio 
Sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliturva. työllisyys, osallisuus, toimintakyky

Kolumni: EU tuo Suomelle aitoa eurooppalaista lisäarvoa

Sunnuntai 9.5.2021 - Ministeri Tuppurainen

Kuva: Valtioneuvosto

”Järjestäytyneen ja elävän Euroopan sivistykselle antama panos on välttämätön, jotta rauhanomaiset suhteet kyetään säilyttämään.” Näin totesi ns. Schumanin julistus, jossa Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Pariisissa vuonna 1950 pitämässään puheessa Euroopalle uudenlaista poliittista yhteistyötä hiilen ja teräksen tuotannossa. Idea oli, että yhteistyö ja keskinäinen riippuvuus loisivat vaurauden lisäksi myös rauhaa Eurooppaan.

Tätä Schumanin ehdotusta pidetään nykyisen Euroopan unionin alkusoittona ja 9. päivä toukokuuta, julistuksen vuosipäivä, tunnetaan nykyään Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivänä, Eurooppa-päivänä. 

Teräksestä ja hiilestä on kuljettu pitkä matka, mutta yhä vieläkin EU:n syvintä olemusta määrittää sen tarve vaalia rauhaa ja vakautta aiemmin sotien pirstomassa maanosassa.

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Neljännesvuosisadassa unioni, samoin kuin koko ympäröivä maailma, on muuttunut ja kehittynyt. Yhteinen eurooppalainen rauhanprojektimme on tuonut Suomelle niin turvaa kuin vakautta, mutta myös antanut paikan vaikuttaa kansanvälisen politiikan kovassa ytimessä. 

Suomen EU-poliittinen linja määritellään alkuvuodesta valmistuneessa hallituksen EU-poliittisessa selonteossa. Suomen tavoitteena on sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä Euroopan unioni. Suomen vahvuutena on aloitteellinen, johdonmukainen ja eurooppalaiseen yhteistyöhön myönteisesti suhtautuva linja. Jatkamme toimintaamme yhteistyökykyisenä jäsenvaltiona, joka etsii aktiivisesti yhteisiä, eurooppalaista lisäarvoa luovia ratkaisuja ja edistää avoimuutta. Aloitteemme tukevat unionin yhtenäisyyttä. Vain olemalla rakentavasti mukana kaikessa yhteistyössä ja keskustelussa EU:n kehittämisestä, saamme äänemme kuuluviin, näkemyksillemme painoarvoa ja voimme ajaa omia tavoitteitamme ja etujamme sekä vaikuttaa EU:n tulevaisuuteen.

EU:n kautta olemme kyenneet vaikuttamaan meitä koskettaviin, kansallisiin ja Euroopan rajat ylittäviin ilmiöihin ja ongelmiin eri tavoin kuin olisimme kyenneet yksittäisenä valtiona. Olemme olleet osa eurooppalaista rauhan, vakauden ja vaurauden projektia, nauttineet ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaasta liikkuvuudesta ja pääsystä yli 450 miljoonan kuluttajan sisämarkkinoille sekä yhteisestä valuutasta ja kaupan ja investointien esteiden purkamisesta. 

Arjessamme EU näkyy monin tavoin aina erilaisista yhteiskuntaamme hyödyttävistä rahoitusohjelmista nuorten suosimaan Erasmus-vaihtoon. EU parantaa myös kuluttajan suojaa esimerkiksi verkko-ostoksia tehtäessä. 

Elämme maailmassa murroskautta. Ilmastonmuutos haastaa meitä kehittämään kestäviä tapoja toimia, ja koronapandemian jälkeen alkamassa on myös suuri jälleenrakennuksen aika. Nämä suuret mullistukset kirittävät meitä – nyt on oltava valmiina tarttumaan niin yhteisen elvytyksen tuomiin mahdollisuuksiin kuin uudistamaan yhteiskuntaa entistä kestävämmäksi. Meidän ei ainoastaan pidä kyetä vastaamaan maailmanlaajuisiin megatrendeihin, kuten ilmastonmuutokseen ja digitalisaatioon, vaan meidän tulee myös osata hyödyntää niihin liittyvät taloudelliset mahdollisuudet. Omiin arvoihinsa ja vahvuuksiinsa luottava EU voi näyttää suuntaa koko maailmalle. 

Demokratia, oikeusvaltioperiaate sekä perus- ja ihmisoikeudet ovat unionin kaiken toiminnan perusta. Ne on huomioitava kaikessa EU:n ja jäsenvaltioiden toiminnassa, samoin kuin muut kansainvälisen oikeuden velvoitteet. Suomelle on tärkeää, että olemme sitoutuneet yhteisiin arvoihimme ja niitä myös noudatetaan unionissa. Ne eivät ole sanahelinää, ne muodostavat koko unionimme perustan. Niiden pohjalta me käymme kauppaa, laadimme sopimuksia ja kehitämme kansalaisyhteiskuntaa.

Näitä arvoja on edistettävä aina ja kaikkialla. Tukemalla demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta sekä perus- ja ihmisoikeuksia kasvatamme EU:n yhteistä resilienssiä, kestävyyttä ja uskottavuutta. Ainoastaan arvoihinsa sitoutunut unioni voi täyttää ne vaatimukset, joita sitä kohtaan asetetaan. Sellaisessa unionissa myös kansalaisten asema on turvattu ja ääni kuuluu. 

Eurooppa on ihmisiään varten. Demokratian kehittäminen EU:ssa vaatii pitkäjänteistä ja laaja-alaista työtä. Kun puhumme lähes puolen miljardin ihmisen yhteisöstä, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten todella kuulemme ihmisten viestit, ajatukset ja ideat.

Tänään Eurooppa-päivänä otetaan uusi askel kohti laajemmin kansalaiskeskustelua käyvää unionia. Tänään lanseerattava EU:n tulevaisuuskonferenssi antaa kaikille eurooppalaisille uuden yhteisen kanavan, jossa keskustella siitä, millaiselta tulevaisuuden EU:n tulisi näyttää.

Avoimen ja osallistavan demokratian kehittäminen on ollut jo pitkään suomalaisen yhteiskunnan vahvuus. Käytänkin tämän tilaisuuden hyväkseni ja haastan teidät kaikki mukaan kantamaan Suomen ja suomalaisten ääntä tulevaisuuskonferenssissa. Käytetään yhdessä tämä mahdollisuus tuoda EU:n tasolla esille myös suomalaisia ruohonjuuritason näkemyksiä. Kun osallistumme aktiivisesti keskusteluun, saamme suomalaista sielunmaisemaa paremmin näkyviin myös konferenssista aikanaan tehtävissä johtopäätöksissä.

Tytti Tuppurainen
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, turvallisuus, kuluttajat

Kolumni: Talouspolitiikassa tarvitaan sekä menokuria että uudistumista

Perjantai 7.5.2021 klo 17:49 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

matti-vanhanen-9960.png

Kuva: Valtioneuvosto

Valtion menojen tason muutokset kiinnostavat rahoittajiamme eli veronmaksajia sekä luotonantajia. Veronmaksajat ennakoivat tulevaisuutta. Luotonantajat arvioivat, millaisia riskejä Suomen valtion velan rahoittamiseen liittyy. Sen mukaan määrittyy meille annetun velkarahan hinta.

Valtiontalouden kehykset ovat päättäjien sitoutumista menojen suunnitelmallisuuteen ja johdonmukaisuuteen.  Kehysmenettely otettiin nykymuotoisena käyttöön ensimmäisen pääministerikauteni alussa vuonna 2003. Menotasot eri vuosille on sovittu ennakoivasti, osana hallitusohjelmaa. Erilaiset yllättävät menot on tähän mennessä onnistuttu sovittamaan kehyksiin.

Viime vuonna – ensimmäistä kertaa 18 vuoteen – kehyksistä oli luovuttava kesken hallituskauden koronakriisin tuomien yllättävien suurien menojen vuoksi. Lisävelkaa oli otettava lähemmäs 20 miljardia, josta osa tosin käytettiin kassan vahvistamiseen. Muiden menojen karsinta ei ollut perusteltua yritysten ja kuntien tukitarpeiden, testauksen tai rokotusten vuoksi. Myös tälle vuodelle koronakriisin suoraan liittyvät menot siirrettiin kehyksen ulkopuolelle.

Paluu kehyksiin vuonna 2022 olisi edellyttänyt 900 miljoonan euron leikkauksia

Tein hallituksen kehysriiheen esityksen siitä, miten koronakriisin akuutin vaiheen jälkeen olisi voitu palata hallitusneuvotteluissa sovittuihin kehyksiin jo ensi vuonna eli 2022. 

Vaikeusastetta lisäsivät uudet, yllättävät menopaineet. Näitä olivat Veikkauksen tuottojen aleneminen koronan vuoksi, sote-uudistuksen vaatimat kertaluonteiset tietojärjestelmäinvestoinnit tulevilla hyvinvointialueilla sekä kuntien valtionosuuksien mittavat indeksitarkistukset. Teollisuuden sähköistymisen tuki ei sekään sisältynyt hallitusohjelman kehykseen.

Paluu kehyksiin olisi edellyttänyt 900 miljoonan euron edestä leikkauksia, jotta yllättävät menopaineet olisi saatu sijoitettua hallitusohjelman menotasoon. Kieltämättä näin mittavat uudelleenkohdennukset budjetin sisällä vuonna 2022 olivat vaikutuksiltaan ongelmallisia. Koronasta on tullut taakkaa ihmisille, yrityksille ja kunnille. Haittoja tulisi myös hyvinvointialan järjestöjen, liikunnan tai nuorisotyön avustuksista leikkaamisesta.

Hyviä vaihtoehtoja ei siis ollut käsillä. Ongelmia oli nähtävissä sekä kehykseen palaamisesta että kehyksen ylittämisestä.  Vajeen tasapainottaminen sovittua suuremmilla veronkorotuksilla olisi puolestaan hidastanut kasvua. 

Talouspolitiikassa on päättäjien usein valittava huonojen vaihtoehtojen väliltä. Siksi vuonna 2022 hallitus sopi kehysmenojen ylittämisestä 900 miljoonalla. Vuoden 2023 osalta kehysmenojen ylitys saatiin kavennettua 500 miljoonaan. Tämä edellytti leikkauksia noin 370 miljoonan euron edestä. 

Leikkaukset tulevat voimaan vuoden 2023 alussa ja jatkuvat vuodelle 2024 sekä siitä eteenpäin pysyvinä säästöinä. Siksi vuoden 2024 niin sanottu kehys on alempi kuin se, missä olisimme valtiovarainministeriön kehysriiheen tekemän ehdotuksen perusteella. Tämä hallitus ei kehysriihessä näin ollen kasvattanut menojen perintöä seuraavalle hallitukselle pohjaesitykseen verrattuna. 

Kasvu auttaa julkisen talouden kestävyydessä

Olemme selvinneet koronakriisistä muihin Euroopan maihin verrattuna hyvin. Olemme vahvan kasvun vaiheen kynnyksellä. Kasvu vakauttaa julkista taloutta huomattavasti nopeammin kuin viime syksynä osasimme ennakoida.
Julkisen velan kasvu suhteessa bruttokansantuotteeseen pysähtyy tämän vuosikymmenen puolivälissä.  Velkasuhteen taittaminen laskevalle uralle kuitenkin edellyttää lisää uudistuksia tai muita toimia, jotka tasapainottavat julkista taloutta 2–2,5 miljardin verran vuosikymmenen kuluessa. Nämä ovat hallituksen työlistalla osana julkisen talouden kestävyystiekartan toimeenpanoa.

Kasvun jatkuminen edellyttää nykyistä parempaa osaavan työvoiman saatavuutta ja investointien vauhdittamista. Valtiovarainministeriö ei vähättele hallituksen työllisyystoimia, joilla työnhakijoiden palveluita parannetaan. On perusteltua vahvistaa työnhakijoiden osaamista, työkykyä ja valmiuksia osallistua työmarkkinoille sekä vauhdittaa työperäistä maahanmuuttoa. 

Hallitus sitoutui tekemään vielä lisää päätöksiä työllisyystoimista, niin että ne vahvistavat julkista taloutta tähänastisen 450 miljoonan lisäksi 110 miljoonalla eurolla. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä tulee sisältämään työttömyysturvan uudistuksia. 

Juha Sipilän hallitus vahvisti kustannuskilpailukykyä. Sanna Marinin hallitus tulee kohentamaan työllisyyspalvelut tehokkaiksi ja vaikuttaviksi. Pohjoismaisella tiellä on syytä jatkaa myös etuuksien uudistamisessa.

Hallitus sitoutuu kehysjärjestelmään

Näillä näkymin vuonna 2023 EU:ssa palataan aiempiin julkista taloutta raamittaviin alijäämäsääntöihin, ja ne sitovat tietysti myös Suomea. Suomea sitoo myös oma finanssipoliittinen lainsäädäntömme. Vaikuttaa mahdolliselta, että julkisen talouden alijäämä tulee jälleen alittamaan EU:n perussopimuksen alijäämäviitearvon (3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen) jo ensi vuonna siitä huolimatta, että kehystasoa tilapäisesti korotetaan. Vuonna 2023 vajeen suhde bkt:hen edelleen alenee selvästi. Nämä ovat myönteisiä uutisia.

Yksittäisten vuosien menotasoja ratkaisevampaa on sitoutuminen kehysjärjestelmään kokonaisuutena. Menojen aleneva ura kehyskaudella ja sopiminen leikkauksista vuodelle 2023 viestittää, että hallitus sitoutuu vaalimaan luottamusta vakaaseen taloudenhoitoon. Kehysjärjestelmän kokemuksia ja soveltamista poikkeustilanteissa on ilman muuta yhdessä myös arvioitava. 

Vertailu vuodesta toiseen kehyskaudella on vaikeaa pelkästään valtion budjetin loppusummia lukemalla, koska sote-uudistus muuttaa julkisen talouden rakennetta. Sote-menoja siirtyy vuonna 2023 kuntien budjeteista valtion talousarvioon noin 12 miljardin euron verran.  Verotuksen painopiste siirtyy kuntaverosta valtionveroon. Verotulojen tilityksen erilaiset aikataulut ja 200 miljoonan verotuksen kevennys sote-uudistuksen yhteydessä nostavat valtiontalouden vajetta 1,3 miljardilla eurolla tilapäisesti vuonna 2023. 

Uudistumisella kasvun vauhtiin

Olen vakuuttunut siitä, että pelkästään menoja leikkaamalla ja veroja korottamalla valtion taloutta ei voida riittävästi tasapainottaa. Tämä johtaisi Suomen näivettymisen tielle. Suomen valtion velkaa rahoittavien luotonantajien riskiarviot ovat sidoksissa myös koko euroalueen näkymiin. Tähän vaikuttaa olennaisesti EU:n omien varojen päätöksen hyväksyminen Suomen eduskunnassa.

Suomen on uudistuttava niin, että pääsemme kasvun vauhtiin ja pysymme siinä mukana. Tämä on luotonantajien ja veronmaksajien luottamusta vahvistavan talouspolitiikan kannalta hallituksen loppukauden tärkein tehtävä.

Matti Vanhanen 
valtiovarainministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talouspolitiikka, kehysjärjestelmä, hallitus

Kolumni: Katse kohti hyvinvointialueiden hallinnon ja talouden suunnittelua

Torstai 15.4.2021 klo 16:22 - Ville-Veikko Ahonen, Teemu Eriksson ja Antto Korhonen

Sote-uudistuksessa eletään jännittäviä hetkiä. Jos hallituksen esittämä lainsäädäntöpaketti eduskunnassa hyväksytään, käynnistyy hyvinvointialueiden toiminta kuumimpien kesähelteiden keskellä, nopeimmillaan heinäkuussa 2021. Tällöin perustettaisiin 21 hyvinvointialuetta ja niille asetettaisiin väliaikaiset valmistelutoimielimet, joiden tehtävänä olisi käynnistää uudistuksen toimeenpano alueilla.

Priorisoinnilla ja vaiheistamisella varmistetaan toiminnan jatkuvuus

Hyvinvointialueilla olisi noin 18 kuukautta aikaa valmistella tulevan alueen hallinnon käynnistyminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuun siirto. Erityisesti hajanaisten alueiden osalta aikataulu on tiukka. 

Toiminnan jatkuvuuden varmistaminen edellyttää, että alueiden valmistelijat keskittyvät ensisijaisesti toiminnan jatkuvuuden kannalta olennaisiin asioihin. Hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän perustaminen, väliaikaishallinnon pystyttäminen, henkilöstön siirrot ja omaisuusjärjestelyt ovat vain esimerkkejä niistä keskeisistä tehtävistä, joita alueilla on toteutettava lakien hyväksymisen jälkeen. Edellyttää pelisilmää ja tarkkoja valintoja, mitä ehditään tehdä ennen järjestämisvastuun siirtoa ja mitä voidaan lykätä vuoden 2023 jälkeiseen aikaan.  

Hallinnon, talouden ja tukipalveluiden muutosta suunnitellaan omassa valmisteluryhmässä

Sote-uudistuksen alueellisen muutoksen suunnittelu on käynnistynyt hallinnon, talouden ja tukipalveluiden valmisteluryhmässä. Ryhmään on kutsuttu edustajat ministeriöiden, Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajien lisäksi kaikilta hyvinvointialueilta sekä Helsingin kaupungilta ja pelastuslaitoksista. Ryhmän työskentelyn tukena toimii Nordic Healthcare Group (NHG).

Ryhmän keskeisimpänä tehtävänä on tukea järjestämisvastuun turvallista siirtoa hyvinvointialueille – rakenteiden ja palveluiden täytyy olla kaikilla alueilla toimintavalmiina järjestämisvastuun siirron ensimmäisestä päivästä alkaen, eikä tästä voida lipsua. 

Liikkeelle lähdetään uudistuksen toimeenpanon tiekartan täsmentämisellä, minkä jälkeen edetään alueellisen tilannekuvan kartoittamiseen. Mikä vaiheessa kunkin alueen suunnitelmat ovat? Missä on riskejä, missä suoranaisia ongelmia, missä voitaisiin tehdä yhteistyötä? Pidemmälle ehtineiden alueiden hyvät käytännöt, vertaistuki ja sparrausapu ovat tässä työssä aivan keskeisessä roolissa – kaikkea ei tarvitse eikä kannata keksiä jokaisella alueella uudelleen. 

Ensituntuman perusteella kasassa onkin toimiva joukko, kovan luokan asiantuntemusta porukassa riittää niin hallinnon, talouden, juridiikan kuin kehittämisen saralta. Kevään mittaan päästään toden teolla työhön kiinni.

Kuntien kannattaa jo nyt valmistautua tulevaan muutokseen

Vaikka uudistuksen eduskuntakäsittely on vielä kesken, kannattaa kuntien lähteä jo nyt valmistautumaan tulevaan uudistukseen yhdessä muiden samaan hyvinvointialueeseen kuuluvien kuntien ja kuntayhtymien kanssa. 

Aikaa täytäntöönpanoon on niukasti, joten alueiden toimijoiden yhteisiä kantoja muun muassa väliaikaishallinnon kokoonpanosta ja asettamisesta on hyvä hakea jo nyt. Myös tuleviin sopimus-, henkilöstö- ja omaisuussiirtoihin kannattaa valmistautua tarkistamalla, että tiedot esimerkiksi siirtyvistä sopimuksista löytyvät helposti.

Uudistuksen täytäntöönpanossa tärkein mittari onnistumisen ennustamisessa on alueen toimijoiden yhteishenki ja yhteistyö. Mitä toimivampi yhteistyö täytäntöönpanossa on, sitä suuremmalla varmuudella myös uudistuksella tavoitellut positiiviset vaikutukset sote-palveluihin ja kustannustehokkuuteen toteutuvat.

Huolellinen valmistautuminen hyödyttää tulevien hyvinvointialueiden lisäksi myös alueiden kuntia, joiden toiminnan sopeuttaminen on yhtä lailla uudistuksen yhteydessä toteutettava.

Hallinnon, talouden ja tukipalveluiden valmisteluryhmän puheenjohtajisto:

Ville-Veikko Ahonen        
finanssineuvos, yksikön päällikkö

Teemu Eriksson
finanssineuvos

Antto Korhonen
neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, hallinto, kunnat

Kolumni: Sosiaaliturvauudistuksessa on kyse myös tavasta toimia ja prosessista, jolla yhteiskunnallista lisäarvoa luodaan

Keskiviikko 14.4.2021 klo 19:16 - Antti Koivula, Pääjohtaja, Työterveyslaitos

Kumpi on tärkeämpää: sosiaaliturvan sisällöllinen uudistaminen vai onnistunut toimeenpano? Luultavasti tarvitsemme näitä molempia käsi kädessä. Sisältöjen lisäksi sosiaaliturva on myös niiden organisoimista asiakkaille tarjottaviksi palveluiksi. Tarvitaan toimintamalleja, niitä tukevia järjestelmiä ja teknologioita. Toimeenpanoon liittyvät kysymykset on järkevää huomioida jo lainsäädäntövaiheessa.

Millaisen hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvaprosessin rakentaisimme tänään – vapaasti puhtaalta pöydältä - kaikilla taloudellisilla resursseilla, osaamisella sekä nyt olemassa olevilla teknologioilla? Ero on huimaava verrattuna siihen, mistä lähdimme sosiaaliturvaprosessissa liikkeelle noin viisikymmentä vuotta sitten.

Suomen sosiaaliturvan nykyjärjestelmä ja sen osakomponentit ovat syntyneet vuosikymmenten aikana hitaan kasvuprosessin tuloksena. Kullakin tuella, etuudella, palvelulla ja prosessilla on ollut oma luonnollinen syynsä ja paikkansa. Kehityksen tuloksena kokonaisuuden hallinta on kuitenkin asteittain heikentynyt.

Nykytilanteemme on hankala digitalisoinnin kannalta. Toimijoita on paljon, eikä tieto liiku sujuvasti niiden välillä. Työn murros on lisännyt moniroolisuutta sekä kasvattanut roolisiirtymien kellotaajuutta. Olemme tilanteessa, jossa ihmiset ovat yhä useammin useassa roolissa samanaikaisesti. Roolinvaihdokset sekoittavat järjestelmää, jolloin tietokatkoksista, hitaudesta sekä epäselvästä vastuunjaosta kimpoavat haitat moninkertaistuvat.

Paremmassa sosiaaliturvan asiakaskokemuksessa teknologian ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen yhteensopivuus ja harmonia ratkaisevat pelin. Meidän on mietittävä erityisesti kansalaisten roolin kehittymistä osana sosiaaliturvaprosessia. Millä tavoin digitaaliset palvelut voisivat tukea asiakasta erilaisissa valintatilanteissa tai luoda mahdollisuuksia omien tietojen hallitsemiseksi? Tätä varten meidän kannattaa asettaa uuden sosiaaliturvaekosysteemin ytimeen yhtenäinen tietopohja, kansalaisen elämänkaari, elämäntilanteet ja siirtymät. Sen jälkeen kannattaa maksimoida kokonaisvaltaisen tietojohtamisen, kattavien tietokantojen ja tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet.

Kaikkien muutoshankkeiden ydin on yhteisen tavoitteen kirkkaus sekä yhteinen tahto muuttua. Kun katsoo sosiaaliturvauudistusta teknologian kannalta, on hyvä kysyä, kuinka nopeasti muutos on toteuttavissa. Yksi sosiaaliturvauudistuksen vaikeimmista haasteista on sovittaa yhteen itsenäisesti toimivia organisaatioita ja eri kellotaajuksilla tikittäviä prosesseja. On ymmärrettävää, että lainmuutokset ja uuden osaamisen kehittäminen vievät aina aikaa. Toisaalta elämme myös teknologisesti kaiken aikaa kiihtyvän kehityksen keskellä. Tällöin viisaus ja kaukokatseisuus korostuvat, jotta pitkäkestoiset arkkitehtuurivalinnat ja niitä tukevien järjestelmien modulaarisuus toimivat myös huomenna saumattomasti yhteen ja mahdollistavat jatkuvan kehityksen. 

Haasteemme on arvioida oikein, millaisessa teknologisessa prosessiympäristössä toimimme tulevaisuudessa ja varmistaa sen yhteensopivuus sosiaaliturvaan liittyvien sisällöllisten päätösten kanssa. Uskon, että meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet onnistua tällä matkalla. Olemme jo pitkään perustaneet tulevaisuutemme osaamiseen, luottamukseen ja teknologiaan – ja näiden varaan on hyvä rakentaa myös tulevaisuuden sosiaaliturvaa.

Antti Koivula

Pääjohtaja, Työterveyslaitos

Kirjoittaja on sosiaaliturvakomitean pysyvä asiantuntija.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaaliturva, teknologia, palvelut

Kolumni: Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus rakentuvat yhteistyöllä - siksi niitä toimeenpannaan sote-uudistuksessa

Maanantai 29.3.2021 klo 20:36 - Johtaja Taru Koivisto, Sosiaali- ja terveysministeriö

Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus ovat jo yli vuoden ajan kytkeytyneet yhteen enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Koronaepidemiassa on tarvittu ja tarvitaan yhä yhdessä tekemistä hyvinvoinnin ja terveyden hyväksi.

Koska tilanne on ollut outo ja ennen kokematon, on ollut välttämätöntä hakea uusia keinoja ja ratkaisuja. Niitä on myös löydetty. Moni käytäntö on tullut jäädäkseen. Kriisi on osoittanut hyvin konkreettisesti, että olemme samassa veneessä ja että meitä kaikkia tarvitaan edistämään hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta.

Laajemmin ajateltuna – osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa – jatkossa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden yhteinen tehtävä. Järjestöillä ja kansalaisyhteiskunnalla on työssä merkittävä rooli. Tämä nousi esiin jo sote-järjestämislain lausuntokierroksella ja sen perusteella tehdyissä muutoksissa. Kuntien ja hyvinvointialueiden rooleja on selkiytetty ja yhteistyörakenteita vahvistettu. Samoin järjestöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön ja toimintaedellytysten turvaamiseen on kiinnitetty huomiota. 

Jaettu asiantuntijuus ja neuvottelut tukevat yhteistyötä

Hyvinvointialueiden ja kuntien on jaettava asiantuntemustaan puolin ja toisin. Tämä voi tapahtua kokoamalla ja jakamalla tietoa yhdessä, antamalla ja tarjoamalla koulutusta sekä vaikkapa sovittamalla yhteen kehittämis- ja tutkimushankkeita. 

Sote-järjestämislaissa on ehdotus neuvotteluista, joilla varmistettaisiin yhteistyö tulevaisuudessa kuntien ja hyvinvointialueiden välillä. Neuvottelut olisivat väylä antaa palautetta, asettaa tavoitteita ja tehdä kehittämistyötä yhdessä. Ennen kaikkea niiden avulla on tarkoitus saada yhteinen näkemys alueen ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden hyväksi. Osalla alueista näitä käytäntöjä on jo olemassa. Nyt näitä hyviä malleja on tarpeen ottaa käyttöön koko Suomessa. 

Mihin työn painopiste olisi suunnattava? 

Sote-järjestämislaki tukee niitä rakenteita, joita tarvitaan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Rakenteiden ohella tarvitaan totta kai myös sisällöllistä kehittämistä. Tämän työn tueksi valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, jossa se linjaa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen toimia vuoteen 2030. Tavoitteena on vähentää eriarvoisuutta ja turvata ihmisille kestävä hyvinvointi kaikissa elämänvaiheissa.

Suurin osa suomalaisista kokee voivansa hyvin. Monet mittaritkin kertovat tästä. Samanaikaisesti Suomessa on merkittäviä ongelmia. Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus eivät jakaudu ihmisille tasaisesti. Eroja on muun muassa eri väestöryhmien ja alueiden välillä. On huolestuttavaa, että esimerkiksi työikäisten ja iäkkäiden toimintakyvyn myönteinen kehitys on pysähtynyt. Kun iäkkäiden määrä kasvaa, samalla kasvavat myös paineet säilyttää yhä iäkkäämpien hyvä toimintakyky. Mielenterveysongelmien, lihavuuden, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä päihteiden tuomat ongelmat näkyvät enenevästi yhteiskunnassa. Nämä ongelmat koskettavat tavalla tai toisella suurta osaa Suomessa asuvista, ja ne vaikuttavat ihmisten opiskelu- ja työkykyyn sekä elämänhallintaan.

Ongelmia ei ratkaista yksinkertaisin toimenpitein tai vain sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla. Tarvitaan eri hallinnonalojen yhteistyötä ja toimia, jotta moninaisiin juurisyihin voitaisiin vaikuttaa. 

Ihmisten hyvinvointi, terveys ja turvallisuus ovat sitä paremmalla tolalla, mitä paremmin onnistumme tukemaan heidän mahdollisuuksiaan olla aktiivisia toimijoita omassa yhteisössään. Lisäksi on välttämätöntä pystyä tarjoamaan ihmisille heidän tarpeisiinsa vastaavia palveluja. Niitä tarvitaan niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin erilaisessa kulttuuri ja vapaa-ajan toiminnassa. Olennaista on pitää mielessä koko ajan, että ihmisillä pitää olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua palveluihin. 

On tehtävä työtä myös lähiyhteisöissä. Esimerkiksi arkisten ympäristöjen on tuettava yhteisöllisyyttä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Myös erilaisten palvelujen avulla voidaan edistää ihmisten yhteisöllistä toimintaa ja ehkäistä ennalta ongelmien syntyä. 

Eriarvoisuuden kaventaminen on mitä suurimmassa määrin päätöksentekoa. Eriarvoisuutta vähentäviä päätöksiä tarvitaan koko maassa, myös alueellisesti ja paikallisesti. Päättäjillä on oltava riittävästi ja oikea-aikaista tietoa hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Heillä on oltava käytettävissään myös välineitä päätösten vaikutusten arvioimiseksi. 

Edellä kuvatut asiat ovat esimerkkejä siitä, miten laajasti ja eri yhteiskunnan tasoilla hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta on mahdollista edistää. Ne myös osoittavat, kuinka monet tekijät ja toimenpiteet ovat yhteydessä toisiinsa. 

Valtioneuvoston periaatepäätös hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi antaa suunnan. Sote-uudistus luo tarvittavia rakenteita hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiselle. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin pääseminen edellyttää lisäksi käytännönläheistä toimintaa. Mikään ei tapahdu itsestään. Siksi tarvitsemme kaikkien osallistumista sekä pieniä ja suuria tekoja, jotta voimme elää hyvinvoivina ja terveinä turvallista huomista.

Johtaja Taru Koivisto
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinvointi, Terveys, Turvallisuus, Yhteistyö, Sote

Kolumni: Hyvinvointia mittaamalla - vai tavoittelemalla hyvinvointia?

Tiistai 23.3.2021 klo 18:06 - Päivi Mattila-Wiro ja Jussi Ahokas

Mittaaminen on saanut paljon huomiota viime vuosina hallinnossa sekä politiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa. Ajatus on, että mitä laajemmin ja toisaalta yksityiskohtaisemmin pystymme mittaamaan yhteiskunnallista kehitystä, sitä suotuisammaksi se lopulta muodostuu.

Indikaattorihankkeita on nähty lukuisia. Niiden tuloksena on tuotettu niin yleisindeksejä kuin indikaattoreiden kokoelmia. Mukana on objektiivista ja subjektiivista mittaamista. Yhä useammin kuitenkin kysytään, vieläkö tätä työtä tarvitaan ja vievätkö indikaattorit kehitystä oikeaan suuntaan? Onko niin, että vain se, mitä mitataan, on olemassa ja saa päätöksenteossa huomiota? 

Hyvinvointitalous ja mittaaminen

Hyvinvointitaloudessa mittaamisesta puhutaan paljon. Lähtökohtana esitetään, että BKT-mittaria painotetaan liikaa päätöksenteossa ja politiikan tavoitteiden asettelussa. 
Ratkaisuksi on esitetty BKT:tä täydentäviä ja hyvinvointia laajemmin kuvaavia mittareita ja indeksejä. Kaikkiaan ehdotuksia erilaisista mittareista on maailmalla satoja. Keskusteluista niiden paremmuudesta tulee helposti pitkiä ja värikkäitä. 

BKT:n haastaminen sekä hyvinvoinnin mittaamisen korostaminen eivät toki ole uusia ilmiöitä. Esimerkiksi 1980-luvun alussa joukko eurooppalaisia ja amerikkalaisia taloustieteilijöitä ja yhteiskuntavaikuttajia pyöritti ryhmää nimeltä The Other Economic Summit. Ryhmä painotti jo tuolloin uutta taloudellista ajattelutapaa, jossa lähtökohtana on ihmisen tarpeet huomioiva ekologisesti kestävä talous. 

On luonnollista, että maailman ja elinympäristön muuttuessa kyseenalaistamme vanhoja tapoja kuvata maailmaa ja yhteiskuntaa. Mittareiden on heijastettava aikaa, jossa elämme, niitä ongelmia, joita haluamme ratkaista ja niitä tavoitteita, joita haluamme saavuttaa. Ihmisten arvot ovat myös muutoksessa ja se näkyy siinä, millaista politiikkaa ja yhteiskuntaa haluamme rakentaa.

Onko kuitenkaan niin, että pelkästään mittaristoa parantamalla päädymme haluttuun yhteiskunnalliseen lopputulokseen? Kasvaako hyvinvointi mittaamalla ja riittääkö, että mittaamme eri hyvinvoinnin osatekijöitä kuumeisesti? 

Indikaattorit ja mittaaminen hallinnon sekä politiikan apuvälineinä

Mittareilla on tärkeä rooli eri tavoitteiden edistämisessä, oli sitten kyse hallinnon tavoitteista tai poliittisesta agendasta. 

Automaattista tämä kuitenkaan ei ole. Pelkästään mittareiden olemassaolo ei edistä tavoitteiden saavuttamista. Myöskään mittareiden tuottama tieto ei vielä johda muutoksiin päätöksenteossa tai yhteiskunnallisessa kehityksessä. 

Yhteys on paljon monimutkaisempi ja vaativampi. Vasta silloin, kun mittareista, indikaattoreista ja mitatusta tiedosta tulee kiinteä osa hallinnon ja politiikan prosessia, niillä alkaa olla merkitystä. 
Käytännössä on tapahduttava kolme asiaa: 

  1. Ensinnäkin on rakennettava sellaiset mittarit, jotka kuvaavat hallinnon ja politiikan tavoitteita. 
  2. Toiseksi nämä mittarit on hyväksyttävä kautta hallinnon ja poliittisen päätöksentekokoneiston. 
  3. Kolmanneksi on varmistettava, että syntyy johdonmukainen prosessi jatkuvaan mittareiden seurantaan ja niiden tuottaman tiedon hyödyntämiseen. 

Käyttöön on siis otettava mittarit, jotka on johdettu yhteiskunnallisista tavoitteista, joita kohden politiikalla pyritään ja joita hallinnolla pyritään politiikan toimeenpanon kautta saavuttamaan. Toisin päin tämä ei voi olla: eli mittarit eivät voi määritellä tavoitteita. Valitut mittarit on otettava välineiksi ja käytännön työn oppaiksi onnistuneen tai epäonnistuneen päätöksenteon kuvaajina jokapäiväisessä työssä.

Päättäjien ja virkamiesten on sitouduttava sekä yhteisiin tavoitteisiin, niiden toteutumista seuraaviin mittareihin, että niiden käyttöön varsinaisessa hallinnon tai päätöksenteon prosessissa. Lopulta, mittareiden tuottamaa tietoa on hyödynnettävä siten, että päätöksenteko ja hallintamekanismit suuntautuvat asetettuja tavoitteita kohti. Tällaista prosessia voidaan kutsua ohjausmalliksi. Toimiva ohjausmalli luonnollisesti edellyttää kerätyn tiedon lukutaitoa ja tiedon soveltamisen taitoa.

Mittareilla on suuri käyttöarvo myös medialle. Mittarit ja indikaattorit voivat auttaa selittämään ja avaamaan tavoitteita ja päätöksiä julkisuudessa. Myös sillä on tunnettuuden kannalta merkitystä, kuinka usein tietyt termit ja niiden kuvaamat ilmiöt esiintyvät julkisissa teksteissä. 

Kohti hyvinvointitalouden ohjausmallia

Suomessa julkisessa hallinnossa kehitetään hyvinvointitalouden ohjausmallia. Muun muassa Valtioneuvoston selvityshankkeen sekä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous-jaoston työllä pyritään löytämään vastauksia siihen, miten hyvinvointitaloutta voidaan noudattaa hallinnossa sekä politiikan ohjauksessa. 

Edellä esitetyt kolme askelmaa kannattaa pitää mielessä. Ohjausmallin rakentaminen pitää aloittaa pohtimalla niitä poliittisia tavoitteita, joita pyritään saavuttamaan; esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen, osallisuuden lisääminen, kansanterveyden vahvistaminen, sosiaalisen luottamuksen lisääminen tai osaamisen vahvistaminen.

Tavoitteet voivat olla pysyviä ja ”yhteisistä huolista” nousevia. Yhtä hyvin ne voivat vaihdella päivänpoliittisten tendenssien ja ulkoisten shokkien (kuten covid-19-pandemia) mukaan. Keskeistä on, että tavoitteet ovat selkeästi hahmottuneita ja riittävän konkreettisia. Kun tavoitteet on määritelty, on löydettävä tavoitteita parhaiten kuvaavat mittarit. 

Seuraavaksi on sovittava niistä käytännöistä, jotka vievät tavoitteet ja mittarit hallinnon ja politiikan prosesseihin ja muuttuvat osaksi arkipäivän päätöksentekoa sekä hallintoa. Jotta tässä onnistutaan, on ohjausmallia luotaessa ja määriteltäessä osallistettava toimijat yli sektorirajojen.

Lopputuloksena kaikkien osapuolten - ministeriöt, virkamiehet, poliitikot, sidosryhmät – on sitouduttava ohjausmalliin kaikilta osin. Avoimuus, dialogisuus ja reflektiivisyys ovat toimivan hyvinvointitalouden ohjausmallin keskeisiä lähtökohtia. Toisin sanoen ohjausmalli ei saa olla liian jäykkä ja lukkoon lyöty vaan sen on muututtava yhteiskunnallisten olosuhteiden mukana. Tämän on tapahduttava kuitenkin niin, että se luo päätöksenteolle ja hallinnolle riittävän jämäkän ja johdonmukaisen raamin.

Johtopäätökset

Indikaattorit ovat hallinnossa ja politiikan ohjauksessa hyvä renki mutta huono isäntä. Tai paremminkin niin, että pelkästään indikaattoreita ja mittaristoja kehittämällä ei luoda sellaista ohjausmallia, jolla haluttuja politiikkaprosesseja voidaan määrätietoisesti edistää. Tämä pitää ottaa huomioon myös silloin, kun hyvinvointitalouden ohjausmallia ja sen eri osia kehitetään Suomessa.

Päivi Mattila-Wiro,  neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö

Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys  

             
Kirjoittajat ovat jäseniä Kansanterveyden neuvottelukunnan Hyvinvointitalous jaostossa. Ahokas on mukana Demos Helsingin, SOSTEn ja THL:n toteuttamassa TEAS hankkeessa ”Sosiaaliturvan indikaattorit hyvinvointitaloudessa”. Mattila-Wiro on TEAS hankkeen ohjausryhmän jäsen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointitalous, mittaaminen, politiikka

Blogi: Jotta jokainen lapsi "saisi vain olla rauhassa"

Maanantai 22.3.2021 klo 10:06 - Tiina-Maria Levamo

Kuva: Pelastaa Lapset ry

Tämä kirjoitus puolustaa sen pikkutytön yhdenvertaista elämää, joka on useasti pohtinut, miten olisi jokin konsti piiloutua bussissa penkin selkänojan taakse niin, ettei kukaan huomaisi.

”Ymmärrätkö? Että saisi vain olla rauhassa. Omissa oloissaan. Siitä haaveilen.”

Tähän kirjoitukseen pakottaa minut myös yhden alakoululaisen tytön kokemus: ne aikuiset, jotka huutelevat lapselle rasistisia solvauksia lähikerrostalojen ikkunoista hänen koulureittinsä varrella. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tämä kokemus vaivaa minua. Ei ole oikein, että lapsi pelkää kouluun mennessään maassa, jossa vallitsee yhteiskuntarauha, sivistys ja demokratia.

Tämä kirjoitus on laadittu kiitoksena sille äidille, joka kertoi minulle rapsutelleensa rasistiseen liikehdintään kehottavia tarroja irti sähköpylväistä ja bussipysäkeiltä lasten koulureitiltä. Tämä on tsemppiviesti sille varhaiskasvattajalle tai opettajalle, joka ottanut asiakseen kertoa lapsille, miksi n-sana on loukkaava.

Kiitän myös sitä partiojohtajaa, joka lähetti minulle muutama päivä sitten paikallisessa sosiaalisessa mediassa jaetun viestin, jossa oli nostettu lapsen ihonväri tuntomerkiksi asiassa, jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä oli tapahtunut. 

Partiojohtajan WhatsApp viestissä luki: ”Kyllä minä nyt mieleni pahoitin…yksi tummaihoinen –olipa oleellinen asia! Liityn taisteluun…”.

Kirjoitan niiden lasten ja nuorten suojelun puolesta, joita vartijat saattavat seurata ihonvärinsä ja muiden piirteidensä takia kaupoissa ja julkisilla paikoilla. Ne lapset, joihin kohdistuu päivittäin etnistä profilointia, eivät saa elää arkeaan rauhassa.

Tämä kirjoitus toimii toivottavasti kädenpuristuksena kaikkien niiden lasten vanhemmille, jotka taistelevat päivittäin lapsiinsa kohdistuvan rasismin kitkemiseksi ja siihen puuttumiseksi.

Ymmärrän, millainen pala teillä on kurkussa sinä ensimmäisenä päivänä, kun lähetätte jo vanhemmaksi kasvaneen itsenäisyyteen kurottelevan lapsenne ensi kertaa yksin tuonne maailmalle: ensimmäiselle junamatkalle, bussilla vieraaseen kaupunkiin tai kavereiden kanssa elokuviin.

Kun ette ole mukana enää suojelemassa lasta, pelkäätte hänen puolestaan. Kuvittelette jo etukäteen niitä kaikkia mahdollisia kohtaamisia julkisilla paikoilla, joissa lapsenne tulevat nähdyiksi ja tulkituiksi Suomeen kuulumattomina: ihmisinä, joiden tulisi olla poissa näkyvistämme; painua niihin maihin, joista ovat tulleet; tai sopeutua maahan maan tavalla.

Mikä sitten on tämän maan tapa? Eikö se ole se, miten meistä jokainen käyttäytyy?

Miten sinä puhut muista ihmisistä? Miten kasvatat omia lapsiasi? Millainen isovanhempi, kummi tai eno olet? Miten kohtelet lähimmäisiäsi? Miten keskustelet n-sanasta lastesi kanssa? Millainen roolimalli olet lähiyhteisössäsi?

Tämä kirjoitus on pyyntö meille aikuisille. Pyyntökin on liian laimea. Tämä on hätähuuto, jotta jokainen lapsi ”saisi vain olla rauhassa.”

Tiina-Maria Levamo 

erityisasiantuntija
Pelastakaa Lapset ry

PS. Kiitän ja kunnioitan kaikkia niitä rohkeita pieniä ihmisiä, jotka ovat kertoneet minulle ja vanhemmilleen kokemuksistaan, sekä niitä aikuisia, jotka ovat havahtuneet toimimaan ja puuttumaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapset, rasismi, yhdenvertaisuus

Kolumni: Talouspolitiikan suunta elvytyksestä uudistumiseen

Lauantai 20.3.2021 klo 13:34 - Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

matti-vanhanen-9960.png

Kuva: Valtioneuvosto

Arviot maailman, Euroopan ja Suomen talouden kasvun toipumisesta koronan jälkeen ovat lupaavia. OECD ennustaa USA:n talouden kasvavan jopa yli kuusi ja euroalueen lähes neljä prosenttia tänä vuonna. ETLA arvio äskettäin Suomen talouden tämän vuoden kasvuksi kolme prosenttia. Vuodelle 2022 kasvuennusteet ovat myös myönteisiä.

Finanssipolitiikkaa on tehtävä hyvin pitkälle ennakoiden. Päätökset vaikuttavat usein viiveellä.  Tänä keväänä hallitus kehysriihessään ottaa kantaa vuoden 2022 finanssipolitiikan linjaan. Johdonmukaisuus on välttämätöntä. Elvytystä tarvitaan silloin, kun talouden kasvu on vaimeata. Silloin kun talouden kasvu on vauhdikasta, elvytystä ei tarvita, koska tuotantokapasiteetti on muutenkin käytössä.

Suomen elvytyspanostus koronakriisin aikana on ollut maltillista mutta hyvin vaikuttavaa. Taloutemme on pärjännyt Euroopan muihin maihin verrattuna erinomaisesti. BKT supistui koronakriisin aikana vuonna 2020 -2,8 prosenttia. Tälle vuodelle valtiovarainministeriö on ennustanut 2,5 prosentin kasvua.  Vielä tänä keväänä koronakriisin hoito on myös parasta talouspolitiikkaa. Valoa putken päässä näkyy jo ensi syksylle, kun rokotusten kattavuus paranee.

Hallitusohjelmaan sisältyvät, koronaepidemian hoitoon liittyvät ja osaksi kestävän kasvun ohjelmaa suunnitellut toimet täyttävät kuoppaa, joka talouteen on syntynyt koronan seurauksena. Ilman julkisen kysynnän kasvua talouden tuotanto ja työllisyys jäisivät selvästi toteutuvaa alhaisemmiksi vuosina 2020–2021. Koska merkittävä osa tästä julkisen rahankäytön lisäyksestä on väliaikaista, sen vaikutus talouden tuotantoon ja työllisyyteen hiipuu vähitellen. On kuitenkin syytä uskoa, että osalla julkisen rahankäytön väliaikaisesta lisäyksestä – kuten osaamista, uuden teknologian kehittämistä ja käyttöön ottoa sekä vihreää siirtymää tukevat toimet – on pidempiaikaisia talouden tuotantoa, tuottavuutta ja työllisyyttä kasvattavia vaikutuksia.

EU-rahoituksella on tarkoitus ensisijaisesti uudistaa taloutta

Euroopan Unionin kautta tulevan ”elpymisvälineen” tavoite on Suomessa ensisijaisesti uudistaa. Toki se vauhdittaa talouden kasvua lähivuosina mutta merkittävimmät vaikutukset tulevat Suomen kestävän kasvun ohjelman monien uudistusten kautta. Näillä vahvistetaan talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalia. Vaikutuksia ei pystytä vielä pitävästi arvioidaan ennakkoon. Niitä seurataan ja tullaan raportoimaan tarkasti kestävän kasvun ohjelman toimeenpanon myötä. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntään päämarkkina-alueella vaikuttaa se, miten hyvin koko Euroopan 750 mrd euroa ja sen päälle tulevan yksityisen rahan vipuvaikutus käytetään.

Talouden rakenne ja tuotantotapa uudistuu ensinnäkin hiilineutraaliin suuntaan yksityisiä investointeja vauhdittamalla. Kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät arviolta peräti kuusi prosenttia vuositasolla. Samalla suomalaiset eri kokoiset yritykset, koko maassa saavat mahdollisuuden päästä kansainvälisen talouden kasvavien markkinoiden kärkeen. Yritysten toimintaympäristö digitalisoituu ja vähentää hallinnollisia rasitteita. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostukset kasvavat peräti 700 miljoonalla eli harppaamme kohti neljän prosentin osuutta bruttokansantuotteesta. 

Toinen uudistumisen tie on työllisyysasteen sekä julkisten palveluiden tuottavuuden vahvistumisen kautta. Nämä toimet vastaavat EU:n Suomelle antamiin talouspoliittisiin suosituksiin

Rakenneuudistuksia on EU:lle lähteneessä ohjelmassa pitkä luettelo:  

- työllisyyspalvelut uudistuvat asiakaslähtöisiksi, 

- työperäisen maahanmuuton prosessit nopeutuvat olennaisesti, 

- hoitoonpääsy terveydenhuollossa nopeutuu mahdollisimman lähelle seitsemää päivää, 

- sote-palvelut tulevat ihmisten koteihin ja arkiympäristöihin, 

- korkeakoulut siirtyvät yhteiseen digitaaliseen oppimisalustaan, 

- opinnot voidaan räätälöidä ihmisten ja yritysten tarpeisiin, 

- työmarkkinat avautuvat osatyökykyisille entistä paremmin. 

Kyse on julkisen hallinnon uudistumisesta joka helpottaa ihmisten arkea ja yritysten toimintaympäristöä koko maassa. Myös yritysten investointeja vauhditetaan joka puolella Suomea. Vaikka ohjelma on kansallinen, sen tavoite on myös lisätä alueellista tasa-arvoa. Tämä otetaan huomioon ohjelman toimeenpanossa.

Kehysriihessä katse koronan jälkeiseen aikaan

Hallituksessa valmistaudutaan huhtikuun lopun tärkeisiin talouden ja yhteiskuntapolitiikan linjauksiin. Katseet on suunnattava koronan jälkeiseen aikaan. Suomalaisten yritysten pitää päästä kansainvälisen kasvun vauhtiin mukaan ja sitä auttaa EU:n elpymisvälineen rahoitus. Lisäksi tarvitaan kotimaisia toimia omistamisen ja yrittämisen edellytysten sekä investointiympäristön parantamiseksi. 

EU-välineen rahoitukset elvyttävät lievästi ja se riittää mainiosti Suomen talouden tarpeisiin.  Olennaisempia ovat rakenteelliset uudistukset jotka vahvistavat kasvua ja mieluummin tuplaavat sen suhteessa ennusteisiin.

Finanssipolitiikassa on valmistauduttava paluuseen normaaliin eli julkisen talouden kehyksiin. ”Kehykset” ovat valtion vakaan ja ennakoitavan talouden pidon tärkein ankkuri. Koronakriisin aikana 2020 ja vielä 2021 on tässä ollut käytössä tiettyjä joustoja. 

Lähivuosina kehysten tueksi tulevat myös EU:n linjaukset eli julkisen talouden alijäämärajoite sekä velan BKT-suhdetta koskeva rajoite. Näiden palauttamisen aikataulusta Ecofin-neuvosto keskusteli tiistaina. Ennakoin että nämä rajoitteet palautuvat vuonna 2023.

Veronmaksajien etu edellyttää tarkkaa priorisointia

Paluu kehyksiin voi merkitä sitä, että monikin ministeriö joutuu pettymään suhteessa toiveisiinsa ja odotuksiinsa. Tämähän on menneiltä vuosilta erittäin tuttua vuorovaikutusta valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden välillä. Veronmaksajien etu edellyttää tarkkaa priorisointia.

Paluu kehyksiin on kuitenkin eri asia kuin talouden sopeuttaminen. Siitäkin on tänä keväänä keskusteltava. Hallitus on jo aiemmin päättänyt tavoitteesta vahvistaa julkista taloutta viidellä miljardilla eurolla niin että julkisen velan BKT-suhde vakautuu. Valtiovarainministeriö parhaillaan valmistelee julkisen talouden kestävyystiekarttaa, eli konkreettisia seuraavia askelia viiden miljardin vahvistumistavoitteen saavuttamiseksi. Keinot ovat ensisijaisesti työllisyysuudistukset, talouden kasvun vauhdittaminen, julkisten palveluiden tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden vahvistaminen sekä sote-uudistus. 

Työllisyysuudistusten päätavoite on lisätä julkisen talouden tuloja ja vähentää menoja. Myös muut kasvua vauhdittavat uudistukset lisäävät tuloja. Kasvu edellyttää riittävää työvoiman tarjontaa. Sen varmistaa lyhyellä aikavälillä työperäisen maahanmuuton vauhdittuminen ja pitkällä aikavälillä korkeampi syntyvyys. 

Tutkimus- ja kehitysmenot ovat siinä mielessä poikkeuksellisia, että niillä on kiistattomia hyötyjä talouden tuottavuuden ja kasvun vauhdittamisen kannalta. Siksi pidän mahdollisena jopa kehyksiin vaikuttavia linjauksia tutkimus- ja kehitysmenojen lisäämiseksi sillä edellytyksellä että työllisyysasteen nousua, työperäistä maahanmuuttoa, investointiympäristöä ja velanhoitokykyämme kohentavat päätökset samalla etenevät.

Matti Vanhanen
valtiovarainministeri

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, finanssipolitiikka, elvytys, eu-rahoitus,

Kolumni: Talous ja demokratia voivat kohdata myös sovussa

Torstai 18.3.2021 klo 20:45 - Neuvotteleva virkamies Markku Mölläri

Talous ja demokratia ovat kuin kissa ja koira – ne kohtaavat harvoin sovussa. Kohtaaminen voi silti olla myös rauhanomainen ja keskinäistä ymmärrystä luova.

Emerituskuntatalousmies Pentti Meklin hiljensi luentonsa yleisön kysymällä, tietävätkö kaikki, kuinka paljon maksavat kunnallisveroa. Harva tiesi. Taisin silloin maksaa Espoon kaupungille yli 8000 euroa. En voi rehennellä mahdollistavani veroillani kokonaisen koululuokan ylläpitoa: peruspalvelujen kuntakortin mukaan rahoitan niillä opetustoimen kustannukset ainoastaan yhtä oppilasta kohti laskettuna. 

Esimerkkini lukupohja on hieman hankalasti kaivettavissa ja laskettavissa. Julkinen sektori on kuitenkin pyrkinyt parantamaan tilannetta viime vuosina. On erilaisia havainnollistamistyökaluja, kuten tutkikuntia.fi ja tutkibudjettia.fi. 

Kunnan talousarvioon tutustuminen kannattaa 

Kaikkein parhaita todellisuuden kuvaajia ovat kuitenkin paksut kunnissa julkaistavat talousarviot ja taloussuunnitelmat. Niiden pitää antaa asukkaille käsitys, missä kunta on mukana, ja tehdä se mahdollisimman ymmärrettävästi. Papereista olisi hyvä löytää nopeasti ja selkeästi, missä palveluissa on erityisiä paineita juuri nyt. Myös toimiva tilintarkastus on hyvän hallinnon tärkeä työkalu ja luottamuksen tukipilari.

Monesti päätöksenteon halu ja realiteetit kohtaavat tuskallisesti investointiosassa: kaikkeen ei ole varaa ja suunnitelmia pitää siirtää. Tämä on kotitaloudestakin tuttua asiaa, pakkoinvestoinnit menevät muiden investointien ohi. Ilman pyykkikonetta pärjää, mutta vaikeaa se on.

Jos ei seuraa kunnan asioita tiiviisti, helposti unohtuu, että karsimista ei tehdä karsimisen vuoksi, vaan yritetään saada varat riittämään johonkin toiseen asiaan. On helppo vastustaa kyläkoulun lakkauttamista, mutta asia monimutkaistuu, kun vaakakuppiin asetetaan vastapainoksi vaikkapa vanhuspalvelujen tarvitsemat lisäresurssit. Vaihtoehtojen ympärillä käyty keskustelu on usein hedelmällisempää kuin vaihtoehdottomuuskeskustelu: vaihtoehtoislaskelmia pitäisi tehdä enemmän. 

Meitä jokaista tarvitaan vaikuttamaan

Nykyisin puhutaan usein kuntien eriytymiskehityksestä. Väestörakenne ja muuttoliike muovaavat kotomaamme ystävällisiä äidinkasvoja uusiksi: ihmiset hakeutuvat rakentamaan onnea ja parasta kaupunkeihin. Lähtöseuduilla onnen ja parhauden tavoittelu jää yhä harvempiin käsiin. 

Tukea tarvitaan sen oivaltamiseen, kuinka keskeinen osa hyvinvointiyhteiskuntaamme kunta on. Jokaisen ääntä ja panosta tarvitaan. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa järjestöissä, kunnan toiminnassa, asukasyhdistyksissä, vanhusneuvostoissa, nuorisovaltuustoissa ja vammaisneuvostoissa. Koskaan ei yhteydenpito valtuutettuihin ole ollut vaikeaa, nykyisin vaikutuskanavia on puhelimen lisäksi joukko muita. Kanavia tarvitaankin, että jokaisen ääni ja kieli saadaan varmasti kuuluville. 

Usein tarvitaan myös kokoavaa näkemystä yhdistämään eri toimijoita. Esimerkki läpileikkaavasta näkökulmasta on Iin kunnan ympäristöajattelu, joka tuottaa kunnalle myös säästöjä.

Suomalaisten kuntien talous on kansainvälisesti tarkastellen hyvin liberaalisti ohjattu: valtion ohjausvaikutus on varsin pieni. Kunnille taataan vahva rahoituspohja. Vapautta rajoittaa kuitenkin suuri lakisääteisten tehtävien kirjo, jotka on pystyttävä järjestämään kuntalaisten parhaaksi. Kokonaisuuden hallinta vaatii paljon talousosaamista – kunnan itsenäisyyden parhaat takuuhenkilöt löytyvät yllättäen osaavista talousasiantuntijoista. Jos tätä osaamista ei turvata, riskien toteutuminen, velkaantuminen ja jopa arviointimenettely voivat olla askelta lähempänä. 

Kansalaisraadit ja osallistava budjetointi lisäävät demokraattista päätöksentekoa

On tärkeää tuoda kansalaisnäkökulma myös talouteen. Parhaimmillaan se parantaa palveluja ja tuo jopa kustannussäästöjä paremmasta laadusta huolimatta. 

Kuntalain demokratiapykälät ovat joustavia ja mahdollistavat monenlaiset paikalliset mallit. Demokratian osalta meillä on opittavaa muilta mailta paljon. Kansalaisraatien käyttäminen on ollut Suomessa harvinaista. Se voisi olla hyvä tapa konkretisoida digitalisaatiota ja palvelujen käytettävyyttä. Laajempi digitalisaatio voi olla myös askel kohti joskus sähköistyviä kuntavaaleja.

Brasiliasta saakka rannoillemme on kulkeutunut osallistavan budjetoinnin malli (eli osbu). Se on kuntalain mukainen väline kuntalaisten osallistamiseen kunnan talouden suunnitteluun. Osbu on välineenä käytössä isoissa kaupunkikonserneissa Helsingissä ja Tampereella, mutta mikään ei estä soveltamasta sitä myös pienemmissä kokonaisuuksissa. 

Osbu ei ole helppo väline. Se vaatii työtä viranhaltijoilta ja kuntalaisilta, siinä tuntuu talouden ja demokratian vastakkainasettelu. Ristiriita on kuitenkin hedelmällinen, kun eri näkökulmista tulevat toimijat kohtaavat. Parhaimmillaan syntyy uusia oivalluksia ja parempaa keskinäistä ymmärtämystä, kun huomataan intressien olevan pitkälti samoja. 

Demokratian ja talouden välillä voi nähdä pessimististen kuilujen sijaan sillan, jonka yli voi kävellä optimistisesti kohti vakaata taloutta ja kansalaisia hyödyttäviä palveluita.   

Markku Mölläri
neuvotteleva virkamies

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, demokratia, kansalaisraadit, kunnat

Vanhemmat kirjoitukset »